Ruoka ja viini – Sivu 19 – Tuulestatemmattua

Helsinki viinikerhon kanssa vol. II

Lauantaiaamu Helsingissä lämmin, ja sateeton. Päivä ei ollut. Ei ollut sateeton, onneksi sentään lämmin. Aamupäivällä meillä oli ”vapaata”, tapaisimme ystävät vasta puolenpäivän jälkeen teatterilla.

Siispä kävelemään. Sade sai meidät pysymään pois kaduilta, toisin kuin oli ollut ajatuksena. Vähän vielä kiersimme kaupoissa, Chez Marius ja Stocka. Tuliaisia Järvenpäähän …

Kävimme hotellissa tovin huilaamassa. Joka tälläkin kertaa (kuten viime marraskuussakin) Helsinki Central Station. Tässä on sellaista 1920-1930-lukujen amerikkalaisissa elokuvissa olevaa glamouria, – ei hillitöntä, mutta tyylikästä. Melkein kuulee charlestonin soivan …

Teatterissa kävimme katsomassa Agatha Christien Hiirenloukun. Klassikkonäytelmä joka on Lontoossa pyörinyt vuosikymmeniä, nyt Helsingin Kaupunginteatterin Areena-näyttämöllä. Kyllä se viihdytti. Ja murhaajakin paljastui, sitä ei saa paljastaa julkisesti.

Matkajärjestelyistä ja varauksista vastanneet T & J olivat huolehtineet meille hienot väliaikatarjoilut: lasilliset kuohuvaa, skagenit ja mansikkaleivokset. Kohtuullinen lounas. 🙂

Teatterin jälkeen lähdimme Pehtoorin kanssa vielä käymään remontin jälkeisessä Hakaniemen Hallissa. Neljän aikaan lauantaina iltapäivällä, sateisena syyskuun päivänä siellä oli kuhinaa ja asiakkaita vaikka ja kuinka paljon. Siellä oli valoisaa, herkullisia tiskejä, paljon erikoisruokia, kahviloita ja lounaspaikkoja.

Yläkerrassa oli säilytetty ja entisöity vanhat puodit, toisin kuin alhaalla, jossa oli uutta valkoista, vähän turhankin kliinisen näköistä.

Sitten taaas tunteroisen tauko hotellilla ja edelleen sateessa viiden jälkeen ratikka kakkosella Pasilaan, jossa ystävämme asuu. Siellä oli Botrytis Ouluensiksen Helsingin alaosaston maistiaiset, joiden teemana oli ranskalaiset ”tutkimusviinit”. Ja edesmenneen jäsenemme muistoksi nautittu Pomerolin Ch. Petit Village 2009 jäi mieleen. Sanojen ja laulusäkeiden vuoksi.

Söimme hyvin. Oli helppo ja mukava ilta. Tiedättehän … ”Kuka voisi kellot seisauttaa…”

Kymmeneltä kävellesämme hotellille Mikonkadun mittari näytti +17 C, ilma sateen jälkeen kostea, pimeää, kaupungin valot kimmelsivät asfaltilla, liikenteen valot ja äänet, lauantai-illan kulkijat kaupungin kaduilla… Olemme reissussa, kuin ulkomailla.

No jo reissun lopulla.

Mutta onhan huominen.

Perjantai Helsingin lämmössä ja herkutellen

Paljon uusia, hyviä kokemuksia.

IC 22 Oulu–Helsinki klo 7.48–13.35 yksi lippu 23,20 € ja ekstraluokka + 20,90 €. (edestakaisin kahdelta ekstralla 171 €).

Ja sekä Oulussa että Helsingissä ”liittymät” (taksi tai juna tai oma auto parkkimaksuineen) olisivat tuoneet lisähintaa. Siis junalla kahdelta edestakaisin yli puolet halvempi kuin yhdeltä lentäen. Hybridiautollakin tulisi kalliimmaksi. Ja junamatka sujui todella mukavasti, rauhallisesti, hiljaisesti (vaunu on ”hiljainen tila”) ja silti aika nopsaan aamupäivä aurinkoisen puolen Suomen läpi kulki.

