Lauantaina oli meillä ”illanvietto”, jonka teemana oli ”Italian maakunnat”. Oli meidän vuoro järjestää viininmaistiaiset ja minä halusin tällä kertaa tarjota tavallista iltapalaa reilummin ruokaa, ja niinhän sitten La Festassamme nautittiin kaikenmoista.
Alkupaloina monia perjantain sapuskalta kierrätettyjä lapaksia = lappilaisia tapaksia minun tapaani: mätinapposia, poronfileviipale inkiväärivaahdolla, jääkellarinlohta ja sinappikastiketta (näihin samoin kuin tarjolla olleeseen saaristolaisleipään ohjeet täältä), Iivarin muikkuja (Tertin kartanosta) ja granaattiomenasalaattia.
Ja pääruokana Arezzon ankka. Olen tehnyt tätä ainakin kymmenen kertaa, ja kyllä nyt oli ylivertaisen hyvää. Mistäkö johtuu? Uusi joululahjapata?
Vai ehkä sittenkin se kerrankin itse tehty kanaliemi? Kun tammikuussa pehtoorin kanssa tehtiin tyttären läksäreihin niitä kanawrappeja jäi broilerin luita ja muita roippeita kattilallinen ja keittelin niistä lientä pari litraa. Nyt hain paikastimesta sitä, ja siitäkö se aiempaa täyteläisempi maku? Ehkä se, että hieman tuhlailin tatteja, pistin kaksinkertaisen määrän? Tiedä häntä, mutta hyvää ja helppoa pataruokaa on tämä!
Eilen tarjoilin annoskipoista pojalle ja miehelle, mitä isosta padasta jäi… Tein lauantaiksi meidän kymmenen hengen porukalle tupla-annoksen ja se riitti hyvin. Tämän padan voi tarjota pastan, riisin, risoton tai polentan kanssa.
3 rkl oliiviöljyä
800 g ankkaa fileinä
1 sipuli kuutioituna
1 porkkana kuutioituna
1 sellerinvarsin kuutioituna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
½ pkt amerikanpekonia tai pancettaa
3 dl kuivaa valkoviiniä
1 prk tomaattimursketta
3 dl kanalientä
30 g kuivattuja tatteja
2 laakerinlehteä
2 rkl tuoretta salviasilppua
suolaa, mustapippuria
Kuumenna öljy padassa. Ruskista ankanpalat. Lisää paloitellut juurekset, valkosipuli ja pekoni. Anna ruskistua. Kaada viini mukaan ja anna kiehahtaa. Lisää tomaattimurske ja kanaliemi. Sekoita mukaan liotetut sienet ja yrtit. Pippuroi, suolaa, Jätä pata liedelle pariksi tunniksi. Sekoittele välillä. Tarvittaessa lisää nestettä.Poista laakerinlehdet ennen tarjolle vientiä. Bon appetito!
Lauantaina meillä oli ankan kanssa tarjolla pastaa, mutta myös papuja. Sain Umbria-kaupasta kaupanpäällisenä pussillisen uudenlaisia papuja, ja halusin testauttaa ne viinikerholla. Bene! Annoin itseni ymmärtää, että me kaikki pidimme kovastikin. Näitä tilataan ensi kerralla monta pussillista. http://www.kauppa.umbria.fi/tuotteet.html?id=35/66
”Tämä herkullinen pieni papu on parhaimmillaan perinteiseen tapaan sellaisenaan keitettynä ja maustettuna hyvällä extra-vergine oliiviöljyllä ja ripauksella suolaa. Sopii lisukkeeksi ateriaan kuin ateriaan. Pienen koonsa vuoksi helppo ja nopea valmistaa, ei vaadi liotusta ennen keittämistä. Ennen keittämistä pavut tulee huuhdella vedellä. Keittoaika noin 45 minuuttia.”
Papujakin jäi vähän, ja ”jatkojalostin” ne itselleni evässalaattiin sekoittamalla joukkoon tomaattia ja roscoff-sipulia, huljuttelemalla sekaan vähän lisää oliiviöljyä, tilkan balsamicoa ja rouhittua mustapippuria. Muistuipa mieleen sellainen valkopapujuttu jota harrastelin Toivoniemen vegetaristikaudellani. Ihan kelpo evästä.
Sitten sekä perjantaina että lauantaina oli tarjolla kaarnikkakakkua. Sen omakehittelemäni ohjeenhan olen julkaissut jo viime vuonna. Nyt sellainen parannusehdotus tuohon reseptiin, että pohja kannattaa tehdä puoliksi wilhelmiina- ja puoliksi digestive-kekseistä. Taas vähän lähempänä sitä aitoa Kaunispään huipun kaarnikkakakkua.
Oli meillä sitten myös italialaista suklaakakkua (yksi minun iänikuisista bravuureistani, ohje löytyy keittiöstä), ja sen kanssa (lappitalia-henkeen) tarjosin hillashottia. Lapin jängän hillakastiketta shottilasiin ja pieni loraus limoncelloa siihen. Ei huono. Mutta kuten serkku totesi, olisi ehkä kannattanut laittaa se kastikkeeksi, peiliksi, lautaselle, eikä tarjota shottina. Hyvä idea, ja ensi kerralla taidan tehdä niin, että vatkaan vispikermasta löysän vaahdon ja laitan siihen hillakastiketta ja lorauksen limoncelloa, ja sitten siitä kakulle kastike.
Sitten meillä oli viinejä: juuri niiden perusteella illan teemana oli Italian maakunnat. Näitä olimme ostelleet Italian matkoilta, pari valkkaria haettiin Alkosta ja sitten olin yhden hieman erikoisen punaviinin tilannut Umbria-kaupasta. Erikoinen siksi, että eihän syrah nyt mikään Italian perinteinen rypäle ole.
Vahinko, että tuo viimeinen Summus jäi vaille ansaitsemaansa huomiota. Se on kuitenkin klassikkoviini ja minusta ja lähimmän pöytäseurani mielestä illan paras… Olisi pitänyt laittaa se pöytään vähän isompien mainesanojen saattelemana, mutta ehkäpä illan myöhäisyys ja runsas syöminen ja maistelu olivat jo vieneet innostuksen …. 🙂
- Carmen Puthod 2007, Teruzzi & Puthod (Toscana) 23,- (ostettu kesällä 2010 San Gimignanosta) 8- (tämä on siitä jännä viini että se punaisista Sangiovese-rypäleistä tehty valkkari)
- Vesevo Fiano di Avellino 2010 (Campania) 14, – (Alko) 7½
- Planeta Chardonnay 2010 (Sisilia) 20,- (Alko) 8½
- Che Syrah sarà IGT 2009 (Umbria) 18, – (tilattu netistä (kauppa.umbria.fi) 8,50
- Serralunga d´Alba Barolo 2006 (Piemonte) 40,- (ostettu Rooman lentokentältä 2010) 8,36
- Brunello di Montalcino 2005, Fattoria Barbi (Toscana) 44,- (ostettu Montalcinon viiniexposta 2010) 8,25
- Summus 2005 Banfi 2005 (Toscana) 35,- (ostettu Orvietossa toukokuussa 2012) ei kerätty pisteitä
Niinhän siinä sitten kävi että Umbrian syrah (”pehmeä”, ”liki kosiskeleva”, ”lämmin”, ”helppo olematta tylsä”) voitti nuo arvokkaammat Brunellon ja Barolon, jotka olivat vielä raakoja! Ainakin pari, kolme vuotta vielä olisivat kestäneet kellarointia. Ei ne huonoja olleet nytkään. 😉
Kyllä se Italia on minun ruoka- ja viinimaani!
