Liikkuminen

Home Liikkuminen (Page 4)
Showing: 31 - 40 of 288 RESULTS
Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Pyhäpäivän parempi patikka

Tälle päivälle suunniteltiin edellisiä päiviä lyhyempi lenkki; ”sellainen sunnuntaipatikka, – – –  käydään vaan Kiilopäällä.”

Niin tehtiin, mutta tulipa siitä aika ikimuistoinen.

Tänään siis kavuttiin – taas kerran – Kiilopään huipulle. Ei koskaan ennen marraskuussa.

Ehkä siksikin ikimuistoinen:

”Kohti ääretöntä ja sen yli!” – tunne pitkästä aikaa.

Kuinka kaunista ja vaikuttavaa siellä oli marraskuisena pyhänä: näkyvyys oli huikea, aurinko oli puolenpäivän jälkeenkin, yhden aikoihin, vielä melko korkealla ja kaamos tuntui ainakin tuolla olevan kaukana, lumi ja puiden oksat kimmelsivät kristallisina.

 

Kulkijoita vähän, aika tyventä, vähän epätodellistakin. Lapin luonto! 💙

Tänään ei yhtään haitannut latujen puuttuminen, ehtiihän tuota taas ensi vuoden puolella hiihdellä.

Näiden kuvien myötä vielä FB:n Saariselkä-ryhmään kalenterimainos, tilauksiin vastatessa ja niitä kirjatessa onkin sitten iltapäivä mennyt, mitä nyt tehtiin myskikurpitsasoppaa ja vähän muuta ravitsevaa nälän karkottamiseksi.

Viikko on täällä jo vierähtänyt ja nyt kiitollisena siitä, ettei tarvitse kohti Oulua vielä lähteä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Pyhäinpäivänä tunturin juurella

Mökkipäivinä on aamuisin tovi mietittävä, – mikä viikonpäivä, mille ryhdytään?

Aika pian olimme kalenterissa oikeassa kohtaa ja totesimme, että päivän tärkein toimi olkoon ulkoilu. Ensin aamupäivä pieniä arkisia puuhia, ja koska pakkasta oli yön jäljiltä aika lailla, odottelimme melkein puolille päivin, että mihinkään liikuimme.

Tänäänkin lähdimme minun valitsemalleni reitille: aattelin ja toivoin, että Iiskonlammella, sen ”takana”, Iisakkipään alarinteillä, voisi olla vielä sulavesiä, lampareita, pulputtavia puroja, suojaisia notkelmia. Sinne siis.

Jätimme auton kappelin parkkiin, olisi ollut näin pyhäinpäivänä hyvä käydä sisälläkin, mutta lukittu oli pikku kirkko. Sen vierellä on pieni hautalehto, tuhkien sirottelupaikka, muisto- ja hautakivi, ja sinne kävimme viemässä kynttilöitä läheisille menneille, – nimenomaan niille, joille nämä maisemat ovat olleet tärkeitä. Aika monen kanssa tuli hiljaa kuulumiset vaihdettua…

Sitten luontoon. Kappeli, temppeli, hiljentymispaikka, pyhä paikka, ilon ja elon paikka on sekin. Vuosi vuodelta tärkeämpi. Niin tänäänkin, jolloin luonto on jo valmis talven kestävään hiljenemiseen, pakkasen alle taipumiseen ja värien vähenemiseen.

Talven tullessa purot pulputtavat, mutta vettä ei juuri näy. Miten se voi jäätyä noin  (yläkuva)?

Siellä missä alkukesän patikkapolun varressa on sammakoilla kosiomatkansa kohokohta ja missä silloin kuuluu hillitön kurnutus, on nyt marraskuun alkupäivinä jäähilettä ja puron äänen kuulumista on melkein etsittävä. Saraheinät kimmeltävät, aurinko paistaa sittenkin!

Varjot ovat pitkiä ja auringon säteet kulkevat maan pinnalla vaakasuorassa, kunnes kolmen jälkeen häipyvät kokonaan. Tulee pimeä. Harmaan kautta pimeä.

