Isovanhemmuus – Sivu 13 – Tuulestatemmattua

Pitkäperjantaina lyhyeltä tuntuva päivä

Ei oikeastaan tunnu pääsiäiseltä, ei varsinkaan pitkäperjantailta.

Ei lapsuudessani, eikä vielä nuoruudessanikaan, ei edes meidän lasten lapsuudessa, pitkänäperjantaina syöty suklaamunia, eikä muutenkaan juuri juhlittu. Pitkäperjantai oli nuiva, aika iloton päivä. Käytiinpä joskus kirkosssakin.

Mutta tänään meidän lapsenlasten kanssa on vietetty pääsiäistä kaikin asiankuuluvin menoin: on ollut virpomispalkkojen (vaikka sattuneesta syystä virvonta jäikin väliin…) lunastus = Suuri Pääsiäisen Aarteenetsintä, johon Eeviskin eka kertaa osallistui varsin skarppina, mitä veljensä ei oikein hyvällä katsellut.

Sitä ennen syötiin – takautuvasti – Juniorin synttäripäivällinen. Alkuun viherkaalisipsejä ja lammaspateetapaksia, lapsille galiamelonia ja mansikoita, pääruoaksi Lombardialaista broileria tykötarpeineen (mm. insalata caprese ja perhosmakaronia).

Jälkkäriksi tein Mantelimarenki-Daim-jätkskikakun.

Kelpasi lapsillekin, semminkin kun jätin toiselle puolelle puolukat ”vähemmän näkyviksi”. Valmistuu lopulta aika nopeasti.

Ison osan päivästä vietin sapuskan parissa, kuvailin, kokkailin, katoin, koristelin, fiilistelin.

Välillä piipahdin parinkymmenen kilsan verryttelypyörälenkillä: kausi avattu!!! Sulia reittejä ajelin, hissuksiin, tunnustellen. Linnut lauloivat ja aurinko paistoi. Ei järin lämmin, mutta silti hyvä!

Ja kunhan oli syöty – vihdoin, lasten mielestä – oli se aarteenetsintä, mutta myös Apsun 7 v. -synttärilahjan luovutus. Synttärit on vasta reilun kuukauden päästä, mutta kun pyöräilykausi on jo alussa… Kuten kaksi vuotta sittenkin, niin nytkin tänä pääsiäisenä, poika sai meiltä etukäteissynttärilahjana uuden pyörän. Ja mikä oli tärkeintä? – Ei väri, ei maastorenkaat, vaan vaihteet! Seitsemän niitä pitää olla! Kujalla sitten harjoituspyöräilyä ja kaikki vaihteet muutaman sadan metrin matkalla piti testata.

Samaan aikaan meillä Eeviksen kanssa superpallolla heittelyä. Keväinen paljas asfaltti tuo pientä riemua eloon monin tavoin!

Ihan mielenkiinnon vuoksi – ehkä vähän historioitsijanakin – kyselin eskarilaiselta, tietääkö hän miksi pääsiäistä vietetään. Sanoi tietävänsä, kertoikin. Tuli mieleen, että pitäisiköhän mummin jotenkin laajentaa maailmankatsomustaan? – Ehkäpä ei.

Ilolla lupasivat tulla taas ylihuomenna syömään.

Isovanhemmuus Lappi Mökkielämää

Pienten kanssa turisteillen

Hangasojalla pyryttää edelleen. On harmaata, lunta on joka paikassa. Ehkä vähän liikaakin. Mutta ei kylmä, ei sietämätöntä tuiskua.

Pihapiirissä kuuden hengen lumityötalkoot aamulla, ja sitten poroja katsomaan ja ruokkimaan.

Vaikka viime aikoina olen harrastellut Facea ja Instaa aika minimaalisesti, vain satunnaisesti piipahdellut päivityksiä katselemassa, niin eilen oli hyvä ”mätsi”. Saariselkä-ryhmästä löytyi tieto, että Northern Lights VIllagen ”takapihalla” saa käydä poroja tapaamassa. Sinne siis pihahommien jälkeen. Pienethän olisivat voineet olla siellä puolituntista kauemminkin.

Minä (pöhkö) olin kerännyt leivänkannikoita reppuun, mutta eihän niitä poroille, ne mitään lintuja ole! Siellä oli ”talon puolesta” poroille heinää ja napposia, joilla sai poroja ruokkia. Ja pienethän ruokkivat! Ihan täpinöissään olivat molemmat. Apsu kysyi lähtiessä, ”tullaanko huomennakin tänne”.

