Showing: 181 - 190 of 1 276 RESULTS
Historiaa Reissut Ruoka ja viini

Matkakuumetta

Matkakuumetta on jo… Ylihuomenna aamulla lähdetään.

Olemme lähdössä Olympian matkatoimiston järjestämälle matkalle. Tämä on jo neljäs sellainen.

Ensimmäinen Olympian matkamme oli Etelä-Afrikkaan syyslomalla 2009. Kahdeksassa päivässä ehdittiin olla pari päivää safarilla Pilanesbergissä,  Johannesburgissa ja Sowetossa olimme päivän, sitten oli Kapkaupunki, josta retket Hyväntoivonniemelle ja Stellenboschin viinintuotantoalueille ja kyliin.  (Kuvat linkkien takana: PILANESBERG   SAFARIT   BIG FIVE   SOWETO   KAPKAUPUNKI  HYVÄNTOIVONNIEMI  STELLENBOSCH)

Juuri tuollaiseen/tällaiseen Olympian valmismatkaan sisältyy ´kaikki´: lennot, hyvät, usein varsin upeat hotellit, aamiaiset, ainakin yksi (paikallinen, laadukas) ateria, joskus kaksikin ateriaa. Matkat, kohteeseen ja kohteessa: lentäen, bussilla, taksilla, laivalla, luotijunilla … pääsymaksut nähtävyyksille, paikallisoppaat, Olympian opas koko matkan, kohdeopastukset, tipit bussikuljettajille, piccoloille, tarjoilijoille. Kaikki. Ei tarvitse itse huolehtia muuta kuin siitä, että on ajoissa sovitussa paikassa. Eihän tälllainen tietenkään ole niin edullista kuin reppureissaaminen tai omatoimimatkailu tai vuokrataloon asettuminen jonnekin pikkukylään Euroopan idyllisiin kohteisiin. Mutta.

Mutta kyllä nämä reissut ovat antoisia monin tavoin. Viikossa tai puolessatoista matkaseurueesta löytyy usein mukavia matkaseuralaisia, mikä tekee reissusta vielä antoisamman, – ainakin me olemme saaneet tutustua uusiin mukaviin tuttuihin, joista muutamien kanssa on pidetty kontaktia vuosien jälkeenkin.

Ja kohteet, nähtävyydet, ruokapaikat, asemat, oikeat metrot, — kaikki löytyy, ajallaan, useisiin kohteisiin ryhmälipulla ohi pitkien jonojen etc.

Etelä-Afrikka nyt ainakin on sellainen kohde, johon ei koskaan olisi uskallettu ja/tai osattu lähteä ilman tällaista järjestettyä matkaa. Ja kyllä molemmat Aasian matkat, Kiinaan ja Japaniin, ovat olleet sellaisia, ettei omin päin järjestellen olisi onnistuneet, – oppaat, yhteiskuljetukset, kaikki sujui ja tekivät matkanteosta sujuvaa, antoisaa ja onnistunutta.

Kiinassa olimme vuorotteluvapaani syksyllä 2011: Beijing, Suchou, Shanghai, Xi´an. Siltä matkalta on aika hieno kuvagalleria  ja toki sieltäkin postasin päivittäin blogiin kokemuksia ja näkymiä reissusta. Japanin matka oli syksyllä 2016. Japanin matkasta kuvat ja matkakertomus tässä blogissa, linkin takana:  Tokio, Kioto, Nagoya.

Tällä kertaa emme lähde mihinkään kaukomatkalle. En enää halua lentää valtamerten yli. Eikä ole kiinni lentohäpeästä tai vain hinnasta, vaan ei muutenkaan. Sitä paitsi Euroopassa on niin paljon ennen näkemätöntä ja kokematonta. Ruokaa, historiaa, kulttuuria, viiniä, maisemia, miljöitä, kaupunkeja, … Kulkemista ja katsottavaa. Joten nyt lähdemme ´vain´ Eurooppaan. Valoon ja lämpöön kuitenkin, uusiin kohteisiin, eikä mennä Italiaan. 🙂

 

Matkaopaskirjaa ei ole nyt ostettuna, mutta aika paljon kohteista on surffailtuna. Ja luotan, että Olympian matkaopas osaa ja kertoo, vie ja valistaa.

