Valokuvaus – Sivu 21 – Tuulestatemmattua

Yöllä valvotaan, päivällä nukutaan

Nukuin tänään ulkona päiväunet. Ihanassa ”Odensen tuulessa” – lämmin, voimakas, kesäinen tuuli on minulle ja Pehtoorille ”Odensen tuuli”. Kun olimme 41 vuotta sitten (!!!!) telttareissulla Tanskassa ja majoituimme pari yötä Odensessa, siellä tuuli juuri kuten tänään. Lämpimästi, lujasti mutta lempeästi.

Ja että nukuin päivällä! Siihenhän on tietysti syynsä; jos ei nuku yöllä (tarpeeksi), on hyvä nukkua päivällä, jos mahdollista. Juuri niin on nyt käynyt. Toissayö meni häneksi jostain tietämättömästä syystä, ja viime yö ihan omaehtoisesti.

Eilen illalla leffan ja blogipostauksen jälkeen lähdin vielä kuvailemaan: lamellipadon valaistuksesta olin luvannut ottaa tekijälle (Ari Tiilikainen) kuvia myös sulan aikana – talvisinhan olen sitä kuvannut useinkin. Toiveena oli heijastekuva ja eilen illalla oli tyven, lämmin ja ”ilmeikkäitä” pilviä, joten lähdin kymmenen jälkeen (jolloin ei ollut kyllä vielä tarpeeksi pimeää) pienelle iltakuvausretkelle.

Voimalaitoksen lamellipadolla otin hyvinkin puolensataa kuvaa, ja sitten ajelin vielä Nallikariin. Pilvet houkuttivat ottamaan kuvia ravintolasta, josta on todella vaikea saada näyttävää ulkokuvaa. Niinpä iltayövalokuvausretki jatkui sinne.

Kun sitten palauduin ennen puoltayötä kotiin, hiippailin vielä koneelle, ja ryhdyinpä minäkin metsästämään muumimukeja. Tytär kun oli lähtenyt kaverinsa luo ja tiesin, ettei miniä jaksa valvoa, ajattelin, että minäpä tilaan heille ja itselleni tämän paljon mainosta saaneen erikoismukin, annan sitten vaikka joululahjaksi näille mukien kerääjille, kuten joka joulu jonkun mukin annan. Ja voila, pääsin aika heti nettisivulle, ja jo vartin yli kaksitoista sain tehtyä tilauksen, ja siihen se sitten jumitti. Puolisen tuntia jaksoin yritellä, ja sitten annoin periksi. Jotenkin kokemus oli kaiken kaikkiaan kummallinen: en olisi uskonut, että tuollaiseen ryhdyn, ja että sitten annan vielä periksi.

Mutta eipä mitään: Juniori oli valvonut ja saanut ainakin yhden mukin tilatuksi, ja tytärkin palattuan joskus kahden aikoihin yöllä, oli vielä yrittänyt ja saanut jostain Arabian EU-storesta kolme mukia (itselleen ja parille kaverilleen). Kaikkea sitä.

Tänään sitten ulkoilua, huomisen (Lasarettiin ystävät hyvät!) ja lauantain (Pehtoorin synttärit perhepiirissä) valmistelua, kuvahommia, – ja päikkäreitä. Että ne olivat hyvä juttu. Pitäisikö ottaa tavaksi?

Ravintolat Ruoka ja viini Valokuvaus Vanhemmuus

Hälsningar från Haparanda

Tällaisia postikortteja tehtiin ennen. Tai taitaa tällaisia olla myynnissä vieläkin. Vähän ylivärisiä, sinitaivaisia, kaupungintalot, koulut, kirkot ja muut komeat rakennukset kuviin ja sitten kollaasi ja päälle teksti. Ja jotenkin tuo pikku lippu kuuluu kuvaan, joskus se on kortin takapuolella. Retrojuttu.

