Isovanhemmuus – Sivu 10 – Tuulestatemmattua

Hiljalleen toipumassa

Hieman on vielä rähjäinen olo. Blogin ylläpidon tekniset ongelmat ovat vieneet tänäänkin aikaa ja perehtymistä aika lailla. Mutta kuivilla jo olen. 🙂 Huomenna jo ehkä normaaliin elämänmenoon tämän kanssa. Ehkä.

Olen tässä sentään ehtinyt pyöräillä joka päivä, aika paljonkin. Ja nauttinut kesän lämmöstä, auringosta ja uimisestakin. Eilen aamulla Valkiaisjärvelle. Voisi oikeastaan huomennakin.

Tänään iltapäivällä muksut, toki myös isänsä & R. tulivat piazzalle garden partyihin. Ja olihan Apsu muikeana kun kummitätinsä (= Esikoinen) näki. On jo odottanutkin aika kauan tapaamista.

Kyllähän se vesisodaksi aluksi meni. Jalkapalloa sekä muita pallopelejä – ja sitten grillattiin. Paljon muutakin olin varannut/valmistellut. Luonnollisesti jälkkäriksi mansikoita. Piazzalla lämmin ja muksutkin malttoivat istua pöydässä aika kauan.

Olihan meillä Eeviksen kanssa sitten vielä kukkien kastelu-urakka, vähän lukemistakin, sillä aikaa kun Tyär ja Apsu vetäytyivät pitkästä aikaa, kauan odotettuun Mario Kart -turnaukseen.

Nyt jatkan vielä blogin taustan ”remonttia” – huomiseen, kohti paluuta entiseen tämän osalta. 🙂

Isovanhemmuus

Muksujen kesälomapäivä kaupungissa

Nyt on pikkuisen kaksijakoinen tilanne: toisaalta tekisi mieleni kirjoittaa koko päivä auki, hetki hetkeltä tallentaa tähän kaikki, mutta toisaalta en haluaisi avata mitään – tuntuu, että sen myötä kaikki latistuisi kuitenkn. Tekisi mieli olla ihan vain muistoiksi muodostaa päivän kulkua, omassa mielessäni miettiä, hymyillä hiljaa, koettaa painaa kaikki mieleen, jotta en ikinä unohtaisi.

Ehkä yritän kompromissia, muutamia tuokiokuvia.

Hain lapsenlapset aamuvarhain äitinsä luota ihan vaan meille ja meidän seuraksi, iloksi täksi päiväksi. Oli luvattu yhteinen kesäpäivä: ”Tehdään kaikkea mitä talvella ei voi”. Matka meille kestää parikymmentä minuuttia ja sen aikana oli toiveita takapenkiltä esitetty jo niin paljon, että niillä voisi täyttää kesälomaviikon, tosin mukana paljon sisäjuttuja (Tietomaa, kirjasto, Leo´s Leikkimaa etc. mutta niitä ei nyt mahdutettaisi päivän ohjelmaan).

Otettiin pappa mukaan matkan varrelta ja lähdettiin saman tien, parahiksi yhdeksältä auenneeseen, liikennepuistoon. Ennen kuin kahden jälkeen oltiin mummilassa oli ehditty käydä ainakin kahdeksalla rastilla.

Yhdentoista aikoihin oltiin Tähtitornin kahvilassa jätskillä.

Pappa: Mitäs laatua haluatte?
Apsu: Kun kerran ei oo vaniljaa, niin sitten salmiakkia.
Eevis: Mulle mansikkaa.
Mummi: En tiennytkään, että tykkäät nykyään mansikasta.
Eevis: No kun mulla on pinkit sukat, ja puserossa pinkkikoriste, niin pinkkiä jätskiki!
Mummi: Luonnollisesti 😊

Monta kertaa on Apsun kans ollut puhetta, että hän haluaisi joskus käydä katsomassa tuomiokirkkoa sisältä. Ja näin kesällähän kirkon ovet ovat auki, joten yksi kohteemme oli käydä siellä. Ja kuten monta kertaa aiemminkin, olen ollut hämmästynyt ja mielissänikin siitä, kuinka kiinnostunut poika on historiasta, ja tänäänkin hän pysähtyi lukemaan kirkon eteisen historiataulua ja kun kerroin seinään muuratusta hautakivestä ja kirkkohautaamisista, poika kuunteli aidosti kiinnostuneena.

