Showing: 31 - 40 of 183 RESULTS
Bloggailu Historiaa Oulu

Kalenterimerkintöjä ja saavutus

Kalentereita ja juhlapäiviä

On kansainvälinen eläinten päivä, on kansallinen korvapuustipäivä, on siitä erikoinen päivä, että suomalaisessa nimipäiväkalenterissa on tänään sekä miehen että naisen nimi (Saija ja Frans), pyhimyskalenterissa on kovasti pitämäni Fransiscus Assisilaisen päivä, on asiakaspalveluviikko, ja on myös ”Ylpeile saavutuksillasi” -päivä. Huomenna on ”Käyttäydy oudosti”- päivä ja eilen oli ”Katsele lehtiä” -päivä. Huomisesta en ole ihan varma, mutta tänään olen viettänyt eilistä ”katsele lehtiä” -päivää ja aion tässä postauksessa viettää myös ”Ylpeile saavutuksillasi” -päivää.

Vähän outojenkin hassujen teemapäivien lista löytyy tuolta. Samaisella sivustolla on myös muita mielenkiintoisia kalentereita: Suomen historian tapahtumia ja sananlaskuja joka päivälle, myös työhön liittyviä kalenteripohjia, etc.

Katsele lehtiä -päivä

Oletan että tarkoitetaan lehtien katselua luonnossa, eikä netisssä tai paperisina, joiden katselu ja lukeminen saavat mielen nopeasti apeaksi, välillä vihaiseksikin, mutta syksyn lehtiä olen tänään  katsellut ihaillen ja ilolla.

Tästä kuvakulmasta olen ennenkin kuvannut ruskaa: kuva on Oulun taidemuseon kaarikäytävältä kohti Åströmin vanhaa tehdasaluetta ja humanistisen tiedekunnan entisiä rakennuksia.

Vuosipäivä tämäkin

Taitaa tähän kuvaankin liittyä yksi ”vuosipäivä”, pitäisi tarkistaa neuvolakortista. 😀 Tuohon vasemmalla oleville portaille satuin pyörtymään juuri tällaisena lokakuun päivänä syksyllä 1990. Ko. rakennuksessa, juuri tuon punaisen villiviinin takana oli työhuoneeni ja rakennuksen kolmannessa kerroksessa Oulun yliopiston historian laitoksen seminaarihuone.

Olimme professorin kanssa pitäneet laudatusseminaaria (graduseminaaria) koko pitkän iltapäivän ja koska noissa vanhoissa tehdasrakennuksissa ei ilmanvaihto ollut ihan paras mahdollinen, olin päivän lopulla aika heikossa hapessa ja menin ennen illan tutkijaseminaarin alkua vähän huilimaan portaille, ottamaan happea.

Enkä tiedä vieläkään, kuinka kauan olin betonisilla, rautakanttauksilla varustetuilla portailla retkottanut ennen kuin oppiaineen assistentti kotiin lähtiessään minut siitä tiedottomana löysi. Soitti tietysti ambulanssin ja samalla myös miehelle. Ja Pehtoorihan se ehti töistä OYKSin päivystykseen ennen kuin minä ambulanssikyydillä. Eipä mitään hälyyttävää sitten kuitenkaan, virkosin suunnilleen saman tien. Tämän episodin jälkeen sitten töissäkin kaikki tiesivät, että olin neljännellä kuulla raskaana. 🙂 Siitä tuntuu olevan hirmuisen kauan aikaa. Juniorin elämän verran.

Ylpeile saavutuksillasi -päivä

Kyllä voin olla ylpeä ja kiittää kaikkia blogissani käyneitä ja ihan erityisesti teitä kaikkia monia kymmeniä, jotka olette mukana elämänmenossani pitkään pysyneet, sillä juuri tänään tuli täyteen 1,5 miljoonaa käyntiä (15 vuodessa). Yhteensä 5473 artikkelia tai edes jotain pientä päivien kulusta on tullut kirjattua. Ja minäkö se väitän vähentäneeni somettamista? 😀

Eilen jo aloittelin tekemään lukijakyselyä tänne, kuten aika ajoin on tapana, mutta hoksasin, että edellisestähän, ja aika perusteellisesta vielä, ei ole kuin 1½ vuotta, joten enpä nyt taidakaan taas udella lukijakunnan ”profiilia”.

