Oulu – Sivu 42 – Tuulestatemmattua

Helmipyry

Tätähän minä pyysin. Että ei olisi kristallinen helmikuu. No ei nyt sitten ole. On nollakeli. Ei vilahdustakaan kiristävästä auringosta. Ei taivasta, eikä paljon mitään muutakaan näkynyt aamupäivän hurjassa räntäsateessa.

Aika kauan olin tepastelemassa, kuvailemassa. Muutamat normiasiat hoitelin, hallissa piipahdin. Siellä dekaanin tapasin ja tuokiossa paransimme (yliopisto)maailmaa roimin askelin. Duunissakin piipahdin hakemassa muutamat paperit, ja riemastuin kuvaamaan tiedekuntamme autiota, kuin ydinsodan jälkeistä, ulkomuotoa. Tiheä pyry teki tutusta maisemasta erinäköisen. Kuvaamiseen innostavan.

KAIKKI KUVAT SUURENEVAT KLIKKAAMALLA

KAIKKI KUVAT SUURENEVAT KLIKKAAMALLA, ja näiden kohdallta kyllä kannattaakin niin tehdä. Varsinkin tuo ballerinakuva on minusta jotenkin … hmm.. dynaaminen.

Olen jotensakin varma, että jollei olisi ollut kameraa, olisin tämän päivän lenkin suorittanut pikaisesti puolessa tunnissa, mutta nyt kun olin kameran kanssa liikkeellä, ulkoilu – lopultakin aika lussakassa kelissä – maistui paljon kauemmin.

Nyt lähden työkaverin viiskymppisille, joita ei saa sanoa synttäreiksi, eikä viisikymppisiksi: työporukan ja tohtorikoulutettavien kanssa on tarkoitus kokkailla ja syödä. Vaihteeksi. 😉 Meitä lienee tulossa tusinan verran naisia, joten puhetta riittänee.

Niitä näitä Oulu Valokuvaus Yliopistoelämää

Hiekkarannalla huono omatunto

Huono omatunto. Aihe, josta olen ollut aikeissa kirjoittaa monta kertaa viime viikkoina… Mistä ja miksi on huono omatunto??! Palannen vielä asiaan, mutta tänäänkin se oli.

Tänään huonon omantunnon taustalla aika pikkujuttu: olin päättnyt jo monta päivää sitten, että tänään lähden töistä ajoissa. HUOM. etuajassa [seli, seli, että olen ollut töissä joka aamu viimeistään puoli kahdeksalta … onko se joko selitys? Ei, ei ole]!

Mutta joka tapauksessa sääennuste oli luvannut, että tänään iltapäivällä paistaa, ja kun kerran ei kahden jälkeen ollut mitään ”läsnäolopakkoa” eikä sovittuja miitinkejä, olin varautunut karkaamaan, yrittänyt itselleni vakuutella, ettei ole syytä huonoon omaantuntoon, ja vedin toppahousut jalkaan, untuvatakki oli jo tarkoituksella mukana, otin pipon esille, pakkasin seminaarin jälkeen repun, siellä kamera – ja lähdin!

Huomenna alkaa inhoamani helmikuu [= februarfobia], joten oli korkea aika lähteä päivänvalossa kuvailemaan vaakasuoraa, julmaa aurinkoa. Että minä inhoan sitä! Ei, en inhoa aurinkoa, mutta inhoan sen helmikuista julmuutta! Julma valo! Tänään sen julmuutta voimisti hyytävä tuuli. Mutta minä olin ulkona! Pääsin kuvaamaan!

Mistä tuo punainen pallo tulee kuvaan, mikä se on?

Onhan julma, onhan? Minusta on. Jos jostain en pidä, niin tämän vuodenajan vaakasuorasta valosta!

Hiekkarannalla? no niin! Voi se olla tällaistakin!

Hyvä on, tätä on säädelty photo shopissa, mutta ilman säätelyäkin julma on valo!

Minusta yllä oleva kuva näyttää kuin olisi kuvattu lentokoneesta, jonkin vuoriston yllä?

Jäinen vesi, rantavesi, rantaviiva, jäinen, sininen, kylmä.

