Ruoka ja viini – Sivu 20 – Tuulestatemmattua

Keittiökokemuksia

Kesää, syksyä, kesää, syksyä. Siis syyskesän päivä tänään.

Enpä ole ehkä koskaan kastunut pyörälenkillä niin totaalisesti kuin tänään käydessäni Virpiniemessä tekemässä sen mitä pari vuotta aiemminkin. Mennessä kylmä, ja palatessa märkä. En nytkään jäänyt kiinni. 🙂 Onpahan mökille viemisiä. Mutta olinhan likomärkä kotiin palatessa, luotan siihen etten vilustunut, vaikka melkein horkassa olinkin.

Tämän rikollisen toimintani lisäksi ei muuta mainittavaa.

Toissapäivänä taisin postauksessani luvata vielä palaavani sen illan menuun. Vinkkien arvoista on

Sun flower -jätskiä, jota olen tänä kesänä syönyt ihan luvattoman usein, on myös purkissa, ei ainoastaan tikkujätskinä. Ja se sopii hillojen kanssa todella hyvin. Eikä tarvitse hilloja, ei tarvitse mitään muuta kuin lusikan: suoraan purkista! Oi, että!
Nyt on kaupoissa juuripersiljaa. Ihan hurjan hyvää taas kerran.
Ferrari. Koska meidän Gruppo San Lorenzo -poppoomme tuli Toscanan-viikolla nauttineeksi eräänkin kuohuviinipullollisen, ja nimenomaan Ferraria, oli luontevaa, että tarjosin perjantaina minikalaaseissa aperitiiviksi Ferraria. Enkä mitä tahansa Ferraria, vaan Vävyltä joululahjaksi saamani vuoden 2016 Perle-versiota. Tiedä häntä, mistä hän oli moisen tilannut, Alkossa sitä ei ainakaan nyt ole. Tätä me nautimme myös viime kesänä Lombardiassa, joten muistoja sieltäkin. Muutamia muita Ferrarin talon kuohuvia toki on Alkossa, eikä niissäkään mitään vikaa. Jos kohdalle sattuu kannattaa muistaa talo varteenotettavana kokeiltavana. Kuten muikeista ilmeistämme on hoksattavissa, olimme mielissämme jo avatessa… 😀

Saaristolaislautasista olen höpötellyt kohta kuukauden verran, – tässä kuva siitä, kuinka monimutkaista sellaisen kokoaminen on. 🙂

Ja tällä kertaa en edes keittänyt perunoita, sillä oli tuoretta home-made saaristolaisleipää, jolle kaikki (no ehkä pastisscampit eivät tarvitse leipää, eivätkä mitään muutakaan seurakseen) lautasella oleva on mitä mainion makupari. Helppoa ja hyvää. Leivän ohje on täällä. Tällä kertaa käytin leipätaikinassa vaaleaa siirappia, ja sehän olikin hyvä. Ei tule ihan niin paksua ja tummaa leivästä.

Ja tällä kertaa onnistuin saamaan tattirisoton pinnalle sienikoristeet kunnolla rapeiksi! Voisi joskus koettaa tehdä tuollaisia ihan vaan erikseen alkuruokalautaselle. Olivat hyviä.

Pakastetut viipaleet on sulatettava ja kuivattava mahdollisimman hyvin, ja sitten paistettava suolattuna tosi kuumalla pannulla, reilussa voissa ja nopeasti. Saivat kiitosta.

Yleensäkin tykkään tehdä risoton ”maku-raaka-aineen” (= sienet, parsa, äyriäiset, porolastut, porkkanat etc.) etukäteen kypsäksi ja lisätä sitten vasta lopuksi kypsään risottoon. Näin ei tule sakeaa mössöä, vaan maut säilyttävät omat makunsa ja arominsa puhtaina ja pureksittavina.

Kalaasit Ruoka ja viini

Minikalaasit – GSL on elossa

Tänään on ollut minikalaasit.

Kalaaseja meillä on vietetty jo vuodesta 2001? lähtien.

