Showing: 181 - 190 of 414 RESULTS
Yliopistoelämää

Erilainen työpäivä

Olin koko aamupäivän haastattelemassa aineenopettajakoulutukseen haluavia. Historian pedagogiset opinnot tuntuvat  kiinnostavan. Nyt haastattelimme seitsemää filosofian maisteria, jotka haluavat koulutukseen. Siis jo valmistuneita maistereita, jotka haluavat jatkokouluttautua. Tähän prosessiin liittyy yksi epäoikeudenmukaisuus, ainakin yksi!, josta tuohduin. Ihan sisäisesti vielä tuohduin, mutta minä otan kyllä asian puheeksi. Tähän palataan vielä!

Iltapäivä menikin osittain/paljolti huomisen väitöstilaisuuden valmisteluissa.

Ja oikeastaan iltakin samoissa merkeissä. Vastaväittäjä tuli illaksi Ouluun ja kustoksen kanssahan sitä usein tavataan/illastetaan/kahvitellaan väitöstä edeltävänä iltana/päivänä. Ei aina, – aika usein kuitenkin. Ja minulle sattui sikäli hyvä tuuri, että tänään oli tiedekunnan kuusijuhla, jonne lähtemisen kanssa olin hyvin kahden vaiheilla, mutta keksinkin, että kutsun myös vastaväittäjän sinne. Ikään kuin huvi ja hyöty, velvollisuus ja vapaa-aika samassa setissä. Ja tapasipa Itä-Suomen yliopiston dosentti sitten laajemmasti meidän oppiaineemme ja tiedekunnan porukkaa, jota huomiseen karonkkaan ei ole tulossa. Verkostoiduttiin, tiedättehän.

Ja syötiin. Oltiin Hilikussa, Markan puolella tosin. Hilikku (paitsi että on 25 penninen jolla vielä 1800-luvulla hyvinkin sai lounasruoan tai aamuseksi sitä kai useimmiten tuolloin kutsuttiin) on  ammattiopiston harjoitteluravintola ja -keittiö. Markan puoli on sitten se ”parempi puoli”. Siihen maailman aikaan kun meidän laitos oli vielä Kasarmintiellä oli Hilikku (ja tilipäivinä Markan puoli) hyvinkin usein lounaspaikkana. Hilikku oli hyväksi niinä vuosina kun pistin ruokatapani remonttiin: oli hyvä syödä oikea lounas eikä mussuttaa pitkin päivää eväitä, suklaata, Snellmanian kahvilan pullatiskin antimia… Noh, noistakin vuosista on jokunen vuosi – paljon ennen esikoisen syntymää … 😉

Mutta siis: tänään kuusijuhlan sapuska maistui, ja seurakin oli vallan oivallista, mutta kiiruhdin kyllä mahdollisimman varhain kotiin. Aamulla on kampaaja ja yhdeltätoista on oltava duunissa musta mekko yllä ja tohtorin hattu kainalossa. 😉

1-2

 

Yliopistoelämää

Kuusijuhla – moneskohan?

15_2012

Opiskelijoiden pikkujoulut tänään.  Tai siis kuusijuhla. Piipahdinpas (= olin yli kolme tuntia) siellä. Järjestysvastuu on aina kolmannella vuosikurssilla, ja voisin väittää kokeneeni näitä historian opiskelijoiden järjestämiä ohjelmallisia iltamia eräänkin… Ja kyllä tänään oli hyvä ohjelma. Ehdottomasti.

Ja vaikka meillä on ”virallinen” palautepäivä, niin kyllähän se palaute opetuksesta tulee rehellisimpänä näissä vapaa-ajan sessioissa, olkoonkin että ehkä glögin ja oluen rohkaisemana ja innoittamana, mutta aina kaikkein aidoimmillaan… Niin että ei ihan työvelvollisuus ole käydä noissa opiskelijapilheissä, mutta melkein. Ei meitä tänään ollut henkilökunnasta kuin kaksi; me kyllä sitten saimme kiitoksiakin  paikallaolosta. 😉

Ja ”omiani” oli.  Niiden kanssa aina mukava.

Taas opin paljon uutta.

