Aamupurolla juuri sellaista kuin toivoinkin. Aurinkoista, hiljaista, puron pulputus, kimmellys veden pinnassa.
Odottelimme nuohoojaa tulevaksi yhdeksältä, ja hänhän tulikin. Sen aikaa kun hän molempien mökkien ja rantasaunan röörit putsasi, minä aloitin pihahommat. Raiviolla* vielä paljon puuhaa…
Kymmenen jälkeen olimme Pehtoorin kanssa valmiita patikkakauden avaukseen. Ajeltiin Suomen Ladun majalle Kiilopään juurelle, ja lähdimme pienelle ”huiputukselle”. Siltäkin osin kausi siis avattu. Tepastelimme kohti Ahopään huippua ja siellä poikkesimme lähimmän kurun reunalle. Juuri samalle reunalle, jossa kaksi kuukautta sitten olin suksilla. Ja jossa kaksi kuukautta sitten oli metri lunta.
Ja tänään samassa kohdassa.
Linnut lauloivat, luonto kaunis. Ukkospilvet kiersivät, jokunen tippa vettäkin, mutta eipä haitannut meitä. Kuultiin ainakin niittykirvinen ja punakylkirastas. Eihän me niitä tunnistettu, mutta onneksi on Suomen muuttolinnut -sovellus! Kyllä on ollut mukava käyttää sitä. Niin kotipihalla, kuin pyörälenkeillä, saatikka täällä!
Toinen hyvä sovellus on Google Lens! Sillähän voi tunnistaa ja hakea rakennuksia, patsaita, koirarotuja, viinejä, sieniä, kääpiä, melkein mitä vain – ja ennen kaikkea kasveja. Tai siis minä käytän sitä eniten kasvitunnistukseen. Tänään varmistin, että olihan kuvissani kurjenkanerva. Sen olen oppinut ihan vastikään.
Ahopäältä laskeuduimme takaisin Kiilopään parkkikselle, ja ajelimme Ruijanpolun parkkipaikalle. Päätimme kävellä Sivakkaojan laavulle ja sen ohi. Josko sieltä suunnalta löytäisimme sen verran, että saataisiin korvasienikastike tämän päivän ruoalle. Tunteroisen kuljimme, metsä kaunis, laavulla Sivakka-ojan varrella lapsia leikkimässä rannassa.
Polulla hulvahti muistoja. Muistoja siitä, kun oltiin Juniorin ja muksujen kanssa käymässä laavulla. Poika kantoi tytärtään harteillaan, Apsu jaksoi itse koko pikku patikan. Muistoja siitä, kun oltiin muutama vuosi sitten ystävien kanssa valittu tämä helppo ja kevyt reitti päiväkävelyreitiksi, koska M:n syöpähoitojen jälkeen hapenottokyky oli rajallista. Muistoja siitä, kuinka syksyllä 2020 oltiin Pehtoorin kanssa kaksistaan siellä, ja äidin kodinhoitaja soitti ja kertoi, että minun olisi soitettava sairaalaan tiettyyn numeroon, mutta minulla ei ollut paperia ja kynää, joten kirjoitin puhelinnumeron polkuun tikulla. Muistan vieläkin, ehkä aina, sen kohdan. Muistoja siitä, kuinka kolme vuotta sitten olimme biologiystäväpariskunnan kanssa siellä ja löysimme kuusenleppärouskuja!
Tästä päivästä jäi muistoksi, että korvasieniä ei löytynyt, eikä jääty laavulle makkaranpaistoon, vaan päätettiin ajella mökille, ja avata oman (uuden) notskipaikan kausi. Automatkalla Kiilopään risteyksestä Hangasojantien risteyksen satoi kaatamalla (noin 5 minuuttia). Ja notskilla makkara maistui.
Patikkakauden ensimmäiset ”huiputuskivet” liitettiin Tuulentuvan makkarin ikkunan allaolevien joukkoon.
Järjestelin nuo viime syksynä uudelleen. Nyt on hyvä jatkaa kiveyksen laajentamista. 🙂
Iltapäivä oli vasta puolessa ja puhtia jäljellä, joten palasin vielä työmaalleni. Pehtoori tuli sen verran avuksi, että sytytti bensan katkuisen nuotion, kokon! Kannot, juurakot, risut, oksat. Kaikki keräämäni roska paloi, ei iloisesti eikä nopeasti, pitkälle iltaan sai tulta kohennella ja valvoa. Mutta nyt! Homma on minun osaltani ohi! Hyvällehän se sellainen tuntuu.
Kun raivioltani* palasin, ja olin käynyt saunassa ja pulahtamassa, ryhdyin viimeistelemään ruokaa (Pehtoori oli maatyöläiselle kuorinut perunat valmiiksi, suolannut lohen ja oli menossa sitä grillaamaan), korvasienikastiketta ei sitten ollut, kun niitä ei aamupäivän pikkupatikoilla löydetty, joten avasin valmiin hollandaise-kastiketetran ja kysyin mieheltä, tekisinkö salaattiin sellaisen majoneesi-jukurtti-feta-yrttikastikkeen, ja mitä toteaa mies? – Ihan turhaan, kun nyt on kuitenkin ihan vaan tiistain arkiruoka, – ei tartte mitään ihmeellistä.
Kertaan vielä: menussa oli siis Oulusta pakastettuna roudattua priimaa, grillattua Perämeren lohta, puikulaperunoita, hollandaisekastiketta ja aika moniaineksinen, iso salaatti. Vähän jäin miettimään, että olenkohan ihan pilalle miehen ruokapöydässä hemmotellut? 😄 Joka tapauksessa söimme hyvin.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
*Raivio (myös moisio, halventavasti myös raiskio) on kaadettu (raivattu) metsä tai risukko, jota ei vielä ole otettu uuteen käyttöön, kuten peltoviljelyyn tai uusien puiden kasvatukseen. [Ei ole aie ryhtyä peltoviljelyyn, puut siinä tuskin kasvaisivatkaan, mutta kunhan on siistin ja mahdollisimman luonnonmukaisen, eikä runneltun, ei revityn näköinen. Kunhan ei ole näkyvissä oksia, juurakoita ja kiviä törröttävä tietä leveämpi piennar. Kunhan meidän mökkipihaan näkyy siisti maisema. Siihen pyrin.]
