Ruoka ja viini – Sivu 72 – Tuulestatemmattua

Kesän lämpöön kylmä kurkkukeitto

Tämän viikon postauksista puuttuu ”Jokaviikkoinen soppamme”. Niitä alkaa olla jo yli kaksikymmentä, puoli vuotta on pian soppia keitelty ja maisteltu.

Kun keskiviikkona oli kesä, oli väistämätöntä, että tein kurkkukeittoa. Sitä meillä tehdään monta kertaa kesässä. Se on helppoa kahdelle tai kahdellekymmenelle. Se on parasta kun teet aamulla ja tarjoat illansuussa. Maistuu toki seuraavanakin päivänä.

Kahden hengen annos syntyy seuraavista aineksista…

Kurkku-jukurttikeitto

1 kurkku
½ tl suolaa
1 valkosipulin kynsi
1 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
4 dl Bulgarian jukurttia
ruohosipulia
Raasta kurkku, sekoita joukkoon suola ja laita siivilään valumaan.
Silppua valkosipulinkynsi, laita ne kulhon pohjalle, kaada päälle ruokalusikallinen oliiviöljyä ja rouhi mustapippuria. Sekoita 4 dl Bulgarian jukurttia (sen olen monien kokeilujen jälkeen todennut tässä parhaimmaksi, raikkaimmaksi) joukkoon, silppua sekaan ruohosipulia.
Sekoita lopuksi sekaan valunut kurkkumassa ja anna makuuntua jääkaapissa vähintään puolisen tuntia.

Kun tuot keiton tarjolle, sekoita joukkoon muutama jääpala ja oheen silputtua paprikaa ja kurkkua, ehkä sipulia ja krutoneita. Sekä tietysti hyvää leipää.

Ja sitten linkki viime kesän ”hittikeittoon” = Kokkolan kurkkukeitto. Se on hienostuneempi versio tästä samasta asiasta. Suosittelen.

Kurkkukeitto ja muuta hyvää

Sunnuntai ulkona ja herkutellen

Minulla on työhuoneen ikkuna auki. Kuuluu linnunlaulu, ei sateen ropinaa, ei tuulen riepotusta puissa, eikä palele, ei vaikka ikkuna on auki. Minulla on vielä paljon tehtävää tänä iltana, – huomenna puolelta päivin on deadline … on taas mahdollisuus yrittää saada kuvasarjoja hyväksytyksi. Osaa voi yrittää läpäistä vasta viikonloppuna Torniossa, mutta ”vanhojen” sarjojen korjauksia, täydennyksiä, hiomisia, sävyjen yhteismitallistamisia, ihonvärien ”oikeellistamista” on yritettävä nyt, sillä huomenna on palautus. Yhtä sarjaa vaille ovatkin tehtynä.

Klikkaamalla kuvat suurenevat.

Vaikka tekemistä on vielä, olen kuitenkin aamupäivällä viettänyt pitkän aikaa merenrannalla, Ilokivillä, Nallikarissa, ulkona. Luulin, että olisi jo lämmin, ja jätin sormikkaat kotiin, – ei olisi kannattanut luulla. Merenrannassa tuuli kylmästi, melkein vihloi, mutta poskissa tuntui hyvälle, tuntui reippaalle, liikkuvalle, auringolle, lupaukselle siitä, että sittenkin pian on lämpimämpi.

Ja sitten taas pari tuntia taas ahersin näyttökuvien parissa: alan jo oikeasti inhota muutamia kuviani, sillä olen niin paljon niitä säädellyt, muokannut, sävyttänyt, tarkistellut gamuteja, etsinyt kennoroskia, poistanut heijasteita, lisännyt heijasteita, korjannut objektiivivääristymiä, … huoh!

Ei ollut pienintäkään aikomusta tehdä tänään mitään erityistä safkaa, mutta jo aika aikaisin aamulla Juniorilta tuli Whatsapp-viesti, että olisko sittenkin ja moneltako ruokaa, joten enhän voinut muuta kuin tarkastaa pakastimen tilansteen ja Pehtoori lähti pyytämättä kauppaan, joten söimmehän me taas aika hyvin.

Nuo tarvitaan uuden, ihan oma kehitelmän lisukkeen tekemiseen.

Lisuke grillatulle lohelle tai vaikka savustetulle kalalle

1 kurkku
1 avokado
2 rkl Cuisine Fraiche Tilli & Sitruunaa
ripaus suolaa
tilliä
salaattia

Revi salaatti kulhon pohjalle.
Sekoita keskenään pieniksi kuutioiksi silputtu kurkku, paloiteltu avokado ja sekoita joukkoon Cuisine Fraiche ja suola sekä tilliä.
Laita seos salaatin päälle, ja viimeistele tillillä.

Jälkkärinä oli – taas – Björckiä: mangoa, mansikoita, valmiita marenkeja, suolakaramellia (= kondensoitua maitoa ja siihen maldon-suolakiteitä). Aika haasteellista! :), mutta kokeilehan. Ja sitten vielä Creme fraichea, johon sekoitetaan (aitoa) vaniljaa ja hunajaa. Keep it simple! Tämä hyvä!

Ja kuten meidän arvovaltaisen viinikerhon historiattomiin lausahduksiin kuuluu: ”Onko rosé viiniä?” – Jos vastaus on myöntävä, niin sitten suosittelemme tätä. Tosin Torresin Santa Digna on perusjuttu, onneksi liki aina saatavilla, mutta tämä on vain satunnaisesti Suomen suven päivällisillä ilahduttamassa, ja nyt sitä taas on myynnissä, joten harkintaan ja hankintaan. On tulossa pitkä kuuma kesä! Siis Tavel! Se on kotoisin sieltä, mistä roseen kuuluukin olla, se on viinillinen, ei mikään karkkilitku, vaan hyvä, raikas, kauniin punainen rose.

