Showing: 1951 - 1960 of 4 013 RESULTS
Lappi Niitä näitä

Poislähdössä

Ihan liikaa sisällä, ihan liikaa autolla suhailua eestaas …

Maaliskuu_2016-2

Merkillisesti perjantai-olo.

Mutta ehdinpä olla tunturissakin, ja pihalla.

Maaliskuu_2016

Että onko vielä lunta? – On sitä!

Maaliskuu_2016-3

Alkaa tulla 10 vuorokautta täällä täyteen, – mahdoton uskoa. Ja vaikka ulkoisesti hyvin pieneltä näyttää tekeminen, niin se ei ole ihan kaikki, kaikki ei näy. Kaksin olemme levollisesti ajan saaneet kulumaan. Eikä ole ollut ”vapaa-ajan ongelmia”.

Lintulaudalla-7

Edellisellä reissulla saimme aikaiseksi lintujen ruokinnan, monen vuoden tauon jälkeen. Lintulauta näkyy pirtin pöydän äärestä; tintit ja orava käyvät vuorollaan siinä aamiaisella, ihan yhtä aikaa meidän kanssa.

Lintulaudalla-2-2

Meitsi ”luontokuvaaja” on istunut aamiaispöydässä tele kamerassa ja kuvaillut ikkunasta luonnon ihmeitä. 🙂 Haastavaa on!

Niitä näitä

Logistisia juttuja

Olenpa taas tänäänkin miettinyt, että eihän tällaista pitkää rupeamaa edes vapaaherratterana voisi mökillä olla, jollei olisi toimivaa netti/puhelinyhteyttä. Eikä se ole todellakaan ollut mikään taattu asia kuin vasta muutamia vuosia. Näin huolimatta siitä, että tämä meidän Myötätuuli ei ole missään kaukana kairassa, ei tiettömien taipaleiden takana, ei edes tuntureiden tuolla puolen. Onpahan vähän katveessa tukiasemista, kurun pohjalla. Silti ollaan ihan Jäämerentien/nelostien kupeessa. Näin ollen ovat tietoliikenneyhteydet olleet kovin epävakaat.

Miten olisi tänäänkin kirjakauppaa ja kolmen sukupolven kontakteja, huolehtimisia, voitu kumpikaan hoidella, jollei sähköposti pelittäisi, jollei kännyköillä kulkisi tieto. Itse asiassa neljän sukupolven kommunikointeja. Onhan jo ihan hurja ikävä Aapelia, mutta onneksi päivittäin tulee videoklippejä huikeaa vauhtia kehittyvän pojan tekemisistä, sanomisista, yrityksistä ja ilmeistä.

Ite paistan

[Tämä kuva kymppiviikolta]

Miten olisin voinut paistinkääntäjäasioita/kirjeitä Oulu – Helsinki – Pariisi välillä hoidella ilman nettiyhteyttä? Entäs etätehtävien palauttaminen määräajassa Tornioon (Rovaniemelle itse asiassa), jos Hajakaista ei mahdollistaisi nopeaa, toimivaa yhteyttä koulun ”Etätehtävät”-sivulle.

Farssin merkkejä on ollut pakettilogistiikassa. Eilen sovin, että Pieni pala Lapin historiaa -kirjan kirjoittaja lähettää Oulusta laatikollisen kirjoja minulle, koska olen saanut niitä kaupatuksi myyntiin yhteen jos toiseenkin pisteeseen täällä Saariselän alueella. No kirjapaketti pantiin ihan oikealla osoitteella tulemaan tänne, ja aamulla minulla on kännyssä viesti, että kirjapaketti on – Ivalossa. Ei Saariselällä, vaan reilut 30 km pohjoisempana Ivalossa.

Soitanpa Ivaloon, ja kyllä paketti onkin siellä, kyselen, että onnistuisiko sen saaminen – aika nopeasti – Saariselälle. Onnistuuhan se, mutta ei tämän päivän, eikä ehkä huomisenkaan aikana. Koska? – Koska paketti pitää ensin toimittaa Sodankylään, siis ohi Saariselän, reilut 100 km etelään, ja sieltä sitten otetaan taas uudelleen vauhtia, ja sitten yritetään jos paketti jäisikin Saariselälle, eikä hurahtaisi toistamiseen ohi kohti pohjoista. Huoh! Pehtoori kävi sitten aamupäivällä mutkin Ivalossa, mie lupasin siivoilla sillä aikaa. Hommat tuli hoidelluksi.