~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Olen juuri palannut kotikaupungin kohteesta, jossa oli kulttuuria, historiaa, hyvää iltapalaa, viiniä, ystäviä, tuttuja ja mielenkiintoisia keskusteluja. Sain olla vieraana yhdessä Oulun vanhimmista, vuoden 1822 palon jälkeen  rakennetuista ja 1990-luvulla pieteetillä restauroiduista ja uudelleenrakennetuista kodeista. Ja vieläpä hyvässä seurassa. Hieno ilta.

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus Viini

Ruokaa ja viiniä pöydässä ja kuvissa

Lähikaupan lihmestari, joka nykyisin myy enemmän kalaa kuin lihaa, suositteli puna-ahventa: ”On edullista fastfoodia, nyt edullista, – ja terveellistäkin”. Ensimmäisenä tuli mieleen, etten halua kokkailuistani käytettäväksi nimitystä ”fastfood” ja toiseksi, että olenko jotenkin erityisesti terveellisen ruoan tarpeessa olevan näköinen?  Noh, –  ja hyvä on: edullinen ei ole ollenkaan hassumpi houkutin näinä päivinä. Ei tietysti terveellisyyttäkään koskaan ole liikaa. Siispä ostin neljä filettä, aika lailla tarkkaan 400 grammaa. Ja lihamestari suositteli kalalle pankojauhoja ja nopeaa kypsennystä. Nehän minä tiesinkin, ja niillä saatesanoilla meidän perjantaipäivällisen tein.

Kiitos kalaruoka-avusta lihamestarille. 🙂 Eiku oikeesti: tuli hyvää. Ei kylläkään mitään fastfoodia.

Oheen kun laittelin kaikenmoista: eilistä pottuvoita, kiiltäviä porkkanoita (en muista, millä nimellä äitini näitä kutsui, mutta ehkä niiden oikea gastronominen nimi olisi ’muhennetut” (huom. ei muussatut) porkkanat = voita, jauhoja ja nestettä ja valkopippuria, aika paljonkin, ja sitten suolaa. Mutta nimestä viis, – niistä meillä on aina tykätty.) ja purjopitoista salaattia, sekä kirjolohenmäti-smetana-tilli-purjo-sitruunanmehu-valkkaritilkka-suola-ripaussokeria- ja valkopippuria -soosi. Jo tässä lyhyehkössä nimessä kaikki tarpeellinen mainittu. Ja hvyää oli.

Ja sitten. Jälkkäriksi on jo avattu, osa nautittaneen ”Vain elämää” -ohjelman parissa Juustoportin juustopalasten ja lakujen kera. Viini on Hewitson Madame M, australialainen Barossa Valleyn sataprosenttinen Cabernet Sauvignon. Ihan vaan tätä postausta varten maistoin jo tilkkasen; ei tässäkään, kuten ei muissakaan aiemmin maistetuissa Hewitsonin viineissä ole mitään vikaa. Tämä ei ihan pärjää meillä usein varsinkin mökillä olleelle ”takkailtaviini” Hewitsonille; Le Secateur kannattaa muistaa esim. marraskuisen viikonlopun hemmottelu- ja kaamoksenkaatoviinejä hankkiessa.

Kun virtuaalimaistiaisia en nyt aio/voi järjestää, niin laittelen tähän kyselyn kuvista. Ilman enempiä selityksiä tässä äänestys tai paremminkin mielipidekysely: kumpi kuva on sinun mielestäsi parempi/mieluisampi/tunnelmallisempi/tarkempi/sopivampi?

Ykkönen 

 

Kakkonen 

 

Nyt vetäydyn takkatulen ääreen maistelemaan viiniä, kutomaan ja viettämään pyhäinpäivän aattoiltaa. Kaikki hyvin täällä tänään. Toivottavasti teillä kaikilla muillakin!

Reseptit Ruoka ja viini

Halloween-focaccia!

