Showing: 131 - 140 of 359 RESULTS
Isovanhemmuus Joulu

Tonttuovella ruuhkaa!

Pikkujoulupäivä. Todellakin koko päivä pikkujoulujen merkeissä.

Perjantai-illansuussa kun Apsu ja Eevis olivat tuulikaapissa jo pukemassa, lähdössä isänsä kanssa kotiin, Apsu ilmoitti ”Me voitais viettää täällä huomenna pikkujoulut!” Hämmästyttyäni, hetken päästä totesin, että ei se oikein käy, kun mummilla ja papalla on muutakin tekemistä ja menoa, mutta ehkä sunnuntaina. Eilen vielä soiteltiin ja kyselin pojalta, että millaisethan pikkujoulut hän haluaisi viettää ja että minä en oikein tiedä, millaiset juhlat järjestäisin…” Ja siihen Apsu ilmoitti samalla kertaa sekä luottavaisesti että lakonisesti: ”Kyllä sinä, mummi, keksit jotain!” Tällaisen luottamuslauseen jälkeenhän se ei auttanut muuta kuin ryhtyä miettimään.

Pikkujouluissahan on usein ”leikkimielisiä kilpailuja”, glögiä, joululauluja, pieniä paketteja, ei välttämättä niin kovin hyvää ruokaa, mutta ruokaa kuitenkin… Pikkujouluvieraat lupasivat tuoda tullessa itse leivottuja torttuja ja kortit, joten niiltä osin meillä vähemmän tekemistä. Näillä spekseillä sitten ryhdyin tänään aamusta asti touhuilemaan.

Tein briossitaikinan, katkasalaatin pohjan, katoin pöydän, etsin tähtisadetikkuja, Spotifysta lasten joululaulut, glögimukit, kynttilöitä lisää, Pehtoori lupautui laittamaan pihalle roihut, ….

Puolenpäivän aikoihin lähdin lenkille kaupunkiin, ja hain lelukaupasta joulusukkiin pienet yllärit. Pikkuinen lasten Rubikin kuutio askarrutti, raivostutti, kiinnosti ja kiehtoi Apsua enemmän kuin voisi ajatella kuusivuotiasta kiinnostavan. Mutta kuinka minä siinä näinkään tyttäremme! Ihan samanlainen on Tyär aina ollut.

SItten paluu keittiöön ja kolmelta tuli pikkujouluväki.

Pikkujoulujen alussa oli piparinkoristelukilpailu, jossa luontevasti muodostui kaksi joukkuetta: Apsu ja Juniori = Ironmänit ja Eevis ja R. = Pipsat. Aiemman yhteisen piparinleivontasession jäljiltä oli kaapissa tummahkoja pipareita ja muutama tuubi Oetkerin sokerikuorrutetta ja erilaisia koristeaineksia, joten siinä oli tarpeelliset ”pelivälineet”. Me toimimme Pehtoorin kanssa tuomareina ja glögi- sekä juustonaksutarjoiluvastaavina. Eevis ilmoitti heti alkuun, ettei tykkää glögistä eikä naksuista, – ja kaikki meni! 🙂

 

Kilpailun, enkelikellon rakentamisen, joulusukkien tyhjentämisen jälkeen oli aika siirtyä ruokapöytään. Ei mitään loisteliasta, mutta nälkä lähti. Ja pöytä oli kauniisti katettu.

Kunhan oli syöty tavallisia pikkujouluja paremmin, oli vielä aikaa olla yhdessä, katsella tonttuovella touhuja, yhdessä sytytellä kynttilöitä, höpötellä, kutitella.

Hyvä päivä tänään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tonttuovella tapahtuu….

 

Isovanhemmuus Joulu Oulu

Pitkä päivä

Pitkän päivän illassa mietin tätä päivää, jossa on ollut elämistä, kokemista, tekemistä, olemista yllin kyllin, ihan kuin aamuviiden jälkeen olisinkin elänyt ainakin kaksi vuorokautta.

