Ruoka ja viini – Sivu 18 – Tuulestatemmattua

Alfredin luona, ja Malagan kuvia

Kotipihalla on lunta, ja kausi/kaamos/jouluvaloja. Omppupuu näyttää melkein kukkivan.

Päivälenkillä hieman ankeaa sadetta, mutta sitten hanget kuitenkin kimmeltävät kauniisti. Ihan kuin olisi talvi. 🙂

Joten äärimmäisen hyvä aika ”perinteiselle” [historioitsijana katson, että minulla on vakaa ja oikeutettu asema todeta, että toinen kerta on jo perinne] joulunalus”lounaalle”.

Palasimme juuri syömästä Alfredin luota. Alfred on uusi ravintola Oulussa, lämmöllä tervetulleeksi toivotettu. Sinnehän tässä jo jokunen viikko sitten pyrimme pääsemään, emme päässeet, tänään sitten systerin ja avecinsa kanssa pääsimme, meillä kun oli varaus. Ja olihan meillä hyvät ruoat, kerrassaan kelpo jutut ja joulustakin jo paljon suunnitelmia.

Alfredissa tykkään ravintolan ”tarinallisuudesta”. Jokaisella ruokalajilla on tarinansa, syntyhistoriansa, perusteensa. Annokset olivat kauniita, eivätkä tolkuttoman kalliita (tosin jos vertaa viime viikon Espanjan hintoihin… hohhoijaa…) tarjoilu vähintäänkin ystävällistä ja asiantuntevaa, auttamishaluista ja asioista kertovaa. Miljöö ”nykyaikainen” ~ kaikki on mustaa, mutta ainakin tänään se toimi oikeinkin hyvin. Keväällä ehkä vielä paremmin.

Mie söin alkuruoaksi lohta sashimiliemessä. Pääruoaksi kurpitsarisottoa. Eikä poikkipuolista sanaa. Täyteläisiä, maukkaita, kauniisti pleitattuja nälän vieviä annoksia.

Menemme toistekin!

Ravintolan tarinallisessa menussa lukee näin: ”Isäntämme [Alfred] arvostaa lohta, joka koreilee tyylikkäästi vain maullaan. Sitruunamajoneesilla ja pikkelöidyllä retikalla ryyditetyn punakyljen kanssa käy oivallisesti erään japanilaisen kokin valmistama sashimiliemi. Sitä yllättävää makujen tanssia Alfred ei hevin unohda.”
En unohda minäkään. Paljon makua, tekstuureja, juuri oikean kokoinen, aika raikaskin, mutta helpotti hillittömään nälkään.

Pikkuisen nirhaisin Pehtoorin jälkkäristä. Ei todellakaan huono!!

Pienen iltajuhlan lisäksi lenkkiä, korttikauppaa, siivousta ja kuvaediittiä.

Andalusian reissun kahden ensimmäisen päivän kuvasaalis on nyt perattu ja editoitu.

Kun sivu aukeaa, klikkaa ensimmäinen (tällä hetkellä ainoa) kansio auki. Klikkaa kansion eka kuva auki, ja sitten voit edetä oikean reunan nuolella kuvasta toiseen. Enempiä selittelemättä laittelen tästä linkin kansioon…

Tai noh sittenkin on muutama sana sanottava.

Nythän on niin, että Barcelonan Sagrada Familia tiedetään keskeneräiseksi, mutta ei todellakaan ole ainoa Espanjan/Iberian niemimaan kirkko/katedraali, joka on vähän ”vaiheessa”. Malagan katedraalista puuttuu vielä – ja ilmeisesti – aina, toinen kellotorni. Ihan vaan suomalaisella sinnikkyydellä sekin on nyt sitten paikallaan. 😀 Käy vaikka katsomassa!

Katedraalissa on paljon muutakin kiehtovaa, kaunista, selittämättä jäänyttä. Kaksoisurut, elefantin nahan päälle maalattu lepakon näköinen ”pyhimys”, kirkkoisä, .. mikä lie? Tietääkö joku? Kysyin sitä paikallisoppaaltakin mutta meillä oli suhteellisen korkea kielimuuri, jota emme ylittäneet… Ja kuvissa kannattaa hoksata myös katedraalissa ollut apostoli Paavalin teloitusta käsittelevä maalaus. Se oli ehkä kaikkein valoisin teos koko kirkossa, mutta miten julma. Paavalihan tapettiin Roomassa, mutta taulun kuva tuskin on ”dokumentaarinen”. Joka tapauksessa se oli vaikuttava!

