Ruoka ja viini – Sivu 20 – Tuulestatemmattua

Yhteisen päivällisen äärellä

”Tänään on ollu kyllä kiva päivä.” – oli Apsu todennut, kun olivat kotiutuneet meidän yhteiseltä kyläilyreissulta.

Kuinka kauan tätä onkaan suunniteltu, aiottu, sovittu, ja aina on tullut jotain, useimmiten muksujen sairastumisia tai muita esteitä. Mutta tänään me vihdoin olimme systerini ja avokkinsa luona ”saunaillassa”.

Saunailtaan kuului myös hienon hieno päivällinen, jossa ei todellakaan ollut jätetty lapsia huomiotta.

Jo kattaus lupasi hyvää. Ja sellaista todellakin oli tulossa. Ja minuahan ilahdutti kummasti, kun muksut kilpailivat siitä, kumman vieressä mummi istuu. Tämmöisiä ne ovat hyvät hetket nykyisin.

Sienicappuccinoa, yrtti-uunilohta lisukkeineen ja viineineen (ja muksuille elämänsä ekat Pommacit!), ja jälkkäriksi sekä vadelmaherkkua että kakkua. Siis tuplajälkkärit.

Kukaan ei valittanut, jossain välissä Eevis nojasi tuolin selkänojaan ja huokaisi raskaasti: huh! – Ja tuo ´huh´oli positiivinen.

Kaikesta illastamisesta ja saunomisesta huolimatta ehdimme myös vaihtaa kuulumisia, höpötellä ja sopia että näitä auringonlaskuja katsellaan tältä parvekkeelta toistekin.

Poikkeukselliset mukavat maistiaiset

Syyskuun toinen tiistai.

Sehän on perinteinen Oulun Viininystävien meetingin aika. Mietin pitkään ilmoittaudunko, ja ilmoittauduin onneksi sittenkin! Joskus tämä syyskuun meetinki on ollut meilläkin, mutta nyt en ollut lupautunut järjestäjäksi, mutta mukaan Aleksinkulman meetinkiin kuitenkin menin.

Meitä ei ollut paikalla kuin 10, joskus on ollut parikymmentä ja enemmänkin. Tänään porukan pienuus oli oikeastaan vahvuus. Juteltiin, kuunneltiin, vaihdeltiin mielipiteitä, – oikein oli familiääri tunnelma. Teemana oli ”matkapullo”. Ideana näissä syyskuun maistiaisissa on se, että jokainen tuo maisteltavaksi viinin joltain reissultaan. Jollei muuta, niin reissu on voinut olla vaikka lähi-Alkoon. Reissu vuosien takaa, tai vaikka nettikauppaan.

Yksi tämän teeman hienoimmista kokemuksista oli tänään, kun yksi jäsenistämme – viimeisen päälle viiniharrastaja ja ammattilainen – oli oman tasavuosisyntymäpäivänsä vuoksi/iloksi tuonut kellaristaan vuoden 1982 Chateau Palmerin! Vuoden 1982!!

Me ollaan oman viinikerhon kanssa testattu samainen viini joskus 1990-luvulla. Ja nyt tänään tämä! Mitä opimme tästä: kellaroinnissa on ideaa! Ja on hienoa yhdessä maistella jotain näin ainutlaatuista.

Minun liruviinini Kroatian reissulta oli ehkä illan vaatimattomin, mutta olipa jännä, että sille oli sattui olemaan verrokki, samasta rypäleestä, samalta saarelta, eri vuosikerta ja (parempi) tuottaja. Taas opimme uutta. Ja oppiminen on hyväksi ja iloksi, – viiniystävyys on.

Me ollaan oman viinikerhon kanssa testattu samainen viini joskus 1990-luvulla. Ja nyt tänään tämä!

Mitä opimme tästä: kellaroinnissa on ideaa! Ja on hienoa yhdessä maistella jotain näin ainutlaatuista.

Italia Reseptit Ruoka ja viini

Syksyinen perjantai – italialaisilla fiiliksillä

Perjantai. Ihan niin kuin se pitäisi erikseen mainita.

