Liikkuminen – Sivu 5 – Tuulestatemmattua

Taideroskikset löydetty

Taideroskikset löydetty, kaikilla rasteilla käyty.

Oulun Taiteilijaseuran jäsenten maalaamia taideroskiksia sijoitettiin vuonna 2021 yhteensä 23 ympäri Oulua, yksi jokaiselle suuralueelle. Taiteilijaseuran sivulla on luettelo noista roskiksista sekä taiteilijoista. (Kalevan artikkelit 15.11.2021 ja 15.12.2021 aiheesta KLIKS)

Tänä vuonna roskiksia on tullut (ilmeisesti) 18 lisää. Luetteloa niistä en ole löytänyt, en myöskään paikallislehdistä mitään artikkelia. Näistä kannattaisi kyllä kirjoittaa ja nostaa mukavaa, iloiseksi tekevää taidetta esille.

Oulun kaupungin karttapalvelun sivulle (linkki alla) kaikki taideroskikset on merkitty.

Oulun karttapalvelu

Valitse kartalla näkyvät tiedot > Kadut ja puistot > Varusteet > Taideroskikset

Olen pyöräillyt kaikki nuo paikat etsimässä ja luullakseni kaikki paikallaan olleet roskikset löytänytkin. Viimeiset kaksi jäivät pyöräillen saavuttamatta, mutta ovat nyt kuitenkin kuvattu, sillä eilen kävimme Pehtoorin kanssa kotiseuturetkellä Yli-Iissä ja Ylikiimingissä autolla,

Yhteensä roskiksia on kai ollut 41, mutta muutamat ovat ”hävinneet”. Esimerkiksi Linnanmaalla ja Pikisaaressa ne on poistettu viemäri- ja katuremonttien vuoksi. Myös Sonnisaaren, Talvikankaan ja Oulunsalon taideroskikset puuttuvat. Talvikankaalla ja Oulunsalossa oli oletetuilla paikoilla uutukaisen näköiset tavalliset peltiroskikset, Sonnisaaressa ei mitään.

Tulevan (2026) kulttuuripääkaupungin kannattaisi tilata näitä taiteilijoilta muutamia kymmeniä lisää. Oulun puistoihin olisivat omiaan ilahduttamaan turisteja ja taiteenystäviä, ja tietysti meidän paikallisten jokapäiväistä arkea. Esimerkiksi Hupisaarille, Nallikariin, Pikisaareen, Torinrantaan tällaisia olisi hienoa saada.

Tein taideroskiksista kuvakansion: https://satokangas.kuvat.fi/kuvat/2024/Oulun+taideroskikset/ Klikkaa ensimmäinen kuva auki, sen jälkeen voit liikkua oikean reunan nuolella kuvasta toiseen. Roskiksille voi myös antaa tähtiä; kun avaat kuvan, näytön oikeaan reunaan tulee kuvasta tietoa sekä tähtiä klikattavaksi. Löytyvätkö yleisön suosikit?

Jäälissä on Jyrki Tammen maalaama Linnut. Se on yksi minun suosikeistani. Hän itse toteaa siitä näin: ”Sininen taivas ja vihreät linnut ilmentävät teoksessani ekologista teemaa, joka kytkeytyy sopivasti jätehuoltoasioihin ja taideroskis-hankkeeseen.”

Tämmöistä lisää!

Tämä oli mukava kesärastijuttu – mitähän seuraavaksi keräilisi. Pyöräilykesää on vielä jäljellä… 🚲

Liikkuminen Oulu

Vihdoinkin Koiteliin

On jo melkein heinäkuun puoliväli, ja vasta nyt ensimmäistä kertaa tälle kesälle ajelin Koitelinkoskelle.

Matkakahvin (Starbucks Doubleshot Espresso), aamun ”kakkoskahvin” nautin kosken rannalla, koska paikan kahvila Tunnelmatupa aukeaa vasta yhdeltätoista. Auringon paistaessa, kun kosken rannoilla, silloilla ja maisema- ja tulistelupaikoilla ei ollut vielä moniakaan kulkijoita, mietin, miksen ollut aiemmin tullut.