Jokaviikkoinen soppamme

Astetta parempi sosekeitto – parsakaali & al.

Se Parempi Parsakaalikeitto

Kuvassa on ainekset, jotka tarvitaan, – ja sitten lisäksi paketti pinaattia (unohtui kuvatessa… 😉) .

3 salottisipulia
3 valkosipulikynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 parsakaali
1 Rosamunda-peruna
8 dl kana- tai kasvislientä (5 dl Puljonkia + 3 dl vettä)
1½ dl ruokakermaa
70 g tuore/salaattipinaattia
1 pkt (150 g) vuohenjuustoa
mustapippuria ja suolaa

Kuori, silppua ja kuullota sipuleita öljyssä muutama minuutti. Lisää joukkoon paloiteltu parsakaali (nuput irti, ja varsi kuorittuna palasiksi) ja kuorittu ja kuutioitu peruna. Keitä kypsäksi (n. 15 minuuttia).
Ota kattila liedeltä lisää pinaatti, kerma ja vuohenjuusto ja kuumenna keitto ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi.
Kuumenna keitto, ja halutessasi voit vielä tarjolle laittaessa murustella pinnalle vuohenjuustoa.

Paras ”tykötarve” olisi sellainen Välimeren maissa yleinen vaalea, sitkeä, rapeakuorinen vaalea leipä, mutta kun sitä ei ollut tarjolla, niin uskokaa pois Tuc-keksit (Sourcream tms.) olivat ihan tolkuttoman hyviä tämän kanssa. (Huomaatteko muuten tuon lusikan; se on yksi niistä ”rekvitisoinneista”, joita näitä ”Jokaviikkoisen sopan” -postauksia varten olen hankkinut (H:gin Stockalta huhtikuussa). Eikä hankinta johtunut vain siitä, että halusin soppakuviin vaihtelua, vaan myös siitä, että yksi soppakuvani, jonka laitoin helmikuun VAT-näyttöön pomppautettiin sen takia, että lusikassa oli ”valaisuvirhe”. Kai huomasitte (kliks)? Mattapintaisessa lusikassa sellainen ei näy. 😀

Joka tapauksessa tämä on oikein hyvä keitto. Sopii kevääseen, kesään, syksyyn. Täyteläinen, runsas. Ja kannattaa tehdä hyvään liemeen (= Puljonki).

Noh, vaikka vaikka keitto ei ollut mitenkään kevyt, meillä oli jälkkäriäkin. Minulla on jo pitkään tehnyt mieli tätä meillä oikein juhlaruokanakin tarjottua ananas-minttu-sokeri-turkkilainen jukurtti -herkkua. Olennaista on, että sekä ananas että minttu ovat tuoreita. Apsullekin maistui. Miksipä ei olisi maistunut. Ohje täällä (LappItalian sivulla 28).

Jokaviikkoinen soppamme Oulu Ruoka ja viini

Tällä viikkolla rössypotulle mahdollisuus

Lähtökohta oli tämä: minä en ole syönyt rössypottua vuosikymmeniin, ehkä viimeksi koulussa, ja makumuistoni siitä eivät ole hyviä, mikä on syy sille, etten ole sitä myöskään koskaan edes yrittänyt keittää. Pehtoori sen sijaan on aina pitänyt rössypotusta, erityisesti äitinsä keittämästä, mutta muutoinkin. Kun aloitin tämän Jokaviikkoinen soppamme -projektin, lupasin, että tänä vuonna sen keitän ja syön.

Niinpä tässä kun oltiin anoppilassa käymässä, kysyin anopilta, miten hän soppansa on keittänyt. Ymmärtääkseni olennainen ero tavalliseen on siinä, että anoppi ei käytä pekonia vaan voita, ehkä joskus mukaan savukylkeä (joka ymmärtääkseni kuuluu ”perinteiseen”). Ainesmääriä ja keittoaikoja tms. en saanut, mutta soveltelin. Ja tässä nyt

Minun rössypottuni!
(tästä annoksesta jäi vähän)

6 kiinteää perunaa
150 g rössyä eli veripalttua
4 cm pätkä purjoa
3 rkl voita
8 – 10 dl vettä
½ – 1 tl suolaa
3 + 3 mauste- ja mustapippuria

Kuori, paloittele ja keitä perunat suolavedessä kypsiksi.
Kaada vesi erilliseen astiaan, lisää kattilaan voi, silputtu purjo ja paloiteltu rössy.
Miedolla lämmöllä viitisen minuuttia niin että rössy vähän pehmenee (muttei murene).
Kaada keitinvesi takaisin kattilaan ja kuumenna keitto.

Purjo ei kuulu anopin soppaan, minä halusin vähän sipulin makua, sitten kun en tiennyt että mustia vai maustepippureita ja kuinka paljon, laitoin molempia kolme.

Tämä on varmasti tähänastisista halvin soppa. Olisikohan koko pikku kattilallinen tullut maksamaan kolme euroa. Rössy maksaa seitsemän euroa kiloa, joten mikään luksus-elintarvike se ei ole. Eikä tekemistä voi väittää monimutkaiseksi tai aikaavieväksi.

Koskapa en lopultakaan ollut ihan varma, tulenkohan sittenkään kylläiseksi tästä oululaisesta perinnekeitosta, vaikka kuinka koettaisin taiten sen tehdä ja ennakkoluulottomasti siihen suhtautua, ostin ja laitoin pöytään myös Tositummaa Reissumiestä (lempparileipä nyt) ja pari siivua graavilohta. Ja katoin meille ruoan Huvilaan, jonka tänään sain talven jäljiltä puhtaaksi pestyksi ja ikkunat kirkkaiksi. Useinhan ruoan, kuten viininkin makuun vaikuttavat seura ja miljöö, joten ajattelin, että nyt todellakin annan tälle lapsuuteni inhokkiruoalle mahdollisuuden.

