Ruoka ja viini – Sivu 18 – Tuulestatemmattua

Mökin pirtinpöydän ääressä jouluruokia muistellen – yleisön pyynnöstä :)

Aamulla oli vaikea tunnistaa aamun hetkeä, kellonaikaa mahdoton arvailla. Heräilimme moneen kertaan, mutta oli univajettakin, nukahtelimme mökin rauhassa, kaamoksen pimeässä uudelleen ja uudelleen. Heräsimme kymmentuntisten unien jälkeen yhdeksältä!! Ihan juhlaa!

No niin, ja nyt vihdoin niitä lupaamiani joulun tienoon ruokajuttuja, reseptejäkin. Näistähän saattaa olla vinkkejä vaikka vuodenvaihteen tarjoiluihin, eikös?

Ruokajuttuja

Ensinnäkin niistä ”suolaisista hilloista” (= lakoista). Sellaisista kuulin syksyllä kun telkkarissa oli menossa Master Chef Professionals -ohjelma, jonka parissakin jaksossa ammattilaiset kertoivat käyttäneensä annoksissa (lähinnä niiden koristelussa, ihan kuten minäkin noissa joulun ruoissa) suolattuja hilloja. Etsin ko. ohjelman reseptisivuilta tarkempaa ohjetta tai vinkkiä asiasta, mutta kun ei löytynyt, niin ajattelin, että eihän nuo voi kovin kummoista olla: hilloja ja suolaa. Laitoin kippoon 1 dl vielä vähän jäisiä hilloja ja sekoitin niiden joukkoon vajaan teelusikallisen maldon-suolaa. Siinä se!

Riimiporon ja sokeroitujen puolukoiden, cantaloupemelonin kanssa olivat oikeinkin tykätty piriste annokseen. VIimeistään rotissööri-kulinaari EK:n useiden dinneriarviointien perusteella olen oppinut että erinomaisessa ruoassa/annoksessa on oltava kaikkia neljää makua: suolaista, makeaa, karvasta ja happoa. Tässä annoksessa niitä kaikkia oli, – ja mukana myös umamia. Siis sitä viidettäkin perusmakua: umamia on poronlihassa aika paljonkin.

Toinen – hieman monimutkaisempi – ohje, jonka lupasin postailla, on (taas kerran) kirjailija Outi Pakkasen FB-sivulta löytämäni. Monta vuotta meillä nautittiin ympäri vuoden monissa juhlissa Pakkasen parmankinkku-voitaikina-rullia, ohje on LappItalia-keittokirjassanikin, dekkaristin luvalla, ja nyt löytyi tällainen meille uusi simppeli alkupala, aperitiivin ohessa tarjottava suolainen pikkusuolainen: parmesaanikeksit.

Noihin rulliin tarvitaan mascarpone-juustoa, ja sitä laitoin tälla kertaa myös porkkanarisottoon. Siitähän on tullut meillä vakiojouluruoka. Tällä kertaa en käyttänyt Philadelphia-juustoa (boikotti, you know), enkä muutenkaan, enkä Violaakaan, vaan nimenomaan mascarponea. Ja sillähän risotosta tuli entistäkin mehevämpi, samettinen suorastaan. Suosittelen, sopinee muihinkin risottoihin viimeistelyyn voin sijaan.

Jouluaattona meidän aikuisten jouluillallisella oli perinteinen kalapainotteinen alkuruokavalikoima (lohimousse, mätimousse, graavikala, silliä (koska vävy on vähän perso – muutkin rohkenivat sitten kokeilemaan), ihan kaupan maalaispatee, jollaista ei ole ennen ollut, mutta josta pidettiin kovastikin, ja tuli puheeksi, että ens jouluksi voisin tehdä piiiiiiiiitkästä aikaa itsekin. Isälle sellaista ruukasin tehdä monena jouluna, sekä maksa- että lihapateeta. Samalla tietysti kotiinkin. Meillä oli niitä silloin joskus uudenvuoden ruokapöydässä – lähinnä minun nautittavana, muut eivät silloin perustaneet, mutta josko ensivuonna. Jos tekisi poronvasanmaksasta? …. Hmmmm ..

Pääruokana perinteiset laatikot, poronpaistia, korvasienikastiketta, kaarnikkahyytelöä. Siis ihan normi. Jälkkärikakun jo näittekin!

Tänään hiihto- ja lumityöpäivän jälkeen tonnikalapasta oli oikein hyvä ja riittävä ruoka. 🙂

Täysikuu ja Pollux-tähti

Ensi yönä on täydenkuun aika, ja kuun rinnalla pitäisi näkyä 17. kirkkain Pollux-tähti. Nyt on aika pilvessä, mutta ehkä …

Hiljalleen joulutunnelma hiipuu

Hyvät blogiystävät!

Joulupäivän illassa ollaan, ja aatonaatosta asti on ollut joulua ja touhua.

Eilinen aatto oli tietysti ruokajuhla ja perheen juhla. Meillä oli yhteinen puurobrunssi puolenpäivän aikoihin, niin että suunnilleen eka kertaa elämässäni minulta jäi joulurauhan julistus katsomatta. Mutta jos puuropadan ympärillä on kolme lastenlasta, molemmat lapset puoliskoineen ja mies, niin kyllä siinä Suomen Turku ja Prinkkalan parveke unohtuvat.

