Historiaa – Sivu 26 – Tuulestatemmattua

Oppimista ennen ja nyt

Ihan hurjan mukava päivä töissä. Oli jo oikea kandisemmaistunto, ja todel-LA-kin oli hyvä porukka. Keskustelua syntyi, – sellainen opettaa. Ryhmässä on myös valtiotieteilijä, joka on hyvä keskustelunherättäjä – hyvä juttu. Minulla kun edelleen on sellainen käsitys, että keskustelemalla, omakohtaisesti asioita pohtimalla, ääneen sanomisella ja asioiden (pakko)jäsentämisellä oppii erinomaisen hyvin. Sitä vartenhan ne seminaarit ja konferenssit on.

Hallinnosta tuli taas kerran yksi ihan järjetön muutos, mutta emmehän me voineet muuta kuin naureskella moisille. Ja sellainen yhteinen ”vihollinen” kuin hieman metafyysinen ”hallinto” on hyvä työpaikan koheesion luoja.

Illansuussa vielä arkistoekskuporukan kanssa meetinki, ja monta muutakin positiivista hetkeä pitkin päivää.

Ja eka kertaa minulle ehdotettiin, että perustaisin opetusta varten facebook-ryhmän. Olen jo joitakin asioita opiskelijoiden (ja yhden kollegankin) kanssa FB:ssä selvitellyt, mutta että oikein FB-ryhmä. No way, ei onnistu minulta. Edelleenkin osaan vain häthätää koko kirjan avata, ja päivityksiä etsiä ja kuvien lataaminenkin on vähän mitä sattuu. Kyllä minä edelleen opetuksessa ja ohjauksessa luotan ihan oikeasti tapaamiseen. Sen verran vanhanaikainen minäkin.

Mutta jotain uuttakin minun opetukseeni tulossa! Europeana julkaistiin toissaviikolla. Minä olen ehtinyt viettää sen uumenissa jo tuntitolkulla aikaa.

http://www.europeana.eu/portal/

Esittelyssä lukee näin

Europeana antaa mahdollisuuden tutkia eurooppalaisten museoiden, kirjastojen, arkistojen ja audiovisuaalisten kokoelmien digitaalisia aineistoja. Se tukee löytämisen iloa ja verkostointimahdollisuuksia monikielisessä ympäristössä, jossa käyttäjät voivat osallistua, jakaa tietoa sekä inspiroitua Euroopan monimuotoisesta kulttuuri- ja tiedeperinnöstä.

Mm. tämmöiset kuvat tuli sieltä haettua.

Ketäkö nämä, miksikö nämä?

Vasemmalla on Warren Hastings, jonka kirjeiden äärellä vietin pitkästi toista vuotta. Yleisen historian graduni käsitteli Englannin siirtomaahallintoa Intiassa Hastingsin kaudella (1772 – 1785). Kymmeniä mikrofilmirullia 1700-luvun käsialoilla, englanniksi. Siinä oli jo lähteessäkin vähän haastetta. Joskus kun oma gradu kirjahyllyssä sattuu käsiin, katselen sitä kuin vieraan tekelettä. Siirtomaapolitiikasta saattaisin vielä jotain osata kirjoittaa ja puhua; olenhan pitänyt aiheesta 24-tunnin luentosarjankin, ihan heti valmistumiseni jälkeen, 1980-luvun alkupuolella, – mutta että Hastingsin kauden Intia? Ei ehkä ihan ominta osaamistani… 😉

Entäs nuo alla olevat salskeat ensimmäisen maailmansodan sotilaat? Miksi he minua kiinnostavat? He osallistuivat Gallipolin taisteluun, ja sitä minä tutkin Winston Churchillin muistelmien perusteella proseminaarityössäni. Kovin ovat maskuliinisia olleet aiheet historiantutkijan urani alussa.

Minun Matildaani tai muita pohjoissuomalaisia maaseudun vähäväkisiä, koululaisia tai kaupunkien arjen sankareita 1900-luvun alusta ei Europeanasta vielä ole kovin paljoa kohdalle tullut, mutta eiköhän niitäkin.

Mutta on Europeanassa paljon taidetta, videoita, …. ja Oulustakin kuvia. Tuo puolestaan liittyy sivulaudatur-työhöni (= kakkosgradu), jonka tein Turun yliopistossa.

Europeanan miljoonien kohteiden joukosta voi löytyä ideoita ja inspiraatiota. Kohteisiin lukeutuu:
Kuvia – maalauksia, piirroksia, karttoja, valokuvia ja kuvia museoesineistä
Tekstejä – kirjoja, sanomalehtiä, kirjeitä, päiväkirjoja ja arkistodokumentteja
Ääniä – musiikkia ja puhetta fonografisylintereiltä, ääninauhoilta, levyiltä ja radiolähetyksistä
Videoita – elokuvia, uutisfilmejä ja televisiolähetyksiä

Historiaa Niitä näitä

Nostalgiaa radiossa ja muistoissa

Hiukan hävettää tunnustaa, mutta niinhän siinä aamulla kävi, että oli jäätävä kampuksen parkkipaikalle autoon istumaan ja kuuntelemaan tämä biisi loppuun! Aamuisin ajellessa, pyöräillessä, kävellessä kohti Linnanmaata kuuntelen Nostalgiaa. Olen kuunnellut elokuun alusta lähtien. Olenpa vanhan radion töissäkin virittänyt taajuudelle 94,3. Josko on ollut jotain nettipäivityshommia tai muuta ajatuksetonta puuhaa aamusella, niin vielä tovin olen viihtynyt vanhojen, teiniajan hittibiisien parissa.

