Kotimatka

Niinhän se oli sovittu. Että herätään aikaisin, ja lähdetään kotiin. Ihan sama kiinnostiko ketään moinen, mutta kun kerran päätetty, – ja totta puhuen vähän välttämätöntähän se oli. Tulla takaisin maalikyliin, tulla takaisin kohti kustannuspaikkoja. Mökkien siivousta (nuoriparikin oikein mallisuorituksen tekivät :)), koirulit kyytiin, tarkistetaan vielä kaikki ja sitten vasten aurinkoa. Melkein koko matkan paistoi. Ja pehtoori ajoi koko matkan, toisin kuin yleensä. Huomista opetusta valmistelin, soittelin, surffailin ja viesteilin oikein urakalla. Samalla dokumentoin kotimatkan… tervetuloa kyytiin välille Hangasoja Rantapelto…

Sälekaihtimet oli suljettava.

Ainakin vaakakuvat suurenevat klikkaamalla.
Kuvat on tosiaan räpsitty auton ikkunasta, lennosta,
enkä juuri käsitellyt, …

Tuulentuvan ovi tiukasti lukittava.

”Terveisiä Kutturasta.” Kuka on lukenut? Minä olen, enkä oikein osaa muodostaa mielipidettäni.
Juuri viitan kohdalla vastaan tullut rekka pölläytti lumipölyä…

Kakslauttasen kappeli, jossa Tuksu joku vuosi sitten vihittiin…

Vuotsossa vielä reilusti lunta…

Buorre matki. Hyvää matkaa… Mana dearvan.. mene terveenä.

Sodankylän Nesteellä on usein tarve pysähtyä, tänä aamuna ei kuitenkaan…

Liikennevalot ovat hyvät kovin ruuhkaisessa Sodankylässä. 😉

Suomen kauneimmat bussipysäkit?

Tiaisesta kääntyy tie Luostolle.
Siinä on tuollainen totemi, ja Muikkupistekin näyttää avatun. Se on uusi…
Vähän aikaa aurinko oli pilvessä…

Napapiirillä kävimme kahvilla.
Joulupukin Pajakylän toisessa kerroksessa on cafe Sirmakko,
jossa on erinomaiset lohileivät.

Juniorille maistui suklaakakkukin.

Rovaniemelläkin liikenne vielä suhteellisen hiljaista.
Ja hankien hohdetta!

Veitsiluodon savut Kemin edustalla aika vaikuttavia.

Iissä on ideaa, ja liikenneympyröissä mukavat ”patsaat”.

Haukiputaalla hanget eivät enää ”muumimaiset”.

Ja Kemi – Oulu välillä liikenne ihan tavallista: keltainen viiva on kehotus lähteä ohittamaan?

Ei, ei vielä Linnanmaalle, vaan vasemalle, kohti kotia.

Koskelantiellä jo kevät. Kotona ollaan.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

En tänään ole tullut aprillaanneeksi ketään, enkä aio nytkään. Silti kehotan klikkaamaan ja katsomaan tämän. Kyyneleet tulee, mutta silti merkillisen hyvä tunnelma jää…

Pääsiäinen voisi vaikka jatkua….

Liekö noidat matkallaan Kyöpelinvuorelle katkaisseet netti/bittipiuhat viime yönä, sillä minun kaikki sivustoni häipyivät saavuttamattomiin, vaikka eilen iltasella ehdin teille, hyvät blogivieraat, pääsiäisen iloksi monia kuvia katseltavaksenne ladata. …

Pojan kanssa tuossa keskustelimme, haluammeko lähteä huomenna kotiin, ja vääjäämättömän yksimielisesti totesimme, ettei olisi pienintäkään ongelmaa viettää vielä viikko täällä. Ulkoilla ja urheilla, saunoa ja syödä, nukkua ja nauttia… sopisi meille… Eikä ymmärtääksemme pehtoorilla ja J:llakaan olisi tänne jäämistä vastaan mitään. Mutta nyt täällä on sellainen kummallinen luovuttamisen meininki – ollaan lähdöllä jo…

Mutta vasta huomenna lähdetään…

Nyt takkatuli … ja vielä levollinen olo.

Lappi Niitä näitä

Keskellä pääsiäislomaa

Lankalauantai aukeni aurinkoisena. Aika varhain olimme aamiaisella, ei voi puhua mistään brunssista, – selvästikin olemme jo siirtyneet kesäaikaan.

