Bloggailu – Sivu 5 – Tuulestatemmattua

Elämänmenossa on vaiheet

Tähän 14 vuotta vanhaan blogiini on ”syntynyt” paljon ”kategorioita”, Siis niitä aihepiirejä, joista olen kirjoittanut ja joista olen halunnut julkisesti kirjoittaa ja joista olen halunnut kuvia julkaista. Sellaisia kuin reissut, ruoka, historia, luettu, Lappi, yliopistoelämää, vanhemmuus, liikkuminen, isovanhemmuus, joulu,…. Ne kaikki ovat isoja tärkeitä asioita elämässäni, sydämessäni ja päivissäni, arjessani ja juhlassani. Ne ovat iso osa elämääni. Hyvää elämääni.

Kuten olen monta kertaa kirjoittanut blogini ei ole tunteiden vatvomista, ei valittamista, ei kehuskelua, ei ”kaiken” kertomista varten. Se ei ole kulissi, mutta ei myöskään syväluotaa elämääni ja tuntojani: olen yrittänyt olla uppoamatta kovin syvälle. En kerro kaikkea, ainakaan heti.

Osaltaan päivittäinen – enimmäkseen hyvien – asioiden julkinen kirjaaminen on auttanut suhteuttamaan asioita, muistamaan juuri ne hyvät asiat, niitähän elämä enimmäkseen on. Sanoittamaan itsellenikin päiviäni, jättämään toisarvoiset, tosin myös satuttavatkin asiat taka-alalle tai ainakin itsekseen pohdittaviksi.

Moni ystävä, tuttu, läheinen, blogia pitkään seurannut on osannut lukea rivien välistä muutakin kuin kepeää arjessa kulkemista, juhlasta toiseen liitelyä, lomasta toiseen taivaltamista… Tokihan olen tänne, aika usein viiveellä, jotain tummistakin hetkistä, varjoisista vaiheista maininnut. Olen kuitenkin koettanut olla kovastikaan valittamatta, enemmälti uhriutumatta. Tosin olenhan johonkin ikävään, kuluttavaan, isosti satuttavaan vaivihkaa viitannut, joskus aika paljonkin kipuillut ja pohtinut.

Yksi taustalla kulkeva päivieni juonne, viimeiset viisi-kuusi tai ehkä sittenkin 10 vuotta, viimeiset pari vuotta vahvemmin, on jäänyt auki kirjoittamatta, iso osa elämänmenostani ja päivieni ja viikkojeni kulusta ja tekemisistä kertomatta. Ihan tarkoituksella niin. Minun someeni ei kuulu kaikki.

Paljolti sellaisia asioita ovat ihmissuhdeasiat. En halua niitä täällä riepotella. Enimmäkseen itsekseni asioita miettien, setvien, selittäen, kirjojen avittamana ja kotona ääneen puhuen olen koettanut kipupisteitä aukoa, vereslihalla oloa helpottaa, elää ja ymmärtää. Ja jonkun merkillisen ”minunhan tämä on kestettävä, hoidettava, elettävä. Minun osani on tämä. Elämä on, – kaikenlaista sotkuakin”… -asenteen ja myös aidon välittämisen ja vastuun vuoksi en kaikkea täällä riepottele. Lisäksi omia huonommuuden tuntoja ei todellakaan ole helppo tunnistaa saatikka tunnustaa.

Vuosi sitten keväällä yhtä aikaa Juniorin eroprosessin kanssa tulin myös toisaalla vedetyksi aika syviin vesiin, ihan muserretuksikin, moneen kertaan. Sieltä nousin, pinnalle taas, tiedon ja sinnin, kivuliaan(kin) itsetutkiskelun, armollisuuden oppimisen, oman heikkouden tunnustamisen, Pehtoorin hiljaisen läsnäolon ja oman, melkein maanisen, liikkumiseni!!! avulla. Ja lisäksi korona ja kirjat soivat rauhan olla ”pois maailmasta”.

Ne kaikki kerrat, kun olen mökillä tai reissussa (Ukko-Kolin korkeimmalla kohdalla!! Muistatteko: mielialan lasku. Puhelu kotihoidosta: taas ambulanssikyyti! ) sattuu jotain, ja minä mietin, lähteäkö heti Ouluun vai riittääkö, että hankin mörön karkottimen, soitan paljon puheluja, valvon, järjestelen, huolehdin, teen mökin pihaan saamelaisten auringon, Beavin, soitan taas, vastaan puheluihin, käännän toisen posken, päätän, etten IKINÄ enää lähde mökillle,koska joka ikinen kerta käy näin! Ja kun palaan, sekään ei ole hyvä.

Väliaikainen, ehkä jopa vähän valheellinen vahvuuden tunne, on parin viime viikon aikana taas mennyttä. Eikö tämän ikäinen ja paljon kahlannut jo hanskaisi paremmin tällaiset päivät! Ei kai.

