Isovanhemmuus – Sivu 3 – Tuulestatemmattua

Juhlaa kerrakseen

Isänpäiväviikonloppu. Isän päivä? – Enemmänkin lapsenlapsemme syntymäpäivää on juhlittu. Toki pappakin on päässyt osalliseksi ”juhlamenoista”. Juniorin kuopus täyttää huomenna seitsemän. Minusta hän on ollut kuin seitsemänvuotias jo kauan, mutta tottahan meillä pienet juhlat eilen, kun Eepi oli päivänsankari.

Jo aika päiviä sitten minulle tuli tilaus kakusta. Tai siis malli toivotusta toteutuksesta!

Ja minähän en ole mikään täytekakkumestari. Vain italialainen suklaakakku onnistuu kerta toisensa jälkeen, mutta että nutella-vadelma-kermavaahto-pinkki-karkkikoristelu-luomus!! Onneksi ei sentään mitään marsipaanikuvioista prinsessaa tai animaatiohahmoa toiveena koristeeksi. Kyllä taas ikävä systeriä, joka taide-täytekakkujen hallitsi! Oli selvittävä ilman apuja.

Mutta minullahan olikin ”ässä” jemmassa ihan tätä varten. Tai ylläri tai jotain sellaista: Sardinian reissulla kävimme patikkaporukan kanssa aamusella Baja Sardinian Supermercadossa, josta etsin paitsi vettä, pähkinöitä ja Gatoradea päivän patikalle, tulin myös vilkaisseeksi leivontatilpehöörejä. Ja sieltähän löytyi kuin löytyikin 7-vuotiaan kakkuun koriste.

Toissailtana yhtä aikaa kakkupohjan teon kanssa etsin tämän erikoisen kakkukoristeen, ja ryhdyin pohtimaan, miten se toimii! Eikä paketissa mitään ohjeita, vain varoituksia, että ei lapsia lähelle ja että ei saa syödä! Kaikki katastrofin ainekset siis valmiina!

Kun ei ollut harjoituskappaletta, niin päätin riskeerata, ja niinpä tämä etelän tuliainen laitettiin hunajamelonin, ei siis täytekakun päälle. Eikä mennyt ihan viittä minuuttiakaan 🙂 kun se saatiin syttymään. Ja sehän paloikin kauan!

Pieniä iloja! Hyvät synttärit muutenkin.

Tulisuihkulta välttynyt kakkukin kelpasi, – tosin Nutellaa taisi olla vähän liian vähän. 🙂

Liikkuva lomanen Vuokatissa

Kolmas yhteinen kylpylälomanen vietettiin Vuokatissa: 10-vuotias (Apsu) ja 7-vuotias (Eepi) haettiin torstaiaamupäivänä äidiltään Haukiputaalta ja lähdettiin kohti Kainuuta, Vuokattia ja Katinkullan (Holiday Club) lomakeskusta. Siellä vietettiin joskus 1990-luvun lopussa muutamia kertoja lasketteluviikonloppuja omien lasten kanssa. He olivat silloin suunnilleen samanikäisiä kuin nämä tämänkertaisen reissun matkaseuralaiset.

Aiemminhan me on Aan ja Een kanssa käyty kaksi kertaa käyty Kalajoella, jossa on vietetty muutama kylpyläpäivä, mutta nyt oli päätetty mennä Vuokattiin. Ja jos lapset saavat päättää, niin sinne mennään seuraavallakin kerralla, jonka he toivovat olevan pian.

Meillä oli siis hyvä pidennetty viikonvaihde (to – su) Katinkullassa kaikkien aktiviteettien parissa. Perjantai-iltana lasten iloksi myös isänsä liittyi seuraamme.

Katinkulta oli odotuksia parempi. Asuimme ”uudessa siivessä” ja meidän kolmio-huoneisto kylppäreineen, keittiöineen ja saunoineen oli oikeinkin siisti, tilava, valoisa ja toimiva meidän poppoolle. Saunaa ja keittiötä ei kyllä tarvittu, sillä kylpylä ja ravintolat olivat meillä päivittäin käytettävissä ja käytössä.

Kylpylässä uitiin, polskuteltiin, lilluttiin, kelluttiin, laskettiin liukumäkiä – lasten mielestä ”vaan” – pari tuntia joka päivä. Pelattiin biljardia ja pelattiin sulkapalloa.