Mutta missä on sininen hetki? Miksei sitä tähän aikaan vuodesta täällä näy? Miten se syntyy, mikä sen saa aikaiseksi? – Marraskuun lopussa tiedän sen täällä olevan, mutta miksei nyt? Sitä kaipailin tänään ja sytyttelin mökkipihaan vielä loputkin liiteristä löytyvät lyhdyt. Ei ole punaisten lyhtyjen piha meillä, on pienten, monien vuosien varrella hankittujen monien pikkulyhtyjen piha.

~~~~~~~~~~~~

Kun on liikuttu, on ´lupa’ ja ilo saunoa ja syödä hyvin. Niin ainakin tänään.

Ystävältä saatu risottopussi ”Zucca e amaretti” oli tänään käytettävä. Kurpitsaa ja amaretti-keksejä sekä mausteita risottoriisipussissa. Ihan täydellinen halloween-pyhäinpäivän kahden hengen juhlaruoan ”puolivalmiste”. Eilisen paistin jämät jalostin pistaasi-pinjansiemen-maldonsuola-oliiviöljy-tahnalla, joka syntyi laittamalla nuo kaikki ainesosat mortteliin ja murskaamalla tahnaksi. Johan oli ihan juhlaruoka patikkapäivän illalla.

Juuri nyt kaikki hyvin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Lumettomassa tunturissa

Lunta ja latuja odotellessa voi vielä hyvin patikoida.

Tänään  – kuten tällä kaudella monta kertaa ennenkin – etsittiin ja löydettiin taas uusi kohde. Kuusipää on toki tuttu, se on niin kesällä kuin talvella, syksyllä ja keväällä käyty tunturi, mutta tänään käveltiin sen ”taakse” (kiitos taas kerran vinkistä ”Lähes naapuri”, BTW: aurinkolaseja ei näkynyt).

 

Kuusipään huipun (388 mpy) jälkeen loivaa laskua kunnes lopulta olimme kurun pohjalla.

Siellä on myös pieni lampi: Alajoenlampi, oikein viehättävä paikka. Siellä oli ihan tuuletonta, toisin kuin tunturin laelle vastatuuleen noustessa. Melkein kympin lenkki siitä saatiin, ja sykekin nousemaan kun paluureitille lähtiessä korkeuskäyriä oli aika tiuhassa – ei ihan selälleen kaatumisen vaaraa sentään.

Tunturissa ei näkynyt muita, ei edes poroja. Niitä on pieni parttio pyörinyt koko päivän, ja jo eilenkin, pihapiirissä ja lähimetsässä.

Näissä kuvissa aurinko keskipäivän korkeudessa; kaamoksen alkuun on vielä yli kuukausi, joten valoa on. Keskipäivällä ainakin. 😉

 

 

Hyvä päivä tänäänkin.

Liikkuminen

Pyöräilykauden lopulla

Kuudes sähköpyöräilykesä alkaa olla lopuillaan. Sää sallisi vielä kulkemisen, sillä vielä ei ole jäisiä baanoja tai metsäpolkuja, ei vihmovia pakkasia, eikä juuri sateitakaan, mutta tässä on taas pikku reissu ja mökkiviikot edessä, joten Helkamani joutaa pian jo talviteloille.

Näinä kuutena kesänä olen ajanut yhteensä lähes 22 000 km pyörällä. Tälle kesänä vain 3000 km, mikä on muutama sata kilometriä vähemmän kuin mitä keväällä toivoin kalenteriini saavan. Toisaalta olen ajellut sen 20 – 40 km melkein kaikkina niinä päivinä, jolloin olen ollut Oulussa ja kun olen ollut terveenä. Vain muutamana kertana sade tai joku meno/juhla/perhepäivähoito on pitänyt minut pois pyörän selästä.

Mökkireissuja pyöräilykaudella on ollut jo kolme (= 36 vrk) ja ensi viikolla neljäs. Lisäksi Gardan reissu ja kolme Helsinki-Järvenpää -piipahdusta, joten poikkeuksellisen paljon ollaan oltu pois kotoa ja pyörän luota.

Ja kesäflunssia! Onko koskaan ennen ollut kolmea yhtenä kesänä? Eka heti Gardan jälkeen alkukesästä, sitten elokuun ”pikku”korona ja nyt jo yli kolme viikkoa aaltoillut tauti, joka vaati viime viikolla jo antibiootin hakemisen (poskiontelot).

Eikös kuulosta jo jonkun oikean urheilijan surkean kauden selitysten hakemiselta? 😂 – Any way, kaikesta huolimatta, olen oikein tyytyväinen kauteen. Vähän kyllä harmittaa kun on jo kohta ohi: rospuuton alkaminen merkitsee liikkumisen vähenemistä, mikä ei ole hyvä asia.

Parinkymmenen kilometrin lenkki (ilman kameraa :D) kestää aika lailla tasan tunnin. Koiteli-, Turkansaari-, Kempele- tai Virpiniemi-Haukipudas -lenkit (30 – 50 km) sisältävät usein pysähdyksen (cappuccino tai jätski), joten niillä vierähtää hyvinkin kolmisenkin tuntia. Ne ovatkin usein enemmän sellaista retkeilyä kuin ”kuntopyöräilyä”. Molemmat mukavia.

Yllä oleva pieni mäki on Toppilansuoran meidän päässä, – taustalla näkyy minun kansakouluni. Tästä on meille matkaa puolitoistakilometriä. Tällä tiellä olen kulkenut suunnilleen koko ikäni. Pyörällä, autolla, onnikalla, kävellen, juostenkin joskus. Nyt on taas siirryttävä tepasteluun ja autoiluun. Pyörä huoltoon ja minä odottelemaan lumia ja latuja.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Bures boahtin, amici!

Tiistaiko? Vai perjantai? Ei sillä väliä. On aurinkoista, lämmintä. Aamusella hyvissä ajoin olimme Kiilopään juurella valmiina kapuamaan tunturiin …

Kohti Niilanpäätä.

Ekan kerran käyty melkein sama lenkki jo 2011  ja minä olen käynyt viimeksi huhtikuussa. Sää ja maisema aika lailla erilainen silloin ja tänään!

Ruska taitaa nyt olla hehkeimmässä loistossaan juuri nyt: 10.9. klo 12. 😀

Melkein kolmen tunnin patikan saimme tehdyksi. Melkein ruuhkaa oli patikkapolulla, mutta kapusimmekin tunturin laelle (Niilanpää 401 mpy), jossa lämmin mutta kova tuuli.

Edelleen ainutlaatuista ovat nämä säät.

 

