Oulu – Sivu 43 – Tuulestatemmattua

Pitkä lempeä kesä

Tänään lenkille vasta puolelta päivin. Merenrannassa näytti ihan kesältä. Annoin tuntuakin siltä. Olisi voinut kävellä vaikka kuinka kauan …

Takiaisetkin olivat antaneet periksi, ja tällaisia pehmoja niistäkin tullut…

Muutoinkin päivä kulunut harrastusten parissa. Kuvia, ruokaa, viiniäkin (palaan suosituksiin), ystäviä. Liikkumista. Iltapyöräily tuottaa myös iltakuvia…

Esikoinen syömässä, kipeänä, juniori ei ehtinyt, mistä olimme kollektiivisesti pahoillamme.

Jossain välissä hoksaan lipsahteneeni työnteon puolelle, mutta tilapäinen häiriö lempeään syyskuun sunnuntaihin oli lyhyt. 🙂 Koneella enemmän aikaa vei kuitenkin blogiremppa, — lähipäivinä täällä uudistuksia. 😀 Tuulestatemmattu on ajan hermolla, uskokaa pois.

Yksinäisellä fotomaratonilla

Ei ainakaan voi syyttää säätä, jos tulos ei ole hyvä!
Ihan mieletön ilma, + 20 C vielä illalla. Ja mahtava valo.

Vähän ennen viittä olin jo kaupungissa, ja sitten etsimään tulkintoja seuraaviin haasteisiin. Pasin haaste Kuopion fotomaratonilta: Kesähattu, Herkkua, Varjo, Kone, Kallis ja Punainen, ja sitten Tiinan vaikeat, kovin vaikeat, mutta silti – tai siksi – kiinnostavat haasteet: ”uskollinen ystävä, ilo, portti, rauha, syvyyksissä, huii!”, Katrin ehdottama ”intohimo”, Annen ”poikkeava” ja Railan ”kello neljä”. Siis yhteensä 15 juttua, aihetta, jotka oli tarkoitus kuvata! Kaikkia yritin ja kuvasaalis on 236 kuvaa. Saa nähdä, mitkä kelpuutan julkaistavaksi.

Harvoinpa tulee torstai-iltaisin monta tuntia käveltyä Oulun katuja ja puistoja, rantoja ja reunoja. Ainakin tänään, huippulämpimänä iltana, siellä oli paljon ulkomaalaisia, opiskelijoita, turisteja, maahanmuuttajia, mutta ei juurikaan oululaisia. Mitä nyt nuoria juomassa pussikaljaa puistoissa.

Näitä kukkatolppia on kaupungissa monessa kohtaa, Pokkisella ja Lyötyssä niitä kuvailin: ajattelin, että ehkä ”punainen” olisi joku näistä, mutta on minulla parempikin punainen tulossa… 😉

Jossain vaiheessa mietin, että saakohan näillä fotomaratoneilla kuvata sisällä. Tuli kummasti esimerkiksi tuon ”herkkua” ja ”kallis” kohdalla mietittyä, että olisi voinut piipahtaa Stockalla ja muutamassa Rotuaarin liikkeessä kuvailemassa, mutta jotenkin olen ajatellut, että maraton kuuluu ”juosta” ulkona.

Maratonini kesti kolmisen tuntia. Ei niin huono aika? 🙂

Julkaisen setin kuun puolivälin tienoilla, jolloin Kuopion fotomaratonin tuloksetkin ovat julkisia, on sitten mukava vertailla.

Niitä näitä Oulu

Syyskesän Oulu – torilla, hallissa, metsässä

Eiliseen vielä palatakseni. Aamulla … linnanraunioilta kohti toria ja ruusuja…

Tuomiokirkon yllä merkillisen dramaattinen taivas.

Ihan kuin joku olisi kääntänyt viitat, – eikö?

Kivisydämen = kallioparkin rakennustyömaa on suojattu näin kauniisti…

Eikö joka lauantain kannattaisi käydä torilla?

Kannattaisi. Ostin omenoita (äsken uuniomenoina nautimme pois), porkkanoita,
mustikoita (jo eilen tein piirakan), porkkanoita lihapataan, niin ja kanttarelleja – tietysti …

Tein tänään tavallisia uuniomenoita,
mutta jos haluat ylivertaisen hyvän, juhlavan ohjeen,
niin kokeile calvados-manteliversiota (ohje täällä)

Ja auringonkukkia suoraan Paavolasta.

Ja sitten halliin.