Ehkä idea tuli siitä, että oli vähän retroreissukin. Aika lailla tasan 29 vuotta sittenkin oltiin kimpassa (ihan samaa pakettia 😉 ) juuri noilla huudeilla: aukiolla, jossa tuo Kansankorkeakoulu, Kaupunginhotelli ja kaupungintalo (alh. oik. pieni kaistale) ovat, oli ennen myös Jalan kauppa. Se oli kemppari, karkkikauppa, muovi- ja keittiötavarakauppa, lelukauppa ja lastentarvikekauppa. Ja kun minulla elokuussa 1989 alkoi äitiysloma lähdettiin naapurin rouvan kanssa käymään Haaparannassa ja nimenoman Jalan kaupassa, sillä siellä myytiin Brion lastenvaunuja monta sataa markkaa halvemmalla kuin Suomessa. Ja sellaiset sitten syyskuussa syntyneelle tyttärelle ostin. Siniharmaat, samettiset, isorenkaiset. Ei ollut mitään yhdistelmävaunuja silloin. En minä ainakaan muista. Ja ne samat vaunut oli sitten hyvät vielä veljelleenkin.

Tänään emme olleet ostamassa lastenvaunuja, emmekä nyt paljon muutakaan. Kunhan olimme huviretkellä. Sekä IKEAan, Systemiin että ICA Maxiin saatiin kuhunkin kulumaan liki satanen. Ruokaa, viiniä (samppanjaa!) ja muutama säilytysrasia ja kuvausrekvisiittaa. Eipä kummosempia. Ja automatkoilla on mukava rupatella, ja perillä ottaa kuvia.

Ostoskierroksen jälkeen mietin ääneen, että mentäisiinkö syömään Tornion vai Haaparannan kiinalaiseen ja että olisipa jossain sushia. Harmittelin, ettei ainakaan silloin, kun koulua noilla seuduin kävin, sushia saanut mistään. Noh, tytär googletteli, ja niinhän sitten siinä Coopin ja Systemin välissä on entinen huoltoaseman baari (?) ja sittemmin thairavintola ZenZen, jonka paikalle on nyt avattu GOB´s restaurang.

Olimme siellä vielä lounasaikaan, ja buffa maksoi kahdelta yhteensä 190 kr (siis parikymmentä euroa yhteensä). Ja oli kyllä sen väärti. Buffassa oli paitsi sushia (ei nyt mitään Hanko-sushin veroista, mutta ei kuivaakaan ja erilaisia) myös pizzaa, wokkiruokia, paistettua nuudelia, kevätkääryleitä … Voidaan kyllä suositella.

Muistikuvia Niitä näitä Valokuvaus

Koejakso ohi!

Olen nyt Vastavalon vakiojäsen. Kahden kuukauden kokelasjäsenjakso on päättynyt ja ensimmäiset sata kuvaa hyväksytty myyntiin kuvatoimisto Vastavaloon. Liityin kuvatoimiston jäseneksi toukokuun lopussa, jolloin alkoi kokelasjakso. Sen aikana oli mahdollisuus ladata 2 x 50 kuvaa neljän viikon aikana. Nopeampaa ei voi ladata, ja sata kuvaa täytyy saada täyteen puolessa vuodessa ja jollei saa, niin ei pääse vakijäseneksi. Sain tänään kommentin, että ei ole kovinkaan tavallista saada sata hyväksyttyä kuvaa läpi tuossa minimiajassa. Mielenkiintoista, – itse asiassa olisin halunnut ladata nopeamminkin. Ja toisaalta: onneksi onnistuin, jotenkin tuo itselle olon, että osaanhan minä, mikä ei ole vieläkään ihan automaattinen ajatus.

Kuville on Vastavalossa kriteerit. Ainakin yhtä kovat kuin oli näyttötutkinnoissa. Ja vähän erilaiset. .. olenkohan saanut noiden sadan kuvan aikana ehkä yhdestä vai kahdesta kuvasta huomautuksen kuvan sommittelusta, toteutuksesta, rajauksesta tai muusta visuaalisesta seikasta, jotka näytöissä oli (gamutin lisäksi 😀 ) ongelmia, mutta nyt hakusanoituksesta, valoisuudesta, tarkkuudesta ja kohinasta on tullut huomautuksia ja, korjausvaatimuksia. Enin osa on minusta ollut asiallisia, ymmärrettäviä ja joidenkin kohdalla opettaviakin. Mutta sitten on ollut myös sellaista, että olen tuntenut ne epäreiluiksi, ja joutunut hetken miettimään, mitä vastaan kommentteihin, korjaanko, poistanko kuvan, loukkaannunko, mutta päätinpä vain hyväksyä kritiikin ja korjasin kuvan toivotun mukaisesti. Ja niin varmaan joudun vielä monen monta kertaa tekemään, mutta väliäkö sillä? Onhan minulla kuvia ja uusia otan joka päivä. Ja opin koko ajan.

