Isovanhemmuus – Sivu 14 – Tuulestatemmattua

Lunta ja lapsia

Vain hajanaisia muistiinpanoja tästä päivästä.

– Ei olisi tarvinnut laittaa herätyskelloa… Mummi oli valmiina tunteja ennen ”aamuvuoron” alkua.
– Muumilaakson Mörkö on enemmän naurettava kuin pelottava tyyppi. Eeviksen mielestä liki hervottoman hauska, semminkin jos isoveli sitä esittää.
– Lapsille (Eevikselle) kahden viikon poissaolo kirjastosta ON pitkä aika: ”Tietysti mennään pitkästä aikaa”.
– Mäkkärillä kannattaa antaa kuusivuotiaan auttaa tilauksen tekemisessä: maskin aiheuttama silmälasien huurtuminen ja muutenkin erilaisten juoma- ja leluvalintojen (Happy Meal) tekemisessä kuusivuotiaan asiantuntemus oli ihan ylivertainen verrattuna puolisokeaan mummiin.

– Ei tarvita mitään hienoja leikkipuistoja, ei tarhanpuistoa, ei pulkkamäkiä siellä tai täällä; mummilan piha, jonne pappa on muutaman tunnin edellisen yön kertynyttä lunta kasannut isoksi mäeksi, on paras mahdollinen paikka touhuta ja telmiä: ”Luigi (Apsu) on tehnyt tunnelin! Tuu Mario (pappa) kattoon.”

– Puolen päivän jälkeen aika lenkille, kävellen kauppaan, lumisateessa, hömppäkirjaa kuunnellen.
– Taas kerran tuli todettua että kalorinen, voinen, juustoinen, oikea arborio-riisistä, juustosta ja valkoviinitilkasta tehty risotto on hyvä talvi-, lohtu-, energianpalautus-, lauantairuoka.
– Gruusialainen Saperavi-viini on rantautunut Australiaan, ja sieltä Suomeen. Kannatti tilata ja tänään avata. Marjaisa, lempeät tanniinit, paljon makua, mutta ei hyökkäävä, lämmin, laadukas, kertakaikkinen nautinto.
– Loppupäivän raukeus.

Hyvän äärellä

Joskus, aika usein, olen perustellut tätä blogin päivittäistä ylläpitoa sillä, että oli tarpeen luopua omista, yksityisistä, syväluotaavista, turhan paljon vatvovista päiväkirjoista. Että julkistamalla päivieni kulun, kirjaamalla omat tuntoni näkyville, herättämällä huomaamaan hyvät hetkeni en anna synkistelylle mahdollisuutta. Ja tämähän on toiminut!

Voiko elämässä olla mikään kovin paljon pielessä jos aamuyhdeksältä on kirjastossa kirjoista innostuneen kolmivuotiaan kanssa – humputtelemassa! Että pienen(kin) mielestä on juhlaa olla kirjojen keskellä, valita mieluisia kirjoja, monia mieluisia, istahtaa lukemaan, olla rauhassa. [Kirjaimellisesti rauhassa: henkilökuntakin tulee paikalle vasta klo 10, eikä paikalla ollut kuin yksi aikuisten puolella. Turvaväleistäkään ei siis huolta. Aamut on hyviä näinä aikona.] Siellä me istuimme sylikkäin lukemassa, katselemassa katossa roikkuvia koiramäkeläisiä. Elämä on.

Lisää iloa ja eloa päivään tuli kun hain – joukkoon mukaan – Apsun eskarista iltapäivän aluksi. Kuusivuotiaalla on jo tietyt välttelemisen hetkensä [”ei tartte tulla sisältä hakeen”, ”osaan kyllä”, ”miksi lainasitte mulle nämä kirjat” (joita kuitenkin luki pitkät tovit)].

Ja sitten ilo, kun meillä olikin temppuratailun jälkeen pieni hetki aikaa leipoa. Äkkiä resepti Valion sivuilta, ja muffinsit tekeille: kevytkerma vaihtui kinuskikermaksi. Apsu oli Kenwoodin käyttäjänä ihan ylivertainen, Eevis prosessin ylitarkastajana lahjomaton (oli maistettava taikinaa jatkuvasti). Ja valmiina muffinsit saivat varauksettomia kehuja kaikilta asianosaisilta.