Seuraavaksi Suomen pisimpään pulkkamäkeen. Vaikka kuinka hieno olikin, niin vähän jäi vaikutelma, että se mökkitien päässä oleva, itse tehty oli sittenkin parempi. 🙂

Sitten ”pakollinen” tai siis peristeinen Kaunispäälle ajelu, Eikä ollut mikään pikku juttu päästä sinne ja sieltä pois: tie tunturin laelle tuiskun jäljiltä aika ummessa, aika vaikeasti hahmotettavissa. Mutta varo- varovasti ettei kaadu kallis lasti… Lounaan nautimme Huippu-kahvila-ravintolassa. Iltapäivällä myrsky vain yltyi… luovuimme Apsun kanssa hiihtoaikeista.

Mökin lämmössä oli mukavaa tekemistä, olemista. Saunottiin, laitettiin ruokaa, ruutuaikaa vietettiin, otettiin valokuvia, lapsilla ja papalla ihan oma show tänäänkin, taputukset olivat Eevikselle tärkeitä. Meidän pikku komedienne! Joka illan tullen herää ja aloittaa oman pulputuksensa. Aihkukin (nalle, minun mörön karkotin) kylvetettiin ja peiteltiin nukkumaan.

Jossain välissä Apsu totesi: ”taidan olla Lappi-hullu”. Se tuntui oikeastaan ihan mahdottoman hyvälle. Annoin itseni ymmärtää, että poika on mökkilelossa viihtynyt.

Päivän menussa tänään tagliatellea ja nuorille uutta ruokaa: Pringles-kana maistui. Jälkkäriksi hilloja ja leipäjuustoa kerman kera uunista. Kukaan ei valittanut.

Pienten kanssa minä vielä pihalle: voiko paremmin aikansa viettää.