Jo 16 vuotta sitten – viettäessämme Pehtoorin viisikymppisiä – kokoonnuimme Toscanaan. Meitä oli siellä 22 henkeä. Porukkahan tarvitsi nimen: koska oli tiedossa tähdenlentojen yö – kolmet synttärit – ja paljon muuta historian havinaa – siksi Gruppo San Lorenzo (GSL). San Lorenzon historian pitäisi kaikkien ruokafriikkien tuntea!

Monet isot juhlat, useammat 14-hengen kestit tuli reissun jälkeenkin meillä vietettyä. Ne kaikki olivat hienoja juhlia ystävien kesken, mutta jo ennen koronaa (minusta) tuntui, että nyt on aika luovuttaa tai paremminkin luopua. Eikä se huono päätös ollutkaan. Oli aika luopua, silloin kun kaikki oli vielä parhaimmillaan.

Viime vuosina on kuitenkin – sentään satunnaisesti – nähty kalaasiystävien kanssa ”erikseen”. Ja nekin tapaamiset ovat olleet hyviä, minulle enemmänkin antavia kuin aiemmat isot juhlat. Aikaa ja tilaa juttelulle, jopa keskustelulle, on nyt pienemmässä porukassa ollut enemmän. Niin tänäänkin. Olipa hyvä.

Illan menu oli tällainen. Eikä kukaan valittanut. 🙂 Ideana oli edelleen meidän kahden edelliset reissut. Sen jälkeen kun nämä ystävät ovat meillä olleet, on ollut korona, mutta sentään monia, monia mökkimatkoja, matka saaristoon ja matka Krotiaan (musta valkosipuli). Näistä matkoista ne menun reissuspeksit. Ja kalaaseissa on perinteisesti tarjottu jotain joka on meidän edellisiltä reissuilta ”jäänyt mukaan”. Siispä …

Taas saaristolaistolaislautanen Matildedahlin tyyliin.

Saaristoreissulta
– saaristolais-lautanen

Graavilohta
Pastisscampeja
Savukirjolohta
Mätimoussea
Muikkuja öljyssä
Hölskykurkkuja

Saaristolaisleipä
Karpalo-ciabatta
Paahdettu voi
Suolakidevoi

Pohjoisesta ja etelästä
Poron sisäfilettä
Tattirisottoa
Parmesan-juuripersiljaa
Mustia valkosipuleita

Hilla-tiramisu
Sun flower – jätskiä
Spessukahvia…

Kuvia ja muutenkin juttua tästä lisää huomenna…. 😉

Muistikuvia Niitä näitä Ruoka ja viini

Hommat hanskassa – ainakin tällä erää

Nyt on hyvä mieli!

Aamuvarhaisesta on ollut tekemistä ja jälkeäkin on syntynyt. Suorittaja minussa, jota en ole vieläkään ihan saanut vuosien yrittämisen jälkeen nujerretuksi, on tyytyväinen, eikä edes väsynyt.

Eilinen iltapäivä meni kuvaushommissa, ja tänään sitten massiivinen muistikorteille tallentunut kuvamäärä perattavana ja editoitavana. De Gamlas Hemin hotelliin (Hemmettiin) on valmistunut uudisrakennus pihapiiriin, ja sehän merkitsi minulle duunia. Mikäpä siinä, mukavahan se. Urakoin kuvapaketin ja illalla on ollut aikaa värkkäillä huomista varten sapuskaa.

Nyt alkaa misat olla ok. ”Misat” (mise en place ~ laittaa kaikki paikalleen) on ammattikokkien keittiöslangia, jolla tarkoitetaan esivalmisteluiden tekemistä. Misauksella tarkoitetaan raaka-aineiden pilkkomista ja tarvittavien ainesten kokoamista ja varmistamista, että kaikki tarvittava on saatavilla. Siis ensin menun suunnittelu, sitten kauppareissu, sitten misaus ja kun on juhlan/dinnerin aika (siis huomenna), niin sitten ruoanlaitto hoituu helposti, ainakin helpommin kuin ilman misausta.