Iltapäivä meni Emmiliinin kanssa ”jutellessa” ja joulupäivällistä kokkaillessa. A & E olivat menivät äidilleen, joten heitä ei illalla enää pöydässämme ollut, mutta – perinteiden mukaisesti 🙂 – saimme systerini miehensä kanssa meille. Meitä oli siis kahdeksan aikuista + Emmiliini, joka jaksoi muutamien päikkäreiden turvin ilahduttaa meitä hymyllään ja hyväntuulisuudellaan yli seitsemään asti.

Söimme aikas hyvin. Pientä haparointia oli laadussa, mutta eipä kukaan valittanut. Muisteltiin lapsuuden jouluruokien inhokkeja (kuinka ollakkaan lipeäkala oli aika monella meistä ”ei-se-ykkösherkku”) ja ehdottomia lemppareita (lanttulaatikko jakoi mielipiteitä!) oli monia.

Illan tarjoilut kruunasi sisareni (melkoinen kakkumaakari nykyisin) tuoma puolukka-valkosuklaakakku. Jossa oli yllätyskin: valkoisen palleron alta paljastui mökki ja pihakuusi!!!

Muista tarjoiluista myös resepteineen sitten huomenna.

Tänään olen jo vähän laitellut joulua pois, ja pakannut, jakanut ruokarääppiäisiä, siivoillut. Iltapäivän leppeässä lumisateessa, sinisessä hetkessä, rauhassa kävin (taas) hautausmaalla. Teki hyvää olla hetki itseksekseen, kävellä ja katsella. Siellä oli niin kaunista, hiljaista, lumista, tunnelmallista. Kiertelin kauan, vanhempien haudalla, ystävien haudoilla, Stooleporin puolella, muualle haudattujen ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä…

Joulupäivän illassa vetäydyn nyt takkahuoneeseen. Lukemaan. Niin joulupäivän iltana on usein tapana tehdä.

Joulu Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Kaikkea sitä – ja joulukortit hukassa!

Olihan aika hulppea räntäsade aamupäivällä. Ei minkäänlaista halua lähteä ulkoilemaan, joten viimeiset jouluostokset hakemaan kaupungista. Lähinnä spessuherkkuja ja yksi vaatepaketti. Ja pakettiautomaatille! Olihan siellä yksi paketti Ifolorilta, MUTTA …

Joulukorttimme ovat kadonneet

Kyllä se nyt tänä vuonna on niin, että me emme joulukortteja lähetä. Emme ainakaan jouluksi. 🙁 Minä joka olen ”aina” laittanut aika paljonkin aikaa joulukorttihommiin, ilolla niitä postitellut, en tänä vuonna niin tee. En vaikka, tänä vuonnakin otettiin muksujen kanssa kuvat korttia varten, tein kortit ja minä tilasin ne! Mutta kortteja ei ole! Minä joka olen myynyt satoja joulukortteja tänäkin vuonna! Minä en lähetä korttja.

Ifolorin kanssa olemme asiasta keskustelleet ja ne tonttukortit eivät tule – eivät ainakaan tällä viikolla. Joten te kaikki sellaiset blogiani lukevat, jotka olette ennen saaneet meiltä joulukortin, tiedoksenne, että emme ole lopettaneet korttien lähettämistä, olemme edelleen erittäin iloisia kaikista saamistamme korteista ja me vielä palaamme asiaan! Eikös se ole ihan jännä saada yksi kortti heti ensi vuoden alussa? Silloin Emmiliinikin saanee oman kuvakirjansa loppiaislahjaksi.

Myös posti Oulusta Saariselkä-kalentereita tilanneille on kulkenut todella hitaasti: puolenkymmentä tiedustelua olen saanut kalenteri-asiakkailta, jotka ovat olleet huolissaan tilauksen viipymisestä. Pahimmoillaan kalenteri on ollut 10 päivää kirje/pikkupaketti -matkalla.

Tähtipullaa

Pari isoa tähtipullaa ja vähän leetapullaa leivoin, pitäähän jouluna pullaa olla. Viemisiksi ja kotona. Tästä on tullut melkein ”pakkopulla”: on se vaan niin hyvää nyhtöpullaa. Onko siitä ollut koskaan puhe, on varmastikin, mutta muistutan: kokeile tähtipullaa tai tavallista korvapuustia punaviinin kanssa. Tähtipullan ohje on täällä.