Tänään Tiernatorin avajaiset Rotuaarin aukiolla. Olinpa – luonnollisesti – siellä sekä Hallissa kuvailemassa tänään aamupäivällä. Eipä kovin ruuhkaista ollut. Nyt yksi tämän vuoden isohko kuvaustoimeksianto on paketissa. Oikeastaan helpotus senkin osalta.

Iltapäivän puolella sain hakea pari pientä meille, vieteltiin oikein mukava iltapäivä, alkuilta. Metkaa kuinka Apsu 6 v. ei voi sisarensa, eikä oikein edes mumminsa, nähden leikkiä tonttuoven äärellä, mutta viihtyipä yksikseen pitkän tovin sen parissa.

Eeviksen kanssa lueskeltiin ainakin tunteroinen.Tyttö istui sylissäni, mikä on hyvin rentouttavaa, puhua pulputti, kuunteli kun luin, katseltiin yhdessä kuvia, juteltiin niistä, – mahdottomasti hyvää mieltä tuli tuosta tuokiosta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joulukalenterissa kuva Tiernarististä: Saaristonkadun ja Kirkkokadun risteyksessä oli Oulun keskustan joulun keskus vuosikymmeniä.

Kuva on 70 vuoden takaa, vuodelta 1951. Muistan aika hyvin vieläkin, kuinka 1960-luvulla käytiin perheen kanssa kaupungissa katsomassa tiernaristiä, Kirkkokadun jouluvaloja, joulukadun avajaisia, väkeä on paikalla valtavasti, ruuhkaksi, tungokseen asti.

[Kuva: Journalistinen kuva-arkisto JOKA/Museovirasto]

Yllä ja alla sama risteys.

Kirkkokadun ilme, ja esim. oikealla oleva ”Hammarin kulma”, ovat nyt kovin erinäköisiä kuin vielä lapsuudessani.

 

Isovanhemmuus Niitä näitä Valokuvaus

Jouluisia valmisteluja

Juniori ilmoitti jo viikolla, että voisivat Itsenäisyyspäivänä tuoda tullessaan samppanjan, jos tarjolla olisi jotain pientä, jotain ”hors d’œuvre” tai ”amuse-bouche” -tyylistä. Kutsui siis itsensä ja R:n meille syömään. Lupasin jotain tarjota. Tarjoutui oiva tilaisuus testata yksi resepti ja sillä syntyvän ruoan maku.

Toiveissa nimittäin on, että viinikerho tulee meille reilun viikon päästä ja minulla on pitkään ollut keräilyssä viinejä, joiden kotimaa ei ole tuiki tuttu tai kovinkaan tavallinen. Olen jo tehnyt aiheeseen liittyvän ”prujun” ja nimesin illan teemaksi: ”Viinejä maailman laidoilta”. Ei siis mikään jouluviinimaistelu, vaan kertakaikkisen sekalainen kokoelma – ehkä hieman arveluttaviakin – viinejä. Joten hakusessa on ollut jokin ruokaohje ”maailman laidalta”. Eilen siis sen testasin, ja kyllä me kaikki neljä siitä tykättiin. Oli ainakin ihan uudenlainen ruoka. Valitettavasti en vielä voi paljastaa sitä, jottei kukaan viinikerhosta tiedä, mitä lautasella on. Ruoan alkuperämaa voisi paljastaa myös jotain sokkona maisteltavien viinien kotimaasta. Mutta kunhan olemme kokoontuneet, kerron ja julkaisen reseptin. Ruoasta voi olla vähän vaikea saada herkullista kuvaa. Sen paras puoli ei ole esteettisyys tai herkullinen ulkonäkö. 😀

Leipaisin myös joulupullia: puolen litran taikinasta kaulin kaksi levyä, joista toiselle levitin Valion Vanilja Kreemiä ja toiselle Kaneli Kreemiä. Kierrepullat muotteihin ja uuniin. Hyviä tuli. Eihän nyt mikään kunnon korvapuusteja voita, mutta kyllä nämä vaihtelusta käy.

Ennen iltasta kävin jokivarressa ja kaupungilla kävelyllä Canonin kanssa. On niin kaunista. Laanilanrannan venesatamassa on valaistu joulukuusi, joka sinisessä hetkessä, punamultaisten veneaittojen edustalla teki maisemasta idyllisen. Sellainen pikkukaupungin tuntu. Oli kovin hiljaistakin.