Andalusia Reissut Ruoka ja viini Valokuvaus

Päivä Malagassa

Andalusian kiertomatkan ensimmäinen päivä alkoi hotellin (nH Malaga) varsin monipuolisella aamiaisella. Tarjolla oli ´kaikkea´. Päätin tyytyä (edelleen eilen iltaisen varsin runsaan illallisen jälkeen kylläytettynä) hiilarittomiin ja paikallisiin herkkuihin: hedelmiä, iberico kinkkua, pala manchegoa, tomaatteja, munakokkelia, pieni pala mantelikakkua ja erinomaisen hyvää kahvia.

Ehdittiin pienen pieni lenkki tehdä lähitienoolla ennen kuin bussi starttasi kohti Gibralfaroa. Aamulla neule oli vielä tarpeen, mutta päivän mittaan sää kuin Suomen suvessa – paitsi ettei satanut. 🙂 + 22 c tai jotain – ja täysin tyventä. Hiljaa mielessäni peukutin – tätä päivää, mahdollisuutta olla täällä. Hyvillä mielin siis.

Bussilla ajeltiin satama-alueen reunamilla ja varsin arvokkaan oloisten kaupunginosien läpi kohti Gibralfaroa.

Matkalla nähtiin paljon 1800-luvun lopun kaunista, hyvin pidettyä arkkitehtuuria, leveitä avenidoja, puisto, jossa oli 400 erilaista kasvia/puuta. Puisto kaunis kuin mikä – illalla kävelylle sinne? Mikseipä? Opas kertoili taloista, niiden historiasta, Malagasta.

Tuollainen (yllä) vielä paikoin kauniisti kukkiva puu, on – kai, ainakin bussikuskin/paikallisoppaan mukaan – ”rakkauden puu”. Sehän sopii tämän meidän reissuimme ”40-vuotishääpäiväreissu vol. II” -teemaan hyvin. 🙂

Ja mie vain nautin kyydissä istuskellen. Jotain Madeira ja Lissabon -fiboja, mutta silti omanlaisiaan miljöitä ja näkymiä. Oikeastaan odottamattoman tyylikästä, vaurasta, kaunista.

Gibralfaron kukkulalla on maurialaisajan puolustuslinnoitus, jonka muureja ja kasematteja on aika tavalla säilynyt. Rauniot ovat 1300-luvulta, niillä voi kulkea, ja niiden suojassa oli pieni museokin. Meidän paikallisopas Hose oli täpinöissään, sielläkin.

Ja linnoituksen huipulla se vihreä-valkoinen lippu: siihen viittasin ennen matkalle lähtöä tämän blogini bannerikuvassa. Vihreä-valkoinen lippu on Andalusian lippu.

Viereisessä Espanjan lipussa on alhaalla pienen pieni yksityiskohta, jota ei ole ennen tätä päivää tiedetty. Siinä on vaakunakuviossa alhaalla pieni oratuomipihlajan marja. Ja sellainen nähtiin myös ”livenä”, kasvamassa puussa tuolla linnoituksen muurien sisällä. Maistuu kuulemma mansikalle.

Linnoituksella oli mukava, aamupäivän rauhaisa leppoisa fiilis.

Laskeuduimme sieltä takaisin kaupunkiin. Kiertelimme vanhassa kaupungissa,viivähdimme Pablo Picasson synnyinkodin edustalla, ja sitten melkein kuin päivän huipennuksena Catedral de Malaga!

Monien tyylien (goottilainen pohjakaava, taiteessa ja koristeissa, seinissä renessanssi, barokki, uusklassismi…) arkkitehtooninen kokonaisuus, joka ei kuitenkaan ole sekamelska. Ei missään ole tullut nähtyä lähellekään tällaista pyhättöä. Kirkon seinillä teema on alla olevan mukainen: kolme holvikaarta lasimaalauksineen, yläpuolella kaksi ruusuikkunaa ja keskellä yksi holvikaari. Tavattoman kauniita olivat.

Ja kirkossa on paljon kappeleita, joissa toinen toistaan hienompia maalauksia ja veistoksia. Ja poikkeukselliset kaksoisurut.

Aika hämmentävä oli Michelangelon Pieta-veistoksen ”replika”. Pietarin kirkossa olevaa aitoa jäljittelevä veistos. Miksi ja miten on tänne tehty ja joutunut, hämmästytti.

Mutta muutamia Espanjan oikeasti omia, heidän taiteensa kultaisen vuosisadan (1500-luvun taitteesta 1600-luvun puoliväliin) Siglo de Oro -kauden vaikuttavia töitä oli kirkossa.

