Tuulestatemmattua

Arki. Arki on ihmiselle hyväksi.

Töihin mennessä ei paljon puuttunut että aloin purkaa salkusta läppäriä ja läpinäkyvään muovipussiin pakattuja käsidesiä, hammasharjaa ja ensiapumeikkejä.  Sen verran turvatarkastuksia takana viime päivinä…

Matka Kapkaupungista kotiin oli 11 000 km. Luulisi että siinä olisi ehtinyt jo siirtyä ajatuksissaankin kotioloihin. En ehtinyt.

Ehkä siirtymistä hidasti, että matkan aikana työstin kuvia (lue: deletoin satoja otoksia), joita olin viikon aikana ottanut. Yhteensä 1600 kuvaa muistikorteilla! Puolet varmasti ihan hukkatavaraa. Enköhän 60–70 kuvaa kelpuuta matkasivulle, jota ryhdyn hiljalleen työstämään.

Näistä blogin matkapostauksista jo editoin tulostettavan version. Siitä matkan vaiheet on helpommin luettavissa kuin ”takaperin etenevästä” blogista.

Työkaverit kyselivät matkasta. Minulla vähän ristiriitainen olo: Toisaalta olisin voinut puhua pitkäänkin siitä, kuinka Afrikan valo teki hyvää, kuinka luonto (varsinkin aamuisin) oli ainutlaatuinen, kuinka safarilla näetty ja koettu oli kertakaikkisen ennenkokematonta ja hiton hienoa. Kuinka Soweto sai kyyneleet silmiin.

Olisin voinut käyttää koko lounastauon sen kuvailemiseen, miten kaunis ja herkullinen Kapkaupunki onkaan tai miten pehtoorin kanssa olimme mukavasti kaksistaan ja toisaalta tutustuttiin uusiin kiinnostaviin ihmisiin, olisin voinut kertoa siitä, kuinka hyvä opas ja kelpo matkaseurue reissullamme oli.

Mutta toisaalta oli jotenkin sellainen olo, että ”ette-te-kuitenkaan-ymmärrä” tai ”en-minä-osaa-kertoa-siitä, – kuitenkaan”. Niinpä olenkin ollut poikkeuksellisen hiljaa tänään. Omissa ajatuksissani.

Opiskelijat onneksi vetävät minua jo tähän maailmaan, tähän arkeen. Ja kotona omat nuoret.

Jos lähtisi lenkille, niin eiköhän tämä pohjoisen pallonpuoliskon pimeä todellisuus palauta minutkin arkeen.

Viimeiseen Kapkaupungin aamuun herättiin myöhään. Ensimmäinen kahdeksan tunnin yöuni takana  ja oli hyvä ryhtyä pakkaamaan. Juuri mitään en ollut omasta mielestäni ostanut, mutta kun ryhdyttiin keräilemään ostoskasseja hotellihuoneen kaapeista niin olihan niitä ruokapurkkeja, kastikkeita ja säilykkeitä yhteensä kymmenkunta: gnu-, kudu-, antilooppi- ja strutsipateeta, viikunahyytelöä, limekastiketta ja ties mitä. Lapasestahan se taas oli lähtenyt: ruokien osto. Mutta kirjoja ei ole kuin kaksi. Afrikkalainen keittokirja (mahdollisia vierasaamiaisia varten :)) ja viinikirja. Viinejä oli yhteensä neljä (Cirrus, Rust en Vrede 1694, The Chocolade Block (Boekenhoutskloof) ja Fairview´n lippulaiva shiraz). Noh, kaikki mahtuivat laukkuihin.

Aamiaisen jälkeen oli luovutettava huone, mutta lähtö kentälle vasta yhdeltä: mitä tehdään? Aquarium! Sehän on ihan lähellä, eikä aiemmin ole sinne ehditty, joten nyt. Se oli niiiin hieno. Intian valtameren ja Tyynen valtameren kaloja ja mereneläviä. Ja akvaariot sisustettu ja valaistu oivallisesti. Eikä fisuja ollut vain muutamia vaan niitä oli paljon. Erilaisia. Näimme livenä niitä kaloja ja äyriäisiä, joita on reissuissa kalaravintoloissa syöty. Klipfish ja sole muiden muassa. (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Suomalaiskansalliseen tapaan käytimme osan lauantaiaamupäivästä myös autokaupoissa kulkemiseen. Lähellä Waterfrontia on muutama luksusautojen kauppa, joissa kävimme ottamassa juniorille kuvia Porscheista, Ferrareista, Bentleystä. Eikä meitä edes hätistelty pois sieltä. Rauhassa saatiin moisia komistuksia katsella. Hintoja me ei kyselty. Eihän niitä kannattaisi ostaa kun ratti on oikealla puolella … Muuten toki joku capriolet olisi voitu tilata. 🙂

