Do diih, duhaksihan se kurkkukipu on vaihdunut. Niin nuha, etten tahdo nähdä mitään.
Mutta kuulen hyvin. Kuulin tänään De Urbe Uloa -seminaarissakin, jossa vietin jotensakin koko päivän. Suomen autonomisen aseman alkamisen 200-vuotisjuhlaan teemoitettuun seminaariin oli kutsuttu vanhoja miehiä ja nuorehkoja naisia etelän yliopistoista. Naisten esitelmät mielenkiintoisia, hyvin artikuloituja ja väitteet argumentoituja, uusia näkökulmia avaavia. Emeritus professorien esitelmät juuri sellaisia kuin saattoi odottaakin. Tämä ei välttämättä ole moite. Ei välttämättä. Mutta. Kyllähän meitä melkoinen joukko historioitsijoita hieman kummeksuimme lausahduksia 1700-luvun lievästä (!) venäläismiehityksestä, 1700-luvusta naisten vuosisatana, jne.
Lopputulemana kuitenkin: oli taas kerran mukavaa istua kuuntelemassa luentoja, esitelmiä. Istua kuuntelemassa kun niitä toiset pitää…
Ja mukava kun on opiskelijoita kampuksella paljon. Paljon mukavia.