Showing: 1571 - 1580 of 4 013 RESULTS
Niitä näitä

Harrastuksien riesat ja riemut

Merkillinen päivä. Yön tunteina nähdyt painajaisunet kertovat huolista, joille ei voi mitään, mutta sitten päivällä olikin huolia, joille saattoi ja oli tehtävä jotain. Ja hermostumista itseksekseni  yhden sun toisenkin asian kanssa. Mutta kun tarpeeksi tuohduin, niin opettelinpa käyttämään auttavasti Publisheria. Ja oppiminenhan on mukavaa.

Ja sitten ymmärsin ajatella, mitäpä näistä huolehtimaan. Kaikkihan on kuitenkin aika hyvin.

Kotipihallakin kun on näin kaunista. Juuri äsken palattua yhdistyselämän parista ”otin räpsyn” kuten sanonta kuuluu. 😉

Olinpa mukavassa seurassa riennoissa… Jos päivällä yhdistyselämä riepoikin, niin illalla sitten parempi fiilis.

Niitä näitä Reseptit

Sunnuntaina menneessä ja keittiössä

Mistä on tämä sunnuntai tehty?

Kuvista, lapsuuden muistoista, lapsuuden kuvista, lenkistä, Facebookista, ruoanlaitosta, Apsusta (joka edelleen nimittää itseään myös Aalo Likuksi = Aaro Riku, – jostain käsittämättömästä syystä), pitkästä päivällisestä pikkuperheen kanssa ja taas kuvista ja Facebookista, sen kuvahaasteista ja menneiden muistelusta.

Tänään tein RUISlesepataleivän, joka on ollut aikeissa pitkään. Teen toistekin. Aiemminhan olen tehnyt aika useinkin tavallista pataleipää mutta nyt kokeiltavana uusi resepti.

Ruispataleipä

3½ dl vettä
2 tl suolaa
2 tl vaaleaa siirappia (tai hunajaa)
5 dl vehnäjauhoja
3 dl ruisleseitä
2 tl kuivahiivaa

Sekoita kuivat ainekset keskenään, ja lisää lämmin vesi kuiviin aineisiin. Sekoita nopeasti. Laita taikina nousemaan peitettynä noin kolmeksi vartiksi.

Kaada taikina jauhotetulle päydälle, vaivaa hyvin kevyesti ja jätä taikina kohoamaan vielä vartiksi.
Laita kannellinen pata uuniin ( 225 C ja noin 15 min.)

Ota pata uunista, lisää taikina pataan ja laita takaisin uuniin. Paista leipää kannen alla puoli tuntia, minkä jälkeen ota kansi pois ja paista leipää vielä 20 minuuttia.

Anna vähän aikaa  jäähtyä ilman liinaa ja tarjoile oikean, suolaisen voin kanssa.

Ja jälkkäriksi jotain hyvin perinteistä. Pakastimen tyhjennyssafkaa muutenkin…

Mustikkakukko

Taikina

200 g voita
1 dl sokeria
3 ½ dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte

8 dl mustikoita
1 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja tai ohrakasta

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää ruisjauho-leivinjauheseos. Erota taikinasta vajaa 2/3 ja taputtele se uunivuoan (Ø 18 – 20 cm) pohjalle ja reunoille 3 – 4 cm korkeudelle.

Lisää mustikoihin sokeri ja perunajauho. Kaada seos vuokaan. Murustele taikinan loppu pinnalle. Ja sitten uuniin (~ 200 astetta ja noin 40 minuuttia). Tarjoile kermavaahdon ja/tai vaniljajätskin kanssa.

Aalo Liku oli sitä mieltä, että pelkkä jätski riittää, mutta muut tykkäsivät myös kukosta.

Niitä näitä Oulu Viini

Paljon hyvää tänään

Hyvää on ollut paljon.

Ja kaikki alkoi siitä, että heräsin ajoissa.

Ehdin ajoissa lenkille; Canon ja jalusta mukana.