Virgen del Rosario – Neitsyt Rosario on tällä alueella tärkeä. Hänen juhliaan vietetään kai läheisillä aurinkorannoillakin, Torremolinoksessa ja Fuengirolassa. Ja muutamia muitakin vaikuttavia taideaarteita kirkossa oli, ei kuitenkaan San Lorenzoa, meille tärkeää pyhmystä. Palannen katedraaliin vielä kuvien kera, kunhan sitten kotosalla teen kuvakansion reissun jälkeen.

Jatkoimme vanhan kaupungin reunamille, josta saimme bussikyydin lounaspaikkaamme. Eikä ollutkaan mikään salaattibuffa!! Olikohan ruokalajeja viisi vai kuusi? Palaan tähänkin myöhemmin.

Neljän jälkeen palauduimme lounaalta hotellille. Kuvien purkua, pientä huilausta, viesteilyä.

Illaksi ei ollut ohjelmaa, eikä onneksi myöskään enää ruokaa, – lounaan jälkeen ei edes iltapalan tarvetta. Lähdimme kaksin kuljeskelemaan vanhaan kaupunkiin. Muksuille tuliaisia, ja kunhan kierreltiin. Kävely teki hyvää.

Kuinkahan hienoja nuo kadut ovat sitten kun nuo jouluvalot sytytetään! Valoja on paljon ja jo nyt ne olivat kauniita.

Vielä El Corte Ingles, joka on tuossa naapurikorttelissa! Sehän se on Espanjan ”Stocka”. Sieltä Emmiliinille joulupuku, ja minulle T-paita. Olisihan siellä ollut kaikenmoista shoppailtavaa, mutta ku. Kun ei tarvittu, joten jo ennen yhdeksää hotellille – aamulla ajateltiin ehtiä käydä kauppahallissa ennen aamiaista, ja sitten vaihdammekin jo maisemaa: lähdemme aamulla kohti Granadaa ja uusia ihmeitä. Buenos tardes!

Reissut Reseptit Ruoka ja viini

Lämpöä jo odotellen

Otsikkokuva kertonee, että Oulussa aurinko paistaa jo hyvin matalalta. Kahden aikoihin olin Toppilansalmen rannalla ja Möljällä kävelemässä. Oli kylmä. – 10 C ja jostain taas tuultakin.

Huomennakin ollaan merenrannalla, ja toivottavasti on paljon lämpimämpää. Lennämme Espanjaan, Manner-Espanjaan. Ja sinne on ainakin viikonlopuksi asti luvannut päiviksi lämpöä melkein hellerajalle asti. Sen jälkeen vähän viilenee, – kait.

Matkakohteeksi valikoitui Espanja, koskapa siellä on vielä niin paljon näkemättömiä paikkoja, maakuntia ja maanteitä. Mietittiin tuossa ruokapöydässä, missäs päin Espanjaa on aiemmin kuljettukaan.

Kataloniassa olimme pari viikkoa kesällä 1995, jolloin Costa Bravan Calonge-nimisestä kylästä vuokrasimme ystäväperheen kanssa talon ja lähdimme autolla läpi Euroonpan sinne lastemme kanssa. Silloin kävimme parinakin päivänä Barcelonassa. Siellä käytiin myös kesällä 2009, oltiin yksi yökin, kun menimme PP:n kanssa (he ovat juuri ne jotka usein uutenavuonna Hangasojalla kanssamme) viikoksi Rosesiin, josta oli vuokrattuna hieno, aika uusi pikkutalo. Samaisella reissulla ajelimme Andorraan ja olimme yhden yön Sitgesissäkin.

Syysloman puolikas, pidennetty viikonloppu vietettiin kerran Madridissa. Lapset olivat jo teinejä, lukiolaisiakin? Ja pari kertaa on Pehtoorin kanssa ajettu linja-autolla Euroopan läpi ja lopuksi Iberian niemimaan läpi Ranskan Biarritzista – San Sebastian – Valladolid- Salamanca ja sieltä Portugalin Coimbraan! Olihan reissu (reitti ja kulkupeli linkin takana 😀 ), eikä siinä paljon Espanjaan tutustuttu.

Espanjan saarilla ollaan oltu: Teneriffalla olin jo pentuna perheen kanssa, patikkareissulla helmikuussa 2012 oltiin Pehtoorin kanssa siellä ja La Comeralla patikoimassa, Mallorcalla patikoitiin syksyllä 2014, jolloin Juniori, ex-miniä ja Apsukin äitinsä kohdussa mukana vuorilla. Ja Lanzatotella olimme kaksistaan 2017 – patikoimassa silloinkin.