Mutta arvonnan järjestän. Palkintona on joko Oulu kuvissa -kalenteri vuodelle 2023 tai Saariselkä kuvissa -kalenteri vuodelle 2023. Osallistuminen on helppoa: kommentoi alle kolmella adjektiivilla, millainen Tuulestatemmattua-blogi on. Kaikki, myös kehittämiseen kehottavat (= rakentava palaute 🙂 ) adjektiivit ovat tervetulleita.

Sunnuntai-iltaan asti on aikaa miettiä, ja ensi viikon maanantaina sitten arvonta.

Kiikku-kahvila ja sen villiviini Ainolan puistossa

Bloggailu Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Kerrassaan suurenmoinen patikka

Ilman tätä blogiani en ehkä koskaan olisi löytänyt sinne, missä tänään oltiin aikas hurjan hienolla patikalla. Koko iltapäivä Pehtoorin kanssa kuljettiin Suomujoen vartta.

Miten blogi auttoi löytämään tämän? – Mökkinaapuri (täällä blogissa nimellä ”Lähes naapuri” seurasi (miehensä kanssa) blogiani aika kauan ennen kuin hänestä mitään tiesin, ja hänen muutamien kommenttiensa jälkeen ymmärsin, kuinka lähellä mökkimme ovatkaan, vaikka emme täällä Hangasojan varressa koskaan olleetkaan tavanneet. Kerran tarvitsin apua mökkiin liittyen:  Oulusta käsin viesteilin (ohi blogin) mökillä olleelle naapurille, että voisiko auttaa ja hänhän kävikin mökillämme varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Seuraavalla kerralla kun olimme yhtä aikaa näissä maisemissa, tapasimme, ja sen jälkeen on puolin ja toisin mökeillämme vierailtu. Ja  juuri ”Lähes naapuri” meille kertoi Aittajärven hienosta kohteesta.  On kertonut siitä jo jokunen vuosi sitten, ja vasta tänään!! Tänään me sinne ajeltiin. Tänään oli sille ihan hurjan hieno päivä. Syksyn kauneutta, raikkautta, rauhaa ja ruskaa. Kiitos vielä, A.

Mm. Luontoon.fi -sivustolla lukee näin: Aittajärven pysäköintialue, Saariselkä-Ivalon tieltä (tien nro 4) käännytään idänpuolella olevalle Kuutuan metsäautotielle. Ajetaan metsäautotietä pitkin noin 35 km. Tien varrella on parissa risteyksessä kyltit, jotka ohjaavat kääntymään oikealle kohti Aittajärveä.

Noin helposti menee ohjeet. Noh, vaikka meillä oli maastokartta, Retkipaikka-sovellus puhelimessa, naapurilta saadut henk.koht. ohjeet, niin onnistuttiinhan me muutamassa kohtaa poikkeamaan hieman sivuun. Noh, mutta tutustuttiin tienooseen.

Ja löydettiin oikeaan paikkaan. Eikä parkkipaikalta joenrantaan ole kuin muutama sata metriä ja siinä se on.

Lähdettiin tepastelemaan itään, kohti itärajaa. Hieman arveluttavaa, kyllä. Mutta polut aika täydelliset. Pehmeät, neulasten peittämät tasaiset juurakottomat, kivettömät, kuivat kauniit polut! Ei tarvinnut koko ajan katsella jalkoihin, ettei kompastu. Joen muutaman koskipaikan ja siihen laskevan puron kohdallla pientä pulputusta tai kosken kohinaa, mutta muuten täysin hiljaista, liki tuuletontakin.

Taival vei kolttasaamelaisten asuinkentälle (Kotajärven kolttakenttä) , museoitu alue oli kovin idyllinen, syyskuun lämpimässä sunnuntai-iltapäivässä ei ehkä pystynyt eläytymään kolttaperheen karuun elämänmenoon 1940- ja 1950-luvulla, mutta arvostin tätäkin kohdetta. Arjen historiaa tämäkin.

Tulistelimmekin välillä, yhdellä nuotiopaikalla paistoimme makkarat, evästelimme, ja kun olen jo oppinut, että näillä tuntureilla kuukkelit tietävät saavansa herkkuja kun tarpeeksi liki uskaltavat tulla, olin minäkin valmiina kameran kanssa (eikä edes keksejä mukana). Ja tulihan muutama kuukkeli aika lähelle…

Tähän asti paras kuukkelikuvani, vai mitäs mieltä muut? -Tällainen enkeliversio. ”Lentoon lähdössä” – kirjaimellisesti.

