2013 – Sivu 14 – Tuulestatemmattua

Tamperrada

Täällä ollaan, Keskellä Tamperetta. Ilveksen 18. kerros ja kaikki hyvin.

Kolmelta juna oli perillä. Meitä oli 19 oululaista paistinkääntäjää aveceineen samassa vaunussa. Ja ruokajuhlaviikonloppu aloitetttiin junaeväillä: Huovisen rasvarieska ja Antellin pikkuleivokset siirsivät herkullisesti nälkää … Mukavia juttuja oli porukalla ja vähän ehdin käsikirjoituksia lueskellakin.

Majoituttuamme läksinmme kaupungille. Keittiöelämää-putiikissa oli tietysti käytävä. Balsamicoa ja lautasliinoja. Käveleskelyn ohessa kävimme parissa paikassa testaamassa Pintxoseja. Ne onbaskimaan tapaksia, pieniä alkupaloja, sormiruokaa.

Kymmenen tamperelaista ravintolaa tarjoaa pintxoseja kahden euron hintaan. http://www.tamperrada.fi/

Vinoteca Piemonte ja Huber tarjosivat mukavia pikkuhyviä. Ja Huber kyllä vei meidän pisteet tässä paikallisten kisassa. Ankanmaksavaahto! Osaiskohan sitä tehdä itse. Pitänee harjoitella.

Iltapuoliseitsemältä oli ryhdyttävä pukemaan kokintakkia ylle ja lähdettävä Keskustorille. Oli Diner Amicalin aika.

http://www.rotisseurs.fi/kapitulit/tampereen-suurkapituli-2013/tamperrada-ohjelma/

Siitä kerron huomenna tai sunnuntaina. Nyt nukkumaan. Huomenna paljon juhlaa jaksettavana. 😉

Koko Tamperrada-viikonlopun kertomus täällä KLIKS

Niitä näitä

Totuuden hetki

Ihan turhan pitkään olen siirtänyt, ajattelinkohan, että jos jätän viimeiseen mahdolliseen hetkeen, niin ei voi muuta kuin onnistua. Mutta entäs jos ei onnistu. Ei ole varasuunnitelmaa. Ei ole enää mitään tehtävissä.

Muutoin kaikki valmistelut töiden jälkeen tehty: töistä suoraan kaupungille hankkimaan kynsilakka, nailonit, mokkakorkkareiden puhdistusaine, huomisen illan kostyymiin sopiva t-paita/toppi, samalla löytyi syksyksi virallinen duunivillatakki (pitkä, hillitty, olen ajatellut olla hillitty ensi vuonna, heh! :D). Kameran linssisuoja hukkaantuneen tilalle jäi ostamatta; hieman hoppu tuli ennen menoa fysikaaliseen (pää kääntyy ja olkavarsi toimii; särkylääkkeitä ei liene tarvita – ainakaan kovin paljoa), mutta muutoin tarpeelliset tilpehöörit hankittu.

Illansuussa kotiin, väsyttikin. Olin taas herännyt viideltä (liekö jo täysikuu?), duunissa hyvinkin jo seitsemältä, mutta kotiinpalattua enää ei auttanut. Aloitin pakkaamisen, ja sitten äsken, lopultakin: oli mentävä vaatehuoneeseen ja katsottava totuutta silmiin. Kokeiltava. Ja voilá! Se mahtui. Iltapuku! Viime vuonna teetätetty, Kiinan reissulta ostetusta silkistä tehty pitkä iltapuku (KUVA) mahtui päälle. Ja voin jopa hengittää. Ehkä jopa istua ja syödä se yllä. JEE! Joten nou hätä.

Huomenna lähdemme aamujunalla Tampereelle: on Rotissöörien Suurkapitulin aika.

Viime vuonna oltiin Jyväskylässä, edellisenä Naantalissa ja Turussa, ja kolme vuotta sitten Helsingissä. Ja hyvänen aika siitä on jo neljä vuotta kun Oloksella sain käädyt.

Niitä näitä Oulu Yliopistoelämää

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Ei ole ollut erityisen hiljainen päivä. Nämä hiljaiset, levolliset kuvat liittyvät siihen, kun hain kuvitusta yhteen pieneen esitelmään, jota valmistelen.

Hiljaisista kuvista huolimatta työhuoneessani vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ei vaiskaan, ei mitään vaarallista, mutta merkillisiä käänteitä työyhteisössä kylläkin. Ja opiskelijoita, melkein pilvin pimein.

