Niitä näitä

Tänään melkein työreissu Ylivieskaan. Ei, en käynyt luennoimassa. Kävin nauttimassa erinomaisen illallisen (päivällisen oikeastaan). Hyvässä seurassa, erinomaista ruokaa nauttien. Kuviakin otellen. ..

Juuri palasimme, palaan huomenna asiaan…

Maantie vaatii kulkemaan, … tai vaikka lentäen olisi päästävä liikkeelle. Matkakuume on niin kova, että ihan vähältä piti, että lähdin Stockalle Hulluille päiville jonottamaan lentolippuja Roomaan. Tai Amsterdamiin. En lähtenyt.

Lähdin kävelemään hautausmaalle, käymään kaupassa ja päätin tänäänkin tehdä italialaista ruokaa. Aapeli vanhempineen tuli syömään, joten oli hyvä syy kokkailla monta tuntia. Matkakuumeen lieventämiseksi ja nostamiseksi (?) olen myös katsellut vanhoja reissukuvia. Omia, aika mittavia matkasivustojani. Samalla vähän harkinnut, että ne tuolta poistaisin. Ehkä.

Samalla myös mietin, että olisi aika ryhtyä kokoamaan hautausmaakirjaani. Mutta pian ajatukset taas matkoissa… lähdössä, lähdöissä.

Sitten oli muutaman klikkauksen päässä, että varasin matkan Islantiin. Se on yksi niistä harvoista Euroopan maista, joissa en ole käynyt. Maan ruokakulttuuri (hainevät?) tai historia (viikingit?) eivät ehkä ole se, joka eniten kiinnostaisi, vaan luonto. Arvelen, että siellä olisi paljon kuvattavaa.

Ja edelleen se matka Japaniin syksyllä on ykköstoiveeni, – matkojen suhteen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tulevalla viikolla kuvaushaaste on helpompi, tai ainakin selkeämpi, kuin menneellä viikolla: uusi kuvahaaste on ´metalli´.

Luulet päivään pääseväsi:
tulee ilta vastaan.
Ihminen on aavistusta,
unta ainoastaan.

(L. Onerva)

Näitä minä olen tänään kuunnellut: Amazing Grace tai Amazing Grace … myös livenä, kahteenkin kertaan.

Isän kuoleman (2004) jälkeen minä en ole menettänyt ketään niin läheistä kuin nyt. Minun ystäväni, myös Pehtoorin ystävä, minua vain pari vuotta vanhempi, menehtyi pari viikkoa sitten.

Tutustuimme 25 vuotta sitten, tapasimme suunnilleen kerran kuussa, yhteisillä reissullakin oltiin. Viini meidät yhdisti, mutta vuosien aikana ystävystyimme.

Minä muistan hänen sarkasminsa, hänen avuliaisuutensa, kykynsä ottaa toiset huomioon, hänen kykynsä nauraa itselleen, loppumattoman uteliaisuutensa, vieraanvaraisuutensa ja oikeudenmukaisuuteen pyrkimisensä, hänen älykkyytensä – ja jääräpäisyytensä hyvässä mielessä, hänen työmoraalinsa, mutta myös kyvyn lähteä reissuun ja lomille kun oli niiden aika.

Olen hyvin iloinen siitä, että hän oli ystäväni. Mutta nyt on ikävä. Nyt on suru.

Miksi jotkut itkevät herkemmin kuin toiset, ja miksi itku helpottaa?

Itkemättömyydestä ei ole haittaa, mutta tunteiden tukahduttamisesta on, sanoo neurotieteen professori Lauri Nummenmaa.

Hesarin tämänpäiväisessä ”Elämä ja hyvinvointi” -osiossa oli artikkeli, jossa kerrottiin, että

Ihmisten välillä on geneettisiä eroja siinä, kuinka voimakkaasti he kokevat tunteita ja siinä, kuinka herkästi he näitä tunteita ilmaisevat. Siksi toiset itkevät enemmän.

Soisin olevani vähemmän herkkä itkemään. En itke kivusta, mutta itken surusta, itken ilosta. Eikä niiden tarvi olla mitään elämää suurempia tunteita. Muistatteko Elovenan ”Elonpolku”-mainoksen? – Kun näin ensimmäisen kerran sen, itkin vuolaasti. Puoliminuuttinen kaurapuuromainos saa minut itkemään liikutuksesta!

Mitenkäs luulette käyvän kun katson jonkun oikean nyyhkyleffan? -Paketillinen nessuja ei tahdo riittää! Kuinka usein olenkaan itkenyt opiskelijoiden kanssa, myötäeläen tai heidän vuokseenkin. Itken hautajaisissa ja häissä. Miten paljon olen itkenyt onnesta ja ilosta! Tai juhlavista hetkistä? – Harva tillittää promootiossa. Minä itkin. Minä itkin kun pääsin takaisin kotiin ison remontin jälkeen. Itkin ystäväni kanssa kun hänen koiransa kuoli. Olen itkenyt nähdessäni jonkun hienon paikan, jonne olen pitkään toivonut pääseväni.

Siihen ei paljon tarvita, että minä itken. Eikä se ole mitään kaunista katseltavaa. Ei mitään sellaista ”kyynel vierähti poskelle” tai ”silmät kiilsivät kun ne kostuivat”. Minun on mahdoton puhua, liikutus avaa kyynelkanavat tai paremminkin valtavirrat, joten ei mitään rajaa. Yksi ystäväni opetti, että kun olet menossa hautajaisiin tai jonnekin, jossa tiedät itkeväsi, etkä haluaisi ihan ”tukkoon mennä”, käytä Nasolinia. (Kuuluisiko tämä eiliseen niksipostaukseen? :)) Epäilin moista, mutta kyllä, kyllä se auttaa. Pitää tiehyet avoimena.