Bloggailu

WordPress-rempan äärellä

Todistettavasti olen käynyt ulkona. Alkukesän leppeän iltapäivän lopulla tuuli tyyntyi, aurinko lämmitti, vihreä on vielä eloisaa, herkkää.

Keskipäivällä toki päivittäinen liikunta, parikymmentä kilometriä pikaisesti pyöräillen, tänään enemmän sellainen suorittamismeininki. Ikään kuin ohjelmaan merkitty; ei niinkään liikkumisen iloa, vaan velvoite liikkua. Pilvinen, tuulinen sää, kipulevat nivelet, kesken oleva wordpress-projekti olisivat olleet hyvä syy skipata koko ulkoilu, mutta hyvä kun kävin.

Muutoin olen suunnilleen koko päivän viettänyt koneella, vaikkei todellakaan ollut tarkoitus, mutta ku! Vuoden vaihteessa tämän blogini ja kaikkien nettisivujeni taustalla oleva julkaisujärjestelmä, wordpress lopettaa vanhan version tuen, mikä saattaa merkitä katastrofia minulle! Olisi siis opeteltava uusi systeemi hyvissä ajoin, ja pelastettava 15 vuotta ylläpitämäni blogi, sen jutut = yli 5000 artikkelia ja 20 000 kuvaa! Tämän päivän saldo kaikesta yritä ja erehdy -opettelusta ei ole muuta jälkeä kuin melkoinen vyyhti ja junttura julkaisujen taustalla. Saapa nähdä.

Tämä siis tiedoksi, jos tässä kesän mittaan blogini (ja Satokangas.fi sekä Muistikuvia -sivusto) näyttävät oudoilta, keskeneräisiltä tai eivät ollenkaan toimi. Ovat remontin alla. Parhaani koetan ja opiskelen, jotta saisin kaiken entistä parempaan kuosiin.

 

Bloggailu Niitä näitä Puutarhahommia

Puutarhahommia

Puutarhapäivä

Aamupäivällä Pehtoorin kanssa ajelimme Säynäjäahon puutarhalle: peräkärryllinen kukkia (kosmoskukat piazzan ”altaisiin” ja calliope-pelakuut portinpieliin ja ikkunoiden alle ja vähän muita. Hyvin vähän muita, vähemmän kuin koskaan ennen. Kerrankin maltoin. Ja sitten tietysti jokunen säkillinen multaa.

Kauppareissu vielä lisäksi ja sitten lähdin pyöräilemään ensimmäisenä kesäpäivänä. Niin lämmintä ja kesäistä. Viimeinen mutka Hietasaaren ja Aleniuksen puutarhan kautta. Hain kuuden yrtin (timjami, rosmariini, persilja, basilika, salvian ja rakuunan taimet. Taimet puutarhalta koska tänä vuonna en ole mitään esikasvatuksia itse tehnyt. Sipulit, tillit ja herneet istuttelin nekin tänään suoraan maahan. Myös kaikki kesäkukat on nyt jo purkeissaan ja paikoillaan. On niin mukava kun on aikaa…

Arvonta! 

Lauantaina kyselin, tietääkö kukaan, mikä on etäisesti viululta näyttävä soitin? – Ja kolme aika hyvää arvausta tulikin: kampiliira, viola da gamba tai avainviulu (eli nyckelharpa). Ja sehän se: avainviulu! Satu tiesi/arvasi oikein.

Avainviulu (ruots. nyckelharpa) on vanha ruotsalainen jousisoitin. Siinä on yleensä 16 kieltä. Niistä neljää soitetaan ja muut ovat resonanssikieliä. Soittimessa on tyypillisesti kolmessa rivissä kaikkiaan 37 puista avainta, mutta sitä tehdään myös nelirivisenä. Avainviulua voi luonnehtia perinteisen viulun ja kampiliiran välimuodoksi.

(Wikipedia)

Avainviulu on Ruotsin kansallissoitin, joka puhdasoppisuuden aikana ja jälkimainingeissa melkein hävitettiin ”sukupuuttoon”, mutta 1800-luvun lopulta lähtien on taas tullut suosituksi ja soinut.

Youtubesta linkkaan tähän pari klippiä: Bachia ja polskaa. Noista näkee miten viulua soitetaan ja miten jännä resonoiva ääri soittimesta lähtee.

