Vanhemmuus

Ihan sama paistaako, ihan sama ollaanko kaupungissa tai mökillä, ihan sama onko juhannus tai ei, –

Tärkeintä ja ainoa asia, jolla juuri nyt on merkitystä, on että 50 tunnin! varsin seikkailullisen (liki itku tuli, kun kuuntelin kaikkea, mitä oli sattunut) paluumatkan jälkeen pikkuinen tuli tänään kotiin.

Näiden kuvien välinen viisi kuukautta olivat pitkiä, ihan tavallisia, menivät nopeasti,  – – olivat pitkiä, ihan tavalllisia, menivät nopeasti, olivat pitkiä … – – … Joka tapauksessa ne ovat nyt ohi. Eikä seuraava seikkailu ole vielä alussakaan… Tässä suvantovaiheessa, viiden vuoden ja viiden kuukauden jälkeen olen helpottunut ja onnellinen.

Juniorikin halusi lähteä vastaan…

Valoa tunnelin päässä.

Nyt on hyvä aika ottaa Vivotif. Ensimmäinen hepatiitti-B -pistos on jo saatukin, toinen pistos parin viikon päästä ja sitten tehoste puolen vuoden kuluttua.  Hepatiitti-A -rokote hankittiin jo Marokon matkaa (2005) varten, mutta tuo Vivotif on täysin ennenkokematon juttu. Eikä ihan ongelmitta tullut hommatuksi…

Kun tässä joku viikko sitten varmistui, että töiden puolesta pääsen lähtemään ja että tyär oikeasti haluaa, että tulemme Meksikossa käymään, aloimme valmistella matkaa, ja suunnilleen ensimmäisenä soitin työterveysvastaanottoon ja kysyin, saanko sitä kautta – paitsi allergialääkkeet uusituksi myös – Meksikoon tarvittavat rokotteet. – Joo kyllä onnistuu, vastattiin.

Menen siis lääkärille eräänä aamuna ja selitän asiani. Lääkäri ymmärtää ja kyselee sitten, että mihin päin olet menossa, mitä varten näitä lääkkeitä tarvitset? – Kun kerron, että Meksikoon ollaan lähdössä, niin hän alkaa kertoa omasta (parikymmentä vuotta sitten tekemästään matkasta, kalareissuineen, sombreroineen, Acapulcon purkauksineen) ja erikseen mainitsee, että lavantautilääke todella on hyväksi, sillä hänkin sairasti siellä elämänsä karmeimman ripulin ja sellaisenkin ehkäisemiseen kyseinen lääke vaikuttaa ennaltaehkäisevästi, ja että vähänkään turistikeskusten ulkopuolella sen suojaava olemassaolo on hyvä juttu.

Totean vain, että no hyvä, varaan lähtiessä ajan hepatiittipiikityksiin ja seuraavana lauantaina käyn apteekissa reseptinippuni kanssa: kertovat siellä, että tuo yksi lääke puuttuu, heillä ei ole varastossa, haetko alkuviikosta? – Lupaan hakea. Seuraavana tiistaina ennen digikurssille menoa ajelen apteekin kautta: siellä pientä häslinkiä, menee vartti ennen kuin löytävät lääkkeeni, saan sen, mutta kun olen jo pahasti kurssilta myöhässä ja juuri tuolloin oli minun esitelmäni vuoro, niin en jää enää katselemaan ohjeita, lupaan lukea ne kotona. Kun sitten seuraavana päivänä revin paketin auki ja alan tavata ohjeita, huomaan saaneeni KOLERA-lääkkeen! Ja kun paketti oli kerran aukirevitty ja apteekki toimittanut juuri sellaisen lääkkeen kuin reseptissä määrättiin, niin eihän apteekki enää paketista mitään hyvitä. 60 euroa väärästä lääkkeestä! Olenpahan nyt aloittanut sitten senkin kuurin! 🙂 Ei kolerankaan kannata yrittää hyökätä!

Rokotusten jälkeen seuraavaksi huomio passin uusimiseen (yli kuukauden jono Oulussa!!)  ja reitin suunnitteluun. Tytär oli pääsiäisenä kaverinsa Alicen vanhempien luona ”barbque-partyissä” ja siellä olivat kyselleet, että olemmeko tulossa Monterreyhin ja ylipäätään Meksikoon. Esikoinen oli kertonut, että ehkä, jos äiti saa töissä järjestettyä, minkä jälkeen perheen isä oli riemastunut suunnittelemaan vierailullemme reittiä….