Jo aamun brunssilla oli jotain meidän keittiöön kuulumatonta: pieniä pääkalloja! Hyvin pieniä ja vain muutamia, mutta olihan lasten silmissä ilo: onko tässä seikkailun alku? Kahdeksan ja viisivuotias olivat tyytyväisiä.

Seikkailimme hyvin vähän, ja aika hyvin lapset ovat pöydässä jo oppineet viihtymään. Höpöteltiin, suunniteltiin ja päädyttiin toviksi lukemaan, yhdessä ja erikseen. Siinä sivussa huomaamatta valmistelin myös meidän  Halloween-perhepäivällistä. Tähän se minäkin olen nyt päätynyt; ihan töpinöissäni tekemään jotain kurpitsakekkeriä!

Piipahdin jossain välissä kaupassa, kummallisen paljon kaikkea mustaa ruokakaupan korissa.

Pävän menu alkoi hahmottua: Alkuun (taas) pieniä halloweentikkuja, sitten focacciaa, salaattia, pottumuusia, hirvenlihapyöryköitä, ja niille sinihomejuusto-kastiketta. Jälkkäriksi mustia karkkeja [mummi! Nää uuet Sisu-karkit on h – y – v – i – ä!!]

Paljon hankittua tilpehööriä jäi käyttämättä, mutta oli meillä  Halloween-kattaus kuitenkin.

Jo pari viikkoa sitten Goose-ravintolan focaccia-leivän saamaa suurta suosiota katsellessani päätin, että teenpä muksuille focacciaa täällä kotosalla. Nyt siitä piti saa halloweeniin sopiva, joten ei muuta kuin suunnittemaan koristeluita. Olen edelleen ylpeä korona-aikana tekemistäni kukka-foccacioista, mutta tänään oli tämä muksu-faktori mukana. Joten aika simppelillä mentiin. Uuniin leipä lähti ruohosipuli-hämähäkinseitti-koristuksin, vain vähän salmiakkilakua hämähäkeissä…  (Ja tämänkin focaccian perusohje on todella helppo, nopeakin, ja löytyy täältä! Poiketen alkuperäisohjeesta olen laittanut puolet tavallisia vehnäjauhoja ja puolet durumia. Nousee siten paremmin, ja on paremman makuistakin.)

Mutta uunin jälkeen Apsu totesi, että seittien on oltava mustia, joten Halvan salmiakki-lakumatto suikaloitui sopivasti ruohosipulien paikoille. Ja kun sitten maistelimme tätä suolaisen-makean lakun yhdiselmää suolaisen focaccain kanssa niin nehän olivatkin varsin passeli yhdistelmä. Oikeastaan niin hyvää, että taidan tehdä toistekin! Ehkä sitten vähän sofistikointuneempana versiona. 🙂

Nuo hieman tummanpuhuvat rinkulat, jotka näyttävät koronaviruksilta, mustilta auringoilta, musteläiskiltä tai joltain kaiken kaikkiaan epämääräisiltä, olivat tummia viinirypäleitä ja mustaa kakkukoristegeeliä. Niiden tarkoitus oli esittää hämähäkkejä. Aina ei voi onnistua. Just nyt emme – tai kuka sitä on arvioimaan. Minusta tämä on just paras. Ja mukavaa ja makoisaa oli!! Tarvitsimmeko muuta? – Nope! Ja oikeasti maku oli ihan perfetto!

PS. Hirvenlihapyörykät hupenivat nopeampaa kuin leipä! Kirjailen ohjeen, joka tuli tänään kehitellyksi 🙂 tässä joku päivä.

Oulu Ruoka ja viini Ruokatarinoita ja -historiaa

Lokakuussa kurpitsasoppaa ja muuta merkillistä

Kaunista lokakuisena pakkasaamupäivänä.
Oulujokisuistossa Hartaanselän polun varrella ja kevyenliikenteen väylällä
oli aamupäivällä aurinkoista ja hiljaista.