Ja vanhoja biisejä Nostalgialla riittää. Demis Roussosta en enää voi sietää, John Denveriä en ollut muistanutkaan, vaikka hänenkin LP-levyjään on edelleenkin jemmassa, vähän merkillinen Sparks, tärkeä osa varmaan kaikkien 70-luvulla nuoruutensa viettäneiden elämenossa Simon & Garfunkel, – – entä Gary Glitter (uuh, jak! Mutta olisin oikeasti lähtenyt Helsinkiin (1973?) konserttiinsa jos olisin päässyt), Seppo Närhestä sain lukiovuosina tarpeekseni, Cat Stevensiä on edelleen iPodillakin…

Yhtenä lämpimänä aamuna juuri kasvitieteellisen kohdalla (kaunein pätkä duunimatkan varrella) Moody Bluesin I’m Just A Singer (In A Rock And Roll Band) sai hullun riemun riehaantumaan. Ei, en laulanut mutta ihan huikea fiilis tuli. Kasevan Vanha mies vois kolahtaa vieläkin, eikä CCR:n voittanutta ole. Ja Sir Eltonin biisit (juuri nyt Sacrifice, Daniel sekä Your Song kuulostavat ylivertaisen hyvälle), jotka edelleenkin ovat tärkeä osa arkeani, soivat nekin Nostalgiassa. Yellow Brick Road -LP maksoi muistaakseni 35 markkaa, ja sen ostin omilla kesätieneisteillä. Jo levykansi oli niin makee!

Kuuntelen Nostalgiaa vain aamuisin. Syystä että? Syystä että aamuisin juontaa Jalle Niemelä. Novan ex-juontaja, levollisen lussakka, humaanin ja joviaalin oloinen Jalle Niemelä on ollut jo pitkään mieleeni, olen vain harmitellut, että hän oli Novalla äänessä useinmiten vain iltaisin, myöhäänkin, mikä ei ole meitsin juttu. Nyt kesällä Jallea sai kuulla Novalla satunnaisesti aamuin, illoin, päivisin, mikä sopi vallan erinomaisesti, mutta sitten tuli radiokanavan vaihto. Myös minulle. Mutta vain aamuisin.

Töistä palatessa vaihdan Novalle ja ”Jokisen eväät” rulettaa edelleen. Sitten ne Ilen ohjelman välissä olevat Samuli Aaltosen merkilliset samuloinnit merkillisesti viehättävät minua. Olenhan näistä ennenkin kirjoitellut. Tänään, illansuussa ajellessani kohti Muhosta Aaltonen loihe lausumaan jotain, mikä ehkä kiteytti taas näitä viime päivien ja viikkojen pohdintojani ja tuntojani… Aaltosen jutun aiheena oli elämän merkitys tai jotain muuta syvällistä ja samulointi meni jotenkin näin: ”Ei kai sillä niin väliä mitä tekee, kunhan tykkää siitä mitä tekee ja kans tekee”. Noin yksinkertaista. Ja siltä se Niemelän juontaminen nyt Nostalgialla kuulostaa: tykännee itekkin. On omalla pelikentällään omalla paikallaan.

Noita Radio Nostalgian biisejä ja Jallen musiikkitietämyksen käsittämättöntä tietomäärää (historia on hyväksi!) kuunnellessa välillä mietin, että minulle ei ehkä sittenkään ole hyväksi nämä nostalgiset muistot. Tulee mieleen ne angstiset teinivuodet, ekat Kuuska-reissut, katkeransuolaiset vai -suloiset kyyneleet kuunnellessa Sammy Babitzinin Pienen pojan nukkeshow´ta 18. kerran peräjälkeen, ja oikeasti ”depis” – mitä termiä käytettiin suunnilleen kaikesta vähänkään ikävämmästä olosta – kun Sammy kuoli.

Tulee mieleen ne maailmaaparantavat mietteet ja kymmenet päiväkirjan sivut, joita Moody Bluesin tai Hectorin taustalla soidessa tuli kirjoitettua. Entäs ne oranssit C-kasetit, joille nauhoitettiin kavereilta kaikki Sladen uusimmat biisit tai ne pienet siniset ruutuvihot, joihin kirjoitettiin Kirkan biisien sanat. Keskikoulussa kun meillä kaikilla oli ainakin yksi keltainen T-paita, kaikilla naruvärjätyt paidat ja lahkeista kaistaleilla levennetyt farkut ja iso kampa takataskussa tai opiskeluvuosina, jolloin killan järjestämissä bileissä soitettiin Queenia ja Agip Prop´ia sulassa sovussa … juuri noina vuosina kuunneltiin Nostalgiaa – eiku Nuorten Sävellahjaa samalla kun meikattiin (Ricil´s sininen mascara ja sitten tuli Anytimen oranssit kotelot!) ennen Tetralle lähtöä… Enimmäkseen kuitenkin kotona, vihreäksi maalatussa huoneessani, jossa oli iso keltainen lamppu.

______________________________________________

PS. Olen ollut illan maalla. Olipa jännä juttu; melkein yhtään en pelännyt lehmiä. 🙂 Kerron huomenna …

Historiaa Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus Yliopistoelämää

Töitä, kuvatakaumia, potilasruokaa

Taiteellisen vaikutelman saavuttamiseksi, blogini ylenpalttisen kuvadokumentaation runsaannuttamiseksi laittelen vielä viikonlopulta tähän otoksia.