Ja?

Ei se ollut pahaa. Ei ollenkaan. Erityisesti perunat olivat hyviä! 😀 Luulenpa, että juuri tämä anopin tapa käyttää voita pekonin sijaan, oli minulle se ratkaiseva tekijä. Ja se, että rössy oli tuoretta, ei kuivaa, palanutta käppyrää tai pekonirasvaiseen liemeen murentunutta kuten koulussa usein oli.

Pehtoorin kommentti oli, että olisi tätä jo aiemminkin meidän pitkästi yli 30-vuotisen yhteisen keittiötaipaleemme aikana tehdä. Pehtoori otti lisääkin.

Ehkä joskus keitän uudelleenkin. Mutta onhan tässä tänä vuonna vielä seitsemän kuukauden jokaviikkoiset sopat edessä, joten seuraava rössypottupäivä ei ole ihan näköpiirissä. 😉

Rössypottuhan on nimenomaan oululainen perinneruoka, ja sen nimissä Oulusta poismuuttaneet (= Helsinkiin muuttaneet) ovat perustaneet oikein oman rössypottuseuransa. Kirjoitin siitä ja jäseneksi pääsystä lyhyesti viime kesänä (KLIKS), mutta seuran koko 10-vuotishistorian on Oulun murteella oikein hyvin ja hauskasti kirjoittanut Seppo Hentilä. Nythän seura on jo 21-vuotias, ja on ymmärtääkseni edelleen elossa ja voi hyvin. Vaikka muuttaisin Helsinkiin, en ainakaan rössypotun takia seuraan liittyisi. ;D

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Rästipostaus

Korealainen kana, jonka ohjeen bongasin tyttären luona Kauppalehti-Optiosta jo ennen vappua, joutui odottelemaan kokeilua, koska ohjessa on maustetahna nimeltä gochujang. Ei mitään tietoa, mitä se on tai mistä sitä saa? Lopulta löysin Raksilan City-marketista, ja sitten testaamaan. Ohjeesta poiketen meillä oli koipisia, jotka vaativat pidemmän kypsymisajan kuin tuossa ohjeessa, mutta muutoin ihan ohjeen mukaan tein. Kyllä me molemmat pidimme ruoasta oikeinkin. Vaihtelua meidän kovin suomalais-välimerelliseen keittiöön. Tuosta törpöstä jäi niin paljon, että kesän grillikaudella marinadeihin epäilemättä tulee lusikallinen tai pari silloin tällöin sujahtamaan.

Mutta se, mitä tulen tekemään varmasti usein oli lisuke [kuvassa oikeassa reunassa].

Hapanimelä kurkku

1 kurkku
1 salottisipuli hienonnettuna
4 rkl riisietikkaa
3 rkl sokeria
1 punainen chili

Kuori kurkku, puolita pituussuuntaan ja poista siemenet. Viipaloi ohuiksi siivuiksi ja sekoita muiden ainesten kera. Anna tekeentyä tovi.

Tämä on ihan selvästi sukulaisruoka meillä vuosikymmeniä tarjotuille Setsuanin kurkuille.

Toinen uudenlainen ruoka oli viime viikolla Katin kommenteissa vinkkaama ”pastaa ja kikneitä”. Kuukkeloin netissä ristiin rastiin: versioita oli jos vaikka minkälaisia. Valitsin pari ja soveltelin tämmöisen:

Pastaa ja kikherneitä voi-sitruunakastikkeessa

2 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 tlk kikherneitä
1 rasia (150 g) pinaatti
½ sitruunan mehu
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa mustapippuria

Tagliatellea ja pinnalle raastettua sitruunankuorta Esivalmistele ainekset. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Huuhtele ja valuta pinaatti ja kikherneet.

Laita vesi kiehumaan, ja keitä tagliatelle al dente -kypsäksi.

Samaan aikaan kuullota murskatut valkosipulinkynnet öljyssä, lisää pinaatti, ja melkein heti perään valutetut kikherneet. Paahda pannulla viitisen minuuttia, ja sen jälkeen ota pannu pois liedeltä. Mausta sitten sitruunamehulla, hunajalla, suolalla ja pippurilla.

Kun pasta on kypsää, kaada vesi pois ja sekoita kikhernekastike tagliatellen joukkoon. Pinnalle voinokare ja raastettua sitruunaa.

Tämä oli kyllä maukasta, nimenomaan maukasta. Kikneiden lempeä makeus miellytti. Oikein hyvä kasvisruoka, jolla saa varmasti päivän proteiinikiintiön kuitatuksi.

Ja menneenä viikonloppua jatkuivat Tomi Björckin Australia-kirjan reseptien testailut.

Lehtikaalihan löysi meidän keittiöön todenteolla vasta viime kesänä, oman yrttipenkin satoa syötiin usein, ja ainon nyt kaksinkertaistaa ”viljelykset” tämän osalta. Grilliruokaa kun joka tapauksessa on tulossa niin tässä hyvä ”saideri” ~ lisuke, joka kirjassa kulkee nimellä

Kale-lisuke

Tästä määrästä tuli meille kahdelle tuoremakkaran oheen sopiva annos.

100 g pestyä, kuivattua, keskiruodista irrotettua ja revittyä lehtikaalta
2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
2 tl sokeria
2 rkl soijakastiketta

Kuumenna öly pannulla, lisää valkosipuli, sitten sokeria ja heti perään kaali. Pyörittele hetki, olisiko minuutin, kaksi niin että kaalit rapeutuvat. Mausta soijalla. Eikä muuta.

Eilen sitten meillä oli lisukkeena uunifetaa. Pehtoorin kanssa rankkasimme ohi ”iänikuisen” halloumin, mutta Juniori ei pitänyt niin kovasti. Olennaista tässä on varmasti se, millaista fetaa käyttää. Tavallistakin enemmän raaka-aine ratkaisee. Meillä on yleensä, lähes aina Patroksen fetapala, mutta nyt sattui kaapissa olemaan joku vähän pienempi kimpale, luomufetaa.