En ryhdy kaivamaan, kertomaan, purkamaan kaikkea, mutta voin vain todeta, että on taas vaikea uskoa, että ei ole kuin kaksi viikkoa siitä, kun olimme äidin kanssa kaksin pitkällä pyörätuolilenkillä kaupungilla, kahvittelimme Otto Karhin puistossa hänen 91-vuotissyntymäpäivänään, juttelimme, kuulimme ja ymmärsimme kaiken, mitä toisillemme sanoimme, olimme (taas kerran valitettavan?) samanlaisia, aurinko paistoi ja kesän keskipäivä korkeimmillaan, ihan kuin ei mitään …

En vieläkään tee blogilistaukseen kategoriaa ”äidit ja tyttäret” tai ”ikääntyvät vanhemmat” tai ”elämäni esikoisena” tai ”miksen osaa” tai ”miten huomenna?”

Mutta tämä postaus oli vain tehtävä. Sori.

[Kuva äidin 80-vuotisjuhlista, 11 vuotta sitten]

Bloggailu

Kyselyn tulokset, arvonnan voittajat

Lukijakysely 2021

Tuulestatemmattua blogissa käydään päivittäin keskimäärin 250 – 350 kertaa, arvioin että säännöllisesti blogissa vierailijoita on noin 150 – 180. Viikko sitten 5000 postauksen kunniaksi asettamaani blogin lukijakyselyyn vastasi noin kolmannes kävijöistä. Vastausten perusteella vakkarilukijoista 85 % on naisia, suurin osa seuraajista käy täällä päivittäin (65 %) ja on tehnyt niin vuosikausia (70 %). Minähän sanoinkin että tämä on jonkinlainen, löyhä, näkymättömin rajoin olemassa oleva ”yhteisö”.

Minulle yllätys on se, että vakiseuraajistas vain neljännes on oululaisia, toinen neljännes on muualta Pohjois-Suomesta ja puolet muualta. Ja yllättävää, että vain viidennes vastannaista ilmoitti tuntevansa minut. Tältä osin tilanne on varmaankin muuttunut sen jälkeen kun jäin pois yliopistohommista. Luulisin ainakin.

Sekä kyselyn ”muu”-kenttään tulleiden mukavien kommenttien, kiitos paljon niistä, että sähköpostiin tulleiden viestien jälkeen annan itseni tulkita tuloksia siten, että Tuulestatemmattua-blogin juttujen sillisalaattimaisuus tai elämänmenon koko kirjo tai erikoistumattomuus tai päiväkirjamaisuus on se juttu, miksi moni täällä piipahtaa. Ei ole vain reseptejä, ei vain matkoja, ei vain Lappia, ei vain mummeilua, ei vain töitä, valokuvausta tai historiaa vaan suloisessa sekamelskassa kaikkia noita ja sirpaleita sieltä ja täältä. Siten kun ne elämässäni eteen tulevat.

Vastanneista 90 % on inspiroitunut resepteistä, puolet on saanut lukulistalleen suosituksia, viinivalintoja blogin juttujen perusteella on tehnyt 60 % vastanneista. Kaikki nämä luvut motivoivat postailemaan noista aiheista myös vastaisuudessa. Reseptien kirjaaminen tänne on minulle itselle hyvä juttu. On keittokirja aina käsillä. 🙂

Mielenkiintoista on se, että moni tuntee tuntevasta minut aika hyvin, vaikka ei olla edes tavattu. Luulen, että minua ei blogin kautta voi lukea ihan kuin avointa kirjaa, vaikka aika avoimesti minä tuntojani ja tekemisiäni tänne kirjaankin. Blogi päiväkirjana auttaa myös katsomaan asioita hyvän kautta, ilon kautta, eikä jumittumaan vaikeisiin asioihin. Ei vatvomaan (ainakaan julkisesti) vaikeita, kipeitä asioita, ei miettimään pelkoja ja ahdistumaan asioista, jotka (vielä) eivät ole edes tapahtuneet. Tässä ja nyt.

Arvonta

Kaikkien, jotka Lukijakyselyn yhteydessä kommentoivat (yht. 13), kesken suoritettiin eilen arvonta. Ensimmäiseksi valittu saa valita kaksi kirjaa neljästä (Tuomas Kyrö, En juhli, Timo Airaksinen, Onnellisuuden opas, L. M. Montgomery, Pieni ruonotyttö ja J. Ryan Stradal, Keskilännen keittiö.

(On mainittava, että pokkarit ovat myös Oulun Tähtitornin kahvilan (kirjakahvila) valikoimissa. Sieltä minäkin nämä ´sain´).

Jäljelle jääneet kaksi kirjaa postittelen toisen arpalipukkeen voittajalle.

Ja voittajia ovat: 1) Kati ja 2) Anneli

Molemmat ovat tainneet voittaa blogin arvonnoissa aiemminkin, mutta eihän (varsinkaan) täällä mökkiläppärin tiedostoissa ole teidän osoitteita, joten laitteko sähköpostia (reija at satokangas.fi). Ja Kati, kerro, mitkä kirjat haluat, – Annelille jäävät sitten ne kaksi muuta. Saariselän postiin laitan kuljetettavaksi eteenpäin.

Vielä kiitän kaikki vastanneita – hyvä minun on tietää seuraajien mielipiteitä.