Lauantain ´kevätjuhlassa´ eli kotikaronkassa oli oululainen Erja Pätsi soittamassa: hän soitti enimmäkseen pelimannimusiikkia, vanhoja kansanlauluja, polskaa, ja jotain joka vei ajatukset Ruotsin maaseudulle, Taalainmaan aamuihin, jonnekin menneeseen, aurinkoiseen. Tykkäsin kovasti.

Kaikki kolme tähän arvontaan osallistunutta (AK, Kati ja Satu) ovat (muistaakseni) voittaneet jossain kilpailussa ennenkin, – ainakin minulla on kaikkien osoitteet tallennettuina, vaikka ketään en ”livenä” ole koskaan tavannutkaan. Kun tänään ei ole ollut pieniä käytettäväksi virallisina arvonnan suorittajina, niin Pehtoori sai toimia ”onnettarena”. Ja voittaja on: Satu!

Palkintokirja on rotissööriystäväni Jarmo Pitkäsen kirja ”Makuja ja muotoja.” Kun pian puolenkymmentä vuotta sitten kävimme Studioravintola Tundrassa Kuusamossa, ostin itselleni tuon kauniin, melkein taidekirjan, ja samalla varalle yhden, että viedään joskus ruokafriikeille ystäville tuliaisiksi… Ja ylimääräinen kirja on unohtunut hyllyyn ja se tuli vastaan tässä kevään kirjahyllyn siistimisoperaatiossa. Silloin päätin, että tämäpä hyvä arpajaispalkinto blogissa! Onneksi olkoon, Satu ja kiitokset AK ja Kati osallistumisesta!

Bloggailu

Itsearviointia

En ole pitkään aikaan kirjoitellut blogini ”tilastoista”. Ne tuskin kiinnostavatkaan ketään muita kuin minua, mutta kyllä minä niitä aina seurailen. Ne kun kertovat numeroina sen, mitä en muutoin ehkä – liian läheltä katsovana – itse hoksaa.

Pitkään näytti siltä, että tämän vuoden kävijämäärä Tuulestatemmatussa kipuaisi kakkossijalle heti vuoden 2015 jälkeen, mutta loka-marraskuussa päivittäiinen kävijämäärä näyttää notkahtaneen niin, että hyvä jos pronssille ylletään. Vuoden 2015 ennätystä on kyllä mahdotonta saavuttaa.

Silloin elämässäni tapahtui ja sattui niin paljon, että blogilla oli paljon lukijoita: vanhoja ja uusia. Silloin (melkein kokonaan) luovuin yliopistoelämästäni, ja samalla opiskelijoista ja työkavereista, tytär muutti Meksikosta takaisin Suomeen ja Helsinkiin, Apsu syntyi, kävimme Liguriassa, meidän kilpikonna Elmerikin muutti pois, pääsin opiskelemaan Tornioon valokuvausta ja sain opiskelukavereita. Järjestin kuvahaasteen, vapaa-ajan lisäännyttyä tein ja kuvasin paljon ruokaa, kirjoittelin ja kehittelinkin reseptejä ja jakelin viinisuosituksia, osallistuin blogin avulla ruokahaasteisiin ja valokuvatorstaihin, kirjoittelin pieniä kolumnityylisiä postauksia etc. Ja syyspuolella yrittelin opetella pois loputtomasta suorittamisesta.

Kaikkea sitä. Turbulenssi-vuosi ja blogiin paljon kerrottavaa. 🙂

Tämä vuosi on ollut enimmäkseen kotoilua, mökkeilyä, sähköpyöräilyä, hiipuvaa kuvausharrastusta, tosin enemmän kuvaushommia kuin koskaan ennen, paljon sairastamista eri tahoilla, – siis kaikkea sellaista, josta ei ole tullut revityksi postauksia. Ei paljoakaan kohtaamisia, ei juhlia, ei edes pieniä reissuja. Joten postaaminen on joinakin päivinä ollut vähän kuin velvollisuus; illan tullen on oikein ryhdyttävä pohtimaan, mitäs ihmettä minä tänään sepittelisin. Enkä sitten kummoisiakaan juttuja ole saanut aikaiseksi. En siis ihmettele, että piipahtelijoiden määrä on laskussa.

