Showing: 221 - 230 of 414 RESULTS
Yliopistoelämää

Mikä ihana ilta

Olen ihan satavarma, että edellisessä elämässäni olen asunut Italiassa, tai jossain senkaltaisessa ilmanalassa kuin tänään on ollut Oulussa. Tämä lempeä lämpö, tämä auringonpaiste, linnunlaulu, vilvoittava tuuli ja sääsketön piha! Jee…!

Näin pieni on koivunlehti meidän pihalla vielä…

aamusta iltaan_-4

Joku ”miekka” on tämä kasvi … ei voi muistaa [eikä puutarhuri paikalla] …
miekka sopii päivän teemaan. ks. alla.
Kannattaa nämä kasvikuvat klikata isommiksi.
Oikeesti kannattaa. 🙂

Bannerissa jo ensimmäiset kevätkaihonkukat.
Niistä pidän hyvin paljon.

aamusta iltaan_-3-2

aamusta iltaan_-2-2

Eihän sitä sitten malttanut taas edes nukkua. Mutta ei sillä väliä, kun aikaisin aloittaa,ehtii iltapäivään mennessä tehdä paljon.

Puutarhalle en pehtoorin kanssa kuitenkaan aamupäivällä lähtenyt – en vaikka mieli teki. Ehtii tehdä paljon, kun ei humputtele puutarhalla. Lenkillekään en mennyt, istuin ja luin, kirjoitin ja kommentoin. Aika varhain siirsin työpisteen pihalle, kilpurin nostin kaveriksi piazzalle. Elmerin eka ulkoilupäivä tänään; silmin nähden nautti. Onkin konnuli ollut merkillisen apaattinen koko kevään, mutta ihmekös tuo jos kelejä ja valoja ajattelee.

RUohosipulia minulla kasvaa kuin muilla ruohoa! Sitä on pian paljon! Oisko kellään reseptiä mihin tarvisi paljon ruohosipulia. Olisin iloinen ohjeesta…

aamusta iltaan_-5

Pehtoori lähti puolelta päivin luokkakokoukseen: Tekulta 30 vuotta sitten valmistuneiden meetinki on tänä viikonloppuna Oulussa. Kerran ennenkin on ollut luokkakokous, mutta me olimme silloin reissussa tai joku muu juttu, eikä pehtoori päässyt, mutta nyt meni.  Eilen olivat osalla porukkaa jo kokoontuneet, mutta minun insinöörini ilmoitti, että yksi päivä saa riittää. Aika hyvin olivat saaneet porukkaa kootuksi: yhteensä 34 valmistuneesta (joista muutama on jo kuollutkin) 18 tuli tapaamiseen, kaukaisin Dubaista asti. Seelarissa ovat. Ei ainakaan komeampaa keliä insinööriköörille olisi voinut sattua.

Eikä myöskään promootioväelle. On Oulussa näet myös promootioviikonloppu. Iltapäivällä päätin lähteä kauppaan ja kuvaamaan kulkuetta ja tuttuja, joita olikin yllättävänkin paljon. Olin niin vähän aika monelle luvannutkin, siis mennä kuvaamaan. Ja fiilistelemään.

Kulkue-2

Kulkue-4

Siinähän se esimieskin, katsoo suoraan tänne päin…

Kulkue

Onhan promootio niin hieno akateeminen juhla, … once in a lifetime. Tai onhan se muutamille (monille proffille jne.)  toistuva juhla, mutta promovointi on vain kerran. Eipä ole kyllä paljon miekalle ollut käyttöä, hatulle sentään muutaman kerran… Ja onhan tuo miekka hieno ”sisustuselementti” tuossa tämän työhuoneen ovenpielessä. Huom. ovea voi pitää vielä auki. Linnut laulaa, ja leppeä ilma kulkee sisään, eikä ole sääskiä. Mikä ihana ilta.

