Niitä näitä

Sielunmaisema, oma maisema, kotoinen maisema, mielimaisema, mielenmaisema, muistojen maisema.

Tärkeä paikka, hiljentymisen paikka, rauhoittumisen paikka, hyvä paikka.

Lapsuuden miljöö, maalaismiljöö, kaupunkimiljöö, puistot, metsäpolut.

Paikka, jossa on tunnelma, joku tunne, jonne mielessään ja ajatuksisssaan siirtyy. Paikka, jota tai jollaista kaipaa, jota tarvitsee.

Näitähän on varmasti kaikilla. Metsä on useille suomalaisille paikka, jossa on hyvä. Merenranta ja tunturit minulle ja monelle muulle.

Lapsuuden kotipaikka, lähimiljöö, nuoruuden kotikaupunki, mummulan kesäinen pihapiiri tai perheen mökki järvenrannalla voi olla se paikka, joka on jättänyt tunnejäljen, jonka perusteella myöhemmässäkin elämässä samassa tai samanlaisessa paikassa tulee huomaamatta hyräilleeksi hiljaa, jossa viihtyy, tuntee olonsa kotoisaksi, hyväksi, sopivan kokoiseksi.

Minua ihmetyttääkin vuosi vuoden jälkeen, miksi niin hyvin viihdyn maalaistalojen, nimenomaan hyvin hoidettujen vanhojen maalaistalojen miljöissä tai puutalokaupunginosissa (Vanha Porvoo, Naantali, Raahe, Rauma, Kokkola, Torniokin…). Minullahan ei pitäisi olla näihin oikeastaan minkäänlaista tunnesidettä. Voisiko historia ja elämäntyö sen parissa olla syynä? – En usko.

Olen elänyt 59 vuotta elämästäni tässä kilometrin säteellä (viidessä eri kodissa) ja muutamia vuosia Toivoniemessä, kerrostalossa Merikosken siltojen kupeessa. Elinikäinen kotipaikka on siis Oulu, ja koti viisi kilometriä keskustasta. Lapsuuteni vietin kaikkea muuta kuin idyllisessä pihapiirissä, linja-autojen keskellä. Toki tässä lähellä on Taskilan talo, jossa vielä 60-luvulla pidettiin lehmiä, jonka pihapiirissä kävin: hakemassa maitoa, kansakoulukaverini kotona (he asuivat yhdessä väentuvan päädysssä), mutta ne kerrat olivat hyvin satunnaisia, eikä tässä lähellä muita maalaistaloja ja niiden pihapiirejä ole ollut.

Ja silti: tänään taas, kuten kaikkina näinä viitenä pyöräilykesänä olen monta kertaa pyöräillyt, kävin Turkansaaressa. Ihan vaan kulkemassa. Olen tänne blogiinkin vuosien varrella varmasti ladannut kaikista siellä olevista rakennuksista ja idyllisistä näkymistä kuvia, sisältä ja ulkoa. Nykyisinhän minä ”fiilistelen” (ihan turhan paljon) kameran linssin läpi. Eikä Turkansaareen viehättymisen syy, ei ainakaan ainoa, ole se, että meidät on vihitty siellä. Päinvastoin: juuri maalaismiljöö oli ratkaiseva tekijä valitessa hääpaikkaa. Samasta syystä väitöskaronkkani oli Maikkulan kartanossa.

Merenrannassa ja tuntureilla luonto, sen kauneus, suuruus, hiljaisuus, levollisuus, – niin moni seikka tekee hyvän olon ja mielenrauhan ymmärrettäväksi, mutta mikä näissä suomalaiskansallisissa pihapiireissä on ”se juttu”. En tiedä. Silti.

Espanjalainen kylmä tomaatti(-paprika)keitto, gazpacho, kuuluu helteisiin kesäpäiviin. Ainakin kerran kesässä teen sitä.