Ja muutoksia ja uudistuksia taas ilmassa ihan sakeanaan. On mm. paineita perustaa Facebookiin oppiaineen oma saitti, viedä Historian oppiaine uudelle levelille: bittiavaruus kutsuu historioitsijoita. Naapurioppiaine (aate- ja oppihistoria) FB:ssa jo onkin (ymmärtääkseni ei kuitenkaan erityisen suurella suosiolla), mutta silti yhä useammin kuulee esitettävän että (minun) pitäisi saattaa oppiaine Facebookin maailmaan tykättäväksi.

Huolimatta siitä, että olen aika pahimman sortin datisti (muistatteko, kun meidän perheen nuoret aikoivat joku vuosi sitten lähettää minut Kiinaan, jossa järjestettiin netistä vierotusleirejä (kylläkin erityisesti lapsille ja nuorille, mutta so what: meidän nuoret ajattelivat, että äipälle olisi pieni leiritys tarpeen ;)), en oikein ole lämmennyt ajatukselle oppiaineen FB-elämälle. En vaikka oikeasti muutaman kerran olen opiskelijoiden kanssa asioita Facessa selvitellytkin. Minä kun mieluummin hoitelen asioita, ohjaan ja autan opinnäytteissä ihan livenä.

En kovin helposti ala edes pitkiin sähköpostikirjeenvaihtoihin. Aika helposti pyydän opiskelijaa käymään tai soittamaan. Ja niinhän nuo useimmat käyvätkin. Tänäänkin. Tiedän toistavani itseäni loputtomiin, mutta se nyt vain on niin, että ihmisethän ne ovat työpäivieni riemu ja rikkaus. Kuinka hyvä keskustelu käytiinkään aamupäivällä yhden ”veteraaniopiskelijan” kanssa. Opin näkemään elämästä jotain taas hieman eri näkökulmasta, oikeastaan ihan uudesta näkökulmasta.

^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

Vaikken ihan Facebook-riippuvainen olekaan, käyn siellä yleensä tässä blogipostauksen naputtelun ohessa iltasella. Ja eilen iltasella tulin opastetuksi tällaisen ”dokkaripätkän” äärelle. Oulua ja sen liikennettä kuutisen minuuttia 1950-luvulta. Oi, mitä nostalgiaa. Niin tuttuja, niin tuttuja autoja ja katuja… Suosittelen.

Lappi Valokuvaus

Reissun jälkeen

Muistanpa ajan, jolloin mökiltä tai muualta palatessa meni ensimmäinen koti-ilta lakanapyykkiä, pyyhkeitä, lasten vaatteita pestessä, silittäessä, manklatessa. Ei mene enää: on mökillä pyykkikone ja mankeli, mökkikamppeetkin melkein kaikki siellä, joten ei muutakaan pyykkäämistä kotiin tuotuna.

Mutta nykyisin menee aina vähintään yksi ilta kuvasadon perkaamiseen ja usein myös mahdollisesti mukana olleille jakamiseen. Nytkin olimme reissussa vajaa neljä päivää, ja kuvia on 500! Viissataa!

Ranzosta en perjantaina laittanut kuin yhden kuvan, joten tähän muutama otos lisää. Ranuan parisataakiloinen jääkarhun pentu oli varsin sulavaliikkeinen. Emonsa osasi ottaa kallioilla vallan levollisesti.

Uijui, tässä on jotain tavoittelemisen arvoista!

Sitten kuva Pelkosenniemeltä, tai Melekosenpieneltä kuten sodankylälaiset naapurikuntaansa nimittelevät, pari otosta. Siellä on tällainen raitti ja katulamput (vrt. Liminka ja Ivalo joista ainakin olen täällä julkaissut kuvia).

Ja Pelkosenniemen ainoan? maailmanmaineeseen yltäneen sankarin patsas.

Klikkaamalla Andykin näkyy paremmin!

Ja Kemijärvellä on tällainen raitti ja tällaiset katulamput.

Ja kuten sanottu, minuahan ei noille perukoille saisi koskaan asumaan. Ei niin millään.