Toki kävin mutkan kautta kaartaen kaupungissa hakemassa erikoistarpeita ja postissa. Ifolor on jotenkin muuttunut, muuttanutkin?, ja toimitukset kestävät paljon entistä kauemmin. En tykkää. Mutta toisaalta yksi projekti sitäkin kautta kohta tehtynä.

Ravintolat Ruoka ja viini

Joutilas kesäpäivä

Illansuussa kun aurinko jo meni pilveen ja oli hyvä dekkari Vera Vala, Sisilialainen puolustus kesken, keksin taas palata kuvatauluprojektini äärelle. Roomasta ja Madeiralta vai Krotiasta kuvia pyöristä ja ”taiteilinpa” niistä sitten tuollaisen sisustustaulun. Albert Einsteinilta löytyi elämänviisaus tekstiski.

Viimeiset viisi vuotta olen kyllä ollut valmis allekirjoittamaan tuon vaikka isoilla kirjaimilla.

Tänään ”tasapainoilin” Oulunsalon Vihiluotoon, määräpäänä uimaranta. Sää olisi ollut ehkä kesän paras uintiin, eikä biitsillä todellakaan ollut ruuhkaa, vaikka mittari näytti + 29 C, mutta enpä uimaan sitten kuitenkaan mennyt. Kunhan nautin istuskelusta laiturilla.

Vihiluodon valitsin kohteeksi, koska siellä on merenrannassa, pyörätien varrella toinen toistaan hienompia, aika uusia (10 vuotta vanhimmat?) taloja. Vähän sellaisia ulkomaalaisen näköisiä taloja, ja niiden pihat laitettu kauniiksi, monia kivoja yksityiskohta ihailtaviksi. Ja rantatien varrella on sellaisia isoja mäntyjä kuin merenrannassa usein on; korkeita, komeita, tummia. Nämä yhdistettynä tuuleen, jollaista me Pehtoorin kanssa nimitämme – kesän 1977 Tanskan telttareissun muistona – ”Odensen tuuleksi”, tuntui melkein siltä kuin olisin pyöräillyt ulkomailla.

Sää oli myös syynä siihen, että lähdimme ulos syömään. Kirjaimellisesti ulos. Toppilansalmessa, tuossa parin kilometrin päästä tästä meiltä, on kerrostalojen keskellä Konttiravintola Punainen Mylly, sen vieressä kahvila ja jäätelökioski.

Miljöö on ihan mukava, ainakin tällaisella säällä. Palvelu toimi, ja tilaamamme kanaquadesillat pikku salaatin kera (16,50 €) maistuivat.

Naapuripöydässä vähän häiritsevä, melkein surullinenkin juttu. Siihen tuli meidän kanssa yhtä aikaa noin 50-vuotias mies, jonka kanssa hänellä oli tapaaminen parikymppisen tyttärensä kanssa. Jutustelivat lukukauden ja opiskelujen alkamisesta, tyttären paluusta opiskelupaikkakunnalle, ja juuri kun heille ja meille tuli ruoka, miehen puhelin soi.

Hän vastasi, ja laittoipa puhelun vielä kaiuttimelle: ei me, eikä mitä ilmeisimmin tytärkään, oltais haluttu kuunnella jotain ihmissuhdejuttua, jota soittajanainen miehelle selitti. Olikohan jonkin yhteisen tutun, työkaverin, jopa sosiaali-alan asiakkaan perhedraamaa tai jotain. Ja muuta siinä ohessa. Ja mies vain jatkoi puhelua, – tytär oli vähän orvon näköisenä. Ja puhelua kesti ainakin sen vartin, parikymmentä minuuttia, kun annoksemme söimme. Ei mukava. Varsinaisesti ”ei-muita-huomioon-ottava” -tyyppi oli tämä mies.

No mutta kaikkinensa joutilas kesäpäivä kulunut mukavasti.

Isovanhemmuus Reseptit Ruoka ja viini Viini

Kaikkea mukavaa – Oi, ihana elokuu

Tänään ehkä tämän kesän viimeinen aamubrunssi muksujen [ja Miniän] kanssa.

Pehtoori pohti tuossa, että jolleivät lapsenlapset näistä vuosista mummilassa muuta muista, niin nämä aamubrunssit.

