Eilen lauantai-iltana (7.2.) sain jo pitää tyttärentytärtäni sylissäni. Ja katsella, kuinka isosisko oli haltioissaan.
Kaksi päivää vanha vauva on ihme, ja vaikka vauva pienenpieni onkin, niin ihme on valtava, hetkeksi sydämen täyttävä.
Mumminelämää vol. IV
Järvenpää 6.2.2026 klo 12.00
Olen kuin olenkin Järvenpäässä. Eikä ole flunssaa. Pääsin siis eilen lähtemään tänne, mikä ei suinkaan ollut varmaa, mutta oli jo pitkään sovittua, suunniteltua, toivottua. Alkuperäinen suunnitelma oli, että tulen tänne (junalla?) jo eilen varuilta, ihan vaan varmuuden vuoksi, vähän niinkuin päivystämään. Ja että Pehtoori tulee kanssani ainakin pidennetyksi viikonlopuksi tänne, mutta lähtee sitten alkuviikosta Ouluun ja minä jään vielä.
Mutta niinhän siinä kävi, että Pehtoorin pitkittynyt flunssa ja äkäinen yskä pistivät suunnitelmat uusiksi. Lähtisinkin siis yksin, enkä junalla sittenkään, vaan että ajelen autolla koko 570 km ja että Pehtoori tulee sitten hakemaan minut täältä pois ja vietetään yhdessä ”etelänlomaa” tyttären perheen luona ja Helsingissäkin.
Lähdin siis yksin, autolla, eilen.
Ajattelin lähteä päivän kunnolla valjettua, ajattelin, että kuvailen matkalla, että käyn ehkä Jyväskylän Pöllövaarissa syömässä, ja että illansuussa voin majoittua Järvenpään AirBnB-paikkaan, joka oli varattuna kahdeksi ja puoleksi viikoksi. Ajattelin ja suunniteltiin, että tänään iltapäivällä haen Emmiliinin (nyt 2½ v.) ja vietän iltaa tyttären perheen luona. Että lauantaina lähden Helsinkiin humputtelemaan ja ensi viikolla voin sitten viettää enemmänkin aikaa Emmiliinin kanssa.
Eihän se ihan niin mennyt!
Lähdinkin eilen varhaisessa pakkasaamussa, kuun paistaessa kirkkaana, Jyväskylään asti maisema kauniimpi kuin koskaan! Mutta minä en pysähdellyt, en kuvaamaan, en muutenkaan, vain kerran kahville ja lounasleivälle. Ja taas tien päälle. 80 km talvirajoitukset hiljaisilla, sulilla teillä tuntuivat olevan kidutusta. Olisin halunnut ajella reippaammin, olla aiemmin perillä, mutta ei. Ja koko päivähän siihen meni. Merkillisessä kuplassa tunnuin olevan….
Mutta minä ehdin kuin ehdinkin hakemaan Emmiliinin päiväkodista puolineljältä, ihan niin kuin oli alun perinkin suunniteltu.
Ja samaan aikaan toisaalla (= aamupäivällä Hyvinkään sairaalassa) 10 vrk ennen laskettua aikaa syntyi Emmiliinin pikkuinen pikkusisko. 💕 Meidän neljäs lapsenlapsi. Ja minä saan nyt mummeilla Een kanssa. 💕
Ilonpisaroita – vielä
Vaikka päivät ovat nykyisin aika tapahtumattomia, niin tänään pakkasperjantaina on ollut paljon merkityksellistä.
Neljän sukupolven kohtaamisia, yhdessä ja erikseen.
Minun anoppini, mieheni äiti, lasteni mummu, lastenlasteni isomummu täytti tänään 95 vuotta. Hän joka ei koskaan ole halunnut itseään juhlittavan, ei ole paljon mistään juhlista piitannut. Hän joka – kuten olen vuosikymmenten aikana täällä blogissani moneen kertaan kertonut (ks. alla linkit postauksiin) – on todennut: ”Ihmisellä ei koskaan ole tarpeeksi aikaa olla kotona”.
Tänään, tässä elämänvaiheessa hän kuitenkin asuu tuossa meidän lähellä hoivakodissa, ihan naapurissa siitä, missä oma äitini asui elämänsä viimeisen puolivuotta. M-mummu asuu nyt poissa kodistaan, eikä hän enää kotiaan haluaisi muistaakaan, – ei, vaikka muistaa melkein ´kaiken´. Hän osaa nyt nauttia olostaan, turvasta ja hoivasta, lastensa huolenpidosta. Ihan tykkää ”olla passattavana”. Ja se on kuulkaa paljon se!