Ja sitten iltapäivä studio- ja miljöökuvia ”tilauksesta”. Tilauksessa on mm. blinikuvat, joten koska viime viikonlopun kuvat eivät minua oikein ilahduttaneet, tein tänään pika-blinitaikinan ja otin uudet kuvat. Koko sessio vei aika rutkasti aikaa. Mutta nyt olen aika tyytyväinen. Asiakkaalle lähti parempia kuin tämä…

Aika pitkäksi venähtäneen kuvaussession välissä ehdin sometella, – ajatelkaapas, kuinka on tämä internet ihmeellinen: pappilan porttikuvani on paitsi tuonut pienen tienestin, myös tuonut pari lapsuuden kaveriani chattailyetäisyydelle.

Tein sitten myös lohipiirakan, olihan meillä illalla viinikerhon perinteiset Loppiaisnyyttärit.

Viinejä suoraan Chilestä. Ja ystäviä ja heidän juttujaan.

Hyvä päivä tänään.

Niitä näitä

Tässä iässä

Äitini on vanha.

Pehtoorin äiti on vanha, ja isänsä on vielä vanhempi.

Minun ainoa setäni ja minun ainoa enoni ovat kuolleet. Minun kuusi tätiäni sekä yksi tätipuoleni ja yksi tätini, joita en koskaan tavannut, ovat kuolleet. Nuo tädit, setä ja eno eivät koskaan olleet kovin läheisiä elämässäni, he kaikki asuivat Etelä-Suomessa, meidän perhe täällä pohjoisessa, – ainakin etelästä katsottuna kaukana. Minun isäni on kuollut jo 13 vuotta sitten.

Minun ystävistäni on jo muutama kuollut, kaksi aika läheistä ystävää on jo kuollut, molemmat syöpään. Minun iässäni minun ikäisiäni (naisia) kuolee syöpään. Ei se yhtään lohduta, että ”niin se vaan on; aina joku joutuu lähtemään ennen aikojaan”.

Minun ja meidän molempien ystävien vanhemmat ovat vanhoja, – tai kuolleita tai kuolemassa. Kenellä on syöpä, kenellä Alzheimer, kenellä vanhuuden heikkous tai jotain, mitä ei ole tunnistettu. Me ja ystävämme kulkevat hoitokodeissa, vanhempiensa luona kotona, sairaaloissa, – huolehtivat ja järjestelevät, valvovat ja vaivaantuvatkin. Ihan niinkuin silloin 25 vuotta sitten kun meillä kaikilla oli pieniä lapsia tai kun niitä eivät kaikki saaneet, vaikka halusivatkin. Meillä oli silloin se vaihe.

Nytkin meillä on vaihe. Tavatessa ystäviä kysellään, paitsi aikuisten lasten kuulumiset, myös ”No, miten ne sun vanhemmat?”

Tässä iässä.

 

Niitä näitä

Valakia talavikaupunki ja -kapitulin järjestelyt

Päivä on ollut hyvinkin erilainen kuin lukukauden aloitusmaanantait joskus ennen.

Kyllä tänäkin aamuna ajelin kahdeksan pintaan kohti yliopistoa, ja parkkeerasin auton kampuksen parkkiin. Mutta sitten ulos. Pakkasta – 12 C, ihan tyven, maisema mitä kaunein. Kasvitieteellisen pyramidit Romeo ja Julia kauniita aamun sinisessä hetkessä. Kiertelin koko kampuksen. Ja kuinka nautinkaan! Maanantaina aamulla ulkona kuvailemassa. Noin vain.

 

Yliopiston kirjasto ”Tiedon valo” on kaunis. Pimeässä talviaamussa varsinkin.

Linnanmaalta ajelin kaupunkiin, ja torinrantaan. Oli otettava kuvia teemalla ”Valakia talavikaupunki”. Paistinkääntäjien kapitulin ohjelmalehtiseen ja muuhun tiedottamiseen tarvitaan kuvia.

Kiertelin ja kaartelin, koko aamupäivä meni ulkoillessa ja kuvaillessa. Olipa kyllä kummallinen turisti olo. Ihanalle tuntui.