Tuskin enää 5000 postausta koskaan teen, mutta nyt jatketaan ainakin jonkin aikaa…

Mökkieloa

Ja tulevina päivinä juttuja ja kuvia taas täältä Hangasojan varresta! Mökillä on niin hyvä. Luntahan täällä vielä on, mutta myös soliseva puro, läheltä kuuluu järripeipon narina, valo on kirkas, tuuli lempeä, ilma raikas.

PS. Instagramin stooreissani on pieni videoklippi purolta… Insta-stroori Meidän kultapuro!

Bloggailu Luettua

Kuvia, elokuva ja mokia

Photoshopilla kesäkeli

Päivä on mennyt sisällä. Valokuvausjuttuja melkein koko päivän. Edelleen on kylmä ja koko päivän on satanut. Se inspiroi opettelemaan uuden niksin Photoshopissa. Kolmella klikkauksella sain eilisellä pyörälenkillä otetusta kuvasta poutasääversion. Kaikkea sitä. Ehkä huomenna sitten oikeastikin on jo sinitaivas.

Kirjasta elokuva – onkohan hyväksi?

Toissakesänä Bookbeatin kirjasuosituksista minulle pulpahti Jojo Moyesin ”Kerro minulle jotain hyvää”. En ollut koskaan kirjailijasta saatikka kirjasta mitään kuullut tai lukenut, ja vähän pohdin, että olisiko minusta ensisijaisesti rakkausromaaniksi luokiteltuun kirjaan innostuvaksi. Toki minä niistäkin pidän, mutta en sellaisista kovin romanttisesta jaksa innostua. Pienen vastaan haraamisen jälkeen olin ihan mennyttä. Aloin aika pian pelätä, että kirja loppuu kohta. Toissakesänä lapioin mökillä hiekkakasoja ja kuuntelin tätä ja itkin.

Mietin jälkeenpäin ja nytkin, miksi kirja koukutti ja miksi se oli minusta niin hyvä. En tiedä. Kun kirjalle tuli kaksi jatko-osaa, kuuntelin tietysti nekin. Nekin saivat 5/5, vaikka eivät olleet ensimmäisen veroisia.

En ole tiennyt, että kirjasta on tehty myös elokuva (jo 2016), mutta viime viikolla jossain vilahti tieto, että se tulee telkkarista. Juuri tänään. Katsoin leffan trailerin, ja tietenkään pääosan esittäjät eivät ´suunnilleen yhtään´ vastaa sitä, millaisiksi minä heidät ajattelin, mutta aion riskeerata ja katsoa. Ehkä en tänään, sillä se alkaa vasta kymmeneltä nelosella ja kestää yli puolenyön, mutta tallennuksessa on.

Aika harva elokuva on ollut parempi kuin luettu kirja, tai edes kelpo omassa sarjassaan. Poikkeuksiakin on: esim kirjan ”Edelleen Alice”, josta pidin ihan mahdottoman paljon, filmatisointi oli hyvä. Vähintään yhtä hyvä kuin kirja. Molemmat vaikuttivat, koskettivat ja veivät omaan maailmaansa hyvällä tavalla.

Toissapäiväisen postaukseni virheitä ja puutteita

Toissapäiväinen postaukseni on saanut monet kommentoimaan, lämmin kiitos kaikista kommenteista. Myös lukijakyselyssä on vilkkaasti klikkailtu vastauksia. Onhan se mukava – siksihän se värkkäsinkin. 😀

Koko postaukseni idea lähti siitä, että pian on blogin yksi etappi saavutettuna: 5 000 artikkelia juhlistaakseni ryhdyin hommaan, ja sitten kirjottelen juttuun, mitä sattuu lukuja. Onneksi Jarin kommentoi virhettä, nyt tekstissä on oikein.

Toinen huolimattomuusvirhekin postauksessani oli. Marja oli tipahtunut 10 eniten kommentoineen listalta pois, vaikka hän on kommentoinut tasaisesti blogini kaikkien vuosien varrella. Varsinkin Italiaan liittyvät jutut yhdistävät: siitä on jo yli kymmenen vuotta kun olimme samalla italian kielen alkeiskurssilla Kansalaisopistossa.

Bloggailu

Tuulestatemmattua taas virstanpylväällä

Tuulestatemmattua on ja pysyy – myös seuraajien arjessa?

Siltä ainakin vaikuttaa, sillä teini-ikään yltäneessä (13½ v.) blogissa on nyt noin 1 330 600 käyntiä! Ja kolmen viikon päästä täällä on yli 5 000 artikkelia. Nyt 4 984 artikkelia.

Se on sellainen etappi, että on aika (taas) hieman kirjoittaa aiheesta, bloggailusta ja sen tuomista iloista, tehdä lukijakysely ja kiittääkin!

Ja tietysti on arvontakin, kuten niin monta kertaa ennenkin näiden virstanpylväiden kohdalla.

