Ruoka ja viini – Sivu 95 – Tuulestatemmattua

Ensimmäiset ”pikkujoulut”

Varhain töihin.

Varhain lounas (oliko siinä omatekoisessa tonnikalasalaatissa sittenkin jokin yli-ikäinen tuote?)

Siinä välissä Finnavian sivulla surffailua: New Yorkin lennon laskeutuminen Helsinkiin kiinnosti kovin. Ja tasan klo 9.00 Esikoiselta tuli viesti ”Huomenta, Suomi!”

Jee! Lapsi on Suomessa! Helpotushan se.

Työpäivä touhutessa. Myöhässä hoksasin muutamien asioiden olevan.

Hommasin kaikenmoista. Ja tänä vuonna tuntuu kandilaisilla olevan mitä merkillisimpiä kiinnostuksen kohteita; palannen niihin kevätlukukauden puolella.

Töistä suoraan kampaajalle, sieltä suoraan ompelijalle, sieltä suoraan paistinkääntäjien ”Jouluiseen tuokioon”. Alla ja kalenterikuvassa sieltä kuvia. Koko poppoo olimme yhtä mieltä, että onneksi ei ollut tarjolla glögiä eikä jouluruokia.

Kuka tietää, mikä oululainen ravintola?

Enhän muuten olisi mennyt, mutta tiedottajan/kuvaajan on osalllistuttava…. 😉 Noh, ei ollut kärsimys. Iltapala parhaasta päästä.

Parituntinen vierähti nopeasti. Hyvässä seurassa. Ja kyllä minä annan arvoa sille, että vieressäni istui viime torstain Lasaretin päivällisen tehnyt keittiömestari, joka kertoi, miten kehumani punasipuli (ks. täältä) oli tehty. Ei ollutkaan kyse hillokeesta vain marinoinnista. Hän kertoi myös, että Pohjois-Pohjanmaan keittiömestareiden joulumyyjäiset (joissa TODELLAKIN kannattaa käydä) ovat 20.12. OSAOlla Myllytullissa. Heti aamusta sinne on mentävä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Takana hyvin syöty viikonloppu

Viikonlopun ruokiin piti vielä palaamani: lauantaina illansuussa menimme katselemaan kuorotapahtumaa, etsimään (löytämättä) vielä yhtä ValoaOulu -festariin liittyvää valotaideteosta ja katsomaan Rotuaarin jouluvaloja. Päätimme samalla reissulla käydä syömässä Oulun uusimmassa (?) ruokaravintolassa, Saurahassa. Nepalilainen ravintola on avattu Asemakadulle, siihen missä 1970-luvun lopussa oli Oulun ensimmäinen pizzeria. Emmekä tietenkään olleet tajunneet mitään pöytävarausta tehdä; olisi kannattanut. Mutta saimme kuin saimmekin paikan: ja meidän naapureiden vierestä. Harvoin kun tuossa portilla nähdään, niin nythän sitten yhdessä tulimme syöneeksi. Ruoka? Ruoka oli hyvää. En tarkkaan ottaen tiedä, miten nepalilainen poikkeaa intialaisesta, sillä siltä se minusta maistui, eikä hinta-laatu-suhteessa valittamista. Valinnan varaa oli ainakin puolensataa erilaista kana-, lammas-, jättirapu-, naudanliha-annosta.

Viiden jälkeen lähdimme kohti Rotuaaria ja kun tuuli kovin kylmästi, poikkesimme Leskiseen, glögikipollisen toivossa. Emme ole koskaan ennen koko paikassa käyneetkään. Sehän olikin leppoisa, aikuisten ihmisten familiäärin oloinen pubi, paljon isompi kuin olen ajatellut. Kuinkahan kauan se on Oulun keskustan ytimessä ollut? Aina oppii uutta.

Sitten viikonloppuna oli tarkoitus leipoa omena-kuppikakkuja, mutta jotenkin tulin vaihtaneeksi suunnitelmaa. Tein toscakakun.

Antti Vahteran ohjeella – tai tarkemmin ottaen Antti Vahteran Irja-äidin ohjeella tein. Enkä enää taida muilla ohjeilla tehdäkään, on tämä niin hyvä versio. Helppo ja mehevä, ja mantelikinuskia tulee riittävästi. Tämmöisiä voisi tehdä vaikka joululahjoiksi?