Pikisaaren puoleisella rannalla olevalle laiturille sekä Tervaporvarinrantaan kerääntyi kalastamaan tulleita. Lippoajia ja touhun katselijoita oli yhteensä varmaan parikymmentä, ylikin.

Vaikken kauaa tuolla ollutkaan, niin näin silti aika monen saavankin kalaa; syyssiika onkin hyvää!

Tänään meillä ei kuitenkaan ollut kalapäivä, vaan soppapäivä. Tämä on se aika vuodesta kun on ainakin kerran tehtävä myskikurpitsakeittoa.

Kuvassa (joka on parin vuoden takainen) on Lähi-idän kurpitsakeitto.

Se on vähän isotöisempää kuin tänään kokkaamani hyvin mausteinen paahdettu kurpitsakeitto. Muokkasin tuota valmista ohjetta kevyemmäksi ja jätin valkoiset paputölkit pois, ja lisäsin joukkoon pari desiä punaisia linssejä, ne kypsyvät kurpitsoiden kanssa. Molemmat keitot hyviä, ja sopivat halloween-viikonloppuun.

Niin se maailma muuttuu: minäkin vielä 10–15 vuotta sitten koko Halloween-hömpötystä vähän vastustelin, ja kirjoittelin kolumneja (”Halloweenin lyhyt historia”) ja postauksia todistellen, ettei Halloween oikeastaan kuulu suomalaiseen juhlaperinnekalenteriin ollenkaan, vaan römppä ja pyhäinpäivä, ehkä Martinpäivän hanhikin, ovat ne suomalaisten syksyyn paremmin sopivia, mutta niin vain tänään hankin koristeita ja karkkeja loppuviikkoa varten. 😀

Huomenna voidaan parin pienen syyslomalaisen kanssa askarrella ja ehkä leipoakin jotain kurpitsajuttuja, – ja hämähäkkejäkin taitaa löytyä tilpehöörien joukosta.

 

Ruoka ja viini

Roomalainen illallinen ja muuta hyvää

Huolimatta siitä, että tänään on ollut pakkaspäivä, on nyt melko vahvasti tunne, että olemme todellakin olleet Italiassa. Tai ainakin hienossa italialaisessa miljöössä, italialaisen ruoan äärellä.

Opiskelukaveri, joka 40 vuotta sitten lähti Roomaan kaivauksille, halusi juhlistaa tätä merkkivuotta tarjoamalla meille italialaisen illallisen, jonka lomassa katselimme kaivauskuvia, – ja muistelimme menneitä muutenkin. Olemme samalla poppoolla olleet Roomassa muutaman päivän lomasella, ja niin paljon muutenkin kaikkina näinä vuosina kokeneet ja eläneet.

Menu oli – taas kerran – aika kunnianhimoinen. Ja oi että! Molto bueno!

Minullehan kattaukset ovat ilo, ilo on tehdä niitä, saatikka päästä nauttimaan tällaisista.

Kaikki oli hyvää, mutta kyllä jälkkäriksi tarjottu suklaakakku on nyt se, jonka reseptin pyysin ja jota aion piakkoin kokeilla. Mahdottoman hyvää oli tuo.

Kaikki oli, myös tarjotut viinit, joihin niihinkin liittyi joku tarina, muisto menneestä. Tykkään tarinoista. Ja hyvistä viineistä.

Eikä suinkaan vain ruumiin ravintoa. Kyllähän liki elämänmittainen ystävyys on hyvä peruste lokakuisen lauantai-illan juhlalle. Näin on hyvä jatkaa!

Isovanhemmuus Ravintolat

Helsingissä humputellen

Kahden epävakaisen, enemmän vähemmän sateisen ja liki myrskyisen päivän jälkeen perjantai kolmastoista päivä Järvenpäässä aukeni aurinkoisena ja tyvenenä. Neljännen kerroksen BnB-asunnon ikkunoista Loutin kaupunginosa näytti oikeinkin eteläiseltä. Minulla majapaikan vaihto, ja aamukymmenen lähijunalla lähdin Helsinkiin.

