Niitä näitä – Sivu 44 – Tuulestatemmattua

Taas lähdön tunnelmaa

Inspiraatiota hakemassa

Koskapa olemme huomenna lähdössä pohjoiseen mökille, jossa on tiedossa työleiriviikko, ehkä toinenkin ja koska tarkoituksenamme on uudistaa notskipaikka ja minulla on myös sisustusideoita (esim. pakattuna laukullinen pieniä tauluja kuvistani, mm. lapsenlapsista etc. ) ja tarkoitukseni on maalailla vähän (kiviä etupäässä ). Tehdä kaikenmoista, niin kaipasin vielä vähän lisäinspiraatiota, joten …

Kävin äsken vielä pikaisesti hakemassa ideoita Re:formi 2023 -näyttelystä Pikisaaressa (https://kulttuurikiihdyttamo.fi/reformi/). Tai ehkä sittenkin vain katsomassa näyttelyn nyt, koska se ja koko rakennus puretaan pian.

Kuinka ollakkaan mieheni, joka on tarkka, insinööri, vanhoista, hyväksi havaituista ratkaisuista pitävä, eikä niin kovin äkkiä luoviin ja rohkeisiin rakennus- tai sisustusratkaisuihin innostuva, ei riemastunut tästä kuvakavalkadista. Ei ainakaan jos näiden tarkoitus on tuoda ideoita Lapin tunturipuron rannalle rakennettavan pienen pation tekoon.

Siispä ja ehkä sitten ja sittenkin perinteisellä kakkos-nelosella ja lateksilla (ja akryyliväreillä) mennään ensi viikko.

Mutta suosittelen käymään näyttelyssä. Se ON oikeasti mielenkiintoinen.

Perhepäivällinen helpoimman kautta

Koska huomenna mökille, koska perhepäivähoidolle mummilassa ei tänä viikonloppuna ole tarvetta, koska paljon muutakin touhua ja vähän töitäkin tälle päivälle, niin lähes ulkoistin ruoanlaiton, ja oikein hyvin meni näinkin.

Halusin – tietysti – nähdä muksuja, joten Pehtoori haki aamupäivällä Torin lihamestarilta tilaamani Burger boxit, enkä huolehtinut edes jälkkäristä: R. oli tilannut Fazerin karkkiboxin, joten minulla tuunattavana vain eilisen keiton jämän lämmitys, salaatti ja punasipulihilloke. Ja olipa ilo nähdä ja todellakin kuulla kakkosluokkalaisen koulunaloituskuulumiset. Ja tietysti muitakin hyvä nähdä ja kuulla.

Ja kyllähän muksut olivat tohkeissaan, kun kuulivat, että yhdessä lähdetään serkun kastajaisiin Järvenpäähän lokakuussa: ”Asuuko mummi ja pappa samassa hotellissa meidän kans? Mennäänkö me samalla junalla? – Jee!”.

Niitä näitä

Kaupungista pohjoiseen

Humputtelumahdollisuuksia

Taiteiden yö, Haipakka, Rotuvaarin nimitys, Teatterin puvuston kirppis, kansainväliset markkinat, (valokuvaus)työpajoja, pop-up samppanjabaari ja taidenäyttely Puistolassa. Kaupungissa, jossa ei edes sada, vaan on aika mukava elokuinen sää, on nyt kaikenlaista. Mielenkiintoista ja mukavaa.

Ja mitä me teemme? – Pehtoori katselee C-moresta ´jotain´ ja minä pakkailen (jo nyt), kuuntelen kirjaa, keräilen kiviä… 🙂

Tein hyvää ruokaa, etsin syyskamppeita, lasipurkkeja (kaarnikkahyytelö, suolasienet) , sukkalankoja, vaelluskenkiä. Päivitän läppäriä, pakkaan kameralaukun. Ja vasta lauantaina lähdetään. Kaupungilla Haipakka ja Taiteet eivät nyt kiinnostaneet – mökille lähtö innostaa paljon enemmän.