Eikä aikaa kotoa Helsingin keskustaan kulunut kuuttakaan tuntia. Mietittiin, että olisipa Ivaloonkin asti rautatie – oltaisiin mökillä vuosittain vielä enemmän kuin se kolme kuukautta.

Aurinkoista oli Helsingissäkin. Meillä reilut kolme tuntia aikaa ennen ystävien tapaamista Murussa.

Istahdimme melkein helteisessä säässä Cafe Esplanadin terassille (syyskuun loppupuolella!) Aperolille, ja tsädäm! siinähän se on vävy yhtäkkiä terasssipöytämme äärellä: oli mokoma perhechatissa nähnyt missä olemme ja kun hänen duunipaikkansa on ihan samoilla huudeilla ja oli juuri lähdössä töistä, tuli siihen heippaamaan. 🙂 Mukavaahan se.

Sitten mietitiin mihinhän kuluttamaan pari tuntia. Pahimmoilleen Ateneumissa ollut Edelfelt-näyttely suljettiin viime viikonloppuna. Sen olisin mielelläni nähnyt.

Taiteen sijaan kaupallisten houkutusten äärelle. Stockmann tietysti: ja siellä vielä lastenvaatteista 20 % ale kanta-asiakkaille. Kaikille kolmelle muksulle vaatetta: ovathan kastajaiset kolmen viikon päästä.

Ja sitten tapasimme viiniystävät. Laskin että tämä on viiniystävyytemme, yhteisten vuosien ja reissujen kuudes turnee: yksi aiempi reissu Helsinkiin, kaksi Tampereelle, yksi Turkuun ja yksi meidän möksälle. Olemme kokoontuneet yhteensä 32 vuotta, joten suunnilleen viiden vuoden välein olemme reissanneet kimpassa.

Tänään todettiin että oli varsin onnistunut ilta ja todettiin vanhenevamme – että vastaisuudessa tihennämme reissujen välejä.

Olimme syömässä Murussa.

Vielä nytkin olen liki sanaton. Olemme Pehtoorin kanssa syöneet yhden jos toisenkin (rotissööri)dinnerin, mutta ku. Olihan tämä niin hyvä. Ainoa, mikä puuttui, oli menukortti.

Tällä me aloitimme. Ja kaikki sen jälkeen pelkkää hyvää, tai erinomaista. Ja meillä sentään oli syötävää ja viinejä maisteltaviksi. Meillä oli hyvät oppaat makumaailmaan, sommelier joka kertoi viineistä. Jotka hän oli erinomaisesti jokaiselle ruoalla valinnut.

Ylläolevasta se alkoi, eikä sen jälkeen paluuta huonoon ollut.

Varsinaisesti en ole raa´an lihan ystävä, mutta tartar tryffeli-majoneeseineen oli käsittämättomän hyvää. Käsittämättömän. Eikä mikään muukaan ollut edes keskinkertaista, paljon parempaa. Koetan huomenna, viimeistään alkuviikosta kirjalla kaikesta.

Jälkkäri. [olisipa menukortti!!!!]

Keskellä kuusenkerkkäsiirappi, ympärillä paras crumble ikinä. On vaikea unohtaa tätäkään.

Siirryimme viiden ruokalajin jälkeen Muru-ravintosta Murun viinibaariin. Nurkan taakse. Ja nautimme seitsemän hengen kesken vielä Pintia-punaviinin!

Parasta kaikesta kuitenkin – yli 30-vuotinen ystävyys…

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Kasariruokaa kasarissa

On jo pitkään tehnyt mieli sellaista 80-luvun valkosipulista katkarapukasaria, jota Oulussa sai Femilan yläkerrassa olleessa Hovinarrissa. Ja toki muuallakin, sehän oli varsinainen hittiruoka, kuten kaikki muutkin kasarit tai ruukut.

Löysin hyvin ”aidon” oloisen ohjeen, ja monta muuta. Niistä keittelin oman versioni – niistä aineista, joita sattui kaapeista löytymään. Ei ollut pakkasessa katkoja, mikä on aika harvinaista, joten sulattelin pari-kolmekymmentä raakaa scampia Aasia-marketin isosta pussissa.