Ei, ei ole ollut mikään työteliäs tai muutenkaan rankka viikko, jolloin perjantai vihdoin koittaisi. Sellaisiakin viikkoja on elämässä ollut, paljonkin. Mutta kaukana ne vuodet. Tänään vaan on tuntunut mukavalle, että on perjantai. Viikonlopun alku. Oli tällekin päivälle yksi ”iso” juttu. Olin päättänyt valmistaa huolella jotain hyvää sapuskaa, oikein viikonloppuruokaa. Ja huomiseksi meillä on tiedossa juhladinner. Joten siis selkeästi viikonloppu eroaa arjesta. Mukava niin.

Tälle perjantaille muutakin hyvää: löysin vihdoin mieluisat sukkapuikot [tämäkö on oikeasti mainitsemisen arvoista? – Mistä se, että tästä mainitsen, kertoo elämänmenostani nykyisin? – Sen että kaikki on ihan hyvin.]

Hyvää myös se, että löysin mieluisat kengät! Riekerin citylenkkarit, joilla syksyn Helsingin reissut ja hääpäiväjuhlavuoden ”grand tour” tulevat sujumaan hyvin. Enkö ole grand tourista vielä kertonut? – Enpä taida vieläkään kertoa. Sellainen on kuitenkin tulossa. Mutta kun olen oppinut tähän, jos ja jos ja jos…. -juttuun niin en vielä kovin paljon hehkuttele. Mutta kengät reissua varten on kuitenkin jo löytyneet. Olen viikon aikana pyörälenkeillä Kempeleen Zeppeliinissä ja Ritaharjun Ideaparkissa sekä netissä surffaillen mieluisia etsinyt ja tänään sitten vahingossa (sukkapuikko-ostosten vierestä) Haloselta löysin. Yesh! Kenkien löytyminen ei ole mikään pikku juttu. Tai siis on. Mutta pikku jutuistakin voi tulla iloiseksi.

Ja se ruoka. Siis pitkästä aikaa Saltimbocca alla Romana. Kuten jo tämän pihviruoan nimi kertoo, ruoka on varsin herkullista. Ruokahan nimensä mukaan suorastaan ”hyppää suuhun” [ saltare ~ hypätä ja bocca ~ suu]. Tänään tein oikein huolella ja melkein läträten marsalalla ja voilla.

Nykyisin meillä syödään kovin harvoin pihviä, ja harvoin punaviiniä. Mutta tänään! [Turhapa on sitten aamuyöllä tulla kyselemään, miltä nyt vatsassa tuntuu… 🙁 ]

Saltimbocca alla romana – syyskuussa kotona

kaksi naudan ulkofileepihviä
suolaa, pippuria
salvianlehtiä
prosciuttoa
vehnäjauhoja
tarpeeksi (50 g) voita
tarpeeksi (1 – 2 dl) marsalaviiniä

Ota pihvit hyvissä ajoin huoneen lämpöön ja nuiji sitten noin ½ sentin vahvuisiksi. Pintaan suolaa ja pippuria. Kiinnitä cocktailtikulla jokaisen pihvin toiselle puolelle pari, kolme salvianlehtiä sekä parmankinkkua. Lopuksi taputtele pihvien molemmille pinnoille vehnäjauhoja.

Kuumenna paistinpannu, lisää ainakin ruokalusikallinen tai kaksi voita ja paista pihvejä noin kaksi minuuttia puoleltaan. Laita pihvit lämpimään, kannen tai folion alle.

Lisää viini sekä muutama silputtu salvianlehti pannulle. Keitä tovi ja lisää vielä pari ruokalusikallista voita pannulle, lisää suolaa ja pippuria. Laita pihvit takaisin pannulle kastikkeen joukkoon ja anna vielä kiehahtaa.

Tänään meillä ohessa tomaattisalaattia (Modenan balsamico ei ole vain koriste!!) sekä eilisen kesäkurpitsapastan tuunaus parsakaalilla. Ja jotta ’Italia vibes’ olisi pihalle paistaneen auringon lisäksi täydellinen, niin ruoan kanssa nautimme Peppolia. Paljon muistoja, paljon makua ja sopivaa hapokkuutta ruoalle.

Kastikkeeseen tarvittavaa makeahkoa marsalaa jäi pienestäkin pullosta runsaasti, joten juustopalasen kanssa siitä sai lisää italialaisia muistoja. Semminkin kun pihapöydillä oli viime viikonloppuna keramiikkamyymälästä ostamiani pikkuisia ruukkuja. Ja torilta valkosipuleita!