Anoppi, joka ei koskaan, ei koskaan ole halunnut viettää omia juhliaan, vaan on juuri ja juuri on hyväksynyt äitienpäiväkukat ja yhteisesti nautitut kahvit, olikin tänään aika mielissään, kun meitä oli pieni porukka juhliaan järjestämässä ja lohileivillä ja kakkukahveilla aamupäivällä yhdessä juttelemassa. M-mummu ja sisarensa (97 v.!!) olivat sitä mieltä, että kestien lopulla olisi kuulunut olla ”lopuksi tunti tanssia” – kuten ennenkin ”kaiken maailman kokoontumisten jälkeen”.
Jäipä hyvä mieli.
Eikä minulle ollut vähäistä sekään ilo, joka iltapäivällä oli Juniorin lasten kanssa. Tässä sukupolvien välissä on juuri tänään ollut juuri nyt hyvä.
Avajaisfestarit meidän tapaan
Avajaisfestareiden aika!
Oltiin lapsenlasten kanssa katsomassa OULU2026 -avajaisfestareita.
Kyselin heiltä jo menomatkalla kaupunkiin, mitä kulttuuri heidän mielestään on, ja varsinkin Eepi (7 v.) totesi ja tiesi monta juttua, jotka voi pistää kulttuurin alle. Molemmilla lapsilla kirjat ja kirjastot olivat kulttuuria. Ja museot! Ja ei, mummi ei ollut luvannut mitään irtopisteitä tai karkkeja ”oikeista vastauksista”.
Torin putiikit ja liukumäki katseltiin ja koettiin, ja kuunneltiin mieskuoro Huutajien konserttia. Ekaluokkalainen Eepi ihmetteli ja kyseli: ”Eikö niillä mee ääni?” Huutajia kyllä kannattaa kuunnella jos siihen on mahdollisuus.
Kauppahallissa käytiin testaamassa tervaleijona-gelato, eikä edes mummin luento oululaisesta karamellitehdas Merijalista pilannut makua. Varsinkin Apsu totesi hyväksi: ”Vähän kuin laku, ja salmiakki … ja on semmonen pehmeä ja sitten joku kolmas maku?”
– No se terva. Kulttuurikaupunki Oulun jäätelössä on hyvä maistua terva. Minäkin tykkäsin ja aattelin käydä hankkimassa kotipakastimeen vastaisen varallekin.
Presidentin autosaattue poliisien sinisine vilkkuvaloinen oli myös osa kulttuurikaupunkikokemusta!
Kaupungilta lähdettiin Rantapeltoon, jonne Juniori & Miniä töistä päästyään tulivat. Menu ei ollut erikoinen, mutta ehkä sittenkin sitä parempi! Blinikausi avattu.
Hain aamupäivällä Chez flon paistamia blinejä, ja sitten samalla reissulla tykötarpeita Kauppahallista (kälyltä) ja vielä Alkosta Champagnea. Juhla kun haluttiin, niin satsasin samppanjaan. Billecartissa oli voimaa ja makua jopa poromoussen pariksi.
Olipa hyvä päivä, ilta. Nyt keskittymään huomiseen. 🙂
Kulttuurin parissa jatketaan.
Mietteet tulevassa ja menneessä
Joulurauhaa on ollut – tänään erityisesti. Olemme kaksin. Eilen aamubrunssin jälkeen Tyär perheineen siirtyi miehensä vanhempien luo, ja Emmiliini toisenkin mummin/mummun iloksi muutamaksi päiväksi.
Mutta onneksi me näemme pian uudelleen: minua odottaa helmikuussa tärkeä tehtävä Järvenpäässä! Näillä näkymin onnenpäivät ovat helmikuun puolivälissä: Emmiliinistä tulee isosisko ja mummi saa olla kaverina kun vanhemmat ovat perheenlisäystä ”hakemassa”. 🧡🧡🧡🧡
~~~~~~~~~~~~~~~~
Tänään me olimme Pehtoorin kanssa kaksistaan aamukahvin ääressä ja mietimme, josko lähdettäisiin – jo tänään – pohjoiseen mökille.
