Mummo Ankan omenapiiras, pyöräilyä, photailua

Lunta?!! Aamuvarhain satoi lunta. Orvokit eivät onneksi olleet millänsäkään…

Aamuksi keksin kaikenmoista kotihommaa ja järjestelyä, siivoilua ja vähän leipomustakin [huomiseksi tein cupcakeja, enpä ole ennen tehnyt… jos kelpaavat, postailen ohjeen] – odottelin sään lämpenemistä.

Olin päättänyt lähteä pyöräillen viemään murmelille eilisiä rääppiäisiä ja vappuherkkuja ja juuri kun astuin pihalle ämpärin ja luutun kanssa, että aloitan pyörän pesun ja huollon talven jäljiltä, niin pehtoori tuleekin ovella vastaan: Pyörä on valmiina lähtöön. 😉

Oli ukkeli renkaat pumpannut täyteen ja talven pölyt menopelistäni pyyhkinyt. Kun Koskelantiekin oli sorasta jo siivottu, niin olihan mukava, tosin oletettua kylmempi, pyöräillä.

Caritaksesta jatkoin Lyötyn kautta haudalle ja monen muun mutkan kautta kotiin. Marttiakin kävin pitkästä aikaa tervehtimässä.

Tässä yksi valokuvausharjoitus tehtynä….

Arkiston eteen on hajonneen/puretun sateenvarjon tilalle tullut uusi installaatio. Pidän tästäkin, tosin edellisestä enemmän.

Kotipihalla on vielä lunta, vaikka pehtoori kuinka sitä yrittäisi levitellä…

Tässä on sen eilisen omenajälkkärin kuva vielä… Se on italialainen, ligurialiainen, focaccia. Focacciahan tunnetaan yleensä suolaisena leipänä… mutta tämä ”focaccia dolce” on siis makea. Nopea eikä ollenkaan kuiva. Hyvää on.

Tein sen vuokaan, jonka serkku reilu kuukausi sitten toi tuliaiseksi. Vuoka on juuri sellainen kuin Mummo Ankalla omenapiirakoita varten on. Tiedättehän Mummo Ankka laittaa piirakan jäähtymään ikkunalaudalle, ja sitten Akun veljenpojat, Hessu tai Rosvo-Kopla käy sen sieltä vohkimassa. Eilen ei onneksi kukaan hienoa vuokaani tai piirakkaa vohkinut..

Tämä italialainen omenapiirakka ei ollut sellainen kannellinen kuin Mummo Ankalla, mutta vielä sellaisenkin tuohon vuokaan [eilisessä postauksessa kuva] teen. Nyt kuitenkin:

Focaccia dolce

1 hapahko omena
2 rkl pinjansiemeniä
2 rkl rusinoita

½ dl jälkiruokaviiniä (varmasti makea omenatuoremehukin käy)
2 munaa
1 dl (reilu) sokeria
75 g voita
2½ dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kuori omena, viipaloi. Laita lautaselle omenaviipaleet, rusinat, pinjansimenet ja kaada niiden päälle jälkiruokaviini ja anna makuuntua puolisen tuntia.

Laita uuni lämpiämään ( 2oo C). Vatkaa munat ja sokeri, lisää paloiteltu pehmeä voi, lisää kuivat aineet ja lopuksi omenat ja muuta liotetut.

Öljyä pyöreä vuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista n. 50 minuuttia, puolivälissä voit laskea lämpötilan 175 asteeseen.