Tulevista mökki- ja muista lomista haaveita – haaveita on kuitenkin hyvä olla.

~~~~~~~~~~~~

PS. Tietokoneen näyttöongelma, vika, korjautui, kun tyhjensin kovalevyltä kasapäivän tiedostoja ja kansioita (Light Roomin varmennustallennustiedostoja monen gigan edestä!), jotka rasittivat toimivuutta ja käynnistymisvarmuutta. Kymmenen vuotta vanha läppäri pelittää taas, ainakin hetken, mikä on minun lomanvietossani rentoutta suova juttu.

Isovanhemmuus Mökkielämää

Talviurheilua sisällä ja ulkona

Yöllä oli noussut myrsky ja myräkkä. Iso myräkkä.

Ei niin, että olisin siitä mitään tiennyt ennen aamua. Oli melkein ”pakko” herätä, brunssin olin luvannut kahdeksaksi.

Eikä sitten sen jälkeen ole tarvinnut peukaloita pyöritellä. Kaksi maailman parasta liikuttajaa ovat taanneet mummin hyötyliikkuvan ja nauttivan koko päivästä.

Aamupäivällä oltiin koko poppoolla tekemässä lumitöitä, tolskattiin mökkipihalla. Ja vaikka Apsun kanssa aiottu ladulle lähtö Laanilaan päätettiin tuiskun ja umpeutuneiden latujen vuoksi siirtää huomiselle, poika halusi silti hiihtämään. Niinpä eilen liukulumisuksilla tehty latupohja oli enemmän kuin hyvä olla olemassa. Sinnehän me mökkipihasta lähdimme. Eikä jonkin verran vaikeahko taival kuusivuotiasta lannistanut: sinnillä mentiin loivaan ylämäkeen kilometrin verran ja riemulla ja taidolla takaisin.

Eikä siinä suinkaan vielä kaikki: ”mummi, tuu!” – ja liike jatkui.

Pikainen käynti Kuukkelissa (mummi, voitaisko me saada tällaiset (lelut)?), lounastauko ja pieni lepo (= iltasapuskan misat = pottumuuri valmiiksi, laskiaispullat täytetyksi) ja sitten kylpylään, jossa oli kiitettävän vähän väkeä.

Elokuussa olimme viimeksi samalla poppoolla: ja vaikea uskoa, että samoja lapsia oli tänään mukana. Kaikki arkailu tipotiessään, Apsu oli eskarin uimaviikolla oppinut uimaan lähes ilman apuja ja Eevis tiesi, miten kylpylässä ollaan, vailla ujoilua, aristelua ja ettei vettä tarvi pelätä, luotti että voi pitää kädestä jos siltä tuntuu. Ei kyllä paljon tuntunut: ”Ei taavi pitää kii!” Saunassa mummi kuitenkin sai tuntea olevansa tarpeellinen.

Poron paistikäristys ja perunamuusi upposivat mukisematta! Ei tarvinnut kehottaa syömään, ei odottaa että lapsillakin lautanen tyhjenisi. Perjantaikarkkien, pullien ja kahvin, aikuisilla aika napakan, uuden Torresin Priorat -viinin (joka vaati ruokaa oheen) jälkeen olisi ollut houkuttelevaa simahtaa telkkarin tai vaikka lautapelien ääreen. Niin teimmekin toviksi, mutta sitten tuli komento: nyt lähdetään ulos!

Olihan meillä Kuukkelista hankittu uusi taskulamppu ja otsalamppu, lempeää pimeyttä, paljon uutta lunta, valkoiset hanget, eilisen jälkeen korkeammaksi kasattu mäki ja lumilinna pihalla. Ja Eviksen (mielikuvitus)kaveri Annikin halusi mukaan kun iskä heitteli lapsia hankeen, kun laskettiin mäkeä ja tuiskusta huolimatta poltettiin isot tähtisädetikut!

Ja sitten vielä illan lopuksi palkintojen jako ja lasten oma Mario & Luigi -show. Vedet silmissä nauroimme. Ihan hulvaton esitys täysin spontaanisti. Ja komidienne ja isoveljensä ilmoittivat että huomenna jatkuu ja taas pitää taputtaa. Lupasimme, huomiseen …

Isovanhemmuus Mökkielämää

Vain yksi pieni vika

Hangasojalla kaikki hyvin, enemmän kuin hyvin.

Hiihtolomalaisia saapui iltapäivällä. Että olen iloinen, että saimme heidät tänne, varsinkin kaksi pientä.

Pehtoorin kanssa valmistelimme tuloaan aamupäivän ja päivänkin.

Ehdin käydä lumiliukusuksilla tunnin lenkin, muutoin sapuskaa, petauksia, ja Pehtoori sai lumilinnan valmiiksi!!

Ruoan jälkeen kaikki ulos laskemaan mäkeä, lumilinnaan, purolle, linnuille ruokaa, rattikelkkarallia…

– ja iltapalalla: ”mökillä kaakao maistuu aina parhaalta”, totesi Apsu.

Ainoa vaan, että läppärin näyttö simahti, joten puhelimella postailtava, eikä se suju.

(edit. seur. aamuna: nyt näyttö avautui)

Isovanhemmuus Liikkuminen Mökkielämää