Kirjapaketin reissusta tuli mieleen se vanha juttu, kun Torniossa oli vielä Lapin Kullan -tehdas, josta toimitettiin rekkalasteittain olutta pitkin Suomea, ja myös Turkuun, josta sitä laivattiin Ruotsiin myytäväksi. Ja Tukholmassa oli rekka odottamassa, jotta keppanaa voitaisiin kuljetella kohti pohjoista, niinkuin nyt vaikka Haaparannalle. Siihen kahden kilometrin päähän Lapin Kullan -tehtailta.

 

Historiaa Lappi Niitä näitä Valokuvaus

Pieni pala Lapin historiaa

— tänään on se päivä. Kirjan julkistus.

”Kultaa, poroja ja partisaaneja Laanilassa  – Pieni pala Lapin historiaa” on valmis ja julkistettu.  Nähtiinhän se jo heti Kultamuseolle mennessä, että porukkaa on tilaisuuteen tullut PALJON!

Pieni pala Lapin historiaa-4

Kultamuseon auditorio oli täynnä. Tosin on todettava, että auditorio ei ole kovin iso, mutta kuitenkin yhteensä 40 henkeä oli paikalla. Sepä ilahdutti.

Kirjan kirjoittajan kanssa pidimme lyhyet puheenvuorot, ja kyllä, kyllä harrastaja-historioitsija pärjäsi oikein hyvin.

Julkistuksen taustalle laitoin omia ottamiani kuvia … täällä ne kaikki ovat: http://satokangas.kuvat.fi/kuvat/Lappi/ Koettakaapa hullaantua Lappiin. Kommentointikin toivottavaa.

Kultamuseolla kiinnostusta oli, ja tarjottujen kahvien ohessa kirjakauppa kävi aika hyvin.

Pieni pala Lapin historiaa

Ja mikä oli erinomaisen hauskaa: julkistuksessa oli kaksi ”mun” opiskelijaa läsnä! Täällä raukoilla rajoilla ent. historianopiskelijoita. Olipa mukava sekin. Ja sitten se, että läheisiä ennen ´face-to-face´ tapaamattomia Hangasojan mökkiläisiä tavattiin. Historia yhdistää! Olenhan sanonut!!!

Pienestä painoksesta huolimatta kirjoja kuitenkin jäi vielä myyntiinkin, joten… nyt sinulla on mahdollisuus tilata 250-sivuista kirjaa vaatimattomaan 20 euron hintaan. Takakannen esittelytekstissä lukee näin:

Saariselän tuntureiden kupeessa, Laanilassa ja sen lähiympäristössä, on liikkunut ja asunut peuranpyytäjiä, kultakuumeeseen hurahtaneita, valtiomiehiä ja tutkimusmatkailijoita. Taka-Lapin yli ovat kulkeneet vaino- ja sota-ajat, jotka ovat tuoneet kairoille partisaaneja ja vankileirejä.

Elanto on saatu milloin metsästämällä, milloin poronhoidolla, 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien esimerkiksi kaivamalla kultaa tai teitä tekemällä – tai vuorottelemalla noiden kaikkien välillä.

Pieni pala Lapin historiaa on koottu hakemalla tietoja arkistoista, tallentamalla kymmenien ihmisten muistitietoa ja tutkimalla maastoon jääneitä jälkiä menneestä. Lähes sata kuvaa kertovat nekin menneiden aikojen elämänmenosta pohjoisimmassa Suomessa.

Kannesta olen oikeasti ylpeä, kuvat (partisaanihyökkäyksen kohteeksi joutunutta onnikkaa (oik.) lukuunottamatta) olen itse ottanut, muokannut, asemoinut kuvat. Kultahippu on Länsituulen väre, omani, josta olen kertonut täällä.

Postituskulut ovat viisi euroa/kirja. Tilaa kymmenen! Saat 180 eurolla koko paketin ilman postituskuluja! Joululahjat hankittu?  Minulla on kirjoja täällä möksälläkin mukana, joten heti tiistaina lähtee Saariselän postista, jos pistät sähköpostia osoitteeseen reija at satokangas.fi  Kappalehinta on 20 euroa.

*      *     *

Ja kuinka minua ilahduttikaan kun Pehtoori Kultamuseolta lähtiessämme ilmoitti, että hän on varannut meille kirjan julkistuskaronkkaa varten (on mies jo oppinut, että kirjojen julkistamista on juhlittava ;)) paikan läheisestä intiimistä ravintolasta.

Pieni pala Lapin historiaa-5

Mutta kuten näette: kiinnihän se oli.

Pieni pala Lapin historiaa-2

Vetäydyimme Hangasojan varren Myötätuuleen nauttimaan kaksistaan kuohuvaa ja hyvää LappItalialaista-ruokaa.  Nyt on hyvä. Ainakin hetken levollinen olo. Ei tarvitse tehdä mitään. Tämä oli tässä. Hetken.

