”Tänään on ollu kyllä kiva päivä.” – oli Apsu todennut, kun olivat kotiutuneet meidän yhteiseltä kyläilyreissulta.
Kuinka kauan tätä onkaan suunniteltu, aiottu, sovittu, ja aina on tullut jotain, useimmiten muksujen sairastumisia tai muita esteitä. Mutta tänään me vihdoin olimme systerini ja avokkinsa luona ”saunaillassa”.
Saunailtaan kuului myös hienon hieno päivällinen, jossa ei todellakaan ollut jätetty lapsia huomiotta.
Jo kattaus lupasi hyvää. Ja sellaista todellakin oli tulossa. Ja minuahan ilahdutti kummasti, kun muksut kilpailivat siitä, kumman vieressä mummi istuu. Tämmöisiä ne ovat hyvät hetket nykyisin.
Sienicappuccinoa, yrtti-uunilohta lisukkeineen ja viineineen (ja muksuille elämänsä ekat Pommacit!), ja jälkkäriksi sekä vadelmaherkkua että kakkua. Siis tuplajälkkärit.
Kukaan ei valittanut, jossain välissä Eevis nojasi tuolin selkänojaan ja huokaisi raskaasti: huh! – Ja tuo ´huh´oli positiivinen.
Kaikesta illastamisesta ja saunomisesta huolimatta ehdimme myös vaihtaa kuulumisia, höpötellä ja sopia että näitä auringonlaskuja katsellaan tältä parvekkeelta toistekin.
Ihana kun olitte, Leijun täällä. Ilo oli laittaa.
Kyllä oli niin mukava ja makoisa ilta – ja ilolla laitettu maistuikin siltä. Ilolta ja hyvältä.