Me nautimme sen italialaisen jäätelönokareen kanssa, mutta kyllä se on hyvää ilman sitäkin.

~~~~~~~~~~~~~~

Olen huomannut linkittäväni yhä useammin omiin juttuihini… ehkä sen taustalla on se, että ajattelen, että kaikki lukijani eivät ole niitä vanhoja postauksiani, ruokaohjeitani, reissuraporttejani nähneet, ja hoksautan tai muistutan niistä noilla linkityksillä….

Ja sitten jäin tuossa miettimään, että mitenhän te 300 – 400 päivittäistä kävijää jakaudutte, siis kuinka kauan, kuinka vanhoja juttuja tiedätte/olette lukeneet … Siispä olisiko mahdollista, että klikkaisit ainakin yhden noista ensimmäisistä vaihtoehdoista, ja ehkä vastaisit viimeiseen kysymykseen? Olisin kovin iloinen jos niin teet….

Ja vinkki kaikille blogeista ja arvonnoista kiinnostuneille. Lepolandian Pasi juhlii blogissaan 50 000 kävijän rajapyykin ylittämistä arvonnalla, jossa on kelpo kirjapalkintoja… Käyhän katsomassa ja osallistumassa…

http://lepoland.blogspot.fi/2013/04/50000-arvonta.html

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini Valokuvaus

Lauantaina highlighteja

Mikä ihana italialainen päivällinen! Kävin aamulla normaalin lauantaikierrokseni ja toin siltä reissulta ainekset meidän ylivertaisen hyvälle sapuskalle. Kun perusainekset ovat hyviä, ruoasta tulee erinomaista ilman mitään isompia kikkailuja ja keittämisiä, laittamisia, kokkailuja, kommervenkkejä.

Eipä olla varmaan koskaan ennen syöty vasikan-entrecote-vartaita, mutta tänään Pehtoori sellaiset meille grillasi. Minä tein niille herkkusieni-aurinkokuivattu-tomaatti -lisäkkeen ja salaatin. Kaupassa oli ihanaisia pihvitomaatteja, joten vihdoin ”in salata capresen” aika oli tänään. Oi, kuinka se toikaan mieleen muistoja ja kesän maun.

Tuo sieni-juttu on suht simppeli, ja helposti varioitavissa. Laita kattilaan reilusti (= 2 rkl? oliiviöljyä, yksi tai kaksi murskattua valkosipulin kynttä, pilkotut (tummat) herkkusienet, sekoitttele, alenna lämpöä, anna sienten hautua, kypsyä, suolaa ja pippuroi, lisää joukkoon 1 – 2 rkl aurinkokuivattua tomaattia palasina. Hauduta vielä. Tarjolle vietäessä ripottele sekaan ja päälle parmesan-raastetta ja basilikasilppua.

Kaiken kruunasi Amarone. Minun ehdoton lempiviinihän on Amarone. Siinä ei ole muuta vikaa kuin että se on turhan tyyris, mutta hyvää ja halpaahan harvoin tapaa … nyt voi sanoa, että olen tavannut ”halvan” amaronen. Alkon uutuushyllyssä oli uusi amarone, joka on sieltä halvimmasta päästä, aika nuori (vk 2009) amaroneksi, mutta silti ihan tavattoman hyvää. Amarone Armigero (Cantina Valpantena) http://www.alko.fi/tuotteet/fi/478047 on varmasti toistekin meidän päivällispöydässä.

Ja kun viiniä ruoalta vielä vähän jäi, oli hyvä nauttia jälkkäriksi pala juustoa. Ihan nimen perusteella ostin palasen … ja se nimi oli? – Vuorikiipeilijän juusto. Patikoija ja tunturien ja Alppien huiputtuja minussa heräsi, ja juusto löysi tiensä ostoskärryyn aika helposti. Saksalainen miedohko (Appenzellerin pikkuveli?) juusto sopi viinipullollisen loppujen kanssa erinomaisen hyvin.

Eikä siinä vielä kaikki! Lukulampun alla odottaa hemmottelulehti.

Minä kun voin ryhtyä loikoilemaan ja lukemaan, sillä lenkillä on tullut jo käytyä, Aamupäivän räntäsateeseen en rientänyt, mutta kun pehtoori ja poika lähtivät iltapäivällä kiertelemään autokauppoja [harrastuneisuus, johon koskaan en ole mukaan lähtenyt] lähdin samalla kyydillä kaupungille kameran kanssa. Hitto että oli kylmä. Tuuli oli raaka ja kavala.