~~~~~~~~~~~~~~

Bures boahtin. Saameksi, italiaksi. Tervetuloa, ystävät!

Juuri noin sekaisin se kuuluikin toivottaa illansuussa Oulusta tulleille ystäville. Ihan tällä kokoonpanolla ei ennen olla Hangasojalla oltukaan. Ja nytkin meistä puuttuu yksi. Yksi meidän kuuden hengen amici-poppoostamme, yksi jolle jouduimme jättämään hyvästit alkuvuodesta. Ikävä on. Mutta elämä jatkuu. Nyt me viidestään muistellaan ja tehdään muistoja. Tänään vielä vain mökillä, huomenna tunturiin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Löysimme sateenkaarenpään!

Taruja ja satuja sateenkaaren päässä olevista kulta-aarteista on olemassa monissa kulttuureissa. Ne perustunevat germaanisiin kansanuskomuksiin, joista se on kantautunut myös Suomeen ja Pohjan perille.  Muinaiset keltit uskoivat, että sateenkaaren avulla löydetyt aarteet edustivat viisautta.

On selitetty, että tarinat sateenkaaren päässä olevasta kullasta saattavat olla peräisin ilmiön väreistä, sillä keltainen ja oranssi ovat siinä aika hallitsevia, vaikka ulkoreuna onkin punainen ja sisäreuna vihreänsininen.