Ruoasta ja juomasta puheenollen

Kuivamuonat hain jo valmiiksi, nekin on siis jo pakattuna, pakkaseen olen tehnyt vähän (leipomuksia) valmiiksi ja kävin myös Alkossa. On pitänyt jo aiemmin mökki- tai kesäjuhliin valkoista hanaviiniä suositella: portugalilaisen Setencostas-viinitalon punaviini oli jokunen vuosi sitten meillä oikeinkin tykätty halpis punaviini, varmaan se on vieläkin hyvä, mutta nykyisin meillä punaviineistä nautitaan aika harvoin, ja silloin sitten kyllä jotain takuuvarmasti hyvää, erilaisia, jotain uutta.

Mutta siis se valkkari-tömppö, tästähän minun piti kirjoittaa. Setencostas Fresh & Fruity.

Todella hyvä hedelmä ja tarpeeksi happoa olematta kirpakka.

Ja ruoasta maininta. Vaikka viikonlopun ruokavinkiksi: tänään meillä oli aika paahdetulle kukkakaalikeitolle. Se on Sadulta saatu resepti Jokaviikkoinen soppamme -sarjaan. Joka elokuu tätä tulee tehtyä. Suosittelen. Ohje täällä.

Keiton kanssa oli tänään Brezeleitä. Niitä sentään kävin aamupäivän pyörälenkin lopulla kv-markkinoilta hakemassa. Samoin kuin kimpun kukkia, ja yhden viherkasvin. Tänä vuonna, ei ainakaan vielä tänään, ollut niitä kauniita Hebe-kukkia, joihin viime vuonna ihastuin. Ehkä huomenna on vielä pyörähdettävä siitä kautta.

Pohjoiseen ehtisi vielä mukaan yksi sellainen purkki.

Juhlan aika tänä tiistaina

Tänään aika ikkunanpesupäivälliselle. Vai oliko se sittenkin pre-hääpäivädinner?

Joku säänhaltija, tai mikä lie, oli tänään suosiollinen: tein varauksen ravintola Uleåborgiin juurikin tälle päivälle; toinen vaihtoehto oli huominen [luvattu sadetta ja ties mitä]. Tämä päivä oli hyvä valinta. Oli niiiiiin kaunis ilta, vielä äsken palatessa ihailin vaakasuoran paistavan kauniin elokuisen valon lempeyttä, pehmeyttä, – ja kuitenkin valoa! Vielä sitä on.

Alkuillaksi meillä oli varaus Uleåborgiin. Ties kuinka mones kerta kun sinne hankkiuduimme viettämään iltaa teemalla ”ikkunanpesu hoidettu” tai hääpäivä tai … jotain. Kerran kesässä olemme toinen toistamme siellä ruoan ääressä hemmotelleet, palkinneet, kotikaupungissa gourmertia nauttineet – milloin milläkin teko- tai oikealla syyllä hankkiutuneet hyvin syömään.

Tänään sen aika. Ja kuten sanottu: illan sää hemmotteli.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Minulla salaatti käsin kuorituista katkaravuista ja kesäkauden kasviksista, cayennemajoneesia [majo teki annoksesta gourmet-ruoan], ja

Pehtoorille ”Vitello champignon” – vasikanfileetä, herkkusieni-lehtipersiljakreemiä. Hyvälle näytti sekin. Pikkuisen olin kade sen kanssa tarjoillusta Sartorin Amaronesta.

No mutta, entäs suosituksesta valitsemamme viini? Annoimme ammattilaisten valita: siitä huolimatta, että en ole Sauvignon Blancin ylin ystävä, siitä huolimatta, että ko. ravintolassa meidän makumme aika hyvin jo osataan haarukoida, – otimme kuin otimmekin vastaan pullollisen Pouilly-Fume -viiniä. Ja sehän sopi kuhan oheen, katkojen oheen. Se sopi oikein hyvin.