Mutta kuvia otin. Muutama sopii läksykuvakansioon…
Ilman tehtävänantoa en olisi tällaisia koskaan tullut ottaneeksi, mutta aika jänniä ovat.
Uusi näkökulma, klikkaamalla isommiksi…

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Juhlan jälkeen

Serkun vierailu, blogin 2000-postausjuhlat, viininmaistiaiset, uusi isovanhemmuus [ei, ei meidän perheessä ;), ainakaan minun tietääkseni ei meidän perheessä… ], nimipäiviä, menneitä ja tulevia synttäreitä ja ties mitä kaikkea eilen juhlittiinkaan. Ja juhlittiin syöden, – ja juodenkin.

Eilen aamupäivällä olin kuvailemassa… päivän valmistelin iltaa ja tein ruokaa, tein viininmaisteluja varten prujua, tein taas ruokaa, katoin ja koristelin pöytää, kotia, etsin tietoa viineistä, touhusin jotensakin koko päivän. Illan nautin. Seurasta, viineistä, Juniorin kuljettajaroolista, ruoasta ja sen tekemisestä, kommenteista, kuvia näytin, istuinkin välillä :), kuuntelin keskustelua, osallistuinkin, mietin viinejä, totesimme porukalla että ei se Italia sittenkään niin huono viinimaa ole 🙂 …

Ruokaan ja viineihin voisin palailla huomenissa … nyt kuvia eiliseltä aamupäivältä…

Tämän viimeisen kuvan nimi on väistämättä

kesää odotellessa.

Kannattaa klikata isommaksi…

Oulu Ruoka ja viini

Äyriäisillallisilla

Viinikerhomme sai tässä joku aika sitten kutsun äyriäisiltaan, jossa olimmekin viikonloppuna. Koskapa helmikuun maisteluiltamme teemaa ja paikkaa ei ollut päätetty, me suostuimme ilomielin. Tiedossa oli monenlaista, erikoista hyvää ostereista partaveitsisimpukoihin, kuningasravusta kampasimpukoihin. Ja samppanjaa! Ja kaikki tämä viehättävässä Ynninkulman Kappelissa ja paljolti tutussa seurassa, vaikka olihan siellä muitakin kuin meidän viinikerhon porukkaa.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Hummerikeiton jälkeen oli vuorossa äyriäisbuffet, ja tiedättekös, minä söin elämäni kolmannen raa´an osterin, ja on sanottava, että minä en inhonnutkaan sitä. Tarpeeksi sitruunaa, ja humps! No problem.

Kuningasrapu oli erinomaisen hyvää, erityisesti pidin siitä, ettei ravunmakua ollut peitelty millään.

Partaveitsisimpukat olivat vähän kumimaisia, nuo filtterin näköiset palaset pitkulaisten simpukankuorien sisällä. Niitä minun ei tarvitse saada toiste, eivät ne huonoja olleet, mutta eivät jättäneet lähtemätöntä kaipuuta, toisin kuin mantelisimpukat, jotka olivat ylivertaisen makoisia.

Koko illan ajan kaikki oli kovin tyylikkäästi esille pantu, turhia krumeluureja vältelty, ja ruoka sai ansaitsemansa pääosan.

Pääruokana oli merianturaa ja äärimmäisen hyviä kampasimpukoita. Lähiruokaa suoraan Japanista 🙂 Vihreä hernepyree ja keltainen sahramiliemi tekivät annoksesta kauniin keväisen. Ja makoisan.

Pieni juustoruoka ennen jälkiruokaa kuului asiaan. Pähkinä-hunaja on kovin trendikästä mutta mitäpä se haittaa. Hyvä trendi.

Jälkiruoaksi oli vielä mesimarjapannacotta, mutta minä keskityin syömiseen ja unohdin kameran. ;(

Mutta kaikkinensa olen aika tyytyväinen omiin kuviini; minulla kun nämä annoskuvat ravintoloissa (ja herranen aika! kynttilän valossa, hämyisessä kellariholvissa) eivät tahdo yleensä onnistua. Ovat tavallisesti epätarkkoja, pikselimössöä, salamalla puhkipoltettuja, pimeitä tai pahimmoillaan vähän näitä kaikkia, mutta nyt osasin säätää salaman tarpeeksi ”himmeälle” ja sain synkroitua salaman kameran kanssa ja tuomaan kuviin oikeanlaisen pehmeän valon.