Kulkue-3

PS. silloin kun oli minun promootioni (2006) ja iltajuhla, jossa juuri olimme ehtineet vanhat tanssit tanssia ja promoottia kantaa ulos, tuli tieto, että Lordi oli voittanut euroviisut… Siis? Enne? Historia toistaa itseään? Senhän me huomenna tiedämme, onko niin, että kun Oulussa on promootio yhtäaikaa euroviisujen kanssa niin voitto tulee.., minä vain pahoin pelkään että uni tulee jo ennen kuin skaba ehtii alkaakaan… 

Niitä näitä Yliopistoelämää

Historiahöpötyksiä

Kevääntuntua-3-2Olen ollut vähän paitsiossa kahvipöytäkeskusteluista; lätkä ja euroviisut kun eivät nyt ole oikein päivissäni ykkösjuttuja. Ei niin, ettenkö joskus niitäkin seuraa ja niistä molemmista olen joskus paljonkin välittänyt, mutta nyt eivät ole oikein sopineet elämänmenooni.

Enemmän kruununmetsätorppa-asutus ja Inarin kultakuumeen aiheuttama muuttoliike ja ”minun” Matildani ovat tarkasteluni ja ajatusteni keskiössä. Sitäkin minä mietin, että ikä, laiskuus vai tyhmentyminen? – mikä ihme tekee tämän, että yhden parikymmensivuisen artikkelin kanssa tuhraantuu viikkokaupalla aikaa. Eikä se selitä, että on muitakin töitä yhtä aikaa. Onhan niitä ennenkin tehty; opetusta ja ohjausta, seminaaria ja selontekoja yhtä aikaa kirjoitusprojektien kanssa, mutta mikä hitto se tämän pohjoisen muuttoliike -artikkelin kanssa oikein kitkuttaa? Naapurihuoneessa (vain muutamaa vuotta nuorempi) kollega suoltaa tieteellistä tekstiä kahden liuskan keskimääräisellä päivävauhdilla. Ei pysty meitsi moiseen. Artikkelin valmistumattomuus alkaa pian ahistaa…

No niin – mutta tänään kun evästeltiin (tai siis minähän taas unohdin aamulla tekemäni tonnikalasalaatin kotijääkaappiin, joten hainkin Bioskan ruokalasta salaatin… sinne on avattu uusi salaattibaari! Jee! Olihan hyvä. Aika tyyris kyllä oli (7,20), joten edelleen taidan pääsääntöisesti pysyä omissa eväissä – hahaa, jos vain muistaisin ne… 😀 ) mutta siis, kun puolelta päivin poikien kanssa (saako (aika) nuoria miehiä pojitella?) lounastimme ja samalla lueskelimme päivän lehtiä, totesimme, että taas kerran Suomi on euroviisuennusteissa vahvoilla voittajaksi tai ainakin – vahvasti menosssa – kolmen parhaan joukkoon.

Kevääntuntua-2-2

Vaikea mennä sanomaan oikein mitään, en ole ehkä kuullut koko biisiä,  mutta sitä ryhdyimme pohtimaan, että kannattaisi jo tehdä jonkinlainen tutkimus tästä aiheesta: Miten lehdistön hypetys, ”euroviisuhuuman” ja voitonjuhlatunnelman nostattaminen ennen semifinaalia ja  ”kuinkas-sitten-kävikään”  – kirjoittelu eri lehdissä ja muissa medioissa on vuosikymmenien kuluessa muuttunut. Tai miten yhteiskunnallinen kehitys vaikuttaa euroviisufanitukseen, sukupuoli ja -polvi erot voittoennusteissa, Suomen geopoliittinen asema ja euroviisu-uutisointi  ja niin edelleen. Lopulta päädyimme siihen, että teetätetään ensi lukuvuonna aiheesta kandityö ja otsikkokin jo keksittiin:

”Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä” – suomalaiskansallinen identiteetti ja Euroviisut kautta vuosikymmenten”

Oukei, ehkä ei muita huvita, mutta meillä ruokkis sujui hauskasti. Ja ihan vilpittömästi kyllä toivon Suomelle menestystä molemmissa mittelöissä. Minä palaan muuttotilastojen äärelle.

Kevääntuntua-7

Ai niin. Aurinko. Lämmin. Kevät, – eikun jo kesä! Mielettömän ihanaa!

Nautitaanpa siitä!