Hajaannuimme tahoillemme; nuoret kylille asioille ja shoppaamaan, kävelemään ja ulkoilemaan. Pehtoori lenkille ja minä mäkeen. Olipa mukava mäessä. Aurinkoa ja rinteet ihan priimakunnossa. Ei jonoja, mutta onneksi vielä taito tulla mäki alas. Olipa tosissaan mukava.

Iltapäivällä pienimuotoinen pääsiäiskokkomme pahojen henkien karkoittamiseksi, … tai makkaran ja vaahtokarkkien paistamiseksi. 🙂 Pasqua (ital., pääsiäinen) prosecco oli hyvää. Kun nyt en enää pääsiäiseksi voi suositella, niin miten olis vappukuohuva? Harkitsehan. Ja sitten meillä oli Colombaa. Mikäkö? Täällä siitä kolumnini. Kyllä, kyllä otimme varaslähdön pääsiäisen herkkuihin jo tänään. Kesäruokaa? Tsatsikia… Mangorahkaa jälkkäriksi

Ja sitten niitä eilisiä revontulia…

Ja tänään Skype toimi! Jee! Ja nyt nuorten kanssa alkaa Jenga-matsi! Kaikki hyvin.

Lappi Niitä näitä

Koiranelämää – ei hassumpaa

Tämän päivän teemana ulkoilu, ja koiranelämä. Nuorella parilla kun on Maisa ja Unski (= Unto Kaappinen), saksanpaimenkoira ja kiinanharjakoira. Ja kyllähän ne nauttivat yhtä paljon meidän pitkästä lenkkeilystä kuin me muutkin. Hillittömän hieno auringonpaisten piti meidät päivän ulkona.

Klikkaamalla kuvat suurenevat

Iltapäivällä mökille palatessa tulistelimme. Tietysti.

Eikä vain notskimakkaraa, vaan myös vaahtokarkkeja.
En millään muista mistä noita ostin, – minä ostan usein vaahtokarkkeja
(you know, samppanjaa ja vaahtokarkkeja).
Ja notskillahan ne piti paistaa… Nam!

Niin ja aurinkoa. Valkoisia hankia, loma, lepo. Rantasauna, ei niin huono päivällinen, telkkaria, höpötystä, toimimatonta nettiä, – ja revontulia!! Äsken seisoskelimme pihalla ja pojan kanssa kilpaa kuvattiin… ja myöhästyttiin… mutta yritimme. Ja sekin oli mukavaa. Enempikin.

Lappi Niitä näitä Valokuvaus

Taikatalvi Hangasojalla

Muumilaakson taikatalvi. Se minulle tuli väistämättä mieleen iltapäivän auringossa, kun kävelin Hangasojantiellä ja kuvailin näitä hankia.

Nämä pyöreät hankien kaarteet ovat kuin muumit itse. Ja olo itsellä oli kuin olisi herännyt jostain talven pimeästä keskelle satumaailman kevättalvea.

”Olisi kauheata jos maapallo särkyisi. Se on niin kaunis.” (Muumipeikko ja pyrstötähti)

”Meidän on kuljettava auringon mukaan.” (Muumipeikko ja pyrstötähti)

”Vihreää metsää! Kyllä minä jo kaipaankin pois tästä kivisestä maisemasta.” (Muumipeikko ja pyrstötähti)

Eilisen lumimyräkän jälkeen tänään pätee, mitä Muumipappa toteaa: ”Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu.”

Hahmotatko mitä yläkuvassa on?

Täällä Lapissa päivä on jo pitempi kuin Oulussa, liki puoli tuntia pitempi kuin eteläisessä Suomessa. Täällä on VALO!

Muumilaakson Taikatalvessa, kirjan lopussa tulee kevät. Jää ja lumi alkavat sulaa, muumit heräävät talviunilta, ja on kevään aika, on keväthommien aika. Työhommat onkin nyt tehty – toviksi. Nyt on loma!

Ja ehkä nuo muumijutut ovat merkki siitä, että on ikävä. Esikoisenkin (joka on kävelevä muumisitaattien osaaja) soisin olevan matkalla tänne. Eilen yritimme skypeillä Meksikoon, mutta joku raja se näyttää olevan näillä nykyajan vempaimillakin: vain vilaus ehdittiin nähdä ja sananen vaihtaa kun yhteys simahti aukeamatta enää koko iltana. 🙁 Ja siitähän ei jäänyt kuin ikävä! Mutta onneksi Juniori ja J. ovat jo tulossa tänne. Tullenevat vasta puolen yön jälkeen, … mutta tulevat. Hyvä niin. Oikein hyvä.