Kaunis kattaus oli ilo kaltaiselleni ”kattauksia harrastavalle”. Pienet yksityiskohdat ilahduttivat.

Bannerikuvan tulppaanitkin ovat sieltä.

Taas (kolmas kerta puolen vuoden sisällä) tuli hoksattua kuinka Holiday Inn tai siis sen ravintolat (Bothnia Brasseri) ja juhlahuoneisto ja kabinetit ovat puitteiltaan ja tarjoomuksiltaan ei-mitenkään-normeja, mikä siis on ehdottomasti positiivinen kannanotto. Sitä ei tahdo oman kotikaupungin hotelliravintoloita ymmärtää hyödyntää. No olen tuolla Ynninkulmassa ollut (ainakin?) viidessä karonkassa, mutta silti. Ja paikassahan iso lisäplussa on historian havinalla joka paikkaan liittyy, semminkin kun sen päälle ymmärretään ja sitä osataan siellä myös hyödyntää. Historia on hyväksi, minähän olen sanonut. Ja tälläiset hienot illalliset. K:lle kiitos kutsusta!

Niitä näitä Oulu

Lauantaita koko päivä!

Ihan hurjan touhukkaasti tein aamulla lähtöä, ja silti myöhästyin sinisestä hetkestä. Vasta yhdeksältä olin Nallikarissa, jossa rantaremontti ei suo erityisen kaunista kuvattavaa ja jossa silloin jo usvaa, nousevia pilviä, sinisestä enää häivähdys. Ajelin sitten Linnansaareen ja aloitin pitkän kävelylenkin rannoilla ja puistoissa.

Pilvisestä (täydenkuun jälkeisestä, huoh – kuka voi nukkua levollisesti kun kuu on täytenä taivaalla?) säästä huolimatta, tavattoman kaunis kuvaussää… (ehdottomasti kannattaa klikata kuvat isommiksi)

Jokisuistossa kiertelin, kaartelin.

Kaupassa ja Caritaksessa ja sitten haudalla höpöttelemässä [olihan käytävä kertomassa että tyttären tytär on nyt kaukana opettelemassa/harjoittamassa markkinoinin meininkiä].

Kotona loputkin jouluvalot pois, ja joulutähdet vaihtuivat tulppaaneihin…

Miksikö noin samea vesi? Tulppaanit pitää laittaa vähään, huoneenlämpöiseen veteen, jossa on vähän perunajauhoja. Siten pysyvät ryhdikkäinä kauemmin, usko pois.

Hassua miten kuvassa näyttävät keltaisilta, oikeasti ovat valkoisia…

Eikä rivikään kirjoitettuna töitä, ei sivuakaan luettuna … Silti kieltäydyn huonosta omastatunnosta!

Niitä näitä Oulu

Kävellen ja köksäillen

Oli vielä melkein pimeää kun lähdin kävellen kampaajalle. (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Koskelantiellä kovin hiljaista.

Toppilan sillalta näkyi Villa Hannalan pitsitorni kauniisti.

Toivoniemen koivut viehättävästi huurussa.

Yksi lehti ei anna periksi.

Uusi, uljas Raatti.

Ja loppuun liki pakollinen kuva Pikisaaresta.

Summa summarum: talvinen Oulu on kovin kaunis.

Kampaajalla hurahti pari tuntia.

Pehtoori tuli hakemaan, ja ajelimme Sittariin: viisi grillattua broileria, 5 granny smith -omenaa, 5 banaania, 3 sitruunaa, 4 pkt aurinkokuivattu tomaatti – tuorejuustoa (creme bonjour), 4 pussia jääsalaattia, sitruunapippuria ja 3 pkt isoja wrappeja. Kotiin tultua duunasimme puolessatoista tunnissa 35 ”hedelmäistä broilerwrappia” [ohje täällä], jotka kävin tarjoiluvalmiina äsken tyttärelle viemässä. Läksäreitään viettää hän.

Nyt vielä viimeistelen meidän nyyttäriosuutemme: illalla on viinikerhon perinteiset (loppiais)nyyttärit ja me lupasimme viedä kylmän kalaruoan. Alkuun on keitto, sitten meidän savukalamousse saaristolaisleivän ja mädin kera ja kerhomme naissinkku on luvannut tuoda sille sopivan salaatin, pääruokana isäntäväki tarjoaa liharuokaa jolle kerhomme miessinkku (vain kerhossa sinkku) on luvannut valmistaa kasvislisäkkeen ja sitten kaupunkilaistuneet oulunsalolaiset ovat luvanneet tarjota jälkiruoan. Kaikki muut ovat vaihtaneet omalta mukavuusalueeltaan pois, – paitsi me. Melkein aina minä teen jotain alkuun sopivaa kala/äyriäisruokaa. Niin siis nytkin.

