Showing: 181 - 190 of 279 RESULTS
Meksiko Vanhemmuus

”vain lainaa, ja niin sen pitää olla vain…”

Nyt siitä on kolme viikkoa. Siitä kun kauniista syyssunnuntaista tuli itkun päivä, ja ilta, ja yö. Viikosta tuli itkun ja ikävän viikko.

S MC-4

Silloin sunnuntaina tytär tuli reilusti ennen tavallista viikonlopun yhteistä ruoka-aikaa kotikotiin. Kolmannessa lauseessa sanoi, että ”Minulla on huomenna työhaastattelu, – Skypellä. Meksikoon.” Jotenkin jo heti tiesin, että sinne pääsee, sinne lähtee.

S MC-3-2

Maanantai-iltana haastattelu meni hyvin. Tiistaina globaalista firmasta nimeltä Binbit ilmoittivat, että ottavat monien hakijoiden joukosta suomalaisen, 23-vuotiaan kauppatieteen maisterin töihin nimikkeellä ”Marketing Executive”. Kun tämä päätös tuli, olin jo ehtinyt itkeä pari paketillista nenäliinoja, kirota kaikki maailman markkinointifirmat ja toivoa koko Väli-Amerikan uppoavan ikiajoiksi merten syvyyksiin kuten Atlantis.

Ja ehtinyt tuntea itseni todella huonoksi äidiksi, kun en pystynyt vilpittömästi iloitsemaan ja kannustamaan lasta. Olin tosi ahdistunut, peloissanikin.

S MC-2-2

Varsinkin kun kaiken kukkuraksi näytti,  että tarvitsevat uuden markkinointianalyysien tekijän sinne suunnilleen HETI. Näytti, että tytär lähtee suunnilleen siltä seisomalta, – ja olisi varmaan lähtenytkin, jollei työviisumin saaminen veisi aikaa. Jos minulta kysyttäisiin, sanoisin, että kauan eläköön työviisumit! Joskin on kyllä ollut ihan uskomatonta paperisotaa ja käännöksiä, leimoja, apostille-todistuksia maistraatista, suosituksia ja puheluja konsulaattiin, Meksikoon …

S MC-7

Olemme saaneet aikaa tottua ajatukseen, ihan vereslihalla en enää ole, ja tytär on saanut muutaman viikon aikaa opiskella espanjaa ja opiskella lisää on line -markkinointia ja sen analyysiä (siitähän teki gradunsa, ja noita juttuja Meksikossa keväällä viisi kuukautta, juuri se osaaminen sen työpaikan saannin kai ratkaisi).

S MC-2-4

Mutta nyt alkavat lähdön hetket olla käsillä. Työviisumi voi tulla minä päivänä hyvänsä, ja sitten adios!

S MC-8

Miksikö itken, miksen osaa myötäelää työnsaamisen riemussaan? (Totta puhuen, ei päätös lähteä ihan helppo ollut tyttärelläkään – onneksi ;). Eikä isänsä, eikä veljensäkään nyt niin riemusta ole tämän lähtöpäätöksen kanssa revenneet.)

S MC-3

Miksikö olen niin surullinen, miksikö näen Meksiko-painajaisia, miksikö rinnasta puristaa?

–  Jukatanilla Karibianmerestä ottamassani kuvassa näkyy, että maapallo on pyöreä, – ja tämän ison pallon toiselle puolelle lapsi lähtee. Tampere tai Stuttgart olisivat naapurissa tähän verrattuna. Meksikoon ei niin vain piipahdeta heippaamaan pikkuista: Monterrey on monen meren, neljän lennon, vähintään 1500 euron ja liki puolentoista vuorokauden päässä täältä! Tytär ei mene sinne neljän kuukauden vaihtoon (vrt. Strassbourg), eikä viiden kuukauden harjoitteluun (vrt. alkupuoli vuotta) vaan menee sinne töihin! Lähtee. Siksi eilen jouluruokaa. Lapsi ei ole jouluna kotona. Siksi.

Ja Meksiko on Meksiko.

S MC-5

Tiedän, etten ole kokonainen, enkä levollinen,
kun lapsi – olkoonkin vaikka kuinka aikuinen! – on siellä maailman ääressä.

Niin se vain on. Mutta on vain opeteltava näkemään kastepisaroissa helmet, ja kristallit.

”vain lainaa, ja niin sen pitää olla vain…”

 

Mitä mulla on se on vain lainaa, ja niin sen pitää olla vain.
Jos mä jotain täältä kaipaan, ei se oo tätä maisemaa.
Eikä kesäiltoja, vaikka ne on muka ikimuistoisia.
Mä kaipaan sitä kuvaasi jossa viimeisen kerran kiljut riemusta.
 
Aamuyöllä en saa rauhaa, lokkien nauru kiduttaa.
En mä täältä mitään kaipaa, en edes tätä maisemaa.
Enkä kesäiltoja, vaikka ne on muka ikimuistoisia.
Mä kaipaan sitä kuvaasi jossa viimeisen kerran kiljut riemusta.

 

Vesterinen Yhtyeineen, Kiljut riemusta  

http://youtu.be/jiAfrG7bKBo

S MC-3-3 

 

Ruoka ja viini Vanhemmuus

Tänään lasten kautta…

Poikasi joka on reissannut pienen ikänsä ja ajanut autoilla varmaan yhden 200000 km, on nyt jo aiheuttanut autolle laskua n. 1000 euroa, unohtanut passin kotiin ja jättänyt kameran autoon, koska se on yliarvostettua kuvata reissussa ja kaiken lisäksi se voidaan varastaa. Seuraavaksi varmaan menee hotellin varauslappu hukkaan, paluulippu hukkaan, jonka jälkeen hukkaan itteni. 🙂

Juniori on kihlattunsa kanssa reissussa, jonka heille annoimme viime marraskuussa kihlajaislahjaksi. Jotta ei ihan putkeen ole kihlajaislahjamatka tähän mennessä mennyt.