Mietin, miksi en, vaikka hyvin tiedän, että siellä on, aina vain, joka kerta, niin rauhoittavaa, ihastuttavaa tai siis paljon hyviä näkymiä: kaunista Kiiminkijoen kimmellystä, kallioita, sopuisia pieniä metsäpolkuja. Tokihan siellä käynti vie vähintään sen neljä tuntia, sillä matkaa suuntaansa on 30 km ja perillä pientä huilailua, rannalla istuskelua, joskus jätskiä, joskus pullakahaveja, ja aina kuvaamista, joten hyvinkin tunti humahtaa siinäkin. Mutta so what? Eipä ollut tälle päivälle mitään tähdellistä muutakaan puuhaa.

Ja on ollut sellainen perushyvä kesäsää.

Vähän kuin palkinnoksi sitten tein sapuskalle lempparisalaattiani (yhtä niistä): mansikka-vuohenjuusto-cashew! Jääsalaattia alle ja balsamicokastiketta päälle. Ei ole niitä edullisimpia, mutta silti. Oheen tein sentään kaapintyhjennysbroilerpataa – Pehtoori tykkäsi siitä enempi kuin salaatista. Joten fifty-sixty sain syödä melkein tuon koko salaattikulhollisen yksin.

Hoksauttelen tässä vanhasta kesäalkupalahitistä: patonkia, vuohenjuustoa, mansikoita ja loraus hunajaa päälle ja hetkeksi uuniin. Skumppalasillisen kera ihan luksusta. 😀

Kesämieli jatkukoon kaikilla!

Liikkuminen Oulu Valokuvaus

Kerää koko sarja – taideroskikset!

Keväällä aloittamani roskiskuvien keräily on edennyt aika hyvää tahtia. Nyt näille Oulun katukuvassa oleville pienille taideteoksille on löytynyt selityskin: kaupunki on tilannut Oulun taiteilijaseuran taiteilijoilta näitä. Ja tänä keväänä niitä tuli yli 20 lisää.

Jo vuoden vaihteessa 2012-22 yhteensä 23 taideroskista sijoitettiin ympäri Oulua, yksi jokaiselle suuralueelle. Ja ”vahingossa” satuin yhden sellaisen kohdalle. Silloin tällöin olen niitä nähnyt, ja nyt niistä on tullut minulle mielenkiintoinen ”palapeli” tai bingo tai mikä lie. Taideroskiksia on nyt puolensataa, saa nähdä jaksanko pyöräillä Ylikiiminkiin asti sen kaukaisimmankin kuvaamaan, ehkä se on käytävä autolla sillä matkaa edestakaisin meiltä tulee noin 80 km. Tavoitteena joka tapauksessa löytää kaikki.

Näistä uusista monet, ja nimenomaan Tuiraan sijoitetut, ovat Johanna Kansanojan (Instagram: @Myrskytuulia) maalaamia, ja ne ovat ehdottomasti suosikkejani.

Tänään jäin pitkään juttusille yhden tyylikkään vanhan (minuakin vanhemman 🙂 ) kanssa, joka sanoi kävelevänsä päivittäin tuon ylemmän ohi, mutta ei ollut koskaan hoksannut. Yhdessä kehuimme tällaista satsaamista kaupungilta. Näistä tulee hyvä mieli.

Eepin kanssakin näitä ihailtiin, kun käytiin liikennepuistossa ja niinpä pojantytär oli isälleen todennut viime lauantaina minigolf-radalla: ”täällä ois mummille nuita roskiksia ku se ottaa erilaisista roskiksista kuvia!” Isänsä oli vain todennut, että Valion Pingviini-roskis ei ehkä kuulu sarjaan. – Totta – ei kuulukaan. Mutta muita on vielä paljon löydettävänä. 😀

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Pyhäpäivän patikka Mariankurulle

Iltapäiväksi sateen uhka.

Aamupuuron ääressä pohdimme mille ryhdytään. Ajateltiin tehdä pikkuinen pyhäpäivän patikka, – suorinta reittiä suht napakasti Mariankurulle ja takaisin. Sellaiset seitsemän, kahdeksan kilometriä ja sillä hyvä, ehditään sateen alta pois.

