Oulu

Home Oulu (Page 17)
Showing: 161 - 170 of 472 RESULTS
Luettua Oulu

Sanoja ja kuvia

Aamulla ajelin kampaajalle, olisi saanut olla sormikkaat, vaikka olikin aurinkoista.

Päivän kulutin koneella. Kuva-asioita, uuden opettelua. Samalla kuuntelin Tommi Kinnusen uutuuden. Pidin siitä. Paljon. Toisin kuin edellisestä kirjastaan ”Pintti”. Se oli jotenkin mahdottoman ahdistava. Ei tämä ”Ei sanonut katuvansa” -romaani mikään farssi, kepeä ihmissuhderomaani saatikka lempeä kasvutarina ole, mutta rankasta aiheesta huolimatta kuuntelin mielelläni. Kinnunen saa viiden naisen tunnot ja ratkaisut todentuntuisesti lukijan pohdittaviksi, ymmärrettäviksi. Sodan mielettömyys ja pitkät varjot on sanoitettu hyvin.

Illansuussa auringon palattua näkyville oli lähdettävä ulos. Oli metka valo. Johteenpookin venesatamasta kaupunkiin päin taivas oli ihan satukirjan sininen, kaupungin silhuetti – kirkon, lyskan ja vesitornin terrakotta ja Valkea kaupunki – piirtyi hienosti.

Pitkin poikin pari tuntia kulkemista,

Niitä näitä Oulu Viini

Viljan tuleentuessa

Aamulla melkein kiire ulos. Sade ja ukkonen uhkasivat. Hyvin ehdin niiden alta pois. Sitten onkin riittänyt sadetta, aurinkoa, sadetta, ukkosta, aurinkoa, tuulta ja tyventä. Melkein kuin elämä …

Vilja tuleentuu, tuleentuu se jo täällä pohjoisessa, kaupungissakin. Oulujoen pappilan ohrapelloilla tähkät jo ruskeita. Alkaa olla sadonkorjuun aika muutoinkin…

Päivän ohjelmassa kuvakansioiden siivousta, varmennustallennusta, deletointia –  ja kuvankäsittelyä. Joten luontevaa, että ruoalla oli viininä Adobe. Sehän se on Photoshopin ja Lightroomin (ne kuvankäsittelyohjelmat, joihin perustan) ohjelmistotalo. Adobella on punaviiniä, valkkaria ja tänään meillä oli jaettavana rose.

Minähän en paljon roseesta perusta, mutta Rekosta hankitun lammaskebadin (oli hyvää), home-made salsan, jukurttikastikkeen ja salaatin ohessa tämä maistui hyvälle. Siinä oli luonnetta ja makua, – ei ollenkaan sellaista lirua kuin useimmat roseet tuppaavat olemaan.

Tyttären kanssa sunnuntaipuhelu, tulevan suunnittelua: etätyö/opiskelu mahdollistanee näkemisen jo ennen joulua… Haluaisin kyllä lähteä Helsinkiinkin. Saapa nähdä. Nykyisessä normaalissa on (taas) paljon reunaehtoja, eikä korona ole suinkaan ainoa. On niin monia muitakin… Ja minäkin kuulun niihin. Reunaehtoihin.

Oulu Puutarhahommia

Ruusuja ja ruokaa

Aamun pilvinen, sateen uhkainen taivas viivytti pyörälenkille lähtöä, mutta tulipahan touhuttua vähän perusteellisemmin imurin ja luutujen kanssa, ja lisäksi puutarhassa kukkia ja yrttipenkkiä kohenneltua.

Ja merkittävän pitkän ajan uurastin tomaattisadon parissa. 😀 Sadonkorjuu on jatkunut jo pari viikkoa. Kahdesta korista on ollut poimittavissa noin kuusi tomaattia joka toinen päivä. Jotta ihan omavaraisia tomaattien suhteen meidän kahden hengen ruokataloudessa ollaan.

Hyviä ne on. En silti ole ihan varma, laitanko ensi kesänä. Ehkä yhden amppelin laitan. Alkukesästä nämä vaativat kylmältä varjelua (yöksi lämpimään, päivällä aurinkoiselta pihan puolelta toiselle), ja sittemmin liki päivittäistä kastelua, joten kesäkuun mökkireissulla korit oli roudattava mukana. Mutta onhan noi kivan näköisiä.