 

Yliopistoelämää

Talkoopäivä

Järjestettiinpä meidän toimistosihteerin kanssa tänään ”kanditalkoot”: oltiin ilmoiteltu että meillä molemmilla on koko päivän avoimet ovet, nonstoppina opinto-ohjausta, arvosanojen ja kanditutkintojen koostamista, hopsien viilaamista. Ei aiheuttanut mitään hirvittävää ryysistä, mutta tasaiseen tahtiin kävi porukkaa. Ja yhteensä neljä kandia taidettiin ”leipoa”. Ei huono. 😉

Pentikin ikkunasta

Töissä ajankohtaista myös se, että oppiaineen toinen proffa alkaa hiljalleen luopua hommistaan; jo ennakoi vappuna alkavia eläkepäiviään, mikä merkitsee, että vuodenvaihteesta lähtien pitäisi olla uusi oppiaineen pääedustaja. Kovasti on tuota manttelia minulle ehdoteltu ja esitetty, kannatettu ja (liki) käsketty, mutta en suostu. En vaan suostu. En halua valtaa, enkä vastuutakaan, en enää uraa rakenna, en lisää hommia halua. Koetan parhaan kykyni ja voimieni mukaan hoidella nykyiset hommat ja sillä hyvä. Koetan ennemminkin harjoitella luopumisosaamista, jota meidän yliopiston strategiajargonioissa hoetaan tuon tuostakin. 

Niinpä tänäänkin lähdin neljältä kotiin, vaikka olisi monta hommaa vielä tehtävänä. Ehdin huomennakin, ja jollen ehdi, teen perjantaina. Juuri kun minä olen tällaiseen oppinut, niin enhän minä taas uusiin hommiin hyppää. Niihin talkoisiin en lähde.

Pentikin ikkunasta-3

Kunhan olimme syöneet lähdin kaupungille. Uusi kalenteri, pari kirjaa, herkkuja (Roscoff-sipulia on taas tullut!) ja tyttärelle kokosin lähetettävää pikkuiseen pakettiin. Chattäilimme aamusella. Meidän  klo 6.30 on hänen klo 22.30, pieni chatti ennen kuin lähdin töihin ja ennen kuin tytär meni nukkumaan. …

Pentikin ikkunasta-2

Kuvien pallot on Pentikin ikkunasta…

Lappi Niitä näitä Yliopistoelämää

Edelläkävijä

Ole edelläkävijä: tee torstaista perjantai!

Näin opiskelijat kerran mainostivat torstai-illan bileitään. Pidin ajatuksesta,  ja tänään olen ollut edelläkävijä. Töiden jälkeen lähdimme ajelemaan pohjoiseen. On jo neljäs kerta kun vietetään tämä isänpäiväviikonloppu mökillä.

Ei niin, etteikö olisi ollut töitäkin huomenna,  mielenkiintoinen seminaarikin, tärkeä tiedotustilaisuuskin keskipäivällä, illalla kirjajulkkarit, oma artikkelikin siinä mukana, olisi lukemista ja kirjoittamista yllin kyllin. Vähän otin mukaankin, mutta vähän vain. 😉  Lappi houkuttaa. Kolmen kuukauden jälkeen oli niin hyvä palata.

Matka jotenkin erilainen kuin useimmiten: pitkään aikaan ei olla tultu suunnilleen koko matkaa pimeässä. Liikennettä talveksi, torstaiksi, yllättävän paljon, rekkoja, onneksi ei poroja. Nukuinkin. Yleensä en.

Ei pysähdytty edes ruoka(- ja kukka)ostoksilla kuten tavallisesti. Pehtoori oli päivällä käynyt Oulussa jo kaupassa, ja minä toin kukat tullessani. Valmistunut maisterismies kävi tuomassa, hieman hämmentynyt olin: ihan kuin olisi tiennyt millaiseen tilaan ne päätyvät. Millaiseen maljakkoon. Kauniita ovat. Ajatus vielä parempi.

kukat

Toinenkin ”vanha” meiltä valmistunut kävi: vuosikymmenen jälkeen. Väitöskirja-aikeissa. Ja kolmannenkin ”vanhan” kanssa väitöskirja-asioissa tänään. Tarkoitukseni oli mennä kanssaan kahville JA jollekin välipalalle iltapäivällä, mutta unohdin syödä mitään, joten koko matkan tänne tullessa ja nyt on kamala nälkä! Ryhdyn paistamaan makkaraa.