Alkuruokien jälkeen valinnat tämmöisiä:

Kalaa (rapeaksi paistettua kuhaa!!) Suomen vesistä päivän reseptin mukaan

Jälkkäriksi basilikajäätelöä ja mansikkafinancier, sitruunakastiketta.

Puhtaat ikkunat, vuosikymmeniä aviossa, lämmin sää, hyvä ruoka. perinteet, Oulu. yhteinen harrastus, yhteinen kaikki.

Hyvä ruoka, ainahan siitä tulee hyvä mieli.

Niitä näitä Oulu

Taas kotikaupunkia ihastelemassa

Toppilansalmessa on tänä kesänä ”majaillut” yksinäinen Blacklady-purjelaiva. Mukavasti menneen maailman tuntua tuo vanhaan satamaan. Hiljaista oli kulkiessa, ja merikin melkein tyyni.

Salmen toisella puolella rakennuskanta vain kasvaa.

Jatkoin merta kohti, – hyvin hiljalleen kuljin tänään. Joutsenia oli Hietasaaren rannassa, ja uusi siirtolapuutarha-alue muutamassa kuukaudessa edennyt ihan hurjasti. Tulee mukavan näköinen alue. Kierros muillakin pikkuteillä näytti että rakentamista on jos jonkinlaista…

Mutkien kautta lounaskahville Kiikkusaaren kahvilaan ja ruusuja katsomaan. Vielä kukkivat.

Hupisaarilla tykkään edelleen ehkä eniten tuosta kohdasta, jossa on ympyrä (sekä banneri- että artikkelikuvassa). Tykkään vaikka siihen ei kunnolla näy edes vettä, ei jokisuistoa, ei suihkuja, ei Kallisenojaa, ei ollenkaan veden äärellä. Silti viehättää.

Historiaa Niitä näitä

Yhtenä iltana – kahdestoista elokuuta

Kahdestoista elokuuta. Onko siinä jotain, mitä pitäisi muistaa?

Se on muutamien ystävieni, veljeni ja mieheni syntymäpäivien välissä, siis onko se vain ”välipäivä”?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Mutta ehkäpä se onkin myös päivä, joka oikeastaan vieläkin määrittää meidän suomalaisten elämää. Ehkä se kertoo niistä eroista, joita meillä on, saatikka siitä, jollaisia erot olivat pari vuosisataa taaksepäin eläneiden Suomenniemen asukkaiden elämänmenossa, elinkeinoissa, ruokakulttuurissa ja etnisyydessäkin. Tasan 700 vuotta sitten Suomelle piirrettiin itäraja, joka on sittemmin useaankin kertaa vedetty uudelleen. Sodissa ja rauhoissa. Raja on ollut kuin veteen piirretty viiva: ei kiveen hakattu.

Kahdestoista elokuuta vuonna 1323 vedettiin itäisen ja läntisen Suomen raja: Pähkinäsaaressa (siellä aika lähellä minun äidin puolen sukujuuriani, Kannaksen Karjalassa, Laatokan etelärannan saaressa) tehtiin rajanveto, joka vaikutti Suomen asutushistoriaan ja tietysti rajanvetoon suhteessa itäiseen naapuriin (se oli silloinen Ruotsin ja Novgorodin välinen raja, Suomen itäraja, nyk. Suomen ja Venäjän raja). Se oli tulosta vuosisataisesta (asutus)kehityksestä ja se vaikutti väestölliseen, kielelliseen ja kulttuuriseen elämään.

Opiskekeluaikojeni oppiaineeni professori, sittemmin melkein vuosikymmenen ajan myös esimieheni, tutki itärajan historiaa, kirjoittipa hän kirjankin ”Suomen itärajan synty”, joten tämä on minulle henk.koht. aika läheinen juttu. Melkein lähihistoriaa. 😀

Alla olevat kuvakaappaukset otin Wikipediasta. Siispä tällainen peruskoulun historian tunnin kertauskurssi tässä postauksessa.