Pojat kävivät 18-väyläisen frisbeegolfradan kiertämässä. Se oli friba-friikille Apsulle ehkä reissun kohokohta. Hyvin poika kiekkoja jo heittää. Repullinen niitä selässään kulki ja isäänsä haastoi, – ja pärjäsi!

Sillä aikaa Eepi ja minä ulkoiltiin Vuokatin Urheiluopistolla ja leikkipuistossa.

Pehtoorin kanssa kävimme lyhyellä lenkilläkin; golfkentälle pääsi kävelemään. Vuokatinvaaralle jäi tällä reissulla kapuamatta, sillä päivät olivat liikkumista täynnä muutenkin, eikä sateinen sääkään houkutellut patikalle.

Mutta kierrettiin lasten kanssa myös lomakeskuksen sisätiloissa oleva rastikierros: aika hyviä tehtäviä oli kahdeksalla rastilla. Ja palkinnot saatiin hakea respasta.

Lauantai-iltana keilattiin ja shuffleboard´iakin kokeiltiin.

Syötiin Classic Pizzaa, käytiin O´Learys-sporttibaarissa hampurilaisilla ja ensimmäisenä iltana syötiin buffetpöydästä päivällinen. Erityismaininnan ansaitsee Robets Coffeessa (se on yksi kylpylähotellikompleksin neljästä ravintolasta) myytävä gelato!!

Hyvä kohde oli Vuokatti! Lapset ovat jo ´tilanneet´ seuraavan reissun. Mieluusti lähdetään toistekin!

Isovanhemmuus

Vasta keskikesällä alkoi kesä

Kesäkuussa oli aika lailla menemisiä, tekemisiä, tapaamisia. Oltiinhan kuukauden kakkosviikolla parin päivän Hailuoto-reissulla Amicien kanssa, sen jälkeen juhannusta edeltävä viikko ja juhannusaatto vietettiin Juniorin ja lasten kanssa Hangasojalla. Ja meillä Pehtoorin kanssa kului sitten vielä seuraavakin viikko mökkeillessä, pääosin pihahommissa.

Viikonlopuksi palasimme mökiltä kotiin. Perjantaina oli paluupuuhia (puutarha, pyykit, paperit, postit, pyöräilyä ja paljon päivitettävää) ja monenlaista viikonlopun valmistelua. Kaksiviikkoisen mökkireissun, Oulun kesäkuun ja sateisten päivien jälkeen tuntui kuin olisimme joltain aavikolta tultu viidakkoon. Kaikkialla rehevää, vihreää, kukkivaa, kesäistä, kaunista ja kukoistavaa.

Kotiin paluulle oli puutarhaa tärkeämpiäkin syitä: Emmiliini ja vanhempansa tulivat lauantaina Ouluun. He olivat kolme päivää täällä, ja tänä aamuna lähtivät toiseen Oulun mummulaan muutamaksi päiväksi ennen kuin ajelevat heinäkuuksi Hangasojalle kesäloman viettoon. Täysiä päiviä on ollut.

Sunnuntaina vietettiin ”after-juhannusta”, Pehtoorin nimppareita ja Emmiliinin 2-vuotissynttäreitä, – vähän etuajassa kylläkin. Ja ennen kaikkea vietettiin perinteisiä kesäkekkereitä yhdessä kolmen sukupolven kesken. Viimeiset 10 vuotta perheen pienet kesäjuhlat ovat useimmiten olleet meillä juuri juhannuksena, sitä ennen usein vuorotellen systerin kanssa järjesteltiin äidin synttäripäivällinen heinäkuun ensimmäisen päivän tienoilla. Joten ei ihme, että juuri nyt sunnuntaina oli taas iso ikävä sisartani – pöydästämme, seurastamme puuttui jotain tärkeää.

Tänään sitten kävinkin sekä äidin että sisaren haudalla. Kertomassa heillekin, että oli meillä ollut iloakin, valtavan paljonkin sekä juhannuksena että nyt viikonloppuna.

Paljon iloa ja hyvää yhdessä oloa. Parasta oli nähdä serkukset yhdessä: hyvin tulivat 2 v., 6 v. ja 10 v. toistensa kanssa ”juttuun”.