Mökkieloa viikkotolkulla!

Mökkielo tuntuu nyt ihan erityisen hyvälle. Nyt ei ole sellaista huolta kuin monta kertaa aiemmin viimeisen parin vuoden aikana. Muutaman kerran on lähdetty aiemmin kuin oli aie, ainakin kerran mökkireissua on siirretty ja kerran peruttu kokonaan – minä kun en ole osannut olla levollisena ja/tai on ollut oikeasti tarve jättää Hangasoja odottamaan huolettomampia ja vähemmän kriittisiä aikoja.

Tällä kertaa on aikeena olla kaksi viikkoa, ja vielä pari päivää päälle! Milloinhan ollaan viimeksi oltu pois kotoa kaksi viikkoa? Ehkä keväällä 2011, kun olimme Umbrian lomalla. Ei ole taidettu 10 päivää kauempaa olla reissussa 10 vuoteen.

Nyt ei ole tiedossa kuvauskeikkoja (se yksi, joka olisi ollut 12.2., olisi pitänyt antaa jollekin toiselle kuvaajalle hautajaisten vuoksi, mutta onneksi tapahtuma siirtyi koronan vuoksi huhtikuulle), ei perhepäivähoitoa, ei äidin sairaalajaksoja tai muuta huolehdittavaa. Nyt on mahdollisuus mökkeillä hulppeat reilut pari viikkoa; vasta ke 3.3. on oltava Oulusssa (magneettikuvaus ja lääkäri). Siis ihan vain ja ainoastaan ”oma vika” kun lähdetään takaisin ”alas”.

Eikä täällä nyt ole to-do-listalle juuri mitään pakollisia etähommia tai -töitä. Vähän vielä äidin lähtöön liittyviä asioita, mutta aika vähän.

Tämän mökkiloman ajoitus sattui ja ”satutettiin” vielä hyvään aikaan siten, että Juniori ja R. saivat järkätyksi talviloman tälle viikolle ja Apsullakin on mahdollisuus olla pois eskarista pari päivää ja Eeviksellä kerhosta, joten me saamme pienet tänne huomenna! Tiedossa on siis odotettu ja toivottu pidennetty viikonloppu heidän kanssaan talvisella Hangasojalla. Vähänkö on tänään valmisteltu heidän tuloaan. 😀

Ja ensi viikoksi me jäädään Pehtoorin kanssa taas jatkamaan sosiaalista erakoitumistamme, nukkumaan ja liikkumaan tänne Koilliskairaan.

Tänään sää on ollut aika suosiollinen. Aamusella herätessä -23 C, mutta puoleenpäivään mennessä oli jo pudonnut alle kymmeneen. Suksikin luisti paljon paremmin kuin eilen. Minä kävin perinteistä hiihtelemässä ja Pehtoori kokeili eka kertaa liukulumisuksia, jollaiset vävy oli tänne ostanut ja ”unohtanut” kaikkien käytettäväksi. Aika mukava vävy, ja aika mukava unohdus. Aion minäkin unohdusta hyödyntää joku päivä.

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Lunta ja lapsia

Vain hajanaisia muistiinpanoja tästä päivästä.

– Ei olisi tarvinnut laittaa herätyskelloa… Mummi oli valmiina tunteja ennen ”aamuvuoron” alkua.
– Muumilaakson Mörkö on enemmän naurettava kuin pelottava tyyppi. Eeviksen mielestä liki hervottoman hauska, semminkin jos isoveli sitä esittää.
– Lapsille (Eevikselle) kahden viikon poissaolo kirjastosta ON pitkä aika: ”Tietysti mennään pitkästä aikaa”.
– Mäkkärillä kannattaa antaa kuusivuotiaan auttaa tilauksen tekemisessä: maskin aiheuttama silmälasien huurtuminen ja muutenkin erilaisten juoma- ja leluvalintojen (Happy Meal) tekemisessä kuusivuotiaan asiantuntemus oli ihan ylivertainen verrattuna puolisokeaan mummiin.

– Ei tarvita mitään hienoja leikkipuistoja, ei tarhanpuistoa, ei pulkkamäkiä siellä tai täällä; mummilan piha, jonne pappa on muutaman tunnin edellisen yön kertynyttä lunta kasannut isoksi mäeksi, on paras mahdollinen paikka touhuta ja telmiä: ”Luigi (Apsu) on tehnyt tunnelin! Tuu Mario (pappa) kattoon.”

– Puolen päivän jälkeen aika lenkille, kävellen kauppaan, lumisateessa, hömppäkirjaa kuunnellen.
– Taas kerran tuli todettua että kalorinen, voinen, juustoinen, oikea arborio-riisistä, juustosta ja valkoviinitilkasta tehty risotto on hyvä talvi-, lohtu-, energianpalautus-, lauantairuoka.
– Gruusialainen Saperavi-viini on rantautunut Australiaan, ja sieltä Suomeen. Kannatti tilata ja tänään avata. Marjaisa, lempeät tanniinit, paljon makua, mutta ei hyökkäävä, lämmin, laadukas, kertakaikkinen nautinto.
– Loppupäivän raukeus.