Kävin viemässä laukkuni Marskiin. Viikonlopun hotelliksi valikoitui nimenomaan Marski, koska muksut halusivat niin. He kun olivat hotellissa vuosi sitten kesälomasellaan: ”Se on niiiin hieno hotelli” on Apsun vankkumaton mielipitde.

Sitten kiertelin Helsingin keskustan kaduilla, kävin tänään avatussa Pentti Sammallahden valokuvanäyttelyssä Kämpin Gallerian alakerrassa (olipa vaikuttava, ihailtava!! voisin käydä toistekin), kukkaostoksilla huomista varten, Lasipalatsissa lounascappuccinolla.

Pehtoori & Poika perheineen tulivat puolikahden junalla Helsinkiin, olin tietysti vastassa.

Hotellin kautta  lähdimme ulos, Stockalle – muksuilla kun oli (kummi)tädin synttärilahjarahat käytössään, joten melko pitkä tovi  kului valtavalla leluosastolla. Ja löytyihän sitä pientä tilpehööriä ja pehmolelua ja futiskortteja.

Koska ratikalla ajelu on melkein seikkailullista, niin sellaisella sitten ruokapaikkaan: Juniori oli valinnut paikaksi pastabaari Goosen. Eipä ollut turhan pönötyksen paikka, päinvastoin vallan leppoisa, liki familiääri tunnelma. Paikan focaccia oli varsinkin lapsille ihan huippumakoisaa. Me aikuiset kyllä olimme mielissämme supppilovahveropastasta.

Ja sitten vielä hakemaan Lushista kylpyvaahdot. Onneksi oli Miniä avittamassa lapsia valinnassa!

Meidän omilla lapsilla oli 1990-luvulla kova sana kun hotellilomilla oli Body Shopin kylpykuulia, mutta nämä näyttävät olevat ihan eri tasolla. Ja ehdottomasti isovanhempien  piti tulla heidän isoon perhehuoneeseen katselemaan tätä kylpysessiota.

Ja moneen  kertaan olen kiitollisena, ääneen, ihmeissäni, hyvilläni todennut: me kaikki ollaan täällä, terveinä, reissussa ja huomenna päästään kastajaisiin.

Mökkielämää Niitä näitä Ruoka ja viini

Metsissä ja tuntureilla – ja ruokapöydässä

Ei aina voi paistaa. Tänään ei voinut.

Näin ollen päivän tarve metsässä kulkemiselle, tai ylipäätään liikkumiselle, tuli täytettyä aika vaatimattomasti.

Pehtoori puuhasteli koko päivän liiterissä ja teki puulaatikon/penkin uudelle patiolle, joten lähdin iltapäivällä sateen tauottua yksikseni kululle. Autolla ajelin ”lähtöpisteisiin”: Iisakkipään juurelle, Kutturantienvarteen Kultareitille ja vielä Laaniojan eli Piispanojan rannalle. Kiertelin ja kuvailin tuttuja paikkoja, eri valossa, eri vuodenaikana, kunhan vain kuljin. Ei vastaantulijoita, ei äänikirjoja, ei mitään muuta kuin metsä, purot, rakkarinteet, pehmeät polut, helppo olo.

Editoin tänään myös sunnuntaisen sumusateisen Kiilopään – Ahopään -patikan kuvia. Sumussa on jotain hyvin kuvauksellista.

Ja kurussa, jonka nimeä en vieläkään tiedä, ollessamme tuli joku valaistuminen: kuvassa on värit. Se oli kyllä hyvin viehättävä kuru sekin. Kuruissa jääkauden jäljet usein näkyvät jyhkeinä ja samalla myös kauniina, esim. kivilatomukselta näyttävä peruskallion pätkä. Tuollaiset ovat vaikuttavia, turvallisiakin – jotain pysyvää. Todella pysyvää.