Ja vielä huomiseksi luvattu lämpöä! Voidaankohan jo puhua intiaanikesästä?

[täällä olen sitä selitellyt tai siis tietoja lainaillut. Eihän se sana ole kielletty?]

Niitä näitä Ravintolat Reseptit Ruoka ja viini

Omppupiirakan aika, – ja missä Villiviini?

Syksyn ensimmäisen omppupiirakan olen leiponut tänään.

Ohje on suoraan uusimmasta K-ruokalehdestä.

Sivulta 11 löytyy tämä ohje.

Hyvä ohje oli tämä.

Uutta ja minulle varsin mieluista oli mascarponetäyte mehevöittämässä piirakkaa. Tämä piirakka ei kaipaa vaniljakastiketta, kermavaahtoa tai jätskiä kylkeensä, vaan on ihan omillaan oikein mehukas ja omenainen. Sekoitettu mascaronetäyte oli suoraan purkista nuoltavan hyvää, ja ajattelin, että sitä voisi käyttää, vaikka tuulihattujen tai täytekakun täytteenä. Saattaisi sopia jonkun puolukkaleivonnaisen tekoonkin oikein hyvin. Kunnon kreemiä.

Kuinkahan monenlaisia omenapiirakoita sitä on tullutkaan leivotuksi? Alla linkkejä täällä blogissa julkaisemiini piirakkaohjeisiin.