Ja se mikä tuossa viestissäon surullisinta, on se, että minä olisin itse voinut tehdä tuon kaiken … Rengasrikollehan nyt ei voi mitään, mutta passin ja kameran voisi muistaa. Passitta Tallinnan laivalle kuitenkin pääsivät, tosin voi olla –  jos viranomaiset passittomuuden hoksaavat – sakko noin 400 – 800 euroa. Huoh.

Alunperin lahjan ideana oli, että lentäisivät Helsinkiin ja menisivät uudella Grace-botskilla Tukholmaan, mutta kun poika on ollut yli vuoden putkeen töissä, eikä pitänyt kesälomaakaan, lisäksi muutto ja remontti ovat vieneet huomion ja nyt kun sitten vähän lyhyellä varoitusajalla rupesivat lippuja varailemaan ja töitään sumplimaan, päättivätkin mennä Tallinnaan ja ajella autolla Suomessa, tulla kotiin Itä-Suomen kautta, ehkä Kuopiossa tai jossain muualla välillä yöpyen. Mutta katsotaan nyt, miten pieni matka loppuun asti sujuu.

Periytyvästä hukkaamisominaisuudesta puheenollen: muistattehan ne passikuvani, jotka kesällä aiheuttivat pienen häslingin? Ne löytyivät pari viikkoa sitten vanhan mustan pikkukäsilaukkuni sivutaskusta. Juuri sen laukun, joka minulla oli mukana passikuvaamossa käydessäni. Ja entäs se hukkaan mennyt kameran perusobjektiivin linssisuojus, jonka tilalle ostin Tampereelta uuden? Se vanha löytyi viime viikolla kotoa kirjahyllystä. Olin pistänyt sen siihen kirjojen päälle kun olin jotain tässä työhuoneessani kuvaillut.

Ja sitten? Viime viikonloppuna menin viemään haudalle lyhdyn, ja unohdin tietysti ottaa kynttilän ja tikut mukaan. No kävin sitten eilen viemässä. Entäs virkamääräyslomake, jota olisin tarvinnut veroprosentin muuttamista varten tässä joku viikko sitten? Sitä ei löytynyt mistään, vaikka olin satavarma, että olin pannut sen mappiin, jossa on kaikki tärkeät paperini, joten jouduin hakemaan tiedekunnan palvelupisteestä kopion alkuperäisestä. Kun sitten rupesin laittamaan sitä kopiota ko. tärkeittein papereitten mappiin, niin siellähän se oli se alkuperäinenkin! Just. Jotta turhaanpa minä pojalle motkottaisin unohteluista ja hukkaamisista. Eikä tytär ole yhtään parempi.

No niin ja tänään tytär tuli seuraksemme syömään. Muisti. 😉 Meillä oli kolmen hengen päivällispöydässä jouluruokaa (poroa, porkkanaa, korvasieniä). Miksikö? Ehkä kerron huomenna. …

syyskuun lopulla-9

syyskuun lopulla-6

Porkkanalisukkeen nimi meillä on ”kiiltävät porkkanat” (ehkä keittokirjoissa puhutaan muhennetuista porkkanoista). Juju on muskottipähkinässä. Santa Mariankin muskottipähkinä käy, mutta italialainen ”Noce moscata” on luku sinänsä. Näitä porkkanoita söimme opiskeluaikana syksyisin pääruokana (muistanette vegevaiheeni). Porkkanat keitetään vähässä vedessä ´al dente´, kaadetaan keitinvesi talteen. Kasarin pohjalle laitetaan nokare voita (kolesteroliarvojen kohoamisesta huolimatta ;)), porkkanat sekaan, vajaa ruokalusikallinen jauhoja, sekoitellaan, annetaan jauhojen hetki kypsyä, lisätään keitinvettä, valkopippuria ja sitten muskottipähkinää. Sopii riistaruokien (ja poron) lisukkeeksi.

Ja nuo sienet: Stockalla on nyt myynnissä erinomaisia ruskeita herkkusieniä. Paista voin ja oliiviöljyn sekoituksessa, murskattu valkosipulinkysi tekee hyvää, mausta reilusti mustapippurilla ja suolalla, 1 – 2 rkl (aurinkokuivattutomaatti tai kanttarelli)tuorejuustoa…. Hmmm – erinomaisia olivat. Ja sitten normi, itsepoimituista korvasienistä, muhennos/kastike. Ja sitä poroa. Vaikka itse sanonkin, hyvää oli. Jälkkäriksi kevyt omena-rahka- mössö jonka ylenpalttista keveyttä pystyi helpottamaan kaatamalla kippoon sopivasti vaahterasiirappia. Se kun sopii omenajuttujen kanssa tavattoman hyvin.

Meidän tavallisista pihlajista tilhet söivät marjat jo joku viikko sitten, mutta tämä Festan pergolan koristepihlaja on saanut pitää marjansa.

syyskuun lopulla-2

Nälkä kyllä olikin, ulkona olo viimeistään herätti ruokahalun. Aamulla varhain pitkä lenkki, merenrannassa tyven. Vesi kaukana. Puista ja pensaista keltaiset lehdet hiljalleen aamuauringossa leijailivat, vähän kuin sellainen kiejukaissade kuin piirretyissä on. Oli vaikea olla ääneen ihailematta suurenmoista säätä, syksyä. Sitä että se on jo näin pitkällä. Musiikki i Podista vaan vei ajatukset surullisempiin tunnelmiin…

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus

Tuparit ja rääppiäisetkin jo ohi

Eilinen ja oikeastaan tämäkin päivä pojan ja kihlattunsa tupareiden merkeissä. Kaksi asiaa päällimmäisenä mielessä: roudaaminen ja nauru.