Blogin kommentointi

Blogissani on ennen tätä postausta yhteensä 13031 kommenttia. Niistä 5170 on minun (vastaus)kommentteja ja melkein 8000 kommenttia teiltä, hyvät seuraajat! Aika paljon, eikö? Minulla on omassa maailmassani, sanastossani, nimitys ”blogituttu”. Sellaisiksi ovat tulleet ahkerat kommentoijat ja pitkään mukana kulkeneet lukijat.

Kommentoijissa on sellaisia, jotka ovat juttujani seuranneet iät, ajat ja he kommentoivat satunnaisen säännöllisesti. Kaikkien 13½ vuoden bloggausvuoden tilasto kertoo, että kymmenen kommentoijan kommenttien määrä on yli sata. He ovat Katri (622), Jarin (596), Satu (191), Katri H. (174), Kati (162), Irma (+ wondersbykaari = 156), Anneli (130), Koivu (127), Toini (113), Lähes naapuri (108). (EDIT: 24.5. aamulla) Ja Marja! Tarkistuslaskennan jälkeen sijalle seitsemän nousee Marja (154). Siis yli sata kommenttia on kirjoittanut 11 blogin seuraajaa.

Mistään tilastoista en löydä kuinka paljon eri kommentoijia on ollut, mutta varmaan lähelle sata. Vuorovaikutteisuus on ilo; minulla jokaisesta kommentista vahvistuu se tunne, etten vaan itsekseni täällä iltaisin keskimäärin tunteroista käytä suoltaakseni ’jotain’ jonnekin tuntemattomaan bittiavaruuteen, vaan että höpinäni menevät jonnekin, nimenomaan jollekin, jollekin tutulle.

Blogini on yhteisö

Näiden kymmenen joukosta Kati Kittilästä, Anneli Salosta ja Toini Kymenlaaksosta sekä Satu Kouvolasta ovat sellaisia, joiden kanssa emme ole koskaan tavanneet, mutta jotka minä jotenkin koen tuntevani. Olisi kyllä ilo tavatakin. Katrin, Jarinin ja Lähes naapurin kanssa on tutustuttu ja tavattu livenäkin, mihin blogilla on ollut ratkaiseva vaikutus – ilman blogia kohtaamisia ei ehkä olisi ollutkaan, emme olisi koskaan tutustuneet paremmin.

Blogini myötä olen saanut myös muutamia sähköposteja lukijoilta. Ne kaikki ”yksityiset” yhteydenotot ja ”lukijoiksi tunnustautumiset” 🙂 ovat ilahduttaneet kovasti! Kiitos vielä niistäkin!

Ja iso ilo ja tässä touhussa pysymisen kannustin ja edellytys, on ollut se, että minua ja blogiani on kohdeltu hyvin. Täällä ei ole ollut mitään ilkeyksiä, ei katkeruutta, ei mollaamista, ei elämänmenoni, mielipiteitteni, kuvieni tai tekstieni halveksuntaa tai asiatonta kommentointia. Toki – myös – kriittinen kommentointi on hyväksi, kommentointi ja keskustelu on tavoitekin. Ja todellakin: kaikenmoinen perusteltu palaute on aina hyväksi. Toisaalta enhän minä provosoikkaan, enhän? Koetan olla perusteetta arvostelematta ja arvottamatta muiden tekemisiä.

Olen saanut täällä paljon tsemppiä ja myötäelämistä niin kivoissa kuin kipeissäkin vaiheissa vuosieni varrella. Kuluneena koronavuonna blogini on ollut jonkinlainen ikkuna muuhun maailmaan. Olen saanut kommunikoida edes johonkin suuntaan. Syvimpien tuntojeni kirjaaminen tänne on ollut lopultakin aika vähäistä, mutta myös eheyttävää ja olen voinut laittaa omia ajatuksiani järjestykseen.

Blogini on (vähän) myös Muistikuvia-yritykseni markkinointikanava, vaikka eihän tämä ole sellainen yritysblogi, joka monella muulla valokuvaajalla on. Sen sijaan Instagram-tilini on ”mainoskanava”, mutta kyllä blogin kauttakin on jotain kuvausjuttuja tullut. Ainakin kalenteri- ja korttitilauksia. 🙂 Kiitos niistäkin.

Tuulestatemmattua ja minä

Ne eivät ole sama asia. Eihän blogissani oikeastaan koskaan ole mitään ihan ”tuulesta temmattua”. Kaikki mitä täällä on, on ”totta”. En vääristele asioita paremmiksi, en kerro epätotuuksia, en vähättele tai suurentele, mutta onhan se niin, että eihän täällä ole ”koko totuus ja vain totuus”. Tälläkin viikolla on tapahtunut jotain minun elämänmenossani koskettavaa, sekä satuttavaa että ilahduttavaa, jota en tänne vuodata.Ei ole mitään syytä sellaiselle. Emme lopultakaan ole ihan yhtä, minä ja blogini. Aika harva meistä on se, mikä näkyy kaikille ulospäin. Mutta eikös sekin ole osa meitä?

Vähän täälläkin ehkä näkyy se ”pieni kansanvalistaja” joka minussa elää: historiaa, perinteitä, Oulua, Lappia, matkoja, ruokaa ja viinejä – ainakin niistä yritän kertoa, saada levitettyä tietoa ja tuntemusta. Jakaa omia hyviä kokemuksia, iloksi ja koettavaksi muillekin.