 

 

Niitä näitä Yliopistoelämää

Siivouksesta iloa

Tänään on meillä käynyt siivooja, joten oli ihana tulla puhtaaseen kotiin. Kunhan sain meille kukkakaalitortillat tehdyksi ja syötyämme, pehtoori lähti minun autoani pesemään ja putsaamaan. Minua ei todellakaan innostanut istahtaa koneen ääreen, taivas kun oli sininen ja aurinko paistoi, ja sitä paitsi eilen kirjoitin itseni niin umpikujaan, että on vaikea jatkaa …

Lisäksi tänään saatiin kollegan kanssa ensi viikon pääsykoetta varten kysymykset formuloitua jotensakin valmiiksi ja melkein tein ”tarkastussabluunankin” valmiiksi, joten oli sellainen jotain jo aikaiseksi saanut olo. Kun vielä ”romahtanut olkapääni” juili oikein reippaanlaisesti, annoin itselleni luvan ja kehotuksen lähteä siivoamaan Huvila. Muutkin siivoaa, niin sitten minäkin.

Kevääntuntua-3

Yleensä sen luutuamiseen talven jäljiltä menee hyvinkin lauantaiaamupäivä, mutta nyt pistin vähän töpinäksi ja putsattu on. Jep, jep, pikkuisen fuskasin: jätin ikkunat ulkoapäin pesemättä. Niihin kun helposti humahtaa tunteroinen, ikkunaristikot saa kyllä irti, mutta silti vähän työlästä on noiden pesu: syreenien ja Huvilan välissä kun saa häärätä. Pesen sitten lauantaina.

Aamulla kävelin Terveystalolle rokotukselle ja tietysti kamera mukana… ei vielä Linnanmaalla kovin kesältä näytä. Mutta paistaa kuitenkin. Ja ensi viikolla tuonne tulee monta sataa nuorta ja muutama vähän vanhempikin pääsykokeeeen.

Kevääntuntua     Kevääntuntua-2

Pääsykokeeseen ilmoittautuneita on yhteensä 430!! Ja vain 28 pääsee sisään. On siinä taas karsiminen. Kun muutama sata konseptia saan luetuksi ja kollega toisen samanmoisen nipun, niin ollaan jo kesäkuun puolella hyvinkin.  Nyt kyllä kulutimme aikaa ja vaivaa, jotta pääsykokeella voisimme erotella jyvät akanoista; tai siis juurikin ne, jotka intohimoisimmin historiaan suhtautuvat. Katsotaan nyt sitten miten käy.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Paljon kondititionaaleja

Aamulla olin  – taas kerran – ajatuksissani päättänyt, että otan ne vähäiset evääni ja kävelen lounasaikaan kasvitieteelliseen kameran kanssa, vähän kuin toteuttaakseni edes nyt, viimeinkin, niitä vuorottelun jälkeisiä lupauksiani* (*kliks) , ja menisin kuvaamaan viimeiset läksytehtävät kukista… Ja kattia kanssa! Vettä tuli kuin aisaa ja artikkelista puuttuu vieläkin melkein 8000 merkkiä +  kaikki hiominen + taulukoiden ja tilastojen stilisointi + viitteiden kuurnaus … ja monta kymmentä muuta pikkuseikkaa, joten minä mihinkään lähde. Eikä tee mielikään kun katsoo ikkunasta ulos.

näkymä

 Oli ehkä hyvä että otin tuon kuvan. Ihan itseäni varten. Ehkä sitten kun jään pois tuon kolossaalin työelämästä, niin on hyvä katsoa, miltä päivät joskus näyttivät. Mutta kuitenkin vielä enemmän haluaisin ottaa kuvia ihmisistä töissä. Kollegoista, välähdyksiä luennoilta, kuvia niistä minulle tärkeistä opiskelijoistakin …

Ihan viime aikoina on ollut monta tilannetta joista haluaisin kuvan, siitä kuinka yksi opiskelija kutsuu minua Reiskaksi, kuinka toinen käy kertomassa neljännen lapsensa olevan pian syntymässä, kuinka kolmas, nuori nainen, tyttö vielä, halusi kertoa pääsystään yhteen suurlähetystöön harjoittelijaksi, neljäs siitä, ettei saa [omasta mielestään] koskaan kandintutkintoaan valmiiksi, viides ihan vaan pähkäilemässä, mennäkö vanhaan (voiko 22-vuotias puhua vanhasta??) kesätyöpaikkaansa … Niistä kohtaamisista haluaisin muutakin kuin muistikuvia…

Työ on edelleenkin ihmisiä, menneitä ja olevia. Historiassa olleita, nuoria olevia.