Ovatkos sinun sukujuuresi olleet ”aina” keskiajalta, Pähkinäsaaren rauhan ajoista, asti, ”samalla puolella”.

Minun eivät todellakaan.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Lauantai on jo illassa. Jo. Niinhän nykyään kaikki. Jo. Ennen kuin huomaatkaan, kaikki on ”jo”. Jo tullut, ollut, mennyt.

Lauantai-illan lisäksi kesä on ”jo” syyskesä: kesäisen kaunista, syksyisen vilpoista. Yksi välivuodenaika on nyt.

Vähän on muutenkin sellainen ”välivaihe”. En oikein tiedä, mihin menisi, mille alkaisi, mitä haluaisi.

Niinpä sitten on tullut tänään lähinnä aiottua, aloitettua, aavisteltua, … Ihan alussa kaikki. Tällä puolen rajaa.

Muistikuvia Niitä näitä Ruoka ja viini

Hommat hanskassa – ainakin tällä erää

Nyt on hyvä mieli!

Aamuvarhaisesta on ollut tekemistä ja jälkeäkin on syntynyt. Suorittaja minussa, jota en ole vieläkään ihan saanut vuosien yrittämisen jälkeen nujerretuksi, on tyytyväinen, eikä edes väsynyt.

Eilinen iltapäivä meni kuvaushommissa, ja tänään sitten massiivinen muistikorteille tallentunut kuvamäärä perattavana ja editoitavana. De Gamlas Hemin hotelliin (Hemmettiin) on valmistunut uudisrakennus pihapiiriin, ja sehän merkitsi minulle duunia. Mikäpä siinä, mukavahan se. Urakoin kuvapaketin ja illalla on ollut aikaa värkkäillä huomista varten sapuskaa.

Nyt alkaa misat olla ok. ”Misat” (mise en place ~ laittaa kaikki paikalleen) on ammattikokkien keittiöslangia, jolla tarkoitetaan esivalmisteluiden tekemistä. Misauksella tarkoitetaan raaka-aineiden pilkkomista ja tarvittavien ainesten kokoamista ja varmistamista, että kaikki tarvittava on saatavilla. Siis ensin menun suunnittelu, sitten kauppareissu, sitten misaus ja kun on juhlan/dinnerin aika (siis huomenna), niin sitten ruoanlaitto hoituu helposti, ainakin helpommin kuin ilman misausta.

Toki kävin mutkan kautta kaartaen kaupungissa hakemassa erikoistarpeita ja postissa. Ifolor on jotenkin muuttunut, muuttanutkin?, ja toimitukset kestävät paljon entistä kauemmin. En tykkää. Mutta toisaalta yksi projekti sitäkin kautta kohta tehtynä.

Niitä näitä

Taidetta ja touhuiluja

– Hei hei, huusivat Muumipeikko ja Nipsu. Lautta alkoi lipua virran mukana.
– Pitäkää hauskaa! huusi Muumipeikon äiti. – Ja tulkaa kotiin sunnuntaiksi, koska silloin meillä on pappilan hätävaraa jälkiruoaksi! Muistakaa panna villahousut jalkaan, jos tulee kylmä! Ja vatsatautipulveria on vasemmassa sivutaskussa…

(Tove Jansson, Muumipeikko ja Pyrstötahti)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

On suomalaisen taiteen päivä ja Tove Janssonin syntymäpäivä. Oliko minulla ajatus mennä – vihdoin – käymään taidemuseossa matkalla kuvaushommiin. Taisi olla, mutta unohdinko? – Kyllä, kun matkalla keksin, että tänään, juuri tänään haluaisin tehdä (hapan)kirsikkapannaria, minkä vuoksi olikin käytävä Valkean Herkussa.