Ja tämä jatkaa näiden simppeleiden kesäruokien sarjaa

Fetaa uunissa

1 pala fetaa
1 rklo oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
mustapippuria
tuoretta oreganoa

Laita feta leivinpaperin päälle [en kyllä oikein tiedä miksi pitäisi, ensi kerralla jätän paperin pois], lisää päälle öljy, hunja ja pippuri. Paada 150-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Ripottele pinnalle tuore oregano.

Meillä tämä oli pakasteesta otettujen keftedesien seurana, Björck suosittelee tuoreen vaalean leivän oheen. Todellakin menisi varmasti alkuruokana tai buffassa.

Ja sitten sokerina pohjalla hieno alkuruoka tai kesäpäivän lounas.

Paistetut (tai grillatut) persikat ja prosciuttoa

(Tässä taas ohje kahdelle)

3 persikkaa
3 siivua prosciuttoa
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl sokeria
tilkka valkoviiniä (skumppakin toimi)
suolaa, mustapippuria
1 tl hunajaa
muutama saksanpähkinä

Paahda prosciuttoa uunissa (200-astetta) 5 – 10 minuuttia.
Pese ja halkaise persikat.Poista kivet. Paista ne ruskeiksi pannulla oliiviöljyn, sokerin ja valkoviinin kanssa. Suolaa ja pippuroi kevyesti.
Nostele persikat leikkuupinta ylöspäin pellille leivinpaperin päälle ja valuta persikoiden päälle paistoneste ja hunaja, ja laita uuniin (200 C, 5 min.)
Tarjoile lämpiminä saksanpähkinöiden ja murustetun uunipaahdetun prosciutton kanssa.

Tähän menuun olisi vielä ihana jälkiruoka, sekin samaisesta kirjasta, joka syötiin eilen, mutta säästänpä sen johonkin toiseen kertaan.

Mutta lämpimästi voin näitä kaikkia, helppoja, nopeatekoisia pikkuruokia suositella kesäisiin buffetpöytiin, mökkikeittiöön, arjen lounaille tai osaksi barbeque-partyjä.

Ohjeessa mainittu skumppa oli tämä. Periaatteessa sellainen pullo, etten osta, mutta ostin kuitenkin kun yksi tuttu kehui. Ja niinhän siinä kävi, että tuoo Cava oli parempi kuin tämä samppanja.

Jokaviikkoinen soppamme Reseptit Ruoka ja viini

Jokaviikkoinen parsamme, pulla auttaa flunssaan ja palovaroitinten testaus

Tänään keittopäivä. Nyt on koko vuosi syöty ainakin yksi kotitekoinen keitto per viikko ja parsaa ainakin kerran viikossa parin kuukauden ajan. Jokohan tälle sesongille parsa riittäisi? Tänään vielä soppa vihreästä parsasta, sillä äidin keittorepertuaarissa ei ole koko keväänä ollut parsaa. Siksipä keitoksi valikoitui tällainen vähän tuhdimpi, perusparsakeitto.

Parsakeitto (perus)

Valmistusaineet

1 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
2 salottisipulia
1 valkosipulin kynsi
1 rkl vehnäjauhoja
8 dl vettä
1 fondikuppi
nippu vihreää parsaa
100 g tuorejuustoa (ruohosipuli-, yrtti- tms.)

Silppua sipulit ja kuullota ne voin ja oliiviöljyn seoksessa. Sekoita vehnäjauhot hyvin, etteivät paakkuunnu, lisää vesi ja fondi. Anna kiehua pieni tovi ja lisää joukkoon paloiteltu parsa. Kun parsat ovat kypsiä, ota jokaiselle lautaselle nuppu tai pari koristeeksi. Soseuta parsat ja lisää tuorejuusto.

Tästä riittää neljälle alkuruoaksi tai kahdelle keitoksi paahdetun saaristolaisleivän tai paahtoleivän kanssa.

Me nautimme tämän alkuruoaksi, pääruoaksi tein Katin eilen suosittelemaa kikherne-sitruunapastaa. Laitan sen ohjeen joku päivä…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja jälkiruokana meillä oli tänään pullaa. Minulla on pitkään tehnyt mieli pullaa, ja nyt kun flunssan takia en uloskaan oikein viitsinyt lähteä, päätin sitten leipoa. Pullaa ja vieläpä kookospullaa! Minä pidän kookoksesta ihan joka muodossa.

Erinomaisen hyvälle vaikuttivat uudessa Tomi Björckin Australia-kirjassa olevat ”Minkan kookospullat”. Vaimo on antanut ainakin nimensä näille kookospuustisille.

Ohje on suunnilleen peruspullataikinan resepti, mutta maidon tilalle tulee kookoskermaa. Tosin … me oltiin aamulla Pehtoorin kanssa kimpassa kaupassa, enkä silti vaihtanut hänen kärryyn laittamia Alpron cuisene -purkkeja ”oikeaan” kookoskermaan, mutta eipä tuo haitannut. Erinomaisen hyviä tuli cuisinellakin.

Minka´s Coconut Buns

Taikina

1 pkt tuorehiiva
5 dl kookosmaitoa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
1 kananmuna
13 dl vehnäjauhoja
100 g pehmeää voita

Täyte
100g pehmeää voita
1 dl sokeria
paljon kanelia

Voiteluun käytin kananmunan ja kookosöljyn sekoitusta. Pinnalle raesokeria.

Eikä leipomisessa mitään ihmeellistä; leivotaan ihan kuten tavalliset korvapuustitkin.

Ja toisen kohottamisen jälkeen uunnin 225 C 10 – 12 minuuttia uunista ja pullien koosta riippuen.