Lappi Valokuvaus

Metsässä

Hangasojan aamu harmaa, mutta pian kirkastui. Aamukahvin äärellä päätimme, että ei lähdetä mihinkään kauas. Mennään vain metsään lenkille; kävellään Ylä-Hangasojalle, kierretään latupohjalle ja sitten sieltä omaa ”yhdyspolkua” takaisin. Niin tehtiin. Mutta lenkki muuttuikin sieniretkeksi. Eihän meillä tietenkään koria, ei sieniveitsiä, eikä edes puukkoa mukana (vaikka se minulla kyllä yleensä aina mökillä ollessa vyössä roikkuukin), mutta anorakin huppuhan on kuin tehty punikkitatteja varten, eikö? Hyvin mahtui.

Niin ja oli minulla mukana kamerakin. Juuri tuon ”puolukkakannon” kohdalla tulin pehtoorille ääneen lausuneeksi, jotta miksen sittenkin ole heittäytynyt virattomaksi kairankulkijaksi?

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Jopa näytön taustakuvaksi?

Harmi kun kuvissa ei tuoksu metsä, eikä kuulu hiljaisuus, ei tuulen humina,
eikä tunnu liikkumisen riemu. Harmi.
Metsässä tuoksuu, kuuluu, tuntuu.

Rantasaunan lämmitys ja mökin ”alasajo”, pakkaaminen, saunan jälkeen kevyt lounas ja sitten kohti kotia. Nyt nuo tatit pitäisi vielä puhdistaa ja pannun kautta pakkaseen laitella.

Olipas hieno lomanen.

Lappi Niitä näitä

Elokuinen Lappi – suosittelen

Mökkiterassilla, parin tunnin sieniretken jälkeen, mietin, kuinka on kummallista, että tätä Lapin loppukesän leppoisaa, rehevää, täyteläistä maisemaa ja luontoa ei ole onnistuttu millään muotoa markkinoimaan, tekemään tiettäväksi kotimaan matkailua, edes Lapin matkailua, harrastaville suomalaisille saatikka ulkomaalaisille. Miksei tänne järjestetä ohjattuja patikointilomia? Suomi on liian kallis maa matkailijoille? Ehkäpä siksi. No tänä viikonloppuna täällä on kyllä iso tapahtuma, joka on kerännyt satoja, ellei toistatuhatta osanottajaa: Jänkhällä jylisee! On moottoripyöräilijöiden kokoontumisajot. Nelostieltä on koko päivän kuulunut prätkien äänet.

Toisaalta eihän mekään ole ymmärretty tätä loppukesän auvoa ennen kuin kymmenisen vuotta sitten. Tietysti työelämä häiritsee meidän monen tänne tuloa, tietysti sää täällä(kin) on hyvin epävarmasti näin hellivä kuin tänä viikonloppuna (klo 15.30 on + 22 C), tietysti tänne on aika pitkä matka, mutta silti. Kyllä tänne silti kannattaa tulla.

Joka tapauksessa kaikista mieluisista vuodenajoista ja kuukausista – jos minulta kysyttäisiin – suosittelisin juuri tätä aikaa; elo-syyskuussa tänne kannattaa tulla. Silloinkin. Tietysti jos hiihtää haluaa, niin aikataulutus kannattaa suunnitella toisin. 😉

Kun viimeksi täällä ollessamme heinäkuun viikko kului sellaisessa ”työleiri-meiningissä”, niin nyt on sitten voitu vain nauttia puhtaasta mökistä ja siististä pihapiiristä. On voitu nukkua (herättiin yhdeksältä! Jihuu! Eläköön pitkät yöunet!), käydä kylillä Kuukkelissa ihailemassa jo nyt (vai olisiko sitten viime vuotinen? :D) esille laitettua joulukoristelua,

lukea, istuksia notskilla ja tässä terassilla, sienestää (mikä vaatii kyllä myös hieman jälkitoimia sisällä), olla jouten. Patikointia ei tälle päivälle (metsässä samoilua sieniä etsien ei lasketa patikoinniksi), ei mitään muutakaan. Ja mikä parasta: ei ole ollut sellaista ”seuraavaksi-minun-pitää” tai mikä vielä pahempaa ”minun-pitäisi”. Sellainen olo kun minulla tahtoo kotona yleensä olla. Aina on jotain, mitä ”pitää” tai ”pitäisi” tehdä. Nyt ei pidä mitään. Ja se on juhlaa se! Huomenna vasta pitää. Vasta huomenna iltapäivällä lähdemme takaisin maalikyliin.

Sieniretki? Varsin onnistunut, vaikka olisihan noita tatteja tuossa ovenpielessäkin. 😉 Tatteja sen verran, että kutsuin nuoret keskiviikoksi sopalle ja äsken nautimme niitä jo isohkon annoksen. Kehnäsieniäkin sen verran, että piirakan saan tehdyksi ja kangas-, haapa- ja karvarouskuja iso suolasienipurkillinen. Monta monituista sienisalaattia niistä tulee.