Käytiin kurulla, oltiinkin siellä hyvä tovi, kierreltiin, eikä nyt niin suorinta reittiä sinne, eikä edes vauhdilla, ja takaisin. Siinä se meni 12 kilometriä, 2 ½ tuntia, saatiin litra korvasieniä, kymmeniä kuvia, vilkaisin myös reitin varrelle sattuvan ”valvonnassani”😄 olevan mökin tilanteen, kaikki kunnossa, kuljettiin sateettomilla poluilla ja paljakoilla. Sää suosi, ei liian kuuma (+ 17 C), ei kylmä, tunturissa leppeä tuuli.

Mariankurulle mennessä ja sen reunamilla ja pohjalla kulkiessa jääkauden jäljet melkein ”tuntuvat”. Maa- ja kallioperässä on kerrostumia, seinämiä, siirtolohkareita, peruskalliota, … jääkauden sulamisvesistä syntyneet ns. jääjärvet ja niiden lähteet ja lammet tekevät maisemasta karun kauniin. Tämä on tällä hetkellä mun lempparireitti. Viime kesänä vasta löydettiin useampikin näitä Ahopään kuruja.

Menomatkalla nähtiin porotokka. Ei mitään pientä parttiota (5 – 10 poroa), jotka ovat näillä meidän huudeilla hyvin tavallisia vastaantulijoita, metsässä kulkijoita, vaan iso, ainakin noin puolensadan poron lauma, jossa oli paljon pieniä vasojakin.

Latupohjalla/kesäreitillä tämmöinen tunturikoivu, jonka kasvu on vähintäänkin vaikeaa, ei ole tavaton näky. Aina näiden sinnikkyyttä jaksan ihmetellä.

Tämä kasvi on lihansyöjäkasvi.

Tunturi- eli lumikatkero oli kukassa.

Ahopään rinteet ovat paikoin hyvin kivikkoiset, rakkaiset ja lohkareiset, joten on aika huolella katseltava, mihin astuu. Tämän olisin halunnut tuoda ”huiputuskivenä”. 💙

Mökkipihaan palatessa aurinko jo paistoikin lähes siniseltä taivaalta, joten eihän vielä saunaan, vaan jäätiin vielä pihalle. After hiking -juomatkin tein meille, nautimme terassilla, hieman huilattiin. Ja sitten minulle oli mökkinaapurilla lahja pihassaan; eikä ihan pieni sellainen. Pari kottikärryllistä kompostimultaa kävin hakemassa projekteihini, joiden loppuunsaattaminen sitten huomenna. Yesh!

Rantasauna ja iltauinti tyvenessä, aurinkoisessa illassa kruunasivat päivän ulkoilut.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Patikalla (Kiilopää – Ahopää – Rumakuru)

Täällä ei ole sääskiä, ei punkkeja, ei hirvikärpäsiä.

Täällä on mökki, rantasauna ja kanssakulkija,
tunturipuron pulputus pihapiirissä,
muistoja menneiltä matkoilta, toiveita tulevista.

Täällä on
pehmeitä polkuja patikoitaviksi,
tuulisia tuntureita taivaisiin asti tepasteltaviksi,
valoisia metsiä, kuvattavaksi ja kuljettavaksi.

Täällä on luppo ja lepo,
rauha, riemu ja rikkaus.

Täällä on yötön yö, laaja Lapinmaa,
ja kelon oksalla pienen pajulinnun laulu.

Täällä on tänäänkin ollut hyvä.

Liikkuminen Mökkielämää

Patikointikausi alussa 💚

Aamupurolla juuri sellaista kuin toivoinkin. Aurinkoista, hiljaista, puron pulputus, kimmellys veden pinnassa.