No niin, oliko tässä päivässä joku murhe? – Oli siinä, iso murhe, mutta eipä nyt siitä enempää. Päivä kerrallaan.

Isovanhemmuus

Valoja ja mustia hetkiä

Tälle aamulle oli kahdeksaksi kampaaja. Pakkasaamun (- 22 C) koronan kuristama kaupunki oli autio, melkein pelottavan tyhjä, jotenkin musta. Ei ketään! Tovin ehdin kierrellä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tänään perhepäivällinen, jolle olin vähän suunnitellut blinejä. Ajattelin ostaa Kauppahallin kalakaupasta valmiita. Joten aamukampaajan jälkeen meninkin halliin – ilman muistilappua – ja siellä mietin kovasti, mitä muuta kuin savukalaa olin aikeissa ostaa… en keksinyt, ostin sitten vain rasian lime-jokirapusalaattia, aattelin, että hyvä lisuke sekin.

Kotiin tultua hoksasin, että nyt puuttuu blinit!! Missään tapauksessa en aikonut ryhtyä itse paistamaan ja käryyttämään, joten päätin kokeilla reseptiä, joka joulun alla sattui silmiin: Blinipannukakku ja savulohismetana. Ei vaadi yön yli muhimista, ei käryä, ei ole tolkuttoman rasvaista, – noh, ei kyllä vedä vertoja aidoille blineille, mutta kyllä äänin 5/5 (lapsille oli omat herkut) todettiin hyväksi. Lisukkeena oli siis myös jokirapusalaattia ja pakastimesta löytämäni purkillinen siianmätiä. Helppoa ja hyvää.

Eeviksen kanssa taas luettiin Hakkaraisia: Etsi-löydä-kirjoissa mummi ei ollut yhtä tarkka kuin Eevis, mihin tyttö topakasti kommentoi: ”Ukkomatonta, mummi!”

Iltasella olin vielä auton kanssa liikkeellä ja kävinpä kotimatkalla vihdoin Tuulentiellä katsomassa oululaisen pojan jouluvaloharrastusta. Kymmenvuotiaasta Jalmarista on ollut juttua telkkariuutisissa ja lehdissäkin, mutta nyt vasta livenä näin hänen kotipihansa valot. Niitä on paljon! Noin intohimoinen harrastuneisuus on kyllä jotenkin kiehtovaa.

Ja tasan, kokonaiset kaksi päivää kesti mun kutomiskaranteeri: nyt on vaan pakko aloittaa toiset säärystimet. Kutominen takkatulen ääressä kirjaa kuunnellen ennen nukkumaan on rauhoittavaa. Sille on tarvetta – vaikka niskajumien uhalla.

Isovanhemmuus Niitä näitä Ruoka ja viini

Pienistä iloa

”Muistoja” – vai miten kännykän kuvanhallintaohjelma melkein joka aamu ilmoittaakaan ja läväyttää – pyytämättä, lupaamatta – puhelimen näytölle kuvia vuoden, kahden tai viiden takaa! Hiiteen mokoma menneistä muistuttaja, toteaa historioitsija.

Käytän puhelimen kameraa aika harvoin – varmaankin keskimääräistä vähemmän – mutta silti näitä takaumia tupsahtelee todellisuuteeni liki päivittäin. En ole niistä järin ilahtunut. Semminkin kun kuvat ovat aika usein jostain reissusta tai jostain muualla kuin kotona illastamisesta. Toki aika usein hetkistä Apsun tai Eeviksen kanssa. Joka tapauksessa jostain arjen tai elämän highlightista! Halusin tai en, tulen verranneeksi tilannetta nykyhetkeen, mikä ei tee oikeutta menneelle eikä nykyisyydelle. Yritän entistä enemmän elää tässä hetkessä, siinä mikä on just nyt, eivätkä kuvavälähdykset ole hyvä verrokki näinä poikkeuksellisina aikoina.

Järkkäri on edelleen mukanani liki aina. Niinkuin tänäänkin, kun olimme Kasvitieteellisessä, mutta olen kovin laiska sitä enää käyttämään. Tai sitten kuten tänäänkin, kuvasaalis on tarkoitettu henkkoht käyttöön: kuvakirjoihin tai suljettuihin nettikansioihin.