Iso ongelma tai siis oppimisen paikka on ollut myytäväksi kelpaavien kuvien tekijänoikeuksien tietäminen ja hallitseminen. Esimerkiksi yhden kuvan (yllä) kohdalla meinasin jo ”hermostua”. Tämä kuva ei kelvannut myytäväksi, koska mainostolpassa on mainoskuva, josta – kuulemma – tunnistaa henkilön, eikä minulla ole kuvatulta lupaa. Kuvassa on – kuulemma – Sanni. Poistinpa sitten huomautusten ja kommenttien jälkeen kuvan myynnistä. Kokelasjäsenillä kriteerit ovat vielä tiukempia kuin vakiojäsenillä – saapa nähdä, miten nyt homma vakiojäsenenä etenee. Huomautusten lisäksi jaetaan ”virheääniä”, jos niitä ei saa kumotuksi, ne vähentävät kuvien latausoikeutta. Vähän sellaiselta lautapeli-meiningiltä välillä tuntuu. Mutta: kyllä näin pidetään varmastikin yllä kuvien julkaisu- ja myyntikelpoisuutta.

Hieman minua on rassannut, että selkeää ohjeistusta ”oikeanlaisten” kuvien laataamiseksi ei ole kuvatoimiston sivuilta löydettävissä. Olisin halunnut selkeän check-listan, mutta rajat on pitänyt löytää kokeilemalla kepillä jäätä.

Nyt voin kyllä melkein sanoa ”harrastavani Vastavaloa”, sillä se vie niin paljon aikaa. Toivottavasti tästä harrastuksesta tulee ajan kanssa myös jokunen euro. Myytäväksihän tuonne kuvia laitetaan. Ja minun kuvarepurtuaarini ei ole muiden, satojen luonto-, ötökkä-, kukka- ja lintukuvaajien, kanssa killpailemassa. Ruoka- ja juomakuvia, arkikuvia ja tekemiskuvia sinne kaivataan, ja niitähän minulla riittää.

Käykäähän kurkkaamassa Vastavalo.net. Kirjoita Hae-laatikkoon aihe, josta haluaisit ehkä ostaa kuvan tai vain katsella, tai laita siihen mun nimi ja klikkaa oikeasta reunasta ruutu ”Kuvaaja”. Sielläpä tähänastinen kuvapankki aikaansaannokseni . ..

Tämmöistä kesälauantaipuuhaa lenkkeilyn, ruoanlaiton, auringossa lukemisen lisäksi …. Hugotkin, paritkin olemme tänään nauttineet. Ja nekin kuvasin.

Oulu Ruoka ja viini Valokuvaus

Kesän perinteitä

Tämä päivä alkoi jokakesäisellä Papinjärven ”retkellä”. Tänään siellä oli sama lintuharrastaja-herrasmies, jonka olen siellä tavannut jo useana vuonna. Hän oli nähnyt tänään harmaahaikaran, mikä Oulun korkeudella on kyllä harvinaista. Minä olen nähnyt harmaahaikaroita Alsacessa, lienenkö muualla? Visbyssä viime kesänä? Enkä nähnyt sitten tänäänkään.

Mutta järvi ja maisema olivat hyviä ja kauniita. Jännä purppuran sävy aamussa.

Ihan kuin puutkin olisivat halunneet uimaan.

Iltapäivän helteessä pikkuperhe tuli salaattibrunssille ja mansikkajälkkärille. Eturuokana hellepäivän ehdoton perinneherkku: kylmä kurkkukeitto.