Odottelimme nuohoojaa tulevaksi yhdeksältä, ja hänhän tulikin. Sen aikaa kun hän molempien mökkien ja rantasaunan röörit putsasi, minä aloitin pihahommat. Raiviolla* vielä paljon puuhaa…

Kymmenen jälkeen olimme Pehtoorin kanssa valmiita patikkakauden avaukseen. Ajeltiin Suomen Ladun majalle Kiilopään juurelle, ja lähdimme pienelle ”huiputukselle”. Siltäkin osin kausi siis avattu. Tepastelimme kohti Ahopään huippua ja siellä poikkesimme lähimmän kurun reunalle. Juuri samalle reunalle, jossa kaksi kuukautta sitten olin suksilla. Ja jossa kaksi kuukautta sitten oli metri lunta.

Ja tänään samassa kohdassa.

Linnut lauloivat, luonto kaunis. Ukkospilvet kiersivät, jokunen tippa vettäkin, mutta eipä haitannut meitä. Kuultiin ainakin niittykirvinen ja punakylkirastas. Eihän me niitä tunnistettu, mutta onneksi on Suomen muuttolinnut -sovellus! Kyllä on ollut mukava käyttää sitä. Niin kotipihalla, kuin pyörälenkeillä, saatikka täällä!

Toinen hyvä sovellus on Google Lens! Sillähän voi tunnistaa ja hakea rakennuksia, patsaita, koirarotuja, viinejä, sieniä, kääpiä, melkein mitä vain – ja ennen kaikkea kasveja. Tai siis minä käytän sitä eniten kasvitunnistukseen. Tänään varmistin, että olihan kuvissani kurjenkanerva. Sen olen oppinut ihan vastikään.

Ahopäältä laskeuduimme takaisin Kiilopään parkkikselle, ja ajelimme Ruijanpolun parkkipaikalle. Päätimme kävellä Sivakkaojan laavulle ja sen ohi. Josko sieltä suunnalta löytäisimme sen verran, että saataisiin korvasienikastike tämän päivän ruoalle. Tunteroisen kuljimme, metsä kaunis, laavulla Sivakka-ojan varrella lapsia leikkimässä rannassa.

Polulla hulvahti muistoja. Muistoja siitä, kun oltiin Juniorin ja muksujen kanssa käymässä laavulla. Poika kantoi tytärtään harteillaan, Apsu jaksoi itse koko pikku patikan. Muistoja siitä, kun oltiin muutama vuosi sitten ystävien kanssa valittu tämä helppo ja kevyt reitti päiväkävelyreitiksi, koska M:n syöpähoitojen jälkeen hapenottokyky oli rajallista. Muistoja siitä, kuinka syksyllä 2020 oltiin Pehtoorin kanssa kaksistaan siellä, ja äidin kodinhoitaja soitti ja kertoi, että minun olisi soitettava sairaalaan tiettyyn numeroon, mutta minulla ei ollut paperia ja kynää, joten kirjoitin puhelinnumeron polkuun tikulla. Muistan vieläkin, ehkä aina, sen kohdan. Muistoja siitä, kuinka kolme vuotta sitten olimme biologiystäväpariskunnan kanssa siellä ja löysimme kuusenleppärouskuja!

Tästä päivästä jäi muistoksi, että korvasieniä ei löytynyt, eikä jääty laavulle makkaranpaistoon, vaan päätettiin ajella mökille, ja avata oman (uuden) notskipaikan kausi. Automatkalla Kiilopään risteyksestä Hangasojantien risteyksen satoi kaatamalla (noin 5 minuuttia). Ja notskilla makkara maistui.

Patikkakauden ensimmäiset ”huiputuskivet” liitettiin Tuulentuvan makkarin ikkunan allaolevien joukkoon.

Järjestelin nuo viime syksynä uudelleen. Nyt on hyvä jatkaa kiveyksen laajentamista. 🙂

Iltapäivä oli vasta puolessa ja puhtia jäljellä, joten palasin vielä työmaalleni. Pehtoori tuli sen verran avuksi, että sytytti bensan katkuisen nuotion, kokon! Kannot, juurakot, risut, oksat. Kaikki keräämäni roska paloi, ei iloisesti eikä nopeasti, pitkälle iltaan sai tulta kohennella ja valvoa. Mutta nyt! Homma on minun osaltani ohi! Hyvällehän se sellainen tuntuu.