Oikeastaan tuntuu, että kesä on alkanut vasta nyt. Päivällä oli jo melkein + 20 C.

Isovanhemmuus Mökkielämää

Juhannuksen lopulla

Juhannuksia on erilaisia: sää ja seura, paikka ja perhe, juhla ja juomat määrittävät usein sen, millaiseksi keskikesän vietto muotoutuvat, – jopa eskaloituvat.

Meillä tänä vuonna erilainen kuin koskaan ennen. Monena viimeisenä (ainakin) kymmenenä vuonna ollaan oltu Oulussa, Rantapellon helteessä tai edes jonkinlaisessa kesässä, enimmäkseen perheen kesken, parhaimmillaan ainakin kolmen sukupolven kesken, monena vuonna systeri mukana (emme unohda niitä kakkujaan(kaan)!). Oltu vesisotasilla, grillailtu, avattu joku huippu viini, syöty erityisen hyvin…

Tänä vuonna meidän ´kesälomavviikko´ huipentui eiliseen iltaan, jolloin Juniori ja lapset olivat vielä seuranamme. Viikko yhdessä vierähti nopeasti. Ei avattu huippuviiniä, ei grillailtu, ei oltu vesisotasilla, ei ollut systerin kakkua. Mutta hyvä päivä oli. Ei pakahduttuva, mutta hyvä, levollinen, muistiin jäävä. Tuskin unohdan.

Apsu sai isänsä kanssa lämmittää saunan melkein joka päivä (kuinka se olikaan tärkeää!!). Molemmat taisivat viikon aikana saunoa joka ilta, Apsu kävi myös pulahtamassa purossa, jonka lämpötila oli juuri ja juuri yli +6 C: ”Kona isäntä”, kuten kehu kuuluu. Eepikin pulahteli alkuviikosta. Joka tapauksessa lapset ottivat rantasaunan omakseen.

Klapiprojekti oli tärkeää yhteistä tekemistä.

Samoin korvasienten poimiminen: eilen olimme yhdessä ”iltametsällä” ja molemmat lapset ilokseen löysivät yhden sienen. Opettivat isälleenkin, millaisista paikoista niitä kannattaa etsiä. Kaikkinensa tuo yhteinen muutaman kilometrin tepastelu aurinkoisessa metsässä oli mahdottoman hieno juttu, hyvä hetki – ainakin mummista. [Korvasienistä: Pehtoori kävi tänäänkin, mie ryöppäsin ja kyllä meillä ainakin, edes, joulupöytään muhennos tehdään. Kaikesta huolimatta.]

Tankavaaran retkipäivä (torstai) oli lapsista ehkä parasta koko viikolla. Ainakin intensiteetti tekemiseen oli ylivertaista. Molemmat lapset (Eepi iskän avustamana) saivat vaskattua pienet ”hengettömät” ~ kultamuruset ja ne talletettua pieneen putkiloon. Nyt ne ovat aarteita! Kullanhuuhdontaa ja toki museota ja Villin lännin kylää voidaan suositella. Lasten lounaskaan ei ollut huono.

Puro ja rantasauna, pelaaminen (”Musta Pekka ragee” 😉 ), tikanheitto, makkaranpaisto notskipaikalla (josta on nautittu paljon) ja brunssit (mm. kaakao kuuluu mökkielämään kesät-talvet), Kaunispään munkit, Kuukkelin Bistron eilisen illansuun pizzat ja burgerit (A. totesi että 6/5, mutta meillä aikuisilla ehkä aika lailla varovaisempi arvio: ”Ihan hyvä”, ja eiliselle oikeinkin sopiva meininki. Taidamme Pehtoorin kanssa silti edelleen suosia enemmän Fienoa, tai siis käydä vain siellä, jos on pizzan tarve ja kunhan se taas aukeaisi. )

Ruoasta puheenollen toissapäivänen poronkäristys ja muusi! En tiedä/en muista nähneeni, että nämä kaksi ovat koskaan ennen niin antaumuksella, hiljaisina, mukisematta ja nopeasti syöneet niin paljon. En, vaikka olen toki aiemminkin heille samaa tarjonnut. Alkuruokana ollut salaatti (sen burrata) ei ollut ihan lasten ykkösjuttu. Mutta me aikuiset tykättiin. Ohje täällä.