Onneksi on teitä kymmeniä, jotka ilmeisesti kuitenkin päivittäin käytte. Aamukahdeksan ja -yhdeksän ja iltayhdeksän ja -kymmenen välillä blogin kävijälaskuri raksuttaa tasaisesti joka päivä. 🙂

Mutta joulukuu on ”aina” ollut vilkkain kuukausi, joten yritänpä taas ryhdistäytyä ja tehdä mukavia tai ainakin jollakin lailla kiinnostavia postauksia,  – josko vaikka pronssilta pääsisi ohi vuoden 2016 keskiarvon. Tavoitteita pitää olla.

Bloggailu

Jumittaa

Nyt jumittaa. Ei oikeastaan mikään muu kuin kirjoittaminen.

Päivässä paljon iloa, muutamia hyviä, tarpeellisia ajatuksia, hiukkasen, tai ehkä vähän enemmänkin, huolta, paljolti pelkkää rauhaisaa kotoilua, tekemistä ilman suorittamismentaliteettia (minä olen kuin olenkin oppinut sellaista viime vuosina). To-do-listat elävät ja voivat hyvin – edelleen, mutta niihin liittyy yhä useammin tunne ”saan tehdä”, ”voin tehdä”, ”ehdin tehdä”, ”pystyn tekemään” sen sijaan, että ne olisivat imperatiivissa ”tee” tai että ”pitää tehdä” tai (pahin mahdollinen vaihtoehto) ”pitäisi tehdä”.

Listat ovat aina olleet tärkeitä ja pitäneet päivät aika hyvin järjestyksessä, mutta nyt niistä on tullut yhä enemmän kannustavia, hyvästä muistattavia. Olisikohan ikä tuonut mukanaan tällaisen hyvän muutoksen? Vai elämäntilanne? Ehkä olen kypsynyt, oppinut, opetellutkin? Elämänkokemus? Paremminkin ehkä eletty elämä ja kokemukset elämästä.

Bloggailu

Aina ei lähde…

Vesisadepäivä, jossa on ollut paljon miettimistä.

Korttihommeleita. Muistikuvia-nettisivujen taustapäivitystä, ja siinä samalla kovasti suunnitelmia tulevalle.

Tiedättehän niitä Bad Hair Day -pipoja… Minä voisin kehittää – ehkä tuosta alla olevasta kuvasta – tähän blogiini sellaisen ”leiman” Bad Blog Day!  Ei huonon päivän bloggaus, vaan huono päivä blogata. Ei näitä nyt 14 vuoden aikana kovin usein ole. Mutta tänään …

 

 

BTW: olisiko kellään kiinnostusta ostaa liput Elton Johnin Helsingin konserttiin (ti 21.9.). Meillä voi olla monestakin syystä vaikea päästä sinne, joten nyt olisi kaksi lippua myynnissä. Reilulla alennuksella myisin, joten jos kiinnostaa niin laita viestiä. Ostin liput yli kaksi vuotta sitten, ja kuinka paljon maailma onkaan muuttunut sen jälkeen, enkä tarkoita (vain) koronaa. Meillä on nyt muita syitä, joiden vuoksi Helsinkiin lähtö voi olla melkoisen vaikeaa… 🙁

Bloggailu Vanhemmuus

Elämänmenossa on vaiheet

Tähän 14 vuotta vanhaan blogiini on ”syntynyt” paljon ”kategorioita”, Siis niitä aihepiirejä, joista olen kirjoittanut ja joista olen halunnut julkisesti kirjoittaa ja joista olen halunnut kuvia julkaista. Sellaisia kuin reissut, ruoka, historia, luettu, Lappi, yliopistoelämää, vanhemmuus, liikkuminen, isovanhemmuus, joulu,…. Ne kaikki ovat isoja tärkeitä asioita elämässäni, sydämessäni ja päivissäni, arjessani ja juhlassani. Ne ovat iso osa elämääni. Hyvää elämääni.

Kuten olen monta kertaa kirjoittanut blogini ei ole tunteiden vatvomista, ei valittamista, ei kehuskelua, ei ”kaiken” kertomista varten. Se ei ole kulissi, mutta ei myöskään syväluotaa elämääni ja tuntojani: olen yrittänyt olla uppoamatta kovin syvälle. En kerro kaikkea, ainakaan heti.