Niitä näitä

Historiaa Hangasojalla

Ihan sama vaikka on täyskuu, ihan sama. Nukun kahdeksan tunnin yöunet, pehtoori kai kymmenen. Jo levollisten yöunien vuoksi kannattaa ajaa 500 km pohjoiseen, stressirajan (= Napapiiri) pohjoispuolelle. Eikä huono peruste ole sekään, että on pois kampukselta – voi ihan keskeytyksettä kirjoitella koko päivän. Merkittävä lisäpointti keskittymisen onnistumisessa oli lumimyräkällä, joka alkoi aamukymmeneltä (pehtoori ehti hiihtolenkin tehdä juuri alta pois). Kun ulkona tuprusi ja tuiskusi ja kun oli pakko, istuin kiltisti pirtin pöydän ääressä ja kirjoitin.

Miten monta kertaa olenkaan täällä stressirajan pohjoispuolella lopultakin töitä tehnyt. Pisin ja mieleenpainuvin kerta oli 24 vuotta sitten keväällä. Olin päätoiminen Keminmaan paikallishistorian kirjoittaja, ja odotin esikoista, raskauden toinen kolmannes menossa. Kun murmeli (= äitini) oli viettänyt kevätlomansa täällä, kun pehtoori oli pidennetyn viikonlopun ollut täällä, minä jäin yksikseni mökille. Olin pisimmän jakson, mitä ikinä täällä olen ollut, melkein kolme viikkoa putkeen.

Aamuisin heräsin vanhassa mökissä (Alatuuli ks. täältä) hyvin varhain (= about viideltä), sytytin kaminaan kynsitulet, keitin pannukahvit ja puuron, ja istuin kelopöydän ääreen. Ei ollut läppäriä, ei edes matkakirjoituskonetta, mutta kirjoitin, kirjoitin ruutuvihkoon noiden viikkojen aikana yhteensä kymmeniä sivuja tekstiä. Tavattoman seesteistä ja analyyttistä tekstiä. Puolen päivän jälkeen, kun aurinko paistoi lämpimimmin, lähdin hiihtolenkille. Pari tuntia hiihdin, sitten peseydyin, söin, otin päiväunet ja illan taas kirjoitin. Olin niin historiantutkijaa, niin historiantutkijaa.

Niin olin tänäänkin. Ja kun oli aika lopettaa ja lähteä iltapäivän lopuksi tekemään – vihdoin, totesi pehtoori – lumityöt, pyry lakkasi ja pilvet häipyivät. Oli hiljaisen viikon hiljainen keskiviikko.

Poikkesin lingon kanssa sen verran naapurinkin puolelle, että pääsin – taas – kuvaamaan tämän …

Lappi Niitä näitä Yliopistoelämää

Huonosta omastatunnosta huolimatta

Kuutamo. Se on täällä Hangasojalla aina hienompi kuin missään.

(Kuva on kyllä Ylä-Postojoelta, kännyllä räpsäisty.)

Mökillä jo olemme. Harvoinpa minulla on huono omatunto töiden takia, mutta nyt vähän kyllä oli, kun pehtoorin kyytiin tänään iltapäivällä töiden jälkeen lähdin ja tänne lähdettiin huristelemaan. Vähän kuin sellainen moraalinen velvollisuus olisi ollut mennä vielä huomennakin töihin, mutta perustelin tätä liukenemista sillä, ettei jäänyt mitään sellaista tekemättä mikä olisi vaatinut Linnanmaalla oloa. Ja eikähän meillä mitään paikallaolovelvoitetta duunissa olekaan: eikä monet kollegat olekaan kuin silloin kun on opetusta, palavereita, ohjausta, kokouksia, seminaareja tms. Toisaalta on monia kaltaisiani jotka ovat sen viisi päivää viikossa kahdeksan, yhdeksän tuntia. Siis omantunnonkysymys on, miten siellä paikan päällä on. Ei muuta väliä kuin että duunit tulee hoidettua…

Ja ihan lomalle en nyt vielä jäänyt: kirjoja täynnä oleva reppu ja mukana oleva muistitikku osoittavat että jotain jäi kesken, ja siitä kai se huono omatunto tulikin ja siitä se lupaus ja aie tehdä etätöitä pari päivää.