Eihän tästä meiltä nuoren parin uuteen kotiin ole kuin 12 minuutin automatka, matkaa pikkusen näppi viisi kilometriä. Kaiken vieminen ja tuominen kuitenkin vaati oman vaivansa ja aikansa. Sinne toissapäivänä ja eilen, ja tänne tänään. Mutta kyllä kannatti.

Siinä missä kesällä tyttären valmistujaisjuhla tykötarpeineen oli meidän lahja esikoiselle, siinä nämä tuparit kaikkinensa oli lahja juniorille ja nuorikolleen. Ja ilo meille itsellekin. Nähtiin sukulaisia, kerralla paljon, ja lasten kavereita. Melkein kaikki eilen olleet (yhteiset) kaverinsa  jo tarha- tai ala-asteikäisestä meillä ja mökillä kulkeneet. Meidänkin kavereita. 🙂

tuparimenu

Menu oli kovin lappilainen;  nuoren parin mieleen kun ovat sekä Lappi että pohjoiset ruoat. Ja kelpasivathan nuo vieraillekin. Erityisesti muusi. 😉  Tosiasiassa erityisiä mainesanoja sai saaristolaisleipä, jonka ohje on mm. Vuorotellen-kirjani tammikuun kohdalla. Eiliseen olin laittanut vähän vähemmän siirappia kuin tavallisesti ja pitänyt uunissa vain 2 ½ tuntia. Sehän on kyllä ihan tolkuttoman helppo ohje, …  Mätimoussessa oli joku vika, kun se jäi kovin kastikemaiseksi, – joskus tuttu ja vakioresepti pettää kun tekee viisin-, kuusinkertaisia annoksia tavalliseen verrattuna,  – tai en oikein tiedä missä meni vikaan. Turha selitellä. Mutta oli pari onnistumista, uutta juttua, joista varsinkin toiselle voisi olla muillakin käyttöä.

Lapin leipäjuustonhan nyt kaikki tietävät, kaikki eivät pidä, ja useimmat ovat jo aika kyllästyneitä, mutta kannattaa hieman tuunata vanhaa ohjetta (kiitos Kelujärvelle!). Tavalliseen tapaan leipäjuusto leikataan kuutioiksi, pistetään uunikestävään vuokaan, sokerioidaan ja kaadetaan kermaa päälle, mutta pointti onkin se, mitä sokeria ja mitä kermaa. Laita tavallisen taloussokerin ja kuohukerman sijaan raakasokeria (cane) ja vispikermaa.

Sitten uuniin (225 C) vartiksi, ehkä vähän reiluksi. Ja oheen hilloja (lakkoja).  On tavallistakin parempaa. Ja Juniori sanoi, että oli yöllä baarista (olivat sisarukset sitten oikein kunnolla tanssineet) palattua jääkaappikylmänä ollut erityisen hyvää.

Toinen uusi juttu oli se mansikka-tuorejuusto-suklaakakku, jonka ohjeen sain keskiviikkona (kiitos S.). Sitäkin ohjetta vähän tuunasin.

Sirpan kakku

Sain viime kesän kalaaseissa tuliaisia Sveitsistä, kolme purkkia maustettuja sokereita. Tuota ruususokeria sitten kokeilin tähän kakkuun. Ripottelin sitä tuorejuuston päälle, mansikkakastikkeen alle. Kakku maistui RUUSULLE! Kyllä siitä tykättiin. Mihinhän noita muita kokeilisi?

Sirpan kakku-2

Tapani mukaan tein ihan liian paljon ruokaa: varsinkin leipomuksia oli ihan liikaa. Onko neuvoja miten oppisi mitoittamaan oikein?! Toinen mustikka-valko-suklaakakku ja toinen omenatäytekakku jäivät kokonaan syömättä. No voivatpahan molemmat nuoret viedä huomenna kakut töihin. Vähän rääppiäisiä vein aamupäivällä äidille sairaalaan ja illansuussa nuoret ja systeri olivat rääppiäisissä, joissa edelleen naurua riitti, ja sitten  lähtiessään veivät vielä loput graavikalat mennessään. Tuparit on syöty ja nautittu.

Historiaa Vanhemmuus

Murros ja minä

Meidän historioitsijoiden helmasyntinä, elämäntapana, usein tutkimuksen perimmäisenä tarkoituksena, väistämättömänä ammattitautina, on etsiä, tunnistaa, löytää, keksiä? murroksia. Me käymme läpi lähteitä menneestä: asiakirjoja, kirjeitä, lehtikirjoituksia, komiteamietintöjä, muistelmia, taseita, lähetystöraportteja, päätöslauselmia, missioita, muistioita, päiväkirjoja, raportteja, tilastoja, haastatteluja, kuvia, karttoja, kertomuksia – –  – Kaikkea mahdollista, joka voisi osoittaa, miten asiat ovat olleet, missä kohtaa ne ovat muuttuneet, missä ja milloin on ollut murros ja millainen se murros on ollut.

Minunkin väitöskirjani otsikossa on sana ”murros” ja väitöstilaisuudessa ollut ystävä, joka ei ole historioitsija ja joka ei ole lukenut tekelettäni, jaksaa edelleen ihmetellä, kuinka joku jaksaa  ja voi tutkija ja väitellä ”murroksesta jota ei oikeastaan ollutkaan”.    😀

Tänään ajallessani töistä OYSin kautta (äiti on taas sairaalassa) kotiin ajattelin, että tämän viikon jälkeen en ole entiseni. Tällä viikolla elämässäni on ollut murros. Monia, monia asioita, ajatuksia, sanoja ja tekoja on sattunut, jotta hoksasin, että tämän viikon jälkeen ajattelen maailmasta erilailla, – jokin minussa naksahti tällä viikolla.