Tämän päivän isoin juttu on ollut studion kokoaminen ja tonttukuvat. Ne oli aie ottaa jo paljon aiemmin, mutta jouduttiin perumaan terveydellisistä syistä. Tänään kaikki osapuolet olivat kunnossa, ja minä ehdin aamupäivällä vähän treenailla pitkään hautautuneita studiokuvaustaitojani ennen kuin kuvattavat saapuivat. Kyllä me ihan mukavia otoksia saatiin, vaikka Eeviksellä meinasi välillä loppua motivaatio. 😀

Joulukalenterikuva olkoon tämä!

Tonttukuvat ”behind the scenes”! 

 

 

Isovanhemmuus

Piparipäivä

Eeviksen (ja Apsunkin) päivä tänään. Eevis oli mummin ja papan seurana koko päivän, Apsu vasta iltapäivän, eskarin jälkeen.

Aamuhämärässä etsimme tonttuja, jokaisesta löytyneestä oli luvassa yksi karkki, ja E. löysi kaikki kymmenen. Sitten pengottiin läpi mummin joulukoristelaatikoita, ja kuinka ollakkaan kodissamme on nyt paljon sydämiä, enkeleitä, tonttuja, kristalleja siroteltuna ja ripustetttuna ties mihin kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Selvästi mummin hengenheimolainen mummin kanssa on Eevi: joulun valmistelu on mahdottoman mukavaa.

Puolen päivän jälkeen ajelin Haukiputaalle hakemaan Apsun eskarista. Matkalla kuulin paljon juttuja uudesta pikkusisaruksesta, jota Apsu on jo saanut pitää sylissä ja pukata rattaissa, joka ”on kyllä mukava” vaikka melkein vaan nukkuu, joka ”itkee aika paljon”. – Itkeekö öisinkin? kyselin (nimim. kahden koliikkivauvan äiti). Ja topakka vastaus: ”En tiiä. Ku nukun yöllä.” 🙂 Ja sitten mummilassa ihan eri maailmaan: ensimmäiseksi etsimään tonttuja! Montako E. löysi? Haluan löytää yhtä monta! – Ja löysihän Apsu.

Seuraavaksi piparkakkutalon teko: pappa ja mummi liimailivat seinät, molemmat pienet saivat koristella kattoliepeet. Ei liene yllätys, että Eeviksellä hallitseva väri oli pinkki ja että Apsulla liimaillut ranskan pastillit olivat suorassa rivissä (laitan huomenna kuvan). Aika mukavia kuvia perhealbumiinkin sain aikaiseksi; mutta nettijulkaisua lasten kuvista olen rajaillut … VInkki, että instastoorissa on pieni välähdys touhuistamme, siellä huomiseen asti. 🙂

Onneksi taikinaa ja tonttujen etsintäpalkkiokarkkeja, eikä edes pipareita mennyt paljoa, sillä jo kohtuullisen pienestä sokerimäärästä ”sokeripärinä” (A:n ilmaus) oli kohtuullisen vauhdikas. 🙂

Uuteen talon sisäiseen koulutukseen valittu lasten isä tuli hakemaan lapsensa, ja kuinka lasten oli kaikki saatava näyttää, kaikesta kertoa. Hieno päivä oli. Ei mikään Black Friday.

Isovanhemmuus

Synttärihommia

Luonto paljas, harmaa, tuulinen sää, mutta lämmintä ja tuuli etelästä. Vielä pääsi pyöräilemään. Asioille ja kuvaamaan.

Ja sitten puolelta päivin aloitin Eeviksen pienten synttäreiden valmistelun.

Kolmen ruokalajin sapuska ja pientä lahjontaa: kahden paketin jälkeen Apsu hihkaisi selvästikin helpottuneena ”Pelkkiä vaatteita, heh!”, mutta oli sitten kolmaskin iso paketti, joka lopulta näytti kiinnostavan yhtä paljon molempia. 🙂

Yleensä en kovin erilaista ruokaa laittele lapsille ja aikuiselle, meidän Festassa ei (enää) ole erikseen lasten ja aikuisten listaa, mutta tänään oli.