Leffa-treffit

Pehtoorihan ei kovin usein elokuviin lähde, eikä olla kyllä päivänäytöksissä käyty juuri muuten kuin omien tai lapsenlasten kans. Tälle päivälle olin päättnyt mennä kolmen näytökseen katsomaan Kaurismäen kehutun ja palkitun ”Kuolleet lehdet”, ja sain kuin sainkin treffikaverin. Elokuva oli ”tragi-koominen” kuten sitä on luonnehdittu. Tuntui että nauratti koko ajan, vaikka oikeastaan ei naurattanut ollenkaan. Elokuva EI ole hauska, mutta se hymyilyttää useasti. Se on ”kaurismäkeläinen”, ei turhia höpötyksiä, mutta paljon tarkkoja miljöitä, monta kertaa tuli olo, että kankaalla on still-kuva. Valokuva, jonka kuuluisi olla jossain näyttelyssä. Vanhat suomalaiset ja italialaiset iskelmät kuljettivat juonta, ja Jussi Vatanen osaa näytellä muutakin kuin komediaa… Alma Pöystiä ei ole turhaan kehuttu.

BTW Elokuvan nimi sattui tälle talvelle aika kuvaavasti. Ainakin täällä Oulun seudulla ”talvi yllätti puut”. Esimerkiksi meidän omppupuussa on lehdet ihan paikallaan, monissa puistoissa varsinkin rauduskoivuissa on ruskeat lehdet paikallaan, viime viikonlopun aikana naapurin pihan isoista lehmuksista lähti paljon lehtiä, mutta on niitä vielä puissakin. Kuolleita mutta paikallaan.

Ravintola Gaia – kävimme testaamassa

Ravintola Gaia on vastikään avattu Ouluun Hallituskadun ja Koulukadun kulmaan (ent. Kure, muinainen Einon kenkä) avattu kreikkalainen ravintola. Sinne menimme leffan jälkeen syömään.

Se oli valoisa, sini-valkoinen, aika iso, ja siellä oli hyvää ruokaa. Minulle kasvisplatteri – iso lautasellinen monia hyviä kreikkalaisia pikkuruokia (tsatsikia, viininlehtikääryleitä, munakoisotahnaa, haloumia, …) salaatin kera ja Pehtoorille souvlaki.

Ruoka oli hyvin aidosti kreikkalaisen oloista. Pimeänä, sateisena joulukuun loppupuolen illansuussa, Kaurinmäen melankolisen pimeän elokuvan jälkeen tapahtui liki valaistuminen.

Nälkä lähti hyvällä ruoalla. Annokset olivat sopivan kokoisia ja hinnaltaan vähän yli 20 euroa, joten ei hinnoiltaankaan mikään fine-dining, muttei kyllä mikään kerniliina-baarikaan. Menemme varmasti toistekin.

Ruoka ja viini

Luppoilua ja hyvin syömistä

Aamulla kun sää oli mitä parhain, olokin ihan kelpo, ja koska lääkäriltäkin oli lupa!, ajattelin lähteä ladulle, – ihan vain hissuksiin liikkumaan, sillä ulkoilmaa minä todella jo tarvin! Mutta sitten joku ihmeellinen järjen ääni kehotti tyytymään vaatimattomampaan liikkumiseen, ja lähdinkin kaupungille tepastelemaan. Juniori kun oli sopivasti hakemassa autoani lainaan, niin sain häneltä kyydin. Minulla kun ei ole lupa lääkehuuruissa ja pilleripöhnässä ajella, joten sattui sopivasti.

Piipahdin systerin luona, ja sitten kuljeskelemaan kauppoihin. Eepille muutama joululahjavaate, Vävylle paketti ja uusi tonttu keittiöön. Kukkakaupan edessä katselin kaikkea, mutta ku. Kun ei ollut sitä autoa niin enpä ryhtynyt hankkimaan mitään ihanaa…

Ruokakaupasta mozzarellapalloja ja basilikaa: mozzarellasalaatti jouluisella twistillä oli mielikuvissa, – jossain somen ruokasivusyövereissä sellaisen olin nähnyt.

Kaikkea sitä joutilas puuhaileekin.

Eturuoaksi jotain vähän tuhdimpaa: kylmäsavulohimousse eilen leipomieni saaristolaisleipien päällä. Kyllä kelpasi!

Ohje on (taas kerran) Harri Syrjäsen Insta-tililtä, muokkailin kahden hengen annokseksi (josta puolet jäi huomiselle :)) .

Kylmäsavulohiskagen

1 prk (150 g) Crème Fraîchea
100 g kylmäsavulohta
1 pieni punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 tl kokojyväsinappia
1 tl sitruunanmehua

Tailliä
Hyppysellinen sokeria, pippuria myllystä ja tarvittaessa suolaa

Leikkaa punasipuli, tilli ja valkosipuli silpuksi.
Kuutioi lohi pieneksi. Sekoita Crème Fraîchen sekaan kulhossa, mausta sitruunalla ja kokojyväsinapilla.
Sekoita hyvin ja tarjoile esim. saaristolaisleivän kanssa!

Pääruoaksi parsakaalia, jämäpottumuusista perunalettuja ja pakastimen uumenista pari karitsanfilettä. Ihan juhlaruokaa siis!

Jälkkäriksi pipareita ja sinihomejuustopalan loput. Ja Protoksen loput!

Tämän viinitalon viinejä oli Andalusian reissulla tarjolla ravintoloissa ja monissa kaupoissa, mutta, sattuneesta syystä, meillä jäi testailut varsin vähiin. Tänään tästä 100-prosenttisesta tempranillo-viinistä pidimme oikeinkin paljon. Jos luonnehdinta on tällainen: ”Täyteläinen, tanniininen, kirsikkainen, mustikkainen, boysenmarjainen, luumuinen, hennon mustaherukkainen, kevyen kaakaoinen, mausteinen” voi odottaa jotain hyvää. Ei petytty.

