Aamulla ajelin kampaajalle, olisi saanut olla sormikkaat, vaikka olikin aurinkoista.
Päivän kulutin koneella. Kuva-asioita, uuden opettelua. Samalla kuuntelin Tommi Kinnusen uutuuden. Pidin siitä. Paljon. Toisin kuin edellisestä kirjastaan ”Pintti”. Se oli jotenkin mahdottoman ahdistava. Ei tämä ”Ei sanonut katuvansa” -romaani mikään farssi, kepeä ihmissuhderomaani saatikka lempeä kasvutarina ole, mutta rankasta aiheesta huolimatta kuuntelin mielelläni. Kinnunen saa viiden naisen tunnot ja ratkaisut todentuntuisesti lukijan pohdittaviksi, ymmärrettäviksi. Sodan mielettömyys ja pitkät varjot on sanoitettu hyvin.
Illansuussa auringon palattua näkyville oli lähdettävä ulos. Oli metka valo. Johteenpookin venesatamasta kaupunkiin päin taivas oli ihan satukirjan sininen, kaupungin silhuetti – kirkon, lyskan ja vesitornin terrakotta ja Valkea kaupunki – piirtyi hienosti.

Pitkin poikin pari tuntia kulkemista,


Hieno on tämä kuvasi kaupungista. Sopivasti kaksi maamerkkiä samassa kuvassa. Eilen ajellessani moottoritiellä (ilman kuvausvälinettä, tosin eipä siitä siellä olisi ollut hyötyäkään) mahtava pilvi levittäytyi kaupungin ylle ottaen sen ikäänkuin syleilyynsä.
Useinhan ne on juuri pilvet, jotka tekevät maisemasta kuvaamisen arvoisen.
Eilen illalta ja toissa yöltä on somessa jos ja vaikka kuinka paljon hienoja auringonlasku ja revontulikuviakin, mutta enhän minä edelleenkään jaksa yön tullessa vesien äärelle hakeutua… 🙁
Hyvä tietää, että on taas kiva kirja odottamassa. Iltalukemisena ja joskus öisinkin unta odottaessa, olen kuunnellut Merete Mazzarellan Alma – Edelläkävijän tarina. Teksti vähän poukkoilee (tai sitten olen mukahtanut jossain vaiheessa 🙂 , mutta lukijalla on ihana rauhoittava ääni. Ylävitoset tuosta pyöräilystä. Pysyy kunnossa ja näkee maisemia esim. kevään etenemisen ja syksyn saapumisen ihan eri tavoin kun auton ikkunasta. Mukavaa viikon jatkoa !
MInä pidän Alman tarinasta. Kovastikin.
Pyöräily, nyt jo hieman olen surrut kun kausi alkaa olla lopuillaan. Onhan ne niin mieluinen liikkumismuoto.
Aurinkoisia syyskesän päiviä sinullekin!