Muutoinkin päivä vietettiin Rantapellossa. Aamun tihkua uhkailevassa säässä askarreltiin, leivottiin ja tehtiin kardemummaputkesta hernepyssy. Ihan uusia asioita 2010-luvulla syntyneille. Jo kuivatut herneet olivat varsinkin Eepille iso ihmetyksen aihe. Hänhän toki tietää, miten herneenpalot mummin yrttipenkissä kasvavat, mutta mitä ihmettä ovat kivikovat pikkuiset herneet, joita voi puhallella/ampua kardemummaputken läpi! Yritin kertoa, että kun me papan kanssa oltiin pentuja, herneitä ammuttiin koiranputkien läpi, — siinä vaiheessa lapset jo olivat ihan pois kartalta. 🙂

Ja pullataikina! Apsun kanssa on joskus vuosia sitten leivottu, mutta tänään saivat – melkein – keskenään itse tehdä taikinankin. Kovasti molempia hämmästytti, kuinka monia aineksia pullaan laitetaan ja kuinka hillitön olikaan riemu, kun sanoin, että voidaan tehdä ”Nutella-silmäpullia” (vrt. voisilmäpullat). Ja kun taikinasta tein yhden pikkuisen leetapullan (leeta, ~ pitko, oulun murre) katselivat ihmeissään. Hämmästyttää, kummastuttaa…

Yhden askartelujutun olin bongannut jostain Insta-kelasta. Laitetaan kaksi pahvimukia päällekkäin ja ensin toiseen leikataan hahmon ääriviivat ja sitten alempaan voi piirtää erilaisia ”tyyppejä” [vas. A:n tekemä Käärijä-figuuri). Kun alempaa mukia pyörittää tulee uusia hahmoja… Yllättävänkin kauan molemmat näitä jaksoivat värkkäillä.

Sitten tehtiin vielä ”nimikortteja”. Mummin uudet akryylivärit saivat lapsetkin innostumaan.

Katseltiin vielä kuvia Järvenpään pienestä serkusta, oltiin vesisotasilla ja pelattiin. Kesäelämää. Oi että, sanoi Eepikin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Illansuussa, lasten jo lähdettyä, meillä kahdella oli ruoka-aika. Eilisen jälkeen nyt eka kertaa edes pieni nälän tunne. Keräilyeriä, ja uudenlainen fetavaahto! Meillä oli porkkanoita ja paprikoita, leipää ja broilermakkaraa, ja salaattia. Ja niiden kaikkien kanssa tämä varsin työläs lisuke 🙂 maistui mitä parhaimmin. Epäilemättä toimii myös savukalan kanssa.

Simppeli fetavaahto

½ pkt fetaa (Patros tai Olympos)
ja 1 dl Arlan Limonello-kermaa.
Murustele feta, lisää joukkoon kerma, sekoita sauvasekoittimella vaahdoksi.
Se on siinä!

Sitten vain lempeästä, leppeästä, täyteläisestä, vihreän vehreästä kotipihan tunnelmasta nautistellen, pikkuisen tulevia miettien. Oi ihana elokuu!

Ja pyöräilijöille mieluinen kuohuva. Italialainen, alle 10-prosenttinen rosekuohuva, jota parempaa 13 eurolla toki saa, mutta tällä kertaa ”etiketti edellä”: Summer Collection. Ei huono.

Rotissöörit Ruoka ja viini

Rotissöörien 12. piknik on nautittu!

Piknik!

Jo sana lupaa paljon. Jos siihen liittyy vielä ammattilaisruokaihmisiä ja intohimoisia harrastaja-ruoanlaittajia, osaavia ja sellaiseksi oppineita ja opettelevia, lisäksi perinteitä, välitöntä yhdessäoloa, ystävyyttä, iloa ja mukava miljöö, jonne kaikki tuntevat olevansa tervetulleita, ei mikään voi mennä pieleen.

Ei mennyt. Yksi vuoden kohokohdista on koettu.

Ihan sama, että oli vähän sadetta, aluksi ainakin, ja vähän vilpoista, varsinkin lopuksi, mutta piknik oli 12. kerran mahdottoman mukava ja niin makoisa.