Tiedättehän kuinka elokuvissa tehdään takaumia; päähenkilön ajatuksista kerrotaan takaumilla ja ehkä hidastetuilla kuvilla, jotka kertovat menneestä ja tulevasta, – kuvilla, jotka kertovat haamuista ja haaveista. Tällä viikolla tällaiset ”rainat” ovat kulkeneet yöllä ja päivällä mielessäni.

Tämä alla oleva kuva ei ole niitä rainoja, mutta kuvassa ovat lisäkseni kaikki minun kymppivuotissynttärikaverini sekä veljeni ja sisareni. Hekin ovat olleet avaamassa silmiäni tällä viikolla… 😉

10-vuotissynttärit

Olen joskus täällä blogissani kertonut, että olen koko ikäni pitänyt päiväkirjaa ja kun kuutisen vuotta sitten aloitin tämän julkisen arkeni ”vuodattamisen” täällä blogissa, lopetin tuntojeni kirjaamisen paperille, vatvominen ja vatulointi loppui, lopetin itseruoskinnan ja tajunnanvirran suoltamisen mustakantisiin kirjoihin. Herra varjelkoon, onneksi lopetin! Ja nyt lupaan, että huomenissa ryhdistäydyn ja palaan täällä Tuulestatemmatussakin entisiin höpötyksiini. 

Ai niin, – olettehan huomanneet, kuinka on mieletön syksy, tämä lämpö!  Nautitaanpa siitä. Syyslämpimin terveisin, … 😉

Kaste ei vähene

 

Vanhemmuus Yliopistoelämää

Töitä ja töistä pois

Ihan reippaan, toimeliaan ja pitkähkön työpäivän jälkeen kaupungille syömään. Viettämään esimiehen läksiäisiä. Taas. Pienellä porukallahan olimme jo toukokuussa, nyt oli koko historiatieteiden porukka, tohtorikoulutettavat mukana myös. Melkein kolmekymmentä meitä oli; ja kuten eläkkeelle liukuvan professorin toiveena oli, päivällisellä ei ollut mitään turhaa pönötystä, ei lahjoja, ei puheita. Onko niin että yliopistolaiset saavat puheista arjessa ja juhlassa niin paljon tarpeekseen, että nautimme vain seurasta, ruoasta, liki familiääristä tunnelmasta. Minä ainakin nautin. Oli mukava.

Hugo tarjosi puitteet ja hyvän ruoan. Jälleen – minulle jälkkäreistä pitämättömälle 😉 – jälkiruoka maistui parhaiten.

sadonkorjuu

Kuinka usein tulenkaan opiskelijoiden kanssa, nimenomaan vähän iäkkäämpien, perheellisten, kanssa puhuneeksi ”elämän korkeasta keskipäivästä”, – tiedättehän: työ, päiväkoti, asuntolaina, korvatulehdukset, paineet töissä ja tutkimuksessa, pakahduttavan onnen päivät, kipu ja kaipaus, valvotut yöt, oma tai puolison urakehitys, syli lapselle, kiireiset aamut, riittämättömyyden tunne, kaksinolon vähäisyys, huoli ja hulvaton riemu – nämä kaikki ja paljon muuta yhtäaikaa.

Tämä ”elämän korkea keskipäivä” -fiilis voi tuntua tässä iässäkin, tässä vaiheessa. Hieman muunneltua, omanlaisenaan. Nyt on tuntunut siltä.

sadonkorjuu-2

Makrokuvaus Valokuvaus Vanhemmuus

Kastetta on vielä

Avaan radion ja alan tiskata.
Lukisivatpa runon, hyvän runon.
Mutta eivät.
En minä jaksa ajatella astioita ja tiskivettä.

Jos olisin oikea äiti
tuosta lapsesta sentään kiittäisin;
se ripustaa leikkejä päivieni puihin.

Nytkin se kohta herää ja me leivotaan
ja se painelee kivoja koloja sämpylöihin.
Saa se painella,
sillä on puhtaat kädet.

(Eeva Heilala)

Tuli mieleen tuo vanha runo, kun tytär äsken kävi, oli.

Mutikaiset

Tuosta Heilalan runosta (tai pidemmän runon lopusta) pidin hyvin paljon silloin kun olin lasten kanssa kotona. Silloin kun tyär oli neljän ja veljensä kaksi ja puoli (kuvissa ovat vähän vanhempina). Olin kotona melkein siihen asti, että poika täytti kolme. Kotihoidontuella ja paikallishistoriaa kirjoitellen olin kauan kotiäitinä. Siihen maailmanaikaan se vielä onnistui, että vain äiti oli kotona. Meille se sopi. Erinomaisesti sopi.

Varia_84

Kastetta on vielä… Taitaa olla aika kauan.

 

Vanhemmuus

Isoja ja pieniä käännekohtia

 

Kaikille ei helle sovi!

valkoiset kukat-3

Toiset sen sijaan kukoistavat lämmössäkin.

valkoiset kukat-2

 

valkoiset kukat-5

valkoiset kukat

valkoiset kukat-3-2

valkoiset kukat-4

 

valkoiset kukat-2-3

 

Loman loppuja vietelty kotipihalla.

