Minähän voisin kertoa, kuinka kiva oli aamulla herätä – vaikkakin vain muutaman yöunen tunnin jälkeen – omiaan juttelevan pojanpojan vierestä.
Muistella tässä, kuinka vielä aamulla muistelin eilistä iltaa, kun sain olla valokuvaaja
: ”professional photographer” niin kuin joku sanoi. Ja kuinka ”väliajat” istuin pöydässä, jossa oli neljä ranskaa puhuvaa naista, yksi Ranskasta, yksi Hollannista ja kaksi Sveitsistä. Pöytämme oli ”keräilyerä” ja kun minä olin paikalla (hyvinkin satuinnaisesti), puhuimme englantia ja muut naiset välillä ranskaa, josta ohi mennen ymmärsin vain ruokien ja viinien nimiä.
Mutta mainioita naisia hekin, niin kuin eilen melkein kaikki muutkin 220 illallistajaa, joiden parissa sain kuvailla. Ja kuvata illan muutamia esityksiä. Suomen mestaritanssijat olivat kyllä huikeita.
Voisin kertoa, millaista oli olla kylmässä illassa, jo kotiin lähdössä, liki puolelta öin, olla kylmässä Nallikarissa ja voisin kertoa, miten ravintolan portailla englantilaiselle herrasmiehelle vastailin siitä, ”mitä me teemme talvella” (kun on pimeää, hyytävän kylmää ja kaikki jäässä – kuten hän ajatteli). Kun sanoin, että teemme töitä, vietämme perhe-elämää ja aikaa ystävien kanssa, ulkoilemme ja liikumme ja harrastamme yhtä sun toista sisätiloissa (jotkut jopa tennistä!), hän oli kovin ihmeissään.
Noista hetkistä jää hyvä muisto. Niinkuin tältäkin päivältä monista hetkistä.
On Pehtoorin nimipäivä, mitä me Apsun kanssa juhlistimme aamupuurolla onnitellen sankaria. Emme laulaneet, emme edes lahjoja antaneet, kunhan totesin, että mennään illalla kaupungille hyvin syömään, minä tarjoan, kunhan ensin olen käynyt ruokakaupassa ja Caritaksessa ja …
Olisi menty Uleåborgiin, mutta isäntäväki oli ”talvilomalla” tämän viikon. Niinpä ajattelimme yhtä sun toista vaihtoehtoa, ja sitten päädyimme – onneksi – varman päälle Istanbuliin. Onneksi.
Siellä sekä ravintolapäällikkö että paikan grand chef pitivät meistä huolta. Todellalkin. Palaan arvioon...
Jo siellä ajattelimme, että aina käy näin … Mutta ei se mitään. Olemme tässä vaiheessa elämää, me molemmat, – ja meidän vanhemmat. Noh, ehdimme kuitenkin nauttia erinomaisen turkkilaisen nimipäiväillallisen (palaan asiaan, sekä ruokaan että ehkä myös vanhenemiseen, omaan ja vanhempien)…
Johan me sitten kahdeksan jälkeen kotiuduimme. Nyt on levon aika.
Kiitos! Haluamme todella kuulla kommentit tästä ravintolasta…Olemme Oulussa useamman kerran vuodessa ja ruokailemme paikallisissa.Olisi ihanaa kuulla kommentteja,mihin kannattaa mennä.Viimeksi kävimme The Grill-ravintolassa ja kana oli aivan suussa sulavaa-valmistivat puuhiiligrillissä.
Mitä suositellaan?
Kati, ravintolasuosituksia ja -arvioita on tulossa piakkoin, … ja jatkuvasti. Puuhiiligrilli on ”se” juttu aika usein. Niin Istanbulissakin.