Blogielämä jatkuu

Nyt blogi ei ole kriisissä, tällä hetkellä en aio, en osaa, vaikka välillä haluaisinkin, lopettaa päivittäistä kirjaamista. Ja kun kerran suorittaja ja mittaaja olen, niin olisipa ilo jos tänä vuonna blogissa käynnit ylittäisivät 130 000 rajan. Tällä hetkellä näyttää hyvältä, että kaikkien aikojen kakkossija on tulossa, mutta sehän on teistä kiinni, hyvät blogissani piipahtelijat! 🙂

Kysely ja arvonta

Olen taas tehnyt jonkinlaisen lukijakyselyn. Näinhän kaikki varteenotettavat mediat tekevät? 😀 Kyselyyn voi vastata nimettömänä, ja kovasti toivon kaikkien osallistuvan, mutta ne, jotka vielä ”kuittaavat” kommenttikentässä vastanneensa, ovat mukana arvonnassa. (nimimerkki riittää hyvin)

Sain viime viikolla yhden kuvaprojektin yhteydessä valita kolme pokkaria ja lisäksi tuli Tuomas Kyrön kirja ”En juhli”, jotka päätin laittaa jakoon, arvontapalkinnoiksi. Arvon viikon päästä (su 30.5.) kaikkien kyselyyn vastanneiden ja kommentteihin kuitanneiden kesken 2 + 2 kirjaa.

Tässä kysely – vastaaminen on nopeaa ja helppoa. Myös kaikenlainen suora sanallinen palaute on tervetullutta. (reija at satokangas.fi)

Pian 5000 postausta tehneenä en kadu mitään. 😀 Jatketaan, hyvät blogiystävät ja -tutut!

Bloggailu

Ennakkotieto

Suuri Pääsiäispostaus, joka on ollut tekeillä jo muutamina päivinä on vielä kesken, – siirrän julkaisua huomiselle.

Vesisateisena päivänä olen vain jatkanut konmarittamista, – sekä roskiin että kierrätykseen on lähtenyt puoli jätesäkillistä roskaa ja tavaraa/vaatetta (mm. viisi pipoa!! – mistä niitä oikein tulee, kuka niitä on oikein kutonut, eikä käytä?) ) Ja järjestystä ja tilaa on myös tietokoneelle tullut. Siinäpä ne päivän kuulumiset, huomiseen!

Bloggailu

Tänään vain luettelo

Pakkasta, aurinkoa, fotojoogaa, hiihtoa, mahdottoman hyvä kalalisuke (pinaatti-munakokkeli + salainen juttu 😀 : kerron siitä tässä joku päivä), äidin kanssa pitkä puhelu (harvinaista nykyisin), Master Chef, sortuminen lukemaan iltapäivälehtiä, huonohko kirja (Ranskalainen valokuvaaja), .. . ei yhtään virettä kirjoittaa postausta. Kuvakin on kuukauden takainen.

Huomenna olen reippaampi. 🙂

Bloggailu Reseptit Ruoka ja viini

Keittiöhommissa

Alunperin oli ajatuksena lähteä joko hiihtolenkille (tavallista pidemmälle) tai pienten ja isänsä kanssa Talvikylään, mutta lopulta monestakin syystä kävikin niin, että olin vain sisällä koko päivän. Jotenkin – melkein vastentahtoisesti – sorruin kokkailemaan moneksi tunniksi. Home-made pitaleipiä monenmoisine tykötarpeineen ja jälkkäriksi laskiaispullia – pinkillä kermavaahdolla ihan Eeviksen iloksi. Ja kyllä pinkistä väristä huolimatta kelpasivat muillekin. Kelpasivat oikeinkin hyvin.

Näiden pitaleipien (helppo) ohje on täällä.

Kokkailuihin liittyen yksi jännä tai noh, jännä ja jännä, juttu. Pari viikkoa on blogiini tultu suoraan postaukseen ”Italialainen minestrone”. Joskus aina käy niin, että joku vanha postaus saa yllättävän suosion, kun jossain toisessa blogissa tai keskustelupalstalla viitataan juttuuni. Jatkuvasti näitä juttuja ovat esim. ”uskovaisten pastilli” tai ”miksi kokin hattu on korkea” tai ”laskiaispullan historia” tai ”Miksi Oulu on Valkea kaupunki” yms. yms. Joskus pystyn näkemään, mistä viittaus tulee (esim. Facebook (mutta ei mistä sieltä) tai sitten suoraan se sivusto, jossa minun postaukseeni on viitattu, mutta tässä näyttää, että ihan vaan suoraan google-haun kautta on juuri tälle sivulle törmätty. Mietin, miksi minestronesoppa nyt kiinnostaa monia niin paljon, ja kävin itsekin katsomassa, mitä ko. postauksessa oikein kirjoittelen. Ja löytyihän se syy sivun suosioon: siellä mainitaan ”influenssarokote” ”ei tehoa”… Ei siis suinkaan sopparesepti vaan paljon ajankohtaisempi aihe, johon ihmiset hakevat tietoa – ja todennäköisesti joutuvat pettymään kun ko. sivulle eksyvät. Internet on ihmeellinen! 😀 Mutta siis: siinäpä yksi hyvä arkiruokavinkki! Sen takia kannattaa sivulle klikkautua!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja tänään suoritettiin virallinen arvonta viiden arkiruoka-haasteeseen osallistuneen kesken: Kati, Olli, Katri, MS ja Anneli olivat kommenttien jälkeen mukana ja Apsu suoritti arvonnan!! Onnea voittajalle! ** Arkiruokapostauksia on siis tulossa..