Rapukasari 80-luvun tyyliin

2 rkl rypsiöljyä
1 rkl voita
3 – 6 valkosipulin kynttä silputtuna
2 salottisipulia silputtuna
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl ketsuppia
1 prk ranskankermaa
1 prk Mutti kirsikkatomaatteja
chilihiutaleita, suolaa, mustapippuria

Kuullota sipulit öljyn ja voin sekoituksessa, lisää joukkoon tomaattipyre. Sekoittele muutama minuutti.
Sekoita joukkoon ranskankerma ja lopuksi säilyketomaatit.
Mausta chilillä, suolalla ja pippurilla.
Anna soosin hautua samettiseksi parikymmentä minuuttia välillä sekoitellen.

Kuumenna lopuksi tomaattiseos tosi kuumaksi ja lisää joukkoon katkaravut.
Älä enää keitä etteivä sitkisty.
JOS käytät raakoja, kuorittuja scampeja kuten minä tein tänään, keitä niitä vähän aikaa mahdollisimma kuumassa soosissa ja mahdollisimman nopeasti.

Tarjoa riisin tai nuudelien kanssa. Paras ja aidoin tapa tarjoiluun olisi vaalea maalaisleipä tai hyvä patonki. Mutta kun en viitsinyt leipoa, niin keittelin riisiä. Hyvää oli senkin kanssa.

Ja jälkkäriksi kotipihan omppupuista pannaria.

Sekin on jotenkin retrohenkinen sapuska.

Pikkuinen omppupannari
(tupla-annos on uunipellillinen)

Taikina
4 dl kevytmaitoa
2 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
1 tl suolaa
Uunipellille
40 g voita
Päälle
4 pientä omenaakanelia
sokeria

Tee tavallinen makea pannaritaikina, jossa vähän kardemummaakin. Laita turpoamaan jääkaappiin.
Kuumenna uuni ( 225 astetta) ja laita iso voinokare uunivuoan pohjalle. Anna voin paahtua vähän ruskeaksi.
Poista omenista siemenkodat ja leikkaa viipaleiksi. Ripottele pinnalle sokeria ja kanelia.
Kaada taikina uunivuokaan ja sitten päälle omput.

Paista puolisen tuntia 225-asteessa.

Tarjoa kermavaahdon, vaniljakastikkeen tai jätskin kanssa.

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Yhteisen päivällisen äärellä

”Tänään on ollu kyllä kiva päivä.” – oli Apsu todennut, kun olivat kotiutuneet meidän yhteiseltä kyläilyreissulta.

Kuinka kauan tätä onkaan suunniteltu, aiottu, sovittu, ja aina on tullut jotain, useimmiten muksujen sairastumisia tai muita esteitä. Mutta tänään me vihdoin olimme systerini ja avokkinsa luona ”saunaillassa”.

Saunailtaan kuului myös hienon hieno päivällinen, jossa ei todellakaan ollut jätetty lapsia huomiotta.

Jo kattaus lupasi hyvää. Ja sellaista todellakin oli tulossa. Ja minuahan ilahdutti kummasti, kun muksut kilpailivat siitä, kumman vieressä mummi istuu. Tämmöisiä ne ovat hyvät hetket nykyisin.

Sienicappuccinoa, yrtti-uunilohta lisukkeineen ja viineineen (ja muksuille elämänsä ekat Pommacit!), ja jälkkäriksi sekä vadelmaherkkua että kakkua. Siis tuplajälkkärit.

Kukaan ei valittanut, jossain välissä Eevis nojasi tuolin selkänojaan ja huokaisi raskaasti: huh! – Ja tuo ´huh´oli positiivinen.

Kaikesta illastamisesta ja saunomisesta huolimatta ehdimme myös vaihtaa kuulumisia, höpötellä ja sopia että näitä auringonlaskuja katsellaan tältä parvekkeelta toistekin.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Poikkeukselliset mukavat maistiaiset

Syyskuun toinen tiistai.