Hallissa on muuten keskiviikkona illansuussa avoimet ovet,
Arctic flavours -päivien Get together -tapahtuma klo 17 -19.
http://www.arcticfla.fi/fi/lahimatkailukohteet/
Sinne siis. Ja viimeistään perjantaina
kannattaa osallistua seminaariin.
Minä ainakin olen menossa
http://www.arcticfla.fi/fi/pohjoisia_makuja_oulun_ruokaseminaarissa_4-6_syyskuuta/

Ja eilen hallista suoraan kotiin.
Kotipihalla varjot vahvoja.
Mutta vielä niin lämmin,
niin kaunis syyskesä, niin kaunis.

Lähdimme metsään. Sieneen. Aina ei voi voittaa. Ei herkkutatteja, vain kangastatteja.
Niitä oli ja niitä poimimmekin. Ja haaparouskuja. Mutta parasta olikin ”osallistuminen”.

Oli niin kaunis metsä, niin kaunis lauantai. Hyvä hengittää.

Ja tänään? Aamulla viileähkössä säässä lenkillä, pitkästä aikaa oma lenkki merenrantaan. Ei muita. En kaivannutkaan. Iltapäivällä piipahtivat eksnaapurit, olisivatpa jääneet syömään. Ruokaa oli enemmän kuin paljon. Eilistä ”saalista” oli sitten vain nuoriso syömässä. ”Vain” nuoriso? – Eivät ole vain. Ovat minulle (meille) elämä.

Oulu

Oi ihana elokuu!

Elokuun viimeinen, lauantai. Aamulla + 6 C. Pian lämpeni. Aurinkoa. Eikä mikään saanut minua pysymään sisällä. Ihana, ihanan lämmin, aurinkoinen elokuu, jolloin viikonloputkin ovat hellineet, jatkui vielä tänään.

Ajelin Linnansaareen, ja kameran kanssa katsomaan ruusuja, torille ja halliin. Sieltä palattua lähdimme pehtoorin kanssa sieneen. Olipa ihana olla metsässä. Aurinkoisessa, lämpimässä, kauniissa metsässä. Sienisaalis ei järin huikea.

Saatiin vähän enemmän, mutta palaanpa siihen ja päivän muihin juttuihin huomenissa. Nyt laittelen kuvat Ruusu-Oulusta, Oulun ruusuista, ruusuista kaduista Oulussa.

Oulussa on viikon ajan ollut neljän korttelin pätkällä 34 ooo ruusupensasta (vai ruusunkukkaa? uutisissa puhutaan kyllä pensaista, mutta 34 000 tuntuu ihan hurjalta määrältä, oisko sittenkin kukkia?) ! Joka tapauksessa ihan huikea taideteos, joka ”päättyy” huomenna. Oululaiset saavat aamukymmeneltä käydä hakemassa itselleen ruusun.

Taiteilija Kaisa Salmen ”teos” on suomalaisen ruusuntuotannon hautajaiset; ruusuja ei enää Suomessa tuoteta. 🙁 Kuten ei tuoteta enää Hollannissakaan; ruusut Eurooppaan tulevat nykyisin Afrikasta ja Etelä-Amerikasta.

Mutta vielä tänään saattoi ihailla kotimaisia ruusuja ja niiden tuoksua Oulun kaduilla! Hieno juttu!

Kaikki ruusukuvat suurenevat klikkaamalla.

Valkoisia, keltaisia, punaisia, vaaleanpunaisia, oransseja, … ihania ruusuja.

Niitä näitä Oulu Yliopistoelämää

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Ei ole ollut erityisen hiljainen päivä. Nämä hiljaiset, levolliset kuvat liittyvät siihen, kun hain kuvitusta yhteen pieneen esitelmään, jota valmistelen.

Hiljaisista kuvista huolimatta työhuoneessani vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ei vaiskaan, ei mitään vaarallista, mutta merkillisiä käänteitä työyhteisössä kylläkin. Ja opiskelijoita, melkein pilvin pimein.

Ja muutoksia ja uudistuksia taas ilmassa ihan sakeanaan. On mm. paineita perustaa Facebookiin oppiaineen oma saitti, viedä Historian oppiaine uudelle levelille: bittiavaruus kutsuu historioitsijoita. Naapurioppiaine (aate- ja oppihistoria) FB:ssa jo onkin (ymmärtääkseni ei kuitenkaan erityisen suurella suosiolla), mutta silti yhä useammin kuulee esitettävän että (minun) pitäisi saattaa oppiaine Facebookin maailmaan tykättäväksi.