**(Yritin etsiä tiedostoistani osoitettasi (muistan että olet tilannut korttejani), mutta ei löydy, joten voitko laittaa sen minulle sähköpostiin reija at satokangas.fi) niin toimittelen heti huomenna postiin palkinnon. 🙂 )

Bloggailu Ruoka ja viini

Arkiruokia hakusessa

Tässä on pian se vaara, että alan tätä menoa pitää helmikuusta.

Tänäänkin oli jo aamusta huikean kaunista, eikä aurinko ole silmiä ja ajatuksia kiristävä, vaan valoa ja iloa tuova ystävällinen pallero taivaalla. Itse asiassa olipa komea kaksoisaurinkokin hetken, mutta eihän minulla muuta kuin kännykän kamera mukana. Pyöräilessä ja kävellessäkin kyllä kulkee kamera ja parikin objektiivia mukana, mutta ladulle en niitä mukaan ota.

Helmikuu tuntuu hyvälle siksikin, että on tekemistä, aika paljonkin. Kuvailuja, pienten kanssa oleiluja, ja sitten – eilen tuli langat! Siispä Pehtoorin riddari alulle. Hiihto on tehnyt hyvää olkapäälleni, joten kyllä minä voin ihan hyvin aloitella sen. 🙂

Olen myös kehitellyt jonkinlaista ruokahaastetta itselleni. Olen lopen kyllästynyt arkiruokakokkailuihini. Kovin on rutinoitunutta ja vanhaa kehää kulkevaa meidän ruokahuolto nykyisin. Ei kylläkään Pehtoorin mielestä, mutta mun mielestä on. Ajattelin, että otan joka viikon alussa jonkun sadoista keittokirjoistani ja siitä kirjasta on tehtävä kaksi uutta arkiruokaa viikon aikana, tai noh, ainakin yksi. 😀 Ruoan on oltava helppoa, suhteellisen nopeasti tehtävää, edullista, ja siihen tarvittavat raaka-aineet on oltava tavallisen kaupan valikoimista saatavissa. Eli yksi tai kaksi uutta ruokaa per viikko. Ja sitten tietysti postailen tänne koekeittiön tuloksia.

Kyselenpä sitten teiltäkin, hyvät lukijat! Mikä on sinun ”luottosapuskasi”, arjen ruoka, jota teet aika usein ja joka sopisi noihin yllä luettelemiini rajoihin. Kerro vaikka vain ruoan nimi, laita kommenttiin mielellään myös ohje tai ainakin raaka-aineet, joista sen teet. Tai laita linkki, jos ruoan ohje on netissä. Kaikki sunnuntai-iltapäivä neljään mennessä vastanneet ovat mukana arvonnassa, jossa on palkintona aika muhkea korttipaketti, mm. ystävänpäiväkortteja 10 kpl.

Uusitaanpa porukalla arkiruokalistamme! 🙂

Bloggailu Lappi Liikkuminen Luettua Mökkielämää Valokuvaus

Summaamassa vuotta

Ladulla ajatuksia

Marko Leinon kirja ”Joulutarina” sopii hyviin kaamosajan yksinäisille hetkille luonnossa, jos niissä nyt ylipäätään mitään kuunneltavaa tarvitsee. Mutta on kirja hyväkin: se tuo rauhaa, varsinkin jos se on sopiva tilanteeseen. Joulutarina oli eilen ja oli tänään hiihtolenkin menomatkalla, palatessa en enää kuunnellut. Jäin miettimään viisaan kirjan sanoja.

Pieni Nikolas miettii veneessä matkalla kotisaareltaan mantereelle jäätyään orvoksi …

Ehkä kaikki ihmiselämässä ei olekaan niin musta-valkoista,
ehkä ei olekaan olemassa yksiselitteisesti onnellisia tai onnettomia tapahtumia.

Ehkä ne vastakohtaisuudestaan huolimatta sittenkin kulkevat käsi kädessä:
niinkuin onnettomuus saattaa synnyttää muassaan hyviä asioita,
niin myös onni saattaa kätkeä sisälleen ikävyyksiä.

Ehkä mitään elämän sattumuksia ei pitäisikään edes yrittää luokitella heti niiden tapahduttua,
vaan katsella niitä vasta ajan ja välimatkan päästä.