Ja kesän ensimmäiset mansikat! Ostimme kaksi litraa Ivalon ”mansikkapaikalta”. Huolimatta siitä että ne oli tuotu läpi Suomen, Liedosta Ivaloon, ne oli todella hyviä, – toki hinnassakin pitkällä matkalla oli osansa. Mutta silti, – kannatti.

Tämä juhannus on juhlittu. Tämä kauan toivottu ja odotettu viikko oli leppoisa, nauravainen, puuhakas, ja siiinä oli paljon yhdessä olemisen iloa ja helppoutta.

Isovanhemmuus Lappi Mökkielämää

Inarin retki ja kaikille jotain uutta

Mummin ohjelmatoimisto? Vähän siltä on oma touhuamiseni tuntunut, mutta … Eipä ole mökkiseurueella ollut valittamista.

Eilen meillä oli ”kokopäiväretki”. Lähdettiin aamubrunssin jälkeen kohti pohjoista. Ivalon kautta, Karhunpesäkivelle. Sää ei tehnyt Inarinjärven rantatielle oikeutta, mutta ehkä kuusi- ja kymmenvuotias eivät olleet harmaasta säästä kovinkaan pahoillaan. Varsinkaan kun pesäkivi oli aika jännä! Molemmat mönkivät sisälle: ”eikä mua pelota yhtään”!

Pesäkiven kahvilassa(kin) etsittiin saamen lippuja. Olihan (pöhkö) mummi järjestänyt kilpailun siitä, että kumpi lapsista löytää enemmän saamen lippuja ja kumpi näkee enemmän poroja tienvarsilla tai missä tahansa. Eikö me kaikki olla lapsuutemme automatkoilla bongailtu punaisia autoja tai saabeja tai asuntovaunuja tai jotain? No joka tapauksessa: tulihan siitä pientä keskustelua, kumpi näki tai ei nähnyt poroja. Loppusuoralla kilpailu tilanteessa 35–33 oli liki äänekäs!

Palkintojen jako suoritettiin illansuussa mökillä, saunan jälkeen, ennen ruokaa, ja lopulta kaikki olimme tyytyväisiä päivän antiin.

Ette voi tietää kuinka paljon lapsiin uppoaa poronkäristystä ja pottuvoita! Voin kertoa, että paljon!

Karhun pesäkiven jälkeen matkamme jatkui kohti Inaria ja siellä tietysti Jäniskoski. Kuten kaikille muillekin ”vieraillemme”, oli se lapsillekin iso elämys. Riippusilta ON jännä. Kerta toisensa jälkeen siitä liki lumoudun! Sieltä Siidaan. Taas. Muistoja. Ja taas: tämä museo ansaitsee olla vuoden 2024 ”eurooppalainen museo”.

Marraskuussa kävimme siellä systerin ja miehensä kanssa, viehätyimme ja opimme. Eilen lasten kanssa eri näkökulma: hekin [vuosikausia mummin kanssa museoissa kulkeneet] tykkäsivät. Molemmat omalla tavallaan; kiinnostuksen kohteet erilaiset, mutta molemmille paljon! [ja luonnollisesti minulle muistoja, ikävää ja muistoja entisten päälle.]

Museokortti, jonka vakaa ja vankkumaton käyttäjä olen ollut ´aina´, ei pelittänytkään kuten piti, ja siitähän on muksuilla riittänyt riemua. Joka tapauksessa pääsimme museoon, ja tokihan me viihdyimme, katselimme, juttelimme, ihmettelimme, ihastelimme.

Paluumatkalla Ivalossa vielä monta rastia: juhannukseksi ja toki ensi viikoksikin kaikkea tarpeellista ja ilahduttavaakin.

Ja tänään, tänä kylmän juhannusviikon torstaina viiden hengen porukkamme jakaantui: Juniori & poika Kiilopään frisbee-radalle, Pehtoori mökkipuuhissa ja me Eepin kanssa lähdimme Laanilaan tepastelemaan, Savotta-Kahvilaan hakemaan kampanisuja, joita ei löytynyt, Saariselän leikkipuistoon ja sitten kokooonnuimme kaikki viisi Kaunispään Huipulle. Munkit! – ainakin osalle porukasta. Taas yhtäkkiä: osaanhan olla hetkessä. Eikä tartte muuta.