Huolimatta siitä, että olen aika pahimman sortin datisti (muistatteko, kun meidän perheen nuoret aikoivat joku vuosi sitten lähettää minut Kiinaan, jossa järjestettiin netistä vierotusleirejä (kylläkin erityisesti lapsille ja nuorille, mutta so what: meidän nuoret ajattelivat, että äipälle olisi pieni leiritys tarpeen ;)), en oikein ole lämmennyt ajatukselle oppiaineen FB-elämälle. En vaikka oikeasti muutaman kerran olen opiskelijoiden kanssa asioita Facessa selvitellytkin. Minä kun mieluummin hoitelen asioita, ohjaan ja autan opinnäytteissä ihan livenä.

En kovin helposti ala edes pitkiin sähköpostikirjeenvaihtoihin. Aika helposti pyydän opiskelijaa käymään tai soittamaan. Ja niinhän nuo useimmat käyvätkin. Tänäänkin. Tiedän toistavani itseäni loputtomiin, mutta se nyt vain on niin, että ihmisethän ne ovat työpäivieni riemu ja rikkaus. Kuinka hyvä keskustelu käytiinkään aamupäivällä yhden ”veteraaniopiskelijan” kanssa. Opin näkemään elämästä jotain taas hieman eri näkökulmasta, oikeastaan ihan uudesta näkökulmasta.

^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

Vaikken ihan Facebook-riippuvainen olekaan, käyn siellä yleensä tässä blogipostauksen naputtelun ohessa iltasella. Ja eilen iltasella tulin opastetuksi tällaisen ”dokkaripätkän” äärelle. Oulua ja sen liikennettä kuutisen minuuttia 1950-luvulta. Oi, mitä nostalgiaa. Niin tuttuja, niin tuttuja autoja ja katuja… Suosittelen.

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Merenrannassa fiilistelemässä

Suurenmoista, lumoavaa, vaikuttavaa, henkeäsalpaavaa, erinomaisen kaunista, ainutlaatuista? Ei mitään noista, ja niitä kaikkia. En löydä sanaa sumuisen aamun tunnelmalle, sille kauniille maisemalle, joka Nallikarissa ja Möljällä kahdeksan tienoilla ja sen jälkeen oli. Sumuinen aamu oli kaunis jo kotitakapihalla, ja sitten merenrannassa. Parituntinen siellä vierähti kun kerran oli aikaa.

Kaikki kuvat suurenevat… kannattaneekin muutama ainakin kokeilla isompana.

Ja kuinka nopeasti sumu laskeutuikaan, lähti ja tuli takaisin. Oli lämmin, tyven, usvaista, sumuista, aurinkoista. Ihan hurjan hieno aamu.

Ja sitten taas kirkastui.

Alakuvassa näkyy pariskunta istumassa parrulla. Olivat aamukahvilla. Varmaan liki seitsemänkymppinen pariskunta. Vaimo oli lähtenyt aamukuuden jälkeen kuvaamaan sumua ja maisemaa, kävellyt Tuirasta Nallikariin, mies oli tullut liki pari tuntia myöhemmin mukanaan kahvia ja leetapullaa. Tarjosivat minullekin, en kuitenkaan heidän aamukahveilleen ryhtynyt, tovi juteltiin. Mukavia olivat. Merestä pitivät.

Sitten rannalla valmisteltiin ”Extreme run”-tapahtumaa. Kaikki liput, kaaret, muut härpäkkeet yms. kyllä hieman häiritsivät maisemakuvauspuuhiani.

Mutta kaikkinensa uusi Nalsku on kyllä upea, – pitäisi käydä useammin. Päivä jatkui aurinkoisena, toimeliaana. Kotipihan siistiminen, kotitöitä, aurinkoa, kalaasien koekeittiö.

Oulu

Pyöräilyä Oulussa

Aamun aurinko lupasi helteistä päivää. Lupaus piti.

Kuinkahan paljon sitä ihminen voi nukkua? Juhannuksen aikana ja sen jälkeen olen nukkunut 8 – 12 tuntisia yöunia, ja tänään auringossa kohtuulliset päiväunetkin. Voiko oikeasti nukkua takaisin univajeita, joita on kertynyt kevään, alkukesän, reissun aikana? Voiko oikeasti?

Ehkä minua tänäänkin väsytti vain fyysisesti? Kolmen tunnin pyörälenkki (johon toki sisältyi jäätelötötteron nauttiminen Rotuaarilla, kuvaustuokioita siellä sun täällä, Nallikarissa istuskelua) aamupäivällä voi talven jälkeen rapakuntoista uuvuttaa niin paljon, että torkahtaa pihalle. Voiko? Kai se voi.