Ja sittenpä tapahtui niin, että tämä nuhanenä oli poissa keittiöstä ”studion puolella” (= vierashuone) tekemässä ´set uppia´ päivän ruokakuvauksia varten, ja hieman tuoksuttelin, että onpas toisessa pellillisessä paljon vahvempi pullantuoksu kuin toisessa, ja saman tien palovaroitin antoi kuulua olevansa kunnossa. Eikä siinä vielä kaikki: eka kertaa sain pullaleivonnallani ja ylipäätään millään tavoin aikaiseksi meidän Verisuren-palohälytyksen täydellisen laukeamisen. Oli muuten vakuuttava meteli. Vielä paljon isompi kuin varashälytin-liiketunnistimesta lähtee, vaikka sekin kyllä kuuluu naapureihin asti oikein hyvin.

Olinpa nimittäin laiskuuttani [en hakenut Festasta toista peltiä] latonut pullat leivinpaperin päälle ritilälle, ja tietysti siellä takimmainen kunnolla voinen ja öljyinen puustinen oli kaatunut ja vilahtanut uunin takaseinän ja ritilän välistä uunin pohjalle. Lähti muuten ihan hurjan sankka savu siitä! Sellainen Australian barbeque-fiilis oli käsin kosketeltava tai siis korvia huumaava, silmiä kirvelevä, entistä ahtaammaksi hengittämisen tekevä.

Mutta pullasta tuli hyvää, ihan mahdottoman hyvää. Teen toistekin. Kahdella pellillä.

Reseptit Ruoka ja viini

Uusia keittiöjuttuja

Jokaviikkoinen soppamme siirtyi torstaille, kun Pehtoori toi aamupäivällä kaupungista Tomi Björkin uusimman keittokirjan ja Enni Mustosen Rautarouvan tytär! sekä lohta, jolla aikoi aloittaa tämän kesän savustuskauden.

Björkin kirjassa oli paitsi tavattoman, paikoin aivan liian, tummat kuvat, joissa melkein puolessa ”rekvisiittana” oli käytetty ryppyisiä pöytäliinoja ja rutattuja pyyhkeitä, mihin ruokakuvaajaksikin opettelevana kiinnitin kriittisen huomioni, mutta myös mitä mainioimmilta tuntuvia simppeleitä ja rentoja kesäruokaohjeita. Päätimmepä heti kokeilla savulohelle uudenlaisia lisukkeita, kun kerran aineksetkin sattuivat olemaan kotosalla.

Avocadomuusi oli riisuttu versio meksikolaisesta guacamolesta, jota meillä tuli sattuneesta syystä tässä jokunen vuosi sitten syötyä liki kyllästymiseen asti. Tässä Björkin versiossa vain murskaat haarukalla neljän avokadon palaset muusiksi ja laitat sekaan yhden sitruunan mehun, öliiviöljyä, sokeria, suolaa ja mustapippuria. Fresh!

Ja sitten pussillinen pinaattia vain kuumalle paistinpannulle, jossa on tilkka öljyä, minuutti, pari siinä ja sitten maldonsuolaa pinnalle. Ja pitihän sitten kokeilla tuo ”uppomunien” (meille) uudenlainen tekotapa.

Riko kananmuna kahvikuppiin asetetun tuorekelmupalan sisään, pyöräytä kelmu nyytiksi ja solmi. Kuumenna vesi niin, että se juuri ja juuri kiehuu (kelmu kestää noin 100 astetta). Laske nyytit veteen, ja keitä hiljalleen 4 – 6 minuuttia. Niistä tuli hyviä ja ihan aasialaisten dumplingsien näköisiä.

Kaikkinensa kokonaisuus oli hyvä. Toivoin vain, etten olisi lumi/rae/vesisateisiin vedoten lintsannut lenkkiä, enkä aamupäivällä Apsun vanhempineen käydessä syönyt porkkanakakkua kahvipöydässä. Sillä aika kylläiseksi tuosta annoksesta tuli, mutta kannattaa kyllä kokeilla.

Huomenna meillä on sitten korealaista kanaa (sekin uusi kokeilu (Kauppalehti Optiosta) ja vasta torstaina soppapäivä, mutta tulossa on!

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Perjantai on hyvä päivä

Tämä on niitä päiviä, jolloin (vieläkin) havahdun olemaan erinomaisen tyytyväinen siihen, etten ole säännöllisen ansiotyön sitomana Linnanmaan kolossissa sisällä katselemassa vastapäistä tiiliseinää, johon jostain mutkan takaa näkyy paistavan aurinko, ja lukemassa muistioita, tekemässä raportteja, osallistumassa loputtomiin kokouksiin ja kirjoittamassa lausuntoja graduista tai laatimassa kesätenttejä varten kymmeniä kysymyksiä ja tehtävänantoja.

Saa nukkua niin myöhään kuin haluaa/pystyy, mikä oikeastaan ei ole paljon muuttunut Linnanmaa-vuosista, hyvinkin taas jo seitsemältä olin suihkussa. Niinpä ehdin parituntisen touhuta koneella luentoa ja uusia sivuja ennen kuin Apsu tuli. Oltiin ensin ulkosalla kun on ollut ensimmäinen, oikea, ihanan lämmin kevätpäivä.