Sehän on perinteinen Oulun Viininystävien meetingin aika. Mietin pitkään ilmoittaudunko, ja ilmoittauduin onneksi sittenkin! Joskus tämä syyskuun meetinki on ollut meilläkin, mutta nyt en ollut lupautunut järjestäjäksi, mutta mukaan Aleksinkulman meetinkiin kuitenkin menin.

Meitä ei ollut paikalla kuin 10, joskus on ollut parikymmentä ja enemmänkin. Tänään porukan pienuus oli oikeastaan vahvuus. Juteltiin, kuunneltiin, vaihdeltiin mielipiteitä, – oikein oli familiääri tunnelma. Teemana oli ”matkapullo”. Ideana näissä syyskuun maistiaisissa on se, että jokainen tuo maisteltavaksi viinin joltain reissultaan. Jollei muuta, niin reissu on voinut olla vaikka lähi-Alkoon. Reissu vuosien takaa, tai vaikka nettikauppaan.

Yksi tämän teeman hienoimmista kokemuksista oli tänään, kun yksi jäsenistämme – viimeisen päälle viiniharrastaja ja ammattilainen – oli oman tasavuosisyntymäpäivänsä vuoksi/iloksi tuonut kellaristaan vuoden 1982 Chateau Palmerin! Vuoden 1982!!

Me ollaan oman viinikerhon kanssa testattu samainen viini joskus 1990-luvulla. Ja nyt tänään tämä! Mitä opimme tästä: kellaroinnissa on ideaa! Ja on hienoa yhdessä maistella jotain näin ainutlaatuista.

Minun liruviinini Kroatian reissulta oli ehkä illan vaatimattomin, mutta olipa jännä, että sille oli sattui olemaan verrokki, samasta rypäleestä, samalta saarelta, eri vuosikerta ja (parempi) tuottaja. Taas opimme uutta. Ja oppiminen on hyväksi ja iloksi, – viiniystävyys on.

Me ollaan oman viinikerhon kanssa testattu samainen viini joskus 1990-luvulla. Ja nyt tänään tämä!

Mitä opimme tästä: kellaroinnissa on ideaa! Ja on hienoa yhdessä maistella jotain näin ainutlaatuista.

Italia Reseptit Ruoka ja viini

Syksyinen perjantai – italialaisilla fiiliksillä

Perjantai. Ihan niin kuin se pitäisi erikseen mainita.

Ei, ei ole ollut mikään työteliäs tai muutenkaan rankka viikko, jolloin perjantai vihdoin koittaisi. Sellaisiakin viikkoja on elämässä ollut, paljonkin. Mutta kaukana ne vuodet. Tänään vaan on tuntunut mukavalle, että on perjantai. Viikonlopun alku. Oli tällekin päivälle yksi ”iso” juttu. Olin päättänyt valmistaa huolella jotain hyvää sapuskaa, oikein viikonloppuruokaa. Ja huomiseksi meillä on tiedossa juhladinner. Joten siis selkeästi viikonloppu eroaa arjesta. Mukava niin.

Tälle perjantaille muutakin hyvää: löysin vihdoin mieluisat sukkapuikot [tämäkö on oikeasti mainitsemisen arvoista? – Mistä se, että tästä mainitsen, kertoo elämänmenostani nykyisin? – Sen että kaikki on ihan hyvin.]

Hyvää myös se, että löysin mieluisat kengät! Riekerin citylenkkarit, joilla syksyn Helsingin reissut ja hääpäiväjuhlavuoden ”grand tour” tulevat sujumaan hyvin. Enkö ole grand tourista vielä kertonut? – Enpä taida vieläkään kertoa. Sellainen on kuitenkin tulossa. Mutta kun olen oppinut tähän, jos ja jos ja jos…. -juttuun niin en vielä kovin paljon hehkuttele. Mutta kengät reissua varten on kuitenkin jo löytyneet. Olen viikon aikana pyörälenkeillä Kempeleen Zeppeliinissä ja Ritaharjun Ideaparkissa sekä netissä surffaillen mieluisia etsinyt ja tänään sitten vahingossa (sukkapuikko-ostosten vierestä) Haloselta löysin. Yesh! Kenkien löytyminen ei ole mikään pikku juttu. Tai siis on. Mutta pikku jutuistakin voi tulla iloiseksi.

