Mummin ohjelmatoimisto? Vähän siltä on oma touhuamiseni tuntunut, mutta … Eipä ole mökkiseurueella ollut valittamista.
Eilen meillä oli ”kokopäiväretki”. Lähdettiin aamubrunssin jälkeen kohti pohjoista. Ivalon kautta, Karhunpesäkivelle. Sää ei tehnyt Inarinjärven rantatielle oikeutta, mutta ehkä kuusi- ja kymmenvuotias eivät olleet harmaasta säästä kovinkaan pahoillaan. Varsinkaan kun pesäkivi oli aika jännä! Molemmat mönkivät sisälle: ”eikä mua pelota yhtään”!
Pesäkiven kahvilassa(kin) etsittiin saamen lippuja. Olihan (pöhkö) mummi järjestänyt kilpailun siitä, että kumpi lapsista löytää enemmän saamen lippuja ja kumpi näkee enemmän poroja tienvarsilla tai missä tahansa. Eikö me kaikki olla lapsuutemme automatkoilla bongailtu punaisia autoja tai saabeja tai asuntovaunuja tai jotain? No joka tapauksessa: tulihan siitä pientä keskustelua, kumpi näki tai ei nähnyt poroja. Loppusuoralla kilpailu tilanteessa 35–33 oli liki äänekäs!
Palkintojen jako suoritettiin illansuussa mökillä, saunan jälkeen, ennen ruokaa, ja lopulta kaikki olimme tyytyväisiä päivän antiin.
Ette voi tietää kuinka paljon lapsiin uppoaa poronkäristystä ja pottuvoita! Voin kertoa, että paljon!
Karhun pesäkiven jälkeen matkamme jatkui kohti Inaria ja siellä tietysti Jäniskoski. Kuten kaikille muillekin ”vieraillemme”, oli se lapsillekin iso elämys. Riippusilta ON jännä. Kerta toisensa jälkeen siitä liki lumoudun! Sieltä Siidaan. Taas. Muistoja. Ja taas: tämä museo ansaitsee olla vuoden 2024 ”eurooppalainen museo”.
Marraskuussa kävimme siellä systerin ja miehensä kanssa, viehätyimme ja opimme. Eilen lasten kanssa eri näkökulma: hekin [vuosikausia mummin kanssa museoissa kulkeneet] tykkäsivät. Molemmat omalla tavallaan; kiinnostuksen kohteet erilaiset, mutta molemmille paljon! [ja luonnollisesti minulle muistoja, ikävää ja muistoja entisten päälle.]
Museokortti, jonka vakaa ja vankkumaton käyttäjä olen ollut ´aina´, ei pelittänytkään kuten piti, ja siitähän on muksuilla riittänyt riemua. Joka tapauksessa pääsimme museoon, ja tokihan me viihdyimme, katselimme, juttelimme, ihmettelimme, ihastelimme.
Paluumatkalla Ivalossa vielä monta rastia: juhannukseksi ja toki ensi viikoksikin kaikkea tarpeellista ja ilahduttavaakin.
Ja tänään, tänä kylmän juhannusviikon torstaina viiden hengen porukkamme jakaantui: Juniori & poika Kiilopään frisbee-radalle, Pehtoori mökkipuuhissa ja me Eepin kanssa lähdimme Laanilaan tepastelemaan, Savotta-Kahvilaan hakemaan kampanisuja, joita ei löytynyt, Saariselän leikkipuistoon ja sitten kokooonnuimme kaikki viisi Kaunispään Huipulle. Munkit! – ainakin osalle porukasta. Taas yhtäkkiä: osaanhan olla hetkessä. Eikä tartte muuta.
Ja mikä parasta: lapset olivat saaneet isänsä pohtimaan ajatusta siitä, etteivät sittenkään vielä huomenna lähtisi takaisin Ouluun, vaan vietettäisiin juhannusaatto yhdessä täällä. En pahastunut moisesta. Työleirimme ehtii alkaa päivän ´myöhässä´.