Ja mikä parasta: lapset olivat saaneet isänsä pohtimaan ajatusta siitä, etteivät sittenkään vielä huomenna lähtisi takaisin Ouluun, vaan vietettäisiin juhannusaatto yhdessä täällä. En pahastunut moisesta. Työleirimme ehtii alkaa päivän ´myöhässä´.

Isovanhemmuus Mökkielämää

Muistoja talletettavaksi

Mökkielo Hangasojalla on ollut vaiherikasta. On koettu monia uusia yhteisiä juttuja, tekemisiä muksujen kanssa. Kuljettu Aurora-polulla, käyty Kaunispään Huipulla munkeilla, kummituskämpällä, minigolfissa toteamassa, että suvussa on kilpailuhenkisyyttä kolmannessa ja neljännessä polvessa yllin kyllin. Oleiltu Tuulensuojassa, uudella notskipaikalla, todettu se oivalliseksi, purolla tehty kauneuspatoja, purettu ne, tehty uusia, uitettu toinen toistataan hienompia, itse tehtyjä laivoja…

Eikä minun illansuussa kovinkaan monta kymmentä senttiä per löydetty korvasieni tarvinnut luvata, jotta molemmat lapset lähtivät oikeasti innolla metsään, lähimmälle mahdolliselle apajapaikalle. Näin siitä huolimatta, että ainakin kolmen kilometrin lenkin kerroin olevan edessä. Ilta-auringossa sinne eilen tepastelimme ja kun muutama sieni löydettiin, oli sienestysseurani hyvinkin innokasta kulkemaan, oppimaan ja löytämään lisää. Ja oikeasti oppivatkin!

Maailman ja omat murheet unohtuivat minulta ihan täysin. Moninkertaista iloa ja valoa päivissäni.

Tänään aamupäivällä kävimme koko porukalla Urupäällä, Eepi osin isänsä hartioilla, mutta tunturissa kuitenkin. Eihän täällä mikään helle ole, mutta sateetonta ja itikatonta. Siis hyvä viettää paljon aikaa ulkona. Ja mehän olemme viettäneet.

Ja lounas!! Juniori ilmoitti jo päiviä sitten, että tänään on hänen kokkausvuoronsa, siis minulla vapaata keittiöstä! En valittanut. Ei lounasruoaksi mitään makkaranpaistoa saatikka savuporoleipiä, vaan mortadellaa, buffalaa, lombardian leipää, marinoitua tomaattisalaattia. Uuuuu… Ja lapsille oli huolella tehtyjä hodareita.

Hangasojan pulputtaessa, sopivan lämpimästi pukeutuneina, lomalaisina, syvään hengitellen… Elämä on!!

Ja ihan huippua. Huiputusreissu, joka säilyköön mielessäni, sydämessäni kauan. Olimme tänään kaksistaan pojanpojan kanssa pikku patikalla: Kiilopään huiputus oli hänellä toiveena, – jo kymmenvuotias on usein maininnut, että haluaa tunturiin, korkealle, huiputtamaan jonkun tunturin ja aamupäivän Urupää ei ollut hänestä tarpeeksi, joten …

Samaan aikaan kun Juniori ja Eepi jäivät mökille valmistelemaan iltaruokaa [salviabroileria!] ja kun minun köksäilyvapaani jatkui, he jäivät lämmittelemään saunaa ja viettämään isä-tytär-aikaa ja Pehtoori lähti korvasienimetsälle [juhannuksen muhennos on varma, – huolella valmistaen aiotaan edelleen korvasienistä juhlapäivinä nauttia], me lähdimme A:n kanssa kohti Kiilopään parkkipaikkaa ja sitten kohti huippua. Ehkä on vaikea muiden ajatella, kuinka hyvä hetki, hyvä patikka se olikaan. Mumminelämää. Parempaa en tiedä.

Isovanhemmuus Mökkielämää Niitä näitä

Muksut mökillä

Kuinka tätä päivää, tai jo eilistä, olenkaan odottanut.