Mutta paljon on Espanjaa vielä näkemättä ja kokematta: toivottavasti kahden viikon päästä on tutustuttu maahan ja sen historiaan, ruoka- ja viinikulttuuriin, luontoon ja kaupunkeihin runsain mitoin lisää. Vihreä-valkoinen bannerikuva on vihje siitä mihin päin Espanjassa suuntamme. Ehkä jo huomenna auringonlaskukuva Espanjan rannikolta.

Ai niin, nyt kun on tuo uusi kännykkä, jonka kamerassa on vakain, saatan ehkä laitella Insta-stooreihin videoklikkeja matkan varrelta. Seurantaan siis? 🙂 https://www.instagram.com/tuulestatemmattu/

Hyväksi lopuksi tähän ruokaohje eiliseltä. Hyvää tämä olikin. Varsinkin sellaisesta kuin minä, joka tykkää syödä surimeja suoraan jääkaapista.

Surimi One Pot

(Harri Syrjäsen ohje)

250g surimipuikkoja
300g pastaa
½ ruukkua basilikaa
½ sitruunaa
2 valkosipulinkynttä
8 dl hummerilientä
2 dl kermaa
30g parmesanjuustoa

Pilko surimipuikot paloiksi, silppua valkosipuli ja puolita sitruuna.
Silppua basilikanlehdet.
Kaada loraus oliiviöljyä kasariin, lisää valkosipulit ja kuullota hetken.
Kaada hummeriliemi ja kerma ja kiehauta.
Lisää pastat, mausta suolalla ja mustapippurilla.
Keittele hiljaa hymyillen 14 min kunnes pasta on kypsää.
Raasta parmesaani ja purista puolikkaan sitruunan mehu.
Lisää basilika ja lopuksi surimikuutiot.

Historiaa Reissut Ruoka ja viini

Matkakuumetta

Matkakuumetta on jo… Ylihuomenna aamulla lähdetään.

Olemme lähdössä Olympian matkatoimiston järjestämälle matkalle. Tämä on jo neljäs sellainen.

Ensimmäinen Olympian matkamme oli Etelä-Afrikkaan syyslomalla 2009. Kahdeksassa päivässä ehdittiin olla pari päivää safarilla Pilanesbergissä, Johannesburgissa ja Sowetossa olimme päivän, sitten oli Kapkaupunki, josta retket Hyväntoivonniemelle ja Stellenboschin viinintuotantoalueille ja kyliin. (Kuvat linkkien takana: PILANESBERG SAFARIT BIG FIVE SOWETO KAPKAUPUNKI HYVÄNTOIVONNIEMI STELLENBOSCH)

Juuri tuollaiseen/tällaiseen Olympian valmismatkaan sisältyy ´kaikki´: lennot, hyvät, usein varsin upeat hotellit, aamiaiset, ainakin yksi (paikallinen, laadukas) ateria, joskus kaksikin ateriaa. Matkat, kohteeseen ja kohteessa: lentäen, bussilla, taksilla, laivalla, luotijunilla … pääsymaksut nähtävyyksille, paikallisoppaat, Olympian opas koko matkan, kohdeopastukset, tipit bussikuljettajille, piccoloille, tarjoilijoille. Kaikki. Ei tarvitse itse huolehtia muuta kuin siitä, että on ajoissa sovitussa paikassa. Eihän tälllainen tietenkään ole niin edullista kuin reppureissaaminen tai omatoimimatkailu tai vuokrataloon asettuminen jonnekin pikkukylään Euroopan idyllisiin kohteisiin. Mutta.

Mutta kyllä nämä reissut ovat antoisia monin tavoin. Viikossa tai puolessatoista matkaseurueesta löytyy usein mukavia matkaseuralaisia, mikä tekee reissusta vielä antoisamman, – ainakin me olemme saaneet tutustua uusiin mukaviin tuttuihin, joista muutamien kanssa on pidetty kontaktia vuosien jälkeenkin.

Ja kohteet, nähtävyydet, ruokapaikat, asemat, oikeat metrot, — kaikki löytyy, ajallaan, useisiin kohteisiin ryhmälipulla ohi pitkien jonojen etc.

Etelä-Afrikka nyt ainakin on sellainen kohde, johon ei koskaan olisi uskallettu ja/tai osattu lähteä ilman tällaista järjestettyä matkaa. Ja kyllä molemmat Aasian matkat, Kiinaan ja Japaniin, ovat olleet sellaisia, ettei omin päin järjestellen olisi onnistuneet, – oppaat, yhteiskuljetukset, kaikki sujui ja tekivät matkanteosta sujuvaa, antoisaa ja onnistunutta.

Kiinassa olimme vuorotteluvapaani syksyllä 2011: Beijing, Suchou, Shanghai, Xi´an. Siltä matkalta on aika hieno kuvagalleria ja toki sieltäkin postasin päivittäin blogiin kokemuksia ja näkymiä reissusta. Japanin matka oli syksyllä 2016. Japanin matkasta kuvat ja matkakertomus tässä blogissa, linkin takana: Tokio, Kioto, Nagoya.