Tässä listassa ja videossa ei edes ole jälkiruokia!

Meitä oli melkein 40 henkeä, ruokaa olisi riittänyt sadalle.

Oli puhetta ja halauksia, syömistä paremmin kuin missään muualla olisi ollut mahdollista ja oli viinistä nauttimista, naurua ja kuulumisten vaihtamista.

Seuraavan kerran nälkä on ehkä joskus huomen illalla, mutta aamuksi on tulossa brunssivieraita, joten nyt unille. Palaan ruoka-asiaan vielä…

Reseptit Ruoka ja viini

Karppaajan herkkuruokaa

Jostain, joskus, – lehdestä, netistä, instasta? Joskus aika päiviä sitten olen törmännyt ohjeeseen tai tämän kaltaiseen ruokaan, sen aihioon, ja silloin muistikirjaani raapustellut joitakin tärppejä sellaisen tekemiseksi. Tänään sitten rohkeasti kehittelin reseptin. Ja jopas olikin hyvää. On kolesterolit ja kaikki rasvat kohdillaan, mutta kyllä on hyvää. Eikä mitään turhia, täyttäviä hiilareita.

Sunnuntain kesäkurpistaruoka

1 iso tai 2 pientä kesäkurpitsaa

1–2 rkl oliiviöljyä
1 mieto punainen chili
1–2 valkosipulinkynttä
½ dl kermaa
2 rkl ketsuppia
cayennepippuria, peperinconoa tai rouhittua cihilipippuria
100 g Aura-murua
150–200 g katkarapuja

Kuumenna pannulla oliiviöljy, lisää joukkoon paloiteltu chili ja valkosipuli.
Sekoittele tovi ja lisää joukkoon kuutioiksi paloiteltu kesäkurpitsa.
Lisää kema ja ketsuppi, sekoittele niin että kesäkurpitsa kypsyy, mutta jää mukavan napakaksi.
Lisää joukkoon Aura-muru, ja anna sen sulaa ja imeytyä kurpitsaan.

Ihan lopussa lisää katkat, sekoita joukkoon, kuumenna, älä keitä.

Valmistuu aika nopeasti, ja on täyteläistä ja hyvää.

Tätä ennen onneksi pyörälenkki Bauhausiin. Kyllä minä tupisin ja itsekseni kiukuttelin säästä, kylmästä kelistä, – toki minulla oli hanskat ja anorakki ja takaritsillä sadeviitta varuilta, mutta silti tuntui epäreilulta moinen myrtti sää. Kunnes aikani tupistuani ymmärsin lopettaa moisen marmattamisen. Jos ongelmat on NÄIN suuria, niin eiköhän kannattaisi sittenkin olla vain tyytyväinen. Semminkin kun koko matkalla ei satanut, ja sain hyvinkin melkein pari tuntia liikuttua.

Illansuussa ystävät tulivat omalla pyörälenkillään piipahtamaan: asiantuntija-apua mökin pikku projektiin saatiin. Suunnittelun ohessa ehdittiin vaihdella kuulumisia ja eilisen juhlan rääppiäisiä nautiskella. Mökille alkaa jo taas ollakin kaipuu. Tattejakin voisi jo olla…

Kyllä tässä ennen ruskasesonkia sinne ehkä suuntaammekin. 🙂

Isovanhemmuus Ruoka ja viini Vanhemmuus

Juhlapäivä tämäkin

Juhlan aihetta tälle päivälle …

Joskus – aikoja sitten – oli Juniorin & Miniän kanssa sovittu, että tänään mennään Kurkelaan syömään – (R:n) synttäreitä juhlimaan. Ja sitten perheeseen – tosin Järvenpäähän – syntyi pieni uusi jäsen ja lisäksi Oulun nuoripari saikin VIP-liput Qstockiin, joten pieni aikataulujen kalibrointi oli tarpeen. Mehän Pehtoorin kanssa ollaan aika lailla helposti mukautuvaisia suunnitelmien muutoksiin… Eipä ole kovin paljon sitoumuksia ja velvotteita nykyisin. 🙂

Siis: tänään on täällä Oulussa vietetty varpajaisia ja Miniän synttäreitä, ja Juniorikin on päässyt elämänsä ensimmäisille festareille.