Lapsille alkusalaattina (kuten usein ennenkin) porkkana- ja kurkkutikkuja sekä hunajamelonikuutioita, pääruokana kananuggetteja ja Lidlin pakastealtaasta löytyneitä kurpitsa- ja haamuperunoita ja sitten jälkkäriksi mansikkakakkua.

Aikuisille Toast Skagenit ”halloween twistillä”: mätiä ja (merilevä)kaviaaria, joiden värimaailma vei kurpitsajuhlan tunnelmaan. Pääruokana ankankoipia (purkkiruokaa Lidlistä) ja porkkanarisottoa (jossa myös ohraa), ja sitten sitä kakkua. Selvästikin juhlajärjestelyt vähän ruosteessa kun meni niin mahdottomasta aikaa tällaisenkaan aikaansaamisessa. Mutta hyvää oli.

Ja kakun viimeistelyssä Apsu oli hyvänä apuna. Mansikoita sitten kuitenkin jäi myös kakun päälle, vaikka kuormasta taisi osa hävitä matkan varrella. 😀

Isovanhemmuus Ravintolat Ruoka ja viini

Lomaa, pizzaa, kuvia, vuosikerta 1999 ja kurpitsalyhty

Synttärit, syysloma ja Halloween

Niinhän siinä on käynyt, että Halloweenia on tänään vietetty. Tai paremminkin Apsun (ja isänsä) syysloman ja Eeviksen synttäreiden (oikeasti vasta 10.11.)merkeissä on vietetty aikaa yhdessä. Puolineljäksi oli varattu ravintola Pannuun pöytä, ja kuudestaan (R:kin työpäivän jälkeen ehti mukaan) menimme pizzalle. Eevis oli ihmeissään ihmis”paljoudesta”. Enpä muista milloin olis viimeksi oltu Pannussa. Entisensä oli, hyvä siis.

Jälkkärille siirryttiin Rantapeltoon. Lapsille jätskit ja aikuiselle tilkat Barbarescoa vuodelta 1999! Huomiseksi loput. Tämä on lahjaksi, kiitokseksi kuvauksesta, saamani viini, jota ei turhia lipitellä. Maistelimme ja nautimme.

Apsun kanssa ryhdyttiin vielä puuhaamaan kurpitsalyhtyä. Eeviskin lyöttäytyi mukaan, tietysti. Ja hieno lyhty saatiinkin aikaiseksi. Kaikki muu unohtuu näiden kanssa – –

 

Muitakin hyviä asioita

Sen että silmät sain auki, näin sähköpostin, jossa kerrottiin, että äidin hoivakodissa alkuviikosta tiedotettu koroa-altistuminen EI ole tartuttanut ketään ja vierailut saavat jatkua entiseen tapaan. Huh!

Ja heti perään joulupostikorttipaketti tuli painosta: ihan kelpo kortteja ovat ja nyt pääsen niitä jakamaan ja myymään!

Sääkin suosi, ja kunhan olin roudannut ruokaa reilusti ja samaan aikaan Pehtoori tehnyt pikaisen viikkosiivouksen, lähdin taas kerran täydentämään kuvaustoimeksiantoa: Kauppahallipäivä tänään ja huomenna, joten sinne kameran kanssa.

Kuvaussession jälkeen lähdin kävelylle kaupungille, ja poikkesin Valvella katselemassa esillä olevat valokuvanäyttelyt. Kolmekin mielenkiintoista, paras tai minua eniten elähdyttänyt, oli VAT-koulukaverini näyttely ”Karjasilta”. Olipa elämäntuntuinen ja -myönteinen kokonaisuus. Humoristinenkin, ja vaikka kuviin on vaikea saada huumoria mukaan, JF:n kuvissa sitä oli.

Paljon hyvää yhdelle päivälle.

 

 

 

Isovanhemmuus

Isovanhempana tänäänkin

Tänään on kansallinen isovanhempien päivä. Sitä on kuulemma vietetty vuodesta 1985 lähtien aina lokakuun kolmantena lauantaina. Enpä ole hoksannut, kuullut, lukenut siitä aiemmin.