Vielä paistaa. Korkealta. On Lapin kesä.

Lappi

Rovavaara huiputettu!

Kangassieniä, tatteja, puolukoita, mustikoita. Koivuissa jo keltaisia lehtiä. Hangasojassa pikkukalat pyrähtävät uimaan kun haen vettä saunalle. Ilma enemmän kuin sopiva ulkoiluun. Aurinkoa, tuulta. Ja maisemia. Tuntureita, vaaroja. Puroja, hetteitä, ylväitä jokinäkymiä, kauniisti heijastavia lampia. Tuulisia järvenselkiä. Näimme salamaniskunjäljet Rovavaaran huipulla. Ja muistinhan sanoa, että aurinkoa.

Kertoisin vaikka kuinka paljon kuulumisia täältä raukoilta rajoilta, Kelujärveltä, saatikka Hangasojalta, liittelisin kauniita kuvia hallaisesta illasta, aurinkoisesta aamupäivästä, Hangasojan kesästä, mutta, .. mutta kun tämä tolkuttoman surkea nettiyhteys vie rauhallisemmankin ihmisen hermot! Eikä toimi.

Alavilla mailla hallan vaara…

Klikkaa ihmeessä kuvia isommiksi.

Eilen Kelujärvellä ilma viileni nopeasti. VIime yö liki pakkasella.

Nyt sataa hiljaisesti vettä.

PS. Luinpa aamulla Lapin Kansan. Kuolinilmoitukset tietysti. Ja uusi nimi ”Erikoisten etunimien” -kokoelmaani: Anna Viesti. Eikä ollut tämä vainaja syntynyt tekstariaikakaudella, vaan 1918. ”Anna Viesti”? Voi kuinka haluaisinkaan tietää, mitä tämän nimenannon takana vuonna 1918, Suomen vastikään itsenäistyttyä, olikaan.

Lappi Niitä näitä

Karhuja, karhuja

Karhu! Nähtiin karhu.

Lähdimme aamupäivän muutamien työtuntien jälkeen pohjoiseen. Minulla kun ei ole syyskuussa mitään mahdollisuuksia pidennettyyn viikonloppulomaseen, ja syyslomalla olisi haaveissa päästä etelän suuntaan, niin nyt oli hyvä aika suunnata mökille. Nyt kun päästiin, lähdimme. Ja matkalla nähtiin karhu. Karhuja.

Päätettiin ajella tavallisuudesta poikkeavaa reittiä: Pudasjärvi, Ranua, Kemijärvi, Sodankylä. (on vain 30 km pitempi kuin ainainen Kemi – Rovaniemi – Sodankylä). Murmeli (äitini) oli kovin huolissaan ettemme karhujen huikopalaksi joutuisi ja päätimme hoitaa heti kärkeen tämän karhuasian pois päiväjärjestyksestä. Ranuan eläinpuistossa ei olla käyty sen jälkeen kun olimme lasten tarhan porukan ja näiden vanhempien kanssa retkellä: oltiin kahdella onnikalla ja pehtoorin kanssa molemmat ajettiin. Siitä on varmasti 18 – 20 vuotta aikaa. Ei ollut Ranua Zoo paljon muuttunut. Vaikka onhan siellä Ranzo, parivuotias jääkarhun”pentu”

Mutta mukava oli käydä. On se hieno alue. Ja ilma oli mitä mainioin. Kaalikääryleet eläinpuiston lounasravintolassa olivat kotonatehdyn veroisia. Hmmm

Matkan jatkuessa – suht harvoin ajeltavia teitä mennessä – ihailtiin Kemijoen ja Kemijärven maisemia, perjantai-iltapäivän auringossa, pysähdeltiin kuuntelemaan hiljaisuutta, kuvailemaan vaaramaisemia. Ne harvat pihapiirit, jotka näkyivät olivat yllättävänkin siistejä, hyvinhoidettuja, istutuksia, ryytimaita. Ja kyllä me ihmettelimme, että ihan uusiakin taloja Koillismaalle ja Itä-Lapin keskelle-ei-mitään oli kuitenkin rakenteilla ja rakennettu. EI olis meistä moiseen.

