Reseptit – Sivu 24 – Tuulestatemmattua

Uusia juttuja juhlapöydässä

Nyt on sellainen harvinainen tilaisuus, että minä olen kertakaikkiaan kyllästynyt kokkaamaan. Tai ainakin kokkaamaan monta monituista tuntia päivässä jotain enemmän tai vähemmän juhlaruokaa. Jo pari päivää ennen joulua se alkoi, ja leipien ja laatikoiden tekoa en siihen edes laske, mutta toscakakut ja Tuomaksen päivän brunssit jo kuuluvat siihen kyllä.

Ja sitten jo aatonaattona kun tyär oli kotona, kolme joulun pyhää, vielä välipäivinäkin noista edellisistä tavallista hienompia rääppiä eikä mitään mikrolämmityksiä tai ”sotke-kaikki-mahdollinen-lasagne-levyjen- väliin-ja-kehu-hyväksi -pöperöitä. Sitten ystäville juhlaillallinen ja pikkuperheen vielä uudenvuoden aattona. Ihan vaatimattomuuttani voin sanoa, että meillä on syöty pari viikkoa ihan hyvin, ja lähes kaikkina päivinä päivinä erilaista ja alusta asti itse tehtynä, eturuokineen ja jälkkäreinee ainakin pyhinä. Niinpä eilen ja tänään jotain tosi simppeliä: tee salaatti ja paista broilerfileet tai silppua kaikki kasvispussien pohjilta, ryöppää ja paista oliiviöljyssä, sekoita joukkoon smetanan jämät ja raastetut juustonkannikat.

Mutta muutama uusi ruoka joka oli joulun tienoolla meillä, vaativat tulla mainituksi. Ensinnäkin lehtikaalisipsit. Joo, tiedetään, että tämä voimaruoka/superfood on trendiherkku parin vuoden takaa, jolloin minäkin ystävien luona Helsingissä niitä eka kertaa maistoin, mutta enpä ole kertaakaan aiemmin itse tehnyt, vaikka jo parina kesänä on komeat lehtikaalipuskat omassa yrttipenkissä kasvaneet. Ja näistä tykkäsivät kyllä kotiväki ja ystävät! Enkä nyt tiedä onko nopeampaa ja helpompaa pikkuherkkua. No mikro popcornit? – Eipä niitä ole kyllä meillä ainakaan kymmenen vuoteen tehty. Mutta näitä tehdään vielä monesti.

Lehtikaalisipsit

Huuhtele lehtikaalin lehdet ja poista lehdistä puiseva varsiosa. Leikkaa lehdet suupaloiksi.
Levitä lehtikaalit pellille leivinpaperin päälle. Kaada päälle öljy ja sekoittele niin, että öljy leviää tasaisesti kaikkialle. …
Kypsennä 150-asteisen uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia. Varo polttamasta sipsejä.

Jouluaaton pöytään minulle oli systeri esittänyt toiveen ”Tee joku hieno jälkkäri”. No niinhän sitten piti kehitellä ”hillaa kolmella tavalla”. Tehän tiedätte että ravintoloissa ruokien nimet ja se pipirtely miten annoksen kootaan vaikuttavat myös makuun: siksi Hillaa kolmella tavalla. Ja vielä hillaparfait! Kuva (ylikontrastinen kylläkin) on tuolla.

Kaikki oheistarpeisto oli tarpeen tämän simppelin herkun saamiseksi tasolle ”hieno”. Ananaskirsikan alla on ”sipaisu” suklaamönjää. Se on uusi löytö ja siis suoraan purkista. Suklaata kondensoidusta maidosta. Ihan täyttä kaloria koko purkki. Mutta aika hyvää, sopisi varmasti täytekakun väliin tai vaikka muffinsien täytteeksi tai jos teki sellaisia suklaa-croissanteja kuin ulkomailla on aamiaispöydissä, joita meidän Juniori syö yleensä ihan turhan paljon.

Hillaparfait

5 annosta

3 munankeltuaista
2 rkl sokeria
2 ½ dl kuohukermaa
150 g lakkahilloa
5 cl lakkalikööriä

Sekoita keltuaiset ja sokeri kulhossa. Pane kulho vesihauteeseen ja lämmitä. Vatkaa taikinaa kunnes lämpötila kohoaa 50 asteeseen. Kun taikina alkaa saostua, ota kulho pois vesihauteesta, mutta jatka vatkaamista. Vatkaa, kunnes taikina on hieman jäähtynyt ja sen koostumus on hieno ja tasainen.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää varovasti munataikinan joukkoon lakkahillo, likööri ja vatkattu kerma. Täytä annosvuoat taikinalla ja pane pakkaseen. Käytä vuokia ennen tarjoilua lämpimässä vedessä, silloin parfait irtoaa helpoiten. Koristele hedelmillä ja marjoilla.

Parfaitin alle ”peiliksi” keittelin Lapin jängän kastikkeesta ohuen kiisselin. Ja sitten päälle tuoreita pakastemarjoja. Kolmen hillan…

Hillan makuun kun oli päästy, niin sitä oli myös uudenvuoden aaton jälkkärissä. Älkääkö nyt vaan kysykö, mitä noissa on! Kermaa, rahkaa, piparimuruja, paahdettuja manterilastuja, (niitä oli myös tuossa parfaitissa ja että ne on hyviä!) ja … vaniljasokeria ja — ei voi muistaa.

Sitten on vielä mainittava yhdestä joulupöydän jutusta. Liina! Minullahan tahtoo olla aika usein liinakriisi meidän ison ruokapöydän, tai tarkemmin ottaen useammankin ruokapöydän kanssa. Mutta nyt on viinikerhon synttärit ja jouluntienoo nautittu uudesta liinasta ihan ilman kriisin häivääkään.