Ja sitten iltapäivän nettiyhteyden korjausyrityksessä yksin ja Telia-Soneran puhelintuen kanssa. Ja ongelmaa ei löydetty. Ei tuntunut ihanalle se. Oikeasti kyllä ahdisti, kun netti hidasteli, yhteys katkeili, kuvien laataaminen em. materiaalien painattamiseksi ei onnistunut,  … vähän kiirekin, kun näillä asioilla jo on. Ja sitten yhtäkkiä, tsädääm! Kaikki kunnossa. Ei ajatustakaan, mikä auttoi. Pääasia, että nyt taas pelittää. Nettiaddiktioni on taas

Illansuussa sitten työkokous ja sen jälkeen kapituli-illallisen koemaisto voutineuvoston toimesta. Enkä tietenkään saa kertoa, mitä on tulossa.

PS. Eilisen postauksen jatkoa sitten huomenna. Ja eilisen postauksen lopussa on nyt onnistuneesti liitetty se arvontavideokin!

 

Niitä näitä

Ihana olla kotona

Lunta alkaa olla aika lailla riittävästi, voisi antaa pimeään eteläänkin tästä jo osan. Pehtoori on kolaillut pitkin päivää, ja taas pihalla on jokunen sentti puhdasta, valkeaa pehmeää lunta. Kaunistahan se on.

Olin aamulla jo kamera kaulassa lähdössä lenkille, mutta jätin sittenkin kotiin. Parempi niin, sauvakävely oli nyt tarpeen ja pyryssä, tuiskussa en olisi jaksanut puolipimeässä keskittyäkään. Siis oikea, topakka tepastelu ilman mitään kuvailukävelyjä.

Puolelta päivin varsin perusteellinen kauppareissu, mutta muutoin kotona. Ja kuinka se on tuntunutkaan hyvälle. Tiedättehän ne IKEAn mainokset, joissa luodaan sellainen (ruotsalaiselta kuulostava 😉 ) idyllinen kuva kotona olon mukavuudesta. Juuri sellainen fiilis on tänään ollut. Huolimatta siitä, että on ollut kotitöiden monitahoista touhuamista koko päivän, on ollut ihan tavattoman leppoisaa olla kotosalla.

 

Niitä näitä

Tuohtumista ja tulppaaneja

Nyt olen kyllä pöyristynyt, eikä ole mitään kukkahattutäteilyä, vaan ihan inhimillistä, humaania, välittävää tuohtumista.

Jo ennen joulua kuulin radiosta, että nyt on tullut joku ihmeen ”Rosvoradio”, jota voi kuunnella radioplayn kautta. Ohjelmassa haastatellaan ”tosimiehiä, ammattilaisia”, jotka kertovat rikollisesta elämästään. Miksi?  Opiksi muille, roolimalliksi? Muistatteko Kouluradion? Onko sitä enää?

Ja vielä älyttömämpi, mielestäni täysin epäeettinen ja arvoton  on telkkariin tuleva ohjelma, vai pitäisikö sanoa formaatti: ”Nelonen hakee osallistujia ohjelmaan, jossa toisilleen entuudestaan tuntemattomat ihmiset tekevät keskenään lapsia.” En muista milloin viimeksi olen kirjoittanut jonkun adressi alle. Nyt kirjoitin syvästi paheksuen tuollaisen ohjelman tekoa. Ensitreffit alttarilla on mielestäni ihan eri kategoriassa, siinä aikuiset ihmiset vastaavat omasta elämästään, ja sepä on heidän juttunsa, mutta tämä uus! Ei ymmärrä minun pieni sydän tämmöstä, ei millään.

Postauksen kuvitus on minun ”tutkielma joulutulppaanin lähdöstä” maanantailta. Ostin tänään uusia, valkoisia. On jo tulppaanien aika.

Ja on kutomisen aika. Ei niin, että minä ihan välttämättä tarvitsisin uutta pipoa (mitä nyt se uusi untuvatakki ja piakkoin tulevat uudet rillit vähän vaativat), mutta ajattelin, että jos minulla olisi kudin, niin lukisin muutenkin kuin juuri ennen nukkumaanmenoa ja katselisin telkkaria joskus sen sijaan, että illat nökötän tällä koneella. Siis tietskarin äärestä takkatulen ja telkkkarin ääreen useammin. Ostin siis ihania uusia lankojakin tänään.