Toscakakku-2

Toscakakku Antti Vahteran äidin ohjeella
(Kirjasta ”Viikon kahdeksan päivää”)

Pohja:
3 kananmunaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 appelsiinin mehu
100 g sulatettua voita

Kuorrutus:
140 g mantelilastuja
140 g sokeria
140 g voita
1,5 dl kermaa
1 rkl siirappia

Vaahdota sokeri ja kanamunat kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon vehnäjauho-leivinjauheseos. Lisää voi ja appelsiinin mehu varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun irtopohjavuokaan. Paista 180-asteisessa uunissa 20 – 25 minuuttia. Peitä foliolla, jos kakun pinta alkaa saada väriä uunissa.

Mittaa kuorrutteen kaikki aineet kattilaan. Anna kiehua hiljalleen sekoittaen kunnes kuorrutus on kiehunut kokoon ja saanut kauniin värin. Muista sekoitella koko ajan ! Levitä kuorrutus paistetun ja hyvin jäähtyneen kakkupohjan päälle (käännän kakun ylösalaisin ennen kuorrutusta, jotta kuorrutus ei uppoa kakkuun). Kuorruta 225-asteisessa uunissa noin viidestä kymmeneen minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. Vaniljajäätelö tai kermavaahto kuuluvat tarjolle tuotaessa asiaan.

Sitten ne perjantain kuharullat (ohje hoksattu täältä)

Kaksi kuhafilettä kahdelle. ”Voitele” fileet rapusulatejuustolla, levitä päälle reilusti ohueksi leikattua purjoa, tilliä, suolaa ja pippuria. Leikkasin fileet pitkittäin kahtia, ja rullasin ja laitoin hammastikulla kiinni. Rullat voidellun uunivuoan pohjalle, loraus valkoviini-situunamehua pinnalle ja uuniin (200-astetta, noin 30 minuuttia).

Mutta sitten ei kannata tehdä kuten minä! Kuumaa (uutta, aika arvokasta Villeroy & Bochin) uunivuokaa ryhdyin kuvatakseni siirtelemään. Ja missä olivat palalaput? Siinä vieressä! Ja refleksit toimi. Jälki oli tämän näköistä.

Söimme kuitenkin. Ja hyviä olivat. Teen toistekin. Ja käytän patalappuja.

Eilen oli kananpoikapataa. Stockalla oli Jyrki Sukula myymässä valmiiksi marinoituja kokonaisia kananpoikia, ja vaikka periaatteesta äärimmäisen harvoin ostan valmiiksi marinoitua lihaa, niin nyt ostin. Ja pataan pistin kaikenmoisten juuresten kera ja sitten pariksi tunniksi leivinuuniin. Valurautapata kesti minun käsissäni. 😉 Erinomaista oli tämäkin.

Tytär pakkailee Meksikossa, minulla liki pakahduttava onnentunne paluustaan,
ja sitten kuitenkin olen surullinen, alakuloinen,
sillä tiedän, kuinka lapsesta ”on liian surullista” lähteä.
On tietysti. Paljon hyviä ystäviä, paljon lämmintä, Daniel
– kaikki on hyvästeltävä.

Huomenaamulla Monterrey jää…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2014

Rotuaarin jouluvalot

Klikkaile isommaksi – valaistuu…

Oulu Ruoka ja viini

Pieni juhlapäivä!

Kuinka kauan olemmekaan sisaren kanssa yrittäneet löytää sopivaa hetkeä ja aikaa lähteä syömään ja höpöttämään kimpassa.

Tämän päivän iltapäivän lopulle saimme sovituksi tapaamisen kaupungissa, hoitaisimme yhden yhteisen asian ja sitten syömään jonnekin.

Mutta ei siinä vielä kaikki, kävimme ensin joulukuusiostoksilla. Kuusamontien varressa ennen Jääliä on Lovin tehtaanmyymälä – ennenkäymätön paikka meille molemmille. Sinne huurruttelimme. Vihdoin sain mökin pirtin sivupöydälle ”installaation”, jollaista olen jo vuosia etsiskellyt. Vihreä joulukuusi, joka muokkaantunee hyvin myös juhannuskoivuksi.

Seuraavaksi ajelimme vielä melkein Kiiminkiin asti.

White House, jossa systeri ei ole koskaan käynyt, oli seuraava kohde. Siellä oli jo jouluakin. Ja kaikkea kaunista, nostalgista, valkoista kotiin. Paljolti sellaista kuin sisareni kodissa jo on. Mutta toki minäkin sieltä joka kerta olen jotain ihanaa tullut ostaneeksi. Pikkuliinoja ja pieniä tarjoiluastioita ennenkin, niin nytkin. Ja lautasliinoja tietysti. Kuvaan ostokseni joku päivä. Ja hauskan pienen kaulakellonkin ostin. Sisar löysi isolle pöydälleen vahakankaan, joka ei näytä vahakankaalta. 😉

Siellä on ilo käydä. Palvelu on ystävällistä, tyrkyttämätöntä. Ja sitten sellainen tärkeä pointti, että liikkeen kanssa samassa rakennuksessa on erä- ja kalastustarvikkeita myyvä iso liike: jos sattuu olemaan maskuliini mukana, hänetkin voi saada viihtymään shoppailureissulla. 😉 Ja White Housella on nettikauppakin, tyylikäs sellainen.