Tällä kertaa emme lähde mihinkään kaukomatkalle. En enää halua lentää valtamerten yli. Eikä ole kiinni lentohäpeästä tai vain hinnasta, vaan ei muutenkaan. Sitä paitsi Euroopassa on niin paljon ennen näkemätöntä ja kokematonta. Ruokaa, historiaa, kulttuuria, viiniä, maisemia, miljöitä, kaupunkeja, … Kulkemista ja katsottavaa. Joten nyt lähdemme ´vain´ Eurooppaan. Valoon ja lämpöön kuitenkin, uusiin kohteisiin, eikä mennä Italiaan. 🙂

Matkaopaskirjaa ei ole nyt ostettuna, mutta aika paljon kohteista on surffailtuna. Ja luotan, että Olympian matkaopas osaa ja kertoo, vie ja valistaa.

~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Olen juuri palannut kotikaupungin kohteesta, jossa oli kulttuuria, historiaa, hyvää iltapalaa, viiniä, ystäviä, tuttuja ja mielenkiintoisia keskusteluja. Sain olla vieraana yhdessä Oulun vanhimmista, vuoden 1822 palon jälkeen rakennetuista ja 1990-luvulla pieteetillä restauroiduista ja uudelleenrakennetuista kodeista. Ja vieläpä hyvässä seurassa. Hieno ilta.

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus Viini

Ruokaa ja viiniä pöydässä ja kuvissa

Lähikaupan lihmestari, joka nykyisin myy enemmän kalaa kuin lihaa, suositteli puna-ahventa: ”On edullista fastfoodia, nyt edullista, – ja terveellistäkin”. Ensimmäisenä tuli mieleen, etten halua kokkailuistani käytettäväksi nimitystä ”fastfood” ja toiseksi, että olenko jotenkin erityisesti terveellisen ruoan tarpeessa olevan näköinen? Noh, – ja hyvä on: edullinen ei ole ollenkaan hassumpi houkutin näinä päivinä. Ei tietysti terveellisyyttäkään koskaan ole liikaa. Siispä ostin neljä filettä, aika lailla tarkkaan 400 grammaa. Ja lihamestari suositteli kalalle pankojauhoja ja nopeaa kypsennystä. Nehän minä tiesinkin, ja niillä saatesanoilla meidän perjantaipäivällisen tein.

Kiitos kalaruoka-avusta lihamestarille. 🙂 Eiku oikeesti: tuli hyvää. Ei kylläkään mitään fastfoodia.

Oheen kun laittelin kaikenmoista: eilistä pottuvoita, kiiltäviä porkkanoita (en muista, millä nimellä äitini näitä kutsui, mutta ehkä niiden oikea gastronominen nimi olisi ’muhennetut” (huom. ei muussatut) porkkanat = voita, jauhoja ja nestettä ja valkopippuria, aika paljonkin, ja sitten suolaa. Mutta nimestä viis, – niistä meillä on aina tykätty.) ja purjopitoista salaattia, sekä kirjolohenmäti-smetana-tilli-purjo-sitruunanmehu-valkkaritilkka-suola-ripaussokeria- ja valkopippuria -soosi. Jo tässä lyhyehkössä nimessä kaikki tarpeellinen mainittu. Ja hvyää oli.

Ja sitten. Jälkkäriksi on jo avattu, osa nautittaneen ”Vain elämää” -ohjelman parissa Juustoportin juustopalasten ja lakujen kera. Viini on Hewitson Madame M, australialainen Barossa Valleyn sataprosenttinen Cabernet Sauvignon. Ihan vaan tätä postausta varten maistoin jo tilkkasen; ei tässäkään, kuten ei muissakaan aiemmin maistetuissa Hewitsonin viineissä ole mitään vikaa. Tämä ei ihan pärjää meillä usein varsinkin mökillä olleelle ”takkailtaviini” Hewitsonille; Le Secateur kannattaa muistaa esim. marraskuisen viikonlopun hemmottelu- ja kaamoksenkaatoviinejä hankkiessa.

Kun virtuaalimaistiaisia en nyt aio/voi järjestää, niin laittelen tähän kyselyn kuvista. Ilman enempiä selityksiä tässä äänestys tai paremminkin mielipidekysely: kumpi kuva on sinun mielestäsi parempi/mieluisampi/tunnelmallisempi/tarkempi/sopivampi?