Valkoinen, tekstillä (joululaulun sanat in english) ja oksakuviolla keskellä. Ja se on kerniä! Luulisi, ettei tällainen kattamisfriikki jouluna mitään keinokankaita pöytäänsä laita, mutta kyllä vaan laittoi, ja oli ihan erinomaisen tyytyväinen ostokseen, jonka jollain Jäälin reissulla tein. Siellä (melkein Kiimingin keskustassa) on Whitehouse. Kiimingin Valkoisesta talosta olen kertonut ennenkin ja siellä näitä ihania ranskalaisia (?) kankaita on. Koko pitkän pöydän liina maksoi 78 euroa. Ja on kätevä. Edes Apsu ei tarvitse muovitablettia juhlapöydässä, eikä viininmaisteluillassa tarvitse sydän syrjällään kaadella viiniä vaikka pöydässä onkin valkoinen liina. Ei muuta kuin pyyhkäisee ja kaikki on taas hienoa.

Nyt en vähään aikaan edes puhu tai kirjoita herkuista ja päivällisistä! Saattaa hyvinkin vierähtää viikonloppuun ennen kuin tämä kylläytyminen on ohi. 😉

Rästipostaus

Korealainen kana, jonka ohjeen bongasin tyttären luona Kauppalehti-Optiosta jo ennen vappua, joutui odottelemaan kokeilua, koska ohjessa on maustetahna nimeltä gochujang. Ei mitään tietoa, mitä se on tai mistä sitä saa? Lopulta löysin Raksilan City-marketista, ja sitten testaamaan. Ohjeesta poiketen meillä oli koipisia, jotka vaativat pidemmän kypsymisajan kuin tuossa ohjeessa, mutta muutoin ihan ohjeen mukaan tein. Kyllä me molemmat pidimme ruoasta oikeinkin. Vaihtelua meidän kovin suomalais-välimerelliseen keittiöön. Tuosta törpöstä jäi niin paljon, että kesän grillikaudella marinadeihin epäilemättä tulee lusikallinen tai pari silloin tällöin sujahtamaan.

Mutta se, mitä tulen tekemään varmasti usein oli lisuke [kuvassa oikeassa reunassa].

Hapanimelä kurkku

1 kurkku
1 salottisipuli hienonnettuna
4 rkl riisietikkaa
3 rkl sokeria
1 punainen chili

Kuori kurkku, puolita pituussuuntaan ja poista siemenet. Viipaloi ohuiksi siivuiksi ja sekoita muiden ainesten kera. Anna tekeentyä tovi.

Tämä on ihan selvästi sukulaisruoka meillä vuosikymmeniä tarjotuille Setsuanin kurkuille.

Toinen uudenlainen ruoka oli viime viikolla Katin kommenteissa vinkkaama ”pastaa ja kikneitä”. Kuukkeloin netissä ristiin rastiin: versioita oli jos vaikka minkälaisia. Valitsin pari ja soveltelin tämmöisen:

Pastaa ja kikherneitä voi-sitruunakastikkeessa

2 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 tlk kikherneitä
1 rasia (150 g) pinaatti
½ sitruunan mehu
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa mustapippuria

Tagliatellea ja pinnalle raastettua sitruunankuorta Esivalmistele ainekset. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Huuhtele ja valuta pinaatti ja kikherneet.

Laita vesi kiehumaan, ja keitä tagliatelle al dente -kypsäksi.

Samaan aikaan kuullota murskatut valkosipulinkynnet öljyssä, lisää pinaatti, ja melkein heti perään valutetut kikherneet. Paahda pannulla viitisen minuuttia, ja sen jälkeen ota pannu pois liedeltä. Mausta sitten sitruunamehulla, hunajalla, suolalla ja pippurilla.

Kun pasta on kypsää, kaada vesi pois ja sekoita kikhernekastike tagliatellen joukkoon. Pinnalle voinokare ja raastettua sitruunaa.

Tämä oli kyllä maukasta, nimenomaan maukasta. Kikneiden lempeä makeus miellytti. Oikein hyvä kasvisruoka, jolla saa varmasti päivän proteiinikiintiön kuitatuksi.

Ja menneenä viikonloppua jatkuivat Tomi Björckin Australia-kirjan reseptien testailut.

Lehtikaalihan löysi meidän keittiöön todenteolla vasta viime kesänä, oman yrttipenkin satoa syötiin usein, ja ainon nyt kaksinkertaistaa ”viljelykset” tämän osalta. Grilliruokaa kun joka tapauksessa on tulossa niin tässä hyvä ”saideri” ~ lisuke, joka kirjassa kulkee nimellä

Kale-lisuke

Tästä määrästä tuli meille kahdelle tuoremakkaran oheen sopiva annos.

100 g pestyä, kuivattua, keskiruodista irrotettua ja revittyä lehtikaalta
2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
2 tl sokeria
2 rkl soijakastiketta

Kuumenna öly pannulla, lisää valkosipuli, sitten sokeria ja heti perään kaali. Pyörittele hetki, olisiko minuutin, kaksi niin että kaalit rapeutuvat. Mausta soijalla. Eikä muuta.

Eilen sitten meillä oli lisukkeena uunifetaa. Pehtoorin kanssa rankkasimme ohi ”iänikuisen” halloumin, mutta Juniori ei pitänyt niin kovasti. Olennaista tässä on varmasti se, millaista fetaa käyttää. Tavallistakin enemmän raaka-aine ratkaisee. Meillä on yleensä, lähes aina Patroksen fetapala, mutta nyt sattui kaapissa olemaan joku vähän pienempi kimpale, luomufetaa.

Ja tämä jatkaa näiden simppeleiden kesäruokien sarjaa

Fetaa uunissa

1 pala fetaa
1 rklo oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
mustapippuria
tuoretta oreganoa

Laita feta leivinpaperin päälle [en kyllä oikein tiedä miksi pitäisi, ensi kerralla jätän paperin pois], lisää päälle öljy, hunja ja pippuri. Paada 150-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Ripottele pinnalle tuore oregano.

Meillä tämä oli pakasteesta otettujen keftedesien seurana, Björck suosittelee tuoreen vaalean leivän oheen. Todellakin menisi varmasti alkuruokana tai buffassa.

Ja sitten sokerina pohjalla hieno alkuruoka tai kesäpäivän lounas.