Pyörälenkilläni ihan ensimmäisenä pysähdyin kuvaamaan ”siiloja” – tai niiden jämiä, ja uutta rakentamista. Siis kesäkuun kuvan aika. On ne välikuukaudetkin kuvattu, mutta julkaisen sarjaa vaikka ensi kuun puolella. Mutta siis uudet siilot nousevatkin tuohon nosturin kohdalle, ei entisten paikalle, kuten minä luulin.

Seuraavaksi katsomaan, miten Nallikarin ”remontti” on edennyt? – Hyvin on edennyt.
Rantaa on siistitty ja levennetty, uusia asfalttiväyliä tehty.
Istutukset vielä puuttuvat, mutta hieno tulee.

Eihän meri tietenkään turkoosi ole, eikä hiekkakaan ihan valkoista,
silti voi väittää, että meillä Oulussa on komea hiekkaranta.

Sitten Hietasaaren pikkuteitä ja polkuja ajelin… Ennen näkemättömiä reittejä minullekin.

Salmenrannan talot Möljän ”korvassa” jo melkein kaikki valmiita.

Pikisaaressakin uusissa taloissa jo sisäpuolelle siirtyneet rakentamisessa.

Sokeri-Jussissa ei – vielä aamupäivällä – ollut ketään.

Rotuaarin ja keskustan kautta pyöräilin mutkien kautta Sittarin eteen,
katsomaan kun esikoinen on mansikanmyynnissä.
Eilen ja toissapäivänä teki 12 tuntiset duunipäivät – eikä väsytä,
vaikka juurikin reissasi 2 vrk ja sitä ennen ties kuinka paljon valvottuja öitä?
Siis se on iästä kiinni tämä uupumus?

Minulla kuitenkin ollut koko päivän helteen hellimänä rento raukeus,
ehkä valtavalla avokacado-pasta-annoksella oli osansa uuvahdukseen.

Ehkä reilu lasillinen puolikuivaa, hedelmäistä, jääkylmänä erinomaista
(varsinkin tuon pastaruoan seurana ollutta) valkoviiniä myös vaikutti asiaan.

Nyt illan tullen lämpö muuttunut lempeäksi, ah, niin ihanaksi kesäillaksi.
Juuri sellaiseksi kuin on aina sisustuslehtien kesä/mökkikuvissa
tai Karjalan kunnailla tv-sarjassa.
Ei voisi paremmin olla.

Oulu Yliopistoelämää

Professori palaa selkosille

Helavalkeiden yönä on kaunista (kolme vuotta sitten meillä erilainen kokemus KLIKS). Olihan se helavalkeayö äsken kuvattava, kun tuossa maisemassa tovi sitten pyöräilin…

Nämä kuvat kannattaa klikata isommiksi. Ihan oikeasti kannattaa…

Tänään oli se päivä, jolloin oli aika viettää esimiehen eläkkeelle siirtymisriitissä ”pienellä porukalla” läksäreitä. Kävimme Istanbulissa syömässä, ruhtinaalllisesti. Oltiin vain oppiaineen kollegat, juhlakirjaprojektimme työn varsinaisesti tehnyt tohtorikoulutettava, sekä tietysti itse professori. Professori on virallisesti syyskuun loppuun asti virassaan, mutta tänään helteisenä toukokuun viimeisenä, jolloin aamuseitsemältä merenrannassa käki kukkui, sorsalla oli jo poikue ja tuomen kukinta jo ohi parhaimpansa, oli hyvä istahtaa alas ja nauttia erinomainen illallinen ja juoda kuohuvaa. Meitä kun oli viisi historioitsijaa samassa seurueessa, olivat jutut aika menneestä… 😉

Porukan vain huvetessa meitä oli enää kolme, kun istuimme Toripolliisin patiolla vihoviimeisillä yömyssyillä, – ja kuinka minä ihmettelinkään sitä lämpöä, ihmisvirtaa, nuoruutta, itseäni, seuraani, itseäni siinä seurassa, ajan kulumista, menneitä ja tulevia. On aika kääntää lehti…. Kai.

Niitä näitä Oulu

Kesäntulo, nuoria – –

Nukkuminen on aivan yliarvostettua, ainakin näin kevätkesällä ja urakan aikana. Illalla ei malta, aamulla ei pysty, ja siinä sitten kitkutellaan viiden kuuden tunnin unilla, … hyvä on, tänäänkin torkahdin päivällä pihalla tovin. Meneehän tämä välillä näinkin. Ja tänäänkin ollut hyvä päivä.