Peruttiin varaus Kurkelaan (= siirrettiin myöhemmäksi) ja sovittiin, että mie teen jotain syötävää ennen kuin nuoripari lähtee Qstockiin.

Vähän innostuin. Semminkin kun Juniori oli luvannut tuoda samppanjan. Ja kuten osasin odottaa, tulossa ei ollut mitä tahansa Champagnen alueen kuplivaa.

Kyllä varpajaissamppanja (joka on sama kuin vauvan vanhempien kihlajaissamppanja reilu vuosi sitten) oli aika ikimuistoista. Dom Ruinart Rose 2002!

Ehkä joskus ennen on saatu jotain näin hyvää juoda. Kerran tai kahdesti korkeintaan.

Ihan alkuun juuri tuon samppanjan kanssa vähän mansikoita, pikku croissanteja ja vuohenjuustoa. Aika täydellistä.

Sitten alkupalalautasella gazpachoa, lohikakkusia, bataattisipsejä.

Pääruoaksi olin tehnyt perulaista broileria. Sitä siksi, että ensi viikonloppuna on rotissöörien piknik ja teemana on ”Amerikan manner” [hieman vaikea määritelmä minusta] ja pitkän pohdinnan jälkeen ajattelin viedä nyyttäripöytään juuri tämän ruoan. Siksi halusin vielä testata sen. Ja kokeilla tarjoiluun pieniä annoksia, kylmänä, etc. Toimi se ainakin tänään.

Ja jälkkäriksi synttäreiden vuoksi ”kakku”. Itse asiassa mustikkapiiras. Sepä olikin aika hyvää. Ohjeen perusta on Valion sivuilta. Vaihdoin vanilja-tuorejuuston mascarponeen ja kaurahiutaleiden sijaan käytin neljä pussillista mansikka-pikakaurapuuroa (jotka eivät ole kaapistamme käyttöön muutoin kulkeutuneet. Nyt toimivat tässä piirastaikinassa oikeinkin hyvin.) Muutoin ihan Valion alkuperäisohjeen mukaisesti.

Varpajaiset ja synttärit – ainakin tältä erää – vietetty. Aina kannattaa juhlia kun on hyvä syy. Nyt on ollut.

Isovanhemmuus Ravintolat Ruoka ja viini

Eilisen ja projektin jälkeen

Eilisen jälkeen.

Ketään ei hämmästyttäne, että olen tänään etsinyt äitiyskorttini ja esikoisen neuvolakortin. Selaillut vanhoja kuvia.

Kyllä me yhdessä niitä jo tuossa juhannuksen tienoilla – vai jo jouluna, jolloin saimme kuulla kesävauvan olevan tulossa – katseltiin.

On jo pian 34 vuotta tuosta.

Edelleen on vähän epätodellinen olo, vaikka pienestä, uudesta, nyt jo vähän ”omalta” tuntuvasta, olemme nähneet monta kuvaa ja olen jutellut tyttären kanssa vauvan elämän alkuvaiheista.

Niin erilaista, mutta niin paljon samaa, niin paljon muistoja vyöryy yli.

On niin erilaista kun tytär on synnyttänyt kuin että poika saa lapsen.

Kyllä minä edelleen yritän olla tyrkyttäytymättä, neuvomatta turhia, vain kuunnella ja kysellä kuulumisia ja tuntoja, olla tavoitettavissa, jos on tarve.

Jotenkin sellainen on omalle kohdalle kaikissa elämänvaiheissa ollut mieluista, tarpeellista, hyväätekevää, eteenpäin auttavaa…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään pääsin (avec myös 🙂 ) työn merkeissä tarjotulle päivälliselle. Pitkään aikaan ei ole ollutkaan mitään rotissööri- saatikka yliopistoelämään liittyviä juhlia, karonkkoja, eikä muita ruokajuhlia, mutta tänään – hyvin pienimuotoinen ”karonkka” – kuvaus- ja konsulttihommien vuoksi tai paremminkin ansiosta.