Eevistä eivät moiset jorinat kiinnostaneet, mutta kirkonkellojen soitto puolelta päivin oli niin hämmästyttävä, että siitä piti erikseen kertoa isälleen kun tämä soitti. Eeviskin halusi sytyttää kynttilän ja lähettää terveiset Caritaksen isomummulle, vaikkei tätä juuri muista, kuten Apsu tekee.

Keskikaupungin nähtävyyksien, leikkipuistojen ja muutamien patsaiden (Franzén – ”Miksi se tuossa keskellä puistoa on?”) yhteispäätöksellä lähdimme Nallikariin, jossa vielä yksi leikkipuistotuokio ja sitten ravintolaan syömään.

Loppupäivä mummilassa: tuliaispallopeli ja vesileikkejä, tennistä ja frisbeetä.

”Hyttiäiset” ja ”sääskiäiset” olivat mummilan pihalla (, jossa niitä ei edes kovin montaa näkynyt) ja muuallakin kurjia, mutta muutoin meillä oli hieno päivä. Yhtäkkiä kun oltiin päivällissapuskalla, Eevi toteaa, että ”onpa kyllä mukavaa“. Yhdessä sovittiin, että yritetään pian taas uudelleen viettää yhteisesti kesälomaa.

Isovanhemmuus Luettua Oulu Vanhemmuus

Kuvia kuvien päälle

Kun alkuiltapäivästä alkoivat kuvat vilistä silmissä (tänään taas editointi- ja kuvatoimistushommia) ja aurinko uhkaavasti vetäytyä pilveen = ”eihän vaan sittenkin tule sade”, lähdin pyörälenkille. Aika pahasti on normitavoitteeni tämän vuoden pyöräilyn osalta jäljessä, mutta olkoot. En aio ruveta itseni kanssa stressaamaan. Kuljen minkä haluan, ehdin, pystyn.

Tänään kerrassaan napakasta tuulesta huolimatta olin liikkeellä kolmisen tuntia, – toki kuvailin puistossa ja jokivarressa ja kävin tulomatkalla kaupassa, mutta maantie vaati kulkemaan. Ja kuvailemaan! Ettei vaan jäisi nämä kuvaediitit vähiin. Kiertäen kaartaen kuljin kohti Hupisaaria, Ainolan puistoa.

Kyllä vasta-, myötä-, sivu- ja ties mistäpäin tuullessa nautin liikkumisesta, voikukkien kellastamista pientareista, vihreistä ja vehreistä puutarhoista asuinalueilla, paljon oli ihmisiä pihollaan, toppatakeissaan tekemässä pihatöitä, istuttamassa kesäkukkia, vahaamassa puutarhakalusteita, lapset – ihan liian vähissä vaatteissa – pihaleikeissään… mutta kesä!

Tänään kuuntelin loppuun Jenni Haukion kirjan ”Sinun tähtesi täällä – vuodet tasavallan presidentin puolisona”. Olen – ehkä vähän huomaamattani – pitänyt Haukiosta ja hänen tavastaan ”olla puoliso”, mutta myös tavastaan olla oma itsensä, koulutettu, kouluttautuva, kirjoittava, isänmaansa ja sen eteen panoksensa antaneiden arvoa kunnioittava, työnsä, presidentin puolisiouden ja äitiyden hoitava, julkisuutta juuri sopivasti sietävä ja salliva nainen.

Kirjaa kuunnellessani ja sen jälkeen olisin valmis kannattamaan häntä kuuden vuoden päästä ehdokkaaksi seuraavissa presidentin vaaleissa. Ehkä kuuden vuoden päästä olen eri mieltä, mutta nyt ajattelen, miksi ei? – Joka tapauksessa kirja on kuuntelemisen arvoinen, – jo ihan historiankin vuoksi.

Ja vielä sellainen juttu tuosta kirjasta, tai siis siitä, miten media on sitä käsitellyt. On outoa, melkein raivostuttavaa, toisaalta varsin odotettua, että iltapäivälehdistö tekee kirjasta otsikoita vain siitä, kuinka Jenni Haukio koki suuren surun menettäessään Lennun. Se on lehtijuttujen perusteella kirjan merkittävin ”paljastus”.

Hyvä on, ymmärrän, että tällainen presidentin puolison, joka on pitänyt tunteensa ja yksityiselämänsä aika visusti medialta piilossa, paljastus on kiinnostava, mutta siinä kirjassa ja kaikessa mitä Jenni Haukio on tehnyt, ollut tekemättä, puhunut ja arvokkaalla työllään edesauttanut, siitä, mitä hän ajattelee Suomesta, isänmaallisuudesta ja vaikka hyväntekeväisyydestä olisi kannattanut nostaa otsikoihin. Lennulla on ollut tärkeä osansa, mutta presidentin puolisolla, omana itsenään ja tekemisineen, paljon isompi merkitys. Joka on sekin jäänyt vähän piiloon… Siitä olisi kannattanut kirjoittaa.

