Työpäivä – joka ei siltä tuntunut

Kansanopistossa lehtori nukkui oikein hyvin, ja oli aamulla intopinkeänä jo kuudelta hereillä – valmiina luennoimaan.  Pienellä kävelyllä kävin ensin, sitten vähän frisööriä, periaatteella ”tukka hyvin, kaikki hyvin” ja sitten aamiaiselle.  Sen jälkeen vielä tunti aikaa ennen seminaarin alkua ja lähdin läheiseen puistoon, aurinkoon, vielä selaamaan juttuni läpi. Vuorotteluvapaalainen joutuu verryttelemään, että muistaa, mitä sanoa ja miten.

Kansanopiston jugend-tyylin viehättävä päärakennus ja sen auditorio jo odottivat. (Harmittaa etten innostukseltani malttanut ottaa kuvia sisältä; luentosalikin  on poikkeuksellisen kaunis).  Hyvin meni, kukaan ei nukahtanut 😉 , ja kiinnostuneilta oikeastaan kaikki vaikuttivat. Jälkeenpäin joku kiittelijöistä sanoi, että  ”oli asiaa ja intohimoa sopivassa suhteessa”. Kiintiönainen ja kiintiöpohjoissuomalainen, teollistamisen sosiaalihistoriaa tutkinut ja siitä kirjoittanut oli paikkansa täyttänyt. Huh. Ja olihan minusta mukava luennoida, antoi uskoa siihen, että päätös paluusta duuniin reilun kuukauden päästä ei ollutkaan niin huono.

Päivä jatkui tieteenalan professoreiden (Jyväskylä ja Helsinki) luennoilla ja parilla muulla luennolla. Lounaalla, kahvitauolla ja väliajoilla ehti tavata uusia ja vanhoja tuttuja, oli mukava tavata. Erityisesti  yksi ”mentorini”, (joka oli mm. ”syypää” minun seminaariin kutsumiselleni) jaksaa aina yllättää jutuillaan. Kaikkinensa hyvä päivä. Aina oppii uutta. Kun illansuussa lähdin Kansanopistolta rautatieasemalle, tajusin, kuinka on kesä ja lämmin.

Junalla Helsinkiin. Nyt vuorossa pienen työrupeaman jälkeen pieni loma. Olen kokonaisen vuorokauden yksin,  yksin Helsingissä!!! Mahdollisuuksia on monia. Huomiseen …

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.