Värit on myös ensimmäisen kuvan vähän kummallisissa pitkospuissa. Tuo ”rimpsu” on frisbeegolf-radan varrelta. Oikeastaan aika jännä. Onhan siinä saamelaisissa käsitöissä usein käytettyjä värejä, joten sittenkin sopii, minusta ainakin. Ja väriä on vielä mustikanvarvuissa: vastavaloon näyttää kuin olisi pieniä liekkejä. Kyllä täällä vielä pieniä ruskapisteitä siis on. Maaruskaa nimenomaan, ja Ivalossa oli vielä lehdet puissa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Nyt kun ei ole paljonkaan tekemistä (kalenteriahan yms. kuvaprojekteja voisi kyllä tehdä, mutten läppärillä paljon viitsi, jälkeä joutuu sitten kuitenkin paikkomaan, joten olen satsaillut ruoanlaittoon. Pehtoori on kyllä saanut hyvin syödäkseen… Tietysti itsekin samalla. Mm. riimiporoa kahdella tavalla.

 

Persilja-pinjansiemen-karkea suola murskeeksi ja tiukasti poronfileen pintaan, sitten tiukka kelmutus ja pakkaseen. Noin tuntia ennen tarjoilua sulamaan jääkaappiin ja sitten ohuen ohuita siivuja. Yllä annoksessa rucolaa, hunajamelonia, sokeroituja puolukoita, vihreitä (Lidlin) tomaatteja ja maldon-suolahiutaleita. Tämä sunnuntainen oli parempi.

Huono ei ollut alla oleva tämänpäiväinenkään: riimiporon alle Kuukkelin rieskaa, voita, rucolaa, hunajamelonia, karpaloita, pinjansiemeniä.

Pääruokana rapeaksi paistettua siikaa, puikulaperunoita ja munakastiketta. Ja jälkkäriksi oli vielä sitä samaa lakkakakkua. Meneehän se näin mökkioloissa. 😀

Ruoka ja viini Viini

Helsinki viinikerhon kanssa vol. II

Lauantaiaamu Helsingissä lämmin, ja sateeton. Päivä ei ollut. Ei ollut sateeton, onneksi sentään lämmin. Aamupäivällä meillä oli ”vapaata”, tapaisimme ystävät vasta puolenpäivän jälkeen teatterilla.

Siispä kävelemään. Sade sai meidät pysymään pois kaduilta, toisin kuin oli ollut ajatuksena. Vähän vielä kiersimme kaupoissa, Chez Marius ja Stocka. Tuliaisia Järvenpäähän …

Kävimme hotellissa tovin huilaamassa. Joka tälläkin kertaa (kuten viime marraskuussakin) Helsinki Central Station. Tässä on sellaista 1920-1930-lukujen amerikkalaisissa elokuvissa olevaa glamouria, – ei hillitöntä, mutta tyylikästä. Melkein kuulee charlestonin soivan …

Teatterissa kävimme katsomassa Agatha Christien Hiirenloukun. Klassikkonäytelmä joka on Lontoossa pyörinyt vuosikymmeniä, nyt Helsingin Kaupunginteatterin Areena-näyttämöllä. Kyllä se viihdytti. Ja murhaajakin paljastui, sitä ei saa paljastaa julkisesti.

Matkajärjestelyistä ja varauksista vastanneet T & J olivat huolehtineet meille hienot väliaikatarjoilut: lasilliset kuohuvaa, skagenit ja mansikkaleivokset. Kohtuullinen lounas. 🙂

Teatterin jälkeen lähdimme Pehtoorin kanssa vielä käymään remontin jälkeisessä Hakaniemen Hallissa. Neljän aikaan lauantaina iltapäivällä, sateisena syyskuun päivänä siellä oli kuhinaa ja asiakkaita vaikka ja kuinka paljon. Siellä oli valoisaa, herkullisia tiskejä, paljon erikoisruokia, kahviloita ja lounaspaikkoja.

Yläkerrassa oli säilytetty ja entisöity vanhat puodit, toisin kuin alhaalla, jossa oli uutta valkoista, vähän turhankin kliinisen näköistä.

Sitten taaas tunteroisen tauko  hotellilla ja edelleen sateessa viiden jälkeen ratikka kakkosella Pasilaan, jossa ystävämme asuu.  Siellä oli Botrytis Ouluensiksen Helsingin alaosaston maistiaiset, joiden teemana oli ranskalaiset ”tutkimusviinit”. Ja edesmenneen jäsenemme muistoksi nautittu Pomerolin Ch. Petit Village 2009 jäi mieleen. Sanojen ja laulusäkeiden vuoksi.