Ainolan puistoon kannattaa mennä. Aina vain.

Ja kaiken ohessa whatsapp on laulanut: Merijalinranta, Languedoc-Roussillon ja Järvenpää — kaikenlaista. 🙂 Ei ehkä ihan satoja viestejä, muttei paljon muutenkaan. …

Kesästä, Oulusta, aikuisista lapsista, auringosta, kaupunkiluonnosta, ystävistä, tulevasta ja menneestä, kodista ja kaikesta siihen liittyvästä, rauhasta, pikkuisista töistä, levosta, kaikesta, kaikesta paljosta hyvästä juuri tänään erityisen kiitollinen.

Isovanhemmuus Niitä näitä Puutarhahommia

Kakkukekkerit

Koskapa kronologinen asioiden esittäminen on ehdottomasti täysin yliarvostettua (toteaa historioitsija, jolla on vuosikymmeniä ollut aivan eri käsitys tästä asiasta) aloitan postauksen tällä kuvalla.

Siihen kiteytyy tämän päivän olennaisin sisältö.

Tänään on meillä vietetty Apsun (myöhästyneitä) 8-vuotissynttäreitä. Kakussa ei (tänä vuonna) ollut mitään sankarihahmon kuvaa (Spiderman, Marvel tai ryhmä Hau tms. mitä näitä nyt on ollutkaan) vaan hedelmiä, mansikoita – ja kynttilät!

Niistä poika oli puhunut jo aika päiviä sitten, ja olin ne hommannut jo ajoissa. Ja hän oli tyytyväinen kynttilöistä. Ja mansikoista, mintunlehtiäkin maistoi. Lautasliinalleen ne kaikki – tapansa mukaan hyvin järjestelmällisesti – järjesteli. Minusta tämä on mahdottoman hieno installaatio. 😀

Pilvibongarin oli pysähdyttävä toviksi: kerta kaikkiaan näytti siltä kuin tuo cumulus putoaisi jokisuistoon hetkenä minä hyvänsä. … Ei pudonnut. Jatkoin matkaa ja kohteena kauppakeskuksesn lelukauppa: mitä ihmettä Apsulle lahjaksi? Olin ajatellut löytäväni Splitistä tai lentokentän liikkeistä jotain mukavaa pientä, mutta mitään ei ollut tähän aamuun mennessä hankittuna, joten lelukauppaan. Jonkin pelin ajattelin ostavani kun ei muutakaan tullut mieleen, eikä poika ollut esittänyt mitään toiveita. Mikroskooppihan se olikin sitten ostokseni! Aika täpinöissään oli poika: yrttipenkistä löydettiin kastemato, pyydystettiin muurahaisia ja tapettiin hämähäkkejä – ihan vaan tutkimuksellisista syistä.

Aamupäivällä ennen pyöräily/ostosreissua tein toiveiden mukaisen (lohta, hunajamelonisalaatti, perunamuusia) sapuskan mahdollisimman valmiiksi, täydentäen aikuisille tsatsikilla ja marinoiduilla kesäkurpitsoilla etc.

Ruokapöydässä ei lippis päässä istuta muuten kuin nettikuvausta varten, – semminkin kun se on uusi. Ekaluokkalainen on nyt tokaluokkalainen, joka ei oikeastaan ollut kovin iloinen kesäloman alusta. On tykännyt koulua käydä, – siellä on tekemistä ja kavereita.

Juhlavieraiden lähdettyä sain kesäkukkaistutukset tehtyä loppuun. Tänä vuonna en laittanutkaan pelakuita portinpieliin ja ikkunalaudoille vaan monen vuoden tauon jälkeen japaninkelloja, – ovat vielä helppohoitoisempia. Ja halvempiakin. Eivät ole niin näyttäviä, mutta nyt tuntui olevan niiden aika. Lisäksi muutama valkoinen surffiina ja ruusubegoniat seinäruukkuihin. Siinäpä ne.

Kesää siis hienokseltaan havaittavissa.

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Vanhoja ja uusia asioita

”Mummi, musta tuli silloin vauvana sun lellipentu.”
(Eevis 4 v.)

Meillä oli muksupäivä aamubrunssista lounaaseen.

