Tuulestatemmattua

Ennen oli työnsaatto paremmalla tolalla. Johonkin kun ryhtyi niin sitten kans teki. Ei tullut vatuloitua tunti- ja päiväkausia yhden asian kanssa. Ei tule nykyäänkään yhden asian kanssa kauaa puuhasteltua kun jo huomaa, että ”hei tuohan se nyt pitikin tehdä”. Menee tekemään sitä toista, unohtaa ensimmäisen, keksii kolmannen, jonka jälkeen muistaa sen eilen kesken jääneen jutun ja sitten  päättääkin tehdä sen pois kuleksimasta kunnes joku tulee ja keskeyttää kiireemmän jutun kans ja sitten ei enää muistakaan, mikä juttu on ykkönen, kakkonen ja kolmonen. Ja aikansa kun sopivasti häslää niin ei tule mitään valmista. Mutta hommia on hirveästi. Koko ajan ja keskeytyksettä.

Jotta tänään tämmönen päivä. Huh-huh.

Heli Laaksosen runokiertue on tänään Oulussa. Ja me olimme systerin ja pehtoorin kanssa osa nelisatapäisestä yleisöstä. Ei mitään rajaa Laaksosen sanomisen helppoudella, hauskuudella, hulvattomalla huumorilla. Lounaismurteella puolitoista tuntia tauotta runoa ja raataamista, syntyjä syviäkin sivuttiin. Www-sivullaankin on muutama kolumni ja tarina, ihan vaan vinkiksi, että siellä voi nauttia edes luettuna jotain, jos kiertue ei kohdalle satu. Vaikka live oli kyllä ylivertaisen hyvä. Ihan juhlailta meillä oli.

Riemastuttiin mekin niin että Pursut ostettiin.

Postissa tuli syysloman matkaan liittyviä papereita: ”mukaan kannattaa pakata taskulamppu”. Enpä muista ennen sellaista ohjetta seuramatkalle lähtiessä saadun. Pakataan sitten. Pikkuisen kyllä huolettaa mitenhän possuflunssa ja syyslomailu suhteutuvat toisiinsa. Vakuutusyhtiöstä jo peruutusturvaa tiedusteltiin. Pitäisi olla kunnossa.

Sähköpostissa monta facebook-kaveruutta tälle päivälle.  Toki soppii, vaikka olen kyllä kerta kaikkisen surkea naamakirjan käyttäjä. Harvoin piipahtelen siellä puolella, en oikein osaa käyttääkään. On tämä bloggailu ehkä enemmän meitsin juttu.

Maapostissa oli sitten toinen kirje, jonka asioiden toimeenpanemiseksi minun  pitäisi todistaa olevani tyttäreni äiti. Hö! Piti oikein miettiä, miten se sellainen tapahtuu. Virkatodistusta ei ole moneen vuoteen tarvinnut hakea. Nyt pitänee.

Postissa kolmaskin kirje, helpottava kirje. Turhaan – onneksi! – viime yönäkin painajaisia näin ja valvoin. 😉

Daaliat, joita meillä on ensimmäistä kertaa, ovat riemastuneet kukkimaan. Pihlajat ja naapurien omenapuut ovat todella kauniita. Lämmin (+ 15 C) ja tyyni aamupäivä vei taas lenkille merenrantaan ja sen jälkeen kasvimaalle sadonkorjuuseen. Persiljaa ja tilliä on PALJON. Kyssäkaalisadolla nyt ei todellakaan rehvastella. Ei todellakaan.

Iltapäivän ohjelmassa Muhokselle vierailu. Kummityttö (pehtoorin sisaren tytär) ja miehensä ovat rakentaneet talonsa tupaantuliaiskuntoon. Onhan uusi ja hyvin tehty talo. Siis että kummilapsi on jo talonrakennuksen kokenut. Kertonee siitä, että aika menee äkkiä. Ei siitä, että kummit vanhenevat.

Juniori ja tyttöystävänsä iloksemme mukanamme, esikoinen sen sijaan hampurilaistiskillä sunnuntain ”eiku ihan kiva mennä töihin”. Minkäs minä pennulle teen?

Pääsin tänään ulos. Pääsin lenkille. Rannassa olo oikeasti tuulestatemmattu. Kova, raikas tuuli tuntui viikon sisällä, nuhjussa, kiireessä, flunssassa  olleilla kasvoilla ihanalta. Oli hyvä hengittää! Merkillisen dramaattinen taivaankaari, sinisen kaikki sävyt (kuva suurenee klikkaamalla) tekivät monta yötä huonosti nukkuneelle kropalle ja mielelle hyvää. Lepoa liikkeessä.

Aamupäivän asioidenhoitelokierroksella kävin myös hautausmaalla. Enkä ollut uskoa todeksi!

Muutama viikko sitten kävimme yhdessä pehtoorin kanssa haudalla ja veimme sinne oikein komean valkoisen pallokrysanteemin, joka oli täydessä kukassa. Ostaessani kukan ostin sille myös paksun kipsisen suojaruukun, joka sopi haudan väreihin. Kukka ei ollut kallis, mutta ruukku kuitenkin muutaman kympin. Ja tänään? Haudalla oli pallokrysanteemin tilalla toinen kukka, joka oli vasta nupulla, tosin aika pieni, aivan selvästi eri kasvi, jonka olimme sinne vieneet – ja ruukku tipotiessään! Että joku oli oikeasti käynyt pöllimässä ison komean kukan ja ruukun ja pistänyt tilalle toisen kulahtaneen kasvin. Mahtoi tulla hyvä mieli kun kävi toisten haudalta kukan kähveltämässä!