Klikkaa hdr-kuva isommaksi…

Miksi noin korulauseiseksi heittäydyn? Se on tarttunut. Sujuvasanainen kollegani arvosteli/arvotti/arvioi viime aikaista toimintaani töissä ja ilmaisi asiansa varsin mainioin sanakääntein, – kuten hänelle ominaista on. Evästellessämme hän pohti, monisanaisesti ja kiistämättä vallan eläväisesti, aamulla koko työ- ja meidän opiskelijayhteisölle lähettämiäni (info)kirjeitä, ja sanoi, että empiria ei oikein osoita, että olisin uuden ”mää oon täälä vaa töisä” -asenteeni kanssa yhtään edennyt. Ehkä tätä kollegan argumentointia tukee myös se, että noiden kirjeiden jälkeen sain melkoisen yhteydenottotulvan, joissa eräässäkin spostissa kiiteltiin äidillisestä holhoamisesta, toisessa todettiin että olen yhtä monisanainen kuin ennenkin ja kolmannessa opiskelija kirjoitti ”hyvästi huoleton hopsiton elämä”.

Mutta siis noista kuvista piti kirjoittamani, niitä lisäämäni… digikuvallisen osaamisen osoittamiseksi, heh!

Tässä on kuvapari, ei sinänsä kovin kummoinen, mutta niissä on se juju, että vasemmanpuoleinen on otettu valkotasapainon automatiikalla (AWB) ja oikeanpuoleinen hehkulamppu-asetuksella. Siis: jos haluaa ulkona todellisuutta sinisempiä kuvia kannattaa asetukseksi valita hehkulamppu-symboli.

Piispanletto-nimestä kysyin esimieheltä, nimistötutkija kun hän on, ja hän pohti, että ei ole mahdotonta, että se juontuisi jo keskiajalta. Piispan kymmenyksiä maksettiin tästä apajasta saaduilla lohilla tai piispallinen pyyntipaikka olisi ollut tässä merenrannan edustalla.

Tässä kohta koko talonseinustan peittävästä orvokkikivikosta samalla idealla kuvapari. (suurenevat klikkaamalla)

No nyt sitten kun on tullut jutut Yliopistoelämää ja valokuvaus ja historia -kategoriaankin, niin pitäisikö vielä kirjoitella yksi ruokaohjekin.

Pehtoori pääsi tänään pois sairaalasta, kävelee ja kohtuullisella kipulääkityksellä pärjää jo aika hyvin, mutta nälkäinen oli iltapäivällä hänet hakiessani. Ja nälkäinen olin minäkin. Aamuviideltä kun olin herännyt, merkitsi se, että aamiaisella ja surkeahkoilla eväillä ei puhettakaan mistään ”illallisesta”, ei jaksa odottaa, syödään heti. Pastakattila tulelle ja tekeille nopein kastike, minkä keksin.

Ensimmäisessä keittokirjassani (Riemusta ruuanlaittoon) on ohje nimeltä

Pastakastike kylmäsavulohesta (s. 46)

1 – 2 rkl öljyä
2 valkosipulin kynttä
2 rkl kuivattua persiljaa
kylmäsavulohta
1 prk herkkusieniviipaleita
2 rkl vehnäjauhoja
herkkusienten liemi
2 – 4 dl kevytkermaa

Öljyyn valkosipuli, persilja, sitten lohi ja sienet. Suurusta jauhoilla. Nesteeksi sienten liemi ja kermaa sopivasti. Varsinkin vihreän pinaattitagliatellen kanssa herkkua.

Tuota simppeliä kastiketta meillä on tehty pari vuosikymmentä. Silloin kun tuo jo klassikko kastike meidän keittiöön rantautui, ei Suomesta tainnut tuoreita herkkusieniä vielä saadakaan, saatikka mitään Creme Bonjour Culinairea. Tuo vanhakin ohje on edelleen hyvä, mutta tuore, jauhosuurustamaton versio oli tänään meille kahdelle ehkä parempi.

4 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 pkt tuoreita herkkusieniä viipaloituna
pala kylmäsavulohta
2 rkl Creme Bonjour Culinairea (valkosipuli-yrtit)
2 dl ruokakermaa
sileälehtistä persiljaa

Kuumenna oliiviöljy, lisää joukkoon murskatut valkosipulinkynnet, sitten sienet.
Kun sienet ovat pehmenneet, lisää lohikuutiot. Kuumenna.
Lisää lopuksi kermat ja persilja. Keitä kokoon ja tarjoile pastan seurana.

Buon appetito!

Historiaa Oulu Valokuvaus

Merikosken kuohut: valokuvausläksyjä ja hiukan historiaa

Kosken kuohut olivat eilen niin vaikuttavia, että tänään menin töiden ja asioilla piipahtamisen jälkeen uudelleen kuvaamaan. Eilen aamupäivällä oli ikävästi pilvessä ja harmaata, mutta tänään illansuussa paistoi aurinko.

Huikeaa. Miten kuohuva vesi, järjettömät vesimassat, vesipärskeet, valtaisa kohina voivatkaan olla niin kiehtovia. Varmaan taas puolisen tuntia siinä katselin ja kuvailin. Jotenkin merkillisen lumoavaa.

