Pateniemeen, Perämeren rannalle, perustettiin vuonna 1857 laivavarvi (~ telakka). Aikana, jolloin oululainen tervaporvaristo oli ja eli vauraimmillaan, varvilla tehtiin fregatteja, kaksimastoisia parkkeja ja hinaaja.
Kun kauppias- ja laivanvarustajasuvun vesa Gustaf Bergbom sai opintonsa Lyypekissä suorituksi, hän palasi Ouluun ja oli perustamassa Iihin Suomen ensimmäistä höyrysahaa; Kestilän saha valmistui vuonna 1860.
Muutama vuosi sen jälkeen Pateniemen laivavarvi siirtyi Bergbomille. Bergbomin myötä laivanrakennus Patelassa jäi toissijaiseksi, ja sen rinnalle ja korvaamaan perustettiin Pateniemen saha. Sahan toiminta jatkui vuodesta 1873 vuoteen 1990. Nyt alueella on pieni, pittoreski sahamuseo. Se on ainoassa laivavarvista säilyneessä rakennuksessa, ns. Nikkaripirtissä.
Kuten ajanhenkeen (paternalismiin) kuului, Bergbom rakennutti sahalaisten lapsille koulun ja myöhemmin tarhankin. Niin oli tehty Kemijokisuussakin, jossa Bergbomin kauppahuone oli ollut perustamassa Laitakarin sahaa ja oli myöhemmin yksi Kemiyhtiön pääosakkaista.
Kauppaneuvos Bergbom oli 1800-luvun lopussa koko Suomen varakkaimpia ja toimeliaimpia liikemiehiä, ja hänen vauraudestaan on jälkiä vieläkin Oulun katukuvassa. Torinrannan säilyneistä ranta-aitoista kaikkein komein ja suurin (ainoa siniharmaa) on ”Päripumin aitta”. Poikamiehenä kuolleen G. Bergbomin kauppakartano on aika päiviä sitten hävinnyt, – se oli siinä, missä jo edesmennyt Stockakin. Mutta hänen kaupunkiasuntonsa on vielä vielä komea!
Nykyisin tuomiokapitulitalona toimiva Bergbomin vuonna 1888 valmistunut kivitalo renessanssi-parvekkeineen 😉 on Ojakadun ja Rantakadun kulmauksessa.
Sahalla tarvittiin paljon työvoimaa ja niinpä sahan ympärille muodostui tiivis sahayhteisö. Toimeentulo saatiin sahalta ja saha järjesti omat palvelut maaseudun keskellä sijainneelle sahayhdyskunnalleen, aivan kuten esimerkiksi Karihaarassa Kemissä tai Hallassa Kotkassa.
Sahatavaran kysynnän kasvaessa vanha saha osoittautui liian pieneksi ja vuonna 1908 Pateniemeen valmistui uusi sahalaitos, joka oli käytössä vuoteen 1990 asti. Vuosikymmenien varrella Pateniemen saha on kuulunut mm. Uleå -, Oulu-, Kajaani- ja Veitsiluoto- yhtiöihin.
Pateniemi liitettiin Oulun kaupunkiin (vasta) 1965, – minä jopa muistan sen. Ja vajaa kymmenen vuotta sen jälkeen Pateniemen sahan museon pihapiiri tuli minulle tutuksi: olin vähän aikaa rahastajana linjalla numero 1, jonka päättäri ruuhkavuoroilla oli sahan nurkalla. Minun ”vakkarilinjani” nimenomaan keskikouluaikana oli kolmonen, mutta myös ykkönen. Juuri tuossa sahan palolaitoksen kohdalla oli päättäri.
Suosittelen museossa piipahtamista, ja matkalla kannattaa ihailla hienoja punavalkoisia, mansardikattoisia monen perheen puutaloja 1900-luvun alkupuolelta. Sahamiljöö on kaunis, ja menneen maailman havinan tuntee…
Pyörälenkin kohteena mitä mainioin, – matkan varrella on se Oulun komein koivikkokin.
Museo on auki vain nyt heinäkuussa, ja sinne on vapaa pääsy.
Todella mielenkiintoinen sukellus Patelan sahan ja herra Bergbomin historiaan. Varmaankin tuo hänen vaurautensa johtui tuosta poikamiehenä olostansa.
Mukava tietää, että historiapostauksista on iloa! 😉
Tulkintasi Päripumin varallisuuden syistä ovat kuitenkin ehkä hieman arveluttavia… 😀
Hienosti paikallishistoriaa yhdeltä kulmalta ja mukavalla mitalla avaava juttu. Näitä lissää, kiitos!
Kiitos, kiitos. Onhan näitä ollut, sunnuntain postauksessakin vähän… ja pitkin kevättä kerran, pari kuukaudessa. Ja eihän tiikeri raidoistaan, historia on osa elämänmenoa …
Suosittelen myös minäkin museota ja myös samalla tutustumista saha-alueen tekeillä olevaan uuteen asuntokaavaan. Kokonaisuudesta tulee oikein tehtynä upea (sitä vanha alue jo on). Tiesitkö, että punaiset mansardikattoiset talot on siirretty Oulunsalon Varjakasta? Lähetän vielä asiaan liittyvän kuvan appiukosta tapulin päällä.
Sinäkin siellä ;), – hieno alue se on.
Joo, Puroilan alueen talot, juuri ne mansardikattoiset talot, on siirretty joskus 20- ja 30-luvun vaihteessa Varjakasta, jossa sahaustoiminta lakkasi silloin. Taisivat jo silloin olla sekä Varjakka että Pateniemi Uleå Oy:n omistuksessa. Toppilan saha lakkautettiin jo aiemmin, vain Pateniemi eli ja voi hyvin vielä vuosikymmeniä tuon jälkeen.