On jo kyllä nälkäkin. Lähdettäis jo…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

klo 22.12. Lime-kookos-pannacotta mangopaloin oli ehdottomasti parasta. Nyt on täys. Nyt juhlakausi on loppu.

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Helisevä pakkanen – niin kaunista!

Helisevä pakkanen. Sininen taivas. Aurinko!

Maltoin odotttaa yli puolenpäivän ennen kuin lähdin ulos; työhuone ja kirjahyllyt tuli odotellessa [= luennon tekoa vältellessä] järkättyä.

Samalla tein koneella viime vuoden kuvien varmennustallennuksia vähän reilummasti.

Mutta alkuiltapäivästä ulos. Möljälle – vaihteeksi.

Tiedättekö, millainen on helisevä pakkanen? Se on tämmöinen. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Siellä oli niiiiin kaunista, niin ylivertaisen voimaannuttavaa käveleskellä, kuvailla …

Merenranta on minulle tuntureiden korvike. Tai usein ihan sellaisenaankin levon tuova näkymä, maisema, paikka – mielentilakin.

Ja sitten sokerina (karvaana kalkkina?) pohjalla, oululaista osaamista? Siilot!

Edelliset kuvani niistä täällä ja täällä (tuon jälkimmäisen linkin takana ovat ihan ehjänä vielä).

Ajattelin, että ottaisinkohan tästä näkymästä vuoden kuukausikuvakohteen. Viime vuonnahan sellaista minulla ei ollut, mutta kahtena edellisenä oli: katsohan 2010 (Puutteenperän 12 kuukautta) ja 2011 (Merikosken yläkanavan vuosi).

Ideana on, että otan kerran kuussa kuvan täsmälleen samasta paikasta. Vuodenajat, valo tai tässä uudessa ideassa, tuho/uusi nousu?, näkyvät… ? Olisikohan tämä passeli kohde tai onko muita ehdotuksia?

Oulu

Joulukuun tapahtumia

Vielä minä tein lohivoileivän tähän bloggaukseni seuraksi. Ihan niinkuin en olisi koko iltapäivän, illan, ollut notkuvien pöytien äärellä…

Systeri tuli iltapäivällä, oli mukava nähdä pitkästä aikaa… veljen kuopuksen [suvun kuopus, minun näkökulmastani] täysi-ikäisyyttä lähdimme porukalla juhlimaan. Jos pikkuveljen kuopus on jo täysi-ikäinen, niin kuinka vanhoja tässä itse ollaan? … Ja pehtoorin siskon kuopus on myös täysi-ikäinen, joten ollaan tosivanhoja…

No mutta… olimme siis iltapäivällä kakkujen ja herkkujen makumaailmassa, sankari ei tainnut juuri suunvuoroa saada, kun meitä monia puheliaampia sattui olemaan läsnä. Mukavan illansuun jälkeen siirryimme kaupungille… tai siis keskustaan, jossa meillä oli viinikerhon miitinki. Olimme vajaalukuisesti läsnä, mutta se ei heikentänyt keskustelun reippautta, eikä tarjoilun tasoa. Olihan taas kaikkea hyvää tarjolla: illan annista raportoinen ensi viikolla ikäänkuin jouluviinisuosituksina…

Päivän muusta kulusta on todettava, että nukuin ihan liian myöhään, joten on tuntunut, ettei mitään aiottua ole ehtinyt. Hallisssa ja surkuhupaisalla Tiernatorilla kävin aamupäivällä .. miksi näistä piti tämmöisiä tehdä. Miksei hirsikojuja Letkunpuistoon? Jääkuutio-idea on ihan hyvä, mutta toteutus ja paikka enemmän kuin arveluttava…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Vapaapäivän iloja

Ehdin aamulla Rotuaarille suunnilleen ennen ketään muita. Sain uusista hienoista jouluvaloista paljon kuvia.