Pipari-homejuustoteemaan liittyen täällä yksi hyvä vanha jälkkärivaihtoehto!

Joulu Niitä näitä Reseptit

Pororuokaa ja muuta jouluista

Sellainen hengenpidätyksen ja helpottuneen hengittämisen päivä tänään, tänäänkin. Eikä koske nyt vain maailmanpolitiikkaa, joka kyllä taas melkeiin ahdistaa.

Enkä sitten saanut uhmattua pakkasta, jota ei nyt sitten niin kovasti (- 13 C) kuitenkaan ollut. Hissuksiin sain valmiiksi perjantaisen väitöspäivän kuvaediitit, – kansiollinen kuvia lahjaksi väittelijälle. NYT pitäisi ”pakolliset” kuvahommat olla ainakin jouluun asti hoideltuna. Mitä nyt tämän blogin kuvitukseen jotain jouluista yritän.

Jouluistakin tänään on ollut: Miniän joululahjapaita on päättelyä ja viimeistelypesua vaille valmis. Olipa savotta. Kerron joulun jälkeen. 🙂

Huomenna on ehkä leipomuspäivä, ja ehkä saisin postaukseen kootuksi linkkejä jouluruokiini ja leivonnaisiin aiemmilta vuosilta. Jollen huomenna niin sitten viikonloppuna. Jolloin kyllä lauhtuu ja hiihtäminenkin palautunee ohjelmaan.

Sitä ennen yksi pieni koejuttu jo viime viikonlopulta: tämä on selvästikin Lapas (Lappi-tapas), ei tapas. Ei fritattua kasvis- tai kalamössöä vaan LappItalia-henkeen poroa ja avokadoa. Löysin ohjeen Deliporon-sivulta. Sieltä en ole tilannut kuin kerran jotain, sillä me ostamme porolihat Inarin Menesjärveltä. Juuri tänään saimme tämän talven juhlaruoka-aineet sieltä, – joulun poronpaisti tietysti tärkein juttu.

Mutta tässäpä erinomaisen hyvä alkupala – vaikka joulupöytään. Mie en kauheasti viitsinyt meidän kahden hengen sunnuntaidinnerille koristella, mutta hyvälle maistuivat ilman piperrystäkin. Tässä lämminsavuporoa, kylmäsavuporo voi olla vielä parempi.

Avokado-savupororullat

4 annosta, 8 kpl ohutta savuporoviipaletta

Täyte:
1 kpl kypsä avokado
2 tl sitruunamehua
1/2 kpl punasipulia
2 tl sokeria
1 dl maitorahka (Ehrmann-rahka on sopivan raikas ja notkea tähän)

1. Halkaise avokado, poista siemen ja kuori.
2. Kuutioi hedelmäliha ja lisää sitruunamehu tummumisen estämiseksi.
3. Lisää hienonnettu sipuli ja mausteet. Lisää rahka.
4. Levitä seosta savuporoviipaleille. Kääri rulliksi.
5. Tarjoa alkupalana tai salaatin kera.

Resepti: Jussi Kumpulainen

Joulu Ruoka ja viini

Adventtitunnelmissa

Ensimmäinen adventti, joulukuun kolmas.

Aika perinteisin menoin. Ei kuitenkaan niin perinteisin, että olisin Hoosiannaa mennyt kirkkoon kuuntelemaan. Sellaista teimme äidin kanssa silloin kun vielä asuin kotikotona, – siis melkein puoli vuosisataa sitten. Mutta yhdenlainen adventtiaamun hartaus oli kun käveleskelin pakkasaamussa tyhjillä teillä, vielä aamuhämärän aikaan, ennen kuin kirkonmenot edes olivat alkaneet.

Joulutouhuissa päivä sujunut.

Sain valmiiksi Emmiliinille joululahjaksi ”Mökkikirjan”. Pupuja, oravia, poroja, lintuja, mökin pehmoeläimiä, serkut ja muuta mukavaa kuvina mökkimaisemissa. Ajatus oli tehdä sellainen 10-sivuinen simppeli kirjanen, ja tavoilleni uskollisesti sivumäärä kaksinkertaistui aiotusta. 😀

Leivoinkin vähäsen. Toscakakku kuuluu jouluun, – sen leipomisella oli hyvä aloittaa leipomisjutut. Toscakakun teen edelleen Antti Vahteran ohjeen mukaan (vanha postaus jossa resepti).

Enkä minä niin paljon mitään leivokkaan. Vakkarijuttuja vaan: saaristolaisleipää, joululimput, piparit. Ja piparkakkutalo tehdään muksujen kanssa ihan kaupan valmiista ”talopaketista”.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Jouluisia kohtaamisia

Tänään kahdet ”pikkujoulut”.

Keskipäivän molemmin puolin vietimme ystävän kanssa monta tuntia joulupuoti- yms. kierroksella. Saatiin kuin saatiinkin lähdetyksi. Ja olihan se mukava, piristäväkin juttu.