Päikkäreille poika lähti jo kotiin, ja minulla oli edessä paluu historian äärelle. Unohduin lukemaan ihan kaikkea muuta kuin oli tarkoitus, mutta eipä se haitannut. Edelleen Suomen 1800-luvun lopun kansalaisyhteiskunnan syntyprosessi kiinnostaa ja saa uppoutumaan tuon ajan maailmaan ihan hetkessä. Ja nyt sai ”harrastaa” historiaa, eikä ollut tekemisen velvoitetta, tutkimuksen tekemisen pakkopullaa tai aikaansaamisen ja tuloksen tarvetta, vaan ihan vaan kiinnostuksesta …

Iltapäivällä oli tuntuma viikonlopusta, eikä todellakaan ajatus ensi viikolle ennustetuista yöpakkasista häirinnyt: aloitimme grillikauden – ihan perinteisesti makkaraa grillaten. Mutta syötiin onneksi ihan kohtuullisesti, sillä vielä illalla saimme jotain erinomaista ”iltapalaksi”: kosteikkovahverorisottoa, broilerinmaksapatee kaarnikkahillon ja rucolan kera! Erityisesti risotto oli niiiin hyvää, juuri oikean kypsää ja täyteläistä, harvinaisen sienen maku hienostuneesti esillä.

Ennen näitä oli maisteltu 3 + 3 viiniä (chardonnay ja cabernet sauvignon), ja viinejä jäi kyllä ruoallekin. Kylläpä olivat minuun makuuni myös viinit. Ja taas kerran tuli todettua kuinka erinomaista on tämä isommalla porukalla maistelu: vaikka viinit olivat kalliita ei maistelun hinnaksi/hlö tullut kuin vähän yli 20 euroa. Minun ehdoton suosikkini oli tämä: Torresin Chilessä tuottama Manso.

Kotiin pyöräillessä mustarastaat lauloivat isosti, vaikka on jo taas aika kylmä.

Jokaviikkoinen soppamme Ruoka ja viini

Kolmen viikon sopat

Sen aikaa kun en tänään ole viettänyt Apsun kanssa (onneksi kuitenkin monta tuntia!), enkä lenkillä, enkä keittämässä tämän viikkoista soppaamme, olen istunut koneella. Vain pieni osa ajasta on mennyt ensi viikon luentoa tehdessä, ja suurin osa ajasta helpottuneena, tuskaisena, sittenkin menettämistä pelänneenä, kokeilevana, netistä ohjetiedostoja etsien ja virheitä tehden.

Mutta siis sittenkin! Vanha (kymmenvuotias) Tuulestatemmattua on pelastettu ja se jo aukeaa myös täältä uuden webbihotellin kansioista kaikkien nähtäville. Hostingpalvelu.fi -webhotelli on siis ainakin tähän asti osoittautunut toimivammaksi, halvemmaksikin, monipuolisesti tukipalveluja tarjoavaksi kuin entinen!

Reilun viikon pätkä vanhan blogin häntiä on hävinnyt bittiavaruuteen, mutta en nyt jaksa sitä surra. Pikkujuttu siihen nähden, mitä pelkäsin. Osoite on vanha www.satokangas.fi/blogi Yritän ehkä yhdistää tämän jatko-osan siihen, tai oikeastaan toisin päin, mutta katsellaan.

Bloggauskatkon aikana jäin kahden keiton reseptit ja kuvat postailematta, joten laitanpa ne nyt tähän ennen tämänpäiväistä keittoa, joka oli selvästi paras näistä kolmesta. Ensin vaatimattomin ”Kermainen tomaattikeitto”, jolta odotin aika paljon, mutta jäipä kyllä aika pliisuksi. Jos siihen olisi laittanut valkosipulisia-yrttisiä krutoneja tai uunissa rapsakaksi paistettuja prosciutton viipaleita olisi se varmasti petraantunut olennaisesti.

Kermainen tomaatti-basilikakeitto

4 annosta

25 g voita
1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
900 g luumutomaatteja
7 dl kasvislientä
1,25 dl kuivaa valkoviiniä
2 rkl tomaattipyreetä
2 rkl basilikanlehtiä
1,5 dl kuohukermaa
suolaa
pippuria

Koristeeksi:
kokonaisia basilikanlehtiä

Kuori ja hienonna sipuli. Pilko tomaatit.
Sulata voi öljyn kanssa isossa paksupohjaisessa kattilassa. Lisää sipuli ja kuullota sekoitellen 5 min. tai kunnes sipuli on pehmentynyt. Lisää murskattu valkosipuli, tomaatit, liemi, viini ja tomaattipyree. Sekoita hyvin. Mausta suolalla ja pippurilla.
Peitä kattila osin kannella ja anna keiton hautua 20-25 min. ajan, kunnes ainekset ovat pehmeitä ja meheviä.
Siirrä kattila pois levyltä. Lisää basilikanlehdet revittyinä. Kaada keitto tehosekoittimeen ja soseuta. Soseutuksen voit suorittaa myös sauvasekoittimella.
Sekoita kerma keiton joukkoon ja lämmitä keitto varovasti uudelleen. Älä anna keiton kiehahtaa. Koristele keitto tarjoiluvaiheessa kokonaisilla basilikanlehdillä.

Tämän keiton ohje on suoraan Tunnelmallisia makuja -blogista. Olen aika päiviä sitten siihen törmännyt ja pistänyt ohjeen talteen … Taisi kyllä jäädä ainoaksi kerraksi tämä,… minulla on toinenkin tomaattikeitto kokeiltavana joskus myöhemmin.

Viime viikon soppa oli jo makoisampi keitto, joka ehkä on enempi syksyn keitto, mutta myskikurpitsan ovat hyviä näin kevätpuolellakin, joten ei muuta kuin kokeilemaan. Tähän sitten laitoin sitä prosciuttoa ja olisin ehkä mieluusti maistellut vähän chilisempää soppaa, mutta kun Pehtoori ei oikein tymäkkää chiliä kestä. Tämöisiä keittoja joskus keittelin itselleni duuniin eväskeitoksi. Kattilallisesta riitti moneksi kerraksi.