Töiden lisäksi olisi ollut toinenkin syy jäädä Ouluun: tänään olisi ollut jo pari kertaa siirretty fotomaraton, johon olisin kovin mielelläni osallistunut. Mutta Lappi se nyt houkutti niin että täällä ollaan. Ja kuvia täältäkin tulossa… Näillä mennään…

Bloggailu Niitä näitä

Pääsiäisviikon maanantai

Aakkosjärjestyksessä: Akateeminen, Alko, Apteekki, automaatti, Caritas, halli, hautuumaa, Herkku. Siinähän se minun tavallinen lauantairundini on. Ei ihan joka lauantai ihan kaikissa, mutta melkein. Nyt poikkeuksellisesti maanantai-iltana. Ja hallia lukuunottamatta kaikki. Ja lisäksi käväisin Pentikillä. Mökille vähän uutta keltaista noiden vanhojen lasimunien lisäksi hakemassa …

Sellainen halot-poikki-ja-pinoon -päivä muutenkin. Ihan hurja opiskelijarumba huoneessani tänään: kaikkien seitsemän vuotta opiskelleiden, jotka eivät valmistu viimeistään kesällä, kun pitää anoa lisäaikaa opintojensa loppuun suorittamiseksi, ja anomukseensa he tarvitsevat opinto-ohjaajan/graduohjaajan lausunnon opintosuunnitelmastaan. Ja arvatkaapas kuka on se lausunnon antaja? Kaikille en kyllä ihan tupisematta haluaisi puoltoa kirjoittaa…

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Mutta nyt on aika suorittaa arvonta. Reilu viikko sitten kun blogini saavutti 2000-postauksen merkkipaalun, järjestin kyselyn ja lupasin arpoa kaikkien vastanneiden kesken palkinnoksi joko Vuorotellen-kirjan tai canvas-taulun.

https://www.satokangas.fi/blogi/2013/03/2000/#comments

Vastanneita oli kaikkiaan 13. Kiitokset kaikille kommenteista ja kauniista sanoista. Olihan mahottoman mukava kuulla(/lukea), että olette syystä tai toisesta Temmatun lukulistallanne pitäneet. ;). Tein äsken arvontaa varten vastausliuskat, joista pehtoori nykäisi yhden: tättärättätää! TOINI voitti arvonnan. Onneksi olkoon! (lähetätkö minulle sähköpostissa (osoite tuossa sivupalkissa) maapostiosoitteesi ja kerro kumman palkinnoista haluat).

Toini kertoi vierailevansa blogissani mm. ruokaohjeiden takia, ja niin ovat kymmenet, tänäänkin itse asiassa jo yli sata googlettamalla tullutta kävijää, tehneet. Tuossa oikealla palkissa on valikko, johon automaattisesti päivittyy se artikkeli, jota päivittäin on luettu eniten: ja perinteisesti pääsiäisviikolla Kevyt pasha -ohjeeni kerää kävijöitä. Klikkailehan ja käy sinäkin katsomassa: se on hyvä ohje. 🙂 Ja täällä (kliks) on yksi toinenkin hyvä pääsiäisjälkkärivinkki.

Niitä näitä Valokuvaus

Mikä ihana aamu!

Hyvän, pitkän yöunen jälkeen aamiainen rennon raukeana, pitkään kahvin ja lehden äärellä nautiskellen kiireettömästä olosta. Palmusunnuntain aamu.

Usein palmusunnuntaina lähden yksikseen ajelemaan pohjoiseen, viettämään muutaman päivän omaa rauhallista retriittiäni ennen kuin muu perhe tulee mökille pääsiäisen viettoon. Nyt ei siihen mahdollisuutta, mutta päätän, että kuitenkin edes tänään on vapaapäivä. Verkkaisesta, pyhäaamun tunnelmasta reipastun ja puen ulkoiluvaatteet ja ilahdun kun huomaan, että taidan pärjätä ilman untuvatakkia. On jo keväinen sää, aurinko yllättävän korkealla ja ihan sinisellä taivaalla. Kävelen pitkästi, on vielä hiljaista kun on vielä aika varhaista, mutta silti aurinko jo lämmittää. Merenrannan lenkillä ei tule ketään vastaan. Mikä ihana aamu!

Palattuani kylvettelen talvihorteesta hiljalleen heräilevää konnulia, – melko tokkurassa se vielä on, vaikka on jo pari viikkoa päivisin ollut hereilläkin. Samalla vietän kotikylpylää… kaikenmoista huoltoa keholle, pitkään kuljeskelen kylpytakissa paksut villasukat jalassa.

Kaiken tämän jälkeen kello ei ole vielä lähelläkään puolta päivää, joten voin vähän aikaa surffailla kaikkia rästiin jääneitä juttuja, vastailla sähköpostit, maksaa laskut, muokkailla kuvia, tehdä listaa, listoja. Koneelle en kuitenkaan jää… Eikä ole vaikea houkutella pehtooria mukaan, kun päätän lähteä käymään kasvitieteellisessä. Kotikukkapenkit kun ovat vielä paksujen lumikerrosten alla, pehtoori lähti mielellään.