Itselläni on ollut hyvin vähäinen kokemus omista isovanhemmistani, suunnilleen kerran vuodessa heidät tapasin. Perniön papan vähän useammin; minulla on aika  tarkkoja muistoja hänen kanssaan vietetyistä hetkistä. Toinen pappani kuoli paljon ennen syntymääni, ja molemmista mummoistani on hyvin etäinen kuva. En muista koskaan jutelleeni heidän kanssaan, saatikka, että olisin istunut sylissä, pitänyt kädestä, leikkinyt, jutellut, lähettänyt kortteja tai mitenkään muutenkaan olisin ollut välittömässä kontaktissa. Olin vain ”läsnä” samassa tilassa. Hämärästi muistan, että Perniön mummon pitsisessä kamarissa sain leikkiä ja Tavastilan mummon kanssa (ehkä) olin keräämässä munia kanalasta joskus 5 – 6 -vuotiaana.

Olin 10-vuotias kun Perniön mummu, 13-vuotias kun Tavastilan mummu ja 16-vuotias kun Perniön pappa kuolivat. Matkaa isovanhempieni luokse oli 600 – 700 kilometriä, joten mummuloissa ei piipahdeltu, saatikka, että olisi vietetty kesälomaviikkoa/viikkoja maalla mummulassa kuten teki niin moni ikäpolveni lapsi (esim. Pehtoori), joilla oli sekä äiti että isä töissä.

Meidän muksuille kaikki neljä isovanhempaa ovat olleet – enemmän tai vähemmän – läsnä. Varsinkin Jäälin mummulassa olivat leikki-ikäisinä aika useinkin (että minä pääsin arkistomatkoille arkena tai lasten sairastettua, toipilaspäivinä, jolloin muksut eivät saaneet mennä päiväkotiin, piti olla kuumeeton päivä välissä ja itse oli jo päästävä töihin) ja äitini Töllillä (siirtolapuutarhamökki) muutamana kesänä ala-asteikäisinä viikonloppuja, että saatiin Pehtoorin kanssa kutsua ystäviä kylään tai käydä juhlissa. Isälläni oli tapana, hyvin satunnaisesti, odottamatta tupsahtaa karkki- ja videokasettikassin kanssa käymään. Ja me käytiin porukalla iskän mökillä Iissä. Edelleen hyvin satunnaisesti. Mutta kuitenkin.

Minun mumminelämäni on kestänyt jo yli kuusi vuotta, tuplamummius melkein kolme vuotta. Olen halunnut ja saanut olla mummina läsnä aika paljon. Tänäänkin. Olivat isänsä kanssa syömässä, ja samalla suunniteltiin syyslomaviikon tekemisiä, kutiteltiin, herkuteltiin, juteltiin, ehdittiin etsiä värityskuvia netistä ja lukea vähän kirjaakin. Mumminelämä on hyvää ja pienet rakkaita. Että meillä on heidät ja että on mahdollisuus olla heidän elämässään, on hyvin merkityksellistä.

 

Isovanhemmuus

Ihan kaksistaan

Kuinka kauan tästä onkaan ollut puhetta? – Että me Eeviksen kanssa ihan kaksistaan lähdetään humputtelemaan. Aiemmin ei ole isoveli oikein tykännyt moisesta ajatuksesta, eikä kai Eeviskään ole oikein ole ollut valmis ilman isoveljen turvaa lähtemään yhtään mihinkään, mutta tänään! Vein Apsun aamulla eskariin ja sitten oli monta tuntia aikaa olla vain Eeviksen kanssa.

Kirjastoonhan me mentiin. Ja NYT Eevis itse sai avata kirjaston oven painikkeella, sai heitellä kirjaston vesialtaaseen MOLEMMAT kolikot, sai ITSE valita ne kirjat, jotka halusi lainata (mutta kyllä muisti ja halusi lainata kirjoja myös isovelille), halusi lähteä Kauppahallin kahvilaan humputtelemaan (= jätskille), jutteli ja pulputti koko pienen kaupunkireissun. Ainoa vaan, että kun isoveli ei ollut tulkkina, meni mummilla osa jutuista ohi ymmärtämättä. Mutta ”tyttöjen huttuja” meillä oli.