Myskikurpitsa-chilisoppa

1 myskikurpitsa
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
3 rkl oliiviöljyä
½ litraa kanalientä (Puljonki tai fondista)
1 prk ruokakermaa
1 tl suolaa ja pippuria

Pinnalle prosciuttoa

Silppua sipulit ja chili pieneksi, kuori ja pilko kurpitsa. Kuullota sipulit ja chili öljyssä, lisää mukaan kurpitsat ja hauduttele vielä hetki. Kaada päälle kanaliemi siten, että kurpitsat juuri peittyvät. Lisää suolaa ja mustapippuria. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia, lisää kerma ja soseuta keitto sauvasekoittimella.

Keiton kypsyessä paahda uunissa (225 C) prosciutto-viipaleita muutama minuutti. Murustele niitä keiton pinnalle.

Ja sitten tänään oli keitto nimeltä Pimun kanakeitto. Tämän keiton nimellä on mukava tarina. Käy lukemassa se täältä. KLIKS. Tunnenpa tämän ”Pimun” aika hyvinkin. Terveisiä vaan Turun suuntaan, josta Pena tämän ohjeen minulle tämän soppaprojektin alkumetreillä lähetti. Ja onneksi lähetti. Tästä keitosta tulee meille yksi niistä monista keitoista, joihin tässä reilun neljän kuukauden aikana olen tutustunut.

Pimun kanakeitto

(4 hengelle)

Grillattua broileria q.s. (quantum satis) eli niin paljon kuin edelliseltä päivältä jäi syömättä

avokadoöljyä
1 isohko keltasipuli, kuorittuna ja silputtuna
2 hienoksi hakattua valkosipulinkynttä
3 teelusikallista curryjauhetta
4 dl kuivaa valkoviiniä
3 dl itse keitettyä, siivilöityä kanalientä
1 dl fondista tehtyä kanalientä *
2 porkkanaa, kuorittuna ja kuutioituna
3 perunaa, kuorittuna ja lohkottuna
mausteeksi suolaa ja pippuria
3 dl vispikermaa
suurusteeksi Maizenaa (vaalean kastikkeen)
1 nippu tuoretta korianteria

Valmistus:

Kuumenna öljyä paksupohjaisessa kattilassa. Kuullota siinä sipuli ja valkosipuli mutta älä päästä ruskistumaan. Lisää curryjauho ja sekoita. Lisää viini, kanaliemet ja anna kiehahtaa. Lisää porkkanat ja perunalohkot ja keittele n. 10 minuuttia. Mausta ja lisää mahdollisesti eilisestä jääneet kananpalat ja vispikerma. Anna taas kiehahtaa. Suurusta sopivaksi Maizenalla ja lisää puolet karkeaksi silputusta korianterista. Sekoita. Tarjoile keitto koristettuna tuoreella korianterisilpulla.

* Fondista valmistetaan lientä suhteella 1,5 rkl fondia + 5 dl vettä. Eli tippa ja loraus.

Tein melko tarkkaan tuon ohjeen mukaan, ainoa vaan että vapulta oli jäänyt vain kolmisen desiä valkkaria ja kermaa taisi sitäkin olla vähän vähemmän kuin ohjeessa. Mainio keitto; eilen söimme kaupasta ostetun valmiin broilerin rintapalat, ja loput riivin ”keittolihoiksi” ja keitin luista liemen. Tulihan tästä mahtavan täyteläistä. Korianteria ei vielä lumen alta yrttipenkistä puske, eikä sitä ollut merkitty kauppalappuunkaan, mutta en tiedä tarviiko tämä edes välttämättä. Ihana kermainen curryn maku oli todella mieluisa ja makoisa.

Sopan voimalla jaksettiin sitten Apsun kanssa saippuakuplia pihalla puhallella ja kaivaa krookuksia metsän reunan vanhasta kukkapenkistä esiin…

Ravintolat Reseptit Ruoka ja viini Ruokatarinoita ja -historiaa

Tonkapapu

Tonkapapua La Maisonissa Helsingissä ja eilen kotosalla Rantapellossa.

Mitä ihmettä tämä tonkapapu kouhkaaminen nyt oikein on?

No, kaikkihan lähti viime lauantaista, jolloin olimme Helsingissä, ja illan ruokapaikaksi olin valinnut La Maisonin. Sehän todettiin kaikin puolin hyväksi paikaksi, jossa ei ylenpalttinen trendikkyys tai hillitön hifistely häirinnyt nautinnollista ruoasta ja seurasta nauttimista. Lopultakin aika simppeliä, merkillisesti puhdasta tai ehkä enemmänkin aitoa ruokaa, sen esillepanoa ja tarjoilua.

Minun valintani kaikkinensa herkulliselta menulistalta olivat nämä: alkuun paistettuja kampasimpukoita ja parsaa (kaksi lempiraaka-ainettani!) ja pääruoaksi kuhaa, persiljapyrettä ja samppanjavaahtoa (listaan oli kyllä kirjoitettu shampanja, mutta en antanut sen pilata nautintoa… 😀 ).

Ihan erityisesti pidin ja huomiotani kiinnitti parsan juuri oikea kypsyys ja oikea kypsyys myös noissa ”lastuissa”. Rapsakkuus oli erinomaisen miellyttävä. Kuten oli myös kuhan nahassa, ja sitten kalan liha oli juuri oikeanlaista ollakseen hyvää, ei kuivaa, ei raakaa. Siis hyvää.