Oli jo aika ajella takaisin kaupunkiin, ja syömään. Lasaretin Virtaan menimme. Sinne kahdestakin syystä: siellä on erinomainen ruoka ja tänään vieressä, Kasarmintien toisella puolen, oli yksi OuluValoa-festivaalin ”teos” Valolinna. Tuplaodotukset siis. Eikä tarvinnut pettyä. Sekä päivällinen (keittiön terveisenä persiljajuurikeittokupponen, eturuoka savuhaukea smetanan ja mädin ja erinomaisen hillotun punasipulin kera, pääruoaksi paahdettua ankkaa ja jälkiruoaksi lakkaparfait suolatoffeen (!!! ihan ylihyvää) kanssa) että Valolinna tekivät päivästä juhlan. Ja olihan meillä toki paljon puhuttavaa. 😉

Ja sitten otoksia Valolinnasta….

Sekä alla- että ylläolevat kuvat suurenevat klikkaamalla.

ValoaOulu on niin hieno juttu. Toivottavasti tämä on ensi vuonnakin.

Videoklipinkin kuvasin. Taso ei ole kovin raponen, mutta olkaapas hyvät.

(minun koneellani tämä on avattava kahdteen kertaan. Ensin pyörii vain kaksi sekuntia, kun avaa toisen kerran niin koko 20 sekunnin viedeo pöyrii… )

Pieni juhlapäivä arjen keskellä.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Sunnuntaisafka ja arvonta

Minä: Tuutteko te viikonloppuna syömään?
Juniori: Joo, eiköhän.
M.: Lau vai su?
J.:Sundaagi.
M.: Selevä.

Hetken kuluttua…

J.: Mitä aattelit valmistaa? 🙂
M.: Enpä vielä tiiä… Oisko ehdotuksia?
J. : Jottain lihhaa tietysti. Ja ehkä jotain caesarin tyyppistä perussalaattia. Ja jotain huippugourmet jälkkkäriä.

M.: Tämä helepotti. Selevät sävelet. Saamanne pitää.
J.: Aika laajan skaalan annoin, mutta kai se siitä….
M.: No problemo.

Se on hyvä, että poika tietää, mitä haluaa. Niinpä sitten eilen hain valtavan naudanpaistikimpaleen, jonka pistin yöksi leivinuuniin. Tuli nyhtönautaa. Lisäksi ohra+riisi risottoa. ja sitten sitä ”caeser-tyyppistä perussalaattia” ja alkuun eilistä lohipiirakkaa, joka kuten arvelinkin oli tänään kylmänä parempaa kuin eilen lämpimänä.

Ja jälkkäriksi ”jotain huippugourmet jälkkäriä”. Juniori tykkää kovasti leipäjuusto-hilla-jälkkäristä. Siispä sitä.

Ja teinpä vielä aamupäivällä kuppikakkuja. Kinuskikissan uudesta leivontakirjasta bongasin Daim-muffinsit. Jopas oli kaloria toisensa perään ja vierekkäin. Ja niin hyviä. Tehdessä ajattelin, jotta tulee varmasti ylimakeita, mutta nope. Suklaisia hyviä pikku kakkusia olivat. Vaikka joulupöytään.

Kuorrutetut Daim-muffinsit

12 kpl isoja, 15-20 kpl pienempiä

200 g Daim-maitosuklaata (Marabou)
150 g voita
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl maitoa tai kermaa

Leikkaa puolet suklaalevystä rouheeksi. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan vuorotellen maidon/kerman kanssa. Lisää lopuksi suklaarouhe.

Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle yksi suklaapala sydämeksi ja peitä taikinalla. Paista 225 asteessa 12-15 minuuttia.

Ja sitten vielä päälle makoisa kuorrutus.