Söimme hyvin. Oli helppo ja mukava ilta. Tiedättehän … ”Kuka voisi kellot seisauttaa…”

Kymmeneltä kävellesämme hotellille Mikonkadun mittari näytti +17 C, ilma sateen jälkeen kostea,  pimeää, kaupungin valot kimmelsivät asfaltilla, liikenteen valot ja äänet, lauantai-illan kulkijat kaupungin kaduilla… Olemme reissussa, kuin ulkomailla.

No jo reissun lopulla.

Mutta onhan huominen.

Ravintolat Ruoka ja viini

Perjantai Helsingin lämmössä ja herkutellen

Paljon uusia, hyviä kokemuksia.

IC 22 Oulu–Helsinki klo 7.48–13.35 yksi lippu 23,20 € ja ekstraluokka + 20,90 €. (edestakaisin kahdelta ekstralla 171 €).

Ja sekä Oulussa että Helsingissä ”liittymät” (taksi tai juna tai oma auto parkkimaksuineen)  olisivat tuoneet lisähintaa.  Siis junalla kahdelta edestakaisin yli puolet halvempi kuin yhdeltä lentäen. Hybridiautollakin tulisi kalliimmaksi. Ja junamatka sujui todella mukavasti, rauhallisesti, hiljaisesti (vaunu on ”hiljainen tila”) ja silti aika nopsaan aamupäivä aurinkoisen puolen Suomen läpi kulki.

Eikä aikaa kotoa Helsingin keskustaan kulunut kuuttakaan tuntia. Mietittiin, että olisipa Ivaloonkin asti rautatie – oltaisiin mökillä vuosittain vielä enemmän kuin se kolme kuukautta.

Aurinkoista oli Helsingissäkin. Meillä reilut kolme tuntia aikaa ennen ystävien tapaamista Murussa.

Istahdimme melkein helteisessä säässä Cafe Esplanadin terassille (syyskuun loppupuolella!) Aperolille, ja tsädäm! siinähän se on vävy yhtäkkiä terasssipöytämme äärellä: oli mokoma perhechatissa nähnyt missä olemme ja kun hänen duunipaikkansa on ihan samoilla huudeilla ja oli juuri lähdössä töistä, tuli siihen heippaamaan. 🙂 Mukavaahan se.

Sitten mietitiin mihinhän kuluttamaan  pari tuntia. Pahimmoilleen Ateneumissa ollut Edelfelt-näyttely suljettiin viime viikonloppuna. Sen olisin mielelläni nähnyt.

Taiteen sijaan kaupallisten houkutusten äärelle. Stockmann tietysti: ja siellä vielä lastenvaatteista 20 % ale kanta-asiakkaille. Kaikille kolmelle muksulle vaatetta: ovathan kastajaiset kolmen viikon päästä.

Ja sitten tapasimme viiniystävät. Laskin että tämä on viiniystävyytemme, yhteisten vuosien ja reissujen kuudes turnee: yksi aiempi reissu Helsinkiin, kaksi Tampereelle, yksi Turkuun ja yksi meidän möksälle. Olemme kokoontuneet yhteensä 32 vuotta, joten suunnilleen viiden vuoden välein olemme reissanneet kimpassa.

Tänään todettiin että oli varsin onnistunut ilta ja todettiin vanhenevamme – että vastaisuudessa tihennämme reissujen välejä.

Olimme syömässä Murussa. 

Vielä nytkin olen liki sanaton. Olemme Pehtoorin kanssa syöneet yhden jos toisenkin (rotissööri)dinnerin, mutta ku. Olihan tämä niin hyvä. Ainoa, mikä puuttui, oli menukortti.

Tällä me aloitimme. Ja kaikki sen jälkeen pelkkää hyvää, tai erinomaista. Ja meillä sentään oli syötävää ja viinejä maisteltaviksi. Meillä oli hyvät oppaat makumaailmaan, sommelier joka kertoi viineistä. Jotka hän oli erinomaisesti jokaiselle ruoalla valinnut.