Pähkinäinen omppupiirakka

Omenafocaccia

#Someomenapiirakka

Kookosomenakakku

Kookosomenakakun ohje on ensimmäisessä keittokirjassani (Riemusta ruoanlaittoon), jossa muuten näyttää olevan aika monta syksyistä ruokaa ja säilöntäohjetta. Ehkä niistäkin vinkkejä sinullekin. Kaikki keittokirjanihan ovat nettiversioina ja siten ladattavissa omalle koneelle.

~~~~~~~~~~~~~~

Minulla oli viime viikolla mökillä mukana (hääpäiväviikonlopun kunniaksi tms.) matkapäiväkirja meidän häämatkalta Kreetalle syyskuussa 1983. Kirjoittelimme molemmat matkallamme pieneen muistivihkoon hääreissustamme (niinkuin muistakin reissuistamme teimme aina siihen asti, että rupesin tekemään matkoista nettisivuja tai päivittämään blogiin matkakertomuksia), – ja olipa kyllä mukava nyt lukea tuon 40 vuoden takaisen matkan kulusta.

Saatiin matka häälahjaksi vanhemmiltani, ja koska edellisenä vuonna oli oltu mun ”työreissulla” Kreikassa (olin kahden viikon opiskelijaekskursiolla yksi kolmesta reissun vetäjästä) oli ihan mahtavaa mennä kahdestaan honeymoonille juuri Kreikkaan.

Alkumatkasta pieni hämmennys tullissa, kun piti luovuttaa virkailijalle maihinnousukortti, johon olin epähuomiossa kirjoittanut vielä tyttönimeni, minkä hoksasin sillä samalla hetkellä kun annoin passin ja kortin tullin tiukannäköiselle virkamiehelle. Ja siinä samassa tempaisin lapun miehen kädestä, revin sen hänen silmiensä edessä ja tulipunaisena koetin selitellä jotain ”sorry, honeymoon, new name, …. ” ja jotain muuta. Passin oli kuitenkin jo hommannut uudelle nimelle ja sain sitten täytettäväksi uuden lanketinkin ja pääsin kuin pääsinkin saarelle häämatkan viettoon.

Mutta siis, matkamme alkoi ajelemalla ensin autolla Helsinkiin, jossa vietimme pari päivää tuttuja tapaamassa, tutustumalla Hvitträskiin ja mm. kävimme syömässä ravintolassa, jossa olimme aiemmin keväällä onnikkakurssin seitsemän viikon Helsingissä asumisen aikana pari kertaa käyneet ja ihastuneet. Nyt päiväkirjastamme luettiin, että ”Villiviini”-ravintola oli syyskuussakin ollut hyvä kokemus, melkein kuin Helsingin kantaruokaravintolamme (kolmas kerta on jo ”kanta”). Eikä meillä kummallakaan ole muistikuvaa, missä kohtaa Helsingin keskustassa tällainen ravintola oli? Pieni epäily, että jossain Erottajan lähellä, Diana-puiston reunalla? Mutta onko kellään blogin lukijoista tietoa tai muistikuvaa? Onko Helsingissä ruokamatkailleita tai muuten kulkeneita, jotka tämän paikan 1980-luvun alkupuolelta muistaisivat? Olisi mukava tietää missä se oli.

Lappi Mökkielämää Rotissöörit Ruoka ja viini Valokuvaus

Gourmetia Sodankylän Sattasessa

Joskus sattuu hyvin. Tälle päivälle sattui.

Juuri tälle päivälle, jolloin meillä oli aiekin lähteä kohti pohjoista, sattui Sodankylän Sattasessa olemaan rotissööritapahtuma: Lapin Gourmetkokit -herkkupuodille on myönnetty rotissööri-kilpi, mikä ei todellakaan ole ihan tavallista. Ja tämän päivän kokemuksen perusteella olen (kuten 40 muutakin läsnäollutta) vakuuttunut, että Gourmetkokit ovat todellakin kilpensä ansainneet. Kilven luovutustilaisuus alkoi puolelta päivin, – pitemmittä puheitta, siinä nyt ei turhan kauan mennyt.

Mutta se lounas! Juhlaruoka! Hyvin harvoin saa näin hyvää, suunmyötäistä, huolella tehtyä, konstailematonta ruokaa. Ja koko kokonaisuus! Kaikki oli hyvää. Jopa poronsaparo! Tai oikeastaan varsinkin se. Kypsyydet, annosten komponenttinen harmonia, tuoreus, kaikki!

Mie, joka en tykkää rössystä (oululainen veripalttu), söin rapeita poropalttukuutioita varsin mielelläni ja puikula-varhaisperunat! Ennen kokematon juttu. Olihan ne muikean makoisia. Pikkuisen olivat voissa paahdettuja. Jo vain, paljon parempaa kuin karkki.