Pyörälenkin lopuksi ajoin Ainolan puistoon ”lounaalle”. Olin tiukkana, enkä mennyt jätskikitskalle, vaan kahvila Kiikkuun ja tilasin jääkahvin. Että vähän kevyempi lounas … 😀 😀

Lounaan lisäksi Kiikkusaaren ruusutarha oli luonnollisesti käytävä taas ihailemassa. Nyt se oli huumaavan tuoksuinen, runsas, kaunis, kukkiva – ja kuvattava.

Suosikkini ”Aspirin Rose” oli ihan villiintynyt kukkimaan. Sitä kuvasin paljon, taitaapa joku otoksista päätyä kortiksi asti.

”Pastella”-ruusu on ”erilaisesti” kerrannainen. Tykkään siitäkin livenä kovasti.

Keltaisen ruusun nimi on ”My Girl”.

Iltapäivällä ihan helteiseksi käynyt sää houkutti lähtemään ulos syömään. Semminkin kun nyt vähän tuntuu, että mahdollisesti ravintolassa käynnit voivat tässä piakkoin taas hiipua … Ajeltiin Sokeri-Jussiin, ja sen kauniilla terassilla söimme hyvät lehtipihvit ja salaatin. Jälkkäriä oli sitten kotona, sillä päivällä leipaisin korvapuusteja ja mustikkapiirakkaa.

Ruokaa, silmänruokaa, lämpöä ja liikkumista – niistä oli tämä päivä tehty.

Oulu Ruoka ja viini Valokuvaus

Kauppahalli on taas elossa!

Oululaisille, kaupunkilaisille ja lähimaakuntien asukkaille, ruokafriikeille, perusasioista tykkääville, historiassa viipyileville, hyvän kalakaupan asiakkaille, matkailijoille, kulttuurihistorian, käsitöiden ja perinteisen ruoan ystäville on ollut ilon päivät kun Oulun yli satavuotias kauppahalli on liki kaksivuotisen remontin jälkeen vihdoin avannut ovensa. Ja katsokaahan kuinka komeat uudet ovet!!

Ilo on myös siinä, että on ollut ilo nähdä tuttuja, hallikauppiaita ja heidän asiakkaitaan, omia tuttuja.

Olin hallissa eilen ja olin siellä tänään – kameran kanssa tietysti. Ja tulen vastaisuudessakin olemaan usein.

Sisätiloissa on tehty, paljolti käsityönä, uudistus ja entisöinti. Halli on hyvin paljon entisen näköinen, mutta nyt se on valoisa, entistä valoisampi, puhtaan oloinen, raikas, merkillisesti entistä tilavampi. Uusi vihreäsävyinen (ent. tiilenpunainen) lattia on kaunis; se tuo uutta mutta kunnioittaa vanhaa. Kuten koko remontti.

Ruoveden Herkku ja Puistola Bakery vasemmalla ovat uusia hallissa, oikealle jäävä, meidän luotto-vihannes-sieni-spesiaalihillo-etc. kauppa (Riikan kauppa) oikealla. Varsinkin talvella se on tärkeä meidän ruokahuollossa.

Kauppahalliin kuuluu Vassuska. Nyt hieman supistetuin, mutta entistä tyylikkäimmin, valikoimin. Halliin tarvitaan tällainen kauppa.

 

Vastapäätä Vassuskaa, toisella käytävällä on viehättäviä myssyjä, hattuja, huiveja ja tumppuja kaikissa sateenkaaren väreissä.

Onneksi on vielä Kylmänen: poronlihaa ja leikkeleitä, makkaraa ja lihasäilykkeitä Tämäkin kuuluu oululaiseen hallikauppaan. Porolastut ovat vakio-ostokseni.

Uutena on ravintola Puistolan Bakery, jossa tänäänkin emännöi ravintoloitsija itse, vastikään Rotuvaariksi (= Rotudaamiksi) nimetty (rotuvaarin sauva kuvassa) paistinkääntäjäystävä. Bakerystä saa mm. Puistolan ihanaa saaristolaisleipää ja artesaanijäätelöä sekä Hailuodon Panimon oluita – vastaisuudessa varmaan muutakin ”rakkaudesta ruokaan” -juttua. Puodissa on muutama paikka myös viivähdykseen kuohuviinin äärellä….