Kirsikkapannarista tuli vähän ”taiteellinen”, rentoutunut, etten sanoisi lötky. 🙂 Olkoon se ja maalaamani pikkukivet 😀 kontribuutioni tässä taiteen päivässä. Vaikka kirsikka-clafoutis ei kyllä millään muota ole suomalainen ruoka, vaan ranskalainen. Linkin takana olevassa ohjeessa neuvotaan laittamaan se halkaisijaltaan 24 sentin vuokaan, mutta ehkä kannattaa laittaa laakeampaan, niin kypsyy paremmin kuin minulla tänään.

Tuo alun lainaus, se voisi ehkä liittyä vaikka siihen, että muksuilla alkaa huomenna koulu ja päiväkerho. Näkemiset vähenevät… MUTTA toisaalta, olen jo varannut junaliput Helsingin – Järvenpään reissua varten: ens kuun loppupuolella mennään. Mutta enpä enempää sillä hehkuttele, yritänpä tässä nyt nauttia näistä lämpimistä, syvänvihreistä elokuun päivistä kotosalla – ja möksällä. Tämäkin on niin hyvä aika vuodesta. Tämäkin.

Tänään puhkesi kukkaan ensimmäinen siemenestä itse kasvattamani auringonkukka! Pitäisi tulla yhteensä vielä kymmenkunta. Merkillinen ilo näistä.

Niitä näitä

Hidas maanantai

Tänään taitaa olla kesän lämpimin päivä Oulussa. Ainakin kostean helteinen puolen päivän ukkoskuuron jälkeen.

Päivän aikaansaannokset sen mukaiset: eipä niitä todellakaan ole lueteltavaksi asti.

Vain katteiden alla olevien kukkien kastelu, kohtuullinen pyörälenkki, eikä juuri muuta.

Vähän harmittaa kun en saa aikaiseksi käyntiä Tuiranrannassa olevalla uniikilla saunalautalla. Tänään siellä ei ollut edes jonoja, kuten aika usein ohi kulkiessa on ollut. Ks. tarkemmin Kesän Sauna

Junaliput varasin tänään. Syyskuussa lähdetään käymään Helsingissä – ja Järvenpäässä! Ja paljon muutakin suunniteltua varattuna. Mutta nyt nautitaan kesäisestä Oulusta.

Niitä näitä

Ruokaviikonloppu ja kesä jatkui

Toki minä tein tänään muutakin kuin tämän menun (mm. perjantain piknikin kuvat editoin ja julkaisin.) mutta ruoan ympärillä tavalla tai toisella päivä taas kului.

Ja kun Juniori poppoonsa kanssa Rantapeltoon rantautui, tuntui, että oli ihan tuhannen pakko, että mummikin, ja varsinkin mummi, osallistuisi vesisotasille, jonka muksut olivat päättäneet ruokaa odotellessa järjestää, mutta onneksi Juniori hoiti homman ja antoi lasten kastella itsensä (ja toisensa) aika lailla totaalisesti. Minä sain olla virallisena kuvaajana, kymmeniä, kymmeniä kuvia. Tässä edes yksi. 🙂

Kunhan vesisotailijat olivat vaihtaneet kuivat ylleen, istahdettiin tyvenelle piazzalle. Elokuu on!

Luettua Niitä näitä

Neljän kuukauden kirjat

Kesä on lukemisen aikaa, oikeastaan vielä enemmän kuin joulun aika tai syysillat. Varsinkin ennen, koulu- ja opiskeluaikoina, luin kesäisin aika paljon ja ”ruuhkavuosinakin” kesiin kuului dekkareita ja joku järkelemäinen historiallinen romaani tai pari.

Tämä ja neljä edellistä kesää ovat olleet äänikirjojen kesiä. Sähköpyörä ja äänikirjat tulivat elämääni kevätkesällä 2019, ja sen jälkeen on kilometrejä ja äänikirjoja kulunut. Yhdessä ja erikseen.