Ajateltiin, että ennen ennustettua lumimyrskyä ehtisimme perille… Todettiin kuitenkin, että hoppu tulisi pakatessa, joulua purkaessa, eikä ulkoilemaan ehdittäisi … Siispä siirrettiin lähtemistä tulevaan. Eihän meillä kiire, ei meillä enää minnekään.
Mutta ulos! Sinne halusin, sinne lähdin. Ja tänäänkin kuten monta kertaa viime päivinä kulkuni vei lopulta hautausmaalle: siellä oli tänään ihmeellinen valo. Ja helpompi olo kuin ennen joulua.
Tänään paistoi aurinkokin. Kävelin kauan…
Jouluaatto takana ja edessä
”Ensimmäinen” jouluaatto, siis meidän perheen tämän vuoden ensimmäinen jouluaatto on vietetty.
Eilen kolmen sukupolven kesken olimme koolla. Söimme yhdessä, välillä jaettiin lahjoja, jotka arvailujen perusteella olivat tuoneet tontut, mutta osa oli myös lasten mielestä vanhempien tai isovanhempien hankkimia: vaatteita, legoja ja herkkuja! Ja mikä helpotus minulle, kun R:lle tekemäni Seela-neule oli sopiva ja toiveiden mukainen, kauniin Miniän yllä oikein kaunis neule. Taisi olla 23. islanninneuleeni, – ja ehdottomasti vaikein ja isotöisin. Purin enemmän kuin yhtäkään villapaitaa tätä ennen, ja silti jäi virheitä, mutta heppahommissa kuulemma menee oikein hyvin. Ja on lämmin!! Kirjoneuleen vuoksi vähintään kaksinkertainen!
Ja ruokakin maistui. Meille perinteistä se oli, ja kaikki saivat mieluistaan, ruokavalioonsa sopivaa juhlaruokaa, ja ruokaa oli riittävästi. Muutama hyvä viini ja me kaikki olimme tyytyväisiä.
Parasta minusta oli katsella serkusten yhdessäoloa ja touhuamista. Oi, että. Eilen jopa tuntui jouluaatolta (ilman joulurauhan julistusta ja hautuumaalla käyntiä), tänään ei todellakaan ole tuntunut joulupäivältä.
Mutta ei tämä perhejoulu meilläkään suinkaan ole vielä ohi. Toki tänään olemme viettäneet päivän Pehtoorin kanssa kaksin, mutta huomenna muonavahvuus on taas isompi.
”Maa ei ole ollut kovinkaan kaunis”, vähäisetkin lumet ovat sulaneet, jäätyneet, mutta taivas tänään sitäkin kauniimpi, värikäs, tunnelmallinen. Valkea joulu jäänee saamatta, mutta jouluviikkoa eletään joulumielellä.
Lapset tekevät joulun
Perhe on lähellä, kaikki terveenä ja meillä on jo joulu.
Koululaiset tulivat jo iltapäivällä iloksemme. Tehtiin piparkakkutalo, tai siis lapset ja Pehtoori tekivät. Minä viimeistelin maiseman tekoälyn avulla.
Saatiin talo parahiksi valmiiksi kun heidän oli aika lähteä töistä päässeen isänsä kanssa kotiin, ja heti kohta järvenpääläiset saapuivatkin perille. Emmiliinikin oli hyvin pärjännyt koko päivän kestäneen monen sadan kilometrin matkan. Eikä ollut mitään vaikeuksia heittäytyä mummilaan joulun viettoon. Joulukalenterista (ks. otsikko/kalenterikuva 19) E:lla oli monta pussia avaamatta ja kaikki mummilan tontut katsomatta.
Tänään menu aika vaatimaton: puikulamuusia, runsas salaatti ja Jouluinen uunilohi. Harmittaa, etten kameraa sitä varten etsinyt esille. Se oli jouluisen näköinen ja värikäs, eikä maistunut sille tavalliselle uunilohelle. Harissa, rosmariini ja sitrus tekivät siitä jotenkin itämaisen, mutta sopivasti. Helppo ja nopea. Ei ehkä ihan joulupöydän juhlakala, mutta joulunaikaan oikein sopiva.
Meidän huominen oma ”jouluaatto” vietetään aika lailla perinteisesti, – mutta jotain hyvin tärkeää puuttuu: ensimmäinen joulu ilman sisarta koskee kovasti. Siksikin on tavattoman merkityksellistä ja lohdullista, että lapset lapsineen ovat täällä. Pienten ja vähän isompienkin kanssa suru jää taustalle, vaikka varmasti me kaikki – ehkä Emmiliiniä lukuunottamtta – yhdessä kaivataan. Minä kaipaan hyvin paljon.