Tänään ei ollut helle, mutta silti tein sitä. Eilisen illan raskaahkon, todella hyvän liharuoan jälkeen ajatus kevyestä keittoruoasta tänään oli luonnollinen.

Tomaattikeitto on parasta kun se on saanut olla ainakin yhden yhden kylmässä, jolloin maut tasaantuvat ja kasvisten aromit voimistuvat. Mutta mehän syötiin iso kulhollinen sitä jo tänään. Sen ohessa oli hyvää hapanjuurileipää ja toscanalaista salamia. Jälkkäriksi vielä mansikoita ja kermavaahtoa. Kertakaikkisen kesäistä siis. Ja hyvää.

Erilaisia versioita gazpachosta on vaikka kuinka monenlaisia. Tänään tein tällaisilla aineksilla, – aika perusversio siis.

Gazpacho

pari viipaletta kuivaa leipää
10 kpl kypsiä tomaatteja
1 punainen paprika
½ kurkku
1 – 2 valkosipulinkynttä
2 tl sokeria
1 dl hyvää oliiviöljyä
3 rkl (puna/sherry)viinietikkaa
1 tl suolaa
mustapippuria

1. Laita leipä veteen tai mieluummin tomaattien nesteeseen likoamaan sillä välin, kun teet muut asiat.
2. Poista tomaateista kannat, pilko isohkoiksi paloiksi (neste erilliseen kippoon ja leipäpalaset siihen kostumaan). Poista paprikasta kanta ja siemenet ja pilko sekin, samoin kurkku (myös avomaankurkku sopii hyvin). Kuori valkosipulinkynnet.
3. Jos liotit leivän vedessä, purista liotetusta leivästä ylimääräistä vettä pois.
4. Laita kaikki ainekset blenderiin tai soseuta sauvasekoittimella sekaisin.
   Maista suola ja viinietikka – viinietikka raikastaa mukavasti.Laita keitto jääkaappiin ainakin tunniksi, mieluiten yön yli.

Tarjolle tuotaessa pöytään myös paprikaa silputtuna, samoin kurkkua, fetaa ja oliiviöljyä. Uunissa rapeutettu prosciutto tai pekoni sopivat myös keittoon sattumiksi, ja ne tekevät siitä ruokaisamman.

Toinen hyvä, jokakesäinen kylmä keitto on Kokkolan kurkkukeitto. Ehkä viikonloppuna on sen aika.

Ovi

Uusi rullaverho tuli eilen postissa, ja Pehtoori asensi sen tänään. Kuvavalintaan oli blogin lukijoilla ja kommentoijilla vaikutuksensa. 🙂

Apollokahdin Iisalmessa oli se firma, josta tämän tilasin. Tässä on paljon ohuempi rullaverhokangas (mikä on vähän pettymys), ja tämä on paljon kalliimpi kuin entinen (sen kyllä tilatessa tiesinkin), mutta väritulostus ihan ok. Onneksi ihan viime vaiheessa lisäsin ohuen, ohuen harmaan sävyn kuvan  ”päälle”. Olisi ollut liian räikeä, ja varmastikin varsinkin talvella ihan absurdi. Kyllä tuolla ovikuvalla nyt jokunen vuosi mennään. 🙂

Merkki?

Uskottekos te ennusmerkkeihin, enteisiin, viesteihin tuonpuoleisesta?  – Tästä on täällä blogissa ollut puhetta joskus ennenkin, minähän en henkimaailman asioihin paljon ole perehtynyt, jotain taikauskoisia juttuja kyllä ajatteluuni liittyy, ja varsin harvoin saan ”viestejä tuonpuoleisesta”.