Ja isäntäpari! Meille tuttuja muista rotissööritapahtumista: ja he osaavat houstata! Tai parempi olisi sanoa, että olivat hyviä väärtejä. Ruokaväärtejä. Ammattilaisia, jotka laittavat ruokaa täydestä sydämestä. Ja sanakin on hallussa. Isännällä varsinkin. Oli siis hauskaakin.

Ja meillä oli tuttuja jututettavaksi ja halattavaksi (korona kaukana menneessä tärvelemästä tilaisuuksia ja tunnelmaa) ja saimme rovaniemeläisiä rotissöörejä pöytäseuraksi. Reilu kolmituntinen vierähti hopusti tällä taukopaikalla. Hyvässä seurassa, mahdottoman hyvin syöden, ruoan päälle ymmärtävien seurassa ja vielä lappilaisia iskelmiä livenä kuunnellen. Ai että.

Ei ollut mitään kiirettä jatkaa matkaa mökille. Ja sitten kun lähdettiin, käytiin vielä kilven saaneessa herkkupuodissa ostamassa poromakkaraa ja muita herkkuja. Ja käymme kyllä vastakin.

Puolineljän aikoihin olimme varsin kylläisiä ja hyvin hyvällä mielin, ja aika jatkaa viimeiset sata kilometriä mökkipihaan.

Mökkilauantai-iltana ei ollut tarvetta kokata yhtään mitään. Pihalla touhuiltiin, purettiin iso osa tavaroista (peräkärryllinen niitä on, koska se notskiremppa odottaa) ja sitten mie tappelin taas netin kanssa. Rotissööri-tapahtuma oli minulle myös vähän työkeikka, joten kuvasatoa perkasin, editoin ja toimittelin eteenpäin tiedottamista varten.

Ruokaystävyys on mahdottoman mukavaa. Lapissakin.

Neulottua Ruoka ja viini

Sateella sieniruokaa ja Alasuq

Kantarellirisottoa

Ruokavuodessa on sienien aika. Näin siitä huolimatta, etten ole poiminut sienen sientä, enkä edes käynyt metsässä etsimässä niitä. Siitä huolimatta tänään oli kantarellirisottoa, – poimin sienet Prisman hevi-tiskistä.

Tein samalla ohjeella kun viime vuonnakin, mutta käytin kokonaisen kesäkurpitsan ja vaihdoin mascarponen ranskankermaan, koska mascarponea ei ollut. Hyvin korvautui creme fraichella. Saattoipa ruoka jopa vähän keventyä. Ja hyvää tuli. Suosittelen.

Kolmas Alasuq

Sateella on ollut hyvä viimeistellä koko kesän tekeillä ollut Alasuq, joka on sarjassaan kolmas. Ensimmäisen tein Pehtoorille paksusta Alafosslopi-langasta, sitten tyttärelle Lettlopista (lempparilankani) ohuempi versio ja nyt puikoilla oli ohuin hahtuvalanka – Plötulopi. Tätä aattelin itselleni, lähinnä farkkujen kanssa sisällä pidettäväksi, mutta ei tämä oikein miellytä minua.

Sitä paitsi se on siinä ja siinä, onko se vähän turhan tyköistuva. Pidän siitä, että jumpperi on löysähkö, eikä ihan ”kiinni” ja vähän pidempikin olisi pitänyt tehdä.

Ehkäpä tämän myyn tai annan lahjaksi … pitää miettiä. Olisi tuossa kaarrokkeessakin pitänyt käyttää harmaata taustana, eikä valkoista, niin tuo huikean koboltinsininen kuvio ei olisi noin hyökkäävä. Päällä se ei onneksi erotu noin voimakkaasti.

Nyt olen tehnyt yhteensä kaksitoista kaarrokeneuletta: 6 Riddaria, 3 Alasuqia, 2 Issikkaa ja yhden Vetur Talvi -neuleen. Sekä Plötulopia että varsinkin Lettlopia olen hamstrannut niin paljon, että ehkä ensi talvena muutama paita vielä tulee tehtyä.

Blogin layout

Taas olen värkkäilyt blogin ulkoasun parissa. Tässä postauksessa kokeilen uutta editoria. Saapa nähdä, siirrynkö käyttämään tätä – ainakaan vielä ei suju ongelmitta, eikä jälki ole lähellekään toivotun kaltaista. Mutta katsellaan. Käsityötä tämäkin.

Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Juhlan aika tänä tiistaina

Tänään aika ikkunanpesupäivälliselle. Vai oliko se sittenkin pre-hääpäivädinner?

Joku säänhaltija, tai mikä lie, oli tänään suosiollinen: tein varauksen ravintola Uleåborgiin juurikin tälle päivälle; toinen vaihtoehto oli huominen [luvattu sadetta ja ties mitä]. Tämä päivä oli hyvä valinta. Oli niiiiiin kaunis ilta, vielä äsken palatessa ihailin vaakasuoran paistavan kauniin elokuisen valon lempeyttä, pehmeyttä, – ja kuitenkin valoa! Vielä sitä on.