Tänään oli pitkästä aikaa varhainen ”perhepäivähoitopäivä”: pitkähkö aamupäivä sujui pelaten (kummitädillä ei tänään ollutkaan ”weeklyä”, joten Apsu sai parasta mahdollista peliseuraa), lukien ja piirtäen. Kun meno sisällä kuitenkin äityi varsin vauhdikkaaksi, päätettiin (lue: mummi komensi 🙂 ) lähteä Kasvitieteelliseen. Ajellessa puutarhalle pohdittin, mahtavatko kasvihuoneet olla jo auki ja kun ne tulivat näkyviin, totesin niiden olevan ainakin jo valaistuja, Eevis haltioituneena huokaisi takaani turvapenkistään: ”Upeaa”!

Metkaa, kuinka lapsista oli mukavaa esitellä kaikkea siellä olevaa tädilleen: tyär kun viimeksi käynyt siellä suunnilleen samanikäisenä (äitinsä sinne raahaamana 🙂 ) kuin pienet ovat nyt. Puolelta päivin aika palailla mummilaan, lounaan aika, minkä jälkeen ”nähdään taas” -heipat. Ja mummin lähti hiihtämään, se kun tuntuu nyt olevan hyvä juttu kaikin puolin.

Hyvälle tuntui ja maistui myös oma lemppariruoka: alkuruokana meillä Toast Skagen. Se sopii jokaiseen vuodenaikaan, jokaiseen tilanteeseen. Tänään alkuruokana aika isot leivät! Pääruoaksi vielä joulun jämiä: pakkasesta kylmäsavulohta pastakastikkeeseen. Ei huono.

Isovanhemmuus Luettua Neulottua

Kohti uutta

Maanantaiaamuunkin oli ilo herätä kun oli tiedossa, että saisin pari tuntia viettää kahden pienen pulputtajan kanssa. Aikuiset lähtivät pelaamaan: Juniori ja R., jotka saivat joululahjaksi sulkismailat sekä Tytär ja Pehtoori lähtivät jouluherkkujen sulatukseen Nallisporttiin, joten minä sain mummihommia. Meillä lasten kanssa ”tonttujahtia” ja Legoja, ja lounaaksi lohta – Apsun herkkua melkein enemmän kuin tortillat.

Iltapäivällä siivoilin jo vähän joulua pois, Festasta ja jääkaapeista ainakin. Siivoilujen ja järjestelyjen jälkeen istahdin ihan itsekseni, tuosta vaan keskellä päivää kutomaan – ja kuuntelemaan kirjaa.

Kirjoista puheenollen. Ylihuomenna julkistetaan Helmet-lukuhaaste 2022. Tänä vuonnahan osallistuin haasteeseen eka kertaa, ja kokemus oli kyllä innostava, uudenlaisiin kirjoihin ”tartuttava”. Lukuhaasteen sain valmiiksi jo huhtikuussa, mutta ideahan ei olekaan kuka nopeiten lukee 50 kirjaa tai kuka lukee haasteeseen ”sopivimmat” kirjat, vaan jokainen voi muokata haasteen itselleen parhaaksi. Ensi vuonna aionkin etsiä haasteeseen kirjoja koko vuoden, vaikka useammankin kirjan yhteen kohtaan. Voin kyllä suositella ryhtymistä mukaan – ainakin kokeeksi. Voitaisiin täällä blogissakin sitten jakaa vinkkejä puolin ja toisin, eikös vain?

Ensi vuoden kirjojen parissa ei taida syntyä riddareita ja muita neuleita tämän ja edellisen vuoden malliin, sillä kehoni ei kaipaa kutomista niin paljon kuin mieleni, päinvastoin: selkeitä hylkimisreaktioita pitkille neulostasessioille on ollut aistittavissa.

Tässä nyt lupaamani kuva tyttärelle joululahjaksi neulomastani kaarrokeneuleesta. Mieluinen ja sopiva oli lahjani. 🙂

Isovanhemmuus Joulu

Tonttuovella ruuhkaa!

Pikkujoulupäivä. Todellakin koko päivä pikkujoulujen merkeissä.