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Hyvän äärellä

Joskus, aika usein, olen perustellut tätä blogin päivittäistä ylläpitoa sillä, että oli tarpeen luopua omista, yksityisistä, syväluotaavista, turhan paljon vatvovista päiväkirjoista. Että julkistamalla päivieni kulun, kirjaamalla omat tuntoni näkyville, herättämällä huomaamaan hyvät hetkeni en anna synkistelylle mahdollisuutta. Ja tämähän on toiminut!

Voiko elämässä olla mikään kovin paljon pielessä jos aamuyhdeksältä on kirjastossa kirjoista innostuneen kolmivuotiaan kanssa – humputtelemassa! Että pienen(kin) mielestä on juhlaa olla kirjojen keskellä, valita mieluisia kirjoja, monia mieluisia, istahtaa lukemaan, olla rauhassa. [Kirjaimellisesti rauhassa: henkilökuntakin tulee paikalle vasta klo 10, eikä paikalla ollut kuin yksi aikuisten puolella. Turvaväleistäkään ei siis huolta. Aamut on hyviä näinä aikona.] Siellä me istuimme sylikkäin lukemassa, katselemassa katossa roikkuvia koiramäkeläisiä. Elämä on.

Lisää iloa ja eloa päivään tuli kun hain – joukkoon mukaan – Apsun eskarista iltapäivän aluksi. Kuusivuotiaalla on jo tietyt välttelemisen hetkensä [”ei tartte tulla sisältä hakeen”, ”osaan kyllä”, ”miksi lainasitte mulle nämä kirjat” (joita kuitenkin luki pitkät tovit)].

Ja sitten ilo, kun meillä olikin temppuratailun jälkeen pieni hetki aikaa leipoa. Äkkiä resepti Valion sivuilta, ja muffinsit tekeille: kevytkerma vaihtui kinuskikermaksi. Apsu oli Kenwoodin käyttäjänä ihan ylivertainen, Eevis prosessin ylitarkastajana lahjomaton (oli maistettava taikinaa jatkuvasti). Ja valmiina muffinsit saivat varauksettomia kehuja kaikilta asianosaisilta.

No niin, oliko tässä päivässä joku murhe? – Oli siinä, iso murhe, mutta eipä nyt siitä enempää. Päivä kerrallaan.

Isovanhemmuus

Valoja ja mustia hetkiä

Tälle aamulle oli kahdeksaksi kampaaja. Pakkasaamun (- 22 C) koronan kuristama kaupunki oli autio, melkein pelottavan tyhjä, jotenkin musta. Ei ketään! Tovin ehdin kierrellä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tänään perhepäivällinen, jolle olin vähän suunnitellut blinejä. Ajattelin ostaa Kauppahallin kalakaupasta valmiita. Joten aamukampaajan jälkeen meninkin halliin – ilman muistilappua – ja siellä mietin kovasti, mitä muuta kuin savukalaa olin aikeissa ostaa… en keksinyt, ostin sitten vain rasian lime-jokirapusalaattia, aattelin, että hyvä lisuke sekin.

Kotiin tultua hoksasin, että nyt puuttuu blinit!! Missään tapauksessa en aikonut ryhtyä itse paistamaan ja käryyttämään, joten päätin kokeilla reseptiä, joka joulun alla sattui silmiin: Blinipannukakku ja savulohismetana. Ei vaadi yön yli muhimista, ei käryä, ei ole tolkuttoman rasvaista, – noh, ei kyllä vedä vertoja aidoille blineille, mutta kyllä äänin 5/5 (lapsille oli omat herkut) todettiin hyväksi. Lisukkeena oli siis myös jokirapusalaattia ja pakastimesta löytämäni purkillinen siianmätiä. Helppoa ja hyvää.

Eeviksen kanssa taas luettiin Hakkaraisia: Etsi-löydä-kirjoissa mummi ei ollut yhtä tarkka kuin Eevis, mihin tyttö topakasti kommentoi: ”Ukkomatonta, mummi!”

Iltasella olin vielä auton kanssa liikkeellä ja kävinpä kotimatkalla vihdoin Tuulentiellä katsomassa oululaisen pojan jouluvaloharrastusta. Kymmenvuotiaasta Jalmarista on ollut juttua telkkariuutisissa ja lehdissäkin, mutta nyt vasta livenä näin hänen kotipihansa valot. Niitä on paljon! Noin intohimoinen harrastuneisuus on kyllä jotenkin kiehtovaa.

Ja tasan, kokonaiset kaksi päivää kesti mun kutomiskaranteeri: nyt on vaan pakko aloittaa toiset säärystimet. Kutominen takkatulen ääressä kirjaa kuunnellen ennen nukkumaan on rauhoittavaa. Sille on tarvetta – vaikka niskajumien uhalla.

Isovanhemmuus Niitä näitä Ruoka ja viini

Pienistä iloa

”Muistoja” – vai miten kännykän kuvanhallintaohjelma melkein joka aamu ilmoittaakaan ja läväyttää – pyytämättä, lupaamatta – puhelimen näytölle kuvia vuoden, kahden tai viiden takaa! Hiiteen mokoma menneistä muistuttaja, toteaa historioitsija.