Alkuillaksi meillä oli varaus Uleåborgiin. Ties kuinka mones kerta kun sinne hankkiuduimme viettämään iltaa teemalla ”ikkunanpesu hoidettu” tai hääpäivä tai … jotain. Kerran kesässä olemme toinen toistamme siellä ruoan ääressä hemmotelleet, palkinneet, kotikaupungissa gourmertia nauttineet – milloin milläkin teko- tai oikealla syyllä hankkiutuneet hyvin syömään.

Tänään sen aika. Ja kuten sanottu: illan sää hemmotteli.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Minulla salaatti käsin kuorituista katkaravuista ja kesäkauden kasviksista, cayennemajoneesia [majo teki annoksesta gourmet-ruoan], ja

Pehtoorille ”Vitello champignon” – vasikanfileetä, herkkusieni-lehtipersiljakreemiä. Hyvälle näytti sekin. Pikkuisen olin kade sen kanssa tarjoillusta Sartorin Amaronesta.

No mutta, entäs suosituksesta valitsemamme viini? Annoimme ammattilaisten valita: siitä huolimatta, että en ole Sauvignon Blancin ylin ystävä, siitä huolimatta, että ko. ravintolassa meidän makumme aika hyvin jo osataan haarukoida, – otimme kuin otimmekin vastaan pullollisen Pouilly-Fume -viiniä. Ja sehän sopi kuhan oheen, katkojen oheen. Se sopi oikein hyvin.

Alkuruokien jälkeen valinnat tämmöisiä:

Kalaa (rapeaksi paistettua kuhaa!!) Suomen vesistä päivän reseptin mukaan

Jälkkäriksi basilikajäätelöä ja mansikkafinancier, sitruunakastiketta.

Puhtaat ikkunat, vuosikymmeniä aviossa, lämmin sää, hyvä ruoka. perinteet, Oulu. yhteinen harrastus, yhteinen kaikki.

Hyvä ruoka, ainahan siitä tulee hyvä mieli.

Reseptit Ruoka ja viini Viini

Keittiökokemuksia

Kesää, syksyä, kesää, syksyä. Siis syyskesän päivä tänään.

Enpä ole ehkä koskaan kastunut pyörälenkillä niin totaalisesti kuin tänään käydessäni Virpiniemessä tekemässä sen mitä pari vuotta aiemminkin. Mennessä kylmä, ja palatessa märkä. En nytkään jäänyt kiinni. 🙂 Onpahan mökille viemisiä. Mutta olinhan likomärkä kotiin palatessa, luotan siihen etten vilustunut, vaikka melkein horkassa olinkin.

Tämän rikollisen toimintani lisäksi ei muuta mainittavaa.

Toissapäivänä taisin postauksessani luvata vielä palaavani sen illan menuun. Vinkkien arvoista on

Sun flower -jätskiä, jota olen tänä kesänä syönyt ihan luvattoman usein, on myös purkissa, ei ainoastaan tikkujätskinä. Ja se sopii hillojen kanssa todella hyvin. Eikä tarvitse hilloja, ei tarvitse mitään muuta kuin lusikan: suoraan purkista! Oi, että!
Nyt on kaupoissa juuripersiljaa. Ihan hurjan hyvää taas kerran.
Ferrari. Koska meidän Gruppo San Lorenzo -poppoomme tuli Toscanan-viikolla nauttineeksi eräänkin kuohuviinipullollisen, ja nimenomaan Ferraria, oli luontevaa, että tarjosin perjantaina minikalaaseissa aperitiiviksi Ferraria. Enkä mitä tahansa Ferraria, vaan Vävyltä joululahjaksi saamani vuoden 2016 Perle-versiota. Tiedä häntä, mistä hän oli moisen tilannut, Alkossa sitä ei ainakaan nyt ole. Tätä me nautimme myös viime kesänä Lombardiassa, joten muistoja sieltäkin. Muutamia muita Ferrarin talon kuohuvia toki on Alkossa, eikä niissäkään mitään vikaa. Jos kohdalle sattuu kannattaa muistaa talo varteenotettavana kokeiltavana. Kuten muikeista ilmeistämme on hoksattavissa, olimme mielissämme jo avatessa… 😀

Saaristolaislautasista olen höpötellyt kohta kuukauden verran, – tässä kuva siitä, kuinka monimutkaista sellaisen kokoaminen on. 🙂

Ja tällä kertaa en edes keittänyt perunoita, sillä oli tuoretta home-made saaristolaisleipää, jolle kaikki (no ehkä pastisscampit eivät tarvitse leipää, eivätkä mitään muutakaan seurakseen) lautasella oleva on mitä mainion makupari. Helppoa ja hyvää. Leivän ohje on täällä. Tällä kertaa käytin leipätaikinassa vaaleaa siirappia, ja sehän olikin hyvä. Ei tule ihan niin paksua ja tummaa leivästä.

Ja tällä kertaa onnistuin saamaan tattirisoton pinnalle sienikoristeet kunnolla rapeiksi! Voisi joskus koettaa tehdä tuollaisia ihan vaan erikseen alkuruokalautaselle. Olivat hyviä.