Kuvaajan varjokin palelee…

Siirryin Nallikarista jokivarteen: näettekö tuon hyisevänä hohkaavan kanavan.
Ja lentokoneen jäljen: kylmästä lämpimään? Sehän se tuli mieleen.

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Pidelly pakkasia

Ei haitannu vaikka vähän vilposaa olikin:
olin lenkillä puolelta päivin pitkästi toista tuntia, pitkästi toistasataa kuvaa.

Vain varpaat paleltuivat, mutta se unohtui, kun oli niin kaunista.

Miten se luonto osaakin? Ikkunoissa kiteet kauniita, kauniimpia kuin kristallit!

Pilkkijöille ei ole koskaan liian kylmä. Eikä vaarallisen huterat jäät!

Puu ei palele.

Ei näytä ollenkaan kylmältä kävelyreitiltä – tietäisittepä kuinka kanavasta huokuu kosteaa kylmää!

Ihan kuin vesi olisi kananlihalla? Paleleekohan se?

Sininen idylli?

Kaikki se kestää … pakkasenkin …

Salvokset ja hirret ovat minusta aina olleet kauniita. Pakkanen tuo niinhinkin vielä lisäarvoa..

Elballa piipahdin, josko se kuukauden kuva tänä vuonna olisi näistä lähtökohdista…

Kesällä on erinäköistä näillä tienoilla…

Miksi minulle tuli mieleen, että tästä kuvasta voisi joku graafikko innostua tekemään pussilakanan?

Tämä paikka on aina vaan niin hieno heijastuksiltaan…

Koruja ovat nämä oksat.

Eihän juuri muita ulkoilijoita ollut.

Oulu on kaunis

.. pakkasellakin.

Nämä kuvat kyllä kannattaa klikkailla isommiksi.
Oikeasta (tai vasemmasta, ihan miten vain) reunasta pääset nuolella aina seuraavaan.
Pakkasen näet siten paremmin…

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Kuukauden kuva vuodelta 2013

Koskapa harvoin olen iltaisin kameran kanssa ulkona, päätin jo perjantaina, että lauantaina aamulla varhain lähden kuvaamaan kaupungin valoja, lähden niin varhain, että on vielä pimeää. Eilen niin tein.

Ensimmäisenä Möljälle. Taivaankansi liki pilvetön, näytti, että ei tule sellainen harmaa päivä kuten tuntuu olleen kaikki edelliset päivät, viikot – olleen ainakin kuukauden ajan tai kauemminkin. Ja varhain liikkeellä olo paljasti, että Toppilansalmen uusi silta on valaistu hienosti.

Ja sattui hyvin, että Hannalassakin (kesäkuvien pariin ja talon historian täältä KLIKS) oli jo aamulla joku touhuamassa. Koko talo oli valaistu!

Toppilansaaresta ajelin kaupungille, jossa sielläkin vielä kovin hiljaista. Ja viimaista. Ui-jui, että tuuli kylmästi.

Päivän valjetessa toimittelin pikaisesti muutaman asian, vein äidille herkkuja Caritakseen
ja sieltä lähtiessä ajelin rautasillan kautta…

Mitä näet alla olevassa kuvassa?
Koivun, joen, voimalaitoksen, Puutteenperän rannan?
Aivan, mutta siinä on AURINKO!
Auringon valo heijastuu rantaviivaan. Ja kuvassa on valo.
Ja lumi tuo valon kaupunkiinkin.

* * * * * * * * *

Kuvasin eilen myös siiloja.

Viime vuoden kuukausikuvauskohteekseni valitsin Toppilansalmen siilot ja niiden tuhon ja uuden elämän. Mistä on kysymys? Kurkkaa tuolta:

https://www.satokangas.fi/blogi/2013/02/kuukauden-kuva-siilojen-tuho-ja-nousu/

Tavattoman vähän, enkä todellakaan kuukausittain, olen kuvia siiloista julkaissut. Aika tunnollisesti olen kyllä niitä käynyt, vähintään kerran kuussa, kuvaamassa. Omasta mielestäni kyllä joka kuukausi olen käynyt, mutta muutaman kuukauden kuvat ovat jossain hävöksissä – tai jopa deletoitu.