Ehkä ne vasta silloin pystyy näkemään kokonaisuutena,
ehkä vasta silloin pystyy punnitsemaan, kumpaa tapahtunut loppujen lopuksi piti enemmän sisällään,
hyvää vaiko pahaa – vai kenties molempia samanveroisesti.

Tuollaisia minäkin olen tässä vuoden lopussa miettinyt, miettynyt kulunutta vuotta ja miettinyt millaisen ”loppulauseen” siitä tänne kirjoittaisin. Ehkä en tänään tai huomenna sitä teekään, ehkä vielä koetan nähdä kokonaisuutta selvemmin… Historioitsija minussa allekirjoittaa Nikolaksen pohdinnat, ja annan vielä aikaa pohdinnoille.

Leinon ”Joulutarina” on luokiteltu lasten ja nuorten kirjaksi, – en oikein ymmärrä miksi. Tai sitten pitäisi kuunnella/lukea enemmänkin nuorten kirjoja?

Hiihtäminen oli tänään eilistäkin mukavampaa. Pienen ohikiitävän hetken se tuntui ihan sujuvankin. Ja aamun sinisessä hämärässä, hyväkuntoisilla ja luistavilla laduilla oli tilaa ja mukava hiihtää.

Vuodenvaihteessa

Muistuipa mieleen kuluneen vuoden alusta yksi hiihtolenkiltä paluu, vähän sellainen ”sulkeuduttuaan ympyrä on ummessa” -juttu. Se oli se päivä, jolloin Suomen ensimmäinen korona-tartunta kirjattiin, ja juuri Saariselällä olleella henkilöllä. Silloin meillä oli jo monta muutakin huolta olemassa – mutta eipä tiedetty, mihin kaikki vielä johtaisi. Ja eihän mikään ole mitenkään päätöksessä, aika kuluu edelleen, edelleen elämänmeno muuttuu. Olin vähällä kirjoittaa ”elämä jatkuu”, mutta se ei nyt oikeastaan sovi tähän. Tänään on joulun alla menehtyneen ystävän hautajaiset Oulussa.

Ajatuksissa on ollut sekin, mutta muutoin tänään on ollut hyvä, leppoisa päivä. Ja jotain yhteenvetojakin vuodenvaihteeseen liittyen kuitenkin tein, vaikka ”loppulause” siirtyköön.

Mm. Instagram-tilini TOP Nine -kollaasi.

Kiitokset kaikille seuraajille ja tykkääjille. Instagram on minulle ennen kaikkea kuvien julkaisukanava, vähän sellainen markkinointijuttu. Tai siellä siis yritän osoittaa, että osaan kuvata. Insta-stoorit taas ovat vähän sellainen ”mini-blogi”. Siellä on hyvin satunnaisesti, hyvin vaihtelevia, aika lailla henk.koht. juttujakin – ihan ilman mitään ”linjaa”.

Tuulestatemmattuja juttuja seuraavat …

Facebook-julkaisuista olenkin melkein luopunut, mutta blogi on ja pysyy. Edelleen samanlaisena tajunnanvirtana ja kuvakavalkadina ja reseptiarkistona, ja toivottavasti joskus taas myös matkapäiväkirjana. 😉 Kaksitoista vuotta päivittäin juttuja ja kuvia. Kahdelta ensimmäiseltä ei ole tilastoa, mutta tässä sekä vuosittaiset että keskimääräiset päivittäiset vierailut.

Jos seuraavan vuorokauden aikana blogiin tulisi 1039 vierailua, tämä vuosi 2020 olisi kolmanneksi paras kaikista. Nyt vähän sellainen jaettu pronssi. 😀 Vaikka eipä tässä mitään kilpailua. Ihan itsekseni tätä puuhastelen. Yhteensä näyttökertoja on 1 277 627 ja kommenttejakin jo melkein 13 000.

Mihinhän suuntaan huomenna hiihtelisi?

Bloggailu Historiaa Joulu Oulu

Joulukalenterin avaus

Piispantalo, tai Piispala

Siinä on ikkunoita melkein kuin joulukalenterissa – tai kun on kyse kirkollisesta rakennuksesta – on kai sanottava adventtikalenterissa. Joulu- ja advnettikalenterista ja niiden historiasta pieni artikkeli muutaman vuoden takaa…

Piispala on Oulun kauniin, hyvin säilyneen Rantakadun ja Ojakadun kulmassa. Rakennuksen monta osaa täyttävät liki koko korttelin.

Tänä aamuna lumisade oli lähinnä rännänsekoista vesisadetta, mikä teki kuviin hienoja (?) linssiheijastuksia.