Me ei oikeastaan edes etsitty sateenkaarenpäätä, semminkin kun ei ole ollut sadettakaan, mutta löydettiin kuitenkin Sateenkaarenpää ja siellä todellakin oli kultaa! Ja kiviä, korundeja, valtauksia, geologista tietoa ja mies, joka on jo 30 vuosikymmentä ollut paikan isäntä. Matkalla meidän mökiltä Saariselän keskustaan on matkaa seitsemisen kilometriä ja sen varrella on tienviitta, jossa lukee Sateenkaarenpääntie. Koskaan ei olla sinne ajeltu, ei pyörillä, ei autolla.

Tänään ajettiin, tien alkuun ja sitten jatkettiin kävellen tietämättä kuinka kauan pitäisi kulkea, että saapuisimme sateenkaarenpäähän. Vähän toistakilometriä kuljettiin. Käytiin katselemassa Laaniojan varrella oleva paikka, jossa oli parikin kultavaltausta ja isohko alue mökkeineen, talouskeittiöineen, kaikkineen selvästikin suunnattu turistiryhmille, -tarjolla kullanhuuhdontaelämyksiä siis! Ja se on ollut siellä jo pian kolme vuosikymmentä, eikä meillä ole ollut mitään tietoa.

Rohkenin mennä paikalla olleelta mieheltä kyselemään muutamia kiviin ja geologiaan liittyviä juttuja, joita olen yrittänyt selvittää netistä, mutta vähän on ollut epäselvää, mm. mitkä kivet lopulta ovatkaan granuliittia ja onko punainen väri kivien pinnassa todellakin rautaoksidia kuten luulin. Ja kannattihan se rohjeta!

Me saimme opastuksen, juttutuokion, kivien esittelyn, granuliittien tunnistamisen opetusta, kivien hionnan, kullanhuuhdonnan, tulivuorten liikeiden ja Lapin kultakenttien historian oppitunnin.

Sateenkaarenpäässä on sellaista. Olipa mahtava kohtaaminen!

Patikalle ehdimme sen jälkeen.

Tunturissa oli lämmintä, leppeän tuulista, … En edes yritä selittää, kun se jää kuitenkin vajaaksi. Ehkä muutama kuva antaa välähdyksen ruskasta, patikoinnin ilosta ja lämmöstä.

Lappi Liikkuminen Makrokuvaus Mökkielämää Valokuvaus

Laanilan kvartsikalliolla – ja Nellimin retken kuvat

On ollut aurinkoinen, epätodellisen kesäinen, lämmin syyskesän päivä, joka on vietetty ulkona, pikkupatikalla, mökkipihassa, metsäretkellä, Tuulensuojassa pitkälle iltapäivään ja saunan lämmitykseen asti.

Aamupäivällä lähdimme Laanilan kultareitille, jonne ”virallinen polku” lähtee nelostieltä ja joka on kävelty ja pyöräilty varmastikin kymmenen kertaa, ainakin. Mutta nyt mie halusin kulkea kultamaille ja nimenomaan Valkiankivenkalliolle eli Laanilan kvartsikalliolle meidän oman mökkipuron vartta seuraillen.

Nyt en ole enää varma, oliko sittenkään hyvä idea: näimme, kuinka kullankaivajat ovat myllänneet ’meidän’ puron rannat ja kristallisen pohjan. Aika karun näköistä oli jälki pitkällä matkalla. En halunnut edes kuvata moista.

Mutta Valkiankallionojan kohdalla ja kalliolla Canon sai taas olla taltioimassa paljon kaikkea hyvää ja kaunista.

Mie olen käynyt Kultareitin varrella olevalla kvartsikalliolla aiemminkin (2019 kuvailemassa kuvatoimistolle) mutta Pehtoori ei.

Siellä kyllä kannattaa ehdottomasti käydä: Kvartsikallio on laaja ja valkoinen!

Niinpä viivähdimme siellä hyvän tovin. Semminkin, kun mieheni järjesti minulle luentotilaisuudenkin.