Ja se ruoka. Siis pitkästä aikaa Saltimbocca alla Romana. Kuten jo tämän pihviruoan nimi kertoo, ruoka on varsin herkullista. Ruokahan nimensä mukaan suorastaan ”hyppää suuhun” [ saltare ~ hypätä ja bocca ~ suu]. Tänään tein oikein huolella ja melkein läträten marsalalla ja voilla.

Nykyisin meillä syödään kovin harvoin pihviä, ja harvoin punaviiniä. Mutta tänään! [Turhapa on sitten aamuyöllä tulla kyselemään, miltä nyt vatsassa tuntuu… 🙁 ]

Saltimbocca alla romana – syyskuussa kotona

kaksi naudan ulkofileepihviä
suolaa, pippuria
salvianlehtiä
prosciuttoa
vehnäjauhoja
tarpeeksi (50 g) voita
tarpeeksi (1 – 2 dl) marsalaviiniä

Ota pihvit hyvissä ajoin huoneen lämpöön ja nuiji sitten noin ½ sentin vahvuisiksi. Pintaan suolaa ja pippuria. Kiinnitä cocktailtikulla jokaisen pihvin toiselle puolelle pari, kolme salvianlehtiä sekä parmankinkkua. Lopuksi taputtele pihvien molemmille pinnoille vehnäjauhoja.

Kuumenna paistinpannu, lisää ainakin ruokalusikallinen tai kaksi voita ja paista pihvejä noin kaksi minuuttia puoleltaan. Laita pihvit lämpimään, kannen tai folion alle.

Lisää viini sekä muutama silputtu salvianlehti pannulle. Keitä tovi ja lisää vielä pari ruokalusikallista voita pannulle, lisää suolaa ja pippuria. Laita pihvit takaisin pannulle kastikkeen joukkoon ja anna vielä kiehahtaa.

Tänään meillä ohessa tomaattisalaattia (Modenan balsamico ei ole vain koriste!!) sekä eilisen kesäkurpitsapastan tuunaus parsakaalilla. Ja jotta ’Italia vibes’ olisi pihalle paistaneen auringon lisäksi täydellinen, niin ruoan kanssa nautimme Peppolia. Paljon muistoja, paljon makua ja sopivaa hapokkuutta ruoalle.

Kastikkeeseen tarvittavaa makeahkoa marsalaa jäi pienestäkin pullosta runsaasti, joten juustopalasen kanssa siitä sai lisää italialaisia muistoja. Semminkin kun pihapöydillä oli viime viikonloppuna keramiikkamyymälästä ostamiani pikkuisia ruukkuja. Ja torilta valkosipuleita!

Ja vielä huomiseksi luvattu lämpöä! Voidaankohan jo puhua intiaanikesästä?

[täällä olen sitä selitellyt tai siis tietoja lainaillut. Eihän se sana ole kielletty?]

Niitä näitä Ravintolat Reseptit Ruoka ja viini

Omppupiirakan aika, – ja missä Villiviini?

Syksyn ensimmäisen omppupiirakan olen leiponut tänään.

Ohje on suoraan uusimmasta K-ruokalehdestä.

Sivulta 11 löytyy tämä ohje.

Hyvä ohje oli tämä.

Uutta ja minulle varsin mieluista oli mascarponetäyte mehevöittämässä piirakkaa. Tämä piirakka ei kaipaa vaniljakastiketta, kermavaahtoa tai jätskiä kylkeensä, vaan on ihan omillaan oikein mehukas ja omenainen. Sekoitettu mascaronetäyte oli suoraan purkista nuoltavan hyvää, ja ajattelin, että sitä voisi käyttää, vaikka tuulihattujen tai täytekakun täytteenä. Saattaisi sopia jonkun puolukkaleivonnaisen tekoonkin oikein hyvin. Kunnon kreemiä.