Osaltaan päivittäinen – enimmäkseen hyvien – asioiden julkinen kirjaaminen on auttanut suhteuttamaan asioita, muistamaan juuri ne hyvät asiat, niitähän elämä enimmäkseen on. Sanoittamaan itsellenikin päiviäni, jättämään toisarvoiset, tosin myös satuttavatkin asiat taka-alalle tai ainakin itsekseen pohdittaviksi.

Moni ystävä, tuttu, läheinen, blogia pitkään seurannut on osannut lukea rivien välistä muutakin kuin kepeää arjessa kulkemista, juhlasta toiseen liitelyä, lomasta toiseen taivaltamista… Tokihan olen tänne, aika usein viiveellä, jotain tummistakin hetkistä, varjoisista vaiheista maininnut. Olen kuitenkin koettanut olla kovastikaan valittamatta, enemmälti uhriutumatta. Tosin olenhan johonkin ikävään, kuluttavaan, isosti satuttavaan vaivihkaa viitannut, joskus aika paljonkin kipuillut ja pohtinut.

Yksi taustalla kulkeva päivieni juonne, viimeiset viisi-kuusi tai ehkä sittenkin 10 vuotta, viimeiset pari vuotta vahvemmin, on jäänyt auki kirjoittamatta, iso osa elämänmenostani ja päivieni ja viikkojeni kulusta ja tekemisistä kertomatta. Ihan tarkoituksella niin. Minun someeni ei kuulu kaikki.

Paljolti sellaisia asioita ovat ihmissuhdeasiat. En halua niitä täällä riepotella. Enimmäkseen itsekseni asioita miettien, setvien, selittäen, kirjojen avittamana ja kotona ääneen puhuen olen koettanut kipupisteitä aukoa, vereslihalla oloa helpottaa, elää ja ymmärtää. Ja jonkun merkillisen ”minunhan tämä on kestettävä, hoidettava, elettävä. Minun osani on tämä. Elämä on, – kaikenlaista sotkuakin”… -asenteen ja myös aidon välittämisen ja vastuun vuoksi en kaikkea täällä riepottele. Lisäksi omia huonommuuden tuntoja ei todellakaan ole helppo tunnistaa saatikka tunnustaa.

Vuosi sitten keväällä yhtä aikaa Juniorin eroprosessin kanssa tulin myös toisaalla vedetyksi aika syviin vesiin, ihan muserretuksikin, moneen kertaan. Sieltä nousin, pinnalle taas, tiedon ja sinnin, kivuliaan(kin) itsetutkiskelun, armollisuuden oppimisen, oman heikkouden tunnustamisen, Pehtoorin hiljaisen läsnäolon ja oman, melkein maanisen, liikkumiseni!!! avulla. Ja lisäksi korona ja kirjat soivat rauhan olla ”pois maailmasta”.

Ne kaikki kerrat, kun olen mökillä tai reissussa (Ukko-Kolin korkeimmalla kohdalla!! Muistatteko: mielialan lasku. Puhelu kotihoidosta: taas ambulanssikyyti! ) sattuu jotain, ja minä mietin, lähteäkö heti Ouluun vai riittääkö, että hankin mörön karkottimen, soitan paljon puheluja, valvon, järjestelen, huolehdin, teen mökin pihaan saamelaisten auringon, Beavin, soitan taas, vastaan puheluihin, käännän toisen posken, päätän, etten IKINÄ enää lähde mökillle,koska joka ikinen kerta käy näin! Ja kun palaan, sekään ei ole hyvä.

Väliaikainen, ehkä jopa vähän valheellinen vahvuuden tunne, on parin viime viikon aikana taas mennyttä. Eikö tämän ikäinen ja paljon kahlannut jo hanskaisi paremmin tällaiset päivät! Ei kai.

En ryhdy kaivamaan, kertomaan, purkamaan kaikkea, mutta voin vain todeta, että on taas vaikea uskoa, että ei ole kuin kaksi viikkoa siitä, kun olimme äidin kanssa kaksin pitkällä pyörätuolilenkillä kaupungilla, kahvittelimme Otto Karhin puistossa hänen 91-vuotissyntymäpäivänään, juttelimme, kuulimme ja ymmärsimme kaiken, mitä toisillemme sanoimme, olimme (taas kerran valitettavan?) samanlaisia, aurinko paistoi ja kesän keskipäivä korkeimmillaan, ihan kuin ei mitään …

En vieläkään tee blogilistaukseen kategoriaa ”äidit ja tyttäret” tai ”ikääntyvät vanhemmat” tai ”elämäni esikoisena” tai ”miksen osaa” tai ”miten huomenna?”