Reitillä oleva retkiseurue halusi kuulla kultaryntäyksestä ja Kulta-Jaskasta, ja miehenihän se lupasi, että minä voin kertoa. No kerroin sitten mitä muistin. Pieni pala Lapin historiaa -kirjaa tehdessä näitä juttuja tiesin ja etsin, muistinkin, mutta enhän enää….  Kaikkea sitä.

 

Vielä paluu eiliseen Nellimin retkeen

Ja kun kerran eilen lupasin, niin nyt. Eilisen retkipäivän postaukseen liittyvät kuvat ja selityksiä niihin…

Jos kuvaupotus ei tässä postauksen yhteydessä aukea, klikkaudu kuviin tästä

”Kuvatekstit” = alla olevat tiedot olen poiminut Nellim-sivustolta.

Nellim

Nellim on inarinsaamelaisten kylä jonne tuli itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä suomalaisia savottatyöläisiä sekä myöhemmin Petsamon kolttasaamelaisia. Erä, asuttivat alkujaan inarinsaamelaiset ja 1920- ja 1930-luvuilla he saivat seuraa suomalaisista savottatyöläisistä ja Petsamon kolttasaamelaisista. Nykyisin eläväisessä erämaakyläksi kutsutussa taajamassa asuu alle 200 asukasta.

Uittoränni

Nellimin seudulla on ollut suuria savottoja 1930-luvulla (500 miestä parhaimmillaan) ja heti sodan jälkeen. Atif-metsäyhtiö rakennutti 1929 Keskimöjärven uittorännin matalien koskiosuuksien yli Nellimjärvelle, josta puut jatkoivat matkaansa Inarinjärvelle ja Paatsjokea myöten Jäämeren rannalla Norjan Elvenissä sijainneelle sahalle

Nellimin ortodoksinen kirkko

Nellimin ortodoksinen kirkko on pyhitetty pyhälle kolminaisuudelle ja Trifon Petsamolaiselle.
Kirkko on rakennettu vuonna 1987 alkujaan rukoushuoneeksi, ja vuotta myöhemmin metropoliitta Leo vihki sen kirkoksi. Kirkon suunnittelussa on käytetty esikuvana Petsamon yläluostarin kirkon vanhaa osaa. Eilen se ei ollut auki. Mutta hautausmaalle pääsimme. Se oli kuin Näätämön hautalehto pienoiskoossa. Pidin kovasti.

Tsarmitunturin erämaa-alue

Tsarmitunturin erämaa-alue on pienehkö tunturierämaa Venäjän rajan sekä Ivalosta lähtevien Nellimintien ja Raja-Joosepintien välissä. Sen ”profiili” on aivan erilainen kuin Saariselän tai UKK-puiston. Tunturien laet ovat puuston peitossa, paljakkaa, puutonta tunturinlakea ei ainakaan tielle näkynyt missään.

Rautaportti

Rautaportti on lahdelmassa sijaitseva n. 15 metrin korkuinen kallioseinämä ja se oli sotien aikaan (1939–1944) strategisesti tärkeä. Lahden molemmille puolille rakennettiin linnoituksia Jäämerelle johtavan tien puolustamiseksi. Alueella on vielä paljon toisen maailmansodan aikaisia rakennelmia.

Paatsjoki

Nellimin päätie kulkee kylän jälkeen aivan valtakunnan rajalla ja muutama kilometri Nellimin jälkeen on pitkä ja massiivinen silta Paatsjoen yli. Joki virtaa vapaana Venäjän puolelle.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Luulammelle aamupäivällä

Koko pohjoisen puoli on kohta tuntureilla täytetty. Suuria maanharjoja on toisensa takana siniseen äärettömyyteen saakka. Katsot kohti koillista ja itää — koko maan ääri on tuntureista rakennettu. Korkeita köyryjä on paiskittu vierekkäin ja päällekkäin niin pitkälti kuin silmä kantaa. Maan mustiin uumeniin ne on perustettu, Manalan vierikallioihin, mutta sinisinä ne nousevat taivaan sineen taikka valkoisina piiloutuvat pilvenkumuraan. Etpä aina tiedä, tunturiko vai pilvi, tunturin takaa kohoava pilvenjönkkykö vai pilvistä katsova tunturinharja.