Vasemmanpuoleinen liikenne ei ole ainoa ”vääränkätinen juttu” Etelä-Afrikassa: lavuaareissa kuumaa tulee oikeasta hanasta, kylmää vasemmasta (ja juuri kun muistat sen, niin jonkun ravintolan vessassa ne ovatkin taas toisin päin), sähköpistokkeisiin tarvitaan adapterit ja mittayksiköt ovat vähän mitä sattuu. Kaiken kukkuraksi aurinko kiertää väärinpäin ja kuu on iltaisin selällään taivaalla.

Autokaupan lisäksi kävimme vielä kauppakeskuksessa: levykaupassa halusin käydä kun yksi matkaporukastamme oli eilen kehunut ostaneensa, hyväksi toteamansa Soweton kuoron gospel-CD:n ja minuunhan sellainen mainostaminen upposi. CD:tkin – kuten moni muukin asia, olivat EA:ssa paljon halvempia kuin Suomessa, joten Andrew Lloyd Webberin kokoomaGold-CD ja muutama muu ”ruokamusiikki” tarttui mukaan.

Hotellista yhdeltä  kohti lentokenttää. Pöytävuorelle vielä viime silmäykset, ja sitten tolkuttoman pitkä kotimatka alkoi.

MM-jalkopallokisoja varten remontissa oleva Kapkaupungin kenttä aiheutti hieman häslinkiä porukassamme. Ja meidän aikeemme/toiveemme ”uusioperheen” muodostamisesta ei oikein simahtanut. Harmi. Noh, nippu lentolippuja kuitenkin saatiin, Kapkaupunki–Johnnesburg, Johannesburg­–­Frankfurt, Frankfurt–Helsinki, Helsinki–Oulu…

Matka  ensimmäiselle rastille Johannesburgiin meni nopsasti. Kenttä komea ja kiiltävä. Nuorisolle vielä tuliaisia. Olisivatpa olleet mukana, olisivat satavarmasti tykänneet. Minun on opittava etteivät aina enää kanssamme lähde … opinhan minä. En ehkä ihan nopeasti opi, mutta opinhan minä.  Junior on H:nsa kanssa lomaillut mökillä, esikoinen opiskellut kotona, merkillisen viehtynyt kirjanpitoon. Ainakin ”study grouppiin”… 🙂

Johannesburgissa noustiin yöksi koneeseen. Puolivuorokautta Afrikan eteläosasta keskelle Eurooppaa.

Nukuttiinkin vähän. Siistiytymisen (vähäinen rusketus joka reissulla on hankittu keskittyy nenään ja sekin kesii jo!)  ja doppio espresson jälkeen ei huimaa enää kuin vähän.

Nyt enää kaksi lentoa edessä …

Aurinko, tyyni sää ja sininen taivas. Bussi hotellin edestä aamukahdeksalta kohti päivän reittiä: kohti Pöytävuoren hissiä ja sen jälkeen kohti Hyväntoivonniemeä. Odotukset korkealla, ja ohi ja yli menivät taas kirkkaasti. Hienon hieno päivä.

Pöytävuori, joka hallitsee koko Kapkaupungin näkymää, on 1085 metriä korkea. Hissi oli nopea ja saimme viettää tunnin vuoren laella, jossa oli hiljaista ja tyyntä. Ja näköalat: olkoon kliseista, mutta näkymät olivat henkeäsalpaavat. Hienot. Sieltä näkyi ”kohti ääretöntä ja sen yli” eli Afrikan eteläkärkeen, ja sen yli.

Vasemmalla Leijonapäävuori, merellä näkyy Robben Island (jossa mm. Nelson Mandelan vankila ja leprahautausmaa ja jonne eilisen tuulen vuoksi retki peruttiin), oikeassa reunassa ensi kesän jalkapallon MM-kisoja varten rakenteilla oleva uusi futisstadion ja Kapkaupungin asutusta.

Matka jatkui kohti Hyväntoivonniemeä. Ajoimme niemenkärjen läntistä rantaa, jossa rantaviivaa seuraileva tie oli kapea ja kaunis. Turkoosi meri, lahdenpoukamat, vihreät, ympäröivät vuoret tekivät maisemasta suurenmoisen.