Ja sitten: paras kaikista, tätä minä olen kaivannut! Kalaliike jo kolmannessa polvessa: M:lla (keskellä) on sama anoppi kuin minulla, kuvassa kummi”lapsikin”. Näistä sukulaisuuksista huolimatta voin puolueettomasti kehua, että onhan Pekurin kalakauppa vailla vertaa. Olen parissa vuorokaudessa nauttinut kalaa (pitkästä aikaa erityisesti graavilohta) isolla ilolla ja hyvällä ruokahalulla. Kyllä on mukava. Olkoonkin, että meidän lähikaupan (Toppilan K-market) kalatiski on hyvä, mutta kyllä nyt on taas ihana palata halliin kalaostoksille. Ja aina voin tilata jos haluan jotain spesiaalia, kuten esim. rapuja…

Varmasti joku aamu pyöräreissulle lähtiessäni haen lohileivän evääksi – tänään ostin ”vain” kirjolohta Pehtoorin savustettavaksi ja pientä merenelävää (surimi-palat!) napsittavaksi jääkaapista, eilen graavilohta, enemmän kuin olisi terveellistä. Mutta nyt on ollut kalansyöjän joulu tai juhannus – tai ihan vaan pieni ruokajuhla.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä on mainittava Saaga Shop. Se on heti vasemmalla torin puoleisesta ovesta tullessa. Siellä on Oulu- ja Lappi-aiheisia käsitöitä ja matkamuistoja, ja huom. kuvan vasemmalla alareunassa kauniit pipot, ja onhan pakko mainita…

Siellä on minun ”Oulun kauniit vanhat rakennukset” -postikorttisarja myynnissä. Kaikki (tähän mennessä valmiina olevaa) kuusi korttia telineessä…

Kaiken kaikkiaan perinteisiä liikkeitä on siis muutamia, monia uusiakin, – ja kahviloita on kaksin kappalein. Entisestä hallista jään kaipaamaan Torin lihamestaria ja Jaanan leipäpuotia, mutta onneksi molemmat ovat sentään kaupungilla olemassa…

Kaikkinensa, tuntuu, että kaupunkilaisen elämänlaatu on nyt parantunut olennaisesti.

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Värejä kuitenkin on

Säätiedotukset elävät omaa elämäänsä, luonto ja maailma omaansa, ja silti minulla on vähän huijattu olo! 😉 Noh, uskoin ennustetta, joka povasi sadepäivää, ja lähdin ”ennen ukkosta” ulos, piakkoin paluu ja loppupäiväksi oli kasattuna sisähommia. Turhaan, sillä onpahan paistanut pitkin päivää.

Yliopiston puutarhalla olin aika pitkän tovin aamupäivällä. Kaikkea violettia metsästin: violetti kun on tämän kuun kuvahaasten väri. Kuvausryhmässä on ihmisiä mm. Brasiliasta, Israelista, Kreikasta, Japanista — ympäri maailmaa, mikä on kiehtovaa, mutta olen taas hoksannut, kuinka ”kaikkialta muualta” on helpompi löytää värejä kuin täältä meidän, skandinaavisen värimaailman harmaudesta…

Serkkuni, joka tätä ko. valokuvaushaasteryhmää FB:ssa vetää ja hallinnoi, asuu nyt Floridassa (osan vuotta, ja kun mahdollista, New Yorkissa) ja olemme hänen kanssaan kirjoitelleet tässä korona-aikana ehkä tavallistakin enemmän: olen oppinut, että emme me Suomessa voikaan voida ymmärtää, emmekä kunnolla myötäelää sitä, millaista on Atlantin takana, Trumpin hallinnon alaisessa korona-USAssa. Emme todellakaan.

Niinpä siellä puutarhalla, jossain välissä tulinkin ajatelleeksi, että tässäkö ne minun murheeni nyt taas ovat? – Värien vähyydessä?
– Ja siitä tulin hyvin ilokseksi. Tällaisesta. Siis siitä ettei sillä kuitenkaan niin isoa väliä, vaikka ei täällä värejä olekaan. Näin se elämä heittelee, ja mieli tasaantuu.

Kohti kotia ajelin Pyykösjärven kautta taas kerran  – siellä kun pesii joutsenperhe, jota en ole kunnolla nähnyt, saatikka kuvannut, vaikka totisesti olen yrittänyt, mutta tänään kuitenkin järven vastarannalle onnistuin zoomini kanssa saamaan edes jonkinlaisen ”kontaktin”. Kolme poikastakin ovat jo isoja, harmaita vielä, ja koko perhe oli aamupäivälevolla kun olin liikkeellä.