Lappi Niitä näitä Ruoka ja viini

Pitkäperjantain brunssi ja päivällinen

Eipä ole kilvoittelua tässä meidän tämän kertaisessa retriitissä. Ei kieltäytymistä herkuista, ei viinistä, eikä ruumiin kurittamista, saatikka kovaa liikuntaa.

Eilen illalla unille meno viivästyi kuutamon kuvaamisen ja tunturipöllön/huuhkajan (?) huhuilun kuuntelun vuoksi, joten onnistuinpa nukkumaan pitkästi yli kuuteen (kesäaikaan siirtyminen on enemmän kuin tervetullutta).

Puuro, joka mökkiaamiaisilla on normi, jäi tänään väliin, sillä tuntui hyvälle tehdä vähän kuin juhlabrunssi. Miksikö? No vaikka siksi, että kuopuskin on jo neljännesvuosisadan ikäinen. Eihän poika perheineen nyt täällä ole, mutta me kaksin juhlistimme Juniorin synttäriä.

Yöllä pakastui kovasti, nurkissa paukkui pakkanen jo illalla, kuuntelin sitä yölläkin ja niinpä aamulla mittari oli jämähtänyt -20-C-asteeseen. Aurinko paistoi lupaavasti. Tulisi ihan erilainen pitkäperjantai kuin yleensä?

No eihän sitä aurinkoa riittänyt kuin alkuiltapäivään. Kävimme kirkolla katselemassa Vaskoolihiihdon hulinaa. Olihan sitä taas.

Tänä vuonna osallistujat saivat hiihtonsa hiihtää poikkeuksellisen hyvässä kelissä. Eikä ole kyse mistään pienestä piirikunnallisesta kisasta, vaan osattajia oli nytkin noin 700. Minä uhosin, että ensi vuonna sitten minäkin: Pehtoori lupasi tulla kannustamaan. 🙂

Hyvinsyöminen jatkui illansuussa. Sikäli paastoajan ruokavalio, että pääasiassa kalaa ja kasviksia, muutama Jamon Serrano -viipale rikkoi hiljaisen viikon ruokavalion. Ja viini. Olihan kyllä poikkeuksellisen hyvä – ei-alsacelainen – riesling. Uuden-Seelannin Marlboroughista on tuo viini, jossa on raikkautta, omenaa, kirpeyttä, luonnetta niinkin paljon, että se pärjäsi parsan ja hollandaisen rinnalla oikein hyvin.

Ja sitten jos sinulta vielä puuttuu idea pääsiäispöydän jälkkäristä, tai jos haluat sitä täydentää, etkä muualla ole tähän ideaan törmännyt, niin tässä se on: näistä käytetään yleisesti nimitystä töhnämunat, mutta minä en moisesta nimityksestä pidä. Ehkä tupla-suklaa-munat olis parempi?

Näitähän voi varioida vaikka ja miten: Valion sivuilla on oivalliselta vaikuttava ohe, sitä minäkin ensin ajattelin tekeväni, mutta mökkiversio syntyi vielä simppelimmin: täytteeseen mangorahkaa ja tummasuklaa (tai wienernougat)-murusia. Lisäksi mintunlehtiä vähän silputtuna sekaan ja koristeeksi.

Mitenkö saada Kinder-munista kansi ehjänä irti? – Ei onnistunut ensimmäisellä yrittämällä minullakaan, mutta hyvä keino on käyttää sahalaitaista veistä, jonka kuumentaa juoksevan kuuman vesihanan alalla, ja sitten varovasti voi sahata munan päältä niin ison palasen, että ylläri-mylpyrä tulee ulos rikkomatta suklaamunaa. Sitten vain täyttämään herkku. 😀

 Kohti pääsiäisen ruokajuhlaa. 😉

Lappi Niitä näitä

Hiljaista Hangasojalla

Hangasoja

Vähän turta olo, monellakin lailla, eikä kummoisia kerrottavia.

Kun puolenpäivän jälkeen alkoi paistaa, oli vaikea uskoa, kuinka tiheästi aamupäivän oli satanut. Edellisen täällä olon (toissaviikko = kymppiviikko) jälkeen täällon ollut melkoinen myrsky, koska hanget olivat täynnä oksia, neulasia, kaikenmoista roskaa, mutta yöllä ja aamupäivällä satanut lumi peitti ne, ja olemme saaneet ihailla valkoisia, pehmoisia, kimmeltäviä hankia.

Tänä vuonna meidän piinaviikolla ei paasto ole ollut mitenkään totta, joten söimme hyvin, kun Pehtoori uudella Muurikan sähkösavustumella laittoi meille siikoja. Tein  tykötarpeita (tsatsikia nyt tietysti) ja niin meidän pääsiäisen ruokajuhla alkoi vähän etuajassa.