Pehtoorilla tänään jo touhua kovastikin, sillä Juniorilla ja J:llä on uusi asunto, joka vaatii pientä maalausremppaa ja  muuta hienosäätöä. Muuttoauto on tilattu jo ensi torstaiksi, joten homma pitäisi saada alulle. Nuoripari muuttaa uudesta kerrostaloasunnosta Alppilasta vanhaan omakotitaloon Pateniemeen. Ovat kovin täpinöissään, ja kovin aikuisia. 🙂

Muutoinkin Juniorilla isoja asioita päätettävänä tällä viikolla: ei päässyt AMK:iin (pisteitä oli montakin yli alimman vaaditun, mutta pääsykokeessa jäi pisteen päähän 🙁 ), joten nyt olisi päätettävä, hakeutusiko alan (LVI) aikuiskoulutukseen ja ottaisi nyt samalla vastaan saamansa puolivuotisen linja-autokuljettajan ammattitutkintokoulutuspaikan vai jatkaisiko jakelukuskina kevättalvelle, tienaisi, lukisi pääsykokeisiin ja yrittäisi ensi vuonna tosissaan sinne AMK:iin? On vain koetettava tukea ja kannustaa kaikkeen; kunhan tekee jotain. Eikä taida osata olla tekemättäkään. 😉

Vastikään vaihtoi työpaikkaa, mikä merkitsi, että kesälomat ”paloi”. Ei poika ehdi nyt rempan ja muuton puuhiinkaan kuin iltaisin ja viikonloppuisin, mutta onhan meitä tässä avuksi. Hassusti tunnen tässä vanhenevani…

Meksiko Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus

Valmistujaiset Meksiko-menulla

Illalla, jossain vaiheessa, keittiössä täydentäessäni Meksiko-buffeeta, tytär käy sanomassa ”Kiitos”, hymyilee ja lähtee takaisin kavereidensa luo pihalle pitkän pöydän ääreen, – ja mennessään huikkaa vielä ”Elämä on kyllä mukavaa!” – silloin läikähtää jossain, itku ei ole kaukana, silloin on vaan niin hyvä olla ja ajattelee ”tämän-hetken-ja-tunteen-minä-muistan-aina”.

Muistan minä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Meksiko-menu

Toisin kuin sääennuste oli luvannut, eilen oli heti aamusta sumuista, tihkuista, aika viileääkin (+15 C), mutta ei se nyt juhlatunnelmaamme vienyt mihinkään, ja Voilá!: puoli kolmelta (vieraat oli kutsuttu kolmeksi) taivas repesi, sinistä taivasta näkyi ja pian jo aurinkokin. Serkkuja, setä, eno ja tätejä ja näiden perheitä, isovanhempia (ja varasellaisia = eksnaapurit) tuli valmistujaisiin. Niin esikoinen oli toivonut, ja oli kovin iloinen kaikista vieraista. Meksikon kokemuksia ja tulevaisuuden suunnitelmia, Meksiko-menu ja aurinkoista, puheensorinaa ja naurua. Uusia ja vanhoja juttuja, iloa ja haleja.

Päivän kääntyessä iltaan, aloimme odotella pihallemme nuorisoa. Ja tulihan niitä. Taisi lopulta olla/käydä 15 tyttären kaveria. Heille meksikolainen ruoka oli tutumpaa kuin ”ensimmäisen kattauksen” vieraille. Kiitettävästi nuoret (miehet) pöydän antimia nauttivat ja jossain välissä satsatessaan totesivat: ”Eihän me tajuttu,että täällä on oikeesti näin paljon hyvää ruokaa, –  ja juotavatki vielä, Coronaaki! ”. Olimmeko mielissämme? No tietysti olimme!

Puolilta öin koko poppoo lähti, kiittelivät kovasti mennessään, ”täälloli kyllä hyvä palvelu”, totesi nuori mies virne suupielissään. Oli ollut kovin tyytyväinen saatuaan muutaman mansikkamargaritan eteensä. … 🙂 Nämä olivatkin kyllä aika hyviä… 🙂

Meksiko-menu-7

Niin mitäkö sitten oli tarjolla? Melkein kaikki ruoat ovat täällä blogissa jo olleetkin mainittuina, resepteinä, kuvina, silloin kuin niiden ”prototyypit” ja kokeilu ovat olleet ajankohtaisia…

Tässä on eilisen menu…
klikkaamalla menu ja kaikki kuvat suurenevat… suosittelen…

Meksiko-menu 1

Paljolti samanlainen menu oli kalaaseissa.
Niistä ja reseptejä TÄÄLLÄ.

 

Olen opetellut kirjoittamaan menun – paitsi että se on mukava pöydässä, myös itseäni varten. Etten unohda jotain jääkaappiin. Ja nyt olin unohtanut laittaa menuun mansikat ja niiden kaikki lisukkeet, sekä ananakset. Mansikat tilpehööreineen muistettiin, mutta ananasten rooli juhlassa jäi statistin asemaan: olivat mukavia koristeita ikkunalaudalla, vain statisteja vaikka olivat täynnä makeita paloja. Mutta kieltämättä tänään ne ovat maistuneet.

Muutakin ruokaa jäi. Onneksi molemmat lapset tulivat tänään illansuussa syömään (ja tytär aukaisemaan ja hakemaan lahjansa ja kukkansa. Tykkäsi … kaikista. Kyllä, kaikki olivat mieluisia.) Ja nyt minä en halua muutamaan viikkoon muruakaan meksikolaista ruokaa.

Meksiko-menu-8

Meksiko-menu-14

Meksiko-menu-6

Meksiko-menu-2

Makkaratko eivät kuulu Meksikon keittiöön? Garden partyihin kuuluvat! 🙂 Ja maissit ovat meksikolaisten ”peruskauraa”.

Meksiko-menu-13

Meksiko-menu-15

Meksiko-menu-2-2
Meksiko-menu-3

Meksiko-menu-4

Meksiko-menu-5

Coleslaw, Mexi-kana, whoopies, mansikkamargaritat ja suklaakirsikkakakku olivat ”hittejä”.