Lähempää tuttavuutta tein silkkiuikun kanssa. Tässä hän tulee estradille kuin paraskin diiva: hieno vanavesi perässään.

Ja sukelluksen jälkeen ”tukan kuivaus”. Järven pinta hyvänä peilinä. 😉

Oulu Ruoka ja viini

Kirjoja, kukkia, kortteja – ja risottoa

Sateen uhkasta huolimatta lähdin kuin lähdinkin kulkemaan sykkelilläni, – hautausmaalla, yhdessä valokuvanäyttelyssä, sitten 15 km kohti Kajaania, ja 15 km takaisin – ihan vaan aikaa taappaakseni ja saadakseni vihdoin Leikolan kirjan loppuun. Vähän työvoitolta se tuntuu, mutta palannen sen arvostelun kanssa vielä lähipäivinä asiaan.

Vielä Ainolan puistoon tarkistamaan joko ruusutarhassa olisi kukinnan aika? Ja kyllä, enemmän kuin puolet ruusulajikkeista ovat jo kukoistavia, kukassa, loisteliainakin.

Vaikka leikkoruusuina tykkään eniten syvänpunaisista ruusuista, niin penkissä tämä Aspirin rose viehättää minua. Sen pastillisen vaaleanpunaiset ja melkein valkoiset kukat ovat jotenkin levollisia, rentoja.

Ja sitten jo Tähtitornin kahvila aukesikin, ihan yhtäaikaa sateen alun kanssa. Joka tapauksessa korttinippuja sinne sain viedä. Mukavahan se!

Tattirisottopäivä.

Kuvassa valkoviini on Allumea – orgaaninen viini Sisiliasta. Se on sataprosenttinen chardonnay, kepeä, tammittamaton, kympin kesäviini, jossa lisäplussana kaunis etiketti. Ei jätä lähtemätöntä vaikutusta, mutta sen verran hyvä, että ostin sitä nyt toisen kerran. Sitä tarvittiin risottoon pari desiä. Sen sijaan kuvassa näkyvä toinen tuote, Soocin ”hämmentävän hyvä” paahdettu kanaliemi, kului isoon risottoannokseen kokonaan. Noita Soocin (ja Puljongin) liemiä ja kastikkeita kyllä tykkään käyttää silloin kun haluan tehdä astetta parempaa, eikä tarvitse itse keitellä liemiä.

Risottoon vielä vähän voita ja oliiviöljyä, arborioriisiä, suolaa ja tatteja, ja meidän pääruoka oli siinä. Huomisellekin jäi lisukkeeksi. Oli hyvää.

Tattikausi on etuajassa, ja niitä on ainakin minun facebook-feedissäni näkynyt ihan hirmuisia määriä. Metsässä en ole niitä nähnyt; enpä tietenkään kun en ole metsässä käynytkään. On tunnustettava, että nämä ovat lähimarketin hevi-tiskistä!

Muistikuvia Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini Valokuvaus

Ruokakuvauksia

Ensimmäinen kuvauskeikka koronan alun jälkeen! Kortti- ja kuvatoimituksia on sentään ollut, mutta tänään ensimmäinen keikka. Nallikarin Bistro & Bakeryn uusille nettisivuille tarvitaan kuvia, – ja minä sain kutsun niitä ottamaan. Ensimmäinen satsi tänään…

Liki helteisenä iltapäivänä siellä olikin melkoisesti trafiikkia, turisteja leirintä- ja asuntovaunualueelta sekä lomakylän mökkialueelta kulki virvokkeilla, jätskiä hakemassa sekä syömässä. Norskeja on aika paljon, alue kaikkinensa jotensakin loppuun varattu. Pohjolan Riviera, Nallikari, vetää Pohjois-Skandinaviasta väkeä joka kesä, tänä kesänä ehkä tavallistakin enemmän. Myös ruotsalaisia tuntui olevan liikkeellä.

Jännä kontrasti aamupäivän kohteeseen: olin äidin kanssa käymässä lääkärikeskus Mehiläisessä, jossa sielläkin oli aika lailla porukkaa, myös koronatestausta odottavia, ja siellä kyllä pidettiin turvavälejä, maskejakin, hissejä ei pakattu täyteen ja käsidesi tuoksui. Toisenlainen meininki oli bistrossa.