Totta puhuen viime viikon reissulla, erityisesti Atun saarella, melkein odotin, että juuri kun luulimme olevamme tai olimme äidin evakkokodin pihapiirissä, kävisi joku tuulen henkäys tai että autoradiosta olisi juuri silloin alkanut soida Dannyn ”Tuuliviiri” tai Katri-Helenan ”Minne tuuli kuljettaa” … No eihän nuo nyt Novalla juuri kuulu. 😀

Tänään aamulla pyöräilin Oulujokivarressa ja piipahdin hautuumaalla, menin kertomaan äidille reissustamme, siitä, kuinka se jätti minuun jäljen … Ja? Ja siinä äidin puolella hautaa, juuri siinä, mihin usein kynttilän tai kukan laitan, oli pienen pieni koivun taimi. Se oli noussut soran läpi edellisen (juhannuksen aikana?) käyntini jälkeen. Koivu. – Äitihän oli kotoisin Koivistolta, Koiviston Koivusaaresta. Perniön mummulan talon nimi (ja lapsuuteni mökin nimi) oli Koivula.

Kyllähän vain tuli sellainen tunne, että pieni koivun taimi oli viesti, tervehdys, — Totta, kyllähän tietysti vähän olin herkillä jo mennessäni haudalle tuon evakkotaipaleella kulkemisen jälkeen, mutta ihan sama. Tunne kuitenkin. En tosiasiaksi väitäkään. Muisto tämäkin.

Mitäkö tänään?  – Hmmm…

Iso osa päivästä – tai ainakin sen aikana tehdystä ”ajattelutyöstä” on mennyt suunnitellessa keskiviikon viininmaistiaisia. On meidän vuoro järjestää maistelut, ja toisin kuin yleensä, minulla ei ole ollut mitään ideaa teemasta, eikä juuri ruoastakaan. Joten mitään viinejä ei ole ollut jemmassa, ei hankittuna saatikka prujua tehtynä. Näihin olen yrittänyt saada jonkinlaista parannusta. Paljolti yrityksen asteella edelleen.

Tästä johtuen olen surffaillut aika lailla, konsultoinut Juniorin kanssa, muuttanut mieltä, tehnyt uuden listan, taas eksynyt jonnekin matkasivuille niihin maihin, joista olen viinejä valinnut, ja sitten palannut kirjoittelemaan kauppalappua, kerran jo käymäänkin kaupassa.. Siis yksinkertaisesti varsin päämäärätöntä,  ja toisaalta varsin epäjärjestelmällistä on tekemiseni ollut.

Kuviakin olen tehnyt eräänkin tovin kansioon ”Kuvituskuvia”. Josko sitä vielä tällekin vuodelle viitsisi Vastavalo -kuvatoimistoon laittaa lisää kuviaan myyntiin. Onhan siellä jo se parituhatta, ja aina jokunen kuva sieltä löytää ostajansa.

Tämänhän voi kertoa siitä, kuinka asiat eivät etene. Päinvastoin. Maalle on jämähdetty.

Aika rientää, eikä mitään näkyvää jälkeä synny … Sellaista se nykyisin hyvin usein on.

Kuunnelluista äänikirjoista on tekemättä ”Luettua” -postaus. Ainakin 30 kirjaa on luetteloimatta. Olen jo päässyt yli 500 kirjaan viidessä vuodessa. Bookbeat on ollut puhelimessa pian viisi vuotta, enkä koskaan ennen ole lukenut näin paljoa. En vaikka työksenikin luin kirjoja. Nyt on vaikea ajatella päiviä ilman äänikirjoja. Ilman kirjoja en ole ollut koskaan. Nyt on radion kuuntelukin jäänyt lähes kokonaan, telkkaria en edelleenkään juuri katso. Uutisetkin tulee luettua enimmäkseen Hesarin nettisivuilta.

Huomenna ehkä sitten enemmän tuloksia.

Vaikka kotoa on pois vain vajaan viikon, on kaikenmoista asettautumista ja järjestelyä, joiden parissa meni aamupäivä. Jolloin myös korjailin ja täydensin edellisten päivien postauksia. Vähän lisää kuviakin liittelin niihin, nyt mm. mummulastanikin kuva, joka näytti jossain välissä pudonneen pois.

