Ruusuja ja ruokaa

Aamun pilvinen, sateen uhkainen taivas viivytti pyörälenkille lähtöä, mutta tulipahan touhuttua vähän perusteellisemmin imurin ja luutujen kanssa, ja lisäksi puutarhassa kukkia ja yrttipenkkiä kohenneltua.

Ja merkittävän pitkän ajan uurastin tomaattisadon parissa. 😀 Sadonkorjuu on jatkunut jo pari viikkoa. Kahdesta korista on ollut poimittavissa noin kuusi tomaattia joka toinen päivä. Jotta ihan omavaraisia tomaattien suhteen meidän kahden hengen ruokataloudessa ollaan.

Hyviä ne on. En silti ole ihan varma, laitanko ensi kesänä. Ehkä yhden amppelin laitan. Alkukesästä nämä vaativat kylmältä varjelua (yöksi lämpimään, päivällä aurinkoiselta pihan puolelta toiselle), ja sittemmin liki päivittäistä kastelua, joten kesäkuun mökkireissulla korit oli roudattava mukana. Mutta onhan noi kivan näköisiä.

Pyörälenkin lopuksi ajoin Ainolan puistoon ”lounaalle”. Olin tiukkana, enkä mennyt jätskikitskalle, vaan kahvila Kiikkuun ja tilasin jääkahvin. Että vähän kevyempi lounas … 😀 😀

Lounaan lisäksi Kiikkusaaren ruusutarha oli luonnollisesti käytävä taas ihailemassa. Nyt se oli huumaavan tuoksuinen, runsas, kaunis, kukkiva – ja kuvattava.

Suosikkini ”Aspirin Rose” oli ihan villiintynyt kukkimaan. Sitä kuvasin paljon, taitaapa joku otoksista päätyä kortiksi asti.

”Pastella”-ruusu on ”erilaisesti” kerrannainen. Tykkään siitäkin livenä kovasti.

Keltaisen ruusun nimi on ”My Girl”.

Iltapäivällä ihan helteiseksi käynyt sää houkutti lähtemään ulos syömään. Semminkin kun nyt vähän tuntuu, että mahdollisesti ravintolassa käynnit voivat tässä piakkoin taas hiipua … Ajeltiin Sokeri-Jussiin, ja sen kauniilla terassilla söimme hyvät lehtipihvit ja salaatin. Jälkkäriä oli sitten kotona, sillä päivällä leipaisin korvapuusteja ja mustikkapiirakkaa.

Ruokaa, silmänruokaa, lämpöä ja liikkumista – niistä oli tämä päivä tehty.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.