Ja valokuvaajalla hyvä palvelu 😀 . Toimitusjohtaja itse oli kuvausassistenttina ja apuna, eikä ruokatarjonta osalleni jäänyt vain kuvausasteelle, vaan sain mitä mainioimman vuohenjuustosalaatin ja mansikkaleivoksen syödäksenikin! (tämä kuva sitten kännykällä. 😀 )

Innossani olen sitten melkein kuvasaaliin perannut ja käsitellyt. Onpa mukava olla taas valokuvaaja.

Oulu Ruoka ja viini

Kesälomalla kotikaupungissa

Kuin lahjaksi saatu oli tämän päiväinen kesäinen keli. Säätiedotus oli lupaillut poutaantuvaa vasta illaksi, mutta koko päivä oli sateetonta, ja enimmäkseen ihanan kesäistä, aurinkoista, lämmintä. Jo aamulla.

Sattuipa sellainen harvinainen näky, jollaista ei ikinä ennen: Ämmänväylässä, ihan Raatin kupeessa, siis periaatteessa Oulun keskustassa, uiskenteli saukkoperhe. Ainakin kolme, jollei neljä saukkoa uida lipui rannan läheisyydessä…

Aikani kierreltyäni, vähän kuvailtuanikin, kävin torilla, jossa Hyvärillä torikoju marjoineen auki. Vadelmat, erityisesti ne, todella isoja ja hyvän näköisiä, siispä niistä jälkkäri. Ihan vaan tavallinen, kesäinen rahkaherkku niistä syntyi. Perhepäivällinen tänään laajennettuna versiona kun Tyär ja systeri olivat pöydässä.

Pääruokana oli savusiikaa, uusia perunoita, ja naattiporkkanoita voissa paistettuna. Ja olivatpa ne hyviä fetavaahdon(kin) kanssa. Kasviksia voisi syödä nyt joka päivä. Ihan pääruoaksi vain niitä.

Illansuussa auringon paisteen jatkuessa lähdimme vielä kolmisin (Pehtoori, Tyär and me) pyöräillen Nallikariin. Ja ylläritapaaminen! Tyttären kaima, ”vanha” perhetuttu miehensä kanssa olivat hekin Helsingistä Oulussa käymässä ja tovi istuskeltiin yhdessä, kuulumisia vaihdeltiin. Olipa mukava Merenrannnassa, monien, monien ihmisten keskellä. Auringon porottaessa oli ihan kesälomafiilis.

Niitä näitä Oulu

Jotenkin välilauantai

Kylymä! Mihin on hävinnyt valosta ja ilmanalasta lämpö? Ei pienintäkään aietta/haavetta uintiretkestä Möljällä, Nallikarissa, Hietasaaressa…

Hiljalleen kuljin Pikisaareen, jossa on toista kertaa ”Pikinen poloku” -taidenäyttely. Tilataideteoksia ja ympäristöteoksia, joista kaikkia en edes löytänyt, ja suurinta osaa en ymmärtänyt, ne eivät koskettaneet millään lailla, ja niiden kohdalla ainoa, mitä mietin, että mukava kun tämmöinen poloku kuitenkin on. Miksei tällaisenkin kesäpäivän kävelyllä voisi kulkea, katsella ja miettiä…  Ihan hyvä.

Tässä yksi, joka yksinkertaisuudellaan, ”halpuudellaan”, ympäristöön sopimattomana sekä ärsytti että ilahdutti. Siis teki, mitä taide parhaimmillaan tekee: sai aikaan jonkinlaisen ”läikähdyksen”, sai aikaan hetken pysähtymisen.  Veikko Törmäsen ”Avaus”. Siinä on kuitenkin jokin juju, idea. Avaus ainakin kolmeen suuntaan.

Ja vihdoin torille. En ole tänä kesänä juuri torilla käynyt. Kun ei ole hallia, ei ole tullut ehdoin tahdoin torille lähdettyä. Mutta tänään hain huomista varten perunoita, kanttarelleja ja muuta hyvää. Kalaakin Kuhan kalavaunusta. Enää kolme viikkoa niin on hallin avajaiset (13.8.). Kyllä on hyvä juttu.