Tyhjillä keskustan kaduilla käveleskelin pitkän tovin, eikä minulla enää millään muotoa olisi ollut aikaa jatkaa matkaa Möljälle, oli levoton olo ja mielessä rotissööripostitukset, kaikki kotityöt, työt, sapuskan teko, yhden postitusasian kiireellinen hoitaminen, konnulin kylvetys, mutta tuntui että juuri noiden syiden vuoksi oli sittenkin hyvä mennä vielä merenrantaan. Lupasin itselleni lähteä vielä Ilokiville, Möljälle. Uusi Möljänsiltakin oli näkemättä ja kävelemättä.

Tähän tullessa oli jo hyvä olo. Aamulla ennen kymmentä aallonmurtajalla ei vielä muita. Tyyntä, mielessäkin.

Tänään marraskuuksi merkillisen korkea lämpötila ei haitannut, ja harvoin tuolla Toppilan salmen suulla on tuuletonta. Tänä aamuna oli. Satamaan oli tullut kaksi asuntoveneeltä näyttävää potskiakin. Tatjanassa ja Crescendossa oltiin aamukahvin keitossa kun ohi kävelin. Uusi silta toimii, kesällä siitä on varmasti enemmänkin iloa ja kunhan saavat lähitienoot rakennetuksi.

Pari tuntiahan kuvausreissulla viivähti, parisataa kuvaa tuosta vaan… Säästän muutamia otoksia ensi viikon postauksiin,…

mutta pisteenä tähän postaukseen: tämän päivän jälkkkärimme. Vanha herkku. Helppoa kuin heinänteko, eikä kaloreista ole puutetta. 😉 Mietihän jos pikkujouluissa tai joulupöydässä tarjoaisit tätä? Laita kristallilasiin tai pieniin valkoisiin mokkakuppeihin, niin onhan salonkikelpoinen jälkimakea. Kirsikka tai tuore vadelma koristeeksi, ei huono.

Suklaakupit (kuudelle tai kuvan kokoisia espressokupillisia kahdeksan)

3 dl kermaa
200g tummaa suklaata
2 munankeltuaista
3 rkl konjakkia
20 g voita

Kuumenna kerma paksupohjaisessa kasarissa melkein kiehuvaksi.
Ota kasari lämmöltä ja annan jäähtyä tovi.
Lisää paloiteltu suklaa kerman joukkoon sulamaan. Sekoittele.
Vatkaa sekaan keltuaiset ja konjakki.
Anna jäähtyä vähän (ettei juoksetu) ja lisää voi. Sekoita kunnolla.
Kaada suklaa pieniin espressokuppeihin.
Pistä jääkaappiin jähmettymään.

Historiaa Oulu

Meri-Toppila – teletappien maa?

Uusimmassa Ylkkärissä (= Oulun ylioppilaslehti) oli juttu Toppilasta. Siinä Meri-Toppilan alueesta käytettiin nimitystä Teletappien maa. Enpä ollut sellaista ennen kuullutkaan. En vaikka vähintään pari kertaa viikossa noiden teletappikukkuloiden paikkeilla lenkillä käynkin.

Tänäänkin. Ja aamulla päätinkin tehdä oman juttuni Meri-Toppilasta – piti palata hakemaan kamera mukaan. Vaikka onhan noita Meri-Toppila kuvia täällä blogissa ollut aiemminkin jo kymmeniä (tuo bannerikuvakin on sieltä). Viime vuoden yhdessä postauksessa on juttua ja linkki ihan hulvattomaan Toppila videoon. KLIKS

Minun muistoni Toppilan alueesta alkavat jo 1960-luvulta.

kuvat suurenevat klikkaamalla

(paitsi tuo ensimmäinen)

Olihan tehdas koulun naapurissa, koulumatkalla. Tehtaassa oli töissä paljon luokkakavereiden isiä. Äidithän olivat tuolloin useimmiten vielä kotona. Tehtaan pilli soi seitsemältä, yhdeltätoista ja kahdeltatoista ja neljältä. Ja lippalakkipäiset miehet pyöräilivät tehtaan portista sisään ja ulos pillin tahdissa. Joskus haju oli aikamoinen, ja jotain ääntäkin siitä muistaakseni lähti.

Tämä kuva on uskoakseni edellistä vanhempi, siinä näkyy merenrantakin jossa mieluusti nykyisin tepastelen. Ja lautatapulit peittävät sen alueen jossa nykyisin on kerrostaloja ja ne ”teletappikukkulat”. Pentuna tuonne ei ollut asiaa: koko aluetta kiersi piikkilanka-aita ja keltaisia Hengenvaara-kylttejä ymmärrettiin uskoa.

Tänä aamuna näytti tältä; tuo kauppakeskus-viitta on aina vähän hymyilyttänyt: kuvassakin näkyvä Halpa-Halli on se kauppaKESKUS.