Perjantai-illansuussa kun Apsu ja Eevis olivat tuulikaapissa jo pukemassa, lähdössä isänsä kanssa kotiin, Apsu ilmoitti ”Me voitais viettää täällä huomenna pikkujoulut!” Hämmästyttyäni, hetken päästä totesin, että ei se oikein käy, kun mummilla ja papalla on muutakin tekemistä ja menoa, mutta ehkä sunnuntaina. Eilen vielä soiteltiin ja kyselin pojalta, että millaisethan pikkujoulut hän haluaisi viettää ja että minä en oikein tiedä, millaiset juhlat järjestäisin…” Ja siihen Apsu ilmoitti samalla kertaa sekä luottavaisesti että lakonisesti: ”Kyllä sinä, mummi, keksit jotain!” Tällaisen luottamuslauseen jälkeenhän se ei auttanut muuta kuin ryhtyä miettimään.

Pikkujouluissahan on usein ”leikkimielisiä kilpailuja”, glögiä, joululauluja, pieniä paketteja, ei välttämättä niin kovin hyvää ruokaa, mutta ruokaa kuitenkin… Pikkujouluvieraat lupasivat tuoda tullessa itse leivottuja torttuja ja kortit, joten niiltä osin meillä vähemmän tekemistä. Näillä spekseillä sitten ryhdyin tänään aamusta asti touhuilemaan.

Tein briossitaikinan, katkasalaatin pohjan, katoin pöydän, etsin tähtisadetikkuja, Spotifysta lasten joululaulut, glögimukit, kynttilöitä lisää, Pehtoori lupautui laittamaan pihalle roihut, ….

Puolenpäivän aikoihin lähdin lenkille kaupunkiin, ja hain lelukaupasta joulusukkiin pienet yllärit. Pikkuinen lasten Rubikin kuutio askarrutti, raivostutti, kiinnosti ja kiehtoi Apsua enemmän kuin voisi ajatella kuusivuotiasta kiinnostavan. Mutta kuinka minä siinä näinkään tyttäremme! Ihan samanlainen on Tyär aina ollut.

SItten paluu keittiöön ja kolmelta tuli pikkujouluväki.

Pikkujoulujen alussa oli piparinkoristelukilpailu, jossa luontevasti muodostui kaksi joukkuetta: Apsu ja Juniori = Ironmänit ja Eevis ja R. = Pipsat. Aiemman yhteisen piparinleivontasession jäljiltä oli kaapissa tummahkoja pipareita ja muutama tuubi Oetkerin sokerikuorrutetta ja erilaisia koristeaineksia, joten siinä oli tarpeelliset ”pelivälineet”. Me toimimme Pehtoorin kanssa tuomareina ja glögi- sekä juustonaksutarjoiluvastaavina. Eevis ilmoitti heti alkuun, ettei tykkää glögistä eikä naksuista, – ja kaikki meni! 🙂

Kilpailun, enkelikellon rakentamisen, joulusukkien tyhjentämisen jälkeen oli aika siirtyä ruokapöytään. Ei mitään loisteliasta, mutta nälkä lähti. Ja pöytä oli kauniisti katettu.

Kunhan oli syöty tavallisia pikkujouluja paremmin, oli vielä aikaa olla yhdessä, katsella tonttuovella touhuja, yhdessä sytytellä kynttilöitä, höpötellä, kutitella.

Hyvä päivä tänään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tonttuovella tapahtuu….

Isovanhemmuus Joulu Oulu

Pitkä päivä

Pitkän päivän illassa mietin tätä päivää, jossa on ollut elämistä, kokemista, tekemistä, olemista yllin kyllin, ihan kuin aamuviiden jälkeen olisinkin elänyt ainakin kaksi vuorokautta.

Tänään Tiernatorin avajaiset Rotuaarin aukiolla. Olinpa – luonnollisesti – siellä sekä Hallissa kuvailemassa tänään aamupäivällä. Eipä kovin ruuhkaista ollut. Nyt yksi tämän vuoden isohko kuvaustoimeksianto on paketissa. Oikeastaan helpotus senkin osalta.

Iltapäivän puolella sain hakea pari pientä meille, vieteltiin oikein mukava iltapäivä, alkuilta. Metkaa kuinka Apsu 6 v. ei voi sisarensa, eikä oikein edes mumminsa, nähden leikkiä tonttuoven äärellä, mutta viihtyipä yksikseen pitkän tovin sen parissa.