Digikurssin läksyissä on tehtäviä liikkeen kuvaamisesta. Siis teinpä läksyjäkin. Kaikki kuvat kannattaa klikata isommiksi.

Näkyyhän tässä liike?

Tässä kuvapari, jossa ensimmäisessä yritin pysäyttää liikkeen ja toisessa liikkeen pitäisi näkyä.

Ja tässä toinen sarja samasta teemasta: liike pysäytetty, liike näkyy.

HDR-kuvien tekoa vartenkin otin valotusaikahaarukointikuvia… Tässä yksi – ei niin kovin kummoinen tulos koosteista.

Pärskeet olivat korkeita

Yli 800 kuutiota sekunnissa on paljon. Kohinaa kannattaa käydä kuuntelemassa…

Tiesitkös, että Merikosken voimalaitoksen rakennustöissä käytettiin venäläisiä sotavankeja. Voimalaitostyömaa saatiin vuosikymmenien jahkailujen jälkeen alulle toukokuussa 1939, – pahimmoilleen ennen sodan syttymistä. Sota vaikeutti ja välillä keskeyttikin rakennustyöt. Välirauhan aikana tilattiin turbiinit Saksasta ja voimalaitostyömaalla oli parhaimmillaan yli 300 työntekijää, mutta jatkosodan sytyttyä määrä putosi puoleensataan. Syksyllä 1941 alakanavan tekoon ja pengerrystöihin tuotiin venäläisiä sotavankeja, jotka olivat kuitenkin niin surkeassa kunnossa, että työnteko oli jotensakin tehotonta.

Sodan jälkeen oli sekä raaka-aine- että työvoimapula, eikä saksalaisia generaattoreita kuulunut, mutta lopulta toukokuussa 1948, yhdeksän vuotta jatkuneiden rakennustöiden jälkeen, ensimmäinen (Ruotsista tilattu) generaattori saatiin käyntiin.

Tänään iso osa vedestä virtaa ohi turbiinien.

Yläkanavan vuosi on täällä.

Historiaa Italia Niitä näitä

On tähdenlentojen yö – La Notte delle Stelle Cadenti

Elokuun kymmenes, pehtoorin synttärin aatto, Laurin päivä. San Lorenzon marttyyrikuoleman muistopäivä. Lainaan seuraavassa omasta tekstistäni pätkän

Laurentius kärsi marttyyrikuolemansa Roomassa 10.8.258, joten elokuun alkupuolella on hänen muistopäivänsä (Suomessakin Laurin päivä). Lorenzon päivän iltana (puhutaan myös Tähdenlentojen yöstä, La Notte delle Stelle cadenti) Italiassa väki kokoontuu rannoille polttamaan tulia, nostamaan maljoja tähdille ja syömään yhdessä. San Lorenzo on myös monien italialaisten kaupunkien suojeluspyhimys, joten tuolloin kaupungeissa järjestetään ilotulituksia, historiallisia kulkueita, yömessuja ja – naturalmente! – syödään hyvin.

Viikonlopuksi on luvattu Suomeenkin tähdenlentoja.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/viikonvaihteessa-tiedossa-tahdenlentoja/602241/

Niitä odotellessa ja San Lorenzon vuoksihan meilläkin huomenna kestit. Ihan vaan uskonnollisista syistä vietämme La Festan huomenna. Ihan vaan …

Gruppo San Lorenzo (ks. täältä, mistä on kysymys) tulee liki kokonaisuudessaan (12/14) huomenna viettämään kalaaseja, San Lorenzon päivää, pehtoorin ja yhden toisen gruppomme jäsenen synttäreitä. Ja koskapa Umbrian kylämme Collazzone oli (sekin) suojeluspyhimys San Lorenzon, keittiömestareiden suojelijan, suojeluksessa, niin luonnollisesti huomisen menun ja vino-listan teemana on Umbria. Ihan loogista.

Kuvat ovat Collazzonen kirkosta ja luostarista. Klikkaamalla suurenevat ja näet yläkuvassa San Lorenzon tunnistamista helpottavan (epiteetin, apposition tai mikä lieneekään, tunnisteen?) halstarin.

Yritimme reissussa löytää San Lorenzo -patsaan, -pienoisveistoksen, -matkamuistopyhimyksen, mutta turhaan. Fransiskuksia oli joka putiikissa, mutta San Lorenzoa ei näkynyt.

Näkyisipä viikonloppuna tähdenlentoja.

Historiaa Niitä näitä

Kesäkisan vastaukset ja voittajat

Viime viikolla julkistamani kesäkisa keräsi enemmän osanottajia kuin yksikään edellisistä (onkohan niitä ollut kaksi?), mistä olen ihan mielissäni. Kaikkiaan kymmenen osallistujaa (+ 1 myöhässä) – mukana muutama entinen opiskelijakin ja sain samalla kuulumispostia, mikä lämmitti lisää.