Mutta tämä postaus oli vain tehtävä. Sori.

[Kuva äidin 80-vuotisjuhlista, 11 vuotta sitten]

Bloggailu

Kyselyn tulokset, arvonnan voittajat

Lukijakysely 2021

Tuulestatemmattua blogissa käydään päivittäin keskimäärin 250 – 350 kertaa, arvioin että säännöllisesti blogissa vierailijoita on noin 150 – 180. Viikko sitten 5000 postauksen kunniaksi asettamaani blogin lukijakyselyyn vastasi noin kolmannes kävijöistä. Vastausten perusteella vakkarilukijoista 85 % on naisia, suurin osa seuraajista käy täällä päivittäin (65 %) ja on tehnyt niin vuosikausia (70 %). Minähän sanoinkin että tämä on jonkinlainen, löyhä, näkymättömin rajoin olemassa oleva ”yhteisö”.

Minulle yllätys on se, että vakiseuraajistas vain neljännes on oululaisia, toinen neljännes on muualta Pohjois-Suomesta ja puolet muualta. Ja yllättävää, että vain viidennes vastannaista ilmoitti tuntevansa minut. Tältä osin tilanne on varmaankin muuttunut sen jälkeen kun jäin pois yliopistohommista. Luulisin ainakin.

Sekä kyselyn ”muu”-kenttään tulleiden mukavien kommenttien, kiitos paljon niistä, että sähköpostiin tulleiden viestien jälkeen annan itseni tulkita tuloksia siten, että Tuulestatemmattua-blogin juttujen sillisalaattimaisuus tai elämänmenon koko kirjo tai erikoistumattomuus tai päiväkirjamaisuus on se juttu, miksi moni täällä piipahtaa. Ei ole vain reseptejä, ei vain matkoja, ei vain Lappia, ei vain mummeilua, ei vain töitä, valokuvausta tai historiaa vaan suloisessa sekamelskassa kaikkia noita ja sirpaleita sieltä ja täältä. Siten kun ne elämässäni eteen tulevat.

Vastanneista 90 % on inspiroitunut resepteistä, puolet on saanut lukulistalleen suosituksia, viinivalintoja blogin juttujen perusteella on tehnyt 60 % vastanneista. Kaikki nämä luvut motivoivat postailemaan noista aiheista myös vastaisuudessa. Reseptien kirjaaminen tänne on minulle itselle hyvä juttu. On keittokirja aina käsillä. 🙂

Mielenkiintoista on se, että moni tuntee tuntevasta minut aika hyvin, vaikka ei olla edes tavattu. Luulen, että minua ei blogin kautta voi lukea ihan kuin avointa kirjaa, vaikka aika avoimesti minä tuntojani ja tekemisiäni tänne kirjaankin. Blogi päiväkirjana auttaa myös katsomaan asioita hyvän kautta, ilon kautta, eikä jumittumaan vaikeisiin asioihin. Ei vatvomaan (ainakaan julkisesti) vaikeita, kipeitä asioita, ei miettimään pelkoja ja ahdistumaan asioista, jotka (vielä) eivät ole edes tapahtuneet. Tässä ja nyt.

Arvonta

Kaikkien, jotka Lukijakyselyn yhteydessä kommentoivat (yht. 13), kesken suoritettiin eilen arvonta. Ensimmäiseksi valittu saa valita kaksi kirjaa neljästä (Tuomas Kyrö, En juhli, Timo Airaksinen, Onnellisuuden opas, L. M. Montgomery, Pieni ruonotyttö ja J. Ryan Stradal, Keskilännen keittiö.

(On mainittava, että pokkarit ovat myös Oulun Tähtitornin kahvilan (kirjakahvila) valikoimissa. Sieltä minäkin nämä ´sain´).

Jäljelle jääneet kaksi kirjaa postittelen toisen arpalipukkeen voittajalle.

Ja voittajia ovat: 1) Kati  ja 2) Anneli

Molemmat ovat tainneet voittaa blogin arvonnoissa aiemminkin, mutta eihän (varsinkaan) täällä mökkiläppärin tiedostoissa ole teidän osoitteita, joten laitteko sähköpostia (reija at satokangas.fi). Ja Kati, kerro, mitkä kirjat haluat, – Annelille jäävät sitten ne kaksi muuta. Saariselän postiin laitan kuljetettavaksi eteenpäin.