Kasvitieteellisessä on valokuvanäyttely Suzhoun puutarhoista. Niistä, joissa mekin kävimme puolitoista vuotta sitten. Odotin näyttelyltä ja kuvilta vähän enemmän, mutta toisaalta oli mukava ajatella että minullakin on muutama kelpo otos noista puutarhoista. Verkkomestarin ja Vaatimattomattoman virkamiehen puutarhat olivat kyllä kuvauksellisia, unohtumattomia. Käyhän katsomassa kiinalaisten puutarhojen kauneutta
KLIKS http://www.satokangas.fi/Matka/Kiina%202011/Suzhou.htm

Kasvitieteellisen aulassa olleet kuvat oli pian katsottu,

joten siirryimme kasvihuoneisiin. Pyramidin malliset kasvihuoneet – Romeo ja Julia – olivat keidas maaliskuisessa Oulussa. Subtrooppisessa osassa tuoksui etelän lomille. Olimme palmujen alla tovin.

Nämä isopunasarja-kukat olivat todella kauniita.

Keväälle siellä tuntui ja tuoksui.

Tohtorinkukka on näin kaunis.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Yliopistoelämää

Lauantai menneessä

Nyt on merkillinen väsymys. Sellainen ”Mauri on työnsä tehnyt , Mauri saa mennä” -fiilis.

Tänään oli tohtorikoulutettavilla toinen päivä, jolloin oli mahdollisuus esitellä tutkimuksiaan ja jota varten olin taas kerran lukenut about 100 sivua ”aihioita”; siis toinen päivä Lasaretin Ståhlberg-salissa vietetty. Hyvä päivä tänään. Henkilökohtainen kontaktiseeraaminen, asioista keskustelu kasvokkain kun on paljon antoisampaa kuin sähköposteilu, tai edes puhelinkeskustelut. Puolenkin tunnin mielenpiteenvaihto antaa enemmän kuin kymmenen kiemuraista sähköpostia. Olen hyvilläni seminaarikäytänteen uudistuksesta, …

Ihmiset ovat tärkeitä – minulle. Ainakin minulle. Siksi hyvät ja huonot sanomiset tuntuvat vahvoina, päällepuhumiset sattuvat, vaikka vain sivusta joutuisi seuraamaan, kuuntelun soisi koskettavan – tiedon soisi pistävän ajattelemaan, antavan ajattelemista suuntaan ja toiseen. Jossain välissä mietin, olisinko itse osannut kuunnella, jos väikkärin alkuvaiheessa joku olisi antanut neuvoja, olisinko pitänyt sitä ”päällepäsmäröintinä”, oppimestarimaisena moittimisena… olisinko ammentanut muiden sanomisista? Vaikea sanoa. Silloin ei kukaan sanonut mitään. Hyvin vähän keskusteltiin.

Yksi jatkotutkijoista oli Italian tuntija, siellä elänyt, siellä asunut, sinne avioitunut, sen viinejä tunteva, sitä tutkiva… keskustelimme tovin, ja äkkiä minun mietteeni olivat Umbriassa, ajatukset viime toukokuussa – onko sellaista ollutkaan!! Hetken päästä palaan 1800-luvun lopun torppaan Tyrnävälle … tai Isonkyrön kirkon pihamaalle 1500-luvulla… Eikä mene kuin tovi ja olen myöhäisen iltapäivän auringossa Kasarmintiellä kävelemässä keskustaan, ja yhtäkkiä onkin tämä päivä. Sanoinhan jo, enkös vain, että hyvä päivä tänään. Päivässä monta kerrosta.

Kävellen kaupunkiin, miksikö? Meidän nuoripari kun oli tehnyt hienon ehdotuksen, että menemme heidän yhteisiä synttäreitään (ajatella että kihlapari on ollut ”yhdessä” jo 22 v. sitten; olivat molemmat juuri tähän aikaan OYS:n osastolla 11) juhlistamaan jonnekin ravinteliin – olivat valinnneet paikaksi Hagia Sofian. Ei ainakaan jäänyt nälkä, annokset reiluhkoja eikä maussakaan moittimista. Kaikkea höpöteltiin, ja sitä pehtoorin kanssa mietimme, että paljon poika kaikista Euroopan reissuistamme muistaa… menneessä kun elettiin nuortenkin kanssa.

Ja nyt tajuan, yhtäkkiä tajuan: lauantain lenkki on tekemättä. Siitähän se väsy. 😉