Ykkönen

Kakkonen

Nyt vetäydyn takkatulen ääreen maistelemaan viiniä, kutomaan ja viettämään pyhäinpäivän aattoiltaa. Kaikki hyvin täällä tänään. Toivottavasti teillä kaikilla muillakin!

Reseptit Ruoka ja viini

Halloween-focaccia!

Jo aamun brunssilla oli jotain meidän keittiöön kuulumatonta: pieniä pääkalloja! Hyvin pieniä ja vain muutamia, mutta olihan lasten silmissä ilo: onko tässä seikkailun alku? Kahdeksan ja viisivuotias olivat tyytyväisiä.

Seikkailimme hyvin vähän, ja aika hyvin lapset ovat pöydässä jo oppineet viihtymään. Höpöteltiin, suunniteltiin ja päädyttiin toviksi lukemaan, yhdessä ja erikseen. Siinä sivussa huomaamatta valmistelin myös meidän Halloween-perhepäivällistä. Tähän se minäkin olen nyt päätynyt; ihan töpinöissäni tekemään jotain kurpitsakekkeriä!

Piipahdin jossain välissä kaupassa, kummallisen paljon kaikkea mustaa ruokakaupan korissa.

Pävän menu alkoi hahmottua: Alkuun (taas) pieniä halloweentikkuja, sitten focacciaa, salaattia, pottumuusia, hirvenlihapyöryköitä, ja niille sinihomejuusto-kastiketta. Jälkkäriksi mustia karkkeja [mummi! Nää uuet Sisu-karkit on h – y – v – i – ä!!]

Paljon hankittua tilpehööriä jäi käyttämättä, mutta oli meillä Halloween-kattaus kuitenkin.

Jo pari viikkoa sitten Goose-ravintolan focaccia-leivän saamaa suurta suosiota katsellessani päätin, että teenpä muksuille focacciaa täällä kotosalla. Nyt siitä piti saa halloweeniin sopiva, joten ei muuta kuin suunnittemaan koristeluita. Olen edelleen ylpeä korona-aikana tekemistäni kukka-foccacioista, mutta tänään oli tämä muksu-faktori mukana. Joten aika simppelillä mentiin. Uuniin leipä lähti ruohosipuli-hämähäkinseitti-koristuksin, vain vähän salmiakkilakua hämähäkeissä… (Ja tämänkin focaccian perusohje on todella helppo, nopeakin, ja löytyy täältä! Poiketen alkuperäisohjeesta olen laittanut puolet tavallisia vehnäjauhoja ja puolet durumia. Nousee siten paremmin, ja on paremman makuistakin.)

Mutta uunin jälkeen Apsu totesi, että seittien on oltava mustia, joten Halvan salmiakki-lakumatto suikaloitui sopivasti ruohosipulien paikoille. Ja kun sitten maistelimme tätä suolaisen-makean lakun yhdiselmää suolaisen focaccain kanssa niin nehän olivatkin varsin passeli yhdistelmä. Oikeastaan niin hyvää, että taidan tehdä toistekin! Ehkä sitten vähän sofistikointuneempana versiona. 🙂

Nuo hieman tummanpuhuvat rinkulat, jotka näyttävät koronaviruksilta, mustilta auringoilta, musteläiskiltä tai joltain kaiken kaikkiaan epämääräisiltä, olivat tummia viinirypäleitä ja mustaa kakkukoristegeeliä. Niiden tarkoitus oli esittää hämähäkkejä. Aina ei voi onnistua. Just nyt emme – tai kuka sitä on arvioimaan. Minusta tämä on just paras. Ja mukavaa ja makoisaa oli!! Tarvitsimmeko muuta? – Nope! Ja oikeasti maku oli ihan perfetto!

PS. Hirvenlihapyörykät hupenivat nopeampaa kuin leipä! Kirjailen ohjeen, joka tuli tänään kehitellyksi 🙂 tässä joku päivä.

Oulu Ruoka ja viini Ruokatarinoita ja -historiaa

Lokakuussa kurpitsasoppaa ja muuta merkillistä

Kaunista lokakuisena pakkasaamupäivänä.
Oulujokisuistossa Hartaanselän polun varrella ja kevyenliikenteen väylällä
oli aamupäivällä aurinkoista ja hiljaista.

Pikisaaren puoleisella rannalla olevalle laiturille sekä Tervaporvarinrantaan kerääntyi kalastamaan tulleita. Lippoajia ja touhun katselijoita oli yhteensä varmaan parikymmentä, ylikin.

Vaikken kauaa tuolla ollutkaan, niin näin silti aika monen saavankin kalaa; syyssiika onkin hyvää!