Muistuipa mieleen, kuinka mielissään Juniori (tai Esikoinen) oli niinä harvoina kertoina, kun kaksin lähdettiin jonnekin. Juniori oli parivuotiaana useamman kuin yhden kerran kanssani arkistossa illalla. Kun Pehtoori tuli töistä, hän jäi tyttären kanssa kotosalle, ja me lähdimme pojan kanssa piipahtamaan arkistossa hakemaan kopioita, tarkistamaan joku pikku juttu, ottamaan valokopio jostain kirkonkirjasta (kovastihan minä koetin paikallishistoriaa kotihoidon ”vapaavuosina” työstää. Kovasti koetin, jotain sentään sain aikaiseksi). Kerran poika oli mukana jopa Keminmaassa historiatoimikunnan kokouksessakin; taisi olla vielä alle vuoden ikäinen silloin. Hän osasi kyllä ottaa yleisönsä. 🙂

Varmaan vielä tärkeämpiä itselle ja lapsille ovat nuo ´kaksin olot´ olleet silloin, kun ne on tehty ihan vaan lapsen ehdoilla. Onneksi niitäkin on ollut ja oli tänäänkin Eeviksen kanssa. Kyllä meistä molemmista oli mukava perjantaina sateisena, synkkänä aamupäivänä olla jätskillä ja sitten kävellä torin lätäköissä ja olla piittaamatta mistään muusta. Ainakin minusta oli. Eiköhän me harrasteta tällaisia ´tyttöjen huttuja´ toistekin.

Isovanhemmuus

Mummin juttuja

Sukupolvien välissä tänään. Paljon vastakohtia, suvun nuorimpien ja vanhimman kanssa vietettyjä hetkiä. Hillitöntä iloa, rauhaisaa yhdessä puuhailua, paljon pulputusta, leikkipuistossa liikkumista ja sitten iltapäivällä suruisaa, vaisua kahvittelua, sanatonta myötäelämistä.

Muksut hain aamulla meille. Kun halaan Apsua, toivottelen huomenia ja kerron ikävästäni, hän toteaa, onneksi hymyssä suin: ”Mummi, sää haiset ihan saippuakuplille”. Se olikin eka kommentti keneltäkään uudesta eau de toilettestani. 😀

Kunhan meillä saimme Apsun uskomaan, että mummilassakaan ei ole ylimääräistä ruutuaikaa, pääsimme pelaamaan, tekemään tehtäväkortteja, lukemaan (Eeviksellä on nyt Mauri Kunnas -buumi hyvin vahvana), siivoilemaan meillä olevista leluvarastoista ”vauvojen lelut” pois, paketoivaksi autotalliin, ehkä niille taas joskus jollakin käyttöä. Legot ja Duplot ovat edelleen ok,  samoin Fischer Pricet ja Pipsa Possu -rakennussarjat. Pitkä tovi sujui leikkien.

Lounaan jälkeen (vihdoinkin mummilla kananuggetteja!) oli edelleen sateisen oloista ja oli (taas) tehtävä temppurata. Tällä kertaa Apsu itse kirjoitti ”rastien” tehtäväkuvaukset: kuperkeikat, esterata, lankulla kävely, laavahyppely, kiertotie, pallon heitto, kiipeäminen, ja mitä kaikkea ennen maalia. Temppuradan sponsori taisi olla Super Mario, koskapa Mario – Luigi -teksti on kaikissa lanketeissa mainittuna. Ja kyllä minä ihmettelen, että kuusivuotias osaa itse nuo kaikki kirjoittaa. Sen verran kysyi, että ”miten se gee kirjotetaankaan?”. – Minä osasin ehkä just ja just kahdeksan vuotiaana kirjoittaa noin.

