Päivä on ollut hyvinkin erilainen kuin lukukauden aloitusmaanantait joskus ennen.
Kyllä tänäkin aamuna ajelin kahdeksan pintaan kohti yliopistoa, ja parkkeerasin auton kampuksen parkkiin. Mutta sitten ulos. Pakkasta – 12 C, ihan tyven, maisema mitä kaunein. Kasvitieteellisen pyramidit Romeo ja Julia kauniita aamun sinisessä hetkessä. Kiertelin koko kampuksen. Ja kuinka nautinkaan! Maanantaina aamulla ulkona kuvailemassa. Noin vain.
Yliopiston kirjasto ”Tiedon valo” on kaunis. Pimeässä talviaamussa varsinkin.
Linnanmaalta ajelin kaupunkiin, ja torinrantaan. Oli otettava kuvia teemalla ”Valakia talavikaupunki”. Paistinkääntäjien kapitulin ohjelmalehtiseen ja muuhun tiedottamiseen tarvitaan kuvia.
Kiertelin ja kaartelin, koko aamupäivä meni ulkoillessa ja kuvaillessa. Olipa kyllä kummallinen turisti olo. Ihanalle tuntui.
Ja sitten iltapäivän nettiyhteyden korjausyrityksessä yksin ja Telia-Soneran puhelintuen kanssa. Ja ongelmaa ei löydetty. Ei tuntunut ihanalle se. Oikeasti kyllä ahdisti, kun netti hidasteli, yhteys katkeili, kuvien laataaminen em. materiaalien painattamiseksi ei onnistunut, … vähän kiirekin, kun näillä asioilla jo on. Ja sitten yhtäkkiä, tsädääm! Kaikki kunnossa. Ei ajatustakaan, mikä auttoi. Pääasia, että nyt taas pelittää. Nettiaddiktioni on taas
Illansuussa sitten työkokous ja sen jälkeen kapituli-illallisen koemaisto voutineuvoston toimesta. Enkä tietenkään saa kertoa, mitä on tulossa.
PS. Eilisen postauksen jatkoa sitten huomenna. Ja eilisen postauksen lopussa on nyt onnistuneesti liitetty se arvontavideokin!