Hangasoja-2

Kylillä ja esimerkiksi Kievarissa olisi kaikenmoista tapahtumaa ja taiteilijaa, mutta eipä ne ole ennenkään meitä juuri houkuttaneet. Yksi tapahtuma kuitenkin vaikuttaisi olevan ylitse muiden: sinne mekin mennään. 😀

Katsohan.

Niitä näitä

Ei ole itsestäänselvyyksiä

auringonlasku

Tänään ikimuistoinen matka kohti Hangasojaa. Tai matka, josta en paljon muista. Siten ikimuistoinen.

Muistan ajaneeni alkumatkan, loppumatkan istuin läppäri sylissä, auringonpaistetta ihaillen etsin runoja tai aforismeja, etsin viisaita sanoja siitä, kuinka ei tulisi pitää mitään itsestäänselvyytenä.

Toivoin, että joku olisi kirjoittanut kauniisti, koskettavasti, ajatellen, siitä, kuinka me arjessamme unohdamme, että ei ole itsestäänselvyyksiä.

Että joku olisi kirjoittanut siitä, että ei pitäisi unohtaa, että ystävät eivät ole itsestäänselvyyksiä, että heidän kanssaan vietetyt hetket kantavat meitä, että ystävyys on jotain ainutkertaista, kerrallista.

Toivoin löytäväni, että joku olisi kirjoittanut siitä, kuinka meidän olisi ymmärrettävä, että terveys, oma ja läheisten, ei ole itsestäänselvyys. Se, että ei ole kipuja, ei pelkoa sairauden etenemisestä, eikä ole pelkoa siitä, ettei tästä selviäkään, ei ole itsestäänselvyys. Hyvä olo, fyysinen hyvä olo, kivuttomat yöt ja päivät, eivät ole itsestäänselviä.

Yhtäkään runoa, jossa olisi kerrottu siitä, kuinka terveenä  oleminen on lahja, – en löytänyt, en ainakaan mieluistani runoa. En oikein tiedä, keneltä tai mistä se lahja on, mutta tunnen, että siitä olisi ymmärrettävä kiittää, ymmärrettävä, että sekään ei ole itsestäänselvyys. Ja toivon muistavani senkin, että kipukin saattaa olla merkki paranemisesta. Että muistaisin, vaikka nyt sattuukin.

Olisin kaivannut sanoja työn tekemisen tärkeydestä ja siitä, että näinä päivinä työpaikka ei ole annettu juttu, se ei ole sellainen asia, joka noin vain tulee eteen, on ja pysyy. Että sen saa kunhan kouluttautuu, etsii ja kaikkensa tekee. Ei ole itsestäänselvyys, että työ on mieluinen ja että on työpaikka, johon loman jälkeenkin voi palata. Meille vanhoille sen ajatteleminen itsestäänselvyytenä voi olla enemmänkin tapana, nuoret ovat oppineet, ettei se ole. Ettei se ole itsestäänselvyys.

Itsestäänselvyys ei ole se, että pääsee ajelemaan läpi Peräpohjolan ja puolen Lapin huikeassa kevätauringossa. Että on läheisiä ihmisiä, lähellä ihminen, joiden ja jonka kanssa jakaa tuntojaan. Että on kuitenkin aika turvallinen olo. Että yhteinen hiljaisuus on hyvää myötäelämistä puolin ja toisin. Nekään eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Että on mökki, johon vetäytyä retriitin ja pääsiäisen viettoon. Että on paikka, jossa ”kaukana on kavala maailma”, – sekään ei ole itsestäänselvyys.

Runoa näistä asioita etsin.

Enhän minä sellaista löytänyt.

Historiaa Niitä näitä Yliopistoelämää

Vuosijuhlien jälkeen

Lauantaisista juhlista raportoiminen jäi eilen ruokapostauksen vuoksi syrjään, joten palaanpa niihin nyt.

Oulun yliopistossa aloitettiin (yleisen) historian opetus syksyllä 1966, ja jo samaisena syksynä ensimmäinen vuosikurssi perusti ainejärjestön ja sille annettiin nimeksi Tiima. Minun aloittaessani (1978) opinnot Tiimalla oli  takana riipivä ja vuosikymmeniksi jälkiä jättänyt (valta)taistelu. Oulussa se ykkösjuttu ei ollut niinkään taistolaisuus, vaan sosialismi ja marxismi, ne olivat hyvin vahvoja vielä 1980-luvullakin. Ainejärjestötoiminta ainakin humanistisessa tiedekunnassa oli vahvasti poliittista pitkälle 1990-lukuakin.