Aloitimme Pohjankartanosta. Onneksi aloitimme, sillä joulumessuille oli tulossa väkeä pitkiksi jonoiksi asti. Me ehdimme sisälle jonottamatta. Emme etsineet varsinaisesti mitään, kunhan nautimme kaikista kauniista käsitöistä ja ideoista, joita kymmenien näytteilleasettajien pöydillä oli. Ystävä enemmän kuin minä tarkkaili myös (leivonnaisten, hillojen, yms.) hintoja ja valikoimaa. Kierroksen jälkeen olimme jo hyvinkin suunnitelleet yhteisen myyntipöydän tuotevalikoiman ensi vuoden tapahtumaan; oikeastiko vielä harkitsen kortti- ja kalenterikauppaa taas tekeväni? Ja entä jos tekis riddareita tai muita neuleita? Perheellä kun neulepaitoja alkaa niitä olla jo kaksin kappalein – Aika näyttää.

Löysimme me jotain pientä jouluista ostettavaakin; molemmat löysimme mökeilleimme tästä pöydästä pienet naivistiset koristeet.

Pariinkin kertaan kävin lampaantaljapuodin (alla olevassa kuvassa oikealla keskellä) tuotteita ihastelemassa: Gotlanninlampaan kiiltävä, kauniin pikkukiharainen, harmaan krimiturkin näköinen talja olisi aika täydellinen mökille aika kulahtaneeseen ”tohtorin tuoliin”. En vain raskinut.

Seuraavaksi ajelimme Kauppahalliin, paitsi hankkimaan kalaa perheiden ruokaröytään, myös katselemaan italialaiskeramiikkaa ja muuta mukavaa Ceramica e arte Kalsa -puotiin. Se on siirtynyt kesäisestä pihapiirikaupasta Kauppahalliin, ja se sai meidät pysähtymään ja tekemään pieniä hankintoja.

Reitti jatkui Pikisaareen, jossa Villatehtaan taiteilijayhteisössä oli avoimien (työhuone)ovien päivä: Pikijoulu. Tuttuja kuvataiteilijoita, tuntemattomiakin ja ennen näkemättömiä miljöitä. Siellä oli paljon kaunista, puhuttavaa, ihastuttavaa, jollain lailla ”läikähdyttävää”.

Monen monta teosta, joiden eteen jäätiin pohdistelemaan sitä, mikä niissä viehätti, miltähän näyttäisi kodin seinällä. Kari Södön ja Helena Kaikkosen työt koskettivat ihan erityisesti. Puureliefit ja luonnon materiaaleista tehdyt instaalliot viehättivät meitä metsissä ja tuntureilla kulkijoita.

Uusi kirjailijatuttavuuskin: Karihaaran sahan (historiallinen) yhteisö yhdistää meitä kahta. Hän kirjoittaa siitä helmikuussa ilmestyvässä romaanissaan. Minä kirjoitin siitä, mm. siitä, väitöskirjassani parikymmentä vuotta sitten.

Pikisaaresta sitten vielä oikein jouluiseen sisustuspuotiin: White Housesta me molemmat löysimme pienen pienet lautaset ja minulle pino serviettejä. Jouluisia tietysti. Aika kohtuullista oli sitten meidän shoppailu. Enemmän nautimme kulkemisesta ja katselemisesta.

Kotimatkalla pyörähdin vielä Rajahaudan kautta! Taivaan tulet, vai metsäpalo, haloilmiö?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja pikkujouluteema jatkui vielä iltasella: viinikerhon pikkujoulut. Tai siis maistiaiset joulukuussa, joten niitä voi nimittää pikkujouluiksi. Minullahan oli tavoitteena saada tähän maisteluun valmiiksi kerhomme menneistä vuosikymmenistä kuvakirja ja pieni historiaosuuskin siihen. Että olisi ollut vähän kuin kirjajulkkaritkin. Mutta ehei. Ihan on vielä kesken se homma. Mutta onneksi näyttää siltä, ettei meidän yhteiset maistelut, reissut, ruokakokeilut ja ystävyys ole millään muotoa loppumassa, joten ehdin minä vielä…

Illan viinit eivät mitään normikyykkyviinejä. Kolme ensimmäistä Moldoviasta! Keskimmäinen teemalla Slava Ukraini! Hieno kolmen sarja. Ja kyllä, kyllä ne olivat kelpo viinejä. Tilaus: 8wines.com

Ja toinen sarja syrah/shiraz. Viimeinen Amon-Ra ”puhutteli” minua eniten. Ehkä minun on luettava Sinuhe vielä kerran!

Ja ruoat! On taas elossa olon tuntu.Olipa hyvä ilta. Teki hyvää. Sekin. Kuten koko päivä.

Ystävyys taitaa olla se yhteinen nimittäjä, jolla tästä päivästä jää hyvä muisto. Ystävyyteen kuuluu minun maailmassani yhdessä hyvin syöminen. Niin tänäänkin.