Kilpailussa pistesijoille päässeet olivat selkeästi loppujoukkoa parempia. Mutta ennen kuin julkistan tuloslistan sekä kisan voittajan ja arvonnan voittajan, katsotaan oikeat vastaukset.
(Opettaja minussa heräilee ”palaute ja oikeat vastaukset ovat tärkeitä, muuten ei oppimista tapahdu… ”)

1. Yli-Jaakheikin savupirtti Kemin Meripuistossa

Yli-Jaakheikin savupirtti on rakennettu vuonna 1796 Rovaniemen maalaiskunnan Muurolan kylässä. Vuonna 1831 Jaakko Heikinpoika osti sen ja uitti lautalla Kemijokea alas pystyttäen sen Ala-Jaakheikin maalle. Samalla pirttiin muurattiin ulospäin lämpiävä uuni.
http://www.kemi.fi/historiallinenmuseo/savupirtti.html

Jarin arvelulla: ”Tuo ensimmäinen on varmaan Satokankaiden olohuone emännän entisöintivillityksen jälkeen…” ei siis pisteitä saanut.

2. Paavo Väyrysen Pohjanrannan viinimyymälä Keminmaassa

http://www.pohjanranta.com/viinitila

Kuvasta moni arveli, että olisi meidän viinikellarista. Ei meilläkään nyt näin paljon Paavo-viinejä ole! Olen joskus koettanut vakuuttaa (kliks), teitä hyvät lukijat, että Paavolla on itseironian kykyä, ja minusta tämä etiketti kyllä osoittaa sitä myös.

Mutta pakkohan se oli yksi pullo ostaa. Ei ollut mustaherukkaviini erityisen edullista (15 euroa), mutta viinikerhon kanssa tulemme tekemään viiltävän analyysin Pohjanrannan viini(marja)tilan tuotteesta.

3. Martti Juhani Miettusen hautakivi (muistomerkki samalla) Simon vanhalla hautausmaalla

Tähänpä ei ole paljon lisättävää. Juuri noin se on. Kirkon pihalla oli parkkipaikalla pantu seurakunnan työntekijät hyvin selkeästi ”ruotuun”. En tiedä, miksi, mutta minua tämä merkillisesti huvitti.

4. Keminmaan vanha kirkko, Pyhän Mikaelin kirkko, joka todellakin on Rungiuksen hautasija, kuten Jari muisti mainitakin.

Pohjois-Suomen ainoa keskiaikainen kivikirkko. Ehkä minulla on ”lukkarinrakkautta” tähän kirkkoon, mutta pidän siitä hyvin paljon. Ja se on niin kauniilla paikallakin. Olen (töiden vuoksi) käynyt siellä useita, useita kertoja ja voin kyllä suositella…

5. Haaparannan kaupunginhotellli

Just det. Kävin siis Haaparannan puolellakin, joka laskettakoon Pohjois-Suomeksi (kilpailun otsikko ”Lomamatkalla Pohjois-Suomessa” sai veljeni huomauttamaan asiasta :): ”Haaparanta ei kuulu Suomeen.” Mutta koskapa muille tämä ei aiheuttanut ongelmia, en hylännyt kysymystäni.)

6. Simon vanha pappila, nyt (tilaus) ravintola Wanha Pappila (joko on parhaillaan remontissa)

Kun Simon kappeliseurakunta 1862 (? vai 1868 tai jotain sellaista – ei voi muistaa, vaikka olen itse ko. prosessista pitkästi kirjoittanut) erotettiin Kemin emäseurakunnasta oli Simon uudelle kirkkoherralle ryhdyttävä rakentamaan puustellia, virkataloa. Se valmistui vasta kirkkoherra Keckmanin aikana heti 1900-luvun alussa. (kuva 1930-luvulta)

7. Candy World Haaparannalla

En käynyt ollenkaan IKEAssa, kuten moni arveli, mutta samassa kompleksissa on valtava Candy World -karkkikauppa, jossa myydään anopin lempparitoffeita ja tyttären tykkäämiä kovia karkkeja, joten siis Marabou-levyjen kuva sieltä.

8. Sotalapsipatsas ”Pieni ikuisuus” Kemin Meripuistossa. Tämä vaikuttava teos on (sekin) Sanna Koiviston tekemä.

Ottamani kuva oli kovin kehno (aina voi panna sään syyksi, ettei osaa kuvata… ;)) joten tässä Meripuiston viralliselta sivulta kuva.

Patsaan alaosan ”kirjan” reunassa on kyltit.

Ei lisättävää.

9. Kuivaniemi, Merihelmen ranta

Tämän ohi tulee aina vain ajelluksi. Kerran historian laitoksen palautepäiväretkellä pysähdyttiin, joten muistelinkin, että siellä voisi eväänsä nauttia. Haaparannan Ica Maxista ostettu katkarapupatonki ja Ramlösa olivat yksinolopäiväni tulomatkan piknikin eväs, jonka nautin Kuivaniemellä Merihelmen rannassa. Siellä on myös avoin kota, jossa voi käydä makkaraakin paistelemassa. Ja kaunis, kaunis merimaisema.

http://www.rynkynranta.com/

10.Iin kunnantalon ranta uittopatsas ”Iijoen uitolle” 2003 (uitto Iijoessa lopetettiin 1988), Sanna Koivisto

Siis ei ollut: ” Kukkolankoski-Kokkolaforssen ja jos ei napannut ? niin Kurenalus eli Pudasjärven suurkaupungin keskusta. Uitto eikä lippoaminen?” , ei Kukkolankoski vaikka kyllä sinnekin vähän ajattelin ajella, mutta kun puolelta päivin oli vielä niin huono sää niin jätin väliin. Todellakin ei lippoaminen vaan uitto. Tämä on aika hieno patsas. Niinkuin minusta nyt oikeastaan kaikki mitä Sanna Koivisto on tehnyt.