Eeviksen kanssa lueskeltiin ainakin tunteroinen.Tyttö istui sylissäni, mikä on hyvin rentouttavaa, puhua pulputti, kuunteli kun luin, katseltiin yhdessä kuvia, juteltiin niistä, – mahdottomasti hyvää mieltä tuli tuosta tuokiosta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joulukalenterissa kuva Tiernarististä: Saaristonkadun ja Kirkkokadun risteyksessä oli Oulun keskustan joulun keskus vuosikymmeniä.

Kuva on 70 vuoden takaa, vuodelta 1951. Muistan aika hyvin vieläkin, kuinka 1960-luvulla käytiin perheen kanssa kaupungissa katsomassa tiernaristiä, Kirkkokadun jouluvaloja, joulukadun avajaisia, väkeä on paikalla valtavasti, ruuhkaksi, tungokseen asti.

[Kuva: Journalistinen kuva-arkisto JOKA/Museovirasto]

Yllä ja alla sama risteys.

Kirkkokadun ilme, ja esim. oikealla oleva ”Hammarin kulma”, ovat nyt kovin erinäköisiä kuin vielä lapsuudessani.

Isovanhemmuus Niitä näitä Valokuvaus

Jouluisia valmisteluja

Juniori ilmoitti jo viikolla, että voisivat Itsenäisyyspäivänä tuoda tullessaan samppanjan, jos tarjolla olisi jotain pientä, jotain ”hors d’œuvre” tai ”amuse-bouche” -tyylistä. Kutsui siis itsensä ja R:n meille syömään. Lupasin jotain tarjota. Tarjoutui oiva tilaisuus testata yksi resepti ja sillä syntyvän ruoan maku.

Toiveissa nimittäin on, että viinikerho tulee meille reilun viikon päästä ja minulla on pitkään ollut keräilyssä viinejä, joiden kotimaa ei ole tuiki tuttu tai kovinkaan tavallinen. Olen jo tehnyt aiheeseen liittyvän ”prujun” ja nimesin illan teemaksi: ”Viinejä maailman laidoilta”. Ei siis mikään jouluviinimaistelu, vaan kertakaikkisen sekalainen kokoelma – ehkä hieman arveluttaviakin – viinejä. Joten hakusessa on ollut jokin ruokaohje ”maailman laidalta”. Eilen siis sen testasin, ja kyllä me kaikki neljä siitä tykättiin. Oli ainakin ihan uudenlainen ruoka. Valitettavasti en vielä voi paljastaa sitä, jottei kukaan viinikerhosta tiedä, mitä lautasella on. Ruoan alkuperämaa voisi paljastaa myös jotain sokkona maisteltavien viinien kotimaasta. Mutta kunhan olemme kokoontuneet, kerron ja julkaisen reseptin. Ruoasta voi olla vähän vaikea saada herkullista kuvaa. Sen paras puoli ei ole esteettisyys tai herkullinen ulkonäkö. 😀

Leipaisin myös joulupullia: puolen litran taikinasta kaulin kaksi levyä, joista toiselle levitin Valion Vanilja Kreemiä ja toiselle Kaneli Kreemiä. Kierrepullat muotteihin ja uuniin. Hyviä tuli. Eihän nyt mikään kunnon korvapuusteja voita, mutta kyllä nämä vaihtelusta käy.

Ennen iltasta kävin jokivarressa ja kaupungilla kävelyllä Canonin kanssa. On niin kaunista. Laanilanrannan venesatamassa on valaistu joulukuusi, joka sinisessä hetkessä, punamultaisten veneaittojen edustalla teki maisemasta idyllisen. Sellainen pikkukaupungin tuntu. Oli kovin hiljaistakin.

Tämän päivän isoin juttu on ollut studion kokoaminen ja tonttukuvat. Ne oli aie ottaa jo paljon aiemmin, mutta jouduttiin perumaan terveydellisistä syistä. Tänään kaikki osapuolet olivat kunnossa, ja minä ehdin aamupäivällä vähän treenailla pitkään hautautuneita studiokuvaustaitojani ennen kuin kuvattavat saapuivat. Kyllä me ihan mukavia otoksia saatiin, vaikka Eeviksellä meinasi välillä loppua motivaatio. 😀

Joulukalenterikuva olkoon tämä!

Tonttukuvat ”behind the scenes”!

Isovanhemmuus

Piparipäivä

Eeviksen (ja Apsunkin) päivä tänään. Eevis oli mummin ja papan seurana koko päivän, Apsu vasta iltapäivän, eskarin jälkeen.

