Brittiläistä, kuuluisaa ja halpaa – ja kaikki erinomaista

Huomenna on illalla digikurssi ja sen päälle Downton Abbeyn kolmannen tuotantokauden alku!  Ja Dame Maggie Smith on mukana, jee!  Ja eilen uutisoidun jutun mukaan hänet nähdään myös seuraavalla, neljännellä tuotantokaudella. Ihan parasta viihdettä mitä voi olla.

Brittielämän tunnelmissa tässä muutenkin, Lontoon kuvien perkaamista ja sitten kolumniinkin on tulossa terveisiä saarivaltakunnasta.

Mutta muutoin kovin rahvaanomaista ollut tämä päivä. Ainoa, mikä työteliästä ja pimeää marraskuun päivää vähän juhlisti, oli sapuska. Minä olin jo ajatellut, etten mene virran mukana, enkä puhu täällä avokadopastasta mitään, riittäköön että kaikki muut siitä bloggaavat, mutta onhan se linkki ohjeeseen laitettava: täällä. Jos jotenkin olet onnistunut välttymään tähän reseptiin liittyvältä tarinalta aamuteeveessä, Hesarissa, kymmenissa blogeissa, FB:ssä ja kuitenkin haluat tietää sen, niin klikkaa tänne.

Tänään kun tein sitä, oli otettava kuva. Oli oikeastaan pakko. Siitä huolimatta, ettei mikään kuvauksellinen ruoka olekaan. 🙂

Tässä ennen pastan lisäämistä.

Tässä kastike jo spagetissa.

Mutta siis: onhan se ihan hulppean hyvä safka. Ja samasta kirjasta on se lohi-avokado-salaatti, jonka ohjeen tänne laitoinkin jo joku aika sitten. Edelleen sitäkin voin suositella.

Ja sitten toinen juttu, joka ei ehkä oikeastaan kuuluisi maanantain – vaan perjantain – postaukseen, mutta kun tämänkin olin ajatellut täällä skipata, siis etten siitä kirjoita, mutta kun tähänkin on nyt tullut kannustusta ”etkö vois laittaa blogiin kuvaa siitä”? Siispä.

Tämä juttu liittyy yllättäen meidän Junioriin. Poika oli töissä kuullut, joltain tukkurilta, kauppiaalta, any way, joltakin, että Alkossa on tapahtunut pieni työtapaturma, ja että tietty chileläinen kohtuullisen hintava (about 20 euroa pitäisi olla) punaviini onkin saanut väärän hinnan.

Liekö hinnoitteluvirhe urbaanilegenda, mutta joka tapauksessa Santiago 1541 (Syrah, Cabernet Sauvignon, Malbec) -viinin  saa seitsemällä eurolla ja se on erinomaisen hyvää viiniä. Juniori toi meille sitä pullollisen välittömästi kuultuaan tarinan, noin kuukausi sitten. Ei ole ennen meille poika punaviiniä tuonut, mutta tämä kerta kyllä kannatti.

Nyt kun pikkujoulukausi on alkamassa kannattanee pitää mielessä, – monista liikkeistä on kuulemma jo loppunut…

 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.