11.”Pohjanrannan paanukirkko (ei virallisesti vihitty kirkoksi), Keminmaalla. Maalaus on Juhani Palmun Mooses ja lakikivet (kuvassa taisi tekstissä olla hiukan eri nimellä). Alttaritauluna ko. paikassa.” Näin vastasi Sinikka, ja aikas täydellinen vastaus olikin. Paanukirkko on viinimyymälän, Väyrysen kotitalon, Tanssipalviljongin ja Pohjantähti Opiston pihapiirissä.

http://www.pohjanranta.com/kirkko

’

12.Kemin Meripuiston Jatulitarha, joka on siirretty Ajoksesta.

Tämäkin siis Kemin meripuistossa, jossa myös Sotalapsi-patsas ja savupirtti. Lähellä myös Jalokivigalleria, ravitsemusliikkeitä ja historiallisia rakennuksia.

Tähän viimeiseen vastaukseen asti sekä Kati N. että Sinikka K. olivat tasapisteissä, mutta Sinikka sijoitti kivilatomuksen Tervolaan, mikä merkitsee että Kati N. on voittaja! (fanfaareja kuuluu taustalla). KAIKKI vastaukset täysin oikein.

Kahden kärki oli aika ylivoimainen.

Ja tässä koko tuloslista

Kati N. 24 pist.
Sinikka K. 23 pist.
Merja T. 12 + 3 hyvityspistettä = 15 pist.
Mannu L. 12½ pist.
Laura H. 12 pist.
Liisa J. 9½ pist.

Kaari3 5 pistettä jotka kaikki pelkkää hyvitystä 🙂
Hanna S. 2 + 3 hyvityspistettä = 5 pistettä
Jari R. 1 pist.
Rauli L. 1 pist.

Ja sitten samalla hetkellä kun tätä ”tulosjulkistusta” teen, kisaan osallistuu vielä Päivi N., joka olisi vastauksellaan yltänyt pronssille.

Kati saa siis valita kumman palkinnoista haluaa. Joko kirjapaketin tai pienen (20 x 30) canvas-taulun, jonka olen tilannut Ifolorilta ja joka ei ole vielä tullut. Se on tehty Umbriassa ottamastani kuvasta.

Sitten lupasin, että KAIKKIEN osallistuneiden kesken järjestetään arvonta. Niinpä aamiaispöydässä pehtoori oli valmiina sekä onnettareksi 🙂 että viralliseksi valvojaksi, ja nosti voittajalapun: (lisää fanfaareja)

Tulin kuitenkin miettineeksi, että pehtoorihan oli jäävi sillä hänen sisarensa osallistui kilpailuun. Päätinkin järjestää arvonnan uudelleen: otan laput mukaan kun menen systerini kanssa kaupungille lounaalle. Kunnes aika pian hoksasin, että vähintään yhtä jäävi hänkin on: veljemme on skapassa mukana. Siis Sinikka voitti arvonnan. Mukava niin, sillä oli todella hyvä kakkonen kilpailussakin. (Voittajat lähettänevät minulle postiosoitteensa, jotta voin palkinnot perille toimitella).

Kisa oli kiva ainakin näin järjestäjän kannalta. Mistä tämä varsin massiivinen postauskin kertonee.

Nyt ”tentin palauteluento” on pidetty ja kuivaharjoittelua duuniin palaamiseksi taas tehty, joten olen valmis lähtemään pehtoorin kanssa Möljälle katsomaan tämän kesäistä kohellusta, jota myös kesäteatteriksi kutsuttaneen.

Kesäpäivät jatkukoon. Ensi kesänä taas uusi kisa? 🙂

Historiaa Niitä näitä Oulu

Ihan pihalla

Ulkona koko päivän.
Lenkillä tarkastellen lähitienoon pihoja,
kotipihalla, kaupungintalon pihalla, … Ihan pihalla.

(kuvat suurenevat klikkaamalla)

Oulun kaupungintalo rakennettiin 1880-luvun puolivälin jälkeen, eikä suinkaan kaupungintaloksi vaan Seurahuoneeksi. Uusrenessanssisen rakennuksen eteen nahkatehtailija K. R. Åström (jolla on yksi Oulun hautausmaan komeimmista hautakivistä, isäni haudan ”naapurikorttelissa”) lahjoitti valurautaisen suihkulähteen, johon saattoi kiinnittää hevosen ja jossa oli niille juottokaukalot.

Seurahuoneen rakentaminen oli vielä kesken, kun Ouluun valmistui rautatie (1886) ja rautatien avajaisjuhlallisuudet illallisineen järjestettiin juuri tässä rakennuksessa.

Vakkarikampaajani on kuvan ulkopuolella vasemmalla, ns. SYP:n talon toisessa kerroksessa, ja sieltä on hieno näkymä tähän nykyisen kaupungintalon edustalle. Kampaajan ikkunasta ulos katsellessa yritän usein saada miljöön elämään 1800-luvun malliin… aika huonosti onnistun, mutta on mukava yrittää… Tänään en ollut toisessa kerroksessa ja sisällä, vaan leikin taas turistia kävellen keskustassa.

Tänään – kuten yleensä aina – kaupungintalon edessä oli hienot kukkaistutukset.