Minun piti tänään illalla tehdä kakkupohjat, pestä käsipyykkiä, kylvää basilika, tehdä pientä remppaa kuvasivustoillani… Mutta mitäpä sitä turhaan valmiissa maailmassa… Kuitenkin samassa päivässä maanantai ja perjantai. Aika reipasta, eikö?

näkymä-2

 Klikkaapas tuo yllä oleva kuva isommaksi.
Se on aika hyvä, vaikka itse sanonkin.
Yksi läksykuva siis tehty. 😉

Historiaa Niitä näitä Yliopistoelämää

Viheltämisen historiaa, ja muutama nimilöytö

Sälekaihtimien välistä ei aamulla paistanutkaan aurinko, mutta olin iloinen, että olin nukkunut syvää levollista unta riittävästi.

Töissä istuin pitkään aamukahvilla; yleensä en oikein malta jäädä höpöttelemään, mutta tänään jatkoimme isommalla poppoolla tuota eilistä viheltely-teemaa (, johon tuli monia mainioita kommenttejakin, kiitos vielä niistä). Noh, kymmenen historioitsijan kesken kun aikamme aihetta pohdittiin, niin lähtihän se lapasesta, ja ryhdyttiin jo hyvinkin miettimään opinnäytetöiden aiheita ja projekteja viheltelyn ympärille…

Olipa sitten mielenkiinnon vuoksi käytävä katsomassa, mitä suomalaisissa sanomalehdissä on viheltelystä kirjoitettu ennen vuotta 1911. Kansalliskirjaston digitaalinen sanomalehtiarkisto kun on tällaiseen pikatarkasteluun erinomaisen hyvä.

http://digi.lib.helsinki.fi/sanomalehti/secure/query.html

Hakulauseeksi viheltäminen ja valinta kohtaan ”kaikki lehdet ja haku tuottaa 267 osumaa. Ja heti ensimmäisenä on tämä Uuden Suomettaren (marraskuulta 1892) juttu, jossa kerrotaan että viheltäminen teatteriesityksissä on ”keksitty” Pariisissa 1686… (klikkaa isommaksi näet lukea jutun)

wiheltäminen

 

Viheltäminen ”taidemuotona” näyttää nousseen suuressa maailmassa (= New Yorkissa) jo 1890-luvun puolivälissä. Häämarssikin oli vihellyksin esitetty.

 

Wih Mikkeli 15.8.1896

 Ja tämä on ihan ylivertainen juttu (Karjalatar 6.6.1884):

Tytöt New-Yorkin hienommissakin salongeissa wiheltelewät tätä nykyä kuin pahat katupojat [tuossa se katupoika-juttu nyt on!!]. SYynä siihen on se, että eräs lääkäri on huomannut wiheltämisen pienentävän suuta, niin että suurinkin ”leipälaukku” wiheltämällä wähässä ajassa kutistuu somaksi supukaksi. Tuota kaunistuskeinoa sopisi erittäin häwin käyttää kahvi-kalaaseissa.

Wiheltminen 6.6.1884 Karjalatar

 

Suosittelen kokeilemaan tuota sanomalehti-”generaattoria”. Sillä on mukava hakea tietoa omasta suvustaan, jostain ilmiöstä, kuuluisuudesta, ihan mistä vain… Sen turvin olen teetättänyt jo monta kandityötä (säästämisen, tupakan, polkupyörän jne leviämisestä Suomeen).