(Samuli Paulaharju, Sompio, 1939)

Patikka Luulammelle on tehty usein. Se on yksi lempireiteistäni, varsinkin menomatka ”jyrkemmän kautta”. Aika iso osa 11 kilometrin rengasreitistä on granuliittia, kivenmurikoita kaiken kokoisia. Hieman ikävää taivallettavaa sikäli, että on koko ajan katsottava mihin astuu.

 

 

Mutta onpahan hyvä syy kulkea hiljalleen, pysähdellen, hengitellen syvään. Tuolla tuntee olevansa tunturi-Lapissa, juuri siellä mistä Samuli Paulaharju kirjoitti. Se on vaikuttavaa. Lapin hulluus pahenee noilla poluilla, tuntureiden kupeilla.

Luulammen kahvila oli auki, joten lounaskahvit siellä. Inarinjärven siikaleipänen oli hyvä.

Sen jälkeen hyvä jatkaa paluumatkalle. Tunturituuli piti ilman raikkaana, eikkä reilusti yli 20 asteen lämpö haitannut patikointia. Kaikki oli hyvin. Kaikki.

 

 

 

 

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Lopultakin – Iisakkipäälle ja uusiakin polkuja

Aamupalalla.

P(ehtoori): Tänään siis tunturiin. Oliko ajatuksia minne?
M(inä): Haluaisin korkealle ja vettä. Tyventä vedenpintaa, tai noh, liplattava tunturipurokin kelpaa…
P: Helppohan tuo! Korkealle ja tyven järvenpinta samalla patikalla. Täällähän on paljonkin sellaisia kohteita. 😂
M: No, kunhan tunturiin.
P: Iisakkipäälle, ja sieltä sinne taakse kuruun, ja sitten paluumatkalle etsitään polku, jota ei oo kartassa?
M: Siis Pääsiäiskuruun ja sieltä jotain randomreittiä takaisin. Ei oikein innosta.
P: No mihin?
M: Haluaisin pitkästä aikaa Pyhä-Nattaselle.
P: Eikös Sompionjärventie ole edelleen rospuuttokunnossa? Liki ajokelvoton.
M: No on kai se. 🙁  Aittajärvillä ois nyt kaunista. Tosin ei ehkä vilvoittavaa tuulta, eikä tuntureita. Mutta ois varmasti hienoa.
p: No ei. Ja se on aika kaukana. Ajeltava autolla kauasa. Vellinsärpimälle?
M: Vastahan me käytiin. Enkä jaksa niin pitkää nyt.
P: Kiilopäältä sen tuttu reitti toisin päin.
M: Hmmm… Eiku Mariankurulle. Eiku ei. Olen käynyt siellä vuoden aikana ainakin puolenkymmentä kertaa ja hiihtänytkin ohi. Se on kyllä hieno, … No mutta ei.
P: Jos sittenkin se Iisakkipää – Pääsiäiskuru.
M: Ihan hyvä idea. Sinne siis.

Ja sinne mentiin. Ei mitään kilpajuoksua, helppoa tepastelua, vilvoittava tuuli tunturissa, lämmintä, eikä edes paarmoja, joita täällä tähän aikaan vuodesta helteen sattuessa on usein kiusaksi asti, jopa tunturissa, jossa harvoin sääsket ovat haittona. Tänään ei ollut haittona mitään.

 

Kolmisen tuntia kuljettiin, mikä sitten alkoi jo tuntuakin – varsinkin koska oli aika lämmintäkin. Mökin mittari näytti + 26 C iltapäivällä,  kun terassilla grillailtiin ja syötiin.

 

LINKKI  PATIKKAPOLULTA

http://pic.fi/UFXZW2PMH7

KOOTTUJEN KUVIEN  VIDEOON
(avautuminen kestänee tovin)