Mexico Citystä vuokraatte auton ja ajelette sinne ja sinne ja niin edelleen, ja jossain vaiheessa perheen äiti oli kysynyt, että hei S., eikös äitisi ole blondi? – Onhan se, oli tytär todennut, minkä jälkeen koko perhe oli ilmoittanut, että ei, ei mitään autonvuokrausta ja maaseutuajeluja. On liian turvatonta ja vaarallista. Tunnistavat turistiksi ja ryöstävät! – Ja tällaisia juttujako minä haluaisin kuulla??? Olivat sitten vain kovasti kutsuneet heille ja Maya Rivieralle… mutta ei ajelemaan ja liikkumaan maaseututeillä!

Me jätimme pallon tyttärelle, kyselimme, mihin tullaan, missä käydään…?  Ensin tuntui siltä, että esikoinen haluaa kovasti näyttää meille uuden ”kotikaupunkinsa”, siis Monterreyn, ja siellä työpaikkansa, kaikki kaverinsa ja Alicen (yläkuvassa ylärivissä vasemmalla) perheen jne. Sitten ilmoittikin, ettei Monterreyssä olisi vuorten ja kavereiden lisäksi paljonkaan katsottavaa, varsinkin kun muualla olisi ja aikaa on kuitenkin kovin vähän… Noh, meille sopii kaikki.

Siispä: lennämme Mexico Cityyn,  jonne toukokuun lopussa Monterreyssä harjoittelun lopettava tytär tulee kaverinsa Alicen kanssa meitä vastaan ja seuraksi.

Yksi Alicen neljästä siskosta (kuvan morsian) asuu MC:ssä ja he ovat sitten luvanneet muutaman päivän meitä siellä opastaa… Mexico Cityn hotellin varaus sujui ongelmitta, mutta kun olemme sitten loppulomaksi menossa sinne Karibian rannalle, niin sinne hotellivaraus tuottikin hieman ongelmia (Joe ei varmistanut varaustani, hylkäsi Visani tiedot jne.  mutta Alice ja esikoinen hoitivat homman …) Tytär (joka siis on jo PdC:ssa käynyt) suositteli, että näiden kahden kuvan välissä on hyvä paikka… Siitä on sitten hotelli varattu.

Siis ei Cancunille vaan Playa del Carmeniin…
Loman odotuksessa, mutta vielä enemmän tyttären paluuta ootellessa… 😉

Niin milloinko lähdetään?
Kunhan veljen kuopuksen lakkiaiset on vietetty,
kunhan Manuale Historiae on painokuntoon toimitettu
ja kunhan historian pääsykokeet on tarkastettu …

Siis viiden viikon päästä ollaan jo MC:ssä. 

Kymmenen pisteen vihje: kotipiazzan kiveys vaalenee jo, lumet on lähteneet, kuivaa jo. Se on hyvä merkki.

Yhdeksän pisteen vihje: meillä tulee tänä vuonna 30 avioliittovuotta täyteen.

Kahdeksan pisteen vihje: en sittenkään osta sitä objektiivia.

Seitsemän pisteen vihje: viime kuussa käydyissä työpaikan kehityskeskusteluissa todettiin ja luvattiin,  että toukokuun urakkatyö mahdollistaa myöhemmän löysäilyn.

Kuuden pisteen vihje: olen sähköposteillut Joen kanssa, pariinkin otteeseen. Hieman epäilen, toimiiko homma, mutta vakaasti toivon niin.

Viiden pisteen vihje: chiliä on yhä useammin ruoassa.

Neljän pisteen vihje: aina on haaveiltava jostakin, on hyvä että on jotain odotettavaa…

Kolmen pisteen vihje: jääkaapin hyllyillämme on tällaisia.

Kahden pisteen vihje: . . . ja kirjahyllymme näyttää tällaiselta (klikkaa isommaksi, näet mistä on kyse :))

Yhden pisteen vihje: Ei nyt varsinaisesti järin koti-ikäväisen näköinen lapsemme (oik.) ole kuvissa, joita oli FB-kuvagalleriaansa laittanut.

Olen ihan satavarma että tyär hiljaa mielessään laulaa Haloo Helsingin -biisiä….  (ja jollei laula, niin ainakin minulla soi päässä… pappadaduda…)

Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

 (kuuntele nyt ihmeessä, onhan se niin hyvä biisi …  viimeistään sitten tiedät vastauksen arvoitukseen :))

Tuo kilometripylväs on meidän pihalla. Minun pappani teki tuollaisia, Lounais-Suomessa saattaa vieläkin olla tienvarrella papan tekemiä kilometripylväitä.

Joskus nuorena kun siellä päin miehen kans ajeltiin, oli puhetta, että olisi mukava saada sellainen pihalle – ei meillä silloin kyllä ollut vielä pihaakaan. Eikä sitten koskaan tolppaa kuitenkaan auton perään pöllitty ja kotiin roudattu.

Mutta kymmenkunta vuotta sitten yhdessä sitten keksittiin tämmöinen.

Pehtoori teetätti sen hautakiviliikkeessä. Eikä kilometrit olekaan ihan mihin tahansa.