Ylläolevasta se alkoi, eikä sen jälkeen paluuta huonoon ollut.

Varsinaisesti en ole raa´an lihan ystävä, mutta tartar tryffeli-majoneeseineen oli käsittämättomän hyvää. Käsittämättömän. Eikä mikään muukaan ollut edes keskinkertaista, paljon parempaa. Koetan huomenna, viimeistään alkuviikosta kirjalla kaikesta.

Jälkkäri. [olisipa menukortti!!!!]

Keskellä kuusenkerkkäsiirappi, ympärillä paras crumble ikinä. On vaikea unohtaa tätäkään.

Siirryimme viiden ruokalajin jälkeen Muru-ravintosta Murun viinibaariin. Nurkan taakse. Ja nautimme seitsemän hengen kesken vielä Pintia-punaviinin!

Parasta  kaikesta kuitenkin  –  yli 30-vuotinen ystävyys…

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Kasariruokaa kasarissa

On jo pitkään tehnyt mieli sellaista 80-luvun valkosipulista katkarapukasaria, jota Oulussa sai Femilan yläkerrassa olleessa Hovinarrissa. Ja toki muuallakin, sehän oli varsinainen hittiruoka, kuten kaikki muutkin kasarit tai ruukut.

Löysin hyvin ”aidon” oloisen ohjeen, ja monta muuta. Niistä keittelin oman versioni – niistä aineista, joita sattui kaapeista löytymään. Ei ollut pakkasessa katkoja, mikä on aika harvinaista, joten sulattelin pari-kolmekymmentä raakaa scampia Aasia-marketin isosta pussissa.

Rapukasari 80-luvun tyyliin 

2 rkl rypsiöljyä
1 rkl voita
3 – 6 valkosipulin kynttä silputtuna
2 salottisipulia silputtuna
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl ketsuppia
1 prk ranskankermaa
1 prk Mutti kirsikkatomaatteja
chilihiutaleita, suolaa, mustapippuria

Kuullota sipulit öljyn ja voin sekoituksessa, lisää joukkoon tomaattipyre. Sekoittele muutama minuutti.
Sekoita joukkoon ranskankerma ja lopuksi säilyketomaatit.
Mausta chilillä, suolalla ja pippurilla.
Anna soosin hautua samettiseksi parikymmentä minuuttia välillä sekoitellen.

Kuumenna lopuksi tomaattiseos tosi kuumaksi ja lisää joukkoon katkaravut.
Älä enää keitä etteivä sitkisty.
JOS käytät raakoja, kuorittuja scampeja kuten minä tein tänään, keitä niitä vähän aikaa mahdollisimma kuumassa soosissa ja mahdollisimman nopeasti.

Tarjoa riisin tai nuudelien kanssa. Paras ja aidoin tapa tarjoiluun olisi vaalea maalaisleipä tai hyvä patonki. Mutta kun en viitsinyt leipoa, niin keittelin riisiä. Hyvää oli senkin kanssa.

Ja jälkkäriksi kotipihan omppupuista pannaria.

Sekin on jotenkin retrohenkinen sapuska.

Pikkuinen omppupannari
(tupla-annos on uunipellillinen)

Taikina
4 dl kevytmaitoa
2 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
1 tl suolaa
Uunipellille
40 g voita
Päälle
4 pientä omenaakanelia
sokeria

Tee tavallinen makea pannaritaikina, jossa vähän kardemummaakin. Laita turpoamaan jääkaappiin.
Kuumenna uuni ( 225 astetta) ja laita iso voinokare uunivuoan pohjalle. Anna voin paahtua vähän ruskeaksi.
Poista omenista siemenkodat ja leikkaa viipaleiksi. Ripottele pinnalle sokeria ja kanelia.
Kaada taikina uunivuokaan ja sitten päälle omput.

Paista puolisen tuntia 225-asteessa.

Tarjoa kermavaahdon, vaniljakastikkeen tai jätskin kanssa.