1½ isoa (á 56 g) Daim-patukkaa
100 g voita
1½ dl tomusokeria
1 muna

Leikkaa Daim-patukat rouheeksi. Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä. Lisää tomusokeri ja muna hyvin sekoittaen. Lisää Daim-rouhe, ja siirrä kattila takaisin liedelle ja sekoittele koko ajan. Kun seos pulpahtaa ensimmäisen kerran, ota pois ja upota kattila kylmään veteen. Nosta sitten jääkaappiin jäähtymään ja anna jähmettyä siten, ettei se enää valu. Levitä kuorrutetta muffareiden päälle.

Ja safkan ohessa suoritimme arvonnan! Viime sunnuntaina kyselin viinimuistoja ja kuusi dramaattista, mukavaa ja maistuvaa muisteloa kommentteihin kertyi: Satu, Koivu, Erja, Taije, Katri H. ja hukka kertoivat omat muistonsa. Kiitos kaikille muistojen jakamisesta! Osallistuneiden kesken suoritettiin arvonta, jossa palkintona ”pieni jouluylläri”. Pehtoori ja Juniori toimivat virallisina valvojina ja Miniä onnettarena:

(äänet päälle!)

Onnea voittajalle! 😉 Lieneekö minulla oikea osoite? B13-loppuosa? Pienen jouluyllärin pistän postiin… 😉

Niitä näitä Reseptit Viini

Glögimaaottelu ja Beaujolais Nouveau 2014

Viiniharrastajan vuosikellossa [yliopistolla kaikki asiat tapahtuvat vuosikellon rytmissä, joten minulle jäänyt tämä sieltä] marraskuun lopussa on kaksi merkkipaalua: uudet [vuosikerta]glögit tulevat Alkon hyllyille ja marraskuun kolmantena torstaina ranskalaisten viinintuottajien loistavan markkinointikikan ansiosta ympäri Eurooppaa juodaan alkoholipitoista rypälemehua. Beaujoalais Nouveau est arrive La Festaankin. (Minulla on hieman ambivalentti suhtautuminen ko. tuotteeseen.)

Tänään sen avasimme, eihän se mitään suuren suuria intohimoja herätä, mutta kului se pullollinen meillä kahdella.

Nauttimista edesauttoivat hyvät oheistuotteet. Beaujolais Nouveau nautitaan ”autenttisesti” sipulipiirakan kanssa mutta vallan hyvin lohipiirakka* toimi tässä yhteydessä. Ja taatelit, viikunat, Peltolan Blue ja pecorino, piparit ja keksit. Suklaapalasetkin vielä löysimme jemmasta. Toimi, mutta eihän tuota nyt tarvitse toista pulloa lähteä ostamaan.

Ja sitten glögit. Olemme tässä ehtineet muutaman viikon kuluessa avata, emme sentään kaikkia juoda, kolme glögipullollista. Perinteisesti on testattu suomalaista Lignell-Piispasen Loimua ja [entistä] ruotsalaista Blossan vuosikertaglögiä. Tänä vuonna hankimme myös minttu-suklaaglögiä pullollisen. Se on ihan oikeasti ruotsalainen tuote. Ja tuo ”minttu-suklaa” on se, jonka arvelemme miellyttävän kahden viikon päästä kotiutuvaa tytärtä, joka on joulun kotona!!

Loimu ja Blossa ovat molemmat lilan sävyisissä pulloissa, mutta Blossan glögi on liki kirkasta. Keltaista nyt ainakin. Tuoksuu laventelille, ainakin tuoteselosteen mukaan. Mutta kun minun mielestäni glögin kuuluisi tuoksua joululle = kanelille, neilikalle, lämpimälle, – ja tuolle kaikelle Loimu tuoksuu. Minttu-suklaa ei meitä oikein riemastuttanut, tuoksu oli merkillisen tunkkainen, ja maku oli meille liian liköörinen.

