Itävaltaisten ruokapöydissä

Itävaltaisesta (italialaisesta) viini-Aperol -juomasta olen jo täällä kirjoitellutkin (KLIKS), mutta nyt tutustuimme uuteen tuttavuuteen nimeltä Hugo.

seljankukkamehu

Siihen tulee seljankukkamehua (saa Stockalta ja luontaistuotekaupoista), proseccoa, vichyä (jonkinlaista kuplavettä) 10 + 10 + 5 cl (esimerkiksi noin, kokeile oman makusi mukainen sekoitus) ja sitten lisäksi limeviipaleita, sitruunamelissaa tai minttua, jäitä, ja jos haluaa vähän makeutta, niin tummaa sokeria, – vähäsen. Hugo on erinomainen hellepäivän juoma. Tänään tein meille tuollaiset. Hyvää oli.

Pehtoori nautti paikan päällä meidän kahdenkeskisessä after-hikessä olutta: Trumer on kuulemma kuuluisaa ja hyvää. Minähän en noiden päälle ymmärrä.

WP_20140717_16_23_43_Pro

Tuohon Hugoon tuleva seljankukkamehu on Alpeilla tavallista, ja hyvää. Niinkuin kaikki muutkin maistamamme mehut. Mustikka, mustaherukka, … Hütten emännät tekivät niitä itse, luomua ja makoisaa.

Alppimajoilla tarjonta oli hyvin samankaltaista.

 Poserhösellä oli erityisen hyvää salaattia,

ja syykin löytyi pihalta, poislähtiessä. Vajan takana oli yrttitarha.

Salaatin jälkeen tarjottiin vielä gemüsesuppe, jonka oletin olevan vihanneskeittoa. Noh onhan se Suomessakin HK:n sininen se suosituin vihannes, joten miksei? Mahtavan yrttistä oli, mutta makkaroita ei todellakaan olisi tarvinnut.

Nämä vaelluspäivin aikana tarjotut lounaat sisältyivät vaelluspakettiin ja ne oli etukäteen tilattu. Juomat ja kakut/sacher-tortut ja kahvit sitten jokainen tilasi ja maksoi mielitekojensa mukaan. Oppaat niitä sitten kantoivat majan keittiöstä pöytiin. Pehtoori ei montaa kertaa jättänyt väliin. 😉

Meillähän oli Villa Oranian ”lukaalissamme” keittiökin ja läheisessä isossa Sparissa oli jos vaikka ja mitä herkullista ja huomattavasti halvempaa kuin Suomessa, ja vähän kyllä teki mieli kokkaillakin. Kokeilla jotain…

 

 

Lopulta jätin sapuskan teot kuitenkin väliin, sillä meidän matkapakettiin kuului viiden ruokalajin illalliset viereisessä Salzburger Hofissa.

Kun olimme varanneet matkan ennen maaliskuun loppua, illallispaketti tuli ”kaupanpäällisenä”, siis ilmaiset illalliset. Ei huono. 😉

Mr. Josef Hölzl tiimeineen oli joka illaksi suunnitellut menukokonaisuuden. Teemoina oli aasialainen, itävaltalainen, italialainen…

Alkupalat sai hakea buffetista [joskus muutamia helmiä (jokirapupatee ainakin!)], sitten tuli pieni keitto, jotka kaikki olivat erinomaisia. Erityisesti pidin lämpimästä kurkkukeitosta, jossa oli katkoja.

Pääruokavaihtoehtoja oli kolme: kala, kasvis, liha. Joskus niissä vähän kummallisia, ennakkoluulottomia yhdistelmiä: esim. paistetua lohta ja bearnaise-kastiketta.

Sitten sai taas hakea buffasta juustoja, koetin jättää väliin, mutta ihan joka ilta en välttynyt kiusauksilta.

Jälkkäriannokset olivat kiitettävän pieniä pikkuhyviä.

Kaikkinensa noista jäi sellainen ”parempaa keskitasoa” -vaikutelma, kuitenkin aika raskasta. Juustoa oli melkein kaikissa ruoissa jossain muodossa. No hyväähän se on, mutta … kun piti aina jaksaa seuraavana päivänä oma kroppansa hilata jonkun vuoren huipulle, niin ehkä vähän vähempikin rasva ja liha olisi riittänyt. Ja pystyihän sitä itse tietysti aika pitkälle valitsemaan, mitä lopulta söi.

WP_20140712_19_41_14_Pro

Ja mehän tosiaan skipattiin tuo Salzburger Hofin illallinen kaksi kertaa. Varsinkin toinen kokemus Lutter & Wegner -ravintola oli hieno.


WP_20140715_19_42_28_Pro

Kevyen ruoan ja kasvisten kaipuussa teinkin meille tänään italialais-kreikkalaiset salaatti-antipasti-lautaset sapuskaksi. Helteellä tällainen on minusta parasta mitä tiedän. Ja yhä uesammin arkena teen meille muutenkin ”annostarjoiluna” ruoan. Hiljalleen olen oppinut köksäämään vain kahdelle, ja siten, ettei tarvi syödä samaa safkaa kolmea päivää. Noh sunnuntaisinhan sitten homma karkaa käsistä, mutta se onkin eri juttu. 😉

Kun postauksen alussa oli tuo itävaltalainen Hugo, niin voisin vinkata tähän loppuun suomalaisemman mainion kesäjuoman.

Paksu, sakea, ei mielettömän makea, eikä kovin prosenttinenkaan (15 %) on Pople jonka luonnehdinta menee näin: Helakanpunainen, samea, täyteläinen, pehmeä, runsaan mansikkahilloinen. Se on hyvin jäähdyttynä sellaisenaan mukava pieni jälki”ruoka”, sillä on hyvä kostuttaa täytekakku, laittamalla sitä pari senttiä kuohuviinilasin pohjalle, ja proseccoa tai muuta skumppaa päälle, saat erinomaisen tervetuliaismaljan.

Kesälle, ihmiset!

 

4 kommenttia artikkeliin ”Itävaltaisten ruokapöydissä”

  1. ”Seljankukka lumivalkoinen…”

    Neveskällä on joskus ollut seljankukkamehua. Hyvää! – sellaisenaankin.

    Lämpökompostorimme nurkalla kasvaa selja, terttuselja (Sambucus racemosa). Mehun tekoon? Ehkä ei, sillä pensas tunnetaan myös nimellä p:skamarjapensas.

    Mehu mainostamaasi seljanektariin tiristettäneen Sambucus nigran kukista?

    Austrian cuisine? Struudeli ja Sacher voivat hyvin, mutta entä 1950 – luvun kestosuosikki wieninleike?

    Vastaa
  2. Neveskä? Miniä?

    Seljankukkamehu ON sellaisenaankin hyvää. Ainakin hütte-koti-tekoiset almeilla. Nautin parinakin päivänä. Siis ilman proseccoa – päivällä, vuorilla. After-walkissa sitten proseccon kuplittamana. 😉

    Minähän en tietenkään tiedä kasvin tai sen osan nimiä … En tietenkään.

    Wiener schnitzel? Sekin voi erinomaisen hyvin. Variaatioita oli possuista nautaan, imbisseistä gourmet-ravintoloihin. Mm. kehumani Lutter & Wegner -ravintolan toisessa illallismenussa (siis siinä me ei valittu) se oli pääruokana kunniapaikalla. Jäi maistamatta. Ehkä ensi kerralla. 😉

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.