DIGITAALISEEN SANOMALEHTIARKISTOON KLIKS

Toinen historioitsijalle ja kaikille mukava tietokanta/hakurobotti on Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelu. Sitäkin olen tänään käyttänyt. Vietin (ilta)päivän Pudasjärven ja Taivalkosken henkikirjojen,  rippikirjojen ja muuttokirjojen ääressä ja löysin pitkästä aikaa harvinaisten nimien kokoelmaani* pari uutta nimeä! Vuonna 1890 puusepän leski Liisa asui Pudasjärvellä poikansa Aatolffin kanssa. Koko Suomessa on kastettu vain alle viisi poikaa Aatolffiksi. Toinen vähän yleisempi nimi johon törmäsi oli Auruura. Ennen 1900-lukua Auruura on ollut yhteensä noin 50 naisella. 1940 – 1980-luvulla ketään ei ole kastettu tällä nimellä, mutta viime vuosikymmeninä taas muutama Auruura on kirkonkirjoihin merkitty.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Erikoisten etunimien bongausharrastuksestani, sen aloittamisesta ja tuloksista on kirjoitellut täällä monta kertaa ennenkin. Täältä pääset niiden jäljille…  NIMIPALVELU TÄÄLTÄ:  KLIKS ja niitä minun aiempia erikoisten etunimien bongausharrastusjuttuja mm. TÄÄLLÄ.

Historiaa Niitä näitä Vanhemmuus Yliopistoelämää

Vihellellen

Aamulla kun kuuden jälkeen tarkistin, oli puhelimessa jo kaksi tekstaria. Molemmilta lapsilta viestit. Toinen oli ollut jo pari tuntia duunissa, ja vinkkasi Kalevassa olleesta objektiivitarjouksesta (meillä kun on vähän digikuva-asioita ollut viime aikoina) ja toinen oli juuri menossa nukkumaan – eilisen illan (tyttären aamu) Skype-sessiossa oli yksi juttu unohtunut kertoa ja sitä tekstaili. Sitä minä vaan yritän selittää, että onhan se vaan maailman parasta kun on nuo pennut olemassa. Vielä töihin polkiessa hymyilin tälle erinomaiselle asiantilalle.

ei vielä muita kukkia pihalla

Töissä olikin sitten heti ”tilanne päällä”: muutaman opiskelijan puolesta pieni hätä… oli taas kerran kulkenut tieto huonosti… eihän minusta heille paljon ollut apua, mitä nyt olin heidän kanssaan ottamassa Weboodin merkillisistä ilmoittautumisjärjestelmistä selvää… Noh, taloustieteen sivuaineopintoihin ilmoittautuminen sitten lopulta onnistui kuin onnistuikin. Muutoin kovin mitäänsanomaton päivä: koko iltapäivän olin aikeissa lähteä arkistoon muutamien juttujen tarkistukseen, mutta en saanut aikaiseksi. Huomenna se on edessä – josko iltapäiväksi sinne?

Pehtoori oli tänään oikein toiminut ”nimekkeensä” mukaisesti, ollut tilanhoitajana, elikkäs putsaillut pihaa, pensaiden juuret jo siistinyt, kukkapenkit rapsutellut ja oksia leikellyt. Olipa minunkin sitten vihdoin illansuussa takapihalla [sehän se on se puutarhan osa, jossa minä saan puutarhurointia harjoittaa ja harjoitella] jotain tehtävä: yrttilaatikot putsasin ja vähän haravoinkin. Mukavaahan se sekin oli kun vaan sai lähdetyksi. Ehkäpä se sitten on huomenna arkistossakin – kunhan vaan saan lähdetyksi…

Pihalla_

Tuosta vesipallokuvasta muistui merkillisesti mieleen, kun kollegan (joka kirjoittaa juuri erästä seurakuntahistoriaa) kanssa pohdittiin, että onko viheltäminen ollut syntiä vielä puolivuosisataa sitten? Meillä molemmilla (liki samanikäisiä ollaan) oli hämärä muistikuva, että meidän lapsuudessa viheltely oli vähän kuin kiellettyä, ainakin sitä pidettiin ”pahatapaisena”… ”katupoikien”, ”rahvaan”, ”satamalaisten”  helmasyntinä?  Onko muilla muistoja, tietoa, hämäriä muistikuvia vai olemmeko me vain moisen ajatuksen jostain omineet?