Loimussa on eniten prosentteja, hintaa ja makua. 😉 Siispä tänäkin vuonna sitä hankitaan se toinen pullollinen jouluaatoksi.

~~~~~~~~~~~~~~

*Lohipiirakka

Antti Vahteran ohje, jonka mukaan olen tätä tehnyt MONTA kertaa. Ja aina on hyvää. Huomenna vielä parempaa kuin tänään…

Lohipiirakka

Ainekset

Taikina

250 g (5dl) vehnäjauhoja
125 pehmeää voita
1 dl vettä
ripaus suolaa

Täyte

2 silputtua sipulia
200 g kylmäsavulohifileetä
300 g tuoretta merilohifileetä
2 dl kermaa
1 kananmuna
2 rkl Dijon- sinappia
1 dl pieneksi kuutioitua maustekurkkua
1 dl silputtua tilliä
1 dl silputtua ruohosipulia
1 rkl currya
150 mozzarella- juustoraastetta kuorrutukseen

Valmistusohje

Taikina

Nypi voi ja jauhot sormin kulhossa tasaiseksi. Lisää sekaan suola ja 1 dl kylmää vettä. Sekoita hyvin. Anna taikinan levähtää jääkaapissa noin 1 tunti. Painele taikina tämän jälkeen reunalliseen, voideltuun paistovuokaan.

Täyte

Kuullota sipuli paistinpannulla kullankeltaiseksi ja jäähdytä. Poista lohifileistä ruodot. Leikkaa fileet ohuiksi siivuiksi ja suikaloi ne. Yhdistä kaikki aineet ja mausteet keskenään kulhossa. Kaada seos paistovuokaan painellun taikinan päälle ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 180 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarjoile rapean salaatin kanssa.

Niitä näitä Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Viikonlopun rajamailla

Kovin niukasti on lunta. Etelässä kuulemma enemmän. Haluaisin tännekin. Olisi näet joulukorttikuvien ottamisen aika. Olisi otettava täällä Napapiirin eteläpuolella kun en sittenkään ensi viikonloppuna voi lähteä mökille, en, vaikka vähän niin olin ajatellut, suunnitellut, toivonut. Ei vaan pysty, ei ehdi.

Kovin niukasti on taas ollut untakin. Ja tänä aamuna se loppui totaalisesti siihen kun ”hälyt” lähti päälle. Reilu kuukausi sitten meidän kotihälytys (Verisure) uusittiin, vähän lisättiin tehoja, minkä seurauksena järjestelmä on ollut lievästi epävakaa. Tai siis yliherkkä. Joku ”juttu” tänään varhain aamulla hälärin aiheutti. Sellainen vähän reippaampi ”herätyskello”. Onneksi turha häly.

Siispä ajoissa duunissa. Tänään yliopistomme vanha rehtori piti oman viimeisen ”Missä mennään?” -tiedotustilaisuuden alustuksen. Isoin yllätys lienee ollut se, että jo hyvinkin eläkeiässä oleva rehtori ilmoitti jatkavansa professorina ainakin vielä vuoden. En kommentoi.

Ja sitten uusi rehtori esittäytyi, ja piti lyhyen ”linjapuheen”. Erotin sieltä minua miellyttävät, tulevaisuudelle lupauksia antavat linjaukset ”monialainen tiedeyliopisto”, ”organisaatiota on kevennettävä”, ”työyhteisössä ihminen on kaiken keskellä” ja ”viestintää on parannettava” (tässä kohtaa hän tosin puhui vain ulkoisesta viestinnistä, eikä sisäisen parantamisesta, jossa totta tosiaankin olisi parantamista!). Hieman arveluttavaa oli että ”jokainen parantaa suoritustaan joka päivä”. Kuka pystyy, voi tai haluaa? Olisi jo aika saada tehdä rauhassa.

Lasten kanssa viestintää iltasella. Toinen suunnittelee opintoihin kiinni pääsemistä, toinen töihin. Tyär oli jo Meksikosta käsin puhelinhaastattelussa ollut. Se, että pääsee haastatteluun, on minusta jo rohkaisevaa. Ja näin äidin kannalta se, että haastattelu on Meksikosta Suomeen päin, eikä toisin, kuten parit edelliset työhaastettelut, on erinomaisen lohdullista, sellaisenaan.

Ihan asiasta toiseen: taas olisi Annan koruissa KLIKS uusi, kaunis koru huudettavana. Vähän samanhenkininen (mv) kuin minulla jo onkin. Tämä nuori nainen, joka on kerännyt uudelle lastensairaalalle kymmeniätuhansia euroja, sai kutsun itsenäisyyspäivävastaanotolle, – kerrankin nuoria sinne. Ja hyvä leviää: Mert O. on luvannut tehdä hänelle puvun. Onpahan yksi juhlasta etsittävä lisää… 😉