Kun raivioltani* palasin, ja olin käynyt saunassa ja pulahtamassa, ryhdyin viimeistelemään ruokaa (Pehtoori oli maatyöläiselle kuorinut perunat valmiiksi, suolannut lohen ja oli menossa sitä grillaamaan), korvasienikastiketta ei sitten ollut, kun niitä ei aamupäivän pikkupatikoilla löydetty, joten avasin valmiin hollandaise-kastiketetran ja kysyin mieheltä, tekisinkö salaattiin sellaisen majoneesi-jukurtti-feta-yrttikastikkeen, ja mitä toteaa mies? – Ihan turhaan, kun nyt on kuitenkin ihan vaan tiistain arkiruoka, – ei tartte mitään ihmeellistä.

Kertaan vielä: menussa oli siis Oulusta pakastettuna roudattua priimaa, grillattua Perämeren lohta, puikulaperunoita, hollandaisekastiketta ja aika moniaineksinen, iso salaatti. Vähän jäin miettimään, että olenkohan ihan pilalle miehen ruokapöydässä hemmotellut? 😄 Joka tapauksessa söimme hyvin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*Raivio (myös moisio, halventavasti myös raiskio) on kaadettu (raivattu) metsä tai risukko, jota ei vielä ole otettu uuteen käyttöön, kuten peltoviljelyyn tai uusien puiden kasvatukseen. [Ei ole aie ryhtyä peltoviljelyyn, puut siinä tuskin kasvaisivatkaan, mutta kunhan on siistin ja mahdollisimman luonnonmukaisen, eikä runneltun, ei revityn näköinen. Kunhan ei ole näkyvissä oksia, juurakoita ja kiviä törröttävä tietä leveämpi piennar. Kunhan meidän mökkipihaan näkyy siisti maisema. Siihen pyrin.]

Isovanhemmuus Liikkuminen Niitä näitä Oulu

Garden Partyt ja pyöräilyn vaarallisuudesta

Malcesine, kotiin, flunssa, yo-juhlat kuvauksineen, lapsenlasten kesälomaviikko, Kalajoki, paluu, mietin, mikä päivä, garden partyt, pakkaaminen. … Aivan kuin olisin liikkeessä koko ajan.

Tänään Garden Partyt

Kun tämän päivän yhteisestä ruokahetkestä eilen paluumatkalla Kalajoelta kotiin juteltiin, pojanpoika ilmoitti, ”etten halua mitään puutarhajuhlia. Te vaan Eepin kans kastelette kukkia, …” Noh, tehtiin me sitäkin, mutta enin osa kolmen tunnin juhlista kului piazzalla syöden ja jutellen. Toki ötökkätutkimuksia, Tuupo-Heikki, pöydän kattamista ja grillausta.

Menu oli melkoista ”silppua”, mutta kaikille jotain, paljon mieluista jokaiselle.

Garden Partyt 6.6.2024

Antipasti

Paesano
Prosciutto
Salame
Suolatikkuja, suolakeksejä

Primi & Secondo

Karitsankaretta grillistä
Emmental-gratinoituja tryffeliherkkusieniä
Lohipalaset (A & E)
Hello Kitty -pastaa (A & E)

Iso salaattivati, mm.
lehtikaalisalaattia
cantaloupemelonia
tryffelimarinoitua mozzarellaa
halloumia
raejuustoa

Dolce

mansikoita
mangoa
kirsikoita
Nutella-pullaa
Vanhan ajan vaniljajäätelöä
Cantuccineja

Tryffeliherkkusienet onnistuivat hyvin. Tein kolmannen kerran ja nyt jo erinomaisia.