Puistoa on vaikka ja kuinka paljon. Vettä ja siilo näkyy joka puolelle.

FrisbeeGolfia siellä on hyvä pelata. Kahdesti on ollut liki, että olen saanut kiekon päähäni. Musiikkia kuunnellessa, napit korvissa en ole kuullut kun heittelijät ovat huutaneet varoituksia, mutta eipä ole mitään sattunut.

Metsän keskellä on frisbeekiekolle ”maali”.

Meri-Toppilasta näkyy Nallikariin….

ja siellä on paljon näitä (teletappi)kukkuloita.

Siellä on myös paljon kerrostaloja.

Siellä asuu paljon maahanmuuttajia, – ja pieniä lapsia. Kengät kädessä?

Siellä on opiskelija-asuntoja ja Halpa-Halli, jota ei enää kohta ole.

Siellä on Dixonin raitti. Ja Pub Dixon. Ja sen vieressä meidän kuntosali.
Joku vuosi sitten eräänä aamuvarhaisena tullessani salilta oli paikalla kovasti poliiseja.
Dixonin pihasta oli löytynyt tapettu mies.

Dixon oli tehtaanjohtaja – Toppila Oy:n perustivat englantilaiset. Ja tehtaanjohtajien entiset asunnot (talot) on tässä meidän kujalla, tuossa toisella puolen kujaa… 🙂
*Postauksen alareunassa suora lainaus Wikipediasta.

Ja Alvar Aallostahan tosiaan on puhuttava kun puhutaan Toppilasta. Tämä uljas siilo saa tönöttää ja ränsistyä keskellä aluetta, koskapa sen on suunnitellut Alvar Aalto.
BTW: tuossa siilon vasemmalla puolen kerrostalon seinässä näkyy ikkuna. Se oli viisi viikkoa syyskesällä 2004 meidän makkarin ikkuna.
Remontti-evakossa asuttiin tuolla.

Toppilassa on taidetta, päiväkoti, nuorisotalo (jossa meidänkin juniori tykkäsi käydä), kaikenmoista siellä on.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Eikö tänään muuta kuin pitkähkö kotiseuturetki Toppilaan? Toki, toki. Piiiitkästä aikaa oli ”vieraita” ruokapöydässä ja sain kattaa, koristella, kokata, keittää, …

Kysyttyäni, mitä ruokavieraat haluaisivat syödäkseen, oli yksiselitteinen vastaus, että pohjoista, lappilaista ruokaa.
Sehän sopi. Tämä oli osa alkuruoasta.

Ja siitä sitten oli rieskaa, puikulaperunoita, mätimoussea, poroa, korvasienikastiketta, calvados-hyytelöä, yrtttibataattia, parsakaalta parmesaanilla, hilla creme bruleeta , hilloja, palmusokeri-kermavaahtoa, kyyttöjuustoa, konvehteja ja kahvia. Ihan normisetti – kuten juniori totesi.

Mutta kyllä meidän ikää tuli pidennettyä muutama vuosi – ainakin.

Oli vaan niin mukava. Mukava kun kaikki olivat. 😉

Ja huomenaamulla lenkille Meri-Toppilaan …

____________________________________________

Wikipediassa kerrotaan näin: Dixonin perheyhtiö Peter Dixon & Son Ltd halusi varmistaa raaka-aineen saannin kahdelle paperitehtaalleen Grimsbyssä ja Oughtibridgessä Sheffieldissä. Aluksi yhtiö suunnitteli ostavansa tai rakentavansa puuhiomon Norjaan. Yhtiön silloisen johtajan Joseph Dixonin ystävä Gösta Serlachius kuitenkin suositteli tehtaan rakentamista Suomeen vuonna 1926. Ensin tehdasta suunniteltiin Vaalaan ja sitä varten perustettiin Osakeyhtiö Vaala. Lopulta tehtaan paikaksi valikoitui Oulun Toppila Koskelanrannassa vuonna 1927.
Joseph Dixon ennätti kuolla vuonna 1926 ennen tehdashankkeen varsinaista alkamista, mutta tehdashanketta jatkoivat hänen kolme poikaansa. Tehtaan tekniset suunnitelmat laati insinööri K.J.Mattas ja alueen arkkitehtina toimi pääosin Alvar Aalto. Rakennusurakka annettiin toiminimelle Kreuger & Toll. Rakennustyöt aloitettiin kesäkuussa 1930. Tehdas valmistui tuotantoon 18. heinäkuuta 1931. Toinen maailmansota pysäytti tehtaan toiminnan. Sodan jälkeen tehtaan toimintaa monipuolistettiin.