Hieman olin yllättynyt, kun tässä joku päivä sitten katsoin BookBeat -äänikirjapalvelusta oman lukutilastoni. Yllätyin siitä, että tänä vuonna olen kuunnellut jo lähes sata kirjaa, näin huolimatta siitä, että olen jättänyt monia, monia kesken, ja siitä, että puolenkymmentä kirjaa on nytkin kesken.

Sen jälkeen kun maaliskuun lopussa sain tämänvuotisen Helmet-lukuhaasteen valmiiksi, en ole tänne blogiin muutamia satunnaisia mainintoja lukuunottamatta kirjannut mitään kommentteja tai suosituksia lukemistani kirjoista, joten melkein puolensataa kirjaa on vailla mitään mainesanoja tai moitteita, ylöskirjaamista edes itseäni varten en ole tehnyt.

Joten tässä alla lista huhti-heinäkuun aikana kuunnelluista.

Järjestys on ”takaperoinen”, siis tuon Raija Orasen kirjan sain loppuun tänään aamupäivän pyörälenkillä.

Kaikki luetellut ovat olleet ainakin niin hyviä, että ne kannatti/halusin/jaksoin kuunnella loppuun. Poikkeuksellisen vähän mitään tietokirjoja, ei edes historiallisia romaaneja, ei elämäkertoja. Aika vähän mitään vakavaa, monta hyvää lukuromaania, muutama ”outo” valinta = Pikku naisia ja Tuomari Müller!

Raija Oranen, Minä, Armi Maria R.
– Olipa räväkkä. Sekä Armi Ratia että tämä kirja. Biofiktio? – sekö tämä kirjallisuuden laji on? No, joka tapauksessa Oranen sen hallitsee.

Heikki Hietala, Hotelli Tulagi

Heikki Hietala, Tuhkat
– Minulle ihan tuntematon kirjailija. Pidin tästä arto-paasilinnamaisia -fiboja tuoneesta kirjasta, seikkailu- ja kasvutarinasta niinkin paljon, että kuuntelin heti perään tuon Hotelli Tulagin. Molemmat oikein sujuvaa viihdettä, jossa vähän ajateltavaakin mukana.

Soraya Kabe, Italialainen tytär

Leila Tuure, Tuulentuojat
– Suomalaisen yhteiskunnan murros ja teollisuusyhteisön historiaa… Ei täysin arvattava.

Kati Saonegin – Niina Kivilä, Hillasuolla kaikki on toisin
– Tässä ensin paljon luonnossa liikkumisen ja ystävyyden merkityksestä, loppuosassa paljon painavaa, hienosti sanoitettua sanottavaa lapsettomuudesta, mielenterveydestä, luurangoista kaapeissa. Jotenkin hyvin vahva kirja.

John Irving, Viimeinen yö Twisted Riverillä
– Irvingin kirjat (esim. Garpin maailma ja Kaikki isäni hotellit) olivat 90-luvulla vaikuttavia lukuelämyksiä. Jotain nostalgiaa taisin kaivata kun tämän aloitin. En tykästynyt niin paljon kuin odotin. Tarina tämä on. Melkein saaga. Ja AIVAN liian pitkä. Mutta silti. Irvingissä on jotain.

Annie Ernaux, Äidistä

Ia Genberg, Yksityiskohdat

Minna Rytisalo, Jenny Hill

Taylor Jenkins Reid, Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä

Holly Jackson, Kilttityttö, julma kosto

Caroline Säfstrand, Villien unelmien viinitarha

Eleonore Holmgren, Viimeinen kesä
– Tämä ei ollutkaan niin ennalta-arvattava kun aluksi tuntui. Aika lämminhenkinen, sellainen aurinkoisten päivien hyvä lukuromaani.