Pihalla_-2

Niitä näitä Yliopistoelämää

Työpäivä – vappua kohti

Muutaman tentin tarkastus, kommentoinnit kollegan artikkeliin, oppiainekokous, info/luento opiskelijoille, haastattelu Radio Perämereen ja iltapäivän ja illan huipennukseksi neljä tuntia seminaarin pitoa, yhteensä yhdeksän tutkimussuunnitelmaa (joita on tälle keväälle ollut kolmattakymmentä!),  ja siinä ohessa sähköposteja ja opiskelijoiden piipahduksia – nyt tuntee oikeasti töitä tehneensä. Meinasikin hieman hymyilyttää kun eräs nuori mies selitteli opinnäytetyönsä hidasta etenemistä tai oikeastaan aika totaalista tekemättömyyttä sillä, että ”on tullut oltua  ihan hirveesti töissä, sillee seitsemän tuntia joka päivä… ”.  Seitsemän? , – ja se väsyttää? Noh, kaikki on suhteellista.

Franzén-2

Kun huomenna on Franzénin lakitusta Oulussa (klo 12)  ja Havis Amandan lakitusta Helgingissä, ties mitä patsaiden, fuksien, teekkareiden ja ihan tavallista vapunviettäjien lakituksia, niin pitää laittaa tähän yksi patsaskuva vielä. Tässä on kasvatustieteen proffa Aatto Kaljunen saanut hatun … [sarjassamme niitä Linnanmaan installaatioita]…. Alla selityskin (klikkaamalla isommaksi), miksi professorilla moinen päähine.


Lakituksia-3
Lakituksia-2

Tänä vuonna simasta tuli kummallisen mautonta, ja cupcaket olivat kyllä minun mielestäni turhan makeita. Vaan kyllä ne hyvin duunissa maistuivat.

Cupacake

Cupacake-2

Cupacake-3

 

 

Historiaa Niitä näitä Yliopistoelämää

Palautepäivä

Kyllähän se tänään aamulla komeasti paistoi!

Iissä

 Mikä oli tietysti ilahduttava asia, semminkin kun oli tiedossa retkipäivä ja ulkoilua töiden merkeissä: oli historiatieteiden palautepäivä elikkäs kevätkinkerit Iissä.

Tiedättekös, mistä Ii on saanut nimensä? Ihan tarkkaan sitä ei taida tietää kukaan, mutta esimieheni, meidän proffa, nimistötutkimukseen erikoistunut, on arvellut, että sen kantasanana lienee muinaissaamelainen sana iddja tai ijje, joka tarkoittaa yötä. Ii olisi ehkä ollut saamelaiselle väestölle yöpaikka, pysähdyspaikka. Niin tai näin, Ii on Kittilän lisäksi Oulun pohjoispuolisista kunnista* ainoa, jossa väestö kasvaa.  (* Rovaniemen kaupunki on myös kasvukeskus). Iissäkin on kunnanhallinnossa, seurakunnassa ja kulttuuritoimessa meiltä valmistuneita minun opiskelukavereitani tai oppilaita. Tietysti nämä palauteretket koetetaankin aina järjestää niin, että olisi joku tuttu isännöimässä. Tänään oli tuttu kuskikin, hyvin hämmentävä tapaaminen oli. Hyvin hämmentävä.

Aamupäivä palaveerattiin Iin kirjaston auditoriossa ja lounastettiin museokahvila Huilingissa,  – ja joka välissä oli monenmoista historiaa sopivissa määrin. Palautekeskustelu oli asiallista. Puolin ja toisin vallan myönteistä. Ja annoin itseni ymmärtää, että kevään luentosarjani harjoituksineen oli ollut tekemisen ja vaivan väärti. 😉 Kyllähän sellainen motivoi, ja tuntuu hiton hyvälle.

Iissä-8

Lounaan aikana alkoi ripsiä vettä, ja meillä oli seuraavaksi ohjelmassa puolentoista tunnin opastettu kierros Iin Haminassa. Olin oikein paljon sitä odottanut, kaikki havainnointiaistini valmiina, innokas oppimaan ja kuulemaan, kamera ladattuna ja objektiivit valittuna. Ja sitten sataa ja on ihan hiton kylmä! Kylmä! Eikä sontikkaa, eikä tietenkään mitään retkeilyvermeitä, vaan vain nappaskengät, villakangastakki ja kesäfarkut. Hrrrr. … 