Ja jättivaahtokarkit. Minä tykkään vaahtokarkeista ihan hulluna, muillekin maistuivat nämä Haaparannan Candy Worldista löytämäni.. . isot sekä pienet…

Meksiko-menu-3-2

Meksiko-menu-4-2

Meksiko-menu-12

Palaan näihin whoopies- ja kuppikakkuresepteihin myöhemmin….

Meksiko-menu-11

Meksiko-menu-2-3

Nyt on lähdettävä pakkaamaan, loput ruoat, kamera, kumpparit,
… huomenna lähdetään mökille!!! Loma on vaan niin mukavaa!

Huomenna saatte jo kuvan kesäisestä Lapista!

 

Niitä näitä Vanhemmuus

Maisterisnaisia

Tasan viisi vuotta sitten blogipostaukseni oli tällainen:

Sieppaa

 

Ja nyt ylihuomenna, lauantaina on tyttären valmistujaiset. Voin taas kirjoittaa ”Voi kuinka helppoa onkaan yhtyä hänen iloonsa ja helpotukseensa”. Tytär onnistui kuin onnistuikin Meksikosta käsin saamaan harjoittelustaan raportin (jota ei olisi välttämättä edes tarvinnut) ja sen hyväksynnän ajoissa, ja sen jälkeen tutkintotodistusanomuksen tiedekuntaan. Kuten itse sanoi: maisterisnaisia! Meidän pikkuinen on maisteri! Kauppatieteen maisteri. Ekonomeiksikin noita taloustieteen ylemmän tutkinnon suorittaneita usein kutsutaan.

valmistujaiset

Taloustieteellisessä ei järjestetä mitään publiikkeja kuten meillä humanistisessa tai kasvatustieteellisessä tehdään. Tai kuten yläkuvassa,  jonka tytär oli Meksikossa ottanut: siellä jo ala-astelaisille on kunnon valmistujaiset!

Ja Oulussakin erimerkiksi teknisessä tiedekunnassa on oikein kahvitilaisuus, jossa paitsi tarjotaan lämmintä kuohuviiniä ja kylmää kahvia, mutta myös pieniä puheita ja teekkaritorvien esitys.

Taloustieteellisessä – tai business school´ssa kuten nykyään sen nimi on – sen sijaan ilmoitetaan lakonisesti ”Tutkintotodistuksen voi hakea xx.xx.xxxx klo 12 tiedekunnan kansliasta”.  No meidän maisteri ei voinut mitään hakea, kun oli juuri silloin Chicagon lentokentällä palaamassa Meksikosta Suomeen. Oli juuri saanut rikkinäisen matkalaukkunsa hihnalta, hukannut lompakkonsa (joka sitten löytyi), ollut unetonna toista vuorokautta ja kotimatkaa vielä reilusti jäljellä ja kaiken lisäksi oli juhannuksen aatonaatto.

No samaan aikaan toisaalla: minullehan ei ollut mitenkään vaikeaa käydä lapsen maisterinpaperit (Playalla kirjoitetun valtakirjan turvin :)) taloustieteen toimistosta hakemassa.

Tässä meidän maisterilla eka koulupäivä edessä!

maisteris2

Jo kolmoselle menossa!

kouluun

Mietittiin tuossa yks päivä, että ei ole minun eikä miehen suvussa paljon maistereita ennestään, ei ole kovin montaa ylioppilastakaan,  mutta hiljalleen näitä. …

Oikeastaan koko opiskeluajan tytär on tehnyt ohessa töitä (ja seurustellut, ehtinyt elääkin :))

_MG_2007

ja onneksi Meksikon aikana ja jälkeen lapsella on itseltään vaativa ehdottomuus vähän hellittänyt. Ainakin luulen niin.

Mitäkö nyt? Heaven knows. Markkinointi pääaineena ei välttämättä takaa töitä täällä Pohjois-Suomessa. Tammikuussa graduseminaari-istunnon jälkeen oppiaineen proffa oli ehdotellut väitöskirjan tekoa, mutta esikoinen väitti miettineensä, että ”on nähnyt mitä se on, eikä ehkä kiinnosta”. Ja samaan hengenvetoon, Playa del Carmenin biitsin iltapäiväauringossa loikoillen kun asiasta siellä juteltiin, lapsi (23 v.)  totesi viisaasti:  ”Mikä kiire mulla on?”  – No ei mikään. Ei yhtikäs mikään.

Ja nyt myykin maisteri mansikoita ja nauttii kesästä. Hyvin helppo on ”yhtyä iloonsa”!  Ja kuinka mukavaa onkaan järjestää kekkereitä: olin niin ihmeissäni, kun tyär halusi kestit pitää: ”Vois ensin kutsua sukulaisia, ja illaksi kavereita?” – Vois! Todellakin vois, olet kyllä kestisi ansainnut. Meille sopii erinomaisesti.

Tänään on pari auton peräkontillista roudattu ruokaa ja juomaa, pihapiiriä kekkereitä varten järjestelty. Touhun keskeytti illalla käynyt vieras, ystävä; olipa mukava istuksia, nauttia perinteinen Tommasi ja  kuulla Rooman matkasta.

Fuksiaisiin lähdössä, pienryhmäohjaajana 2. vuoden opiskelija.

IMG_

Soisin, että lapselle työ maistuisi
ja että se olisi mielekäs ja tärkeä osa elämää, ja että sitä työtä olisi.

Ja pääasia: kunhan tulisi onnelliseksi, kunhan elämä olisi myötä.

Meksiko Niitä näitä Vanhemmuus

Hyvää tuuria, roudaamista ja vielä tuokio Meksikosta

Eilisen hellehelteen jälkeen aamu tuntui kovin kylmälle, mutta ei hätää, tämähän oli loistava päivä asioiden toimittelulle.