Huomenna postailen joko glögi-maaottelun tulokset ja vähän muuta viiniasiaa tai sitten kuvia ”Valoa Oulu” -tapahtumasta. Niitä odotellessa, ehkä sinäkin voisit osallistua arvontaan ja käydä kertomassa jonkin mieleenpainuneen viinikokemuksesi. Aikaa jutuille ja arvontaan osallistumiselle on sunnuntai-iltaan asti. Nyt siellä on kuusi juttua, lisää mahtuu!

Liikkuminen Ruoka ja viini

Lähiostarilla

Kokous- ja koulutuspäivän jälkeen merkillisen puhki. Ja töistä kotiuduttua totesin ilokseni, että Pehtoori oli jo päivällä siivonnut ja kaiken hyvän lisäksi Juniori, joka oli tallissamme pesemässä autoaan, lupasi pestä minunkin kiesini [kyllä minun kelpaa näiden perheen siistien miesten kanssa ;)], joten lähdimmekin käymään Ideaparkissa.

Ei ollut jaossa ämpäreitä, eikä kyllä sitten ollut niitä ruuhkiakaan.

Koko kompleksi käveltiin päästä päähän, edestakaisin. Halpiskirjakaupasta ja hiustenhoitoaineidenputiikista löydettiin ostettavaa. Ja katseltiin, että onpa niiden kymmenien liikkeiden joukossa jokunen kiinnostavakin.

Urheiluvaatekauppa ja kukkakauppa myös. Melkein yhteen ääneen ryhdyttiin pohtimaan, mistä noille kaikille riittää asiakkaita? Mistä ostajia?

Ruokapaikkoja monelta mantereelta, monenmoista: meksikolaista, pizzaa, hampurilaista, salaattia delistä, subway-patonkeja, kaikenmoista.

Ja valintamme kohdistui Tomoon.

Sushille istahdimme.

Sushi oli ihan keskivertotasoa, inkivääri merkillisen kuivaa, eikä soija ollut minulle mieluinen. Ei huonoakaan, mutta toki olen parempaa nauttinut usein. Mutta hyvä, että nyt on sushibaari aika lähellä. Oikeastaan ainoa take-a-way -safka, jota meillä harrastetaan, on juuri sushi. Vastaisuudessa ehkä useamminkin, kun on tuossa läheltä haettavissa.

PS. Joku vuosi sitten liki krooniseksi muuttunut olkapääsärkyni on nyt ollut pois pitkään [mikä ilo!]. Voisi vaikka ryhtyä treenaamaan…. https://www.youtube.com/watch?v=J077NL55p5c Loppua kohti meno vain paranee, ja liikkumisen riemu välittyy!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Viinimuistoja – ja arvonta

Tänään on viinikerhon synttärit. Me olemme viime vuosina menneet ulos syömään vuoden aikana kertyneitä bonusrahoja. Niin tänäänkin. Menemme Ynninkulmaan, sen Pohjanholvi-kabinettiin Grand Dinnerille.

Kerhon toiminnasta täällä juttua, ja vanhoja kuvia. Ui-jui…

Noista kuvista tuli mieleen paljon muistoja, viinimuistojakin. Suuria ja vanhoja viinejä on maistettu: Château Palmer, Château Petrus, Château Y´quem, Penfolds´n Grange, Madeira Bual vuodelta 1845 (solera), monia täysin mitäänsanomattomia, huonojakin, korkkivikaisia, suosikeiksi nousseita, erikoisia, unohtumattomia. Viinejä kymmenistä eri maista. Makumuistoja jää toisista pitkäksikin aikaa.

Ja tosiasiahan on, että viinin makuun vaikuttaa tavattomasti tilanne, oma vire, tunnelma, ruoka, seura ja moni, moni seikka, jolla ei ole itse asiassa mitään tekemistä viinin itsensä kanssa. Joskus esimerkiksi ulkomailla maistettu viini, jollainen sitten roudataan kotiinkin, onkin Suomessa ihan erilainen, yleensä huonompi kuin tuottajamaassa paikallisen ruoan ja miljöön kanssa nautittu.

Minulla on monia viinejä, jotka muistan tilanteen, hetken, tunnelman vuoksi. Niistä on tullut osa omaa muistovarantoa. Sekä hyvässä että pahassa.