Tässä kuitenkin setti joka tietokoneen kätköistä löytyi:

Heinäkuu 2012

Marraskuu 2012

Tammikuu 2013

Helmikuu 2013

Maaliskuu

Huhtikuu

Heinäkuun aikana toinen tuettu seinä luovutetaan. Tuet ja seinä poistuvat …

Elokuussa puretaan toinenkin tuettu seinämä.

Lokakuun kuva puuttuu: sen aikana nousee taustalle Toppilan lämpövoimalan toinen, uusi piippu.

Tammikuu 2014 (eilen)

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla ja voit nuolilla siirtyä kuvasta toiseen)

Siilojen rakennusprojektia seurataan myös ”Kulmuri”-blogissa. Siellä on kuvia rakennustyömaalta ja sisältä.

Edellisten vuosien kuukausikuvat löydät täältä: 2010 (Puutteenperän 12 kuukautta) ja 2011 (Merikosken yläkanavan vuosi).

Varmasti käyn vielä seurailemassa, miten rakennustyö etenee, mutta mitä tänä vuonna kuvaisin? Ehdotuksia? Oulussa joku sellainen paikka, jossa näkyvät vuodenaikojen vaihtelut?

Historiaa Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Kulttuuria, kulttuuria

Liikuntakulttuuria, kuvataidetta, historiaa, ruokakulttuuria – – –

Olisi pitänyt lähteä harjoittamaan liikuntakulttuuria aiemmin kuin tein. Olisi ollut kunnolla pimeää, eikä olisi näkynyt kuinka ankean näköistä on. Tahtoo vähän lisää lunta, ja vähän lisää pakkasta. Noh, periaatteessa kuitenkin hyvä ulkoilla. Toisin kuin juuri koskaan tammikuussa menin Meri-Toppilan rantaan. Yleensä sinne on tähän aikaan vuodesta vaikea mennä, sillä talvikunnossapitoa ei ole. Nyt sitä ei tarvittu. Paitsi että hiekkaa, soraa olisi saanut olla. Liukas oli. Meri häthätää rannasta jäässä…

Sauvakävely merkitsikin jännitystä olkapäälle, ei helpotusta kuten yleensä …

Seuraavaksi korkeakulttuuria. Tai noh .. kuvataidetta. Vihdoin – viimein – saimme lähdetyksi Taidemuseoon, jossa on Reidar Särestöniemen näyttely.

Jos Särestöniemen taide oli hänelle poikkeuksellisen henkilökohtaista, niin henkilökohtaista hänen taiteensa on myös minulle. Yksi, aika laajan, näyttelyn tauluista kun oli lapsuudenkodissani ja molemmat vanhempani pitivät Särestöniemen taiteesta; kävivätpä Kittilässä tapaamassakin taiteilijaa.

Jo pelkästään signeerausten tarkastelu oli mielenkiintoista: 1960-luvulla, uransa alussa, Särestöniemi joko ei signeerannut taulujaan ollenkaan tai sitten tuhrusti nimensä, hyvin pienellä, teoksen yläreunaan, mutta 1970-luvun voimansa tunnossa ei jättänyt arvailujen varaan, kuka työn oli tehnyt: suoraan tuubista nimi, ja isolla!, taulun alareunaan. Myös porofiguurit ”tuubitekniikalla” ovat hänelle ominaisia.

Alla oleva ”Kalmisto Jäämeren rannalla” oli minulle täysin uutta … Eikä epäilystäkään, että olin heti Pykeijassa (kuvat).

Melkein veti hiljaiseksi tuo näyttely. Mutta ei auttanut, – kulttuuripäivä jatkui: seuraavaksi kohti (Pohjois-Pohjanmaan) museota. Ajattelin, että ensi viikolla alkavaa luentoa varten käyn oppimassa ja katsomassa yhden näyttelyn, mutta se olikin jo ohi. Siispä tutustuimme Afrikan tähti -pelin historiaan. Tämäkinhän on kovin henkilökohtainen ja ajankohtainen aihe meille…

Kaikenlaista uutta opittiin näyttelyssä. Tiedättekö, kuinka kauan kesti suomalaisilla lähetyssaarnaajilla matka Helsingistä Ambomaalle (Namibiaan) 1800-luvun lopussa? Kesti kaksi vuotta! Mitä minä turhaan urputan, että matka lapsen luo Meksikoon vie puolitoista vuorokautta?