Mitäs tehtäisiin? – Vähän välikausi ulkona,… ei liukumäkeen, ei pihalle pelaamaan, ei puistoon. Muksut eivät halunneet oikein mihinkään ja vähän joka paikkaan.

Siispä mummi päätti, että lähdetään kaupunkiin, edes ostamaan maitoa ja jälkkäritarpeita.

Apsu totesi eilen, että milloin meillä on taas kermavaahtoa, ”kun sun kermavaahto on niin hyvää”. Kermavaahto? – Mie kun olen aatellut osaavani tehdä vaikka mitä herkkuja, niin pojanpoika haluaa jälkkäriksi kermavaahtoa! No sitähän sitten.

Haettiin kaupasta vispikermaa, mansikoita (!) ja jo ennen lähtöä laitoin lettutaikinan tekeytymään.

Kivisydämen ja Valkean (vrt. kaksi viikkoa sitten!) kautta paluumatkalle kotiin, ja sitten poikkeuksellisen yksimielisesti lapset halusivatkin museoon! Jee, totesi mummi! En siis ole heitä kylläyttänyt museoreissuilla, vaan edelleen itse haluavat sinne.

Ja taas minä sain paljon iloa kun katsoin miten vuosien varrellla lasten kiinnostuksen kohteet vaihtuvat, mistä ovat kiinnostuneita, mistä kysyvät, mitä aattelevat. Ja paljon kyselevät (= Apsu kyselee): ”Mummi, mikä tämä on? Milloin tämä tapahtui? Mistä tiiät? Oliko se samaan aikaan kuin se Runeberg?” – kyselee 7-vuotias. Ja mummi selittää äänensä käheäksi.

Jossain välissä päivää oli pieni pysähtynyt hiljaisuuden hetki ja Eevis totesi lauantaikarkit sylissään, hyvin vakaasti, selvästikin miettineenä: ”Mummi, musta tuli silloin vauvana sun lellipentu.” – Niin tuli! Niin sinusta kuin myös veljestäsi. Sellaisia te ootte.

Pitkän museoreissun jälkeen mummilaan: oli aika letuille, jauhelihamössölle, raejuustolle, melonille ja jälkkäriksi lettuja, sitä toivottua kermavaahtoa, mansikkahakkelusta ja Nutellaa. Istuskellessa yhteisen lounaan äärellä kyselin lapsilla, että ”tiedättekö, mitä teen?”
– Pyörittelivät päätään – –

– Minä vähän niin kuin teen videota.. (Katselin heitä kermavaahdot poskilla, mansikoista nauttien, välillä peukuttaen ”jep, tämä on hyvää!”, ja taas hymy huulilla).

Yritän tehdä mieleeni sellaista videoklippiä, että voin aina joskus katsella ja miettiä tätä hetkeä.
– Niinku miksi? (kysyi Apsu varsin kummisssaan)

Niinpä, niinku miksi. 💙💗

Ja kyllä minä nyt muistan, kun olen atämän kirjoittanutkin. Muistan kauan.

Minulla on paljon kuviakin, mutta jätänpä julkaisematta. Tässä kuitenkin yksi…

__________________

Toiseen maailmaan illansuussa.

Juniori ja Apsu veivät meidät Iskoon, jossa oli ystävien luona viininmaistelua (kolmonen ja kutonen parhaat), sairaus- ja matkakertomusten vaihtoa :), jumalaista ruokaa..

Tunnelmasta toiseen. Nyt kylläinen olo. Kaikin puolin. Kaikki hyvin.

Isovanhemmuus Neulottua Niitä näitä

Kylmää ja lämmintä – Mario-riddari

Aurinko paistaa, mutta jostain Siperian talvesta tuulee.

Aika nopsasti luovutin ulkoilut. Passin ja henkilökortin kävin hakemassa toimipaikasta, pyörällä, ja olin konttajäässä kun kotiin palasin. Positiivista oli, että vanhaa passia ei tarvinnut luovuttaa pois. Olisipa saanut pitää itsellään ne kaikki, varsinkin 70-luvun lopun ja 80-luvun alun passit, joihin keräsin leimatkin. Autolla Euroopassa ristiin rastiin ajellessa tuli kaikilla raja-asemilla pyydettyä leimat. Itäblogissa ne kyllä iskettiin pyytämättäkin. Olispa kyllä mukava, kun olis vielä vanhatkin passit. Ei ole. Onneksi on sentään uusi: viiden viikon päästä sitä tarvitsen. 😀

Jos aamupäivällä oli kylmää, niin iltapäivällä lämmintä: tein eiliseltä kuvia, pientä tuskanhikeä niitä värkätessä, mutta nyt ovat toimitettuna niitä tarvitseville. Ja tein ruokaa. Simppeliä mutta keittiössä kuitenkin ihan lämmintä.