Joulukalenterin aika

Joulukuun ja kalenterin avajaiskuvaksi tämä sopii vallan hyvin siksikin, että kertoo samalla siitä, millaisena tämänvuotisen joulukalenterini olen ajatellut toteuttaa. Postauksen otsikkokuva kertokoon/kertonee jostain jouluisesta aiheesta, josta kirjoittelen. Varmaankin ”Oulu kuvissa” ja ”Oulun vanhat, kauniit rakennukset” -projektini sekä ”Jouluinen Oulu” (jo ensi vuoden joulukortit tekeillä? 🙂 ) toistuvat, ehkä liitän vähän paikallishistoriaa tai oululaista joulun viettoa näihin juttuihin. Mutta mukana on myös jouluruokia, leipomuksia, lahja-asioita, linkityksiä, muistoja, kaikkea tavallisia juttujani; ensi viikonloppuna on tavoitteena koota jouluviinisuosituspostaus. Valmistautumista taas uudenlaiseen jouluun, eivätkä uutta ole vain koronan mukanaan tuomat jutut, vaan moni muukin asia on muuttunut. Ja lisää kuvia. Jouluisia kuvia. Niistä kaikista on joulukuun tuulesta temmatut jutut koottu.

Toisin sanoen blogini jatkuu tutuilla teemoilla. Tosin joulupainoitteisena nyt kalenterin ajan. Niin kuin kaikkina edellisinäkin joulun vartoomisaikoina.

Piispantalosta vielä

Rantakadun nurkkakorttelin ensimmäinen talo oli käsityöläisen, karvarimestari Alfred Lundin kaksikerroksinen kivitalo, joka tuhoutui pahoin marraskuussa 1882, Oulun suurpalossa. Lundin talosta säilyivät kiviseinät, joiden varaan tehtiin uusi rakennus: juuri kuvassa näkyvän rakennuksen kiviosan rakennutti kauppaneuvos J. G. Bergbom. Uusrenessanssirakennuksen (huom. parveke) suunnitteli Oulun läänin vt. lääninarkkitehti Johan Ludvig Lybeck vuonna 1884. Hän suunnitteli myös Hallituskadun puoleisen kivisen piharakennuksen 1890-luvulla. Kannattaa katsoa sitäkin tarkkaan kun ohi kuljet. Kuvassa oikealla näkyvän nikkarityylisen puuosan (1883) ehti suunnitella Lybeckin edeltäjä lääninarkkitehti Frans Fredrik Wilhelm Lüchou.

Bergbomien aikana talo oli asuintalo, ”Päripumin” kaupunkikartano (ks. Bergbomin Oulun kiinteistöistä täältä), mutta puurakennuksessa oli myös insinööri Karl Löfhjelmin rautakauppa. Bergbomin jälkeen (1896) merikapteeni Henrik Wilhem Snellman osti tontin kiinteistöineen Bergbomin perikunnalta ja siitä lähtien talo oli “Snellmanin talo”.

Merikapteeni Snellman oli Johan Vilhelm Snellmanin serkun poika. Hän oli suurimman Oulussa rakennetun laivan, fregatti “Toivon”, kapteeni, se maineikas oululaisten “Toivonherra ja kommesrootin poika”. Hän oli jo 1881 ryhtynyt rautakauppiaaksi, ja varusti nyt talonsa Rantakadun suuntaisen puuosan suurimmaksi osaksi rautakauppansa päämyymäläksi. Tämä oli se kuuluisa “HooVee”. Liike suljettiin 1903 merikapteeni Snellmanin kuoleman jälkeen ja jatkoi toimintaansa muualla. Snellman perheineen asui Ojakadun puoleisessa kiviosassa, jossa ainakin ajoittain oli muitakin asukkaita.
(lainaus Tuomiokapitulin sivuilta)

Myös Snellmanien aikana talossa oli liiketoimintaa: Oy Alko AB toimi kieltolain jälkeen aina vuoteen 1952 Ojakadun puolella (Ojakatu ykkönen), jossa ovat nykyiset Oulun tuomiokapitulin hallintotilat. Vuonna 1952 valtio osti talon Snellmanin perikunnalta, minkä jälkeen talossa oli tuomiokapituli ja piispan asunto.

Arvonnan kohde ja tulos

Toissapäiväisessä postauksessani (ja Insta-stoorissa) arvuuttelin ja asetin arvonnan:

Mikä talo ja missä? (klikkaamalla kuva suurenee)

Noh, tämä on Piispalan piharakennus. Otsikkokuvan oikeassa reunassa näkyy rakennuksen julkisivu. Tässä pihakuvassa takana näkyy Radisson Blun katolla oleva ”häkki”. Otin kuvan seisoen melkein seimiasetelman keskellä. Piispalan pihassa on tänäkin vuonna jouluseimi (josta tulette näkemään kalenterikuvan jonain päivänä. 🙂 ).

Eli tämä on niitä harvoja sisäpihoja, joihin oikein toivotetaan tervetulleiksi. Mannu arveli Raksilaan sijoittuvaksi: todellakin olisi voinut olla. Pihakellari ja kaikki, – jos kadunpuoleinen julkisivu olisi ollut näkyvissä se olisi varmasti paljastanut sijainnin. Myös Franzenin talon tyyliin tämä olisi sopinut. Arvontaan osallitui kuusi, ja AK tiesi oikean vastauksenkin, mutta arvonnan voitti kuitenkin Jarin! Onneksi olkoon!

Luulenpa, että vielä yksi arvonta tämän vuoden puolella on tulossa, joten olkaahan valmiina. Ja tervetuloa iltaisin ”aukomaan” joulukalenterin luukkuja.