Minuakin pyydettiin joskus mukaan Tiiman hallitukseen, – en koskaan mennyt. Tilintarkastajana olin joskus 2000-luvun vaihteessa muutamana vuonna, siinä kaikki. Paitsi, että olen ollut aktiivinen bileisiin osallistuja! Jopa ensimmäisten Tiiman bakkanaalien järjestäjänä olin enemmän kuin moni muu opiskelukaverini. Ja sitten opettajana olemme parin kollegan kanssa uskollisesti, ja merkillistä kyllä opiskelijoiden iloksi, lähes aina osallistuneet kuusijuhlaan (jonka järjestää 3. vsk) ja keväällä bakkanaaleihin (1. vsk:n homma). Ja juuri nämä kaksi kollegaa (yleisen historian amanuenssi, ja aate- ja oppihistorian amanuenssi, ja minä Suomen ja Skandinavian historian amanuenssi, sittemmin lehtoriuduimme ja vielä yliopistonlehtoriuduimme) olivat lauantainakin juhlissa. Eikä meidän lisäksi ollut sitten kuin yksi muu opettaja.

Tiiman ja oppiaineen (= laitoksen) juhlatoimikunnat eivät oikein olleet kohdanneet tällä kertaa, mikä merkitsi sitä, että lauantaina oli humanisteilla kaksikin väitöstilaisuutta, joten moni henkilökunnasta oli sitten kutsuttuna karonkkaan ja opiskelijoiden juhlat jäivät toissisijaiseksi. Kymmenen vuotta sitten oli yhteiset hienot juhlat, joissa oli melkein koko henkilökunta. Ja arvatkaapas, kuka oli koordinaattorina silloin? Aina pitäisi olla ite tekemässä. 🙂

Mutta vaikka henkilökuntaa ei nyt puolivuosisataisilla juhlilla juuri mainittavaksi asti ollutkaan, ei se tehnyt niistä yhtään vähemmän akateemisia; tummat puvut ja pitkät helmat tekivät humanistiopiskelijoista komeita ja kauniita. Vanhojakin opiskelijavuosikertoja oli mukana, ja kaiken kaikkiaan meitä oli 120 juhlijaa. Olivat kutsut tehneet siten, että Tiiman hallituksen kunkin vuoden puheenjohtaja oli saanut tehtäväkseen kutsua niin paljon tuttujaan kuin onnistui tietoja löytämään.

Pääjuhla vastaanottoineen oli Peuhun kartanossa Oulunsalossa, merenrannalla. Komeassa 120 vuotta vanhassa isossa hirsirakennuksessa tarjoiltiin kolmen ruokalajin kelpo (vallan tuhti) illallinen juomineen kuudenkympin illalliskorttia vastaan.

Välillä laulettiin; juomalauluja, Finlandiakin (ei vaan minun aikanani olisi moista vuosijuhlissa laulettu) ja sitten vahvan kepulaisen historianopiskelijapoppoon toiveesta laulettiin maakuntalaulu (Maa ponteva Pohjolan äärillä…) ja mitä merkillistä sen jälkeen kuulenkaan vessakeskustelussa? Moni ei tiennyt koko laulua, ei ollut edes kuullut. O mores, o tempora! Tai siis minusta sellainen kuulosti ihan ihmeelliseltä. Sitten eri puolilla Suomea olevat opiskelijaneitokaiset rupesivat itse kukin muistelemaan, mikä heidän kotiseutunsa maakuntalaulu on, ja aika harva tiesi, saatikka, että olisi osannut sanat. Kyllä meidän piti varmaan kansakoulun eka luokalla jo oma laulu osata. Mikä Tuulestatemmatun lukijakunnan osaamiseen tulee, kun kyseessä on maakuntalaulut?

Mutta sen, mitä historian opiskelijat (ja opettajat) osasivat, oli puhuminen. Hyviä, sopivan miettaisia, hauskoja, ajateltuja, argumentoituja ja avarakatseisia puheita. Minuakin oli jo etukäteen pyydetty puhumaan, olin osannut kieltäytyä, enkä vapaaseenkaan sanaan yllytyksestä huolimatta ryhtynyt. Pidin puheeni jo viime kevään bakkanaaleissa.