Ja ostin muutakin. Ostin meille loman! Nyt on levollisempi olo, tässä onkin monta kuukautta oltu ilman yhtäkään matkavarausta. Nyt on.

PS. äsken blogin ”dashboard” näytti tältä (huom. oikea alareuna: 10 000 kommenttia tuli iltapäivällä täyteen! Mainio ajoitus, Pasi!

Kommenteissa ja kävijämäärissä onkin ollut nyt mukavan vilkasta. Ihan juhlaviikko on menossa. Ja arvontaankin on jo monia osallistujia ilmoittautunut. Aikaa on vielä sunnuntai-iltaan asti. Kyselyynkin on osallistunut jo puolensataa blogissa kävijää, hyvä, hyvä! 🙂

Muistikuvia Niitä näitä Valokuvaus

Kuvahaasteita netissä, työksi asti ja itselle

Uusi vuosi ja uusia kuvahaasteita.

Vuosi on alkanut kaikenmoisella kuvaukseen liittyvillä jutuilla. Ja uuden opettelulla. Ja päätöksellä osallistua haasteisiin ja asettaa itselleni haasteen.

Kun mökillä sain vihdoinkin tehtyä valmiiksi kuvakirjan Apsusta, joka oli ollut tarkoitus tehdä pojan ekasta vuodesta, mutta vitkutteluni ja kuvamäärän kasvaessa tuhansiin, valinta ja työstäminen kävivät aina vaan työläämmiksi, joten aina jäi kesken. Noh, 48-sivuinen kirja, jossa on 250 kuvaa Apsun kahdesta ja puolesta ensimmäisestä vuodesta, tuli siis lopulta valmiiksi, ja Miniä sekä vanhempansa saivat sellaisen joululahjaksi. Joten nyt voin ryhtyä puuhaamaan paria muuta kirjaa. Oma portfolio sekä kirjana että nettisivulle pitäisi saada aikaseksi. Ja samalla päivittää tai oikeastaan rakentaa Muistikuva-sivu oikeaksi ”myyntisivuksi”.

Tänään olen käyttänyt ison osan päivästä Paistinkääntäjien Puhemiesneuvoston tilaaman kuvaprojektin aloittamiseen (muistatteko lasin särkyminen tarjousta tehdessä). Vähän samanlainen projekti se on kuin Lasaretille syyspuolella tekemäni paketti, ja sinnehän tulee nyt kevätpuolella projektin viimeinen kolmannes tehtäväksi.

Jo eilen, vuoden vaihduttua, päätin sitten vihdoin ottaa käyttöön piirtopöydän, jollaisen hankin jo VAT-opintojen alkumetreillä. Kaikki kun sitä koulussa kehuivat, käytön pitäisi auttaa ”partiellirevenneeseen” olkapäähäni ja olla kaikinpuolin hyvä, mm. nopeuttaa ja tarkentaa kuvankäsittelyhommia Olen pari kertaa aiemminkin aloittanut tuolla pöydällä (se on siis hiiren sijaan käytettävä), mutta kun alku on kovin hankalaa. Niin se on ollut muillakin, mutta minä olen aina ”kiireessä” tms. syystä jättänyt opettelun myöhemmäksi. NYT en anna periksi, vaikka totta puhuen koko käsivarsi on pienessä krampissa tässä opetteluvaiheessa.

Sitten olen päättänyt (ei mikään uudenvuodenlupaus vaan päätös), että opettelen kaksi uutta asiaa kuvaamisesta, valonkäytöstä, kuvankäsittelystä, tms. joka kuukausi. Siis kahden viikon välein pitäisi joku uusi tekniikka olla kokeiltavana ja opittavana. Joskos vaikka 15. ja kuun viimeinen päivä olisivat ne, jolloin jotain tulosta pitäisi olla. Siis olen laittanut itselleni läksyjä.

Sitten, lähdin FB:ssä mukaan kahteenkin kuvahaasteeseen. Toissa ja viime vuonna osallistuin (mm.) viikkokuvahaasteeseen, jonka vetäjänä oli Amerikan serkkuni. Ja osin sen ja koulun viikkohaasteen innoittamana aloitin täällä blogissakin kuvahaasteeseen, joka eli ja voi aika hyvin meidän pienellä porukalla reilun puoli vuotta. Kuvat kommentteineen ovat vieläkin täällä KLIKS. Myös koulun viikkohaastekuvia on kuvasivultollani.