Nutella-pulla oli kuitenkin lasten (ehkä myös aikuisten?) mielestä kaikkein parasta. Laskiaispullan ja ties minkä muffinsin tms. yhdistelmä: pulla halkaistaan, päälle sipaisu nutellaa, kermavaahtokiehkura ja sokerissa pyöritelty mansikka. No olihan se hyvää. 😀

Pyöräilystä ja sen vaarallisuudesta

Olen varmasti ennenkin tupissut skuuttien käytöstä ja varsinkin niiden lojumaan jättämisestä. Tänä vuonna Oulussa vuokraskuutteja on vähemmän kuin parina edellisenä kesänä, mutta on niitä nytkin paljon – ihan liikaa. Varsinkin kun ne lojuvat missä sattuu, miten sattuu. Tänään aamulla kirosin ääneen! Olin aamusella ennen kahdeksaa polkemassa pohjoispuolta Oulujokivartta kohti Poikkimaantiesiltaa ja aurinko paistoi, linnut lauloivat, vire oli hyvä – ja aurinkolaseille tarve.

Kun kirkkaasta auringonpaisteesta aurinkolasit päässä ajaa pimeään alikulkutunneliin, ei näe ihan hirveän hyvin. Ja siinä tilanteessa keskelle pimeää tunnelia poikittain jätetty skuutti on hengenvaarallinen! Sentään näin sen ajoissa ja onnistuin kiertämään törmäämättä (ja kävin sitten siirtämässä syrjään), mutta voi hitto!!

Eilenkin oli pyöräteillä aika hurja meno: lähdin Kalajoelta palattuamme suunnilleen tarkalleen neljältä polkemaan kohti kaupunkia ja vastaantulevaa työmatkaliikennettä oli aika lailla, monilla tietyöpätkillä hurjaa menoa, torinrannassa ahdasta, Kuusisaaressa iso tapahtuman joka tukki kaikki kevyen liikenteen väylät. Mitä opin tästä? – Opin sen, että lähdin tänään ajoissa. Ja että on oltava huolellinen aliskoihin mennessä.

Olin aamulla liikkeellä ja päätin, että niin pyrin tekemään niin taas vastaisuudessakin. Aamut on parhaita, varsinkin jos on polkemassa kaupungin läpi tai muutoin pääreiteillä.

Voikukkapellot jokivarressa keltaisia, tuomet kukassa, pihoilla ja puutarhoissa omenapuut ja syreenit valkoisia tai purppuraisia, aamun ilma raikas, vähän kosteakin. Aamut on.

Garda Liikkuminen Reissut

Päivät täynnä elämyksiä

Eilisestä (keskiviikko) vielä

Eilen illalla keskustaan syömään, Pehtoori oli etsinyt ruokapaikan Paradiso Perduto , ja hyvähän se oli. Söimme lyhyen kaavan mukaan, vain ”primin” eli annokset pastaa. Siellä(kin) olisi ollut monipuolisset antipastot, secondot, dolcet, pizzat — kaikkea mitä toivoa saattaa, mutta meille riitti iso lautasellinen erinomaisen hyvää Maccheroni-pastaa ankkakastikkeessa ja mustilla tryffelilastuilla viimeisteltynä.

Tryffeli on kyllä sellainen sieni, että sen käyttö on hallittava, ettei mene överiksi ( = melkein syömäkelvottonta) mutta että sen hienostunut maku tekee ruoasta hyvän. Tuolla tämä hiuksen hieno raja hallittiin. Perfetto!

Syötyämme käveleskeltiin vielä kujilla ja rannoilla, muutamassa putiikissakin piipahdettiin, mutta sitten hotellille ja unille. Oma retkipäivä oli tienossa.

Riva del Garda -päivä tänään

Ja tänäänkin. Aamulla jännityksellä avaamme hotellihuoneen pimennysverhot vähän ennen seitsemää: ja pouta! Aurinkokin. Ymmärrämme olla iloisia – tästäkin!

Kun eilen emme päässeet Rivaan (järven pohjoispäässä, Trenton puolella) päätimme yrittää vielä tänään. Sielläkin muisteltavaa ja tiedossa oli, että patikkareittejä olisi valittavaksi asti. Toisin kuin minulla tapana on, en ollut tehnyt kiveenhakattua 🙂 ohjelmaa, enkä ollut ottanut kunnolla selvää, vaan mentiin ajatuksella, että ”mennään ja eiköhän me löydetä”. Löydettiin. Enemmän kuin oli toiveita. (Insta-stooreihin tein paluumatkalla pienen videoklipin – koetan siirtää tänne jossain välissä)

Tänäänkin bussi oli myöhässä, melkein puoli tuntia, mutta me jaksoimme odottaa, ja mahduimme kuin mahduimmekin kyytiin. Reilun puolen tunnin matka täpötäydessä haitaribussissa sujui katsellessa maisemia.