Pakastetut viipaleet on sulatettava ja kuivattava mahdollisimman hyvin, ja sitten paistettava suolattuna tosi kuumalla pannulla, reilussa voissa ja nopeasti. Saivat kiitosta.

Yleensäkin tykkään tehdä risoton ”maku-raaka-aineen” (= sienet, parsa, äyriäiset, porolastut, porkkanat etc.) etukäteen kypsäksi ja lisätä sitten vasta lopuksi kypsään risottoon. Näin ei tule sakeaa mössöä, vaan maut säilyttävät omat makunsa ja arominsa puhtaina ja pureksittavina.

Kalaasit Ruoka ja viini

Minikalaasit – GSL on elossa

Tänään on ollut minikalaasit.

Kalaaseja meillä on vietetty jo vuodesta 2001? lähtien.

Jo 16 vuotta sitten – viettäessämme Pehtoorin viisikymppisiä – kokoonnuimme Toscanaan. Meitä oli siellä 22 henkeä. Porukkahan tarvitsi nimen: koska oli tiedossa tähdenlentojen yö – kolmet synttärit – ja paljon muuta historian havinaa – siksi Gruppo San Lorenzo (GSL). San Lorenzon historian pitäisi kaikkien ruokafriikkien tuntea!

Monet isot juhlat, useammat 14-hengen kestit tuli reissun jälkeenkin meillä vietettyä. Ne kaikki olivat hienoja juhlia ystävien kesken, mutta jo ennen koronaa (minusta) tuntui, että nyt on aika luovuttaa tai paremminkin luopua. Eikä se huono päätös ollutkaan. Oli aika luopua, silloin kun kaikki oli vielä parhaimmillaan.

Viime vuosina on kuitenkin – sentään satunnaisesti – nähty kalaasiystävien kanssa ”erikseen”. Ja nekin tapaamiset ovat olleet hyviä, minulle enemmänkin antavia kuin aiemmat isot juhlat. Aikaa ja tilaa juttelulle, jopa keskustelulle, on nyt pienemmässä porukassa ollut enemmän. Niin tänäänkin. Olipa hyvä.

Illan menu oli tällainen. Eikä kukaan valittanut. 🙂 Ideana oli edelleen meidän kahden edelliset reissut. Sen jälkeen kun nämä ystävät ovat meillä olleet, on ollut korona, mutta sentään monia, monia mökkimatkoja, matka saaristoon ja matka Krotiaan (musta valkosipuli). Näistä matkoista ne menun reissuspeksit. Ja kalaaseissa on perinteisesti tarjottu jotain joka on meidän edellisiltä reissuilta ”jäänyt mukaan”. Siispä …

Taas saaristolaistolaislautanen Matildedahlin tyyliin.

Saaristoreissulta
– saaristolais-lautanen

Graavilohta
Pastisscampeja
Savukirjolohta
Mätimoussea
Muikkuja öljyssä
Hölskykurkkuja

Saaristolaisleipä
Karpalo-ciabatta
Paahdettu voi
Suolakidevoi

Pohjoisesta ja etelästä
Poron sisäfilettä
Tattirisottoa
Parmesan-juuripersiljaa
Mustia valkosipuleita

Hilla-tiramisu
Sun flower – jätskiä
Spessukahvia…

Kuvia ja muutenkin juttua tästä lisää huomenna…. 😉

Muistikuvia Niitä näitä Ruoka ja viini

Hommat hanskassa – ainakin tällä erää

Nyt on hyvä mieli!

Aamuvarhaisesta on ollut tekemistä ja jälkeäkin on syntynyt. Suorittaja minussa, jota en ole vieläkään ihan saanut vuosien yrittämisen jälkeen nujerretuksi, on tyytyväinen, eikä edes väsynyt.

Eilinen iltapäivä meni kuvaushommissa, ja tänään sitten massiivinen muistikorteille tallentunut kuvamäärä perattavana ja editoitavana. De Gamlas Hemin hotelliin (Hemmettiin) on valmistunut uudisrakennus pihapiiriin, ja sehän merkitsi minulle duunia. Mikäpä siinä, mukavahan se. Urakoin kuvapaketin ja illalla on ollut aikaa värkkäillä huomista varten sapuskaa.

Nyt alkaa misat olla ok. ”Misat” (mise en place ~ laittaa kaikki paikalleen) on ammattikokkien keittiöslangia, jolla tarkoitetaan esivalmisteluiden tekemistä. Misauksella tarkoitetaan raaka-aineiden pilkkomista ja tarvittavien ainesten kokoamista ja varmistamista, että kaikki tarvittava on saatavilla. Siis ensin menun suunnittelu, sitten kauppareissu, sitten misaus ja kun on juhlan/dinnerin aika (siis huomenna), niin sitten ruoanlaitto hoituu helposti, ainakin helpommin kuin ilman misausta.

Toki kävin mutkan kautta kaartaen kaupungissa hakemassa erikoistarpeita ja postissa. Ifolor on jotenkin muuttunut, muuttanutkin?, ja toimitukset kestävät paljon entistä kauemmin. En tykkää. Mutta toisaalta yksi projekti sitäkin kautta kohta tehtynä.