Turistina opin sellaisenkin asian, että tämä kaupungintalon puistokortteli on Hallituspuisto. Kaupungintalon ja Valven välissä oleva puisto, jossa on Sanna Koiviston hienon hieno Ajan kulku -veistoskokonaisuus (jota olen kuvannut ja josta olen kertonutkin linkki), on Maria Silfvanin -puisto (olin jopa sen ”avajaisissa” v. 2005), mutta muu osa korttelista on Hallituspuistoa. Kuinka moni oululainen tiesi, kysyn vaan. Joka tapauksessa Hallituspuistosta ne on seuraavatkin kuvat.

Herra varjelkoon, en kai minä näin vakavissani jo töihin paluuseen valmistaudu, että alan täälläkin luennoida Oulun historiaa… 😉

Bloggailu Historiaa Niitä näitä Valokuvaus Vuorotteluvapaa

Lomamatkalla jossain Pohjois-Suomessa – kesäkilpailu!

Aamulenkin jälkeen tein sen mitä olen koko vuorotteluvuoden aikonut. Lähdin päiväksi yksikseni ajelemaan. Tavoittamattomiin, olemaan ja menemään ihan mihin haluan. Vaihtoehtoja matkan kohteeksi oli paljonkin: Hailuodosta Haapavedelle, Iijokilaakso jokisuulta Taivalkoskelle, Oulujärven ympäriajo, … Taidegallerioita siellä ja täällä.

Olen yksin, pistän puhelimen kiinni ja ajelen, katselen ja kuvaan, mietin ja makustelen. Niin tein.

Palasin juuri. Rengasmatkalla (minun lapsuudessani tälläisia matkoja sanottiin rengasmatkoiksi) otin parisataa kuvaa. Pysähtelin, juttelin vieraiden kanssa jos huvitti, yleensä ei huvittanut. Katselin tuttujakin juttuja jotenkin uudella lailla. Menin sellaisia teitä, etten koskaan ennen. Oli hyvä päivä.

Kun tämä blogi kuitenkin on aina vähän mielessä, taka-alalla ainakin, niin keksin rundin aikana, että tästähän se lähtee tämän kesän kesäkisa!

Alla 12 (+ 1 /yhdestä kohteesta on kaksi) kuvaa matkaltani. Kuvat eivät ole kulku- ja aikajärjestyksessä. Tiedätkö/arvaatko, mistä ne ovat? Mitä ne esittävät?

Jokaisesta paikasta saat yhden pisteen, kun tiedät, mikä kuvassa on, saat toisen pisteen. Siis maksimipistemäärä on 24.

Koskapa nämä kohteet ovat päiväreissulla Oulusta ajellen saavutettavissa, ovat pohjoissuomalaiset tietysti etulyöntiasemassa. Siispä reiluuden vuoksi annan hyvityspisteitä seuraavasti: jos ET ole koskaan asunut Oulun tai Lapin läänissä, saat viisi lähtöpistettä, ja jos NYT (vaikka aiemmin olisitkin täällä asunut) asut jossain muualla kuin Pohjois-Suomessa, saat kolme lähtöpistettä. Ilmoittele vastauksesi joko kommenttilootaan tai suoraan minulle sähköpostilla (sivupalkissa osoite). Ja Facebookiin saa myös jättää vastaukset. Kilpailuaikaa on ensi tiistai-iltaan puoleen yöhön asti.

Entäs palkinnot? Joko Vuorotellen-kirjamme ja sen kylkiäisenä pari muuta kirjaa (keittokirja ja pokkari, joita meillä on tullut huusholliin tuplakappaleet) tai sitten ottamastani unikkokuvasta teettämäni pieni taulu. Voittaja saa valita. Ja kun voittaja on palkintonsa valinnut, jäljelle jäänyt toinen palkinto arvotaan kaikkien osallistuneiden kesken. Siis kannattaa osallistua, vaikka ei osaisi vastata tai arvata kuin muutaman kuvan… kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan palkinto!

Ja tästä lähtee kuvat (ne kaikki suurenevat klikkaamalla, auttanee tunnistamista)

1) Missä? Mikä?

2) Missä? Mitä?

3) Jo paikan tietämisestä saa kaksi pistettä.

4) Missä ja mikä kirkko?

5) Missä ja mikä?

6) Entäs tämä vähän vaatimattomampi rakennus? Missä ja mikä ollut tai mikä on nyt?

7) Missä ja mikä kauppa?

8) Mikä tämä on ja missä? Paikkakunnan nimi riittää… Huomaatteko, se on kirjan päällä, valitettavasti kuvassa ei näy kuinka kirjan lehdille on painettu kämmeniä…

9) Seuraavat kaksi kuvaa ovat paikasta, jossa kävin rantakalliolla syömässä evääni. Missä ja mikä paikka?

10) Entäs tämä patsas? Missä ja mikä patsas?

11) Taulu. Aivan, mutta missä ja kenen tekemä?

12) Viimeisenä ulkokuva. Missä ja mitä – tai tarkkaan ottaen mikä – kuvassa on?

Runsasta osanottoa toivoen!

(JA OIKEAT VASTAUKSET JA KISAN VOITTAJA LÖYTYVÄT TÄÄLTÄ)

Hautausmailla Historiaa Niitä näitä

Hautuumaakierroksella vol. 2

Siivouspäivä. Koko päivä, mutta sitten päätinkin ehtiä vielä hautausmaalle, jossa oli joka kesämaanantaiseen tapaan parin tunnin hautausmaakierros. Ehdinhän ja onneksi ehdin sitä ennen käydä hakemassa huomisiin hautajaisiin tilatun kukkalaitteen, vaikka oli kyllä sattua pieni missaus. Mutta no hätä.