Olimme Istanbulissa syömässä, ajatuksena oli ollut, että voisimme nautiskella kesäillasta patiolla, mutta eipä sitten todellakaan houkuttanut. Kertakaikkisen kylmää on Oulussa sää ollut; hanskat olivat keskipäivän (turhankin pitkäksi venyneellä) pyörälenkillä.

Mutta maistuihan se ruoka tänäänkin. Seura hyvää, erinomaista. Hyvä päivitellä kuulumisia nuorempienkin kanssa. Ja nauttia ruoasta. Helposti ilta vierähti, tilaa ja aikaa jutella.

Ja onnikkapysäkillä, kotimatkalla jo, kaupunkimaisema oli urbaani, kotoinen. Uhkaava, muttei kuitenkaan.

Tiistai? Tavallisen elämän tiistai?

– Ehei! Paljon enemmän kuin tiistai. Paljon enemmän elämää, kaikkea.

Ruoka ja viini Valokuvaus

Sadepäivän aikaansaannoksia

Kalliiksi kävi tämänpäiväinen vesisade!

Juuri kun olin lähdössä – parin tunnin aikeilun jälkeen – lenkille, alkoi satamaan aika lailla. Kuuroluontoisesti kylläkin, joten vetäydyinkin pyöräkatoksesta takaisin sisälle, ja tulinpa sitten eksyneeksi rauta- ja lamppukauppojen sivuille. Meillä kun on ollut aikeena uusia pihalamput, jotka ovat jo hyvinkin tummenneet, jatkuvasta pesusta huolimatta (tai sen takia?) patinoituneet, himmeät ja moni on jo latvasta poikki eli pahimmilla myrskytuulilla pihalampun varjostin osa irtoaa ja lentelee ties mihin. Pehtoorin korjaustoimetkaan eivät enää auta.

Ja siinä sadetta pidellessä tilasin 700 eurolla lamppuja! Toisaalta kannatti ostaa kun (verraten) halvalla sain. Sama lamppu maksoi muutamassa toisessa kaupassa kaksinkertaisesti.

Se on siinä ja siinä, ovatko nuo vähän liian rustiikkiset tai kartanotyyliset tms. meidän pihapiiriin, mutta nyt on tilattu, – enää ei auta rutista. Syksyn pimeisiin ehtinevät.

Sadekin taukosi hetkeksi ja lähdin kuin lähdinkin ulos, mitä jo todella kaipasin. Kaksi päivää sisällä ei ole minulle hyväksi. Ja pääsinkin melkein kahden kilometrin päähän ennen seuraavaa kuuroa. Sinnillä oli kolme varttia kuitenkin poljettava. Teki hyvää, osittaisesta kastumisesta huolimatta.

Ja sain haetuksi Lidlistä voicroissanteja. Ja mansikoita. Mansikkaöverit alkavat olla jo lähellä, mutta vasta lähellä. Joten taas tämmöinen setti oli ehdolla, – alkupalaksi tai jälkkäriksi. Lounaaksi? Sunnuntaibrunssille. Minä söin sekä ruokaa tehdessä että sen jälkeen. Joka tapauksessa. Kuohuviini olisi sopinut tähän yhteyteen.

Tai eilinen valkkari, jonka Juniori toi tullessaan. Aika erikoinen viini: Latourin kuuluisan, kunniakkaan, kalliinkin viinitalon tuottama Viognier-viini, joka ei sitten ollutkaan kallis. Sopi oikein hyvin grillatun Perämeren lohen kumppaniksi, ja epäilemättä olisi viihtynyt voicroissantien parinakin. Pullo on tyylikäs ranskalainen. Niin tyylikäs että kuvailin sen jo eilen keittiössä – tein uudella appsilla kuvasta akvarellin.

Sadepäivät eivät ehkä ole kaikkein reippaimpia. Mutta saahan sitä leikkiä ja kokeilla. Tällä appsilla voi kyllä saada aikaan vaikka aika mukavia kortteja… Tai bannerikuvia blogiin.