Aamuhämärässä etsimme tonttuja, jokaisesta löytyneestä oli luvassa yksi karkki, ja E. löysi kaikki kymmenen. Sitten pengottiin läpi mummin joulukoristelaatikoita, ja kuinka ollakkaan kodissamme on nyt paljon sydämiä, enkeleitä, tonttuja, kristalleja siroteltuna ja ripustetttuna ties mihin kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Selvästi mummin hengenheimolainen mummin kanssa on Eevi: joulun valmistelu on mahdottoman mukavaa.

Puolen päivän jälkeen ajelin Haukiputaalle hakemaan Apsun eskarista. Matkalla kuulin paljon juttuja uudesta pikkusisaruksesta, jota Apsu on jo saanut pitää sylissä ja pukata rattaissa, joka ”on kyllä mukava” vaikka melkein vaan nukkuu, joka ”itkee aika paljon”. – Itkeekö öisinkin? kyselin (nimim. kahden koliikkivauvan äiti). Ja topakka vastaus: ”En tiiä. Ku nukun yöllä.” 🙂 Ja sitten mummilassa ihan eri maailmaan: ensimmäiseksi etsimään tonttuja! Montako E. löysi? Haluan löytää yhtä monta! – Ja löysihän Apsu.

Seuraavaksi piparkakkutalon teko: pappa ja mummi liimailivat seinät, molemmat pienet saivat koristella kattoliepeet. Ei liene yllätys, että Eeviksellä hallitseva väri oli pinkki ja että Apsulla liimaillut ranskan pastillit olivat suorassa rivissä (laitan huomenna kuvan). Aika mukavia kuvia perhealbumiinkin sain aikaiseksi; mutta nettijulkaisua lasten kuvista olen rajaillut … VInkki, että instastoorissa on pieni välähdys touhuistamme, siellä huomiseen asti. 🙂

Onneksi taikinaa ja tonttujen etsintäpalkkiokarkkeja, eikä edes pipareita mennyt paljoa, sillä jo kohtuullisen pienestä sokerimäärästä ”sokeripärinä” (A:n ilmaus) oli kohtuullisen vauhdikas. 🙂

Uuteen talon sisäiseen koulutukseen valittu lasten isä tuli hakemaan lapsensa, ja kuinka lasten oli kaikki saatava näyttää, kaikesta kertoa. Hieno päivä oli. Ei mikään Black Friday.

Isovanhemmuus

Synttärihommia

Luonto paljas, harmaa, tuulinen sää, mutta lämmintä ja tuuli etelästä. Vielä pääsi pyöräilemään. Asioille ja kuvaamaan.

Ja sitten puolelta päivin aloitin Eeviksen pienten synttäreiden valmistelun.

Kolmen ruokalajin sapuska ja pientä lahjontaa: kahden paketin jälkeen Apsu hihkaisi selvästikin helpottuneena ”Pelkkiä vaatteita, heh!”, mutta oli sitten kolmaskin iso paketti, joka lopulta näytti kiinnostavan yhtä paljon molempia. 🙂

Yleensä en kovin erilaista ruokaa laittele lapsille ja aikuiselle, meidän Festassa ei (enää) ole erikseen lasten ja aikuisten listaa, mutta tänään oli.

Lapsille alkusalaattina (kuten usein ennenkin) porkkana- ja kurkkutikkuja sekä hunajamelonikuutioita, pääruokana kananuggetteja ja Lidlin pakastealtaasta löytyneitä kurpitsa- ja haamuperunoita ja sitten jälkkäriksi mansikkakakkua.

Aikuisille Toast Skagenit ”halloween twistillä”: mätiä ja (merilevä)kaviaaria, joiden värimaailma vei kurpitsajuhlan tunnelmaan. Pääruokana ankankoipia (purkkiruokaa Lidlistä) ja porkkanarisottoa (jossa myös ohraa), ja sitten sitä kakkua. Selvästikin juhlajärjestelyt vähän ruosteessa kun meni niin mahdottomasta aikaa tällaisenkaan aikaansaamisessa. Mutta hyvää oli.

Ja kakun viimeistelyssä Apsu oli hyvänä apuna. Mansikoita sitten kuitenkin jäi myös kakun päälle, vaikka kuormasta taisi osa hävitä matkan varrella. 😀