Pingviinejä kävimme katsomassa Bouldersissa. Niitä oli nyt kuulemma tavallista vähemmän, tuuliset säät ja niiden höyhenten lähtöaika olivat saaneet ne vetäytymään suojaan, piiloon jonnekin. Mutta näimme me  9000 pingviinin yhdyskunnasta kuitenkin kymmeniä, jollemme satoja. Merkillisen paikallaanolevia olivat. Eivät sellaisia kuin elokuvissa, eivät kiiltäviä… 😉 Mutta mukava oli näitäkin nähdä.

Lounas oli turistibussiporukalle poikkeuksellisen erinomainen, tarpeettomankin suuri annos. Erinomaista kalaa ja isoja grillattuja katkoja. Vielä kun pöytäseuran jutut meidän huumorintajumme kanssa samoilla aaltopituuksilla ja vielä kun kesken lounaan rannan terassilta saatoimme kiikaroida ja kuvata (enkä onnistunut ottamaan yhtään kunnon kuvaa!)  mustavalaspariskuntaa (noin 15 – 20 metriseksi kasvava valas) ei meillä ollut lounastauonkaan suhteen mitään muuta kuin kiiteltävää.

Cape Point ja Cape of Good Hope.

Matka jatkui kohti Hyväntoivonniemeä… Antilooppeja, strutseja, viirupöllöjä (niitä näkivät vain harvat, – sisäpiirin juttu… ;)). Vuoroin Intian valtameri, vuoroin Tyyni valtameri. Kahden meren kohtaaminen. Jotakin elämää suurempaa.

Matkatoimisto tarjosi maailman ääressä lasilliset kuohuviiniä. Ei huono idea ollenkaan. Yhteiskuvakin saatiin, laittelen matkasivulleni kunhan kotiin ehdimme. Aaltoja ja meren mahtia nähtiin… Oli vaan niin hienoa. Turkoosia. Paljon turkoosia. Aurinkoa, leppoisaa oloa.

Kuuden kieppeissä takaisin hotellissa. Kymmentuntinen reissu oli hyvin hieno!

Ja illalliselle kaksistaan Karibuun (South African Dining). Sommelier osasi hommansa ja myi Paarlin alueen chardonnayn eikä valinnassa mitään vikaa ollutkaan… Ruoaksi tonnnikalaa (”suoraan aluksesta”) ja mereneläviä vadillinen!, jälkkäri pehtoorilla aivan uskomaton suklaajuttu, ja minulle ”afrikkalainen creme brulee”, espressot vielä.  Kallein ateriamme koko reissulla (yhteensä noin 100 euroa viineineen kaikkineen).

Huomenna viimeinen kokonainen päivä. Aamulla kohti Stellenboschia …

Viideltä uni loppui. Tänään ei ollut safarille lähtöä, olisi saanut nukkua kauemminkin, mutta ei. Aamiainen pilvisessä säässä. Hedelmiä, iso kipollinen hedelmiä aamiaiseksi. Ja sinnittelin: en sittenkään paistattanut lättyjä, pehtoori otti sittenkin pienen munakkaan. Tiedätttehän sellaisen johon saa itse valita täytteen, kokki paistaa odottellessa. Kolesterolit kohilleen heti aamusta.

Kahdeksalta ryhmä oli koossa, jätimme hyvästit Bakubung Lodgelle ja suuntasimme pilvisessä säässä kohti Johannesburgia. Matkalla Riitta-opas ja paikallisopas Manuela kertoivat Etelä-Afrikan yhteiskunnasta ja ihmisten arjesta Afrikan eteläkärjen valtiossa jossa on virallisesti noin 50 miljoonaa asukasta ja jossa työttömyysprosentti on 24–40 riippuen siitä, kuka sen ilmoittaa. Luonnonrikkaudet, kulta ja timantit, kromi ja muut  metallit tekevät maasta vauraan, mutta silti iso osa väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Sen me tänään näimmekin.

Ajoimme suoraan Sowetoon. Desmond, paikallinen opas, sowetolainen vanha mies tuli iltapäiväksi oppaaksemme. Näimme laajoja, kurjuuden kujia, aaltopeltihökkelikyliä, uudistusohjelmien myötä rakennettuja asutusalueita, asukkaiden itselleen 1990-luvun lopulta lähtien lunastamia pieniä taloja, joissa kaikissa oli ristikot ikkunoissa ja sähkö- ja piikkilanka-aidat pihojen ympärillä.