Tunteet ovat herkästi pinnassa, aina. Todellakaan en osaa niitä tukahduttaa. Saatikka, että osaisin estää kyyneleitä …

Tänäänkin toivoin, että osaisin.

Satunnaisessa järjestyksessä kaikenmoisia juttuja, niksejä, ruoanlaittoon vinkkejä, joita olen oppinut, keksinyt, jossain nähnyt omassa käytössä hyväksi havainnut. Osa näistä on täällä ollut ennenkin, mutta kokoanpa nyt tähän useamman yhteen. Jos tällaista ”palstaa” alkaisi täällä pitää… 🙂

1) Tulppaanit pitää ensin laittaa maljakkoon, jossa on vain muutama sentti vettä ja teelusikallinen tai kaksi perunajauhoja.  Läpinäkyvä kääre ja kuminauhat saavat olla tunteroisen paikallaan. Sitten vasta roskiin. Vielä jos aina yöksi laittaa maljakon kylmiöön/jääkaappiin niin säilyvät näillä keinoin ihan hyvänä ainakin viikon.

2) Kun paistat piirakkaa tms vuoassa, joka pitää vuorata leivinpaperilla, ei kannata tehdä asiasta turhan vaikeaa ja ryhtyä askartelemaan ja leikkelemään paperia, vaan ota suunnilleen sopivan kokoinen pala, rutistele ja rypistele se palloksi, ja sitten avaa vuoan pohjalle ja reunoille. Sitten voit kaataa taikinan vuokaan.  Tämä on Sikke Sumarin niksi. Toimii.

3) Tomaatti/spaghettikastikkeeseen pitää aina laittaa ripaus (1/2 – 1 tl) sokeria.

4) Hopealusikat (ja muut hopeaesineet) puhdistuvat kun vuoraat kattilan tai pesuvadin alumiinifoliolla, laitat lusikat pohjalle ja kaadat päälle lämmintä vettä ja muutaman lusikallinen ruokasoodaa. Riippuu hopean tummumisen asteesta, mutta varttitunnista vuorokauteen liotusta, ja sitten huuhtelu lämpimän veden alla ja kuivaus. Se on siinä.

5) Tuo edellinen on Pehtoorin löytämä oivallus, ja vaihtarina (ihan vastikään) opetin hänelle googlaamiseen tärkeän niksin, joka kyllä lienee aika tuttu useimmille: Kun etsit jotain tiettyä henkilöä (esim. Matti Meikäläinen) niin ilman hipsuja Google löytää kaikki Matit ja Meikäläiset, mutta haku täsmentyy, kun kirjoitat haun näin ”Matti Meikäläinen”. Google hakee tasan vain niitä yhdistelmiä, jotka on lainausmerkkien sisällä. Näin voi hakea pitkiäkin pätkiä juttuja, täsmähakuna löytyy.

6) Salasanat unohtuvat? – Asenna kännyyn apsi ”Password Hide” (tai joku muu vastaava). Siihen voi ”lukon taakse” kätkeä yhteen paikkaan kaikki salasanat ja kulkevat mukana. Viime päivinä tämän kännykkäaksidenttini kanssa on ollut tuosta paljon iloa.

Näitä oli mielessä enemmänkin, mutta hieman uuvuttavan päivän jälkeen ei enää muisti pelaa. … siispä niksinurkka kakkonen tulossa.

Eihän se niin kamalaa ollutkaan: olla mallina ja kuvata mallia.

Tornion aamu aukeni aurinkoisena.

Tämä viikonloppu on sellainen, etten mahtunut opiskelija-asuntolaan, ja sen kuultuani päätin varata itselleni hotellihuoneen Torniosta: en lähde majataloon Ruottin puolelle, nyt on MUN viikonloppu. Siis majapaikkana hotelli Olof. Tässä on tyyli. Melkein boutique-hotelli. Kuvia liittelen vaikka huomenissa.

Aamulla ehdin hyvin käydä pienellä lenkillä, katselemassa Suurpilkin valmisteluja.

Tänään kymmentuntinen koulupäivä sujui henkilökuvausta opetellessa, teoriassa ja käytännössä, mallina ja kuvaajana. Lupaan laittaa näytille N:n minusta ottamia kuvia. Hän on pro. Oli ilo tehdä kanssaan harkkareita tänään.

Illalla hotellille palatessa – taas kerran – aika puhki, mutta olisinpa ollut valmis lähtemään porukalla syömään, ehkä jälkidrinksuillekin jonnekin, mutta juuri tänä viikonloppuna kaikki muut tuntuivat mielummin lähtevän ”boksiin”, kämpille tai jopa Ouluun ennemminkin kuin kaupungille. Hö.

Lähdinpä sitten yksikseni kävelemään pitkin Tornion pikkukaupungin katuja: ja hyvänen aika, kuinka paljon karvalakkipäisiä, humalaisia, pahimmoillaan kaira kainalossa käveleviä pilkkijöitä olikaan liikkeellä.

Löysinpä itsekseni kuitenkin, yksikseni ruokapaikan. Perheen kanssa whatsappeilua, … ja juuri poislähdössä ollessani sainkin seuraa, istuinpa  sitten tovin vielä. Toinen lasillinen punaviiniä.

Tämäkin viikonloppu pian ohi.