Lyhemmät kilometrit ovat tänne

ja pitempi taival on tänne.

Tässä joku viikko sitten mietittiin, kumpaan suuntaan lähdetään: Roomaan vai Hangasojalle? Ihan alunperinhan oli  ajatuksena, että lähdemme maaliskuun alussa vain pidennetyn viikonlopun ajaksi mökille ja sitten kuun loppupuolella Naantaliin, tapaamaan tuttuja ja osallistumaan Paistinkääntäjien kapituliin. No sitten tuli se Bali vaihtoehto. Sitten suunta vaihtui liki 180 astetta: eikun Meksikoon hiihtolomalle!

Mutta kun selvisi, että lento Oulusta Monterreyhin kestää 23 – 30 tuntia ja että tytär on arkipäivät yhdeksästä kuuteen töissä, totesimme että ei olisi oikein mieltä lähteä sinnekään. Minulla kun ei kuitenkaan ole mahdollisuus olla pois duunista kuin viikko. Jos siitä viikosta pari kolme vuorokautta menee reissaamiseen ja molemmissa päissä vielä lievää jetlagia ja ne perilläolopäivät näkisimme tytärtä aamuin illoin muutaman tunnin, niin ei oikein ollut sekään, mitä toivoimme, eikä oikein monen tonnin reissu innostanut.

Mietitään jos onnistuisin kesäkuussa saamaan virkavapautta (haluan pitää kuitenkin koko heinäkuun lomaa) ja kaikki muut asiat järjestyisi, niin silloin voitaisiin ehkä mennä Meksikoon, kun maailmanvalloittajallammekin on silloin harjoittelu päättynyt ja hänelläkin on loma. Mutta senpä näkee..

Meksikon matkan toiveissa peruttiin se heinäkuuksi varattu Irlannin patikkareissukin. Sen matkanjärjestäjäkin kun ilmoitti kuukausi sitten, että reissupäiviin on tullut muutos lentoyhtiön vuoksi ja se reissu olisi ollut sitten osin päällekkäin minun töihin paluuni kanssa. Ja jos kerran kesäkuussa päästäisiin Meksikoon niin sitten ei enää Irlantiin samalle kesälle…

Ja nyt vaikka aurinkoon ja lämpöön haluttaisikin, vaikka Rooman kevääseen voisi mieluusti piipahtaa, lähdemmekin kymppiviikoksi mökille. Toiveissa sinne on niin hieno keli kuin tänään on ollut [jopa työhuoneessa oli aurinkoa!]  Toiveissa on, että kihlapari pääsisi seuraksemme, mutta poika äsken photarikurssilla ollessamme kertoi, että on hyyyvin epävarmaa, saako töistä vapaata kun ”lapselliset” – siis hiihtolomakoululaisten vanhemmat – ovat etusijalla, mikä on tietysti ymmärrettävää, mutta eikö voitaisi ajatella myös siten että (korkea)kouluopettajien pojatkin vois olla kärkipäässä… Perhelomastahan se on kyse näinkin päin… 😉

(Huomenna Terveisiä Meksikosta vol. II) 

Aamuyöllä klo 2.47* ”MC:ssä, laukku täällä, nyt chekkautuu uuestaan ..”

klo 4.15 ”MC:ssä, laukku kadoksissa, 2h lähtöön. Siinä on sun numero siinä laukussa eli ne soittaa sulle jos se löytyy”

klo 7.36 ”Just laskeuduttiin 🙂 Toistaiseksi jos soittaa sano että monterreyn lentokenttä osoitteena. Ku mä en oo varma että tarvinko mä adapteria, et jos mulla akku loppuu. Selvitän alicen** siskolta mistä saan semmosen huomiseksi. Ja jos en vastaa puhelimeen niin syy on sama :D”

klo 7:51 ”Mä sain mun laukun!! Ihanaa!!”

Eilen klo 4.20 lähdimme Rantapellosta lentokentälle. Oulu – Helsinki – Lontoo – kaikki aikataulussa, kaikki ok. Lontoossa erinäisiä häslinkejä, lentojen vaihtoja, reitityksen vaihto, yhteensä kolme tuntia myöhässä kohti Mexico Cityä, tekstareita, minulla koko työpäivä netissä lentokenttien lähtevät-saapuvat -sivuilla piipahdellen, ja äsken, reilut 28 tuntia kotoa lähdön jälkeen viesti:

 klo 8.40 ”Kämpillä, ihan sikahieno livenä! Alicen sisko nukkuu täällä mun kans tän yön!”

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt helpottaa 🙂

* Meksikossa kello on kahdeksan tuntia jäljessä Suomen ajasta.

** Alice on tyttären meksikolainen kaveri, kevään kämppis, joka on nyt työreissulla Maya Rivieralla.