Kuinkahan monenlaisia omenapiirakoita sitä on tullutkaan leivotuksi? Alla linkkejä täällä blogissa julkaisemiini piirakkaohjeisiin.

Pähkinäinen omppupiirakka

Omenafocaccia

#Someomenapiirakka

Kookosomenakakku

Kookosomenakakun ohje on ensimmäisessä keittokirjassani (Riemusta ruoanlaittoon), jossa muuten näyttää olevan aika monta syksyistä ruokaa ja säilöntäohjetta. Ehkä niistäkin vinkkejä sinullekin. Kaikki keittokirjanihan ovat nettiversioina ja siten ladattavissa omalle koneelle.

~~~~~~~~~~~~~~

Minulla oli viime viikolla mökillä mukana (hääpäiväviikonlopun kunniaksi tms.) matkapäiväkirja meidän häämatkalta Kreetalle syyskuussa 1983. Kirjoittelimme molemmat matkallamme pieneen muistivihkoon hääreissustamme (niinkuin muistakin reissuistamme teimme aina siihen asti, että rupesin tekemään matkoista nettisivuja tai päivittämään blogiin matkakertomuksia), – ja olipa kyllä mukava nyt lukea tuon 40 vuoden takaisen matkan kulusta.

Saatiin matka häälahjaksi vanhemmiltani, ja koska edellisenä vuonna oli oltu mun ”työreissulla” Kreikassa (olin kahden viikon opiskelijaekskursiolla yksi kolmesta reissun vetäjästä) oli ihan mahtavaa mennä kahdestaan honeymoonille juuri Kreikkaan.

Alkumatkasta pieni hämmennys tullissa, kun piti luovuttaa virkailijalle maihinnousukortti, johon olin epähuomiossa kirjoittanut vielä tyttönimeni, minkä hoksasin sillä samalla hetkellä kun annoin passin ja kortin tullin tiukannäköiselle virkamiehelle. Ja siinä samassa tempaisin lapun miehen kädestä, revin sen hänen silmiensä edessä ja tulipunaisena koetin selitellä jotain ”sorry, honeymoon, new name, …. ” ja jotain muuta. Passin oli kuitenkin jo hommannut uudelle nimelle ja sain sitten täytettäväksi uuden lanketinkin ja pääsin kuin pääsinkin saarelle häämatkan viettoon.

Mutta siis, matkamme alkoi ajelemalla ensin autolla Helsinkiin, jossa vietimme pari päivää tuttuja tapaamassa, tutustumalla Hvitträskiin ja mm. kävimme syömässä ravintolassa, jossa olimme aiemmin keväällä onnikkakurssin seitsemän viikon Helsingissä asumisen aikana pari kertaa käyneet ja ihastuneet. Nyt päiväkirjastamme luettiin, että ”Villiviini”-ravintola oli syyskuussakin ollut hyvä kokemus, melkein kuin Helsingin kantaruokaravintolamme (kolmas kerta on jo ”kanta”). Eikä meillä kummallakaan ole muistikuvaa, missä kohtaa Helsingin keskustassa tällainen ravintola oli? Pieni epäily, että jossain Erottajan lähellä, Diana-puiston reunalla? Mutta onko kellään blogin lukijoista tietoa tai muistikuvaa? Onko Helsingissä ruokamatkailleita tai muuten kulkeneita, jotka tämän paikan 1980-luvun alkupuolelta muistaisivat? Olisi mukava tietää missä se oli.

Lappi Mökkielämää Rotissöörit Ruoka ja viini Valokuvaus

Gourmetia Sodankylän Sattasessa

Joskus sattuu hyvin. Tälle päivälle sattui.

Juuri tälle päivälle, jolloin meillä oli aiekin lähteä kohti pohjoista, sattui Sodankylän Sattasessa olemaan rotissööritapahtuma: Lapin Gourmetkokit -herkkupuodille on myönnetty rotissööri-kilpi, mikä ei todellakaan ole ihan tavallista. Ja tämän päivän kokemuksen perusteella olen (kuten 40 muutakin läsnäollutta) vakuuttunut, että Gourmetkokit ovat todellakin kilpensä ansainneet. Kilven luovutustilaisuus alkoi puolelta päivin, – pitemmittä puheitta, siinä nyt ei turhan kauan mennyt.