Tänään meillä ei kuitenkaan ollut kalapäivä, vaan soppapäivä. Tämä on se aika vuodesta kun on ainakin kerran tehtävä myskikurpitsakeittoa.

Kuvassa (joka on parin vuoden takainen) on Lähi-idän kurpitsakeitto.

Se on vähän isotöisempää kuin tänään kokkaamani hyvin mausteinen paahdettu kurpitsakeitto. Muokkasin tuota valmista ohjetta kevyemmäksi ja jätin valkoiset paputölkit pois, ja lisäsin joukkoon pari desiä punaisia linssejä, ne kypsyvät kurpitsoiden kanssa. Molemmat keitot hyviä, ja sopivat halloween-viikonloppuun.

Niin se maailma muuttuu: minäkin vielä 10–15 vuotta sitten koko Halloween-hömpötystä vähän vastustelin, ja kirjoittelin kolumneja (”Halloweenin lyhyt historia”) ja postauksia todistellen, ettei Halloween oikeastaan kuulu suomalaiseen juhlaperinnekalenteriin ollenkaan, vaan römppä ja pyhäinpäivä, ehkä Martinpäivän hanhikin, ovat ne suomalaisten syksyyn paremmin sopivia, mutta niin vain tänään hankin koristeita ja karkkeja loppuviikkoa varten. 😀

Huomenna voidaan parin pienen syyslomalaisen kanssa askarrella ja ehkä leipoakin jotain kurpitsajuttuja, – ja hämähäkkejäkin taitaa löytyä tilpehöörien joukosta.

Ruoka ja viini

Roomalainen illallinen ja muuta hyvää

Huolimatta siitä, että tänään on ollut pakkaspäivä, on nyt melko vahvasti tunne, että olemme todellakin olleet Italiassa. Tai ainakin hienossa italialaisessa miljöössä, italialaisen ruoan äärellä.

Opiskelukaveri, joka 40 vuotta sitten lähti Roomaan kaivauksille, halusi juhlistaa tätä merkkivuotta tarjoamalla meille italialaisen illallisen, jonka lomassa katselimme kaivauskuvia, – ja muistelimme menneitä muutenkin. Olemme samalla poppoolla olleet Roomassa muutaman päivän lomasella, ja niin paljon muutenkin kaikkina näinä vuosina kokeneet ja eläneet.

Menu oli – taas kerran – aika kunnianhimoinen. Ja oi että! Molto bueno!

Minullehan kattaukset ovat ilo, ilo on tehdä niitä, saatikka päästä nauttimaan tällaisista.

Kaikki oli hyvää, mutta kyllä jälkkäriksi tarjottu suklaakakku on nyt se, jonka reseptin pyysin ja jota aion piakkoin kokeilla. Mahdottoman hyvää oli tuo.

Kaikki oli, myös tarjotut viinit, joihin niihinkin liittyi joku tarina, muisto menneestä. Tykkään tarinoista. Ja hyvistä viineistä.

Eikä suinkaan vain ruumiin ravintoa. Kyllähän liki elämänmittainen ystävyys on hyvä peruste lokakuisen lauantai-illan juhlalle. Näin on hyvä jatkaa!

Isovanhemmuus Ravintolat

Helsingissä humputellen

Kahden epävakaisen, enemmän vähemmän sateisen ja liki myrskyisen päivän jälkeen perjantai kolmastoista päivä Järvenpäässä aukeni aurinkoisena ja tyvenenä. Neljännen kerroksen BnB-asunnon ikkunoista Loutin kaupunginosa näytti oikeinkin eteläiseltä. Minulla majapaikan vaihto, ja aamukymmenen lähijunalla lähdin Helsinkiin.

Kävin viemässä laukkuni Marskiin. Viikonlopun hotelliksi valikoitui nimenomaan Marski, koska muksut halusivat niin. He kun olivat hotellissa vuosi sitten kesälomasellaan: ”Se on niiiin hieno hotelli” on Apsun vankkumaton mielipitde.

Sitten kiertelin Helsingin keskustan kaduilla, kävin tänään avatussa Pentti Sammallahden valokuvanäyttelyssä Kämpin Gallerian alakerrassa (olipa vaikuttava, ihailtava!! voisin käydä toistekin), kukkaostoksilla huomista varten, Lasipalatsissa lounascappuccinolla.

Pehtoori & Poika perheineen tulivat puolikahden junalla Helsinkiin, olin tietysti vastassa.

Hotellin kautta lähdimme ulos, Stockalle – muksuilla kun oli (kummi)tädin synttärilahjarahat käytössään, joten melko pitkä tovi kului valtavalla leluosastolla. Ja löytyihän sitä pientä tilpehööriä ja pehmolelua ja futiskortteja.