No opittiin paljon myös siirtomaapolitiikasta, valkoisen miehen vallasta ja taakasta, ennakkoluuloista ja suomalaisten Afrikka-tietämyksestä.

Ja näyttelyn jälkeen tätä peliä pelaa ihan uusilla tiedoilla, ihan uudesta näkökulmasta … 🙂

Museon jälkeen ruokakulttuurin vuoro. Viskaalista käytiin hakemassa iso kimpale huomista uunipataa varten. Vähän muutakin. Ja sitten vielä täydennysostoksille Stockan Herkkuun. Akateemisessakin piipahdettava, vähän kuin kirjallista kulttuuria ja työasioita välissä.

Sitten aika miettiä syömistä. Pehtoorihan on jo Gastro26 -ravintolan testannut. Testannut ilokseen ilman valokuvaavaa vaimoaan, mutta tänään olimme siis kaksin. Ja minä kuvasin. Tietysti! 😀

Lyhyt arvioni: paikka kolsu, viinilasillinen tuplasti korkkivikaista, palvelu siitä huolimatta ystävällistä, maa-artisokkakeitto ihan tavattoman hyvää, samettista, raikasta, täyteläistä, kerrassaan ihanaa. Karitsan niska (retro)valkosipuli-perunoineen ja juurespyreineen mehevää, muhevaa, ja jälkiruoka (suklaa-brownie), jota tosin maistoin vain pehtoorin lautaselta, oli hyvää. Ei maailmojakaatavaa, mutta hyvää.

Lauantai jatkukoon kulttuurin merkeissä: historiaa ja kirjallisuutta seuraavaksi vuorossa. 🙂

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Lomasen lopulla

Nyt kuu pilviharson takana. Edelleen pakkasta. Talvi on. Pimeä. Olkoot!

Ja tämä aina parempi kuin sulat tiet, kiiltävät asfaltit, sateiset aamut… Tänään ajelin aika varhain Tuiranrantaan autolla, ja siitä sitten kävellen, kameran kanssa, pitkä lenkki. Ei niitä sinisiä hetkiä ole vain Lapissa, vain iltapäivisin. On niitä aamuisin Oulussakin. Tavattoman reipas olo oli. Ja joesta hienot heijastukset… (kuvat suurenevat klikkaamalla.., ks. tuo hieno sininen rantaviiva. Ihan vahingossa kuvattu, mutta hieno se on. ;))

Sunnuntaihan on yleensä sellainen ruokapostauksen paikka. Nyt kolmen vapaapäivän aikana on ehtinyt kokeilla ja maistella monenlaista hyvää, uuttakin. Ohjeita en nyt kehtaa kirjoitella, muutaman kuvan voin laittaa… Perjantaina ”normisiian” kanssa lohitartar, hmmm. Hyvää oli.

Tämmöiset välipalat meille joku päivä pipertelin … Ja taas kerran erinomaisen hyvä, helppo saaristolaisleipä teki tehtävänsä. Välipalaleivästä tuli gourmet-juttu.

Ruoanlaiton ohessa on siivottu viimeisetkin keittiön kaapit, jääkaappi kuurnattu ja pakastin sulatettu, mikä on väistämättä johtanut erinäisiin ”koostekeittelyihin”, joista ei sitten kuitenkaan ehkä enempää. 😉 Laatikot ja limput jouluksi tehty, paljon enempää en aio tehdäkään.

Äsken söimme nuorenparin kanssa alkupalaksi muutaman viikon takaisen Hesarin ruokatorstaissa olleen ohjeen mukaan tehtyjä paprika-vuohenjuustoleipiä salaattipedillä. Merkillisen monimutkaisen oloinen ohje, lopulta helppo ja kyllä, kyllä se oli hyvää. Nuortenkin mielestä. 😉

Jälkkäriksi suklaarahkaa, josssa niitä kaappien tyhjennyshyviä (vaahtokarkkeja, suklaakeksejä, goji-marjoja etc.) ja sitten uusi juttu: pakastettuja kirsikkahillokesydämiä (ehkä palaan asiaan).