Iissä-3

Iissä-4

Iissä-5

Iltapäivän lopulla ajeltiin Haukiputaalle katsomaan kirkkoa. Mikael Toppeliuksen maalaukset ovat ainutlaatuisia. Ja meillä oli omassa porukassa varmasti paras mahdollinen opas tuonne kirkkoon; taidehistorian lehtori kun kuuluu palauteretkiemme vakiokalustoon. En edes yritä maalauksia selittää, kehotan ainoastaan käymään katsomassa: kirkko on hyvin vaikuttava. Kerronpahan tässä vain anekdootin, jonka olen tainnut kertoa ennenkin: kirkkomaalari Mikael Toppeliuksen pojanpoika oli satusetä ja Suomen ensimmäinen historian professori Sakari Topelius, jonka vaimo puolestaan oli Jukka Kuoppamäen mummu.

Iissä-9

Iissä-6

Iissä-10

Tässä iltasella palautetta tuli myös digi(verkko)kurssilla. Eikä sekään masentanut. Ja talven kiireissä kirjoitettu artikkelikin tuli referee-kierrokselta vallan hyvin saatesanoin takaisin. Melkein kuin olisi ollut joku toikkareiden jakopäivä. Paitsi etten minä koskaan koulussa saanut hyvää todistusta, tai no joskus joten kuten hyvän, mutta siinä kaikki.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Linnanmaalla

Yliopistoelämäni alkoi Kasarmintiellä. Åströmin nahkatehtaan vanhassa vuotavarastossa oli historian laitoksen omat tilat vuonna 1978, jolloin paljolti onnenkantamoisella pääsin yliopistoon. Luentoja oli naapurirakennuksessa Rakentamistekniikan osaston tiloissa: TR 1 ja TR 2 olivat ne luentosalit, joissa minä appron ja cumun luentoni enimmäkseen istuin – ja tein muistiinpanoja! Sosiologian luennot ja kieliopinnot suoriteltiin vanhan tehdaskompleksin kolmannessa rakennuksessa, silloisessa Snellmaniassa. Nyt siinä on Ainolanpuiston osakehuoneistoja, Taidemuseoa vastapäätä. Vuotavarastosta muutettiin ”Elukan” (= eläintieteen laitoksen) vanhoihin tiloihin, nekin siinä samalla tontilla.

Filosofian ylioppilas ja sittemmin maisteri ja amanuenssi oli hyvin tyytyväinen noihin vaatimattomiin opiskelu- ja työtiloihin. No, oli niissä tietysti puutteensakin. Mutta niissä oli sellaista mukavaa ”loftia”, tiedättehän vanhojen teollisuusrakennusten henkeä ja mikä parasta, oltiin melkein kaupungin keskustassa. Eikä suolla viisi kilometriä keskustasta.

Linnanmaalla historian laitos on ollut jo parikymmentä vuotta, ja minulle sijainti on periaatteessa erinomaisen hyvä, autolla kun kulkee menee vaivaiset 15 minuuttia kotiovelta työhuoneen ovelle, mutta silti. Tarkoitan, etten ole kampuksen sijaintiin ollut koskaan erityisen tyytyväinen.

Sitten tuosta kompleksista olen miettinyt, että mitenhän ihmiseen vaikuttaa värit: jos työpaikan väritys on kuin 70-luvun legopalikoista, niin jääkö siitä jälki ihmiseen, häiriö hermostoon? Tiedä häntä. Ja meidän humanistien siipihän on uutta rakennuskantaa, ei niillä kelta-vihreä-oransseilla väreillä räiskyväksi maalattu. Sitä paitsi oman kopperoni olen sisustanut siniseksi, jossa on – ainakin värien puolesta – levollinen olo. Sininen värihän on hyvä unen tuoja … 😉

Tällainen pieni johdanto kuviin, joita olen viime aikoina työmaalla tullut ottaneeksi.  Tämä eka on niitä luokanopeksi valmistuvien installaatioita, jotka aina keväisin meidän Linnanmaalla päivät viettävien arkea ilahduttavat. 🙂


Linnanmaan värikylläinen elämä

Linnanmaan värikylläistä elämää-11-2

Olet tässä.

Linnanmaan värikylläistä elämää-3-2

L1 – sinne mahtuu 600 henkeä.
Siinä on varmaan  pikkuisen vaikea harrastaaa vuorovaikutteista luennointia.