Ai niin, millainen kelikö? Täällä on reilu 10 senttiä lunta, pikkupakkanen, kaunista sikäli kuin mitään näkee. Hangasojalla ei muita. Hiihdämmekö huomenna? Tiedä häntä. Huomenna illalla tulee nuoripari.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Pieniä askeleita

Niinhän se ruukaa tähän aikaa vuodesta olla: pimeä, pimeä, pimeä! Sataakin vielä. Satakoon!

Olaus

On erinomaiset olosuhteet tehdä töitä. Pitkää rästilistaa ryhdyin aamusella purkamaan,  nyt kun kandirumba on pariksi kuukaudeksi ohi, voi taas hoidella sälääkin. Siinä se päivä iltapuolelle asti humpsahti. Käynnistin jopa ensimmäiset kaksi uudistustakin professori-positioni turvin. Pikku juttuja, mutta kuitenkin. Toinen on pienen pieni: kanditutkinnon suorittaneiden nimet julkistetaan vastedes isolla, virallisella ilmoitustaulullamme joka publiikkia ennen. Näkyvästi. Toiveissa on, että se kannustaisi muitakin kokoamaan ja ottamaan ulos kandinpaperit heti kun mahdollista. Maistereiden nimet on meillä julkistettukin jo vuosikausia.

Inkunaabelit

Toinen vähän isompi juttu on, että kyselin tohtorikoulutettavilta kandi- ja graduaiheita perustutkinto-opiskelijoille; toiveena ensinnäkin se, että voisin omaa – lopultakin aika rajallista – tutkimus- ja asiantuntemusalaani laajemmin jakaa opinnäytetöiden aiheita ja toiseksi se, että saataisiin väitöskirjantekijät ja gradulaiset yhteistyöhön, josta uskon olevan tiedollista ja tutkimuksellista iloa ja antia molemmin puolin. 

Clementioff

Katsotaan nyt, onko näillä yrityksilläni mitään merkitystä. Oppiaineessa tuntuu olevan isompiakin hankkeita ja intohimoja tulevien tutkimusten osalta; ihan mahdottoman tyytyväinen olen kun voin pysytellä ulkopuolella moisesta.

Sitten tein ensimmäiset suositukseni (professorina) tohtorikoulutettavien apurahahakemuksiin. Suomen Kulttuurirahastolle vakuutin kolmen meidän väikkärintekijän tarvitsevan – ja ennen kaikkea ansaitsevan – rahoituksen tutkimukselleen. Ulkopuolisen rahoituksen hankkiminenhan se on olennaista yliopistoelämässä nykyisin. Aiemminkin sitä olen ollut tekemässä  ja parin, ihan isonkin (EU-) projektin onnistuneessa haussa,  tuloksessa ja päätöksessä touhusin paljolti itsekseni. Mutta niistä on aikaa ja ne liittyvät enemmän opetukseen kuin tutkimukseen. Se oli silloin kun minulla oli vielä paljon enemmän ambitioita ja intohimoa duuniin kuin nykyisin.

Tänään minä haluan vain tehdä huomisen hyvin. Päivän kerrallaan.

arkistluettelo

Historiaa Niitä näitä Yliopistoelämää

Pestuuviikonloppuna vaihdetaan hommia

Viisi vuotta sitten kirjoitin näin:

– –  römppä (runtu, kekri, jne). Lainaus suoraan viime kevään luennoltani::

Pyhäinpäivä oli talven kynnyksellä, marraskuun alussa maaseudun ihmisille paitsi uskonnollinen juhlapäivä, myös työvuoden taitekohta. Pyhäinpäivän yhteyteen liittyi pakanallinen kekri – vanhan loppu ja uuden alku. Satokausi päättyi ja karja tuotiin laitumilta sisään. Itse asiassa sato- ja työkausi loppui viimeistään jo lokakuun puolessa välissä, mutta sen päätöstä juhlittiin vasta kekrinä, jolloin oli vuosipalkollisten, piikojen ja renkien, vapaaviikko tai kaksikin. Runtuviikko eli römppä oli tanssien ja vierailujen aikaa, sillä silloin palvelusväki oli vapaa: myös vapaa vaihtamaan palveluspaikkaa ja paikkakuntaakin. Römpän aikana nuorisoseurat ja muut yhdistykset järjestivät ohjelmallisia iltamia ja silloin pidettiin markkinoita ja tavattiin tuttavia ja sukulaisia.