Kun parituntinen oli vierähtänyt, oli aika valita jälkkärit: P. halusi juustoja, Pehtoori ja Tyär (ilokseni!) valitsivat ”tonkapavuilla maustettua marenkia, marjoja ja appelsiini-mantelirahkaa”. Mie en jaksanut enää mitään jälkiruokaa, mutta kun hovimestari/ravintolapäällikkö, joka oli jo aiemmin osoittanut kykynsä sarkasmiin, omaavansa huumorintajua ja hallitsevansa hienovaraisen palvelun, tuli hakemaan tilausta, sanoin (taas kerran kaikkien muiden puolesta), että P. ottaa juustot ja nämä kaksi (mies ja tyär) valitsevat pavlovan = marenkia marjoilla, mutta kerroin hänelle myös, että olisinpa iloinen, jos minullekin tuotaisiin lusikka, että voisin miehen ja tyttären lautasilta vähän vohkia. Näinhän kukaan kunnon asiakas ei koskaan tee, mutta minä moiseen rohkenin… Ja siinä samalla menin utelemaan, mitä merkillistä on ”tonkapapu”? – Vastaus viipyi, mutta tuli sitten myöhemmin. 😀

Tovin kuluttua kaikki kolme muuta seurueen jäsentä saivat tilauksensa, vain minä jäin ilman lusikkaa… Mutta pianhan sekin tuli, ja sain ihan oman ”annoksen”. Kokonainen tonkapapu!

Jemmasin sen käsilaukkuun. Ja juuri se oli eilisen jälkiruoan (ja kohtuullisen pitkän, aiheeseen liittyvän keskustelunpätkän) kantava voima!

Alla siis eiliseltä puolikas papu, josta jo raastettu pieniin kippoihin maistiaiset. Raastetta voi käyttää esim. kermavaahtoon, marenkiin, leivonnaisiin, – ja ties mihin.

Minun ”tonkapaputwist” piti olla olla jälkiruoan chantillyssä (sokerinen kermavaahto baban ohessa), mutta juuri tonkapapu se vaahdosta sitten unohtui, joten maistoimme papua ”au naturel”. Ja mietimme makua, tuoksua? – Mille tonkapapu tuoksuu ja maistuu? – Siinä on aniksen, kanelin, karvasmantelin tuoksua…

Jossain vaiheessa oli jo tukeuduttava netin apuun, mikä ihme tämä tonkapapu oikein on? Sivulla, jossa tätä merkillistä erikoisuutta myydään, todetaan näin:

Tonkapapu maistuu vienosti vaniljalle, neilikalle, lakritsille ja vähän karvasmantelille. Ranskalaisessa keittiössä tonkapapua käytetään mausteena vaniljan sijaan esimerkiksi suklaakonvehdeissa, Créme brûlèessä, vaniljakastikkeissa ja jäätelöissä.

Tulen ihan varmasti sitä kokeilemaan toistekin, semminkin kun minulla on niitä purkillinen mökillä (en vain ollut tajunnut, mitä olen saanut lahjaksi jo jokunen vappu sitten…).

Mutta tonkapavun kanssa on oltava varovainen. Tonkapavun ”juttu” on kumariini, jota on erityisen paljon mm. kanelissa. Eviran sivulla lukee näin:

Kumariini on aromaattinen yhdiste, jota esiintyy luonnossa monissa kasveissa. Elintarvikkeissa sen pääasiallinen lähde on kaneli, — Kanelin säännöllinen käyttö ei ole suositeltavaa. Erityisesti pienten lasten ei pitäisi nauttia useita kanelia sisältäviä tuotteita päivittäin.

Muistatteko muutama vuosi sitten tämän kohun, joka syntyi kanelista, joulupuurosta ja päiväkotilapsista? Ihan samaa tonkapapu-kumariini-kaneli -juttua on tämäkin.

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) on todennut kumariinin olevan maksalle myrkyllinen aine (hepatotoksinen) ja suosittelee kumariinille siedettävän päiväsaannin rajaksi 0,1 mg ruumiin painokiloa kohden vuorokaudessa. Kanelin säännöllinen käyttö ei siksi ole suositeltavaa, sillä lapsille pienetkin annokset voivat olla haitaksi. Harvinainen ja kalliimpi ceyloninkaneli (Cinnamomum zeylanicum) sisältää kumariinia huomattavasti vähemmän. (Wikipedia)

Kumariini on siis vaarallinen liiallisesti käytettynä, mutta tästä huolimatta eilen käytin ja vastaisuudessakin käytän tonkapapu(j)a. Sen kuului siis olla osa tätä jälkiruokaa…

Enpä ole ennen babaa tehnyt. Kerran olen sellaisen saanut, nimenomaan yhdessä paistinkääntäjyyteni ”uran” huippuhetkessä, ja silloin kokemus EI ollut rohkaiseva, mutta siitä huolimatta eiliseksi sellaisen tein. Ja tein, vaikka resepti on ei-niin-minun-suosikkini-hans-välimäen -kirjasta.

Tällä(kin) jälkkärillä on merkittävä historiansa… mutta nyt tässä vaiheessa vain ohje:

Babat ja crème chantily

3,5 dl venäjauhoja
75 g voita
½ tl suolaa
1 rkl hunajaa
½ pkt hiivaa
5 kananmunaa

Sekoita kulhossa jauhot, voi, suola, hunaja ja hiiva. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan levätä hetki.

Pursota taikinaa muotteihin noin 1/3 verran ja anna kohota, kunnes pinta on muotin reunan tasolla. Paista 180-asteessa noin 12 minuuttia. Jäähdytä babat.

Liemi

5 dl vettä
2 ½ dl sokeria
muutama suikale appelsiinin kuorta
muutama suikale sitruunan kuorta
1 halkaistu vaniljatanko
½ dl rommia

Kiehauta kaikki aineet ja siivilöi liemi.

Viimeistelyyn aprikoosihilloa ja rommia.

Kuumenna liemi melkein kiehuvaksi, ja upota babat liemeen ja anna imeytyä kymmenen minuuttia. Kääntele ja valele babaa liemellä, kunnes se on kiiltävä ja kostea. Kiillota baban pinta hillolla ja valele rommilla. Tarjoa creme chantillyn kanssa.

Ja creme chantilly on kermavaahtoa, johon on vatkatessa laitettu rutkasti tomusokeria ja yhden vaniljatangon siemenet ja sitten sitä tankopapua! Lopultakin hyvin helppoa, mutta kiitettävästi keskustelua aiheuttava.