Pyöräilyvajetta oli aika lailla, joten pyörähdin Virpiniemen kautta Haukiputaalle ja vielä Takkurannan kautta takaisin. Tekipä hyvää. 🙂

Ja sitten iltapäivän puolella siistitty piha oli hyvä syy huudella naapuri tien toiselta puolen kuohuviinille. Siinä päivittelimme kuulumiset perusteellisemmin kuin mitä tulee vain satunnaisesti pihalta toiselle huudeltua. Ja kyllä sen verran hurjaa on poliittinen myllerrys, että olihan sitäkin sivuttava.  Mutta parissa tunnissa saimme asiat käsiteltyä ja maailmaa parannettua.

Kaikkinensa sellainen palautumispäivä on tänään ollut.

Olemme kotona.

Tuntuu siltä kuin olisimme olleet reissussa ainakin viikon, olimme viisi päivää ja neljä yötä. Kilometrejä  kertyi lähes 2000. Matkakertomuksen täydennyksenä palaan vielä aika erikoisiin, aika hienoihin ja aika erilaisiin majapaikkoihin, jotka jokainen tekivät reissustamme omalla tavallaan uniikin ja mieliinpainuvan.

Yksi yö Mäntässä, seuraavat kaksi Mathildedalissa ja viimeinen Vaasassa.

ArtHotel Honkahovi, Mänttä

Mäntässä majapaikkana oli 1930-luvulla rakennettu funkkis-hotelli, Mathildedahlin ruukkikylässä vanha junakontti ja Vaasassa ihan ”oma” satavuotias Airbnb-mökki melkein keskellä kaupunkia. Kolme kovin erilaista majoitusvaihtoehtoa, – enkä kadu mitään! 😀 Kaikki olivat sijainniltaan, viihtyvyydeltään, tarkoituksenmukaisuudeltaan enemmän kuin hyviä. Aika lailla tavallisesta poikkeavan lomareissumme antia osaltaan olivat nämä majapaikat.

Kiitos (Tiina) täällä blogissa saamani vinkin, maanantaina ajelimme Mäntän keskustaan, ja siellä Art Hotel Honkahoviin. Paikka ja miljöö [järvenranta!!!], arkkitehtuuri ja pienen hotellin ”mennyt maailma” tekivät paikasta poikkeuksellisen, mieleenpainuvan, ainakin meille ainutlaatuisen – kaukana Scandicit ja Sokos-hotellit!

Nyt yöpyminenkin oli osa Mäntän taidekokemusta. Ja kyllä se ranta – pieni viivähdys tyvenellä rannalla sekä illalla että aamulla – oli hieno. Kaksi asiaa, jotka muutoin hienossa hotellissa häiritsivät olivat ensinnäkin  likaiset ikkunat! Varsinkin aamiais-ravintolasalin koko seinän kokoinen näkymä järvelle olisi ollut todella hieno, jos ikkuna ei olisi ollut niin likainen. Oikeasti tosi likainen. Kuvassa ei onneksi näy.

Ja toinen – yllätyksellinen – juttu oli se, että meillä oli yhteinen wc/kylppäri naapurihuoneen kanssa. Alla olevassa kuvassa huoneestamme näkyy kylppäri, josta ovi naapurihuoneeseen.

Oli sen verran hieno majapaikka, ettei moista olisi uskonut, – varsinkaan kun tästä ei ollut tietoa etukäteen.

Noh, ei tullut mitään ongelmia, eikä todellakaan ole maailmoja kaatava juttu (nimimerkillä retkeilumajoissa yhteishuoneissa vuosikymmenien varrella usein majoittunut) mutta kun oli kuitenkin aika luksuspaikka, ja hinta sen mukainen. Tässä hotellissa poikkeuksellisen hyvää oli sijainti ja persoonallisuus, historian havinaa.