Rosa Liksom, Reitari
– Jo toinen (evakkokirja Väylä on se ensimmäinen) Liksomin kirja, josta tykkäsin ihan hurjan paljon. Enkä vähiten siksi, että äänikirjan lukee Anna Saxman, joka osaa meän kielen, itälapin murteen. Reidar Säreistöniemen elämästä osin fiktiivinen teos.

Eeva Joenpelto, Tuomari Müller, hieno mies
– Tässäkin (vrt. Irving ja Alcott) joku nostalgiakaipuu: kirja sattui silmiin, etsiessäni kuunneltavaa, ja todellakaan Joenpelto ei ole se jota etsin, mutta kirjan nimi sai jonkun kellon soimaan: sain tuon kirjan joululahjaksi 1994 ja muistelin että se on hieno kirja, kuten tuomari Mullerkin. No nyt 20 vuotta myöhemmin kirjalla ehkä enemmän muistoarvoa. 🙂

Frida Skybäck, Kirjahyllyn salaisuus

Adela Pajunen – Marko Leppänen, Suomalainen metsäkylpy

Herra Ylppö, 101 elämänohjetta

Henry Aflecht, Henkka Aflecht – rikollisesta miljonääriksi

Jenni Haukio, Sinun tähtesi täällä
– Tämän olen jo aiemmin kehunut. Edelleen olen samaa mieltä.

Kenji Fujimoto, Diktaattorin keittiömestari

Liane Moriarty, Kolme toivetta

Lucinda Riley, Harry Whittaker Atlas, Papa Saltin tarina
– Olihan se tämä ”ratkaisuosa” Seitsemän sisaruksen tarinasta luettava. Oikeastaan olin jo ennen tätä kyllästynyt koko sarjaan, jonka valtaisasta sivumäärästä huolimatta olin kuunnellut. Vähän övereiltä alkoivat monet juonenkäänteet tuntua. Mutta melkoisen kokonaisuuden sarja kuitenkin muodostaa.

Louisa May Alcott, Pikku naisia 2

Seija Paasonen, Naiset jotka maalasivat taivaan
– Tämän jälkeen olen ottanut kymmeniä jollen satoja kuvia pilvistä.

Valérie Perrin, Vettä kukille
– Kaunis ja karukin, koskettava, ajatteluttava, hymyilemäänkin saava. Ja miljöönä hautausmaa. Ehdottomasti suosittelen.

Katri Syvärinen, Äitihaava – tyttären raskas perintö

Louisa May Alcott, Pikku naisia 1

Hila Blum, Kuinka rakastaa tytärtään

Nina Rousu, Joko ollaan perillä?

Kate Morton, Takaisin kotiin

Helena Kaartinen, Arvioitu lentoaika

Anneli Vainio, Kotini on linnani

Kate Morton, Hylätty puutarha

Karoliina Niskanen, Muamo
– Yksi parhaista, jollei paras, evakkokirja, jonka olen lukenut/kuunnellut. Tämä on niin kaunis kirja: naisista, äideistä, mummoista, anopeista. Kirja Karjalasta ja sodasta. Sen kieli on kaunista ja kuljettavaa. Luulen, että kuuntelen tämän aika pian uudelleen. Tämä jätti jäljen moneksi päiväksi. En halunnut sen jälkeen vähään aikaan mitään muuta…

Enni Mustonen, Kasvattitytär

Elina Hirvonen, Katri Helena

Kati Tervo, Tyttö joka olin

Jojo Moyes, Lainakengissä

Satu Jaatinen, Puoli valtakuntaa

Holly Jackson, Kiltin tytön murhaopas
– Ihan uudenlainen dekkari.

Pirjo Tuominen, Kaarina Hannuntytär

Joel Haahtela, Yö Whistlerin maalauksessa

Jukka Aalho, Revontulten joki

Kate Morton, Talo järven rannalla

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kesään kuuluvat kirjat,
elokuuhun auringonkukat.

Aurinkoisia päiviä,
hyviä lukuhetkiä toivottelen.

Minullekin voisi vinkata
hyviä kirjoja….