Yläreunan hymiön oikealla puolella on tikkareita. Ihan vaan pienenä vihjeenä mummille etsiä palkinnot karkkijemmastaan valmiiksi. Kymmenen kierrosta temppurataa tehtiin, kannustettiin ja tuomaroitiin, mutta silti oli vielä reilu tunti aikaa ennen kuin isänsä tulisi hakemaan pienet. Eevis halusi kirjastoon ja Apsu puistoon.

Sää oli lämmennyt, aurinkokin vilahteli, joten ”tarhan puistoonhan” me sitten suuntasimme. Tarhan puisto on se sama, jossa meidän lapset päiväkotiaikanaan paljon olivat, ja tänään(kin) kun oli lauantai, mentiin pienten kanssa myös tarhan pihalle. Sen perällä on pieni metsäinen nurkkaus, jossa oltiin tänään eka kertaa. Selittelin pienille, että siellä on ihanaa vihreää sammalta, puiden alla mukavia piiloja, siellä on nalleja, keijuja, mukavia peikkoja ja sen sellaisia. Kerroin, että silloin kun meidän lapset olivat tarhassa, siellä oli pieni kasvimaakin, jota lapset itse kastelivat ja kitkivät ja saivat sieltä porkkanoita etc. Jutteluni seurauksena Eevis hiipi metsässä kumarassa ja kuiskaillen etsien ”keijuja ja porkkanoita” ja samaan aikaan Apsu totesi minulle lakonisesti: ”Nuo on niitä sun juttuja.” 😀

Isovanhemmuus

Elämää eloon!

Hetkeksi taas meidän kahden hengen kupla puhkesi, kun saimme kuin saimmekin pienet tänään meille.

Oli mummin perhepäivähoidon aamutuuri. Ajelin aamusella pienten kotiin, nautittiin aamiaista, ja sitten siirryttiin mummilaan: reilun kilometrin matka on kyllä ideaali tässä elämäntilanteessa. Ensin pelailtiin (Yatzy on nyt ”in”), leikittiin (uusilla ”tyttöjen huttu” = tyttöjen juttu Duploilla) ja sitten metsään. Lapset olivat eilen illansuussa käyneet isänsä kanssa metsäkävelyllä,  ja se oli ollut mahtava juttu, joten tänään uudelleen.

Sieneen Apsu halusi ja oli kyllä tosi kiinnostunut niistä. Ei montakaan sientä ollut katsastettu kun jo polun varresta kuului: ”Rousku! Mummi, täällä on rousku!!” Ja haaparouskuhan siellä. Myös pulleat (madonsyömät, isot) tatit opittiin tunnistamaan. Ja seitikit. Tämän päivän jälkeen Apsulle seitikkejä ovat kaikki sienet, joilla on hatussa pieni kupu, nokka, kumpu. Ja joilla on ruskeat heltat. Niitäkin poika näki ja hylkäsi monta.

Sammalmatto pienen pienellä metsäaukiolla ihastutti, ojien yli kulkeminen hyppien tai lankkuja pitkin oli kuin parhaastakin toimintapiirretystä. Ja Eevis jaksoi taapertaa. Kummasti tuli puhtia lisää kun mummi hoksasi yhden mättään reunalla kaksi pientä linnunmunaa, ihan selvästi pääsiäistipun jäljiltä jääneitä. Eevis hihkui: ”kananmunia”! Koetin edelleen hämmästyttää kertomalla, että kyllä ne suklaamunia on, ja pääsiäiseltä metsään piilotettuja. Hyvin kelpasivat kuusivuotiaallekin vaikka pikkuisen epäuskoinen olikin, saatikka pikkusiskolle.

Metsäreissun jälkeen poimimaan pihapuista omenoita. Sekin oli elämys meille kaikille neljälle.

Aamupäivävuorosta puolenpäivän jälkeen palannut iskä lähti lasten kanssa kotiin palatakseen illansuussa lasagnelle ja jätskille. Siinä välissä ehdin käydä kahden päivän tauon jälkeen sykkelöimässä puolitoistatuntisen. Olihan se kylmää, mutta niin kaunista! Ja teki hyvää. Liike on lääke!

Lasagne hupeni, samoin jälkkärijätski ja sitten taas laskeutui hiljaisuus …