Hautausmaan portilla oli kuuden aikaan satakunta innokasta kuuntelijaa. Joukossa yksi opiskelukaveri, yksi yliopisto-opettajani, kaksi opiskelijaani. Mutta oli siellä paljon muitakin kuin historioitsijoita. Entisten oululaisten elämä ja hautaaminen kiinnostavat. Viime kesänä olimme kierroksella, jossa esiteltiin taiteilija-oululaisia teemalla ”Siveltimellä ja sulalla”. Tällä kertaa teemana oli ”Kaiken takana on nainen” (Ks. täältä seuraavien maanantaiden teemat). Tutustuin moneen uuteen, entiseen oululaiseen, monta tuttua tapasin. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Niin kuin nyt nämä Bergbomitkin. Ovat jo vuosikymmeniä olleet jutuissani mukana, tavalla tai toisella … Nämä piparkakkureunaiset hautaristit ovat merkillisen sympaattisia.

Ja tapani mukaan harhailin ”virallisen” opastuksen ohi, etsiskelin erikoisia etunimiä. Löysinkin yhden uuden: löysin piiiiiitkästä aikaa uuden nimen ”erikoisten etunimien -kokoelmaani”. Effendi. Effendi Abraham on yksi niistä noin 20, jotka Suomessa tämän nimen ovat saaneet. Sukupuolijako menee fifty-fifty. Siis se on sekä miesten että naisten nimi. Mitenhän tästä on väännetty puhuttelunimi? Efu? Effe? Jos on naisen nimi niin oiskohan Effi? Mielenkiint0ista

Ja sitten pisti silmään tällainen ”tabula rasa”.
Ei ollut varattu ainoastaan hautapaikkaa vaan jo paasikin pystytetty.

Ei silti on Oulun hautausmaalla ainakin yksi kivi, jossa on jo nimikin valmiina,
syntymäaika myös, mutta kuolinpäivä vielä puuttuu.

Sitten hautakivi, jota voin käyttää seuraavan kerran perhehistoriaa tai sosiaalihistoriaa luennoidessani. Olen muistaakseni ennenkin kirjoitellut tästä tavasta antaa kuolleen lapsen nimi seuraavaksi syntyneelle. Tässä perheessä on syntynyt kaksi Lauria ja kaksi Brunoa. Miksei ensimmäisen, muutaman viikon ikäisenä kuolleen Matildan ”tilalle” kastettu uutta lasta? Vai onko Matilda kakkonen haudattu jonnekin muualle? Anneli ja Mauno ovat toisen sukupolven lapsia, ja kuolleet pieninä – onko heillekin annettu ”seuraajat”, jotka voivat hyvinkin olla vielä elossa? Vai onko 1930-luvulla jo luovuttu saman nimen käyttämisestä seuraaville lapsille?

Kaikkinensa hyvä kierros. Tälle kesälle voisi yrittää ehtiä toisenkin kerran.

Historiaa Vuorotteluvapaa Yliopistoelämää

Työpäivä – joka ei siltä tuntunut

Kansanopistossa lehtori nukkui oikein hyvin, ja oli aamulla intopinkeänä jo kuudelta hereillä – valmiina luennoimaan. Pienellä kävelyllä kävin ensin, sitten vähän frisööriä, periaatteella ”tukka hyvin, kaikki hyvin” ja sitten aamiaiselle. Sen jälkeen vielä tunti aikaa ennen seminaarin alkua ja lähdin läheiseen puistoon, aurinkoon, vielä selaamaan juttuni läpi. Vuorotteluvapaalainen joutuu verryttelemään, että muistaa, mitä sanoa ja miten.

Kansanopiston jugend-tyylin viehättävä päärakennus ja sen auditorio jo odottivat. (Harmittaa etten innostukseltani malttanut ottaa kuvia sisältä; luentosalikin on poikkeuksellisen kaunis). Hyvin meni, kukaan ei nukahtanut 😉 , ja kiinnostuneilta oikeastaan kaikki vaikuttivat. Jälkeenpäin joku kiittelijöistä sanoi, että ”oli asiaa ja intohimoa sopivassa suhteessa”. Kiintiönainen ja kiintiöpohjoissuomalainen, teollistamisen sosiaalihistoriaa tutkinut ja siitä kirjoittanut oli paikkansa täyttänyt. Huh. Ja olihan minusta mukava luennoida, antoi uskoa siihen, että päätös paluusta duuniin reilun kuukauden päästä ei ollutkaan niin huono.

Päivä jatkui tieteenalan professoreiden (Jyväskylä ja Helsinki) luennoilla ja parilla muulla luennolla. Lounaalla, kahvitauolla ja väliajoilla ehti tavata uusia ja vanhoja tuttuja, oli mukava tavata. Erityisesti yksi ”mentorini”, (joka oli mm. ”syypää” minun seminaariin kutsumiselleni) jaksaa aina yllättää jutuillaan. Kaikkinensa hyvä päivä. Aina oppii uutta. Kun illansuussa lähdin Kansanopistolta rautatieasemalle, tajusin, kuinka on kesä ja lämmin.

Junalla Helsinkiin. Nyt vuorossa pienen työrupeaman jälkeen pieni loma. Olen kokonaisen vuorokauden yksin, yksin Helsingissä!!! Mahdollisuuksia on monia. Huomiseen …