Ja vähän kulttuuriakin matkan ohjelmassa: Pelkosenniemellä on Andy McCoy´n patsas. Keskellä toria, Kemijoen rannassa. Huoh! Pikkuisen skitshiä.

Ja poroja! Paljon! nyt niillä on jo kaunis turkki.

Illansuussa Sodankylästä poiketen Kelujärvelle. Tutttujen mökille mutka. Vieraanvaraista oli vastaanotto. 😉

Meksiko Niitä näitä Ruoka ja viini

Kalaaseista ja niiden tarjoiluista vielä

Palatakseni vielä kalaaseihin. Meidän kesän suurin ruokajuhlahan oli viime lauantaina, ja teemana – väistämättä – Meksiko. Kutsuun kirjoitin:

”Tänä vuonna mariachi-musiikki soi, chiliä ja salsaa on vähintäänkin riittävästi, tequila virtaa ja sombrerot lentelevät! – sikäli kun teillä sellaisia on! Pukukoodissahan voisi olla jotain latinoa …”

Sombreroja ei näkynyt, mutta häivähdyksiä latinosta oli pukeutumisessa…

Ja mariachi-musiikki todellakin soi: toin Meksikosta ceedeellisen. Mutta kun meistä neljästätoista lähti ääntä niin paljon, ei cd sitten pyörinyt kuin kertaalleen. Tässä pieni näyte. Kyllä sitä vähän aikaa kuuntelee… 😉

Kattauksesta on sanottava: plaseeraus”kortit” olivat hienoimmat ikinä! Keksin idean Playa del Carmenin viimeisenä iltana kun olimme kävelyllä ennen illallista, laiskasti etsien ehkä jotain kotiin vietävää, istahdimme helteisessä illassa proseccolle, katselimme matkamuistokrääsäputiikkeja, hopeakorukauppoja, teimme näyteikkunaostoksia, pehtoori viehättyi kovasti tästä. Ei sitten ostanut… 😀

Ja sitten tämän kaupan nurkalla se oli: katukauppias, joka teki rannenauhoja. Rannenauhoja joihin oli ommeltu nimi. JA YESH, siinä se oli idea! Tilattiin 14 rannenauhaa ystävien nimillä ja illallisen jälkeen kävin ne hakemassa:

Siispä jokaiselle kalaasivieraalle oli omalla nimellä varustettu ”All inclusive-ranneke”!

Menu oli paljolti sama kuin esikoisen valmistujaisissa heinäkuun alkupuolella… mutta nyt muunneltuna buffeesta päivälliseksi.

Kesän paras salsa syötiin viime lauantaina. Siinä olin soveltanut italialaista salsaohjettani, monterreylaisen Paun ohjetta ja suunnilleen näin se meni (annos tosin nelinkertaisena)

Salsa Rantapellossa

2½ dl tomaatteja pieninä palasina (kalttaa tomaatit kiehuvassa vedessä, kuori ne ja ota kanta ja siemenet pois)
1 kesäsipuli
2 valkosipulin kynttä
1 dl rypsiöljyä
½ dl valkoviinietikkaa
2–3 tl hunajaa
2 rkl silputtua tuoretta korianteria
suolaa, mustapippurirouhetta

Pamixilla sekaisin, mutta sattumia saa jäädä.

Guacamolenkin (koko kesän käyttämäni resepti täällä) laitoin tällä kertaa ihan sileäksi. Avocadot olivat kesän parhaita, ja soseeni sai mainesanat, joilla elän pitkään (”Ei edes kuubalaissyntyisen monet kerrat tekemä guacamole ole ollut näin hyvää!”).

Kalaasit Meksiko-teemalla-9

Oikeastaan kaikkia edellisissä kesteissä käytettyjä reseptejä vähän tuunasin, ja kyllä me pehtoorin kanssa olimme sitä mieltä, että tuunaaminen oli kannattanut. Cajun-lohi muuttui gourmet-versioksi: ohjeen pohjan löysin ”Kaikki äitini reseptit” -nimisestä blogista.

Ensin pitää tehdä Cajun-mausteseos

Cajun -mausteseos
2 rkl juustokuminan (=jeeran) siemeniä
2 rkl korinterin siemeniä
2 rkl fenkolin siemeniä
2 rkl (savu)paprikaa (sweet)
21 rkl kuivattua oreganoa
1 tl cayenne pippuria
½ tl valkopippuria

Lämmittele juustokuminaa, korianteria ja fenkolia miedolla lämmöllä pannulla pari minuuttia tai kunnes siemenet innostuvat pomppimaan ja mausteseoksesta leviää hurmaava tuoksu. Ota pois tulelta. Kaada siemenet isoon mortteliin ja hiero hienoksi. Sekoita joukkoon muut mausteet.