Ja lämmin olo tuli, kun sain antaa lämmintä ja yllärin saaja oli ihan mielissään. Vähän pelkäsin, että olkiaan kohautellen poika suhtautuu, mutta ilahtui kovin. Halusi heti päälleen ja eikä ole kotona suostunut yltään riisumaan. Näin siitä huolimatta, että hyvin lämmin on villapaitansa.

Apsuhan ennen mökille lähtöämme toivoi saavansa oman riddarinsa hänkin, kun näki kummitädilleen tekemäni puseron, jota olin juuri silloin postipakettiin pakkaamassa. Sanoi haluavansa sellaisen ”ku isillä on”. Siis perusriddarin tilaus. Etsin lasten malleja ja kokoja, löytämättä.

Löysin heppatytöille suunnitellut neuleet, jollainen on pian Eevikselle valmis, ja siitä sitten ihan itse muokkailin. Ensin aioin vain jotain porokuvioita laitella, mutta sitten keksin MARIO! Voisi olla aika mieluinen. .. Ivalosta lisää lankoja ja mökillä Mario-riddari valmistui! Varmasti on rakkaudella neulottu ja ihan uniikki!

Löysin (FB-ryhmän avulla) sivuston, jolla voi suunnitella omia neulemalleja ja ainakin kuvioita. Siellä aikani ”pikselöin” Mario-kuvia silmukkariveiksi, ja sain kuin sainkin Marion sopimaan kaarrokkeeseen. Vähän jännitti kavennusten etc. kanssa: minähän en minäkään neulesuunnittelija ole. Kunhan yleensä valmiista mallista tikutan menemään, mutta päätin kokeilla! Ja jippijaajee! Apsu oli niin iloinen! Ja puseron kokokin just sopiva.

Lankana on Lettlopi (ei kuulemma yhtään kutita, sanoi poika).

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Leppoisa lauantai parhaassa seurassa

Aprillipäivä.
(Sen historiasta artikkelini täällä)

Ja niinhän siinä kävi, että Apsu onnistui mummia juksuttamaan ihan oikeasti: aika nopsasti vein pojalle toisen xylitol-pastillin, kun hän väitti edellisen pudonneen maahan juuri ovesta ulos astuessaaan. Olimme lähdössä käymään Valkeassa ostamassa Apsulle Jäkis-kortteja ja ”jonku ihan pikkusen, pikkusen jonku, eikö niin, mummi?” Eevikselle. Koska me ollaan ”sun lellipentuja, eiku lillipentuja, niihän?” Ja ”ajetaan Kivisydämeen, joohan?”

Varsinkin Eevis on kovin tykästynyt Oulun isoon (suunnilleen koko keskustan alla olevaan) parkkihalliin. Parasta sinne mennessä on se, kun pappa juttelee lipunanto-puomiautomaatille; pyytää lippua, kiittää ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Eeviksestä se on riemastuttavaa! Hän kun on itse melkoinen komedienne, naurattaa muita ja osaa kaikella nelivuotiaan avoimuudella nauraa myös itselleen ”Vitsi, vitsi”!

Hyväntuulinen, aurinkoinen ja pulputtava on hän – kovasti samanlainen kuin isänsä oli pentuna. Eevis on kyllä arempi kuin isänsä nimenomaan vieraiden kesken, Juniori sen sijaan jutteli kaikille, otti kontaktia ja oli avoin. Esitteli itsensä riinpiisinmieheksi (Green Peace) tai dösämieheksi tai ihan omalla nimellään, esitteli kuitenkin. Ei välttämättä aina ihan kaikille kohtaamilleen aikuisille, mutta melkein.

No niin, mutta tänään sää ja aie olisivat olleet suosiolliset sille, että aamupäivä vietettäisiin pihalla tehden lumilinnaa ja sitten sinne kattaisimme kaakaopöydän ja Marie-keksejä, kun olisi välipalan aika. Mutta kuten jo melkein perinne on, eihän se onnistunutkaan, kun Eeviksellä oli kuin olikin oikein kunnon räkätauti jo heti aamulla heidän tullessaan brunssille. Ruokahalu (ja ilahtuminen suklaamunista) oli sentään kohdillaan.