Yksi monista, ja yksi vahvimmista viinimuistoistani liittyy eteläafrikkalaiseen punaviiniin, jonka nautin arki-iltapäivänä syystalvella 2003 Helsingissä ollessani yksin vasta-avatussa viinibaari/bistrossa Fabianinkadulla, Helsingin yliopiston valtsikan ja historian laitoksen ”takana”. Olin tuolloin ollut pitämässä väitöskirjani tiimoilta palaveria tulevan vastaväittäjäni kanssa ja minulla oli hyvin vahva ja raastava tunne, että työni on surkea, että käsikirjoituksesta ei koskaan tule valmista, ei ainakaan hyvää väitöskirjaa. Minulla oli parituntinen aikaa ennen koneelle lähtöä, ja poikkesin ko. viinibistroon, jonka nimeä en millään muista, sitä ei enää ole ja jota parikin viinikerhomme jäsentä oli suositellut. Iltapäivällä siellä oli vain muutamia opiskelijoita punkkupullon ja burgungin patojen äärellä.

Menin kellarimaisen tilan perälle baaritiskille ja sanoin haluavani lasillisen hyvää, lämmittävää, lohdullista punaviiniä. Ja ranskalaisen näköinen, tosin suomalainen, mies kaatoi minulle lasillisen eteläafrikkalaista syrah-rypäleestä tehtyä, verraten kallista viiniä. Se oli paksua, tummaa, mustaherukalle, sikarilaatikolle ja nahalle tuoksuvaa hyvin lohduttavaa viiniä, jonka nimi on liki mahdoton lausua ja jonka etiketissä on seitsemän tuolia. Viini maistui; se oli hyvää, lämmittävää ja lohdullista. Ja väitöskirjakin hyväksyttiin seuraavana keväänä.

Ollessamme Etelä-Afrikassa syksyllä 2009 etsimme viiniä monesta paikasta, ja lopulta löysimmekin. Maistoimme siellä: se oli edelleen erinomaista. Toimme kotiin kaksi pullollista: se oli edelleen erinomaista. Ja jokunen vuosi sitten sitä sai Alkostakin: se oli edelleen erinomaista.

Mikä on sinun viinimuistosi, joka säilyy? Missä olet juonut viinin, joka jäi mieleen? Muistatko sen nimenkin? Mikä siitä teki erityisen? Kerro kommenttilaatikossa. Jos siihen liittyy tarina, olisi hienoa kuulla se, mutta pelkkä viinin nimikin riittää. Kaikkien jotain kommenttteihin kirjoittaneiden kesken arvon ensi viikon lopulla (23.11.) pienen jouluisen yllärijutun (tai vaihtoehtoisesti voittaja saa valita Vuorotellen-kirjani). Sinun viinimuistosi, hienoin tai huonoin viini koskaan?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kuva lisätty su klo 14.40 Taijen kommentin innoittamana

Niitä näitä Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Perjantain palaset

Tällaisina päivinä, jolloin olen työpaikalla ainakin tunnin ennen kuin on tarkoitus, ehdin yleensä – lopultakin – saada aikaiseksi kovin vähän. Niin tänäänkin. Ja sitten vielä lähdin kovin etuajassa töistä, mutta en tunnusta, – en tosiaankaan tunnusta – , että katuisin, päinvastoin: hyvä että menin ajoissa, hyvä että lähdin ajoissa. Kaikkinensa päivä on koostunut monista palasista.

Klikkaa isommaksi, kannattaa!

Aamulla pari tuntia tentinvalvonnassa. Voiko olla tylsempää puuhaa? Isossa luentosalissa istuu kourallinen opiskelijoita syventyneinä vastauspapereihinsa ja meitä on kaksi valvojaa, jotka emme saa lukea, emme saa jutella [emmehän me nyt sentään ihan supattamatta koko aikaa olleet], emme saa tehdä muuta kuin tappaa aikaa ja toivoa, että joku tenttijä haluaisi käydä vessassa: silloin pääsisi liikkumaan ja itsekin käymään … . Tämän tylsistymisen tietäen olin erinomaisen iloinen, että yksi kollega tunsi [aiheettomasti] olevansa minulle ”velkaa” osan valvontahukista, ja tuli kymmeneltä päästämään minut pois! Huh!

Mutta en suinkaan tuhlannut näin saamaani puoltatoista ”ylimääräistä työtuntia”, vaan palaveri tohtorikoulutettavan kanssa oli juuri sopiva tälle aamupäivälle. Tohtorikoulutusasiaa, kahvittelua ja kuulumisten vaihtamista, spekulaatioita tulevasta uudesta professorista [eiliset näyteluennot arvostelun kohteena], kaikenmoista höpöttämistä, ja ”kaikenmoinen” on hyväksi. 😉

Iltapäivällä tehollista toisten kehumista, yhteistyötä ja avunantoa. YYA-hengessä perjantai-iltapäivä. Rästihommia ruksin pois.

Karkasin ajoissa: Lidl, Caritas ja kotiin.