Paistetut (tai grillatut) persikat ja prosciuttoa

(Tässä taas ohje kahdelle)

3 persikkaa
3 siivua prosciuttoa
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl sokeria
tilkka valkoviiniä (skumppakin toimi)
suolaa, mustapippuria
1 tl hunajaa
muutama saksanpähkinä

Paahda prosciuttoa uunissa (200-astetta) 5 – 10 minuuttia.
Pese ja halkaise persikat.Poista kivet. Paista ne ruskeiksi pannulla oliiviöljyn, sokerin ja valkoviinin kanssa. Suolaa ja pippuroi kevyesti.
Nostele persikat leikkuupinta ylöspäin pellille leivinpaperin päälle ja valuta persikoiden päälle paistoneste ja hunaja, ja laita uuniin (200 C, 5 min.)
Tarjoile lämpiminä saksanpähkinöiden ja murustetun uunipaahdetun prosciutton kanssa.

Tähän menuun olisi vielä ihana jälkiruoka, sekin samaisesta kirjasta, joka syötiin eilen, mutta säästänpä sen johonkin toiseen kertaan.

Mutta lämpimästi voin näitä kaikkia, helppoja, nopeatekoisia pikkuruokia suositella kesäisiin buffetpöytiin, mökkikeittiöön, arjen lounaille tai osaksi barbeque-partyjä.

Ohjeessa mainittu skumppa oli tämä. Periaatteessa sellainen pullo, etten osta, mutta ostin kuitenkin kun yksi tuttu kehui. Ja niinhän siinä kävi, että tuoo Cava oli parempi kuin tämä samppanja.

Jokaviikkoinen soppamme Reseptit Ruoka ja viini

Jokaviikkoinen parsamme, pulla auttaa flunssaan ja palovaroitinten testaus

Tänään keittopäivä. Nyt on koko vuosi syöty ainakin yksi kotitekoinen keitto per viikko ja parsaa ainakin kerran viikossa parin kuukauden ajan. Jokohan tälle sesongille parsa riittäisi? Tänään vielä soppa vihreästä parsasta, sillä äidin keittorepertuaarissa ei ole koko keväänä ollut parsaa. Siksipä keitoksi valikoitui tällainen vähän tuhdimpi, perusparsakeitto.

Parsakeitto (perus)

Valmistusaineet

1 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
2 salottisipulia
1 valkosipulin kynsi
1 rkl vehnäjauhoja
8 dl vettä
1 fondikuppi
nippu vihreää parsaa
100 g tuorejuustoa (ruohosipuli-, yrtti- tms.)

Silppua sipulit ja kuullota ne voin ja oliiviöljyn seoksessa. Sekoita vehnäjauhot hyvin, etteivät paakkuunnu, lisää vesi ja fondi. Anna kiehua pieni tovi ja lisää joukkoon paloiteltu parsa. Kun parsat ovat kypsiä, ota jokaiselle lautaselle nuppu tai pari koristeeksi. Soseuta parsat ja lisää tuorejuusto.

Tästä riittää neljälle alkuruoaksi tai kahdelle keitoksi paahdetun saaristolaisleivän tai paahtoleivän kanssa.

Me nautimme tämän alkuruoaksi, pääruoaksi tein Katin eilen suosittelemaa kikherne-sitruunapastaa. Laitan sen ohjeen joku päivä…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja jälkiruokana meillä oli tänään pullaa. Minulla on pitkään tehnyt mieli pullaa, ja nyt kun flunssan takia en uloskaan oikein viitsinyt lähteä, päätin sitten leipoa. Pullaa ja vieläpä kookospullaa! Minä pidän kookoksesta ihan joka muodossa.

Erinomaisen hyvälle vaikuttivat uudessa Tomi Björckin Australia-kirjassa olevat ”Minkan kookospullat”. Vaimo on antanut ainakin nimensä näille kookospuustisille.

Ohje on suunnilleen peruspullataikinan resepti, mutta maidon tilalle tulee kookoskermaa. Tosin … me oltiin aamulla Pehtoorin kanssa kimpassa kaupassa, enkä silti vaihtanut hänen kärryyn laittamia Alpron cuisene -purkkeja ”oikeaan” kookoskermaan, mutta eipä tuo haitannut. Erinomaisen hyviä tuli cuisinellakin.

Minka´s Coconut Buns

Taikina

1 pkt tuorehiiva
5 dl kookosmaitoa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
1 kananmuna
13 dl vehnäjauhoja
100 g pehmeää voita

Täyte
100g pehmeää voita
1 dl sokeria
paljon kanelia

Voiteluun käytin kananmunan ja kookosöljyn sekoitusta. Pinnalle raesokeria.

Eikä leipomisessa mitään ihmeellistä; leivotaan ihan kuten tavalliset korvapuustitkin.

Ja toisen kohottamisen jälkeen uunnin 225 C 10 – 12 minuuttia uunista ja pullien koosta riippuen.

Ja sittenpä tapahtui niin, että tämä nuhanenä oli poissa keittiöstä ”studion puolella” (= vierashuone) tekemässä ´set uppia´ päivän ruokakuvauksia varten, ja hieman tuoksuttelin, että onpas toisessa pellillisessä paljon vahvempi pullantuoksu kuin toisessa, ja saman tien palovaroitin antoi kuulua olevansa kunnossa. Eikä siinä vielä kaikki: eka kertaa sain pullaleivonnallani ja ylipäätään millään tavoin aikaiseksi meidän Verisuren-palohälytyksen täydellisen laukeamisen. Oli muuten vakuuttava meteli. Vielä paljon isompi kuin varashälytin-liiketunnistimesta lähtee, vaikka sekin kyllä kuuluu naapureihin asti oikein hyvin.

Olinpa nimittäin laiskuuttani [en hakenut Festasta toista peltiä] latonut pullat leivinpaperin päälle ritilälle, ja tietysti siellä takimmainen kunnolla voinen ja öljyinen puustinen oli kaatunut ja vilahtanut uunin takaseinän ja ritilän välistä uunin pohjalle. Lähti muuten ihan hurjan sankka savu siitä! Sellainen Australian barbeque-fiilis oli käsin kosketeltava tai siis korvia huumaava, silmiä kirvelevä, entistä ahtaammaksi hengittämisen tekevä.