Lounaan nautimme ”salakapakassa” nimeltä Windie´s. Apartheidin aikana mustat eivät saaneet ostaa alkoholia, mutta naiset onnistuivat hankkimaan sitä ystävystymällä valkoisten kanssa ja perustivat sitten koteihin pubeja/baareja. Windielläkin oli ollut olohuoneessaan tällainen salakapakka ja vuoden 1994 jälkeen on paikalla laillinen ravintola, joka on paikallisten suosima ja johon mahtuu myös bussilastillinen turisteja. Sinne mekin. Kotiruokatyyppinen buffet oli kelpo, jollei jopa oivallinen. Kuten kaikissa muissakin ruokapaikoissa lihapadat ovat olleet sapuskan ydin: lammasta, broileria, nautaa. Patoja en ole juuri syönyt, mutta makkaroita. Ne on hyviä täällä. Ja sitten jotain sisäelinpataa josta en tiennyt mitä ihmettä se sisälsi, mutta hyväähän se oli. Paikallinen bändi soitti iloista lounasmusiikkia ja me nautimme.

Lounaan jälkeen jatkoimme viiden miljoonan (!) asukkaan Sowetoon tutustumista. Desmondin kertoessa apartheidin ajasta, elämästä apartheidin aikana, 13-vuotiaasta Hectorista, joka kuoli saamiinsa luoteihin levottomuuksien alkaessa, kaikista niistä nuorista, jotka katosivat vapaustaistelun aikana, kaikista niistä käsittämättömistä sortotoimista, joita sowetolaiset ja mustat 1970-ja 1980-luvulla joutuivat kokemaan, sai nieleksimään. Tiesinhän niistä, olimme toki kuuleet ja lukeneet niistä jotain, mutta kun käveli kadulla, jossa nuoria oli ammuttu, näki talon, josta Mandela joutui vankeuteen, kuuli tuon sorron ajan eläneen miehen kertovan tästä kaikesta ja näki, että se koski häneen vieläkin, – niin, oli mentävä syrjään. Oli oltava hetken yksin, oli oltava hetken hiljaa…

Sowetosta lähdimme Johannesburgin lentokentälle. Sielläkin – kuten tällä matkalla oikeastaan koko ajan – kaikki sujui hyvin ja helposti. Kone Kapkaupunkiin lähti 17.40 ja puoli kahdeksalta laskeuduimme Afrikan eteläkärkeen. Olemme Cape Townissa. Hotelli Portswood on hyvä. Tästä on melkein näköyhteys Waterfrontin alueelle. Sinne lähdimme heti  …

Oli meillä kohdekin: Belthazar. Maailman suurin viinibaari (600 viiniä, 250 niistä tarjoillaan laseittain…). Söimmekin. Eka kertaa ”off the group”. Hmmm… Olemme oikein tyytyväisiä. Erinomaisen tyytyväisiä.

Huomenna on tämän reissun eka aamu kun ei ole kovin varhaista lähtöä … Vasta puoli kymmeneltä kohti Pöytävuorta mikäli kohtuullisen kova tuuli ei estä nousua köysiradalla yli kilometrin korkeuteen.

Maanantai-ilta. Ensimmäinen hieman pitempi ”vapaahetki” tällä reissulla. On ollut ohjelmaa yllin kyllin. Joka päivä aamuvarhaisesta lähtien …

Neljä kolmisen tuntia kestävää, noin 50–60 kilometrin pituista safariajoa Peterin kyydissä ja opastamana on nyt koettu. Ja hurjasti pidetty koetusta. Kuinka kauniita vuorten reunustamat maisemat ovatkaan olleet!

Eilen illan safariajo oli tavattoman hieno. Oli lämmin, oli aurinkoista ja me näimme paljon eläimiä. Heti kohta kun kierros alkoi, näimme Hippo-perheen hereillä, pinnalla. Näimme ne vielä palatessa ajolta, jo pimeässä, tepastelevan jokaöiselle ruoanhakumatkalleen. (Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. suosittelen)

Muurahaiskarhut nähtiin nekin aika hämärässä, pimeässä. Pieniä olivat, vikkeliä. Uusia antilooppilajeja löydettiin, pyhäiibis-lintu (monta sellaista yhdessä puussa, pitkänokkaisia, kahlaajia) ja kiljumerikotka linnuista komeimmat, voiko olla pääskystä jolla on oranssi pää ja sähkönsininen selkä, oranssi vatsapuoli? Sellaisen linnun, siis pääskysen näköisen, joka tapauksessa näimme. Bushmannin maalarinpensseli -niminen töpökkäkukka on merkillinen, poikkeava väriläikkä muutoin vihreän ja ruskean eri sävyissä vaihtelevassa luonnossa.