Perillä katseltiin kaunista Rivan kaupunkia, vähän jo tuttuakin (2012 huhtikuu). Sää suosi, ei hellettä, mutta mitä parhain käveleskelyyn, patikointiin. Aurinkoakin, sopivasti.

Erinäisten vaiheiden jälkeen olimme polulla, jota mainostetaan yhdeksi kauneimmista reiteistä missään, koskaan. Kaunis se olikin, ei kovin vuoristoinen, ei me oikeastaan sellaista nyt haluttukaan (Monte Baldo edelleen tutisuttaa polvia 😊). Mutta Gardajärvi koko ajan vierellä, jylhät vuoren seinämät toisella puolella, leveä, aidattu polku, jonka varrella unikkojakin!

Minulla on paljon kuvia, ehkä kerrottavaakin, mutta nyt on todettava, että ei jaksa, ei pysty. Kello on paikallista aikaa puolikymmenen, tulimme vajaa tunti sitten syömästä (lämmöllä voin suositella! Pinkki tortelloni ja tomaatit! Molto bueno!!) kaupungista.

Ja kun käveltyjä kilometrejä tälle päivälle on reilut 20, on vanha jo väsynyt. Ja kun huomenna on ennen kahdeksaa oltava tienvarressa, sillä ollaan lähdössä järjestetylle reissulle Veronaan, joten tämä postaus jää vajaaksi.

Jos kiteytän tämän päivän, että totesin voivani ihan hyvin olla toisenkin viikon ja että niinhän se on, että Italia on vaan mulle just sopiva, niin siinä se ydin! Vaikka ollaan näinkin turistipaikassa kuin Malcesine ja Riva. Palaan asiaan.

Tässä muutama kuva pikaisesti editoituna, ilman selityksiä.

Mutta ehkä ne kertovat jotain. Mainitsemisen arvoista on, että juuri kun olimme neljän aikoihin bussipysäkillä palaamassa Rivasta Malcesineen, alkoi pienoinen myrsky, sade ryöppysi, kaksi tuntia satoi kaatamalla ja ukosti toden teolla, mutta me olimme jo pois patikkapolulta. Ja tänään oli ensimmäinen päivä kun en käynyt järvessä uimassa… Seuraava ”uinti” ehkä reilun viikon päästä Hangasojassa. 🙂

Nyt ’buona notte’ – huomenna Verona!

Liikkuminen Niitä näitä Oulu

Uusi keräilykohde

Ei se kauaa lunta satanut, eikä paljon, mutta sen verran, että pikkuisen pistely tuntui kasvoilla. Ja samaan aikaan kovat tuulenpuuskat pyörittivät katupölyä ja hiekkaa niin, että hampaissa narskui. Mutta siinäpä ne tämän päivän suuret ”vastoinkäymiset” ja huolet ovat olleetkin. Sitä paitsi eivät nuo hieman arktiset piirteet säätilassa estäneet liikkumasta melkein kahta tuntia. Vähän, hyvin vähän, pihahommiakin osana ulkoilurupeamaa.

Edellisinä vuosinakin minulla on ollut pyörälenkeillä joku ”keräilykohde”: esim. Oulun uusiin kaupunginosiin tutustuminen (Kivikkokangas, Uusi Hiukkavaara, Metelinkangas, Paituri etc. etc.), Knuutilankankaan ”lohilammen” vuodenajat, Oulun uimarannat, kesäkahvilat, lähikunnat ja niiden kirkot etc. etc. Lisäksi tarvitsen aina äänikirjan taustaääneksi.