Mutta pullasta tuli hyvää, ihan mahdottoman hyvää. Teen toistekin. Kahdella pellillä.

Reseptit Ruoka ja viini

Uusia keittiöjuttuja

Jokaviikkoinen soppamme siirtyi torstaille, kun Pehtoori toi aamupäivällä kaupungista Tomi Björkin uusimman keittokirjan ja Enni Mustosen Rautarouvan tytär! sekä lohta, jolla aikoi aloittaa tämän kesän savustuskauden.

Björkin kirjassa oli paitsi tavattoman, paikoin aivan liian, tummat kuvat, joissa melkein puolessa ”rekvisiittana” oli käytetty ryppyisiä pöytäliinoja ja rutattuja pyyhkeitä, mihin ruokakuvaajaksikin opettelevana kiinnitin kriittisen huomioni, mutta myös mitä mainioimmilta tuntuvia simppeleitä ja rentoja kesäruokaohjeita. Päätimmepä heti kokeilla savulohelle uudenlaisia lisukkeita, kun kerran aineksetkin sattuivat olemaan kotosalla.

Avocadomuusi oli riisuttu versio meksikolaisesta guacamolesta, jota meillä tuli sattuneesta syystä tässä jokunen vuosi sitten syötyä liki kyllästymiseen asti. Tässä Björkin versiossa vain murskaat haarukalla neljän avokadon palaset muusiksi ja laitat sekaan yhden sitruunan mehun, öliiviöljyä, sokeria, suolaa ja mustapippuria. Fresh!

Ja sitten pussillinen pinaattia vain kuumalle paistinpannulle, jossa on tilkka öljyä, minuutti, pari siinä ja sitten maldonsuolaa pinnalle. Ja pitihän sitten kokeilla tuo ”uppomunien” (meille) uudenlainen tekotapa.

Riko kananmuna kahvikuppiin asetetun tuorekelmupalan sisään, pyöräytä kelmu nyytiksi ja solmi. Kuumenna vesi niin, että se juuri ja juuri kiehuu (kelmu kestää noin 100 astetta). Laske nyytit veteen, ja keitä hiljalleen 4 – 6 minuuttia. Niistä tuli hyviä ja ihan aasialaisten dumplingsien näköisiä.

Kaikkinensa kokonaisuus oli hyvä. Toivoin vain, etten olisi lumi/rae/vesisateisiin vedoten lintsannut lenkkiä, enkä aamupäivällä Apsun vanhempineen käydessä syönyt porkkanakakkua kahvipöydässä. Sillä aika kylläiseksi tuosta annoksesta tuli, mutta kannattaa kyllä kokeilla.

Huomenna meillä on sitten korealaista kanaa (sekin uusi kokeilu (Kauppalehti Optiosta) ja vasta torstaina soppapäivä, mutta tulossa on!

Ravintolat Reseptit Ruoka ja viini Ruokatarinoita ja -historiaa

Tonkapapu

Tonkapapua La Maisonissa Helsingissä ja eilen kotosalla Rantapellossa.

Mitä ihmettä tämä tonkapapu kouhkaaminen nyt oikein on?

No, kaikkihan lähti viime lauantaista, jolloin olimme Helsingissä, ja illan ruokapaikaksi olin valinnut La Maisonin. Sehän todettiin kaikin puolin hyväksi paikaksi, jossa ei ylenpalttinen trendikkyys tai hillitön hifistely häirinnyt nautinnollista ruoasta ja seurasta nauttimista. Lopultakin aika simppeliä, merkillisesti puhdasta tai ehkä enemmänkin aitoa ruokaa, sen esillepanoa ja tarjoilua.

Minun valintani kaikkinensa herkulliselta menulistalta olivat nämä: alkuun paistettuja kampasimpukoita ja parsaa (kaksi lempiraaka-ainettani!) ja pääruoaksi kuhaa, persiljapyrettä ja samppanjavaahtoa (listaan oli kyllä kirjoitettu shampanja, mutta en antanut sen pilata nautintoa… 😀 ).

Ihan erityisesti pidin ja huomiotani kiinnitti parsan juuri oikea kypsyys ja oikea kypsyys myös noissa ”lastuissa”. Rapsakkuus oli erinomaisen miellyttävä. Kuten oli myös kuhan nahassa, ja sitten kalan liha oli juuri oikeanlaista ollakseen hyvää, ei kuivaa, ei raakaa. Siis hyvää.

Kun parituntinen oli vierähtänyt, oli aika valita jälkkärit: P. halusi juustoja, Pehtoori ja Tyär (ilokseni!) valitsivat ”tonkapavuilla maustettua marenkia, marjoja ja appelsiini-mantelirahkaa”. Mie en jaksanut enää mitään jälkiruokaa, mutta kun hovimestari/ravintolapäällikkö, joka oli jo aiemmin osoittanut kykynsä sarkasmiin, omaavansa huumorintajua ja hallitsevansa hienovaraisen palvelun, tuli hakemaan tilausta, sanoin (taas kerran kaikkien muiden puolesta), että P. ottaa juustot ja nämä kaksi (mies ja tyär) valitsevat pavlovan = marenkia marjoilla, mutta kerroin hänelle myös, että olisinpa iloinen, jos minullekin tuotaisiin lusikka, että voisin miehen ja tyttären lautasilta vähän vohkia. Näinhän kukaan kunnon asiakas ei koskaan tee, mutta minä moiseen rohkenin… Ja siinä samalla menin utelemaan, mitä merkillistä on ”tonkapapu”? – Vastaus viipyi, mutta tuli sitten myöhemmin. 😀

Tovin kuluttua kaikki kolme muuta seurueen jäsentä saivat tilauksensa, vain minä jäin ilman lusikkaa… Mutta pianhan sekin tuli, ja sain ihan oman ”annoksen”. Kokonainen tonkapapu!

Jemmasin sen käsilaukkuun. Ja juuri se oli eilisen jälkiruoan (ja kohtuullisen pitkän, aiheeseen liittyvän keskustelunpätkän) kantava voima!

