Oulu

Minulla on sellainen kirja töissä kirjahyllyssä: ”Tyhjän paperin nautinto”. Olen joskus ostanut sen toiveena, että siina neuvottaisiin, miten tyhjästä paperista saisi nautinnon. Minun kun on yritettävä opettaakin, miten aloitetaan kandityön kirjoittaminen. Tyhjästä. Miten aloitetaan jokin juttu. Mutta kirjassa ei neuvota sitä. Kirjoittaja vain vouhottaa, kuinka kätevästi se hänellä käy. Hänestä on ihana kun edessä on tyhjä paperi odottamassa tekstiä.

Outo tyyppi. Kirjan kirjoittaja siis. Tyhjässä paperissa ei ole mitään nautintoa. Minustakin on ihana kirjoittaa: kun artikkeli, juttu, kolumni, tutkimus,  jopa kirja on jo hyvällä alulla, on usein nautinnollista kirjoittaa. Tuottaa tekstiä. Ei välttämättä kovin luovaa tekstiä, mutta kuitenkin kirjoittaa.  Mutta ennen kuin siihen vaiheeseen on päästy, on koettu muuta kuin nautintoa! Aloittamisen tuskaa, joskus rankemmin, joskus lievemmin. Nyhjää tyhjästä -meininkiä, ahistusta, miettimistä, siirtämistä.

Tämän blogini kanssa olen vähän oppinut kirjoittamaan tyhjään ruutuun, joka päivä blogin ”uusi artikkeli” laatikkoon tulee suollettua tekstiä, usein ajattelematta sen kummemmin, joskus postaus on pitkänkin miettimisen ja puntaroimisen tulos. Yleensä kyllä ei.

Mutta siis ”tyhjän paperin nautinto”; minulla on ollut kolme viikkoa töissä sellainen yhden selvityksen tekeminen rästissä. On ollut hyvä syy opinto-ohjaus- ja lukukauden aloituskiireiden varjolla siirtää tuon tyhjän paperin täyttämistä. Mutta tänään ei ollut enää mitään verukkeita. Ja minä tein sen! Kirjoitin – tuosta vaan – kolme liuskaa ihan järjellistä, asiallista tekstiä.  Homma hoidettu. Yesh! kerrankin sujui – alusta asti melkein nauttien.

__________________

Galleriassa (tuossa yläpalkissa tai klikkaa tästä) on kuvia eiliseltä kaupunkiruskaretkeltäni. Jotenkin olen sählännyt niin, että kuvat eivät aukene kauniisti siihen tummaan taustaan kuten yleensä, mutta aukeanevat ne kuitenkin isommiksi.

Poikkeuksellisen pitkän yöunen jälkeen leppoisa aamiainen ja sitten pitkälle (pyörä)lenkille. Oulu on hyvä kaupunki, se pitäisi muistaa. Löysin kameran kanssa paljon uusia puolia kotikaupungista. Kerrankin aikaa ja halua pysähtyä kameran kanssa Sanna Koiviston  ”Ajan kulku” – veistoksen viereen. Kaupungintalon takana olevan 32 pienoisveistoksen sarjasta koostuvassa teoksessa on aina jotain uutta. Siinä on Oulun historia Kaarle IX:stä tähän päivään, viimeinen hahmo on Martti, pieni poika katsomassa tulevaisuuteen.

Siinä levollisen lauantaiaamun rauhassa kuvatessani veistoksen viereen tuli perhe (virolainen, ?), ja perheen poika halusi Martin viereen.

Hupisaarilla olin aika kauan.

Ja kun päivä oli alkanut veistosten parissa, sain kotiin palattua houkuteltua (lähettäiskö käymään Taidemuseolla? – lähetään vaan. …) pehtoorin mukaan.

Monta pientä näyttelyä. Naivistit  saavat hyvälle mielelle. Tuomas Mäntysen maalaus Pienet pyhät viehättivät erityisesti. Samoin kuin Kaarina Alstan Pingviinit sukeltavat. Ja Alstan toinen pieni taulu Lautalla. Se vaan oli niin hauska. Ajattelimme lähteä katsomaan myös Oritkarin satamasa olevaa maailman suurinta purjepaattia (Sedov) mutta jonot olivat niin pitkät, että skippasimme jutun ja ajelimme kotiin. Katsomaan prinsessahäitä. Monarkismi rulettaa (mitäs jos Suomen sota olisikin päättynyt toisin?) … Rakkausavioliitot rulettaa… Enkä paljonkaan kyynelehtinyt … 🙂

Jalkapallon MM-kisat, kepun puoluekokous, kokoomuksen puoluekokous, — eipä voisi vähempää kiinnostaa. Futis ehkä eniten, koskapa kisat käydään Etelä-Afrikassa, –  Cape Townin stadikan naapurissa asuttiin lokakuussa. Kisapaikkoja ja -huumaa nähtiin jo tuolloin, mikä on nyt ainoa pieni kipinä kisoihin.

Sitten tulin äsken – tilastoja ja tilannetta tuntematon – miettineeksi, miten on Italian mahikset loppupeleihin tänä vuonna? Ollaan näet MM-kisojen viimeisellä, semi- ja finaaliviikolla Italiassa, joten onko pienintäkään mahdollisuutta, että olemme keskellä suurta urheilujuhlaa. (Arkeologian) kollega oli Roomassa vuonna 2006, jolloin Italia voitti MM-skaban. Oli ollut hulvatonta! Onko siihen nyt mahiksia 11.7.,  jolloin me olemme Roomassa tai ainakin sen liepeillä?

Puoluekokouksia ja fudista keskeisempää on tänään ollut oma liikunta. Aamusella merenrannassa lenkillä (sivupalkissa pieni kuva matkalta sinne, sekin suurenee klikkaamalla). Ensimmäistä kertaa aikoihin, vuoteen? näin kun kaikki (Nalskussa, Varjakassa) tuulimyllyt pyörivät. Puolenpäivän jälkeen tuuli vain yltyi, – kuinka ollakkaan pehtoorin kanssa meillä molemmilla tuli mieleen telttaretkeily Tanskassa: Odensen tuuli!  :).

Tuulesta huolimatta, tai sen takia, lähdimme puolen päivän jälkeen pyöräilemään. Nallikariin,  – ja Hannalaan. (ks. tiistain postaukseni) Kannattaa poiketa. Lohikeittokin tuoksui hyvälle. Meillä vain oli  kotona ruoka viimeistelyä vaille valmiina odottamassa… Keitto jäi testaamatta.

Tänään siis jotain hyvää ruokaa. Eilenkin. Joskopa huomenna reseptiikka-päivä…? Voisin kirjoitella muutaman reseptin ja viinivinkin. Ehkä. 🙂

Nyt nojatuoliin, lasillinen yllättävän hyvää portugalilaista rose-kuohuvaa (Mateus) ja Andreo Larsenin, Rooma – ikuinen illallinen. Olen lukenut sen ennenkin, mutta nyt siinä on jotain erityisen kiehtovaa.