Olen jo kauan ajatellut, että tutkisin itse tai saisin jonkun opiskelijan tekemään opinnäytetyön römppäviikon vaikutuksesta maaseudun syntyvyyslukuihin. Tiedetäänhän, että 1900-luvun jälkipuolella 9 kk juhannuksen jälkeen syntyi keskimääräistä enemmän lapsia, mutta miten oli 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maaseudulla. Kuinka paljon – ja oliko? – syntyvyys korkeammalla 9 kk römpän jälkeen?

~~~~~~~~~~~~~~~~

No tämä projekti on nyt jo (viiden vuoden jälkeen!) aluillaan. Aineistoa jo hiljalleen keräillään: kuukaudeksi palkattu tutkimusapulainen on jo paljon aineistoa kerännyt, ja ehkäpä tässä piakkoin pääsen vähän aineistoa analysoimaan. Pääsen tutkimaan, tänään kun alkoi minun ”tutkimusrauhani”, eli 16 kandityötä on nyt ohjattu, käsitelty ja arvosteltu. Tammikuussa alkanut urakka on tässä

16 x  valmista on_

Näyttää aika vähältä, mutta ei ole…

Ei  opiskelijoille eikä minulle. Hailuodon siltahankkeen 1980-luvulla aiheuttama ympäristöhistoriallinen keskustelu, talvisodan psykiatriset potilaat Oulun sotilassairaalassa, Ruukin sahan työyhteisö reilu sata vuotta sitten, Pohjois-Suomesta Ruotsiin lähetettyjen sotalasten muistot, karamellin historia Suomessa, Lappi matkailukohteena 1960-luvulla, Kainuun vesikot (kuollut vesikko :D) vastaan tienrakennus, vänrikki Stoolin tarinoiden propagandistinen luonne, naisten vaatemuoti Suomessa ja Pariisissa II maailmansodan aikana ja paljon muuta mielenkiintoista. Tämän vuoden kanditöitä valmistui yhteensä 25 (kuvassa vain syksyn ”saalis” = 16 työtä, ja nelisensataa sivua), mikä on ainakin minun urani aikana ennätysmäärä. Hyvä niin. Ja ohi on.

Nelipäiväisen työviikon tunnit ylsivät ohi viisipäiväisen, mutta siitä viis. Nyt helpottunut olo. Nyt pimeä, isompia vaatimaton viikonloppu edessä.

Nyt ennen kuin itse kukin siirrymme telkkarin ääreen katsomaan ”Vain elämää” ja ehkäpä hieman kyynelehtimään kuten tv-sarjan formaattiin kotisohvilla kuuluu, kannattaa katsoa tämä KLIKS Se on enemmän kuin vain elämää. Pari minuuttia vain…Hyvää verryttelyä. Puhdistavia kyyneleitä. 😉

 

Niitä näitä Yliopistoelämää

Kollegoista ja töistä

Vaalipäivä. Tänään yliopistolla valittiin uusi hallitus, yliopistokollegio ja tiedekuntaneuvostot. Kollega hurahti hallitukseen. Erinomaista.

Äänestyksen lisäksi suunnilleen ainoa juttu, mikä ei liittynyt kandiseminaariin, oli oikein oikea lounas meidän uudessa Snellmanian ruokalassa toisen kollegan kanssa. Kannattaisi oikeastaan käydä useammin syömässä ruokalassa; siellä on hyvää ja halpaa ruokaa. Minä kun aina vaan Hesarin äärellä evääni mutustelen. Eväiden äärellä usein seurana ollut kollega muutti tänään perheineen Japaniin, joten siksikin syytä vähentää eväsruokailua ja siirtyä yliopistoruokalaan.

Kun iltasella lähdin töistä, oli ajatuksena ajella Stockalle, ostamaan pyhäinpäiväksi herkkuja itselle, äidille, nuorille, mutta enpäs sitten jaksanutkaan, vaan ajelin vain Linnanmaan markettiin. Ja kas! Olihan muutama sata muutakin ajatellut tänään ehtoolla käydä kaupassa. Ja minähän en marketeissa viihdy oikein muutenkaan, saatikka satojen muiden kanssa. Varsinkaan kun ei ollut selkeää visiota mitä ostaa. Mutta koetin pysyä rauhallisena ja hiljalleen edetä hyllyltä toiselle, tupisematta ja tuskastumatta, vain tyynesti tarpeelliset etsien. Mutta kyllä minä sitä vaan mietin, miksi ihmiset jää kärryineen seisoskelemaan, juttelemaan ja tukkimaan käytävät. Ja vain kolme päivää Madeiralta paluun jälkeen katsoin tarpeelliseksi ostaa purkillisen D-vitamiinia. Näillä mennään.

 