Vielä kiitän kaikki vastanneita – hyvä minun on tietää seuraajien mielipiteitä.

Tuskin enää 5000 postausta koskaan teen, mutta nyt jatketaan ainakin jonkin aikaa…

Mökkieloa

Ja tulevina päivinä juttuja ja kuvia taas täältä Hangasojan varresta! Mökillä on niin hyvä. Luntahan täällä vielä on, mutta myös soliseva puro, läheltä kuuluu järripeipon narina, valo on kirkas, tuuli lempeä, ilma raikas.

PS. Instagramin stooreissani on pieni videoklippi purolta… Insta-stroori Meidän kultapuro!

Bloggailu Luettua

Kuvia, elokuva ja mokia

Photoshopilla kesäkeli

Päivä on mennyt sisällä. Valokuvausjuttuja melkein koko päivän. Edelleen on kylmä ja koko päivän on satanut. Se inspiroi opettelemaan uuden niksin Photoshopissa. Kolmella klikkauksella sain eilisellä pyörälenkillä otetusta kuvasta poutasääversion. Kaikkea sitä. Ehkä huomenna sitten oikeastikin on jo sinitaivas.

Kirjasta elokuva – onkohan hyväksi?

Toissakesänä Bookbeatin kirjasuosituksista minulle pulpahti Jojo Moyesin ”Kerro minulle jotain hyvää”. En ollut koskaan kirjailijasta saatikka kirjasta mitään kuullut tai lukenut, ja vähän pohdin, että olisiko minusta ensisijaisesti rakkausromaaniksi luokiteltuun kirjaan innostuvaksi. Toki minä niistäkin pidän, mutta en sellaisista kovin romanttisesta jaksa innostua. Pienen vastaan haraamisen jälkeen olin ihan mennyttä. Aloin aika pian pelätä, että kirja loppuu kohta. Toissakesänä lapioin mökillä hiekkakasoja ja kuuntelin tätä ja itkin.

Mietin jälkeenpäin ja nytkin, miksi kirja koukutti ja miksi se oli minusta niin hyvä. En tiedä. Kun kirjalle tuli kaksi jatko-osaa, kuuntelin tietysti nekin. Nekin saivat 5/5, vaikka eivät olleet ensimmäisen veroisia.

En ole tiennyt, että kirjasta on tehty myös elokuva (jo 2016), mutta viime viikolla jossain vilahti tieto, että se tulee telkkarista. Juuri tänään. Katsoin leffan trailerin, ja tietenkään pääosan esittäjät eivät ´suunnilleen yhtään´ vastaa sitä, millaisiksi minä heidät ajattelin, mutta aion riskeerata ja katsoa. Ehkä en tänään, sillä se alkaa vasta kymmeneltä nelosella ja kestää yli puolenyön, mutta tallennuksessa on.

Aika harva elokuva on ollut parempi kuin luettu kirja, tai edes kelpo omassa sarjassaan. Poikkeuksiakin on: esim kirjan ”Edelleen Alice”, josta pidin ihan mahdottoman paljon, filmatisointi oli hyvä. Vähintään yhtä hyvä kuin kirja. Molemmat vaikuttivat, koskettivat ja veivät omaan maailmaansa hyvällä tavalla.

Toissapäiväisen postaukseni virheitä ja puutteita

Toissapäiväinen postaukseni on saanut monet kommentoimaan, lämmin kiitos kaikista kommenteista. Myös lukijakyselyssä on vilkkaasti klikkailtu vastauksia. Onhan se mukava – siksihän se värkkäsinkin. 😀

Koko postaukseni idea lähti siitä, että pian on blogin yksi etappi saavutettuna: 5 000 artikkelia juhlistaakseni ryhdyin hommaan, ja sitten kirjottelen juttuun, mitä sattuu lukuja. Onneksi Jarin kommentoi virhettä, nyt tekstissä on oikein.

Toinen huolimattomuusvirhekin postauksessani oli. Marja oli tipahtunut 10 eniten kommentoineen listalta pois, vaikka hän on kommentoinut tasaisesti blogini kaikkien vuosien varrella. Varsinkin Italiaan liittyvät jutut yhdistävät: siitä on jo yli kymmenen vuotta kun olimme samalla italian kielen alkeiskurssilla Kansalaisopistossa.