Alla siis eiliseltä puolikas papu, josta jo raastettu pieniin kippoihin maistiaiset. Raastetta voi käyttää esim. kermavaahtoon, marenkiin, leivonnaisiin, – ja ties mihin.

Minun ”tonkapaputwist” piti olla olla jälkiruoan chantillyssä (sokerinen kermavaahto baban ohessa), mutta juuri tonkapapu se vaahdosta sitten unohtui, joten maistoimme papua ”au naturel”. Ja mietimme makua, tuoksua? – Mille tonkapapu tuoksuu ja maistuu? – Siinä on aniksen, kanelin, karvasmantelin tuoksua…

Jossain vaiheessa oli jo tukeuduttava netin apuun, mikä ihme tämä tonkapapu oikein on? Sivulla, jossa tätä merkillistä erikoisuutta myydään, todetaan näin:

Tonkapapu maistuu vienosti vaniljalle, neilikalle, lakritsille ja vähän karvasmantelille. Ranskalaisessa keittiössä tonkapapua käytetään mausteena vaniljan sijaan esimerkiksi suklaakonvehdeissa, Créme brûlèessä, vaniljakastikkeissa ja jäätelöissä.

Tulen ihan varmasti sitä kokeilemaan toistekin, semminkin kun minulla on niitä purkillinen mökillä (en vain ollut tajunnut, mitä olen saanut lahjaksi jo jokunen vappu sitten…).

Mutta tonkapavun kanssa on oltava varovainen. Tonkapavun ”juttu” on kumariini, jota on erityisen paljon mm. kanelissa. Eviran sivulla lukee näin:

Kumariini on aromaattinen yhdiste, jota esiintyy luonnossa monissa kasveissa. Elintarvikkeissa sen pääasiallinen lähde on kaneli, — Kanelin säännöllinen käyttö ei ole suositeltavaa. Erityisesti pienten lasten ei pitäisi nauttia useita kanelia sisältäviä tuotteita päivittäin.

Muistatteko muutama vuosi sitten tämän kohun, joka syntyi kanelista, joulupuurosta ja päiväkotilapsista? Ihan samaa tonkapapu-kumariini-kaneli -juttua on tämäkin.

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) on todennut kumariinin olevan maksalle myrkyllinen aine (hepatotoksinen) ja suosittelee kumariinille siedettävän päiväsaannin rajaksi 0,1 mg ruumiin painokiloa kohden vuorokaudessa. Kanelin säännöllinen käyttö ei siksi ole suositeltavaa, sillä lapsille pienetkin annokset voivat olla haitaksi. Harvinainen ja kalliimpi ceyloninkaneli (Cinnamomum zeylanicum) sisältää kumariinia huomattavasti vähemmän. (Wikipedia)

Kumariini on siis vaarallinen liiallisesti käytettynä, mutta tästä huolimatta eilen käytin ja vastaisuudessakin käytän tonkapapu(j)a. Sen kuului siis olla osa tätä jälkiruokaa…

Enpä ole ennen babaa tehnyt. Kerran olen sellaisen saanut, nimenomaan yhdessä paistinkääntäjyyteni ”uran” huippuhetkessä, ja silloin kokemus EI ollut rohkaiseva, mutta siitä huolimatta eiliseksi sellaisen tein. Ja tein, vaikka resepti on ei-niin-minun-suosikkini-hans-välimäen -kirjasta.

Tällä(kin) jälkkärillä on merkittävä historiansa… mutta nyt tässä vaiheessa vain ohje:

Babat ja crème chantily

3,5 dl venäjauhoja
75 g voita
½ tl suolaa
1 rkl hunajaa
½ pkt hiivaa
5 kananmunaa

Sekoita kulhossa jauhot, voi, suola, hunaja ja hiiva. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan levätä hetki.

Pursota taikinaa muotteihin noin 1/3 verran ja anna kohota, kunnes pinta on muotin reunan tasolla. Paista 180-asteessa noin 12 minuuttia. Jäähdytä babat.

Liemi

5 dl vettä
2 ½ dl sokeria
muutama suikale appelsiinin kuorta
muutama suikale sitruunan kuorta
1 halkaistu vaniljatanko
½ dl rommia

Kiehauta kaikki aineet ja siivilöi liemi.

Viimeistelyyn aprikoosihilloa ja rommia.

Kuumenna liemi melkein kiehuvaksi, ja upota babat liemeen ja anna imeytyä kymmenen minuuttia. Kääntele ja valele babaa liemellä, kunnes se on kiiltävä ja kostea. Kiillota baban pinta hillolla ja valele rommilla. Tarjoa creme chantillyn kanssa.

Ja creme chantilly on kermavaahtoa, johon on vatkatessa laitettu rutkasti tomusokeria ja yhden vaniljatangon siemenet ja sitten sitä tankopapua! Lopultakin hyvin helppoa, mutta kiitettävästi keskustelua aiheuttava.

Reseptit Ruoka ja viini

Pääsiäisruokia

Eilen viiskymppiset (opiskelijoiden ainejärjestö Tiima täytti 50 v., – palaan aiheeseen vielä) ja tänään viisikymppiset. Tänään juhlittiin Miniän (ja vielä tai siis jo Juniorin) 25-vuotissynttäreitä eli yhteensä viiskymppiset nuorilla. Olin luvannut tehdä juhlapäivällisen, ja kun sisarenikin oli luvannut tulla syömään, innostuin värkkäämään oikein pitkän kaavan safkan.Palmusunnuntaina jo nautimme pääsiäisruoista, kun emme kerran yhdessä pääse niitä ensi viikonloppuna syömään.

Menu oli tämmöinen, joka ei ihan toteutunut: jätin mango-suklaamunat tekemättä, kun päivänsankari toi leipomaansa kolmen suklaan juustokakkua… 😉

Porkkana-juustokeitto ja savulammaslastuja
Saaristolaisleipää

* * *
Lammasta kahdella tavalla
Uunibataattia
Tsatsikia
Feta-salaattia

* * *
Lemon posset
Mango-suklaamunat
Hedelmä-suklaa-Pavlova

Porkkana-juustokeiton
perusidean löysin Valion sivulta, mutta vähän muokkailin.