Mutta tärkein juttu oli kun pappa oli laittanut Apsulle puhallettavan uima-altaan! Muutaman tunnin aikana poika meni ainakin viisi kertaa ”uimaan” – ainakin. Periaatteessa oli koko iltapäivän lillumassa vedessä.

Muutoin minun päiväni on mennyt eilisten kuvien työstämisessä, ja sainkin ne nyt valmiiksi. Hyvä juttu!

Muistikuvia Oulu Valokuvaus

Kaikkea kivaa ja kaunista kuvailemassa

Aamupäivän reilun parituntisen pyörälenkin taukopaikka oli Värtönrannassa. Koivurannan kahvilan vieressä on kelluva saunalautta, jossa on myös vohvelibaari. Ei helteessä tehnyt vohveleita mieli, mutta hopeatoffeetötterö oli ilo nauttia veden liplatellessa auringossa istuskellessa. Taas sellainen ”turistina kotikaupungissa” -olo. Kannattaa kokeilla. Näillä helteillä se on ihan erityisen mukavaa.

Iltäpäiväksi menin sitten torinrantaan, Aittaputtiikkiin.

Kyllä oli aika lämmin parituntinen kuvauskeikka. Mutta oli kyllä mukava. Siellä kun on kaikkea pientä ihanaa, tarpeellista ja vähemmän tarpeellista, kaunista ja kivaa. Ja hoksasin, että olenpa sieltä tullut yhtä sun toista joskus ostaneeksikin, mökille ja lahjaksi. Huopakaulakoru, lasta, heijastin, pussukka …

Ja olenpa jo monta kertaa siellä ihaillut näitä lamppuja… Kyllä sopisivat Myötätuulen pirtinpöydälle tunnelmavaloksi.

Nostalgiaa tuli pampuloista! Lapsuuden lettinauhat vaihtuivat jossain vaiheessa – 60- ja 70-luvun vaihteessa – varhaisteinin saparoihin ja teinin ponnariin, ja silloin pampulat olivat käytössä ja tarpeen! Olen jotensakin varma, että lukijoiden joukossa on joku muukin, jolla ainakin jumppatunnilla oli tämmöinen pitämässä hiuksia kiinni? Tehtiinkö niitä itse? Ehkäpä?

Puttiikin ajankohtaisin tuote tällä hetkellä on Qstock 2018 -mallisto. Pussukoita, vöitä, korviksia, — kierrätysmateriaaleista ensi viikonlopun festarimuistoja… Aika Vekkuleita ovat.

Paljolti samankaltaista ja samojakin suomalaisten käsityöläisten tekemiä uniikkeja juttuja Aittaputtikissa on kuin oli alkukesän Käsityökorttelissakin. Ja nyt tämä ”käsityöläinen” jatkaa kuvien perkausta ja käsittelyä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Valokuvaus

Peliä, patikointia ja pyöräilyä

Tällaiset oli odottamassa kun meidän Pokemon Go -metsästäjät palasivat mökille. Oli Hugojen aika.

Nuoret naiset tulevat Helsingistä Lappiin ja kun sattuu olemaan Pokemon Go -pelaajilla ”Community Day”, niin silloin ei lähdetä tunturiin. Ei vaikka oli mitä kaunein kesäpäivä. Saariselän ”keskustassa” oli pari pokestoppia, ja sitten jotain gymejä ja ties mitä, mistä en juuri mitään (vieläkään) ymmärrä. Vastaavana päivänä Helsingin ”Ruttopuistossa” on kuulemma ollut noin 400 pokemoneilijaa (aikuisia ja lapsia ikähaarukalla 6 – 70 v.), Saariselän keskustassa ei ollut. Oli ilmeisesti viisi pelaajaa koko päivänä, mutta eipä se haitannut – tytöt olivat päässeet tavoitteeseensa.

Ja samaan aikaan toisaalla: Pehtoori pyöräili maastossa ja minä kuljin kameran kanssa siellä sun täällä. Mm. vihdoinkin kunnolla Saariselän kappelin muistolehdossa… Löysinpä hautapaadesta yllättäen yhden tutunkin.