Mathildedal, Salo 

Seuraavat kaksi yötä majoituimme Mathildedalin Ruukkikylässä, Perniössä – vain seitsemän kilometriä mummulani mailta. Mathildedal ja Teijon kansallispuisto on vilahdellut somessa ja lehdissä monta kertaa viimeisten vuosien varrella, ja se on kuulostanut tutustumisen arvoiselta paikalta.  Sinne siis. Siellä on paljon. Se paljon isompi alue kuin odotin. Se on rustiikkinen, rento. Siellä on mukavia putiikkeja, kolme hyvää ravintolaa (joista kahdessa söimme ja olimme oikeinkin tyytyväisiä, kolmannessa kävimme ”yhillä” ja iltapäivämusisointi ravintolan (Terho) takapihalla oli mieluista.

Siellä ei kovin paljon ole hotellihuoneita eikä majoitusmahdollisuuksia, mutta onnistuinpa aika myöhään heränneenä saamaan meille peruutuspaikkoina kaksi yötä kontissa.

Siellä on kuusi juna/laivakonteista tehtyjä ”hotellihuonetta”, jotka on nostettu entisen ruukki/teollisuushallin katolle. Meidän oli tuo keskimmäinen. Alla oleva kuva on melkein ulko-ovelta, oikealle jää pieni vessa ja suihku. Hyvin mahduimme.

Eihän tilaa ollut turhaa, ei luksusta, ei arkkitehtoonisesti hienoja ratkaisuja, mutta ihan kompakti yösija, jossa oli tavattoman hyvä hengittää ja jossa ei naapurikontin tai muutkaan äänet (olisiko niitä siellä ruukkikylässä ollutkaan?) kuuluneet.

Yllä keskimmäinen ovi meidän, ja alla meidän ”etupiha” ja alapihalla oli alpakoita. Jotenkin symppiksiä otuksia, joista ei lähtenyt mitään ääntä, siis ei häiriötä.

Ruukkialueella on paljon pieniä ja kuvauksellisia, vähän rustikkisia, romanttisia yksityiskohtia. Paljon katseltavaa, kuljettavaa, – kesäteatterikin olisi ollut, mutta me istuimme mieluummin merenrannalla ja käveskelimme ruukkikylässä.

Ja se on merenrannalla! Siinä on pienvenesatama, siinä on kaksi rannalla olevaa ravintolaa ja siinä vieressä on Teijon kansallispuisto, jonne oli tarkoitus mennä jossain välissä pienelle patikalle, mutta… Meillähän meni kotiseuturetkillä, hautausmailla, evakkokoteja ja kouluja etsiessä, saaristossa ajellessa niin paljon aikaa, ettei retkeilylle jäänyt aikaa. Ei ole mahdoton ajatus, että joskus toiste.

Mökkimajoitus Vaasan keskustassa

Ja sitten viime yönä taas erilainen yöpymispaikka. AirBnB -kokemuksia meillä ei ole moniakaan, mutta tämä tuntui ehdottomasti paremmalta kuin joku ketjuhotelli. Melkein Vaasan keskustassa, pienessä satavuotiaassa mökissä oli hyvä majoittua. Mathildedalin kontin jälkeen tilaa oli valtavasti! Kaksi huonetta, kaksi parvea, pieni keittiö, vessa suihkuineen.

Pönttöuuni ja ilmastointilaite. Kaikki siistiä ja kaikki tarpeellinen. Olisi voinut kokkailla, asustella vaikka vähän laajemmallakin perhekunnalla, mutta silti varsin edullisesti.

Ihan ehdottomasti hyvä oli tämä.

Kaikki kolme ihan eri ”sarjoissa”, kaikki kolme hyviä, just sopivia tälle reissulle.

Hyvä reissu oli. Kaikin puolin. Kaikin.

(Kansikuva Kokkolan Neristanista, jossa tulomatkalla kävimme luonasvohveleilla Museon pihapiirin Vohvelikahvilassa. Sitäkin voimme suositella. Kuten Neristanissa jaloittelua muutenkin. Sielläkin olemme joskus aiemmin kotimaanmatkailleet. Lähelläkin voi olla jotain hyvin viehättävää.)