Loman lopulla-12

Niitä näitä Yliopistoelämää

Matkan jälkeen on tekemistä

Nyt istahdin koneelle. Siis koti sellaiselle. Oikeastaan vihdoin.

Eilen Oulu – Helsinki lento lähti reilun tunnin myöhässä (suoranaisesti syynä ei ollut myrsky, vaan se, että lentäjiä odoteltiin; olivat jääneet Köpiksen kentälle jumiin ja tulivat sieltä vasta puolen yön jälkeen kuljettamaan meidän konetta). Siis olimme Oulunsalossa kahden jälkeen ja kotisänkyyn kaaduin kolmelta. Seitsemältä suihkussa, ja kahdeksan jälkeen töissä.

Loman lopulla-2-2

Kun 10 vuotta sitten tulimme Madeiralta oli minulla enää kaksi kuukautta Koneen säätiön vuoden apurahasta käyttämättä, väitöskirjan loppusuora ja virkaan paluu vuoden vaihteessa edessä, joten ilmoitin perheelle, että nyt menee kuukausi, ehkä jouluun asti, ettei minua paljon kotona näy. Lähden aamulla aikaisin, tulen kun ehdin, yön tunteina kotiin kömmin, joudutte selviämään kolmestaan, ehkä viikonloppuisin sentään kokkaan, mutta muutoin saatte pärjätä keskenänne. On aika pistää väikkäri lopulliseen pakettiin ja esitarkastajille lähetettävään kuntoon.

Loman lopulla-2

Itsenäisyyspäivän aattona olin hommani tehnyt, mapillisen tekstiä tiedekuntaan tarkastettavaksi jättänyt, kalpeana ja väsyneenä ajelin kotiin Stockan herkun kautta: ostin kaikkea hyvää, kokattavaa ja herkuteltevaa koko perheelle ja kun tulin kotiin, oli vasta tytär koulusta kotiutunut. Hihkuin hänelle, että ”ohi on”, nyt levätään ja herkutellaan koko viikonloppu. Ja mitä toteaa meidän sarkasmin mestari, tuolloin 14 vee esikoinen? Toteaa: ”Hyvä, tosi hyvä. Ollaan aina T:n kanssa tykätty pastasta, mutta kuusi viikkoa putkeen makaronia on jo vähän liikaa meillekin.” 😀 Pehtoori oli pitänyt pennut sapuskassa, mikäpä siinä.

Loman lopulla-5

Tuli tämä juttu vaan mieleen kun tänään palasin Linnanmaalle. Nyt ei edessä ole mitään noin massiivista rutistusta, mutta kyllä tässä perjantai-iltapäivään asti saa ihan intensiivisesti heräilläoloajan duunia tehdä. Tänään hoksasin että minulla taitaa sittenkin olla kaikenmoista hiljaista tietoa, – olipa monenlaista kyselijää aamupäivällä.

Sähköpostit hoitelin jo reissussa aina aamuisin – kuten periaatteenani on ja käytännön opettamana tiedän juuri noin parhaiten ja helpoiten sujuvan. Useimmat sähköpostiasiat kun pystyy hoitelemaan nopsasti etänäkin. Ei sitten eka työpäivä mene niitä purkaessa. Minusta sujuu helpoiten noin.

Duunista suoraan kampaajalle, ja kotiin tullessa oli mukava ylläri, sillä pehtoori oli tehnyt ruoan. Arvaattekos? Kyllä, spaghetti bolognese! Molto bene! Excellent!

Matkalaukku on nyt purettu, kuvat (vain noin 1000) koneelle siirretty, paperiposti aukaistu, – ja nyt lähden nukkumaan.

Loman lopulla-6

 (kuvat eilen aamulla meidän parvekkeelta… tuntuu kovin kaukaiselta jo nyt. ;))

Niitä näitä Yliopistoelämää

Työviikon lopulla

Jopas tänään on ollut erilaisia fiiliksiä töissä, ja kotonakin.