Hautalehto on ihan kappelin vieressä; kivilatomus alakuvassa keskellä. Nurmenleikkaajana ”luomukone”. Poroja on ihan hirmu paljon joka paikassa, parttioita, kokonaisia tokkia. Mökkipihassa, tunturien rinteillä, teillä.

Ja rumiahan ne nyt räkkäajan jo alettua ovat.

Saunaa, purossa pulahtelua, valosta nauttimista, paarmojen pakoilua sisälle, ja kilpailuhenkisen tyttäremme ollessa mukana, porolasagenpäivällisen jälkeen pelasimme. Hankin jo joku vuosi sitten lautapelin ”Wild Lapland, Adventure Game” – jossa Afrikan tähti ja Monopoli meets Lapland. Monitasoinen peli, jossa minulle kävi kuten usein Afrikan tähdessä: jäin jumiin saarelle, en Kap Verdelle, vaan Islantiin. Siitä huolimatta vaikuttaa siltä, että voidaan pelata tätä toistekin.

No mutta häviöstä huolimatta oikein mukava ilta ja päivä, ja hyvää on se että huomenna ei tarvitse lähteä Ouluun.

Isovanhemmuus Oulu Oulun etniset ravintolat Valokuvaus

Nyt on aika ja paikka sekaisin

Minähän voisin kertoa, kuinka kiva oli aamulla herätä – vaikkakin vain muutaman yöunen tunnin jälkeen – omiaan juttelevan pojanpojan vierestä.

Muistella tässä, kuinka vielä aamulla muistelin eilistä iltaa, kun sain olla valokuvaaja

: ”professional photographer” niin kuin joku sanoi. Ja kuinka ”väliajat” istuin pöydässä, jossa oli neljä ranskaa puhuvaa naista, yksi Ranskasta, yksi Hollannista ja kaksi Sveitsistä. Pöytämme oli ”keräilyerä” ja kun minä olin paikalla (hyvinkin satuinnaisesti), puhuimme englantia ja muut naiset välillä ranskaa, josta ohi mennen ymmärsin vain ruokien ja viinien nimiä.

Mutta mainioita naisia hekin, niin kuin eilen melkein kaikki muutkin 220 illallistajaa, joiden parissa sain kuvailla. Ja kuvata illan muutamia esityksiä. Suomen mestaritanssijat olivat kyllä huikeita.

Voisin kertoa, millaista oli olla kylmässä illassa, jo kotiin lähdössä, liki puolelta öin, olla kylmässä Nallikarissa ja voisin kertoa, miten ravintolan portailla englantilaiselle herrasmiehelle vastailin siitä, ”mitä me teemme talvella” (kun on pimeää, hyytävän kylmää ja kaikki jäässä – kuten hän ajatteli). Kun sanoin, että teemme töitä, vietämme perhe-elämää ja aikaa ystävien kanssa, ulkoilemme ja liikumme ja harrastamme yhtä sun toista sisätiloissa (jotkut jopa tennistä!), hän oli kovin ihmeissään.

Noista hetkistä jää hyvä muisto. Niinkuin tältäkin päivältä monista hetkistä.

On Pehtoorin nimipäivä, mitä me Apsun kanssa juhlistimme aamupuurolla onnitellen sankaria. Emme laulaneet, emme edes lahjoja antaneet, kunhan totesin, että mennään illalla kaupungille hyvin syömään, minä tarjoan, kunhan ensin olen käynyt ruokakaupassa ja Caritaksessa ja …

Olisi menty Uleåborgiin, mutta isäntäväki oli ”talvilomalla” tämän viikon. Niinpä ajattelimme yhtä sun toista vaihtoehtoa, ja sitten päädyimme – onneksi – varman päälle Istanbuliin. Onneksi.

Siellä sekä ravintolapäällikkö että paikan grand chef pitivät meistä huolta. Todellalkin. Palaan arvioon...

Jo siellä ajattelimme, että aina käy näin … Mutta ei se mitään. Olemme tässä vaiheessa elämää, me molemmat, – ja meidän vanhemmat. Noh, ehdimme kuitenkin nauttia erinomaisen turkkilaisen nimipäiväillallisen (palaan asiaan, sekä ruokaan että ehkä myös vanhenemiseen, omaan ja vanhempien)…

Johan me sitten kahdeksan jälkeen kotiuduimme. Nyt on levon aika.

