Digikurssin läksyjen parissa

Nyt on mennyt pari iltaa digikurssin viimeisten tehtävien parissa. Huomenna on viimeinen nettiluento. Lopputyönä on tarkoitus tehdä kuvakirja. Ja minähän – jostain merkillisestä hetken mielijohteesta – valitsin kuvakirjani teemaksi sinisen. Periksihän en sitten voi antaa, ja vaihtaa aihetta, vaan olen kehitellyt teemaa eteenpäin. Kirjasta tullenee kolmiosainen: Lapin siniset hetket ja tunturit, Sininen Meksiko ja Oulun sininen tai jotenkin noin…  Siksipä kaivoin myös talvikuvia Lapista. Oikeastaan aika mukava katsella niitä hellerajoilla kieppuvan elokuun kesäiltana.

Kolmostehtävän teemana oli valo. Tehtävänanto kuului näin:

Valon ja värin voima haltuun. Valo, valotus, värihallinta.
Valokuva syntyy ja elää valosta. Valolla on tärkeä osa oikean tunnelman välittämisessä ja sillä piirretään kohde myös selkeästi esiin ympäristöstään. Valon mahti pakottaa ratkomaan myös teknisiä kysymyksiä. Valonmittauksen ohella on hallittava kontrasti.

Ja täältä löytyy minun vastaukseni: KLIKS

Nelostehtävän kuvat olettekin täällä blogissa jo nähneet: henkilökuvia Meksikosta.

Ja viimeinen eli viides tehtävä meni näin:

Luonto kuvaan läheltä ja kaukaa.
Maisemasta makro- ja eläinmaailmaan. Maiseman syvyyden, terävyyden ja sävykirjon tavoittaminen vaatii oikeita tekniikka- ja ilmaisuvalintoja sekä sopivaa valoa.

Niidenkin joukossa on vanhoja tuttuja, rakkaitakin kuvia. Käyhän katsomassa KLIKS

Taikatalvi-2

4 kommenttia artikkeliin ”Digikurssin läksyjen parissa”

  1. Hyvä valinta sinun valoksi. Varhaisen kesäaamun valo olisi myös minun valoni, jos vaan joskus jaksaisin kesällä herätä niin aikaisin. 😉

    Vastaa
  2. Minä soisin että nukkuisin joskus vähän kauemmin: niinkuin nytkin. Mutta ei: viiden jälkeen ei toivoakaan unesta.

    Mutta ei tuonne sateeseen kyllä viitsinyt kuvaamaankaan lähteä. Joten lähdenpä tästä duuniin. 🙂

    Vastaa
  3. Kuvan lumi on kuin kermavaahtoa! Sinulla on oikein ammattimaisen vahva kuvakurssi. Saako siitä diploominkin? Pitäisi kyllä! Blogin bannerin sininen ja harmaa ovat satumaisen pehmeitä.

    Vastaa
  4. Kyllä tämä kurssi on jo ylempää keskitasoa harrastajamaailmassa. Paljon olen taas oppinut, mutta ehkä juuri nyt tuntuu, että olen hoksannut paljon, mitä EN osaa. Ja tiedätkös, minun tietynlainen kärsimättömyyteni heikentää oppimista. Mutta yritän vielä.

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.