Tänä keväänä uusi keräilysarja on roskikset! Oulussa on jo muutamia vuosia ollut ”taideroskiksia”, ja nyt niitä on tullut pyöräteidenkin varsille lisää. Tänään kohdalle sattui Myrskytuulian maalaama roskis Tuiranrannan läheisyydessä. Tähän mennessä tämä on minua eniten miellyttävä. Tuo väri! Haluaisin Emmiliinille tuon värisen bodyn tai kesämekon – korostaisi pikkuisen syvänsinisiä, kirkkaita silmiä.

Ovatkohan nämä roskiksetkin Kulttuuripääkaupunki Oulu 2026 -brandäystä? – Arjen iloa ainakin. Näitä varmaan vilahtelee sitten pitkin kesää näissä postauksissanikin.

Liikkuminen Niitä näitä

Pyöräilykesäksi tavoite

Nyt kun kuudes sähköpyöräilykausi on alkamassa, on hyvä asettaa tavoite.

Jonkinlaisen liikkumisen harjoittaminen kun on hyvä ajanviete, vähän velvollisuuskin, pysyvä toive ja ehkäpä – niin ajattelen – myös edellytys sille, että liike jatkuu kivuttomammin ja ilolla mahdollisimman kauan.

Ja sitten kun on vielä tämä – selkäytimessä ilmeisesti hamaan loppuun asti – pysyvä suorittamisen tarve! On edelleen tarve aikatauluttaa, prosessoida, suunnitella, aikoa, luvata vaikka vain itselleen, aikaansaada jotain. Kun vielä aukikirjoitan ja täällä julkisestikin aion, niin sekin on kannustin pysyä aiotussa.

Viiden edellisen vuoden yhteenlaskettu kilometrimäärä on 18 750 km. Tämä kilometrimäärä jakautuu kahdelle pyörälle; nyt käytössä olevalle pyörälle (Helkama e7) tämä alkava kausi on jo neljäs – takana 10 000 km. Ja hyvältä tuntuu vieläkin.

Tulevaa suunnitellessa on hyvä ottaa huomioon mennyt.

Vuosi	Kilometrit
2019	4500
2020	4200
2021	3700
2022	3250
2023	3100
2024	??

Selityksiäkin tälle rankasti laskevalle ”kehityskaarelle” on – ja paljon! 😀 , mutta enpä nyt tänään ja tässä ryhdy niihin juttuihin. Tänä vuonnahan on nyt nimenomaan tarkoitus keskeyttää aleneva trendi. Tavoite tälle vuodelle EI siis ole saavuttaa nippa nappa 3000 kilometriä, vaan pikkuisen parantaa viime vuodesta.

Olen siis kalkyloinut, ottaen huomioon aiotut pyörättömät ajanjaksot mökillä ja reissuissa ja olettanut, että erilaiset kiputilat ja sairastamiset eivät tule keskeyttämään aktiivista sykkelöintiä, että tänä vuonna ajelen pitkin poikin Oulun ja naapurikuntien pyöräteitä yhteensä 3 250 kilometriä. Ja joutunette/saatte lukea raporttia näiltä retkiltä. Löytäisinpä jotain uusia juttuja. Oisko kellään vinkkejä pyöräretkikohteista?

Tämän postaukseni artikkelikuvassa yllä näkyy, kuinka olen jo kalenteriini tehnyt taulukon kilometrimäärän kontrolloimiseksi. Ihan vastaava oli hiihtokilometrejä varten. Kalenteroinnista voisinkin joku päivä kertoa lisää… 😀

Jos olen pyörän kanssa liikkeellä keskimäärin viitenä päivänä viikossa (minähän en, kun kerran ei ole pakko, eikä edes välttämätöntä, pyöräile sateessa) lokakuun alkupuolelle asti, niin keskimääräinen päivämatka on noin 22 km. Ei millään muotoa pitäisi olla mahdotonta, semminkin kun näinä kevät – kesä – syyskuukausina en juuri autoa käytä – poislukien mökkireissut ja muksujen kanssa liikkumiset. Ja nyt on jo ensimmäinen sata kilometriä lähes kuljettuna.

Aloituksen riemua ja intoa siis on tänäänkin ollut!