Toisin kuin pönötyspäivällisillä, lauantaina oli aina ruokien välissä kunnon tauko, mikä oli tosi mukava, jotta ehti käydä naapuripöydissä juttelemassa. Olin kovin otettu, kun minut oli ykköspöytään plaseerattu, mutta olinpa vielä iloisempi kun moni tuli juttelemaan kertomaan kuulumisiaan ja aikaansaannoksiaan, halaamaan ja  sanomaan, että ikäväkin on ollut, ihmettelemään minun opiskelemaan lähtemistäni 😉 . Tanssimaan en ehtinyt, kun monen kanssa juteltiin, kartanon yhteen nurkkaan oli perustettu ”studio”, jossa otettiin yksi jos toinen ryhmäkuva, johon haluttiin myös ent. ope mukaan. Puoliyhdentoista aikaan lähti ensimmäinen bussikyyti takaisin kaupunkiin, ja jatkoille, jotka olivat Teekkaritalolla Pikisaaressa.

Jatkoille en lähtenyt, en sentään. Sunnuntaiaamuna yhdeksältä olisi ollut sillis Kaijonharjun pub Kuutiossa, mutta sinnekään en aamusella tepastellut, vaikka pikkuisen olin sellaista lupaillutkin. Joku raja juhlinnassa se sentään ”virkaheitolla” lehtorillakin on. 🙂

Lauantaina olin ilman digijärkkäriä – onneksi, enkä kyllä henkilökuvia niin vaan julkaisikaan, mutta minulla on satoja kuvia (ei ehkä minun nykyisiä kuvakriteerejä täyttäviä :)) menneiltä vuosikymmiltä, ja monista vuosijuhlista ja muista kekkereistä. Tämä ensimmäinen on niin epäselvä, että sen rohkenen julkistaa läsnäolleilta lupaa kysymättä: kuva on 40-vuotisjuhlista, ja muutamat kuvassa olijoista olivat nyt lauantainakin paikalla.

HL 40

Ja alla oleva kuva on syyskesältä 2005, jolloin olimme henkilökunnan kanssa Oulu-hallissa julkistamassa Oulun vuosisadat -kirjaa (Oulu 1605 – 2005).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juhlia on siis ollut.

* * *

Mutta tänään on ollut jo sellaista hieman ”työviritteistä” puuhaa: lauantaina on myös kirjan julkkarit, ja sitä varten pientä puheeenvuoroa olen valmistellut. Ja ottanut etätehtäviä varten kuvia. Ja haasteita varten: tämän viikon haasteena on kuvata kulkuneuvo. Ja kuvassa oli olisi oltava vähän ”taiteellisuutta”, mitä sillä ikinä tarkoitetaankaan. Mutta ei ainakaan tuotekuvaa. Minä kävin jo Automuseolla sata kuvaa ottamassa… 😉

Niitä näitä Ruoka ja viini

Pääsiäisviinejä

Talven aikana olen (kai?) jakanut tavallista vähemmän viinivinkkejä, mikä ei suinkaan johdu siitä, että säännöllisen ansiotulon loputtua olisi säästösyistä viikonlopun viininjuontia vähennetty. Valitettavasti ei. Viinikuluissa on kyllä hieman säästetty, mutta se ei ole seurasta laadusta tinkimisessä, ”kyykkyviinejä” tulee edelleen ostettua aika harvoin.

Talven viinit on tullut pääsääntöisesti hankituksi Haaparannan Systembolagetista, jossa hyvän passito-viinin saa seitsemällä eurolla ja esimerkiksi Tommasin Amaronen noin 25 % halvemmalla kuin Alkosta. Niinpä olen kerran kuussa kouluviikonloppuisin käynyt meidän yhdeksän pullon viinikassin kanssa ”säästämässä”. Mutta hiihtolomaviikolla ja tänä viikonloppuna sekä pääsiäisenä ollaan taas Suomesta saatavien viinien varassa, joten nyt tässä muutamia kokemuksia jaettavaksi.

Aloitetaanpa kuohuvalla. Tämä on sama viini, jota suosittelin jo 2013 jouluviineissä. Mikä parasta, se on nyt ”halpuutettu” (ennen about 18 euroa, nyt alle 15 €) ja uusi pullo on todella tyylikäs ja juhlaan sopiva. Nyt hinta-laatusuhde on kohdillaan. Astoria Prosecco, per favor.