Käytän puhelimen kameraa aika harvoin – varmaankin keskimääräistä vähemmän – mutta silti näitä takaumia tupsahtelee todellisuuteeni liki päivittäin. En ole niistä järin ilahtunut. Semminkin kun kuvat ovat aika usein jostain reissusta tai jostain muualla kuin kotona illastamisesta. Toki aika usein hetkistä Apsun tai Eeviksen kanssa. Joka tapauksessa jostain arjen tai elämän highlightista! Halusin tai en, tulen verranneeksi tilannetta nykyhetkeen, mikä ei tee oikeutta menneelle eikä nykyisyydelle. Yritän entistä enemmän elää tässä hetkessä, siinä mikä on just nyt, eivätkä kuvavälähdykset ole hyvä verrokki näinä poikkeuksellisina aikoina.

Järkkäri on edelleen mukanani liki aina. Niinkuin tänäänkin, kun olimme Kasvitieteellisessä, mutta olen kovin laiska sitä enää käyttämään. Tai sitten kuten tänäänkin, kuvasaalis on tarkoitettu henkkoht käyttöön: kuvakirjoihin tai suljettuihin nettikansioihin.

Tänään oli pitkästä aikaa varhainen ”perhepäivähoitopäivä”: pitkähkö aamupäivä sujui pelaten (kummitädillä ei tänään ollutkaan ”weeklyä”, joten Apsu sai parasta mahdollista peliseuraa), lukien ja piirtäen. Kun meno sisällä kuitenkin äityi varsin vauhdikkaaksi, päätettiin (lue: mummi komensi 🙂 ) lähteä Kasvitieteelliseen. Ajellessa puutarhalle pohdittin, mahtavatko kasvihuoneet olla jo auki ja kun ne tulivat näkyviin, totesin niiden olevan ainakin jo valaistuja, Eevis haltioituneena huokaisi takaani turvapenkistään: ”Upeaa”!

Metkaa, kuinka lapsista oli mukavaa esitellä kaikkea siellä olevaa tädilleen: tyär kun viimeksi käynyt siellä suunnilleen samanikäisenä (äitinsä sinne raahaamana 🙂 ) kuin pienet ovat nyt. Puolelta päivin aika palailla mummilaan, lounaan aika, minkä jälkeen ”nähdään taas” -heipat. Ja mummin lähti hiihtämään, se kun tuntuu nyt olevan hyvä juttu kaikin puolin.

Hyvälle tuntui ja maistui myös oma lemppariruoka: alkuruokana meillä Toast Skagen. Se sopii jokaiseen vuodenaikaan, jokaiseen tilanteeseen. Tänään alkuruokana aika isot leivät! Pääruoaksi vielä joulun jämiä: pakkasesta kylmäsavulohta pastakastikkeeseen. Ei huono.

Isovanhemmuus Luettua Neulottua

Kohti uutta

Maanantaiaamuunkin oli ilo herätä kun oli tiedossa, että saisin pari tuntia viettää kahden pienen pulputtajan kanssa. Aikuiset lähtivät pelaamaan: Juniori ja R., jotka saivat joululahjaksi sulkismailat sekä Tytär ja Pehtoori lähtivät jouluherkkujen sulatukseen Nallisporttiin, joten minä sain mummihommia. Meillä lasten kanssa ”tonttujahtia” ja Legoja, ja lounaaksi lohta – Apsun herkkua melkein enemmän kuin tortillat.

Iltapäivällä siivoilin jo vähän joulua pois, Festasta ja jääkaapeista ainakin. Siivoilujen ja järjestelyjen jälkeen istahdin ihan itsekseni, tuosta vaan keskellä päivää kutomaan – ja kuuntelemaan kirjaa.

Kirjoista puheenollen. Ylihuomenna julkistetaan Helmet-lukuhaaste 2022. Tänä vuonnahan osallistuin haasteeseen eka kertaa, ja kokemus oli kyllä innostava, uudenlaisiin kirjoihin ”tartuttava”. Lukuhaasteen sain valmiiksi jo huhtikuussa, mutta ideahan ei olekaan kuka nopeiten lukee 50 kirjaa tai kuka lukee haasteeseen ”sopivimmat” kirjat, vaan jokainen voi muokata haasteen itselleen parhaaksi. Ensi vuonna aionkin etsiä haasteeseen kirjoja koko vuoden, vaikka useammankin kirjan yhteen kohtaan. Voin kyllä suositella ryhtymistä mukaan – ainakin kokeeksi. Voitaisiin täällä blogissakin sitten jakaa vinkkejä puolin ja toisin, eikös vain?

Ensi vuoden kirjojen parissa ei taida syntyä riddareita ja muita neuleita tämän ja edellisen vuoden malliin, sillä kehoni ei kaipaa kutomista niin paljon kuin mieleni, päinvastoin: selkeitä hylkimisreaktioita pitkille neulostasessioille on ollut aistittavissa.

Tässä nyt lupaamani kuva tyttärelle joululahjaksi neulomastani kaarrokeneuleesta. Mieluinen ja sopiva oli lahjani. 🙂