Aamukaste

Aamulla,kun aurinko ja minä olimme molemmat kunnolla nousseet, oli merenrannassa kaunista. Rasvatyyni meri, tyven, ei ketään muita. Taas hiljaa mielessäni ajattelen, kuiskaan, en ainakaan leuhkiakseni, mutta koska siltä tuntuu: minun mereni. Tämä maisema on ollut jo niin kauan minun päiviäni, kaikkina vuoden- ja vuorokauden aikoina. Minun mereni.

Tänään se oli niin kaunis.

Ja kaunista oli Meri-Toppilassa muutenkin….

Sitten se tavallinen lauantaiaamun kierros AAAACHHH (selitys täällä). Olin oikein tehokas ja tein tuon kaiken muutamssa tunnissa ja hyvissä ajoin ennen puolta päivää olin jo pihalla – tiedättehän keskiaikaa ja kanditöitä…

Kolmen kieppeissä lähdimme pyöräillen Pyykösjärvelle: ystävien keskimmäisen diplomi-insinööriyskekkerit. Emme viivähtäneet kauaa, vappuaattoisin vietämme ko. kodissa hyvinkin liki kellonympäryksen, mutta tänään noup.

Meidän nuoripari, kihlapari, joka on jo kaksi vuotta asunut Alppilassa, pitivät meille tänään pienimuotoiset tuparit. Onhan niitä odotettukin. 😉 Mutta kun nyt olivat pesseet ikkunatkin, kutsuivat meidät kuohuvalle. Ja syömään päätimme porukalla kaupungille lähteä. Olihan torinrannan patiot ja ravitsemusliikkeet täynnä. Ihan mielettömästi ihmisiä liikkeellä. Toripolliisiin (ent. Matalan paikalla) mentiin: ruoka oli hyvää bistroruokaa, juuri sopiva tämän illan tarpeisiin, mutta ehkä tarjoilun – miten sanoisin? rentous? ei ollut se mitä minä ravintolakokemukselta kaipaisin. Mutta en valita: meillä oli kelpo illansuu. Sitten katselemaan Kidsingin finaali, tai ainakin valitut palat siitä, … kaikenmoista järkkäilyä ja nyt, juuri nyt!! , olen väsynyt – – hyvä merkki.

Viikossa tuli kesä!

Historiaa Oulu

Muisteja

Klikkaa ensin tämä

http://vimeo.com/61331334

”Muisteja. Niin kutsuttiin tyttöjen kiiltokuvia 1950-luvun Oulussa.” Noin toteaa Peter von Bagh omaelämäkerrallisen elokuvansa/dokkarinsa aluksi. Niin niitä kutsuttiin vielä 1960-luvullakin. Minullakin oli muistikirja. Oli vaikka keräsinkin enemmän purkankuvia: jalkapallokuvia (124 kpl kuului sarjaan, ja sain ne kaikki ja lähetin Hellakselle ja sain laatikollisen karkkia, jota äiti kyllä sääteli sitten moneksi viikoksi. Kuvat tulivat samassa paketissa takaisin, mutta niihin oli lyöty pieni pyöreä reikä: sen jälkeen niitä ei voinut vaihtaa saatikka lähettää uudestaan Hellakselle.). Muistikirja on vielä tallessa.

Von Baghin ”raina” on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Ainakin jokaisen oululaisen kannattaisi käydä se katsomassa. ”Avojalakasta oululaistaki” (jollainen karjalaisista ja lounaissuomalaisista sukujuuristani huolimatta kuitenkin olen) hämmästytti moni asia, muistui mieleen moni asia. Nyt vielä monta tuntia leffasta paluun jälkeen, elän väärällä vuosikymmenellä. Myös pehtoorilla sama fiilis. Ja pidettiin von Baghin älykkäistä sarkastisista sivulauseista, pieneen kiteytetystä paljosta hienosta ajankuvan ja oululaisuuden analyysista. Ja kyllä se varmasti avautuu myös muille kuin oululaisille…

Mentiin leffaan kimpassa, käveltiin puoli yhden näytäntöön Valvelle… samalla katsastin siellä avatun Lyskalaisten valokuvanäyttelyn ”Street photo” – kovin olivat Lyseon lukion kamerakerholaisten otokset samanlaisia kuin minun kuvaamiseni Oulussa. Paitsi että minä en ota/en osaa ottaa henkilökuvia.

Mutta jos/kun tuo ”Muisteja” on ensi tammi-helmikuussa saatavissa keinolla tai toisella opetuskäyttöön, minun Arjen historia – tai Pohjoinen paikallishistoria -luentosarjani opetus on kahdeksi tunniksi jo valmisteltu. 🙂

Kaupungilta palattua teimme kimpassa kelpo ruokaa, uusia kokeilujakin, kuten eilenkin, postailen joku päivä kuvia ja ohjeita.