Happamia sanoi ….
tänä aamuna luennollani (meidän humanistipuolen pienessä salissa) oli 14 opiskelijaa…
mutta oli sitten kyllä hyvä tunnelmakin. Minun mielestäni ainakin. 😉

Kuvat kannattaa klikata isommiksi
– saat aurinkoista oranssia ja keltaista ruudun täydeltä!

Linnanmaan värikylläistä elämää-23

Linnanmaan värikylläistä elämää-7-2

Linnanmaan värikylläistä elämää-5-2

Linnanmaan värikylläistä elämää-4-2

Linnanmaan värikylläistä elämää-8-2

Linnanmaan värikylläistä elämää-9-2

Ehkä en tarvi mikrofonia, – eihän täällä edes ole ketään?

Linnanmaan värikylläistä elämää-12-2

Luentosali L6  – ei hyvä.
Kuilu. Kylmä. Kova. Kaikuva. Korkea. Kutonen.

Linnanmaan värikylläistä elämää-24

Ehkä joku mieltää tämän aurinkoiseksi?

Uuden ja vanhan puolen välinen portaikko.
Väriraja.

Linnanmaan värikylläistä elämää-13-2

Linnanmaan värikylläistä elämää-14-2

Niitä näitä Yliopistoelämää

Vuoden jälkeen mietin

Tasan vuosi sitten kirjoitin tässä samassa kohtaa, että ”valmiina”.  Siihen valmiina olemiseen liittyi niin paljon. https://www.satokangas.fi/blogi/2012/04/valmiina/

Umbriaan haluaisin nytkin lähteä. Toukokuussa näyttäisi olevan ”meidän” Villa Francossamme vapaa viikkokin. Unikkopeltoja ja sitä terassiltamme avautuvaa maisemaa ikävöin. Kaikkea sitä … jota välillä en tahdo uskoa koskaan olleenkaan.

Umbrian kuvat ja matkakertomus KLIKS

Kuva on meidän terassiltamme 9.5.2012

Villa Francon terassilta 9.5.2012

Vuosi sitten paitsi lähdettiin ajelemaan Umbriaan, mutta vuosi sitten tein myös päätöksen paluusta töihin vuorotteluvuoden jälkeen. No enhän minä ole katunut, välillä (helmikuussa) vain miettinyt, että miksi sittenkään moiseen ratkaisuun päädyin. Kun tässä talven päällä aika ajoin tuntui, että sitä vain on töissä, ei ole oikein nähnyt mielekkääksi mokomaa touhua. Mutta siinähän nuo päivät taas rullaavat … tänäänkin duunissa humahti melkein kellon ympäri, mutta eipä tuo isommasti rasittanut.

Mm. neljä tuntia seminaaria, jossa opin kaikenmoista uutta esimerkiksi karkin tulosta Suomeen, lastenpsykiatrian uranuurtajista, naisten vaatemuodista sota-aikana (tiesittekö, että taskut olivat ehdottomia…?), historian oppikirjojen propagandasta, antiikin prostituutiosta ja naisten kilpahiihtourheilun noususta 1920-luvulla. Ja kaikissa näissä aiheissa olen suvereeni ohjaaja!? Hah!  Noh, onneksi seminaariohjaajan ei tarvitsekaan hallita kaikkia historian osa-alueita; onneksi ohjaajia on käytävällä varrella muitakin. Mutta huikeaa oli kuunnella ja katsella seminaarilaisten tutkimussuunnitelmien esityksiä.

Linnanmaan-3

Vilkkaahkon päivän tuokioissa, aamun hetkinä ehdin kirjoitellakin. Ja oli hyvä vire, melkein flow. Kaksi liuskaa kaiken ”ohessa” – joskus niiden saamiseksi tarvitaan viikko. Todennäköisesti huomenna ei tule riviäkään järjellistä tekstiä – ja artikkelin pitäisi olla vappuna valmiina, ui-jui … jos sittenkin sinne Umbriaan lähdettäisiin…

Ai  niin, sain tänään töissä ruusun. Hassua, että en ole ihan varma, miksi. Eikä siinä parasta ollut se, että oli oikean värinen. Hyvillä mielin olen.