Mutta se lounas! Juhlaruoka! Hyvin harvoin saa näin hyvää, suunmyötäistä, huolella tehtyä, konstailematonta ruokaa. Ja koko kokonaisuus! Kaikki oli hyvää. Jopa poronsaparo! Tai oikeastaan varsinkin se. Kypsyydet, annosten komponenttinen harmonia, tuoreus, kaikki!

Mie, joka en tykkää rössystä (oululainen veripalttu), söin rapeita poropalttukuutioita varsin mielelläni ja puikula-varhaisperunat! Ennen kokematon juttu. Olihan ne muikean makoisia. Pikkuisen olivat voissa paahdettuja. Jo vain, paljon parempaa kuin karkki.

Ja isäntäpari! Meille tuttuja muista rotissööritapahtumista: ja he osaavat houstata! Tai parempi olisi sanoa, että olivat hyviä väärtejä. Ruokaväärtejä. Ammattilaisia, jotka laittavat ruokaa täydestä sydämestä. Ja sanakin on hallussa. Isännällä varsinkin. Oli siis hauskaakin.

Ja meillä oli tuttuja jututettavaksi ja halattavaksi (korona kaukana menneessä tärvelemästä tilaisuuksia ja tunnelmaa) ja saimme rovaniemeläisiä rotissöörejä pöytäseuraksi. Reilu kolmituntinen vierähti hopusti tällä taukopaikalla. Hyvässä seurassa, mahdottoman hyvin syöden, ruoan päälle ymmärtävien seurassa ja vielä lappilaisia iskelmiä livenä kuunnellen. Ai että.

Ei ollut mitään kiirettä jatkaa matkaa mökille. Ja sitten kun lähdettiin, käytiin vielä kilven saaneessa herkkupuodissa ostamassa poromakkaraa ja muita herkkuja. Ja käymme kyllä vastakin.

Puolineljän aikoihin olimme varsin kylläisiä ja hyvin hyvällä mielin, ja aika jatkaa viimeiset sata kilometriä mökkipihaan.

Mökkilauantai-iltana ei ollut tarvetta kokata yhtään mitään. Pihalla touhuiltiin, purettiin iso osa tavaroista (peräkärryllinen niitä on, koska se notskiremppa odottaa) ja sitten mie tappelin taas netin kanssa. Rotissööri-tapahtuma oli minulle myös vähän työkeikka, joten kuvasatoa perkasin, editoin ja toimittelin eteenpäin tiedottamista varten.

Ruokaystävyys on mahdottoman mukavaa. Lapissakin.

Neulottua Ruoka ja viini

Sateella sieniruokaa ja Alasuq

Kantarellirisottoa

Ruokavuodessa on sienien aika. Näin siitä huolimatta, etten ole poiminut sienen sientä, enkä edes käynyt metsässä etsimässä niitä. Siitä huolimatta tänään oli kantarellirisottoa, – poimin sienet Prisman hevi-tiskistä.

Tein samalla ohjeella kun viime vuonnakin, mutta käytin kokonaisen kesäkurpitsan ja vaihdoin mascarponen ranskankermaan, koska mascarponea ei ollut. Hyvin korvautui creme fraichella. Saattoipa ruoka jopa vähän keventyä. Ja hyvää tuli. Suosittelen.

Kolmas Alasuq

Sateella on ollut hyvä viimeistellä koko kesän tekeillä ollut Alasuq, joka on sarjassaan kolmas. Ensimmäisen tein Pehtoorille paksusta Alafosslopi-langasta, sitten tyttärelle Lettlopista (lempparilankani) ohuempi versio ja nyt puikoilla oli ohuin hahtuvalanka – Plötulopi. Tätä aattelin itselleni, lähinnä farkkujen kanssa sisällä pidettäväksi, mutta ei tämä oikein miellytä minua.