Keksittiin puuhaa aamun tunneiksi, mutta sitten päätimme kuitenkin lähteä ajelulle, ja piipahtamaan Valkeassa. Kun Valkean Kauppakeskuksessa ei ollut niitä jääkiekko-keräyskortteja, joita Apsu oli toivonut saavansa, oli meidän mentävä ulos kävelykadun pätkä kohti R-kioskia. Ja siinä Isonkadun penkeillä oli sitten puolen tusinaa laitapuolen kulkijaa, kylläkin aika reippaita mutta kohtuullisen äänekkäitä, vaihtamassa kuulumisiaan (ja juomiaan), mihin Eevis tovin katseltuaan, tiukasti kädestä kiinni pitäen (se on mummille aina iso juttu!) totesi lakonisesti: ”Iloiset pilleet nuilla!”. 😀

Pikaisen kaupunkireissun jälkeen lounas, kuvien katselua ja tekemistä/editointia. Apsulla alkaa Photoshopin perusteet olla hallussa. 😀

Ja sitten oli taas sanottava heipat!

Nyt katse kohti tulevaa viikkoa ja pääsiäistä.

PS. Se lupaamani Polkagris-pannacotta-ohje on nyt eilisessä postauksessa.

Niin ja eilinen lammas/karitsamureke/patee oli tänään yön yli muhineena oikeasti patee. Kylmänä vähintään yhtä hyvää kuin murekkeena.

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Aarrekartat – ja jotain hyvää

– Niin kenellehän näitä oikein teet? Kuka tätä odottaa eniten? – kysyi Pehtoori toissailtana, kun intopinkeänä hänelle esittelin aarrekarttoja, joita lapsenlasten tämänpäiväistä vierailua varten olin tehnyt.

Lienee jo neljäs pääsiäisen seutu, kun meillä on ”Suuri Pääsiäisaarteen Etsintä”. Nyt hain ja laittelin sekä karttoihin että menuun oikein karttaruusutkin, fontti oli huolella valittu, jos vain olisin kehdannut, olisin ehdottanut, että meillä kaikilla olisi jotkut merirosvokamppeet tai seikkailija-khaki-viidakkoveitsi-vermeet yllämme.

Pääsiäisenä? Näin kauasko olen kasvatuksestani, lapsen uskostani ja/tai menneen arvostuksesta hairahtunut? – Eipä taida sentään mistään noin perustavanlaatuisesta maailmankatsomuksellisesta hairahtumisesta/jutusta nyt tällä kertaa olla kyse. Ihan vain siitä, että halusin muksuille jotain tavisviikonlopusta eroavaa, pientä juhlaa siis. Mikseipä? – Iloa ei ole koskaan liikaa.

Enhän mie voi heidän kanssaan tehdä virpomavitsoja, joilla he virpoisivat meitä? – Sitä paitsi: pääsiäismunien etsintähän on ollut jo vuosisatoja, ehkä -tuhansia, yksi perinne. Miksi sitä ei voisi soveltaa nykypäivään? – No mie sovelsin. Ja niinhän siinä kävi, että Apsu oli toooooooosi pettynyt, kun ensin piti syödä, ja sitten vasta lähteä aarteenetsintään. Mutta olihan se sitten jännää.

Vuosi vuodelta rastit ovat vaikeutuneet, kartta on vaatinut aina enemmän kartanlukutaitoa, mikä pojasta on mahdottoman mukavaa. Kuinka olikaan tyytyväinen kun osasi! – Näin siitä huolimatta, että lopulta aarre oli ”vaan palapeli”. Onneksi rasteilla sentään jotain herkkujakin.

Eikä se ”pakkopulla”-ruokakaan ollut Apsusta – saatikka muista – huonoa.

Ihan klassikkopääsiäisruoka meillä on lammas/karistapatee. Tässä tarjoiluastialla vain toinen patee, – melkein molemmat tuollaiset kuluivat. Myös lasten suihin. Ja jämät ovat huomenna vielä parempia. Tsatsiki on tähän oheen mahdottoman hvvää.

Polkagris-pannacotta on viime lauantain menusta vohkittu, ja resepti saatu. Osasinhan minäkin.

Polkapannacotta

4 dl vispikermaa
1,5 liivatelehteä
1 tl vaniljasokeria
polkagrisarkarkkeja pieneksi (melkein jauhoksi) hakattuna n. 1,25 – 1,5 dl

(Laita karkit paksuun muovipussiin ja hienonna lihanuijalla tai kaulimella.
Karkkeja on ainakin Candy Kingin irtishyllyssä tai Oulussa Valkean Karkkipäivä-kaupassa.)