Työpaikalla kävin toteamassa, että siellä oli kuuma, huono hengittää ja että pitkän käytävämme varrella oli tasan yhdessä huoneessa ”asukki” = väitöskirjantekijä. Kaikki myötätunto puolellani kävin tsemppaamassa ja toimittelin muutaman muun asian ja lähdin hopusti pois. Eikä millinkään vertaa huono omatunto!

Mansikanmyyjätyttäreltä kävin laatikollisen polkkaa ostamassa; söimme äsken jälkkäriksi ison osan, loput pakastin, ja se onkin tämän kesän mansikkarumbani. Puolitusinaa purkkia riittää meidän talven tarpeisiin; hilloja (lakkoina tai suomuuraimina myös tunnetaan) tarvitaan pakasteeseen enemmän, mutta mansikat syödäään tuoreina. Sitten huomisiin häihin etsin pitkään lahjaa, ja lopulta löysin mieluisan (toivottavasti hääparillekin), ja kun kerran Casadorissa (Isollakadulla) olin, huomasin, että nyt jos koskaan on hyvä hetki lähteä verenluovutukseen (SPR:n paikka yläkerrassa). Ja tällä viikolla tuntuu oleva hyvä tuuri noiden valko/punatakkisten kanssa: – ei jonoja, pääsin heti luovutukseen. Ja kerralla onnistui suonen löytö, mikä ei minulla ole mikään itsestäänselvyys. Hyvä mieli jäi…

Toinen tämän viikon hyvä juttu noiden piikitysten kanssa oli, kun olimme äidin kanssa tiistaina OYS:ssa. Olimme päivää liian aikaisin! Äidillä on kolmen kuukauden välein piikitys (16 piikkiä kasvoihin! ei sivusta katsoenkaan näytä mukavalta) ja vielä juhannuksena äidin luona oikein tarkastin lähetteestä, milloin ja mihin aikaan se tämänkertainen olikaan? Siis väärästä päivästä en voi syyttää pian 83-vuotiasta äitiäni – päinvastoin: olen ennenkin sanonut, että olen avainteni, lompakkoni, päivämäärieni kanssa paljon huterammalla pohjalla kuin jo suhteellisen kohtuullisen iän saavuttanut murmeli. Siis nytkin olin vaan ihan itse katsonut päivän väärin. Mutta mikä hieno juttu: neurologian klinikalla ottivat ja hoitivat asian! Eivät heittäneet meitä ulos ja ilmoittaneet, että tulkaa sitten, kun on oikea ja varattu aika, vaan piikitys hoideltiin mentaliteetilla ”aina-on-mukavampi-tehdä-oikeita-töitä-kuin-paperibyrokratiaa” (kuinka minä tuon hyvin ymmärsinkään!) ja me molemmat ymmärsimme kaikkinensa olla iloisia ja kiittää sopeutuvaisuudesta. Homma hoitui tiistaina.

Tänään kaupungissa jatkoin erinäisten asioiden roudaamista; ensi viikonlopun juhlat vaativat kaikenmoisen pienen hankkimista.

Nyt illansuussa, eilen uudessa työpaikassa aloittanut, Juniori oli seuranamme syömässä. Ja nyt kun Pohjois-Pohjanmaan pullakuskin ura on vaihtunut Oulun kaupungin alueella ajelevaksi pakettitoimittajaksi, saimme kuulla varsin seikkaperäisen selityksen uudesta duunista. Olennaista näin äidin kannalta on, että pojan ei tarvitse enää herätä aamukahdelta ja ajella neljän, viiden tunnin yöunien jälkeen Kemiin, Raaheen, Tornioon, Keminmaahan… Pojan ei enää tarvitse yrittää nukkua iltakahdeksalta  – onnistumatta. Mikään ei syö nuorta ja vanhempaa miestä, saatikka naista, enempää kuin nukkumattomat yöt. Nyt äidin ei enää syksyn räntäisinä tai liukkaina talvikelien aamuyön tunteina tarvitse miettiä, mitä Oulu-Kemi välisellä tiellä tapahtuu… Ja olennaista on, että uusi duuni (klo 7 -16) mahdollistaa pojalle sosiaalisen elämän … ja monin tavoin inhimillisemmät työolosuhteet.

 (… ja näitä autokuvia lapsuusalbumissa riittää!!
Hassua joskus, – kuinka hoksaan .. olleeni aika innokas kuvaaja, jo vuosikymmen, pari sitten.
No, sehän on vain hyvä asia. ;))

t Kyproksella

t ja Volvo

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

TUOKIOKUVA MEKSIKOSTA

 

Ja vanhemmuudesta puheenollen… nyt kun esikoinen on kotimaassa, ollut kohta jo viikon ja kun Meksiko on ainakin tältä erää ohitse, rohkenen laittaa tähän pätkän, jonka tytär helmikuussa postaili…  Pätkän, jota en ole noissa ”Terveisiä Meksikosta” -postauksissani julkaissut, mutta joka on ollut olemassa, on ollut mielessäni kaikki nämä kuukaudet,— … nyt ehkä uskallan julkaista … Jotta jos haluatte kesädekkarinovellin elävästä elämästä, niin tässä, per favor. Kuka uskaltaa lukea?