Ja kun tässä about kuudennen kerran peräkkäin kuuntelen Anna Abreaun versiota Jukka Pojan biisistä Kylmästä lämpimään… mietin, että jos vielä voisi jonkun jouluvalon laitella, poikkeuksellisen paljon niitä tänä vuonna on laiteltukin. Pehtoori ulos, minä sisälle.

Paras valo tälle päivälle on ollut – paitsi pojan nauru ruokapöydässä – äskeinen skype tyttären kanssa. Sitäkin tuossa jutustellessamme mietin, että ei olisi minulla ollut rohkeutta 24-vuotiaana lähteä moisia duuneja ja kulttuurieroja kokemaan …

Valoa ja iloa kuitenkin siis tänä vapaana, pitkänä viikonloppuna ollut. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Oulu Valokuvaus

Vielä: Valoa, Oulu!

Koko illan olen värkännyt uutta otsikkokuvaa, vaihtanut, säätänyt, fontteja muutellut, taas vaihtanut kuvaa, linkkivalikon muotoa, sisältöä ja kokoa muutellut, ja tulos on edelleen epätyydyttävä. No hyvä on: en koko iltaa, mutta yritystä on ollut.

Siispä laittelen tähän vielä kuvia viikonlopun ulkoilun ja kuvailun, siis Valoa Oulu -tapahtuman, sadosta.

Franzénin puiston yksittäiset valopisteet eivät paljastaneet, minkä kuvion muodostavat, – – –

Oli mentävä Lyseon seinän puolelta katsomaan — ja voila! Sydämellistä valoa!

Linnansaaren Tähtitorni Oulun linnan raunioilla vaihtoi valoissa väriä.
Ehkä jonkun näistä muokkaan joulukortiksi tai blogin otsikkokuvaksi. Ehkä.

Koulukkaiden tehdyistä lyhdyistä kuvani kovin epäteräviä, … ajattelin että tänään olisin kampaajalta tullessa, iltasella, mennyt vielä kerran kuvaamaan tuonne, mutta enpäs jaksanutkaan.

Ja kun oli tyttären joulupakettikin koottava, paketoitava, postituskuntoon saatettava. Merkillisiä sääntöjä on Meksikoon lähetettävillä paketeilla: ei suklaata, ei kalentereita, ei kuvapostikortteja, ei (poron)lihaa, ei arpoja, … Itse kudottuja villasukkia ei onneksi kiellettyjen listalla ollut, eikä kirjoja. Siispä niitä. Niitäkin.

Tämä vielä eilen aamulta. Toppilan lämpövoimalan toinen, uusi piippukin näkyy.

Mutta edelleen tuo taivaan väri on minusta sykähdyttävä.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Tämän viimeisen kelpuutin itselleni töihin tietskarin näyttökuvaksikin.

Oulu Valokuvaus

Kuinka kaunista!

Enhän minä aamukahdeksalta suinkaan ollut ainoa kameran (ja jalustan) kanssa Linnansaaressa, Toivoniemessä, torin rannassa, Pikisaaressa, Ainolassa. Oulu niin kaunis, sininen, hiljainen, puhdas, pehmeä. Niin kaunis. Monen kanssa jäimme juttusille, monen kanssa pidimme ”Valoa Oulu” -tapahtumasta, lumesta, aamusta. Kiitokset vielä sille herrasmiehelle, joka kirjaston nurkalla sanoi, että mene ihmeessä Hartaanselälle kuvaamaan, siellä on niin t-o-d-e-l-l-a kaunista. Oli siellä.

Ensin oululaisten viidesluokkalaisten lyhtyjä kohti…

(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Ja sama hdr-versiona…

Kuukin vielä näkyi, hymyili.

Kotiin palattua taivas tulessa?! Nousevan auringon valo pilviin …

Tällainenkin tunnelma tänään.