Ja viime vuotisen Vilmaajat 2 -ryhmään lähettämäni viikkohaastekuvat, joista vakilukijat ovat jo osan nähneetkin, ovat täällä. Vilmaajat kakkosessa oli kuukausikuvahaastekin (ehkä laitan joku päivä siitä vähän juttua).

Nyt alkaneessa Vilmaajat 3 -haasteessa on viikkohaaste ja kuukausihaaste. Tämän eka viikon aiheena on ”Osa kokonaisuutta”. No kuinka ollakkaan eilen lenkillä sitten keksin tuon vuosilukujutun. Ja kävin lenkkimatkan varrelta kaupasta ostamassa sinisiä tuikkuja. Nyt pitäisi sitten vielä päättää, että laitanko tuon sinisäväyisen vai tämän lämpimämmän?

 

Niitä näitä

Erilainen uudenvuodenaatto

Tuntuu ihan kummalliselle olla täällä, kaupungissa, kun vuosi vaihtuu. Viimeiset kymmenen vuotta lukuunottamatta vuorotteluvapaavuoteni uutta vuotta 2012, jolloin tähtäsimme pohjoiseen loppiaiseksi ( koska osa BOsta + naantalilaiset), olemme olleet Hangasojalla.

Täällä paukkuu koko ajan. Apsulla meinasi itku tulla kun illansuussa lähtivät perinteiseltä perhepäivälliseltä, jatkuva pauke pelotti, semminkin kun mitään ei näkynyt.

Oikeastaan päivällinen oli kyllä tavallista parempi: lehtikaalisipsejä, kampasimpukoita, scampeja, tonnikalaa, graavilohta, majoneesikastiketta, korvasienimuhennosta,,.. ja kaikkea hyvää. Sapuskan ohessa chattailimme Helsinkiin tyttärelle ja poikaystävälleen. Juniori toi tullessaan samppanjan, joka ei ole tässä lavastetussa kuvassa…

Kuitenkin juuri tämän kuvan myötä toivottelen kaikille Tuulestatemmattua-blogin ystäville ja vieraille kaikkea hyvää ensi vuodelle. Elämän iloa ja paljon valoa! Pysykäähän blogin liepeillä. 😉

Uskon ja toivon että seuraavana vuodenvaihteena voin lähettää terveiset revontulten alta ja hiljaisen Hangasojan rannalta.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Juhlailta

Meillä on tänään (siis lauantaina) ollut juhlat. Ystävät kylässä.

Ystävillä on nyt elämässään surua ja sairautta, murhetta ja melankoliaa, joten oli hyvä nähdä ja tarjota vähän iloa ja herkkuja, ja pieni hetki irti murheista. Tosin ”terapiaksihan se meni” totesivat ystävät lähtiessään. Siinä se humahti seitsemän tuntia ruokapöydässä… Ja kyllä me aika syvissä vesissä kävimme, ehkä se auttoi, oli hyväksi .. .. Ja minä hiljaa mielessäni ihan itsekseni vietin tutkintokaronkkaa, ehkä tämä oli valmistujaisjuhlaksi juuri sopiva…

Joten menu ja juomat itsekkäästi minulle mieluiset, ja toki kuuden hengen pieni karonkkaväkemme nautti niistä… Oikeastaan ihan samoja ruokia kuin meillä oli jouluna perheen kanssa. Nyt vaan kolmen päivän joulupäivällisiltä parhaat palat yhdellä illallisella.

Ei mikään kevyt iltapala, mutta annoskoot olivat kuitenkin aika pieniä. Vähän sellaista fine dining -meininkiä yrittelin. Ja juomat myös minun makuuni, muut eivät kärsineet… 😉  Lupailen tässä reseptejä piakkoin …  tuo hillaa kolmella tavalla sisältää hilla parfaitin… suosittelen.

Nyt (klo 01.30) uni vie …