Kuumenna (älä kiehauta) kerma ja vispaa joukkoon polkamurske ja vaniljasokeri.
Hämmennetään kunnes murske sulanut.
Kattila pois liedeltä ja sekoitetaan liuotetut liivatteet.
Kylmässä vesihauteessa sekoitetaan hetki.
Jaetaan annosastioihin ja annetaan jähmettyä jääkaapissa kelmulla peitettynä vähintään neljä tuntia.

Sopii kyllä pääsiäiseenkin, ehkä vielä paremmin jouluun. Tai ihan milloin vaan. Kaikki tykkäsivät. Eevikin. Apsukin, vaikkei voinut myöntää. 😀 Se on jo 7-vuotiaan elämä joskus vaikeaa. 😉

Huomenna aamutuuri muksujen kanssa – nyt brunssikattauksen valmistuluun. Kuulinko minä, että ”Mummi, huomenna vois brunssillla olla nuo pääsiäismunat (herra Hakkarainen ja Lätkäliiga)? – Ehkäpä. 🙂

Isovanhemmuus

Mummi, myy potta!

Muksupäivä.

Aamubrunssin jälkeen kun olemme jo lähdössä, käydään vara-varapissalla, ja Eevis huutelee jo kylppäriin mennessä: ”Mummi, sun pitää myydä potta!” – Tämä kertoo siitä, kuinka iso tyttö neljä ja puolivuotias on omasta – ainakin omasta – mielestään. Minusta tuntuu, että hän on muutamassa kuukaudessa oppinut puhumaan. Enää ei isoveljensä tarvitse tulkata juttujaan meille isovanhemmille, sillä nyt lähes kaikesta puheestaan, jota kyllä riittää, saa selvän ja hän mielellään selittää paljon. Ja hänellä on myös vastaansanomaton kyky ilmaista tunteitaan siten, ettei jää epäselväksi, mitä mieltä hän on esimerkiksi siitä, että veljensä otti papan tabletin ensin tai siitä, että ei sittenkään menty kauppakeskuksen leikkipaikkaan. Varsinainen draama queen on hän!

Tänään säätila ei ollut ainoastaan ”hiutaloiva”, vaan kunnon maalismyräkkä. Lumisadetta, tuulen ja tuiskun myötä myös jotain kosteaa, sakeaa valkoista tupruttaen vähän joka ilmansuunnasta, joten ei puhettakaan, että kukaan meistä olisi halunnut lähteä liukurimäkeen tai muiden ulkoilujen pariin!

Siispä eläinten jäljille. Oulun Tietomaa, jossa Apsun leikki-ikäisvuosina käytiin kaksistaan aika usein humputtelupäivinä, varmaan puolentusinaa kertaa yhteensä, on nyt rempattu. Tiedekeskuksen näyttelyt ja elämysjutut on uusittu. Nämä jutut juuri Apsun ikäisille, alakoululaisille, ehkä parhaita, mutta kyllä Eeviksellekin oli monta pysähtymisen paikkaa. Tosin kovin kauan tyttö ei malttanut yhdessä kohtaa testailla. 🙂

Eläinten jäljillä -näyttely, johon on yliopiston edesmenneen eläinmuseon eläimiä tuotu ja niille miljöitä luotu, oli hyvin rakennettu.

Parituntisen tiedekeskuksessa kiertelyn jälkeen oli jo nälkä. Siis aika lähteä lounaalle. En tiedä, mikä mielenhäiriö (laiskuus?) minuun iski, kun päätin, että menemme kaupungille Valkean Rossoon syömään. Ei tartte mennä enää toiste. Mäkkärikin on parempi, paljon parempi. Mutta nälkä lähti.

Kotimatkalla kaupungista kotiin, E. ehti suunnitella ainakin viisi seuraavaa ”sitte ku me taas lähdetään kahestaan humputtelemaan”. Ja suunnitteli myös kertoja, jolloin ´voidaan ottaa pojat mukaan´. Ainakin kolme sellaistakin kertaa oli pitkän aikavälin aikataulutuksessa mukana.

Ja minulla on jo nyt ikävä.

Isovanhemmuus Ruoka ja viini Vanhemmuus

Yhdenlaiset lapsenjuhlat

Siitä on pian 32 vuotta, kun olin OYSin osastolla 11, jonka huoneen numero seitsemän viereisellä pedillä (tosin jouduimme päiväksi käytävällekin, oli näet keväruuhkaa) oli tuore äiti, joka oli ensimmäisensä edellisenä yönä synnyttänyt, kuten minäkin toiseni.