Muistikuvia Oulu Valokuvaus

Kaupungin vastaanotolla uudessa roolissa

Reilusti yli 200 naista ja muutama mieskin ympäri maailmaa (Australiasta, Uudesta-Seelannista, Ruotsista, Italiasta, Marokosta…. yhteensä 10 maasta) on tämän viikon Oulussa. International Association of Lyceum Clubs järjestää joka kolmas vuosi kongressin ja kahtena välivuonna on ns. Kulttuuripäivät. Ja nyt on niiden vuoro. Tieteitä, taiteita, sosiaalista huolenpitoa ja elinikäistä oppimista – niiden nimeen tämä klubi vannoo. Mikäs siinä! Niin minäkin.

En ollut ennen viime syksyä kuullutkaan tällaisesta järjestöstä, mutta kun ”kummityttöni” eli paistinkääntäjiin jokunen vuosi sitten suosittelemani tuttu, minun opiskeluaikaisen latinan ja klassillisen arkeologian opettajani leski, soitti ja kertoi järjestöstä ja kysyi kuvaajaksi heidän kulttuuripäivilleen, niin suostuin mielelläni. Näin se toimii ´hyvä sisko´ -systeemi ihan samalla lailla kuin ´hyvä veli´ -systeemikin. Rohkenin luvata, olihan minulla jo yksi paistinkääntäjien kapituli tässä välissä kuvattana, ja ajattelin, että jos siitä selviän, niin sitten tästäkin.

Tänään oli kaupungin vastaanotto Kaupungintalolla. Ja huomenna Suuri Gaala -ilta Nallikarissa.

Olipa hassu tunne siellä. Olen ollut itse Kaupungintalon juhlasalissa sekä puhumassa ja esitelmöimässä että vastaanotollakin kahdestikin, vai peräti kolmesti. Yhden kerran onnikkaliikenteen merkeissä ja muut kerrat historioitsijana, yliopistolaisena. Ja tänään oli vähän sellainen ”mä-oon-täällä-vaan-töissä” -fiilis. Kun olin ottamassa kuvia kaikista, jotka kättelivät vastassa olevan kaupungin johdon, oli monellakin oululaisella (joita oli kuitenkin korkeintaan 40?) kummastunut ilme.

Ja sitten oli jännä seurata, kuinka aika hyvin tunnisti ulkonäön, koon, vaatetuksen perusteella eri maista tulevia: saksalaiset, ranskalaiset, australialaiset…

Ja sitten kun puheet oli pidetty ja alkoi yleinen liikehdintä, tuli moni kysymään: oletkos sinä jo liittynyt, etkös liittyisi, oikeinko kuvaat?, mitä kuuluu, kun ei ole näkynyt, ollaanko me tavattu, museoyhdistyksessäkö, etkös sinäkin yliopistolla? ja sitten oli paljon tuttuja, sekä työn että paistinkääntäjyyden! kautta, joiden kanssa ei tarvinnut arvuutella, missä ollaan tavattu..

Siinä tilaisuuden alussa oli vähän sellainen olo, että olisipa mukava olla täällä ”vieraana”, mutta sitten vähitellen alkoi olla aika vekkuli olo: minä olen niin pois tästä maailmasta jo. Mutta oli tosi hienoa, että sain olla kuvaamassa, että kuvaamiseeni luotettiin.

Reilun neljänsadan kuvan perkaaminen alkaa nyt.

Valokuvaus

Suoritusvapaa maanantai

Onni on mansikat, ihan pieni ripaus sokeria, kreikkalainen jukurtti, akaasiahunaja ja muutama pensasmustikka. Voisin syödä aamiaiseksi, lounaaksi, päivälliseksi, iltapalaksi.

Onni on kotipihan syreenin tuoksu ja vihreys. Samettinen nurmikko ja tarpeeksi lämmintä, että voi siinä avojaloin kävellä.