1 l vettä
1 kasvisfondi
8 /700 g) porkkanaa
1 (250 g) purjo
1 (100 g) sipuli
2 – 4 valkosipulinkynttä
1 pussi (150 g) Koskenlaskija (voimakas)-murua
½ tl mustapippuria myllystä
½ tl suolaa
½ tl muskottia

Kuumenna vesi kiehuvaksi, ja lisää fondi sekä paloitellut kasvikset. Keitä kannen alla hiljalleen kypsäksi. Lisää juustomuru ja soseuta sauvasekoittimella. Kuumenna sekoittaen ja mausta.On trendikästä tarjoilla keitto niin, että että ”sattumat” on valmiina lautasella, johon kuuma sosekeitto sitten kaadetaan.

Noh, minäkin olin kovin trendikäs tänään.

Lautaselle vähän kevätsipulisilppua, savulammassuikaleita ja sitruunapala (vaihtoehtoisesti sitruunan mehun voi lisätä suoraan keittoon, ei paljoa, pari ruokalusikallista riittää raikastamaan keiton maun.)

Alkuperäisohjeessa on mukana yksi punainen chilipalko, sellaisenkin version aion varmasti tehdä, mutta hyvää oli ilman sitäkin. Tämän kanssa saaristoleipää ja voita, sekä suolakiteitä. Ja lisää savulammaslastuja.Pääruoan lammas oli sekä ulko- että sisäfileitä (uusseelantilaisia). Ulkofileet maustoin aamusella, sisäfileet vain suolasin ja pippuroin suoraan pannulla.

Sulata ulkofileet maltillisesti, kuivaat fileet, ripottele pinnalle hienoa merisuolaa ja pippuria myllystä sekä minttua. Hiero ne oliiviöljyn kanssa fileiden pintaan. Laita fileet jääkaappiin. Ota hyvissä ajoin ennen paistamista huoneenlämpöön, paista voi-oliiviöljyseoksessa fileisiin pinta. Kääri sitten folioon ja laita 150-asteiseen uuniin noin vartiksi (paistimittariin 58 astetta, jolloin liha jää vähän punaiseksi.)Feta-salaatin lisäksi tarjolla oli bataattiviipaleita (uunissa noin 25 min., pinnalla suolaa, kastanjahunajaa ja oliiviöljyä) sekä tsatsikia, jossa siinäkin pari ruokalusikallista sitruunaa.Kun nyt on tämä sitruuna(kuvaus)vaihe menossa, oli meillä yksi jälkkäreistä lemon posset. Taas kerran, mutta se nyt vaan on helppoa ja hyvää.

Olipa täyttä tavaraa, ja ah niin hyvää, mutta ei liian makeaa tämä J:n tekemä kakku.

Ja se oli paljon kauniimman näköinen kuin minun pavlova-läsäykseni. Mutta ei siinäkään maussa mitään vikaa. Marenkipohjan ja hedelmien välissä on kermavaahtoa, johon lisäsin puoli rasiallista uutta Valio suklaa-tuorejuustoa. Vaikutti oikein käyttökelpoiselta tuotteelta. Ja nuo mansikat. Olivat liki mandariinin kokoisia, maksoivat liki 50 senttiä kappale, mutta olivat ne paitsi kovin näyttäviä, myös ihan mukava raikastava lisä jälkkäripöydän antimiin.

Istuimme ruokapöydässä pitkän tovin, ei minullakaan kiire pois, ei tekemään töitä, eikä mitään muutakaan. Ettonet olisin voinut ottaa, mutta jätän väliin, josko tulisi sitten yö paremmin nukutuksi.Kohta kymmenkuinen Aapeli ”askarteli” lautasliinoista ihan omia virpomavitsoja. 🙂

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Vielä Lumilinnassa …

Tänään oli viininmaistiaiset. Juuri palasimme. Emme kuitenkaan olleet Kemissä, emmekä Lumilinnassa, jossa sielläkin on viinikellari, kuten kuvista näkyy.

[klikkaa isommaksi]

Näitä Lumilinna kuvia jäi silloin pari viikkoa sitten aika paljon laittelematta, ja kun se kerran oli niin hieno, niin tähän vielä jäätaidetta sieltä.

Keskiaikaisessa linnassa oli myös hautaholvi, tai ainakin sen ovi, mikä minua hautausmaafriikkiä ilahdutti kovasti.

Ovi ravintolaan oli näin hieno,

Ja kattaus jääpöydillä miljööseen sopiva.

Takaovestakin olisi voinut kulkea…

Mutta siis tänään: viininmaistiaisissa Karjasillalla oli viinejä, jotka oli ostettu suoraan tiloilta, Ranskasta. Pullojen hintahaarukka 8 – 87 euroa. Onneksi sokkomaistiaisissa ymmärsimme Chateau Kirwanin päälle… Se oli kyllä aika taivaallista.

Ja toinen kierros. Jälkiruokaviinejä joiden kanssa juustoja ja toinen toistaan ihanampia jälkkärikakkuja. Mutakakkua, suklaavaahtokakkua ja niitä ennen juustoja. Ui-jui.

Eikä tänään ollut kotonakaan huonoja makuja: iltapäivällä laittelin meille ruoaksi kotitekoisia, handmade pinaattilättyjä. On ihan turha luulla että olisivat olleet jotain tylsää arkiruokaa; ehei, olivat melkein yhtä hyviä kuin blinit. Lisukkeista parasta oli pecorino-juusto ja hieman löysäksi keitetyt kananmunat. Kurkkuhakkelus, katkaravut, tonnikala ja uusi raejuusto ruohosipulilla olivat myös ihan jees.

Lupaan kirjoittaa tähän alle reseptin huomenna. Ihan itseänikin varten, olivat nimittäin niin hyviä, että haluan tehdä toistekin. Vegesafkaa, ja pinaattihan on ihan rautaa.(tai

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Pinaattilätyt ”Safkaa”-kirjan ohjeen mukaan (pikkuisen oikoen)

2 pkt (a 70 g) tuoretta pinaattia (tai 2,5 dl pakastettua)
3 kananmunaa
5 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
½ dl silputtua ruohosipulia
suolaa
mustapippuria
muskottipähkinää
2 – 3 rkl voita

Laita pinaatti siivilään ja kaada päälle kiehuvan kuumaa vettä, huuhtele pinaatti vielä kylmän veden alla ja purista vesi tarkasti pois. Tee lettutaikina, lisää mausteet, ja sitten sekaan silputtu pinaatti. Taikina kannattaa vielä hurauttaa pamixilla tasaiseksi ja jättää puoleksi tunniksi turpoamaan. Lisää voisula ennen paistoa.