Cajun -maustettu lohi

Cajun mausteseosta
700g lohifilettä

2 rkl Maldon-suolaa
tarjoiluun rucolapeti

Siisti fileestä mahdolliset ruodot, poista harmaa rasva ja nahka. Leikkaa file suorakaiteen muotoiseksi. Hiero Maldon-suola pintaan ja kääri lohipala tiiviiseen kelmuun ja laita yöksi jääkaappiin.

Pyyhi suola lohen pinnasta talouspaperilla, ja lohifilee koosta riippuen tangoiksi. Levitä reilusti cajunmausteseosta isolle lautaselle ja kierittele lohitangot yksi kerrallaan mausteessa.
Paista lohitankoja yksi kerrallaan semi-kuumalla (7/9 tai 4/6), pidellen lohitankoa ehkä, noin 15 sekuntia) jokaiselle neljästä kyljestään. Mausteet saavat palaa kiinni pintaan, mutta lohi ei saa tietenkään kypsyä läpikotaisin.

Kiedo paistetut tangot taas tiukkaan muovikelmuun ja aseta maustumaan viileään muutamaksi tunniksi. Tarjolle vietäessä leikkaa lohet suupaloiksi. Asettele palat rucolapedille.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Riso mexicana? Si! Chiliriisiä, tavallista, yrttiseoksella maustettua riisiä = Meksikon lipun värit!

Pääruokana oli Meksikon kansallisruoka: Mole Poblano. Kalkkunaa suklaakastikkeessa. Hmmm… Ei ole minun ykkösherkkuani. Mutta mielenkiintoista, ja uskokaa tai älkää, moni vieraista piti siitä aidosti. Eivät kai muuten lisää olisi ottaneet. Semminkin kun olisi ollut muutakin syötävää. Mm. aikaa monta erilaista hyvää jälkiruokaa. Tämä on juuri se ruoka, jonka kastikkeen ainekset olivat jo viime perjantaina kuvassa …. KLIKS Jos joku haluaisi kokeilla ja tarvitsee reseptin, niin kommenttilootaan vain viesti… kirjoittelen joku päivä.

Valokuvaus Yliopistoelämää

Metsässä makroilemassa, yliopistolla toissijaisuuksien parissa

Aamupäivän olin koulutuksessa. Jokaelokuinen Etappi-koulutus. Mitäkö opin? No keskeisin huomio oli, että kyllä meidän tiedekunnassa ja oppiaineessa asiat on hyvin, ylivertaisen hyvin. Sekä opiskelijoiden että opinnäytetöiden ohjaajien kannalta. Kuulosti uskomattomalta, että joissakin aineissa opiskelija saattaa joutua odottamaan kaksi kolme kuukautta ennen kuin saa gradun esitarkastuslausunnon ja siten luvan kansittaa (laittaa Laturiin) työnsä!

Kuultiin juttuja professoreista ja muista opeista, jotka eivät vastaa sähköposteihin, eivät puheluihin tai kertakaikkisen töykeästi ilmoittavat opiskelijalle, että ei ole aikaa ohjata, eikä ole aikaa lukea opiskelijoiden opinnäytetöitä. Ihan hurjaa meininkiä! Tutkimus on nyt ykkössana meidän (ja muissa) korkeakouluissa: perustutkinto-opiskelijat ja opetus ovat toissijaisia, jos sitäkään. Merkillinen harha, että tulos (ja sitä kautta rahoitus) olisi kiinni vain tai ainakin ensisijaisesti tutkimuksesta, tuntuu joidenkin kampuksen käytävien varrella olevan vallan yleistä.

Iltapäivän sitten käytinkin valmistellen ohjaussessioita: minun HOPS- ja muut info-paketit alkavat olla aika lailla valmiina fuksien, sivuaineopiskelijoiden, kandi- ja maisterivaiheen opiskelijoille esitettäväksi. Tänä vuonna HUOMATTAVASTI helpompi tehdä nämä setit kuin viime vuonna. Ja sitä paitsi mukavaa. Niin mukavaa, että tämän viikon tutkimuspanostus on jäänyt kovin vähäiseksi. Jospa huomenna ottaisinkin asiakseni ja palkkaisin tutkimusapulaisen. 😉