Helmikuun lopussa tytär kirjoitti näin:

No ei se tämä elämä täällä onneks ihan töitä tehdessä oo menny. Aika paljon on tullu käytyä ulkona ja tavattua sekä Alicen että Lucyn kavereita että molempien kavereiden kavereita. Ensimmäisellä viikolla oli alakerran naapurin Kylen synttärit. Suomalaiseen tyyliin olin ensimmäinen paikalla. Pippaloiden oli tarkoitus alkaa klo 21, minä oli 20.30 valmiina kämpillä, kattelin Netflixiä ja mietin, että jokohan sitä kohta vois mennä. 21.10 menin koputtamaan ovea ja Kylen tyttöystävä tuli aukaisemaan oven. Päivänsankari itse oli vielä laittautumisineen vähän vaiheessa. Tytöt koristeli muffinseja ja he eivät vielä edes olleet kerenneet uhraamaan ajatusta sille, mitä laittaa päälle. Tiesin olevani ajoissa, mutta ajattelin, että parempi siellä kuin yksin kämpillä telkkaria katellessa. Kyle vaan totesi, että “FYI, if the party is supposed to start at 9 pm, nobody arrives before 10.30″ No auttelin siinä sitten järjestelyissä ja tutustuin uusiin naapureihini rommikolan lomassa.

(kuva asunnosta täällä)

Ja sitten Kyle kertoi tositarinan tästä kämpästä, jonka Alice oli hienovaraisesti jättänyt minulle mainitsematta. Heikkohermoiset voi jättää loppupostauksen lukematta.

Me siis asumme yläkerrassa, Kyle ja Owain alakerrassa. Taustana kerrottakoon, että ennen meitä tässä asui erittäin komea sliipattu meksikolainen mies nimeltä Edgar. Edgarilla oli Kylen sanojen mukaan erittäin kaunis, blondi uusi tyttöystävä. Sekä entinen brunette tyttöystävä, joka niinikään oli yksi kauneimmista naisista, joita Kyle oli ikinä nähnyt. Entisen tyttöystävänsä kanssa Edgarilla oli lapsi ja entinen tyttöystävä myös tituleerasi itsensä Edgarin nykyisenä tyttöystävänä.

Noh, eräänä marraskuisena yönä Kyle herää siihen, että joku hakkaa ovea ja lujaa. Ja huutaa “avatkaa, heti!”. Kyle ja Owain molemmat herää ja miettii, että mitä H***Ä? Lopulta Kyle kurkkaa ikkunasta verhojen välistä ja näkee portin takana kuus-seittemän armeijan tyyppiä täysi varustus päällä, rynkkyineen, luotiliiveineen ja kypärineen. Yksi armeijan jätkistä on juuri alkamassa hajottaa Kylen ja Owainin sisäpihan ovea aseensa perällä, kun Kyle huutaa “Un momento!!” ja juoksee avaamaan oven. Samantien kaveri osoittaa Kyleä aseella, Kyle nostaa kädet ilmaan ja Owain kyyhöttää piilossa jossain pöydän alla pimeässä.

Kaveri osoittaa Kylea aseella, eikä ilmekään värähdä samalla kun toinen kaveri kyselee jotain mitä Kyle ja Owain ei ymmärrä. Tätä jatkuu noin 10 minuuttia ja sitten porukka alkaa liikkua yläkertaan, kun tajuavat, että kaveri jota etsitään asuu siellä. Joukkueen komentaja käskee tyypin laskemaan aseen, mutta tämän kaverin ilmekään ei värähdä. Siinä vaiheessa Kyle kerto että oli tulla kakat housuun, kun tyyppi ei tottele edes oman komentajansa käskyä, mitä lie vielä tekee. Komentaja käskee uudestaan kovemmin ja lopulta kaveri laskee aseen ja menee muiden mukana yläkertaan. Sama ovenrynkytys toistuu yläkerrassa. Kukaan ei tule avaamaan ja armeija pistää sivuoven palasiksi ja menee sisään.

Kyle ja Owain kuulee ku armeijan kaverit pistää paikan ihan tuhannen palasiksi. Ne hajoitti kaiken, siksi meillä on keittiön kaapeista lähtien kaikki uuden kiiltävää täällä. Kyle ja Owain ajatteli, että ne varmaan ettii huumeita tai rahaa tai jotain. Pojat myös kuulee kun aseenperä läimähtelee ihmisen nahkaan, armeija hakkaa Edgarista täytteitä pihalle. Tätä mäiskäämistä jatkuu jonkin aikaa, jonka jälkeen Edgar viedään pois ja tilanne rauhoittuu. Kyle ja Owain kuulee, kuinka muutama tyttö juttelee yläkerrassa. Tunnin päästä armeija palaa, pistää paikkoja vielä vähän enemmän palasiksi Edgarin kämpässä ja lähtee pois.

Viikon päästä Kyle ja Owain kuulevat vuokraisännältä, että armeija ei suinkaan etsinyt huumeita tai rahaa. Eikä armeija siksi pistänyt paikkoja paskaksi. Ehei, se oli ainoastaan kosto siitä, että Edgar ei päästänyt armeijaa heti sisään. Ja Edgar ei päästänyt KOSKA, Edgar oli harrastamassa nelinpeliä kolmen uuden tytön kanssa. Ei siis uutta eikä vanhaa tyttöystävää vaan kolme muuta tyttöä.

Ja miksi armeija tuli Edgarin kämpille? He epäilivät, että Edgar oli mustasukkaisuudessaan kidnapannut ex-tyttöystävänsä uuden poikaystävän. Siis kaveri, joka harrasti nelinpeliä kolmen muun tytön kanssa ja jolla oli uusi kaunis tyttöystävä oli niin sairaalloisen mustasukkainen entisestään, että kidnappaisi tämän uuden poikakaverin. Ja tämä epäilys osoittautui todeksi. Edgar oli kidnapannut tyypin, piilottanut hänet jonnekin toiseen taloon. Tällä hetkellä Edgar istuu vankilassa ja meillä on uudet kalusteet

Mutta nyt lohdutuksen sanana, että kenelläkään täällä ei ole vastaavia kokemuksia. Tämä on kaikkea muuta kuin yleistä ja kaikki on ollut aika järkyttyneitä ja hämmentyneitä tämän tarinan kuullessaan. Eli mulla on kaikki hyvin.