Sitä paitsi se on siinä ja siinä, onko se vähän turhan tyköistuva. Pidän siitä, että jumpperi on löysähkö, eikä ihan ”kiinni” ja vähän pidempikin olisi pitänyt tehdä.

Ehkäpä tämän myyn tai annan lahjaksi … pitää miettiä. Olisi tuossa kaarrokkeessakin pitänyt käyttää harmaata taustana, eikä valkoista, niin tuo huikean koboltinsininen kuvio ei olisi noin hyökkäävä. Päällä se ei onneksi erotu noin voimakkaasti.

Nyt olen tehnyt yhteensä kaksitoista kaarrokeneuletta: 6 Riddaria, 3 Alasuqia, 2 Issikkaa ja yhden Vetur Talvi -neuleen. Sekä Plötulopia että varsinkin Lettlopia olen hamstrannut niin paljon, että ehkä ensi talvena muutama paita vielä tulee tehtyä.

Blogin layout

Taas olen värkkäilyt blogin ulkoasun parissa. Tässä postauksessa kokeilen uutta editoria. Saapa nähdä, siirrynkö käyttämään tätä – ainakaan vielä ei suju ongelmitta, eikä jälki ole lähellekään toivotun kaltaista. Mutta katsellaan. Käsityötä tämäkin.

Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Juhlan aika tänä tiistaina

Tänään aika ikkunanpesupäivälliselle. Vai oliko se sittenkin pre-hääpäivädinner?

Joku säänhaltija, tai mikä lie, oli tänään suosiollinen: tein varauksen ravintola Uleåborgiin juurikin tälle päivälle; toinen vaihtoehto oli huominen [luvattu sadetta ja ties mitä]. Tämä päivä oli hyvä valinta. Oli niiiiiin kaunis ilta, vielä äsken palatessa ihailin vaakasuoran paistavan kauniin elokuisen valon lempeyttä, pehmeyttä, – ja kuitenkin valoa! Vielä sitä on.

Alkuillaksi meillä oli varaus Uleåborgiin. Ties kuinka mones kerta kun sinne hankkiuduimme viettämään iltaa teemalla ”ikkunanpesu hoidettu” tai hääpäivä tai … jotain. Kerran kesässä olemme toinen toistamme siellä ruoan ääressä hemmotelleet, palkinneet, kotikaupungissa gourmertia nauttineet – milloin milläkin teko- tai oikealla syyllä hankkiutuneet hyvin syömään.

Tänään sen aika. Ja kuten sanottu: illan sää hemmotteli.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Minulla salaatti käsin kuorituista katkaravuista ja kesäkauden kasviksista, cayennemajoneesia [majo teki annoksesta gourmet-ruoan], ja

Pehtoorille ”Vitello champignon” – vasikanfileetä, herkkusieni-lehtipersiljakreemiä. Hyvälle näytti sekin. Pikkuisen olin kade sen kanssa tarjoillusta Sartorin Amaronesta.

No mutta, entäs suosituksesta valitsemamme viini? Annoimme ammattilaisten valita: siitä huolimatta, että en ole Sauvignon Blancin ylin ystävä, siitä huolimatta, että ko. ravintolassa meidän makumme aika hyvin jo osataan haarukoida, – otimme kuin otimmekin vastaan pullollisen Pouilly-Fume -viiniä. Ja sehän sopi kuhan oheen, katkojen oheen. Se sopi oikein hyvin.

Alkuruokien jälkeen valinnat tämmöisiä:

Kalaa (rapeaksi paistettua kuhaa!!) Suomen vesistä päivän reseptin mukaan

Jälkkäriksi basilikajäätelöä ja mansikkafinancier, sitruunakastiketta.

Puhtaat ikkunat, vuosikymmeniä aviossa, lämmin sää, hyvä ruoka. perinteet, Oulu. yhteinen harrastus, yhteinen kaikki.

Hyvä ruoka, ainahan siitä tulee hyvä mieli.