Miten olikin niin nälkä? – ja kyllä punaviinikin maistui tavattoman hyvälle. Nimenomaan tuo Las Moras. Saman talon rose-skumppa on maistunut meille ja vieraille jo aiemmin, nyt tämä Malbec-rypäleestä tehty suklaa-aromeille ja lämpimälle maistuva argentiinalainen punaviini miellytti meitä kovin. Ihan niin kuin teki viime viikonloppuna Helsingissäkin.

Mallorca Niitä näitä Ruoka ja viini

Mallorcalaisissa pöydissä

Eilinen kotiinpaluu aika nihkeissä, tai tarkemmin ottaen nuoskaisissa, tunnelmissa. Pimeää, märkää, räntäistä, ja sellainen pieni lisäriesa, ettei Juniorin laukku sitten Ouluun tullutkaan. Ei ole tullut vieläkään. Reissun tehneillä patikkakamppeilla ja muutamalla iltavermeellä tai uikkashortseilla ei niin kiire, eikä huoli niistä, mutta kamerankin muistikortteineen, satoine kuvineen, poika oli laukkuun pakannut. 🙁

Toinen riesa, että Pehtoorin kanssa toimme flunssan lämpimältä Välimereltä syystalviseen pohjoiseen. Pehtoorilla jo torstainailtana päänsärkyä, perjantaina silti vuorille, silloin minulla vilunväreitä ja väsyä, päänsärkyä. Eilen molemmat kurkkupastillien, nenäsuihkeiden, särkylääkkeiden ja kuumien juomien ja – hyvä on – viinienkin turvin lensimme kotiin. Nyt Pehtoori jo toipumassa, minulla edelleen aika voipunut ja kovin, kovin kurkkukipuinen olo. Silti huomista vallan työntäyteistä päivää olen yritellyt valmistella. Kuume kun ei nouse, niin en oikein levätäkään osaa. 🙂

”Toisella kädellä” olen myös reissun kuvatiedostoja selaillut…

Ja ruoka- ja juomakuvia koettanut kuvakansioista purkaa. Pitkästi yli tuhat kuvaa viikon aikana otin vanhalla isolla järkkärilläni (ja muutamina päivinä vuorilla mukana zoomikin), mutta iltakuvat ja ruokakuvat olen ottanut joko puhelimen kameralla tai ”Pikku Makella” (= Canon G1 X), joka on kyllä iltakuvien ottamisessa ihan pitelemätön.

Aamiaiset meidän hotellissa enemmän kuin kelvollisia. Parasta olivat valmiiksi paloitellut hedelmät. Minulla meni aika vähillä hiilareilla aamiaiset,

mutta näistä pikkuhyvistä ei voinut kieltäytyä. Oikealla on paikallinen erikoisuus. Höyhenenkevyt leivonnainen, jossa on valniljakreemiä sisällä. Niitä on monenlaisia versioita (mm. kierteisiä (alla)) ja niiden nimi on ”emsaimadas”.

WP_20141020_08_37_22_Pro

After hike -juomista muutama kuva…

Cavaa ja ”livenä” puristettua appelsiinimehua. Yhdessä tai erikseen. Sangriakin yhtenä päivänä pöydässä. Ja Juniori katsoi after hikeillä oluensa ansainneensa.

WP_20141020_19_08_40_Pro

Ja tapaksia. Ne eivät olleet mitään pikkupiperryksiä. Tässä vain kolme annosta, jotka jaettiin. Miniällekin mustekalarenkaita kokeeksi ja maistuivatkin. 😉

Palmassa kävimme El Corte Inglesin ”Herkussa”, jossa oli tällainen maisteluautomaatti.
Kaivelimme tietysti taskunpohjia, jotta kolikoita olisi löytynyt, mutta sitten hokasimme, että maistiaiset olivat ilmaisia!
Onnistuisiko Suomessa? Mahtaisi perjantaisin olla jonoa maistelemassa…. 😉

El Corte Inglesin ”Herkussa” myös Iberian kinkkua. Ei ole ihan tavallisen keittokinkun hinnassa.

Oliivisato oli kypsymässä ja niitä riitti!!!

Kävimme myös parissa kauppahallissa:

Mallorcan_-3

Mallorcan_-4

Mallorcan_-24

Mallorcan_-5

Mallorcan_-8

Minä söin koko viikon äyriäisia ja kalaa… viimeisen illan ”hakea” (= kummeliturska?) lukuunottamatta kaikki olivat hyviä, erinomaisia, sardiinitkin.

Mallorcan_-2

Meriahven.

Mallorcan_

Tonnikala.

Mallorcan_-12

Ja tämä oli torstai-illan hienon ravintolan huippuannos. ”Päivän kala”. Sille ei ollut edes englannin kielistä nimeä. Necroksi kutsuivat. Sanoivat mallorcalaiseksi erikoisuudeksi, joka on musta iso kala, mutta liha on valkoista. Kuhan ja turskan välimuoto maultaan. Voisin syödä toistekin.

Es Faro ravintola majakan juurella oli hieno, enimmäkseen kalaruokiin erikoistunut, mutta Miniälle Wellingtonin pihvi maistui.