Koska ratikalla ajelu on melkein seikkailullista, niin sellaisella sitten ruokapaikkaan: Juniori oli valinnut paikaksi pastabaari Goosen. Eipä ollut turhan pönötyksen paikka, päinvastoin vallan leppoisa, liki familiääri tunnelma. Paikan focaccia oli varsinkin lapsille ihan huippumakoisaa. Me aikuiset kyllä olimme mielissämme supppilovahveropastasta.

Ja sitten vielä hakemaan Lushista kylpyvaahdot. Onneksi oli Miniä avittamassa lapsia valinnassa!

Meidän omilla lapsilla oli 1990-luvulla kova sana kun hotellilomilla oli Body Shopin kylpykuulia, mutta nämä näyttävät olevat ihan eri tasolla. Ja ehdottomasti isovanhempien piti tulla heidän isoon perhehuoneeseen katselemaan tätä kylpysessiota.

Ja moneen kertaan olen kiitollisena, ääneen, ihmeissäni, hyvilläni todennut: me kaikki ollaan täällä, terveinä, reissussa ja huomenna päästään kastajaisiin.

Mökkielämää Niitä näitä Ruoka ja viini

Metsissä ja tuntureilla – ja ruokapöydässä

Ei aina voi paistaa. Tänään ei voinut.

Näin ollen päivän tarve metsässä kulkemiselle, tai ylipäätään liikkumiselle, tuli täytettyä aika vaatimattomasti.

Pehtoori puuhasteli koko päivän liiterissä ja teki puulaatikon/penkin uudelle patiolle, joten lähdin iltapäivällä sateen tauottua yksikseni kululle. Autolla ajelin ”lähtöpisteisiin”: Iisakkipään juurelle, Kutturantienvarteen Kultareitille ja vielä Laaniojan eli Piispanojan rannalle. Kiertelin ja kuvailin tuttuja paikkoja, eri valossa, eri vuodenaikana, kunhan vain kuljin. Ei vastaantulijoita, ei äänikirjoja, ei mitään muuta kuin metsä, purot, rakkarinteet, pehmeät polut, helppo olo.

Editoin tänään myös sunnuntaisen sumusateisen Kiilopään – Ahopään -patikan kuvia. Sumussa on jotain hyvin kuvauksellista.

Ja kurussa, jonka nimeä en vieläkään tiedä, ollessamme tuli joku valaistuminen: kuvassa on värit. Se oli kyllä hyvin viehättävä kuru sekin. Kuruissa jääkauden jäljet usein näkyvät jyhkeinä ja samalla myös kauniina, esim. kivilatomukselta näyttävä peruskallion pätkä. Tuollaiset ovat vaikuttavia, turvallisiakin – jotain pysyvää. Todella pysyvää.

Värit on myös ensimmäisen kuvan vähän kummallisissa pitkospuissa. Tuo ”rimpsu” on frisbeegolf-radan varrelta. Oikeastaan aika jännä. Onhan siinä saamelaisissa käsitöissä usein käytettyjä värejä, joten sittenkin sopii, minusta ainakin. Ja väriä on vielä mustikanvarvuissa: vastavaloon näyttää kuin olisi pieniä liekkejä. Kyllä täällä vielä pieniä ruskapisteitä siis on. Maaruskaa nimenomaan, ja Ivalossa oli vielä lehdet puissa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Nyt kun ei ole paljonkaan tekemistä (kalenteriahan yms. kuvaprojekteja voisi kyllä tehdä, mutten läppärillä paljon viitsi, jälkeä joutuu sitten kuitenkin paikkomaan, joten olen satsaillut ruoanlaittoon. Pehtoori on kyllä saanut hyvin syödäkseen… Tietysti itsekin samalla. Mm. riimiporoa kahdella tavalla.

Persilja-pinjansiemen-karkea suola murskeeksi ja tiukasti poronfileen pintaan, sitten tiukka kelmutus ja pakkaseen. Noin tuntia ennen tarjoilua sulamaan jääkaappiin ja sitten ohuen ohuita siivuja. Yllä annoksessa rucolaa, hunajamelonia, sokeroituja puolukoita, vihreitä (Lidlin) tomaatteja ja maldon-suolahiutaleita. Tämä sunnuntainen oli parempi.

Huono ei ollut alla oleva tämänpäiväinenkään: riimiporon alle Kuukkelin rieskaa, voita, rucolaa, hunajamelonia, karpaloita, pinjansiemeniä.

Pääruokana rapeaksi paistettua siikaa, puikulaperunoita ja munakastiketta. Ja jälkkäriksi oli vielä sitä samaa lakkakakkua. Meneehän se näin mökkioloissa. 😀