Niitä näitä Ravintolat Reissut Ruoka ja viini

Alfredin luona, ja Malagan kuvia

Kotipihalla on lunta, ja kausi/kaamos/jouluvaloja. Omppupuu näyttää melkein kukkivan.

Päivälenkillä hieman ankeaa sadetta, mutta sitten hanget kuitenkin kimmeltävät kauniisti. Ihan kuin olisi talvi. 🙂

Joten äärimmäisen hyvä aika ”perinteiselle” [historioitsijana katson, että minulla on vakaa ja oikeutettu asema todeta, että toinen kerta on jo perinne] joulunalus”lounaalle”.

Palasimme juuri syömästä Alfredin luota. Alfred on uusi ravintola Oulussa, lämmöllä tervetulleeksi toivotettu. Sinnehän tässä jo jokunen viikko sitten pyrimme pääsemään, emme päässeet, tänään sitten systerin ja avecinsa kanssa pääsimme, meillä kun oli varaus. Ja olihan meillä hyvät ruoat, kerrassaan kelpo jutut ja joulustakin jo paljon suunnitelmia.

Alfredissa tykkään ravintolan ”tarinallisuudesta”. Jokaisella ruokalajilla on tarinansa, syntyhistoriansa, perusteensa. Annokset olivat kauniita, eivätkä tolkuttoman kalliita (tosin jos vertaa viime viikon Espanjan hintoihin… hohhoijaa…) tarjoilu vähintäänkin ystävällistä ja asiantuntevaa, auttamishaluista ja asioista kertovaa. Miljöö ”nykyaikainen” ~ kaikki on mustaa, mutta ainakin tänään se toimi oikeinkin hyvin. Keväällä ehkä vielä paremmin.

Mie söin alkuruoaksi lohta sashimiliemessä. Pääruoaksi kurpitsarisottoa. Eikä poikkipuolista sanaa. Täyteläisiä, maukkaita, kauniisti pleitattuja nälän vieviä annoksia.

Menemme toistekin!

Ravintolan tarinallisessa menussa lukee näin: ”Isäntämme [Alfred] arvostaa lohta, joka koreilee tyylikkäästi vain maullaan. Sitruunamajoneesilla ja pikkelöidyllä retikalla ryyditetyn punakyljen kanssa käy oivallisesti erään japanilaisen kokin valmistama sashimiliemi. Sitä yllättävää makujen tanssia Alfred ei hevin unohda.”
En unohda minäkään. Paljon makua, tekstuureja, juuri oikean kokoinen, aika raikaskin, mutta helpotti hillittömään nälkään.

Pikkuisen nirhaisin Pehtoorin jälkkäristä. Ei todellakaan huono!!

Pienen iltajuhlan lisäksi lenkkiä, korttikauppaa, siivousta ja kuvaediittiä.

Andalusian reissun kahden ensimmäisen päivän kuvasaalis on nyt perattu ja editoitu.

Kun sivu aukeaa, klikkaa ensimmäinen (tällä hetkellä ainoa) kansio auki. Klikkaa kansion eka kuva auki, ja sitten voit edetä oikean reunan nuolella kuvasta toiseen. Enempiä selittelemättä laittelen tästä linkin kansioon…

Tai noh sittenkin on muutama sana sanottava.

Nythän on niin, että Barcelonan Sagrada Familia tiedetään keskeneräiseksi, mutta ei todellakaan ole ainoa Espanjan/Iberian niemimaan kirkko/katedraali, joka on vähän ”vaiheessa”. Malagan katedraalista puuttuu vielä – ja ilmeisesti – aina, toinen kellotorni. Ihan vaan suomalaisella sinnikkyydellä sekin on nyt sitten paikallaan. 😀 Käy vaikka katsomassa!

Katedraalissa on paljon muutakin kiehtovaa, kaunista, selittämättä jäänyttä. Kaksoisurut, elefantin nahan päälle maalattu lepakon näköinen ”pyhimys”, kirkkoisä, .. mikä lie? Tietääkö joku? Kysyin sitä paikallisoppaaltakin mutta meillä oli suhteellisen korkea kielimuuri, jota emme ylittäneet… Ja kuvissa kannattaa hoksata myös katedraalissa ollut apostoli Paavalin teloitusta käsittelevä maalaus. Se oli ehkä kaikkein valoisin teos koko kirkossa, mutta miten julma. Paavalihan tapettiin Roomassa, mutta taulun kuva tuskin on ”dokumentaarinen”. Joka tapauksessa se oli vaikuttava!

Andalusia Reissut Ruoka ja viini Valokuvaus

Päivä Malagassa

Andalusian kiertomatkan ensimmäinen päivä alkoi hotellin (nH Malaga) varsin monipuolisella aamiaisella. Tarjolla oli ´kaikkea´. Päätin tyytyä (edelleen eilen iltaisen varsin runsaan illallisen jälkeen kylläytettynä) hiilarittomiin ja paikallisiin herkkuihin: hedelmiä, iberico kinkkua, pala manchegoa, tomaatteja, munakokkelia, pieni pala mantelikakkua ja erinomaisen hyvää kahvia.