Joulua jo ilmassa ja elämänmenossa
Vesitihkua aamulla, päivällä ja illalla reilua vesisadetta.
Liukasta kaupungilla ja hautuumaalla. Silti hyvä kuljeskella heti aamusta, – ulkoilutin tänäänkin Canonia.
[Sanna Koiviston Tiernapojat]
Haukiputaan koululla joulua oli paljon enemmän kuin kaupungilla: sain osallistua Länsituulen koulun joulujuhlaan Eepi-ekaluokkalaisen isän ”avecina”.
Olen tänä vuonna nähnyt Edith Piaf -baletin, Moulin Rouge -musikaalin ja Kinky Boots -näytelmän, ja on todettava, että melkein yhtä hienoja ne olivat kuin Eepin joulukuvaelma esitys. 🥰 En tiedä, missä noista liikutuin eniten. 😊
Onhan se joulu lasten kanssa kokien tavattoman mukavaa ja mieluista, tunnelmallisempaa ja tunteikkaampaa kuin ilman heitä.
Tänä vuonna joulun ”paikka” määräytyykin meillä lasten ehdoilla. Tai siis niin, että meillä vietetään kolmen sukupolven jouluaattoa jo lauantaina. Tytär, miehensä ja tyttärensä Emmiliini (nyt 2 ½ v) ajelevat jo perjantaina Järvenpäästä tänne. Koska tänä vuonna pojan lapset A. (10 v.) ja E. (7 v.) viettävät joulun äidin luona, niin me päätimme viettää yhteistä jouluaattoa jo nyt tulevana ”isäviikonloppuna”. Siis silloin molemmat lapsemme puolisoineen ja lapsineen meillä jo lauantaina. Kulkee meillä nyt nimellä ”lasten joulu” ja jouluruokapöydän ääressä meitä on yhdeksän. Jouluaattona on sitten ”aikuisten joulu”, jossa Emmiliini tietysti mukana.
Tänään on myös LappItalia -keittokirjan arvonnan aika
Annoin Netti Onnettaren (onnetar.fi) hoitaa arvonnan. Kahdeksan arvontaan osallistujan nimet syötin osallistumisjärjestyksessä lokeroon; joukossa oli tuttujakin nimiä. Ehkä puolet osallistuneista on niitä, jotka ovat näitä postauksiani lukeneet, kommentoineetkin ja arvontoihin osallistuneet (voittaenkin? joskus) yli vuosikymmenen ajan.
.. ja voittaja on! 🥁🥁🥁🥁🥁 [rumpujen pärinää] Riitta!
Kiitos osallistumisesta kaikille, ja voittajalle lämpimät onnittelut! Laitatko minulle sähköpostilla osoitteesi (reija at satokangas.fi) osoitteesi niin laitan heti huomenna postiin: ehdit ehkä saada ”joululahjakirjan”.
Joulua nyt melkein joka lauseessa.
Juhlaa kerrakseen
Isänpäiväviikonloppu. Isän päivä? – Enemmänkin lapsenlapsemme syntymäpäivää on juhlittu. Toki pappakin on päässyt osalliseksi ”juhlamenoista”. Juniorin kuopus täyttää huomenna seitsemän. Minusta hän on ollut kuin seitsemänvuotias jo kauan, mutta tottahan meillä pienet juhlat eilen, kun Eepi oli päivänsankari.
Jo aika päiviä sitten minulle tuli tilaus kakusta. Tai siis malli toivotusta toteutuksesta!
Ja minähän en ole mikään täytekakkumestari. Vain italialainen suklaakakku onnistuu kerta toisensa jälkeen, mutta että nutella-vadelma-kermavaahto-pinkki-karkkikoristelu-luomus!! Onneksi ei sentään mitään marsipaanikuvioista prinsessaa tai animaatiohahmoa toiveena koristeeksi. Kyllä taas ikävä systeriä, joka taide-täytekakkujen hallitsi! Oli selvittävä ilman apuja.
Mutta minullahan olikin ”ässä” jemmassa ihan tätä varten. Tai ylläri tai jotain sellaista: Sardinian reissulla kävimme patikkaporukan kanssa aamusella Baja Sardinian Supermercadossa, josta etsin paitsi vettä, pähkinöitä ja Gatoradea päivän patikalle, tulin myös vilkaisseeksi leivontatilpehöörejä. Ja sieltähän löytyi kuin löytyikin 7-vuotiaan kakkuun koriste.