Hyvälle tuntui kuljeskella hautausmaalla, sen varjoisilla kujilla, kukkien loistaessa. Löysin kaksi uutta naisen nimeäkin: Verna ja Tesma. Erikoisten etunimien bongausharrastukseni on kyllä viime vuosina hiipunut, mutta tiedostot ovat edelleen tallessa.

Olin aika kauan siellä, kuvailin tietysti, ja sitten paluumatkalla pyöräilin vielä Nallikariin. Onni on meri, – auringon valossa kimmeltävä meri.

Paljon aiottua jäi tekemättä, mutta ajattelinkin, että minulla on tänään kesälomapäivä. Taas. 😀

Reissukuvatkin on vielä perkaamatta ja muokkaamatta. Koskaan ei ole reissun jälkeen mennyt näin kauaa … enkä varmaankaan tee vielä tällä viikollakaan. Keskiviikkona ja torstaina on kuvauskeikka, joka jo vähän jännittääkin. International Association of Lyceum Clubs kokoontuu tällä viikolla Oulussa, ja keskiviikkoiltana on kaupungin vastaanotto ja torstaina on gaalaillallinen ravintola Nallikarissa, – ja minä olen ”virallinen” valokuvaaja. Siksikin tänään Nallikarissa, kävin katselemassa tilat ja valot, miettimissä kuvakulmia ja mukaan otettavia objektiiveja. Jännän äärellä.

Valokuvaus

Canonin kanssa kaupungilla ja kotona

Eilisiltapäivä, -ilta, tämä aamupäivä ja päivä mennyt kuvaillessa. Tosin kuvatessa kaikkea tekemistäni, joten vain vähän ”lavastellen”.

Ja todellakaan ei ollut lavastettavissa upea haloilmiö, joka aamun pyörä/kuvauslenkillä sattui kohdalle. Onneksi oli laajis mukana, ja koko 22 asteen kaari mahtui kuvaan. Ja Oulun kaupungin profiilia aika hyvin siihen alle.

Monin tavoin yritin käyttää ilmiötä hyväksi kuvissa, mutta olisin – taas kerran – kaivannut jotain mahtitikkaita, ylempää olisin halunnut kuvata. No mutta aika tyytyväinen olen tähän vaikka itse sanonkin. Kortteja aion tästä(kin) tehdä. Myyntiinkin uskon saavani 😉 .

Laitoin yhden halokuvan myös FB:n kuvapalstoille. Ja taas kerran ihmettelen kommentointeja, tykkäyksiä tai niiden puuttumista. Noh, on kuva saanut satoja tykkäyksiä, mutta myös muutamia kummallisia kommentteja. Ehkä minä palailen joku päivä näihin … Ja jo nyt voin taas kerran todeta, että blogini kymmenvuotisen historian aikana olen tullut kohdelluksi varsin hyvin, täällä ei ole kummallisia kommentteja, päinvastoin.

Tänään myös mökkireissun jälkeistä puutarhurointia: pupu mokoma on syönyt takapihan penkistä salaatteja ja lehtikaalin taimia! Argh! Aikaisen kesän ilona hyvin alkunut yrtti- ja salaattiviljelyni meinaa koitua vain jäniksen iloksi, mikä ei ole kiva juttu.

Pihapiirissä tuli tänäänkin todetuksi, että isojen koivujen kaato-operaatio oli vain hyväksi. Valoa riittää nyt kaikille kasveille, eikä nurmi ainakaan vielä ole kärsinyt auringonvalosta, toki Pehtoori sitä on kastellutkin. Ja minun minikivikkokasvustonikin voi oikein hyvin.

Mansikoita eilisen torireissun jäljiltä, ja edelleenkin on todettava, että punainen on vaikea kuvattava. Huom. alla Nachtmann Bossanova -lautanen, jollaisia olen ostanut kaksi nimenomaan ruokakuvauksia varten. Ne ovat minusta kovin kauniita, ja ruoka pääsee esille hyvin. Minulle on luvattu yhdestä oululaisesta ravintolasta, että saisin hakea sieltä lainaksi tuollaisia kuvauksia varten. Ainakin vielä ovat nuo kaksi omaa riittäneet. 😉