En laskenut, kuinka monta, mutta monta opiskelijaa kävi. Monen monta. Ja jäin miettimään, että juurikin ne, jotka tarvitsisivat jelppiä, ohjausta, neuvoja eivät sitä halua, eivät ymmärrä tarvitsevansa ja/tai ottavat nokkiinsa neuvot. Ja sellaiset (joita on onneksi paljon) joille ohjaajalla ei ole paljon annettavaa, käyvät neuvoja hakemassa, tietoa hamuavat, palautteesta piristyvät ja aiheeseen paneutuvat. Sellaista se elämä on. Hyvässä ja pahassa.

Jotenkin tämä nyt vain kolahti: iltasatu, jonka ehkä sitten aikanaan näytän viimeisellä luennollani. 😉  http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/iltasatu_lammas_joka_soi_vain_kukkia_19401.html#media=19407

Iso ilo oli kun aamusella kävi kollega Helsingistä. Tunnemme jo vuosikymmenien takaa, hän on teologi, mutta historioitsijakin. Ja mikä parasta; hänessä on poikamaista virnettä, itselleen nauramisen kyky, hyväntahtoisuutta, paljon ahkeruutta, näkemystä, ei lainkaan katkeruutta, ei ilkeyttä eikä nurkkakuntaisuutta, päinvastoin: valmis auttamaan ja neuvomaan. Asiantuntemusta, omanarvontuntoa, mutta ei leuhka. [Siis kasapäin luonteenpiirteitä, joita kovasti arvostan.] Vallan mainiota juttuseuraa ja minulle avuksi nykyisessä pestissäni. Kovasti avuksi.

Ai niin, sehän on melkein [vain yksi gradu, muutama essee ja oman artikkelin oikovedokset repussa odottamassa merkintöjä] loma. Tulipa tämä syysloman alku ihan hurjan nopeasti: kaksi vuotta sitten tähän aikaan olimme matkalla Kiinaan, – onko vuorotteluvapaasta vain kaksi vuotta?, viime vuonna olimme kolmisin (tyär, pehtoori ja meitsi) Lontoossa, ja nyt? Nyt kokonainen syyslomaviikko edessä. Ja kysymys kuuluu: Onko loma ansaittu? – Hieman kyseenalaistan, liekö sittenkään ollut tarpeeksi toimelias syksy?

Loma aloitettiin kuitenkin [ansaittu tai ei]  ”perhepäivällisellä”: nuoripari kävi siika-kampasimpukka-hollandaise-bataattipyre-salaatti -safkalla ja höpöttämässä. Hyvä niin.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Kohti talvea

 

talven tullessa

Leivinuuni lämpiämässä kun tulin äsken kotiin. Talvi? Ei nyt ihan vaikka kylmä onkin: aamuviiden jälkeen [kun tyttären kanssa tekstailimme ;)] oli -6 C. Leivinuuniin voisi laittaa puuron, ohraryynipuuron, aamuksi hautumaan. Se olisi hyvää, niinkuin olisi ruisjauhopuurokin. Tuli vain mieleen kun äiti kertoi ja kehui sitä sairaalassa saaneensa.

En muista, milloin olisin viimeksi syönyt. Tekisinköhän oikeasti sitä huomenaamulla? Haudutusaika takaisi sen, etten duuniin hipsisi ihan tolkuttoman aikaisin niinkuin tässä lähimenneisyydessä on tullut tehtyä. Säällinen aika duuniin menolle olisi kahdeksan. Minun keholleni, työtavoilleni, unentarpeelleni, (bio)rytmilleni, ajankäytölleni, keskittymiselleni – kaikin puolin paras aika mennä töihin on kahdeksan. Ei seitsemän, – tai puoli seitsemän!

Huomenna menen kahdeksaksi. Huomenna on seminaaripäivä. Ja tänäänkin kävi eräskin seminaarilainen neuvonpidossa. Yhdessä valmistuvassa kandityössä taitavat toimijoina olla pehtoorin esi-isät, sukulaiset ainakin. Miehen täysikaimakin kun ko. tutkielmassa esiintyy 1900-luvun alkupuolella. Mielenkiintoista.

Nyt vielä vähän lueskeltava, ja sitten alkaa Taivaantulet!  Odotukset on korkealla. Aurinko ei.

talven tullessa-2

 Kävinkö lenkillä? – En. Ja siitä olen itselleni vihainen, myrtsinä ainakin.