Aamun aurinko lupasi helteistä päivää. Lupaus piti.

Kuinkahan paljon sitä ihminen voi nukkua? Juhannuksen aikana ja sen jälkeen olen nukkunut 8 – 12 tuntisia yöunia, ja tänään auringossa kohtuulliset päiväunetkin. Voiko oikeasti nukkua takaisin univajeita, joita on kertynyt kevään, alkukesän, reissun aikana? Voiko oikeasti?

Ehkä minua tänäänkin väsytti vain fyysisesti?  Kolmen tunnin pyörälenkki (johon toki sisältyi jäätelötötteron nauttiminen Rotuaarilla, kuvaustuokioita siellä sun täällä, Nallikarissa istuskelua) aamupäivällä voi talven jälkeen rapakuntoista uuvuttaa niin paljon, että torkahtaa pihalle. Voiko? Kai se voi.

Pyörälenkilläni ihan ensimmäisenä pysähdyin kuvaamaan ”siiloja” – tai niiden jämiä, ja uutta rakentamista. Siis kesäkuun kuvan aika. On ne välikuukaudetkin kuvattu, mutta julkaisen sarjaa vaikka ensi kuun puolella. Mutta siis uudet siilot nousevatkin tuohon nosturin kohdalle, ei entisten paikalle, kuten minä luulin.

Seuraavaksi katsomaan, miten Nallikarin ”remontti” on edennyt? – Hyvin on edennyt.
Rantaa on siistitty ja levennetty, uusia asfalttiväyliä tehty.
Istutukset vielä puuttuvat, mutta hieno tulee.

Eihän meri tietenkään turkoosi ole, eikä hiekkakaan ihan valkoista,
silti voi väittää, että meillä Oulussa on komea hiekkaranta.

Sitten Hietasaaren pikkuteitä ja polkuja ajelin… Ennen näkemättömiä reittejä minullekin.

 Salmenrannan talot Möljän ”korvassa” jo melkein kaikki valmiita.

Pikisaaressakin uusissa taloissa jo sisäpuolelle siirtyneet rakentamisessa.

Sokeri-Jussissa ei – vielä aamupäivällä – ollut ketään.

Rotuaarin ja keskustan kautta pyöräilin mutkien kautta Sittarin eteen,
katsomaan kun esikoinen on mansikanmyynnissä.
Eilen ja toissapäivänä teki 12 tuntiset duunipäivät – eikä väsytä,
vaikka juurikin reissasi 2 vrk ja sitä ennen ties kuinka paljon valvottuja öitä?
Siis se on iästä kiinni tämä uupumus?

Minulla kuitenkin ollut koko päivän helteen hellimänä rento raukeus,
ehkä valtavalla avokacado-pasta-annoksella oli osansa uuvahdukseen.

Ehkä reilu lasillinen puolikuivaa, hedelmäistä, jääkylmänä erinomaista
(varsinkin tuon pastaruoan seurana ollutta) valkoviiniä myös vaikutti asiaan.


Nyt illan tullen lämpö muuttunut lempeäksi, ah, niin ihanaksi kesäillaksi.
Juuri sellaiseksi kuin on aina sisustuslehtien kesä/mökkikuvissa
tai Karjalan kunnailla tv-sarjassa.
Ei voisi paremmin olla.

2 Comments

  1. Tutunnäköisiä maisemia. Tuossa viidennessä kuvassa näkyvä suisto on tuttu ja kaunis reitti. Tuota suistoa pitkin me yleensä melotaan Nallikarin edustalle. Kajakissa istuessa tuntee olevansa lähellä luontoa.

  2. Meloen maailma ja Oulu näyttää varmasti aika erille kuin pyöräillen saatikka autoillen. Hyviä melontakelejä toivotellen.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.