Ehdittiin pienen pieni lenkki tehdä lähitienoolla ennen kuin bussi starttasi kohti Gibralfaroa. Aamulla neule oli vielä tarpeen, mutta päivän mittaan sää kuin Suomen suvessa – paitsi ettei satanut. 🙂 + 22 c tai jotain – ja täysin tyventä. Hiljaa mielessäni peukutin – tätä päivää, mahdollisuutta olla täällä. Hyvillä mielin siis.

Bussilla ajeltiin satama-alueen reunamilla ja varsin arvokkaan oloisten kaupunginosien läpi kohti Gibralfaroa.

Matkalla nähtiin paljon 1800-luvun lopun kaunista, hyvin pidettyä arkkitehtuuria, leveitä avenidoja, puisto, jossa oli 400 erilaista kasvia/puuta. Puisto kaunis kuin mikä – illalla kävelylle sinne? Mikseipä? Opas kertoili taloista, niiden historiasta, Malagasta.

Tuollainen (yllä) vielä paikoin kauniisti kukkiva puu, on – kai, ainakin bussikuskin/paikallisoppaan mukaan – ”rakkauden puu”. Sehän sopii tämän meidän reissuimme ”40-vuotishääpäiväreissu vol. II” -teemaan hyvin. 🙂

Ja mie vain nautin kyydissä istuskellen. Jotain Madeira ja Lissabon -fiboja, mutta silti omanlaisiaan miljöitä ja näkymiä. Oikeastaan odottamattoman tyylikästä, vaurasta, kaunista.

Gibralfaron kukkulalla on maurialaisajan puolustuslinnoitus, jonka muureja ja kasematteja on aika tavalla säilynyt. Rauniot ovat 1300-luvulta, niillä voi kulkea, ja niiden suojassa oli pieni museokin. Meidän paikallisopas Hose oli täpinöissään, sielläkin.

Ja linnoituksen huipulla se vihreä-valkoinen lippu: siihen viittasin ennen matkalle lähtöä tämän blogini bannerikuvassa. Vihreä-valkoinen lippu on Andalusian lippu.

Viereisessä Espanjan lipussa on alhaalla pienen pieni yksityiskohta, jota ei ole ennen tätä päivää tiedetty. Siinä on vaakunakuviossa alhaalla pieni oratuomipihlajan marja. Ja sellainen nähtiin myös ”livenä”, kasvamassa puussa tuolla linnoituksen muurien sisällä. Maistuu kuulemma mansikalle.

Linnoituksella oli mukava, aamupäivän rauhaisa leppoisa fiilis.

Laskeuduimme sieltä takaisin kaupunkiin. Kiertelimme vanhassa kaupungissa,viivähdimme Pablo Picasson synnyinkodin edustalla, ja sitten melkein kuin päivän huipennuksena Catedral de Malaga!

Monien tyylien (goottilainen pohjakaava, taiteessa ja koristeissa, seinissä renessanssi, barokki, uusklassismi…) arkkitehtooninen kokonaisuus, joka ei kuitenkaan ole sekamelska. Ei missään ole tullut nähtyä lähellekään tällaista pyhättöä. Kirkon seinillä teema on alla olevan mukainen: kolme holvikaarta lasimaalauksineen, yläpuolella kaksi ruusuikkunaa ja keskellä yksi holvikaari. Tavattoman kauniita olivat.

Ja kirkossa on paljon kappeleita, joissa toinen toistaan hienompia maalauksia ja veistoksia. Ja poikkeukselliset kaksoisurut.

Aika hämmentävä oli Michelangelon Pieta-veistoksen ”replika”. Pietarin kirkossa olevaa aitoa jäljittelevä veistos. Miksi ja miten on tänne tehty ja joutunut, hämmästytti.

Mutta muutamia Espanjan oikeasti omia, heidän taiteensa kultaisen vuosisadan (1500-luvun taitteesta 1600-luvun puoliväliin) Siglo de Oro -kauden vaikuttavia töitä oli kirkossa.

Virgen del Rosario – Neitsyt Rosario on tällä alueella tärkeä. Hänen juhliaan vietetään kai läheisillä aurinkorannoillakin, Torremolinoksessa ja Fuengirolassa. Ja muutamia muitakin vaikuttavia taideaarteita kirkossa oli, ei kuitenkaan San Lorenzoa, meille tärkeää pyhmystä. Palannen katedraaliin vielä kuvien kera, kunhan sitten kotosalla teen kuvakansion reissun jälkeen.

Jatkoimme vanhan kaupungin reunamille, josta saimme bussikyydin lounaspaikkaamme. Eikä ollutkaan mikään salaattibuffa!! Olikohan ruokalajeja viisi vai kuusi? Palaan tähänkin myöhemmin.

Neljän jälkeen palauduimme lounaalta hotellille. Kuvien purkua, pientä huilausta, viesteilyä.

Illaksi ei ollut ohjelmaa, eikä onneksi myöskään enää ruokaa, – lounaan jälkeen ei edes iltapalan tarvetta. Lähdimme kaksin kuljeskelemaan vanhaan kaupunkiin. Muksuille tuliaisia, ja kunhan kierreltiin. Kävely teki hyvää.