Myönnetään: ei ole maailman suurin huoli ja murhe, mutta olenhan minä vähän ihmeissäni. Eikö mitään rajaa…

Lauantain kunniaksi laittelin  nuorisolle mieluista gurmeeta. Viikko kun on mennyt munakkailla ja pikaisilla pasta-aterioilla.  Nyt Stockalla oli pinkkejä munakoisoja, joista tein erityisesti  tyttären iloksi mozzarella/tomaattipaistosta ja sitten pääruoaksi pitkästä aikaa cannelloneja. Turhan hyviä tuli niistä. Vieläkin täys olo.

Luulen että ensi yönä nukun hyvin. 🙂

Aamulla tuntui tarpeelliselle kietoa paksu kaulaliina lämmittämään kurkkua. Flunssa kun vain jatkuu – joskin eilisen lääkärissäkäynnin jälkeen saadut dropit ja mixtuurat  toki helpottavat oloa – ja oli ensimmäinen kylmän tuntuinen aamu. Villiviini länsiseinustalla on jo kainosti ryhtymässä ruskaksi. (klikkaamalla kuva suurenee)

Syksyistä on myös opetuksen alkaminen, eilinen kandiseminaarin aloitusistunto on merkillisen sumun peitossa. Tavallisestikin matala ääneni oli (ja on edelleen) karheankäheä, kovin kamalan kuuloinen. Mitä lie olen filosofian ylioppilaille tutkimuksen teosta ja tavasta tuumaillut?

Syksyyn näyttää kuuluvan myös ahkera datailu, nörtteily, mitä lieneekään tietokoneen ääressä vietetty aika. Nyt kun olen tilannut uuden, pitkään haaveilemani uuden näytön aion ryhtyä www-sivustoni remontointiin.  Kaksi vuotta jotensakin samanlaisena pysytelleen layoutin uusimisen aika on jo hyvinkin.

Näissä merkeissä pitkästä aikaa päivittelin lukupäiväkirjaakin. Varmaan jotain kesälukemisista uupuu, ja kyllä: Kalevala on hyvistä aikeista huolimatta edelleen lukematta. Paljon ei enää puutu. Luen sen. Ihan varmasti.

Mutta nyt lähden hakemaan lasillisen punaviiniä ja otan kirjan, en kuitenkaan Kalevalaa. Vietän perjantai-iltaa… miettien …

Mahtavat kiinalaiset hihkua tänään: päivämäärässä paljon ysejä. Kiinanreissullamme opas kertoi että juuri ysi on se paras numero.  Se kun tarkoittaa ja taidetaan itse asiassa kai ääntää samoin kuin onni, hyvä tulevaisuus, hyvä elämä. Kahdeksankin on hyvä numero, en vain muista, mitä se oli. Nelonen taas on pahisnumero, se kun merkitsee kuolemaa, sairautta. Kiinalaisten viehtyminen numeroihin ja niiden merkityksiin näkyy monessa asiassa, esimerkiksi sim-korttien hinnoissa. Minun kännyni  puhelinnumero olisi Kiinassa tullut halvemmaksi kuin esimieheni puhelinnumero. Minulla kun ei ole numerossa yhtään ysiä, mutta nelosia on. Esimiehen numerossa on kolme ysiä, eikä ainokaistakaan surkeaa nelosta. Voin vain kuvitella, mitä nelos- ja ysihuoneistojen väliset hintaerot ovat kerrostaloissa, jos kännyköiden liittymien erotkin olivat useita euroja!

Tälle päivälle on toki Suomessakin poikkeuksellisia juttuja: maistraateissa on kuulemma ruuhkaa. Vihkimisiä riittää. Porvoossakin kymmenen vihkimistä. Enemmänkin oli ollut aviosäätyyn halajavia, mutta ei virka-aikaan sopinut kuin kymmenen ”tahtoa” yhdelle päivälle. Tosin tiedä häntä, liekö tuo erikoisen päivämäärän valinta tae avio- tai muustakaan onnesta. Ne kaksi avioliittoa, jotka tiedän solmitun milleniumina, ovat molemmat ohi.

Tälle päivälle on Oulun ylioppilaskunta järjestänyt Vulcanalian. Joka syksyisen opiskelijoiden ilmaisen iltailottelun (rokkibändeineen, etkoineen, jatkoineen, yleisine riemunpitoineen ja rehtorin pakollisene, virallisene vitseineen) sää näyttää suunnilleen yhtä surkealta kuin aina ennenkin. No joskus on satanut räntääkin. Tänään on sentään aika lämmin, mutta myrskyksi yltynyt iltapäivätuuli toi sateen, joka ei haalarikansalle tietenkään ole erityisen riemullista. Toisaalta eipä tuo näytä perheen opiskelijaa häiritsevän: haalari asiankuuluvine merkkeineen (onneksi ei haalarimerkkiä ”en ole humanisti!”) ja muine vermeineen on jo yllä ja kylteri muutenkin lähtövalmiina. Ja tämä mainio, nostalginenkin? biisi soi täällä ja lujaa soikin! Nauti pois!