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini Valokuvaus

Marraskuinen Oulu

Aamulla tummanpuhuva, vai itse asiassa tummanpuhumaton, taivas. Kaupungin yllä se näyttää kumman kelmeältä.

Mutta nousee se aurinko. Nousee siniselle taivaalle.

Luulet hetken, että ei isommasti tuule, mutta kun käännyt Silloilla toisin päin – kuvaamaan – tunnet kalsean vihmomisen. Etkä huomaa jalkakäytävän mustaa jäätä, ennen kuin horjahdat ja olet vähällä kaatua.

Jokiuomassa näyttää olevan syksyn ja talven raja. Se ei ole tyynen ja virtaavan raja, vaan sulan ja jään raja, syksyn ja talven raja.

Se saa miettimään että olisi mukava tehdä kuvakirja tai nettikuvagalleria vedestä. Vesi marraskuussa Oulussa, vesi kesäkuussa Karibialla, vesi lasissa, vesi sateena, vesi purona tunturissa, vesi altaassa, meressä, tyrskynä ja tyvenenä, vesi pisarana, vesi tulvana ja koskena, vesi höyrynä, jäänä, tyynenä, myrskyävänä, vesi rauhoittavana, pelottavana … Ehkä minä vielä joskus sellaisen kokoankin.

Ei lehteäkään, ei yhdessäkään puussa.

Ihan tunnelmaan sopimattomasti päässä soi ikivanha Rod Stewartin biisi Have you ever seen the rain, ja sitten etsin taskusta iPodin ja tukeudun Tuure Kilpeläiseen, Eloon! Ja heti perään Brandi Carlilen Dreams. Rautalankamusiikkia joka vie ajatukset pimeästä pois.

Kameran kennolla on roska, yksi iso, monta pientä. Objektiivit olen putsannut, mutta kennoihin en pääse, – enkä uskalla koskea. Roskathan voisi kuvista photoshopata, mutta alkaa käydä aika työlääksi kaikista niitä putsailla. Kennon puhdistus onnistuisi liikkeessä, eikä maksaisi ihan hirveästi, mutta vie aikaa! Joutuisin olemaan ainakin kaksi viikkoa ilman kameraa! Vierotusoireita tulee pelkästä ajatuksesta.

Aamuisen kaupunkilenkin jälkeen kauppa-asiat ja äidin luona käynti, – lopuksi ajelin vielä Viskaaliin. Aiemmin olen usein mainostellut heidän nettikauppaansa, mutta nyt jo reilun kuukauden Viskaalin kauppa on ollut myös Kasarmintiellä, pehtoori siellä asioinutkin, mutta minä olin vasta tänään ensimmäistä kertaa: huomenna on vorschmack-päivä. Palaan reseptin kera asiaan huomenissa. Ostin kaupasta myös kylmäsavustettua hailuotolaista siikafilettä. Jopas se Antellin saaristolaisnappileipien, salaatin, kurkun ja kananmunien kanssa olikin oivallinen lounasherkku!

Nyt siirrymme hiljalleen kohti Karjasiltaa, jossa on tiedossa epäpönöttävät 60-vuotissynttärit.

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Iltaa kohti

Aamulla olin oikein reipas.

Ajelin Ainolan nurkalle, siellä kävelin, kuvailin pitkälti toista tuntia.

Kaupassa, Caritaksessa, haudalla ja sitten saunaan.

Iltapäivällä en sitten niin reipas ollutkaan. Kaikenmoista pientä kotityötä. Lukemista.

Ja nyt ollaan lähdössä kasaripilheisiin.
Vähän harmittaa kun en sittenkin panostanut kostyymiin ja kampaukseen.

Lueskelin äsken muiden juhlaan tulijoiden FB-päivityksiä,
ja siellä kuulosti kreppiraudat ja lurexit olevan kovasti in.

Minulla on tietty kuvaajan roolikin juhlassa,
jonne on tulossa kuutisenkymmentä paistinkääntäjää aveceineen,
joten odotettavissa on hulppeat iltamat, ja laittelen huomenna tännekin muutaman otoksen.

Oulun voutikunta 30 v.