Muutamana päivänä jutellessamme huomasin hänen olevan kovin hädissään maailman tilanteesta: pankkikriisi, luisuminen lamaan ja työttömyyteen, öljykriisi ja Persianlahden sota, nimenomaan tuo sota … Hän (minua vuosia nuorempi) kyseli, eikö minulla ole ollut huoli ja murhe, kun ”tällaiseen maailmaan uusia lapsia synnytämme, miten tulevat vauvamme ikinä pärjäämään? Joutuvat pienet poikamme sotaan, ei tulevaisuutta, … ”

Juuri silloin olin vähiten ikinä huolissani siitä, miten vastikään (vallan nopeasti!) maailman tupsahtanut Juniori tulee maailman menossa pärjäämään. Mikä kriisi, mikä sota? – Hei, meillä on kaksi tervettä poikaa sylissämme, ei mitään hätää, eikä huolta enää nyt!

Niin on 32 vuotta kulunut. Eivät ole olleet vuodet vailla huolta Juniorin elämänmenosta, eivät vailla huolta maailmanmenosta (tosin juuri tänään taas vähän valoa siltäkin osin! Ollaan jo ihan Naton kynnyksellä ja naapurissa pidätysmääräys!), mutta enimmäkseen kuitenkin vain kiitollisuutta.

Vaikka toisin oli lääkäri aikanaan sanonut, me saimme kuitenkin lapsen ja sitten vielä tämän toisenkin, jonka synttäreiden etkoja on tänään vietetty.

Juniori ja R. sekä tietysti muksut olivat juhlapäivällisellä. Oikeastaan koko päivän puuhailin asian eteen jotain, mutta silti ei niin hyviä makuja kuin olin tavoitellut. Apsu oli ainoa, joka rohkeni ilmoittaa, että kakussa ”päällinen suklaakuorrutus oli hyvää, muuten ei”. Olen samaa mieltä. Perinteinen, meidän perheen klassikko, kaikki suuret juhlat kruunannut ´Italialainen suklaakakku´ ei ollut sellainen kuin pitäisi (ja hyvänen aika, minähän olen tehnyt tämän oikeasti ainakin sata kertaa, tai noh, viisikymmnetä). Mutta menihän se tänäänkin.

Menussa ei ole kirjattuna meidän ´amuse-bouche´ tai siis: poppareita (lastenjuhlathan nämä!), sipsejä (mummi, miksi näitä, nämä ei oo hyviä! – mutta olivat synttärisankarin lemppareita), home-made (tölkistä kotona paistettuja) croissanteja kutunjuustotäytteellä – aika hyviä franciacortan kanssa! 🙂 Lapset tykkäsivät paljon – ihan ilman kuohuviiniä. Lapsista on mukavaa kippistellä cokiksella ja pipsapossulimpparilla muovisista pikarilaseista. Edelleen kieltäydyn ostamasta skumppapulloon pakattua muumimehua. Lapsille limpparia kun ovat vielä lapsia; skumppaa tai edes sen näköistä sitten, kun ovat paljon vanhempia. Mutta juhlalasit voi silti olla. Juhlaa kaikille!

Pitkään punnitsin, mitä punaviiniä karitsanfileille. Kahdesta vaihtoehdosta päädyimme tähän. Nyt kun se ainokainen on viinikaapista tyhjennetty, lienee hankittava uusi kypsymään. Se ON hyvä punaviini. Australialainen Saperavi ei ole ihan tavallinen valinta. Ehkä tilaan sen jo pääsiäiseksi – sopii varmasti lampaallekin. Ja stout-kastike! Tein vasta toista kertaa. Todellakaan en ole oluiden, saatikka stout-oluiden tuntija, mutta pullollisen sellaista olin kastiketta varten ostanut.

Ja olinpa yllättänyt, että tämän maku oli ihan hyvää sellaisenaan. Näin siitä huolimatta, että minähän en olutta nykyisin juo, satunnaisesti saatan kulauksen maistaa. Nyt maistoin: ei mitään vastenmielistä. Karitsanfileetä stout-kastikkeessa reseptini on täällä. Lisäyksenä tuohon vanhaan postaukseen (jossa kuvat taas kerran tolkuttoman pimeitä!!!) että kannattaa pyyhkiä liha huolellisesti marinadista, sillä muutoin vain kiehuvat pannulla.

Nyt on juhlittu. Ja kevät tuo lisää juhlia – ilman maskeja ja koronarajoituksia. Nautitaanpa niistä kaikista!