Ja tosiaan päälle pecorino (tai parmesan lastuja).

Reseptit Ruoka ja viini Ruokahaaste

Maaliskuun ruokahaaste: karitsapatee

Moneen vuoteen en ole osallistunut Ruokahaasteeseen. Keväällä 2011 näköjään viimeksi. Kerran jopa voitin ko. haastekisan, – silloin Hilla(tira)misuni keräsi eniten ääniä.

Mutta nyt sattui silmiin, että maaliskuun ruokahaastekisan asettaneessa Beach House Kitchen -blogissa teemaksi on valittu pääsiäinen. Ja sattuipa niinkin, että tänään Pojan & Miniän tullessa syömään olin tehnyt meidän joka pääsiäisenä nautittavaa karitsa(lammas)pateeta. Tai ehkä joku puhuisi murekkeesta.

Niin tai näin, tämä on hyvää, erinomaisen helppoa, monet vuodet olen tehnyt tätä mökkiolosuhteissa, kaikille (myös lapsille, jotka eivät lammaspaistista juuri riemastu) maistuvaa, huumaavalle jo valmistusvaiheessa tuoksuvaa, ei-niin-kaunista-mutta-rustiikkia-tavattoman-hyvää-ruokaa.

Olennaista on, että raaka-aine [lampaan- tai karitsanjauheliha] on laadukasta. Ja toki sitten tarvitaan jonkin verran muitakin tykötarpeita. Oikeastaan syy, miksi tätä päädyin tekemään, oli, että eilen kävin Viskaalin-kaupassa ja siellä oli tuoretta karitsajauhelihaa. Kilon sitä sitten ostin, – vasta sitten miettimään, mitä siitä tekisin.

Muut ainekset löytyvätkin kotoa.

Karitsa[lammas]patee

Lammas [tai karitsa] jos joku on pääsiäisruokaa. Jollet halua tehdä paistia, tee patee. Tästä on tykätty hyvin paljon. Lisäkemahdollisuudet ovat monet, mutta ainakin smetana ja suolakurkut maistuvat ohessa erinomaisilta.

1 kg karitsa/lammasjauhelihaa
1 hienonnettu punasipuli
1 dl vihreitä oliiveja viipaleina
½ dl kaprismarjoja
3 munaa
10 valkosipulinkynttä
1 ½ tl suolaa tai yrttisuolaa
mustapippuria
rosmariinia
2 dl kuohukermaa
2 rkl perunajauhoja

Laita jauheliha isoon kulhoon ja lisää muut ainekset kermaa ja perunajauhoja lukuun ottamatta. Vaivaa seos tasaiseksi massaksi. Lisää kerma ja lopuksi perunajauho. Kaada seos voideltuun vuokaan ja laita uuniin (~180 C) paistumaan runsaan tunnin ajaksi. Kypsä patee tuntuu painellessa kiinteältä. Anna jäähtyä vähän aikaa vuoassaan ja kumoa sitten.

Tämä on hyvää vähän jäähtyneenä, mutta mielestäni kaikkein parasta seuraavana päivänä jääkaappikylmänä.

Leikkaamalla siivuiksi ja asianmukaisin lisukkein tarjottuna tämä on myös ylivertainen alkupala.

Jälkiruoaksi tein kulholliset Lemon possetia. Raikasti valkosipulisen pääruoan jälkeen mukavasti.

Pääsiäisruoista puheenollen: muistattehan, että viime vuonna tein ”Pienen pääsiäisruokakirjasen”. Siinä on monta makoisaa pääsiäispöytään kelpuutettavaa herkkua lisää. Se löytyy tämän linkin takaa.

Reseptit Ruoka ja viini Vanhemmuus

Pataleipää, kolmiokakkua – läksärit

KAIKKI leipovat pataleipää. Instagramissa ja Facebookissa ja ruokablogeissa on jo kuukausia sitten leivottu pataleipää. Pitihän minunkin sitten. Ohjetta etsiessä kohdalle sattui tämä blogi, josta otin pataleivän ohjeen. Ja tässä suora kopio sieltä

Yksi pataleipä
2 tl suolaa
1 tl kuivahiivaa
7 dl vehnäjauhoja
3½ dl reilusti kädenlämpöistä vettä (n. 42 astetta)
Sekoita kulhossa kuivat aineet ja sekoita nopeasti joukkoon lämmin vesi, älä vaivaa. Peitä kulho tuorekelmulla ja jätä se tekeytymään huoneenlämpöön n. 12-18 tunniksi. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle, taittele nopeasti palloksi (älä vaivaa!) ja jätä leivinliinan alle kohoamaan vielä reiluksi puoleksi tunniksi. Laita kannellinen uunipata (n. 3 litraa) kylmään uuniin ja kuumenna uunia 225 asteessa noin puolisen tuntia. Ota pata pois uunista, nakkaa taikinapallo vuokaan ja paista leipää 30 minuuttia kannella peitettynä. Ota kansi pois padan päältä ja paistaa leipää vielä 15 minuuttia. Tarjoile hieman lämpimänä.

Hyväähän siitä tuli. Oikein hyvää. Ja rapeakuorista. Ja helppohan se on.