Siitä on aikaa, kun mökille on Juniorin ja lasten kanssa päästy. Nyt päästiin. Kaikenlaisia muuttuvia tekijöitä on aiemmin ollut, mutta nyt!

Teimme matkan rauhallisesti. Eilen aamulla lähdettiin aurinkoisesta Oulusta, poikkeuksellisen paljon ´pit stoppeja´ (Peuran Esso´, jossa Lokki Joonatan EI ollutkaan paikalla, Rollossa French & Burgerissa (”taivallista ruokaa” totesi Apsu) ja vielä Porttipahdassa Cafe Hariannassa jätskillä). Lappi näytti lupaavalta, muksut jaksoivat matkan oikeinkin hyvin.

Saavuimme itikattomalle Hangasojalle neljän aikoihn, ja jo kolmen tunnin jälkeen lapset olivat – hihkuen – ehtineet käydä purolla, noin kymmenen kertaa, tehdä ensimmäiset kaarnalaivat, ruokkia lintuja, kurkata kellariin, olla lämmittämässä saunaa, kokeilla saamelaisten rumpua, kuunnella lintuäänikirjaa, syödä herkkuja, haastaa pelaamaan yatsia, järjestää tikkakisan, nähdä oravan, ihmetellä liiteriä, heitellä kiviä puroon, kokeilla ainakin viisi kertaa veden lämpötilaa, – ja sanoa, tai paremminkin huudahtaa/huutaa ”Mummiiiiiii”.

Myös iskä ja pappa pääsivät jakamaan lasten iloa, saunomaan ja syömään yhdessä: notskimakkara oli ilo ja riemu. Saatikka vaahtokarkkien paistaminen. Ja kuinka tärkeitä omat kuksat ja (A:lle) puukko olivatkaan. Ihan eränkävijöitähän nämä!

Tein kaikkeni ollakseni hetkessä, – niinkuin koko päivän tänäänkin.

Kaunispään munkeilla kävimme, uusi Kuukkeli ja sen Kesport ja tilpehöörikauppakin käytiin aamupäivän sadekuurojen aikana katsomassa. Kierreltiin kylällä ja aika hyvin lapset muistivat tutut jutut parin vuoden takaisen edellisen reissun jälkeen…

Tänään ehkä paras hetkeni oli, kun jossain välissä tullessani takaisin pihalle, kahdesta eri suunnasta kuului ”Tuu mummi tänne!”

Onnen päivä on ollut!

Isovanhemmuus Reseptit Ruoka ja viini

Perhepiirissä

Aika hurja sää tänään. Tuulinen, lumimyräkkäinen, ankea, ei sentään kylmä. Joka tapauksessa sellainen, että ei mitään intoa lähteä ulkoilemaan, vaikka olisihan se taas tarvetta ollut, – hapen tarvetta kuten tavallista. Vain kaupassa ja systerin luona kävin. Muutoin keittiössä ja koneella koko päivän.

Vihdoin sain valmiiksi Emmiliinille kuvakirjan. E:n mökkikirja vol. II lähti painoon. Mökkikirja vol. I on kuulemma liki puhki – tai siis palasiksi – jo luettu ja katseltu. Siinä, kuten tässä uudessakin, on kuvia mökin pihapiiristä, eläimistä, tontuista, nalleista, leikkipaikoista, tuntureiden poroista ja mökin E:lle tutuista ja mieluisista paikoista. Toki kuvissa myös kuvia serkuista. Koska nähdään vain harvoin ja E. ei enää ”asustele” mökillä kuten elämänsä ekana vuonna, niin edes kuvien kautta muistojen virkistämistä, muistikuvia. 🙂

Ja sitten näille Oulun lapsenlapsille jotain: perhepäivällinen vasta illansuussa, koska Apsulla oli koko iltapäivän kestänyt sählyturnaus. Neljän pelin jälkeen 9 v. oli aika nälkäinen. Toki muillekin kelpasivat home-made pitaleivät tykötarpeineen. Uusi juttu kaikkien muiden joukossa oli romanesco-kastike/soosi/tahna. Sitä nautimme tammikuun Kanarian reissulla parikin kertaa, ja viime Master Chef:ssä se putkahti taas tietoisuuteen.

Löysin tuon hyvän oloisen ja helpon ohjeen Soppa 365 -sivulta.