Valkoviinit ovat meillä talvisin aika harvoin esillä, mutta muutama ”vanha” tuttavuus sopisivat alkupaloille. Jos eturuuassa on keitettyjä kananmunia – kuten pääsiäisenä usein on – ei paljon kannata valkoviinejä tarjoilla. Silloin sopisi ehkä olut. Minähän en tiedä oluista yhtään mitään, mutta olin tässä jokunen aika sitten seurueessa, jossa yksi sun toinen niistä jotain tietävä kehui tämmöistä. Minäkin tykkäsin pullosta. 🙂 Ei maistaessakaan tullut inhon väristyksiä.(Hartwall Classic Brown Ale)

Mutta siis mielummin minulle valkkaria. Paluu viininmaistelutaipaleen alkujuurille: Anselmi San Vincenzo on puolikuiva, ja sellaisena uskoisin sen sopivan mausteisten äyriäis-yms ruokien kanssa, ahvenelle ja kuhallekin. Varmemmaksi vakuudeksi yksi alsacelainen. Wolfberger on niitä taloja, joihin voi luottaa. Vrt. Torres, Beringer, Tommasi, Banfi, Doff, Zenato etc. Ihan sama minkä viinin noiden valikoimasta koriisi poimit, olet tehnyt ainakin kelpo, jollet erinomaista valintaa. Tämä on sekoiteviini (Riesling, Muscat ja Pinot Gris) ja taipuu yhtälailla salaateille kuin kalaruuillekin. Eikä ole hinnalla pilattu.

Pääsiäispöydässä on usein lammasta tai karitsaa. Ja se tarkoittaa minulle usein syrah/shiraz-viiniä. Tämä on ollut meillä jo monta kertaa, ei ole kaikkein halvimpia (15 €), mutta on kyllä sen väärti. Se on jo vähän kypsynytkin. Hyvä se on: mehevä ja hilloinen. Paljon marjoja, ehkä jotain syksyistä. Käy porollekin. Brown Brothers Shiraz

459497

Jos haluat kokeilla jotain vähän harvinaisempaa rypälettä, osta Kanonkopin Pinotage: eteläafrikan lämpö tuntuu maussa. Eilen nautimme naudan lehtipihvien kanssa, ja kyllä se maistui. Pieni pala brietä jälkkäriksi sopi sekin tämän kylkeen oikein hyvin.

Ja vielä yksi takuuvarma suositus. Ehkä olen jo monta kertaa ennenkin tästä kirjoittanut. Ehkä tämä on vähän kosiskeleva viini, mutta kyllä argentiinalainen malbec aina vaan on sellainen hyvä, helppo, varma, edullinen… ja enkelithän kuuluvat pääsiäiseenkin, eikö? 🙂 Montes Malbec – eikä ole hinnalla pilattu.

Sitten on vinkattava yksi edullinen samppanja-juttu. Viini-lehden tilaajille tuli toissapäivänä sähköpostiin mainos, että Champagen La Chouete de Champillonia saa kahdenkympin hintaan, edellytyksenä on, että tilaa laatikollisen. Eikä mennyt puolta tuntia tiedon tulemisesta, kun Juniori ja kaverinsa sekä minä oltiin kolmestaan tilattu six-pack. 😀 Jos sinulla on lakkiaiset tai tasavuosijuhlat järjestettävänä niin pistä harkintaan. Me olemme kerran tämän Puistolassa maistaneet (ja maksaneet kympin lasillisesta) ja hyväksi totesimme. Linkin takaa pääset tutustumaan ja tilaamaan. KLIKS

Muistatteko, joskus on täällä pidetty virtuaalimaistiaisia? Miten olisi jos pääsiäispäivänä (tai jo aiemmin) nauttisimme ”yhdessä” tuota Brown Brothersin shirazia ja tänne Temmattuun sitten kommetteja? Olisi mukava. Malja keväälle: nyt lähden Tiiman (historian opiskelijoiden ainejärjestö) 50-vuotisjuhlille!

Niitä näitä Ravintolat

Teatteriravintolan jälkeen

Eihän se aina mene kuin Strömsössä.

Nyt meni paremmin.

Oli tarkoitus olla ajoissa kotona. Ei oltu.

”Käväisemme” syömässä Teatteriravintolassa. Käväistiin, mutta kun illan lopuksi aloimme kuunnella vuosisadan rakkaustarinaa, ei ollut kotiin lähtimiselle sijaa.

keitto

 

Teatteriravintola on oululaisilta ihan turhaan katveessa. Onhan sieltä kaupungin komeimmat näköalat.

1-9

Niitäkin tänään ehdimme ihailla.

Palaan huomenna asiaan, ehkä huomenna on Strömsö-päivä.

 

Niitä näitä Ruoka ja viini

Keväisiä värejä ja makuja

Lime_

Tämä mitä ilmeisimmin lyhyeksi jäävä keväinen lämpöaalto sai tänään vihertämään. Tai etsimään ja ostamaan vihreää, – sisustelemaankin oikein. Minähän en juuri sisustele. Silloin kun rakennetaan jotain tai tehdään remppa, silloin olen – mielellänikin – valitsemassa materiaaleja ja kalusteita, mutta kun ne on kerran hankittu, niin niitä ei joka vuodenaika, sesonki, muoti- ja trendioikkujen mukaan vaihdella. Kukkia, kynttilöitä, liinoja, pyyhkeitä ja erilaisia kattaustilpehöörejä vaihtelen vuodenaikojen mukaan, siinä kaikki.