Toinen uusi simppeli ohje, jota kokeilin on mustikka – mustikka mikä? — mustikkatahna, mustikkatäyte? Mikähän sen oikea nimi on? No joka tapauksessa innokas ja ymmärtääkseni erinomainen kakkujen tekijä kampaajani, jonka kanssa hyvin usein puhumme paitsi lapsistamme myös kokkaamisesta, kertoi tämän jutun: kattilaan pistetään 600 g puolijäisiä mustikoita, 3/4 dl perunajauhoja ja 3/4 dl sokeria. Sekoitellaan ja annetaan kiehahtaa. ”Ensimmäisen pulpahduksen” jälkeen otetaan pois liedeltä. Se on siinä. Se on hyvää suoraan kattilasta, mukavaa lisuketta viilin päällä, kerrostettuna jätskin kanssa tai kakussa. Piti sitten tehdä kakkupohjat, vatkata kermaa ja rahkaa sokerin kanssa, ja kerrostaa nämä kaikki.

Muutoin menu hyvin meille tyypillinen juhlasafka: lampaanmaitojuusto-tomaatti-paprika-purjo-vihersalaattia paljon, puikulaperunamuusia ja poronpaistikäristystä, homemade puolukkasurvosta.

Ja sitten tyär tarjosi samppanjaa! Sai valmistujaisissaan toissa kesänä sedältään ja tämän vaimolta pullon hienoa Taittingerin sampanjaa ja ilmoitti jo silloin, että ”tämä korkataan sitten kun saan työpaikan”. Mansikanmyyntiä ei laskettu, eikä Meksikoon lähtiessä tainnut tuota muistaa, mutta tänään toi sen meidän kesken jaettavaksi.

Emme pahastuneet. 😉

Strassburg, Meksiko, Meksiko – ja nyt Helsinki. Tyttären läksäreitä taas vietelty. Tällä kertaa, näissä läksäreissä ei juuri mitään surumielistä, päinvastoin. Ilmassa iloa ja odotusta. Uuden lehden kääntämistä.

Enkä minä nyt kuuntele Laura Närhen ”Mä annan sut pois”, en Haloo Helsingin ”Maailman toisella puolen”, en edes J. Karjalaisen ”Hän”, saatikka Maarit Hurmerinnan ”Lainaa vain”, vaan olen vain kovin iloinen, että tämä on nyt näin. Hyvin on.

Niitä näitä Reseptit Viini

Glögimaaottelu ja Beaujolais Nouveau 2014

Viiniharrastajan vuosikellossa [yliopistolla kaikki asiat tapahtuvat vuosikellon rytmissä, joten minulle jäänyt tämä sieltä] marraskuun lopussa on kaksi merkkipaalua: uudet [vuosikerta]glögit tulevat Alkon hyllyille ja marraskuun kolmantena torstaina ranskalaisten viinintuottajien loistavan markkinointikikan ansiosta ympäri Eurooppaa juodaan alkoholipitoista rypälemehua. Beaujoalais Nouveau est arrive La Festaankin. (Minulla on hieman ambivalentti suhtautuminen ko. tuotteeseen.)

Tänään sen avasimme, eihän se mitään suuren suuria intohimoja herätä, mutta kului se pullollinen meillä kahdella.

Nauttimista edesauttoivat hyvät oheistuotteet. Beaujolais Nouveau nautitaan ”autenttisesti” sipulipiirakan kanssa mutta vallan hyvin lohipiirakka* toimi tässä yhteydessä. Ja taatelit, viikunat, Peltolan Blue ja pecorino, piparit ja keksit. Suklaapalasetkin vielä löysimme jemmasta. Toimi, mutta eihän tuota nyt tarvitse toista pulloa lähteä ostamaan.

Ja sitten glögit. Olemme tässä ehtineet muutaman viikon kuluessa avata, emme sentään kaikkia juoda, kolme glögipullollista. Perinteisesti on testattu suomalaista Lignell-Piispasen Loimua ja [entistä] ruotsalaista Blossan vuosikertaglögiä. Tänä vuonna hankimme myös minttu-suklaaglögiä pullollisen. Se on ihan oikeasti ruotsalainen tuote. Ja tuo ”minttu-suklaa” on se, jonka arvelemme miellyttävän kahden viikon päästä kotiutuvaa tytärtä, joka on joulun kotona!!

Loimu ja Blossa ovat molemmat lilan sävyisissä pulloissa, mutta Blossan glögi on liki kirkasta. Keltaista nyt ainakin. Tuoksuu laventelille, ainakin tuoteselosteen mukaan. Mutta kun minun mielestäni glögin kuuluisi tuoksua joululle = kanelille, neilikalle, lämpimälle, – ja tuolle kaikelle Loimu tuoksuu. Minttu-suklaa ei meitä oikein riemastuttanut, tuoksu oli merkillisen tunkkainen, ja maku oli meille liian liköörinen.

Loimussa on eniten prosentteja, hintaa ja makua. 😉 Siispä tänäkin vuonna sitä hankitaan se toinen pullollinen jouluaatoksi.

~~~~~~~~~~~~~~

*Lohipiirakka

Antti Vahteran ohje, jonka mukaan olen tätä tehnyt MONTA kertaa. Ja aina on hyvää. Huomenna vielä parempaa kuin tänään…

Lohipiirakka

Ainekset

Taikina

250 g (5dl) vehnäjauhoja
125 pehmeää voita
1 dl vettä
ripaus suolaa

Täyte

2 silputtua sipulia
200 g kylmäsavulohifileetä
300 g tuoretta merilohifileetä
2 dl kermaa
1 kananmuna
2 rkl Dijon- sinappia
1 dl pieneksi kuutioitua maustekurkkua
1 dl silputtua tilliä
1 dl silputtua ruohosipulia
1 rkl currya
150 mozzarella- juustoraastetta kuorrutukseen

Valmistusohje

Taikina

Nypi voi ja jauhot sormin kulhossa tasaiseksi. Lisää sekaan suola ja 1 dl kylmää vettä. Sekoita hyvin. Anna taikinan levähtää jääkaapissa noin 1 tunti. Painele taikina tämän jälkeen reunalliseen, voideltuun paistovuokaan.

Täyte

Kuullota sipuli paistinpannulla kullankeltaiseksi ja jäähdytä. Poista lohifileistä ruodot. Leikkaa fileet ohuiksi siivuiksi ja suikaloi ne. Yhdistä kaikki aineet ja mausteet keskenään kulhossa. Kaada seos paistovuokaan painellun taikinan päälle ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 180 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarjoile rapean salaatin kanssa.