Toissailtana yhtä aikaa kakkupohjan teon kanssa etsin tämän erikoisen kakkukoristeen, ja ryhdyin pohtimaan, miten se toimii! Eikä paketissa mitään ohjeita, vain varoituksia, että ei lapsia lähelle ja että ei saa syödä! Kaikki katastrofin ainekset siis valmiina!
Kun ei ollut harjoituskappaletta, niin päätin riskeerata, ja niinpä tämä etelän tuliainen laitettiin hunajamelonin, ei siis täytekakun päälle. Eikä mennyt ihan viittä minuuttiakaan 🙂 kun se saatiin syttymään. Ja sehän paloikin kauan!
Pieniä iloja! Hyvät synttärit muutenkin.
Tulisuihkulta välttynyt kakkukin kelpasi, – tosin Nutellaa taisi olla vähän liian vähän. 🙂
Liikkuva lomanen Vuokatissa
Kolmas yhteinen kylpylälomanen vietettiin Vuokatissa: 10-vuotias (Apsu) ja 7-vuotias (Eepi) haettiin torstaiaamupäivänä äidiltään Haukiputaalta ja lähdettiin kohti Kainuuta, Vuokattia ja Katinkullan (Holiday Club) lomakeskusta. Siellä vietettiin joskus 1990-luvun lopussa muutamia kertoja lasketteluviikonloppuja omien lasten kanssa. He olivat silloin suunnilleen samanikäisiä kuin nämä tämänkertaisen reissun matkaseuralaiset.
Aiemminhan me on Aan ja Een kanssa käyty kaksi kertaa käyty Kalajoella, jossa on vietetty muutama kylpyläpäivä, mutta nyt oli päätetty mennä Vuokattiin. Ja jos lapset saavat päättää, niin sinne mennään seuraavallakin kerralla, jonka he toivovat olevan pian.
Meillä oli siis hyvä pidennetty viikonvaihde (to – su) Katinkullassa kaikkien aktiviteettien parissa. Perjantai-iltana lasten iloksi myös isänsä liittyi seuraamme.
Katinkulta oli odotuksia parempi. Asuimme ”uudessa siivessä” ja meidän kolmio-huoneisto kylppäreineen, keittiöineen ja saunoineen oli oikeinkin siisti, tilava, valoisa ja toimiva meidän poppoolle. Saunaa ja keittiötä ei kyllä tarvittu, sillä kylpylä ja ravintolat olivat meillä päivittäin käytettävissä ja käytössä.
Kylpylässä uitiin, polskuteltiin, lilluttiin, kelluttiin, laskettiin liukumäkiä – lasten mielestä ”vaan” – pari tuntia joka päivä. Pelattiin biljardia ja pelattiin sulkapalloa.
Pojat kävivät 18-väyläisen frisbeegolfradan kiertämässä. Se oli friba-friikille Apsulle ehkä reissun kohokohta. Hyvin poika kiekkoja jo heittää. Repullinen niitä selässään kulki ja isäänsä haastoi, – ja pärjäsi!
Sillä aikaa Eepi ja minä ulkoiltiin Vuokatin Urheiluopistolla ja leikkipuistossa.
Pehtoorin kanssa kävimme lyhyellä lenkilläkin; golfkentälle pääsi kävelemään. Vuokatinvaaralle jäi tällä reissulla kapuamatta, sillä päivät olivat liikkumista täynnä muutenkin, eikä sateinen sääkään houkutellut patikalle.
Mutta kierrettiin lasten kanssa myös lomakeskuksen sisätiloissa oleva rastikierros: aika hyviä tehtäviä oli kahdeksalla rastilla. Ja palkinnot saatiin hakea respasta.
Lauantai-iltana keilattiin ja shuffleboard´iakin kokeiltiin.
Syötiin Classic Pizzaa, käytiin O´Learys-sporttibaarissa hampurilaisilla ja ensimmäisenä iltana syötiin buffetpöydästä päivällinen. Erityismaininnan ansaitsee Robets Coffeessa (se on yksi kylpylähotellikompleksin neljästä ravintolasta) myytävä gelato!!
Hyvä kohde oli Vuokatti! Lapset ovat jo ´tilanneet´ seuraavan reissun. Mieluusti lähdetään toistekin!