Kulhollisesta riittää vielä parin seuraavankin päivän ruokapöytäämme. Aika monikäyttöistä tämä on.

Isovanhemmuus Reseptit Ruoka ja viini

Laskiaistiistai – jonka ehkä muistan kauan

Laskiaistiistai kului Eepin kanssa.

Pitkä brunssi, pelihommia, humputtelua,

ostettiin herkkuja ja aurinkoisessa kaupungissa kävimme puistossakin.

Piirrettiin, pelattiin eskaripeliä,

kerrottiin toisillemme tarinoita, – elettiin hetkessä.

Mumminelämää!

~~~~~~~~~~~~~~

Illansuussa Pehtoorin kanssa laskiaisen hernekeitto!

Helposti todella hyvää, etten sanoisi melkein sofistikoitunutta keittoa,

Tuunattu hernekeitto

(Viinilehden ohje muokattu 2 hengelle)

1 tlk Jalostajan hernekeittoa
3–4 dl vettä
1 prk (120 g) smetanaa
1 rkl dijonsinappia
5 viipaletta patonkia
( tai 2 Lemppari-leipäviipaletta)
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
½ ruukkua lehtipersiljaa

Valmistusohje:
1. Kuumenna hernekeitto kattilassa yhdessä veden kanssa pakkauksen ohjeen mukaan. Anna kiehua 5–10 minuuttia.
2. Mausta smetana sinapilla keiton kiehuessa. Kuori ja hienonna valkosipulit.
3. Kuumenna öljyä pannulla ja lisää valkosipulit. Murustele sekaan leipäpalat ja paista, kunnes murut ovat rapeita ja saavat hieman väriä. Hienonna lehtipersiljan lehdet.
4. Soseuta hernekeitto sauvasekoittimella.
5. Jaa hernekeitto tarjoiluastioihin. Levitä pinnalle dijon-smetanaa, ripottele leipämuruja ja koristele runsaalla määrällä lehtipersiljaa.

Isovanhemmuus Liikkuminen

Hyvien asioiden päivä

Mummin hommia

”Aja nyt niin lujaa ku Raili-mummu silloin, ku se ajoi yksin mennessään Lapin mökille sillo kerran yöllä!”

Oltiin tulossa Apsun kanssa aamupäivällä kouluhammaslääkäristä, jossa olin häntä käyttänyt.

– Hetkinen, mitä ihmettä tarkoitat?

– No eikö Caritaksen mummu oo ajanu kaikkein nopeiten matkan mökille?

– No niinhän se taitaa olla.

Haukiputaan keskustan läpi terveyskeskuksen hammaslääkäristä takaisin koululle olisi siis pitänyt ajaa reilusti, paino sanalla reilusti, yli 100 km/h, jos olisin ajanut kuten äitini joskus 80-luvulla Hangasojalle huristeli. Tämä legendaarinen hurjastelu pojanpojalla oli mielessä siksi, että tänään oli koulullaan penkkarit, ja abiturientit olivat tulossa karkkienjakokierrokselle alakoulun puolelle, eikä A. halunnut jäädä paitsi tästä huvista ja herkuista. Hyvin ehti, vaikka ihan rajoitusten mukaisesti ajelinkin.

Tämä taisi olla jo neljäs kerta, kun oltiin hammasrauta-asioilla yhdessä. Vaikka eka kerralla meitä molempia taisi jännittää, on sen jälkeen ollut oikeastaan ihan mukava juttu. Ollaan reilu puolisen tuntia ihan kaksistaan, ehditään vähän autossa ja odotellessa jutella. Ja mummikin saa tehdä jotain merkityksellistä, kun on saföörinä ja seurana.

Helmikuun valo

Hyvin ehdin keskipäivän aurinkoiselle ladullekin. Ei aurinko vielä kovin korkealle nouse, mutta tänään se paistoi muutaman pakkasasteen säässä siniseltä taivaalta. Eilisen myräkän ja aamuisen latukoneen jäljiltä latu Kuivasjärveltä (Saaran tallin nurkalta) Auranmajalle oli aivan 10 ++ kunnossa. Metsä kaunis ja kimalteleva, mielenrauhaa suova. Helmikuu oli tänään enimmäkseen lempeä ja tavallaan lämminkin.