Eilisen kohokohta oli kun Peter lähti yhtäkkiä ajamaan lujempaa (tiet surkeita, autot lehtijousitettuja kuorma-autoja, joiden lavalle tehty matkustamo), noin viittäkymppiä (porukkamme toisessa autossa oli menty paljon lujempaa), ihmettelemme, mitä nyt? Peter on saanut radiopuhelimella vinkin: Gepardi nähty! Muitakin autokuntia on laajan savannin reunalla, kiikarit kulkevat kädestä käteen, kameroita viritellään. Kun Peter näyttää ja opastaa, ymmärrämme, että yksi kiven näköinen murikka on gepardin pää. Katselemme kaukaa (autoista ei saa safarien aikana nousta pois) ja odotamme.

Pahkasika alatuulen puolella on kuin tyrkyllä illalliseksi, mutta gapardia ei kiinnosta. Kääntää kylkeään, heilauttaa häntäänsä, juuri ja juuri näemme sen heinikon keskeltä. Sitten  odotus palkitaan: lähellä oleva gnu saa gepardin nousemaan, lähtemään kohti. Odotamme ja katsomme. Gnu tekee pyrähdyksiä, pysähtyy, katsoo gepardia, joka lähestyy, pakenee taas hetken, pysähtyy…

Lopultakaan gepardi ei piittaa saaliista. Jatkaa vain matkaansa kohti läheistä pientä järveä. Yhtäkkiä gepardin perässä on shakaali. Se seuraa kissaeläintä, jopa pyörii sen virtsassa saadakseen osansa hienomman, korkeampiarvoisen eläimen tuntumasta. Koko laajan kansallispuiston alueella on kaksi gepardia ja me näimme niistä toisen. Ja näimme sen tänä aamuna uudelleen! Peter näki sen ja näytti meillekin! Käsittämätöntä, miten pystyi sen näkemään!

Eilisellä ajolla auringonlasku Afrikan taivaan alla oli kaunis. Dramaattinen taivas. Ja yhtäkkiä on pimeä. Luulemme että Peter kääntää jo kohti Bakubung Lodgea, olisiko jo aika illalliselle? Mutta hän tuntuukin valinneen jonkin sivureitin taas. Ajaa pimeässä, ajaa ja ajaa. Yhtäkkiä: ei voi olla totta! Naarasleijona lönkyttelee tiellä edessämme. Pimeässä, savitiellä. Piittaamatta meistä lönkyttelee parikymmentä metriä edellämme. Puolisen kilometriä ajelemme sen perässä kunnes se livahtaa tieltä metsään… Tuntuu kovin epätodelliselta…

Tänään aamuajolla pääsimme myös ihan norsun viereen. Sirkuksessakaan ei pääse lähemmäs norsua. Tämä yksinäinen noin parikymmenvuotias uros oli repalekorvainen, torahampaansakin katkonut otus. Mikä lie tappelupukari! Tänään näimme myös virtahevon raadon. Kolme viikkoa sitten kuolleesta eläimestä ei ollut jäljellä juuri muuta kuin ranka ja raadon haju! Huh!

Aamuajon jälkeen aamiainen, pesulle ja sitten kohti läheistä Sun Cityä. Se on sellainen pienois Las Vegas/Disneyland tms. Kovin koreaa. Kovin keinotekoista. Tulipahan nähtyä. Ensin aperitiivit jo tutuksi tulleiden kanssa ja sitten lounas Palace-hotellissa joka oli kuin prinsessa Ruususen linna (paitsi mahtipontisempi) oli hyvä. Seura mukavaa.

Altaalla oltiin äsken tunteroinen, aurinko meni pilveen, me sisälle.  Siispä aikaa postaamiseen ja pakkaamiseen. Huomenna aamulla varhain lähtö kohti Johannesburgia, Sowetoa ja iltapäivällä lento Kapkaupunkiin. Etelä-Afrikan kirjeenvaihtajanne lähtee nyt illalliselle, pyrkii palaamaan huomenna asiaan. Bakubungista  kuulemiin.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin…

__________________

Kommentointi näyttää taas takkuilevan. KS. ALLA OLEVA …