Lime_-4

Lime on meidän La Festan ”tehosteväri” ollut aina keväisin. Ja sellaista tänäänkin esille laittelin.

Lime_-2

Pikku-narsissejakin ostin, kun kävimme Pehtoorin kanssa aamupäivällä Bauhausissa ostamassa mökille vietäväksi savustuspöntön, vanha kun alkaa olla puhki käytetty. Ja sitten minulle ”valokuvaustarvikkeita” = jousipuristin ja led-lamppu. 🙂 Keskiviikkona aamupäivällä ei ole Bauhausissa juuri ketään. Minusta on edelleen merkillistä olla arkena ”vapaalla”, – huitelemassa ostoksilla.

Lime_-3

Kuvattavaksi ostin myös sitruunoita. Ajattelin tämänkertaisen etätehtävän kouluun tehdä joko sitruunoista tai italialaisista viineistä. Saadaan – vihdoin – valita vapaasti tuote/studiokuvauskohteemme. Minulla tietysti ruokaa. Tai viiniä.

Ruoka- ja viinivinkkejä tänne Temmattuunkin lupailin, ja tässä postauksessa tulee ´peruna-tomaattivuoka Provencalen´ -ohje ja yksi espanjalainen punaviini-vinkki, mutta ennen niitä vinkkaan parin vuoden takaiseen ”Pieneen pääsiäisruokakirjaseen”, jonka tein. Joko olet siitä kaikki kokeillut? Tai oliko joku pääruoka tai jälkkäri niin hyvä, että voisit tehdä tänä vuonnakin?

Ja ennakkomainontaa: kävimme tänään myös Alkossa, ja ostinpa muutaman viinin, joita voisin suositella pääsiäispöytään, teen tässä lähipäivinä niistä postauksen. Kuvineen, luonnollisesti. 😉

Viime viikon mökkireissulla löytyi uusi, ainakin meille uusi punaviini, joka ansaitsee tulla mainituksi jo nyt. Finca Contancia, espanjalainen 12 euron punaviini (Saariselän Alkossa oli vuosikerta 2012), jossa on monen monta hyvää rypälettä sekoitettu marjaisaksi, lempeäksi, lämpimäksi, muttei raskaaksi punaviiniksi. Me nautimme sitä poron kanssa, mutta varmasti on soppeli pääsiäislampaankin seuraan. Tai vaikka ihan perjantai-illan nojatuoli-takkatuli-hyvä kirja -sessioonkin.

Contancia

Ja sitten se simppeli peruna-tomaattivuoka Provencale, joka toi mieleen Italian ja kesän. Tämä riittää yksin pääruoaksi, mutta kylkeen sopii vaikka makkara tai muu grilliherkku… Ohje on Safkaa-kirjasta.

Peruna-tomaattivuoka Provencale

3 isoa perunaa
3 isoa kiinteää tomaattia
3 valkosipulinkynttä
2 timjaminoksaa
½ dl oliiviöljyä
12 aitoa Välimeren anjovisfileetä (sardellia, ei Abban anjovista!!)
suolaa
mustapippuria

  1. Kuori ja leikkaa perunat noin 3 mm paksuiksi viipaleiksi. Viipaloi tomaatit. Hienonna valkosipulinkynnet ja timjamit.

 

  1. Voitele uunivuoka ruokalusikallisella oliiviöljyllä ja ripottele kolmannes valkosipulista vuoan pohjalle. Lisää päälle kerros perunoita, tomaatteja ja muutama anjovisfilee. Mausta suolalla, pippurilla, timjamilla ja lorauta väliin hiukan oliiviöljyä.

 

  1. Toista kunnes ainekset loppuvat. Lado päällimmäiseen kerrokseen vuorotellen tomaatteja ja perunoita. Viimeistele pinta anjovisfileillä ja oliiviöljyllä.

 

  1. Paista vuokaa 200 asteisessa uunissa 40-45 minuuttia.

 

Minulla ei ollut tuoretta timjamia (mikä on aika harvinaista, sillä se on lempiyrttini), mutta kyllä kuivattukin kelpasi, – joten kuten. Ja sitten kirjassa luki, että ohje oli ”neljälle”. Me söimme melkein kaiken kaksistaan. Riittävyys riippuuu tietysti siitä, mitä on ohessa. Mutta aina ei kannata uskoa kaikkea mitä on painettu. 😉

Tomaatti-perunavuoka

Hyvää ruokaa, ja kauniita aurinkoisia päiviä! Nautitaanpa niistä!