Kuinkahan hienoja nuo kadut ovat sitten kun nuo jouluvalot sytytetään! Valoja on paljon ja jo nyt ne olivat kauniita.

Vielä El Corte Ingles, joka on tuossa naapurikorttelissa! Sehän se on Espanjan ”Stocka”. Sieltä Emmiliinille joulupuku, ja minulle T-paita. Olisihan siellä ollut kaikenmoista shoppailtavaa, mutta ku. Kun ei tarvittu, joten jo ennen yhdeksää hotellille – aamulla ajateltiin ehtiä käydä kauppahallissa ennen aamiaista, ja sitten vaihdammekin jo maisemaa: lähdemme aamulla kohti Granadaa ja uusia ihmeitä. Buenos tardes!

Reissut Reseptit Ruoka ja viini

Lämpöä jo odotellen

Otsikkokuva kertonee, että Oulussa aurinko paistaa jo hyvin matalalta. Kahden aikoihin olin Toppilansalmen rannalla ja Möljällä kävelemässä. Oli kylmä. – 10 C ja jostain taas tuultakin.

Huomennakin ollaan merenrannalla, ja toivottavasti on paljon lämpimämpää. Lennämme Espanjaan, Manner-Espanjaan. Ja sinne on ainakin viikonlopuksi asti luvannut päiviksi lämpöä melkein hellerajalle asti. Sen jälkeen vähän viilenee, – kait.

Matkakohteeksi valikoitui Espanja, koskapa siellä on vielä niin paljon näkemättömiä paikkoja, maakuntia ja maanteitä. Mietittiin tuossa ruokapöydässä, missäs päin Espanjaa on aiemmin kuljettukaan.

Kataloniassa olimme pari viikkoa kesällä 1995, jolloin Costa Bravan Calonge-nimisestä kylästä vuokrasimme ystäväperheen kanssa talon ja lähdimme autolla läpi Euroonpan sinne lastemme kanssa. Silloin kävimme parinakin päivänä Barcelonassa. Siellä käytiin myös kesällä 2009, oltiin yksi yökin, kun menimme PP:n kanssa (he ovat juuri ne jotka usein uutenavuonna Hangasojalla kanssamme) viikoksi Rosesiin, josta oli vuokrattuna hieno, aika uusi pikkutalo. Samaisella reissulla ajelimme Andorraan ja olimme yhden yön Sitgesissäkin.

Syysloman puolikas, pidennetty viikonloppu vietettiin kerran Madridissa. Lapset olivat jo teinejä, lukiolaisiakin? Ja pari kertaa on Pehtoorin kanssa ajettu linja-autolla Euroopan läpi ja lopuksi Iberian niemimaan läpi Ranskan Biarritzista – San Sebastian – Valladolid- Salamanca ja sieltä Portugalin Coimbraan! Olihan reissu (reitti ja kulkupeli linkin takana 😀 ), eikä siinä paljon Espanjaan tutustuttu.

Espanjan saarilla ollaan oltu: Teneriffalla olin jo pentuna perheen kanssa, patikkareissulla helmikuussa 2012 oltiin Pehtoorin kanssa siellä ja La Comeralla patikoimassa, Mallorcalla patikoitiin syksyllä 2014, jolloin Juniori, ex-miniä ja Apsukin äitinsä kohdussa mukana vuorilla. Ja Lanzatotella olimme kaksistaan 2017 – patikoimassa silloinkin.

Mutta paljon on Espanjaa vielä näkemättä ja kokematta: toivottavasti kahden viikon päästä on tutustuttu maahan ja sen historiaan, ruoka- ja viinikulttuuriin, luontoon ja kaupunkeihin runsain mitoin lisää. Vihreä-valkoinen bannerikuva on vihje siitä mihin päin Espanjassa suuntamme. Ehkä jo huomenna auringonlaskukuva Espanjan rannikolta.

Ai niin, nyt kun on tuo uusi kännykkä, jonka kamerassa on vakain, saatan ehkä laitella Insta-stooreihin videoklikkeja matkan varrelta. Seurantaan siis? 🙂 https://www.instagram.com/tuulestatemmattu/

Hyväksi lopuksi tähän ruokaohje eiliseltä. Hyvää tämä olikin. Varsinkin sellaisesta kuin minä, joka tykkää syödä surimeja suoraan jääkaapista.

Surimi One Pot

(Harri Syrjäsen ohje)

250g surimipuikkoja
300g pastaa
½ ruukkua basilikaa
½ sitruunaa
2 valkosipulinkynttä
8 dl hummerilientä
2 dl kermaa
30g parmesanjuustoa

Pilko surimipuikot paloiksi, silppua valkosipuli ja puolita sitruuna.
Silppua basilikanlehdet.
Kaada loraus oliiviöljyä kasariin, lisää valkosipulit ja kuullota hetken.
Kaada hummeriliemi ja kerma ja kiehauta.
Lisää pastat, mausta suolalla ja mustapippurilla.
Keittele hiljaa hymyillen 14 min kunnes pasta on kypsää.
Raasta parmesaani ja purista puolikkaan sitruunan mehu.
Lisää basilika ja lopuksi surimikuutiot.