Niitä näitä – Sivu 113 – Tuulestatemmattua

Juhannuksen lopulla

Lapin helle on hellinyt. Suvisunnuntain aamu yöttömän, mutta ei unettoman, yön jälkeen oli lämmin!

Moni (turisti) tulee Lappiin tähän aikaan vuodesta – juuri tänään on muuten vuoden pisin päivä – ihailemaan yötöntä yötä. Meille yö ei ollut yötön, eikä uneton, mikä on sekin Lapin ansiota. Eilinen patikka toi levon ja unen. Lapin luonnosta on kiittäminen monesta…

Kun jo aamulla oli selvää, että päivästä tulee lämmin, päätimme, että on pyöräilypäivä, ei metsänsiimeksessä tai kurujen pohjillasamoilua, saatikka mökissä tai mökkipihassa kuljailua. Siispä ulos ja ylös!

Startti tavan mukaisesti puolikymmeneltä, ja sitten polkien kohti Kaunispäätä! Siellä on Huippu-kahvila avattu, joten tavoitteena oli polkea sinne lounaskahville ajatuksella ”kannata paikallista yrittäjää”. Mehän olemme täällä melkein paikallisia, joten ei muuta kuin kohti tunturin huippua. 😉 Jotta homma ei olisi käynyt turhan helpoksi ja jotta tulisi nautittua luonnosta, teimme pienen mutkan: saimme 10 kilometrin matkasta 15 kilometriä. Ja kyllä minun on todettava, että viimeisten kilometrien pätkillä, juuri ennen Kaunispään huippua, meni pyörän taluttamiseksi: ei vaan jaksa tiukkoja nousuja. Mutta liikkumista se taluttelukin on!

Huipulla lohileivät takuuvarmasti hyviä. Ja sitten alas. Minusta alaspäin meno on melkein aina vaikeampaa, vaarallisempaa, vaativampaa kuin ylös taapertaminen. Niinpä Pehtoori oli paljon ennen minua Saariselän keskustassa. Siitä sitten tasatahtia kohti mökkiä. Muutamissa nousuissa kaipasin kovasti sähköavusteista sykkeliäni, mutta mökkipihassa helteisen, hyvän lenkin jälkeen oli vähän sankari olo: jaksoinhan minäkin… 25 km, josta melkein puolet nousua. Olkoonkin, että talutin välillä. … 😉 Mutta olennaista on liike, eikös? 🙂

Iltapäivällä sellainen harvinainen juttu, että ihan otin aurinkoa mökkiterassilla. Lämpömittari näytti lähes +30 C, ei itikoita, ei tekemistä, hyvä pod cast – ihan vaan olin. Niin hyvä.

Saunan lämmitin (melkein vain tuoksun takia 😉 ) ja sitten taas syötiin. Mökkielossa syöminen on ”Tärkeä Asia” kuten Nalle Puh sanoisi. Meillekin se on tärkeä asia. Tänään menussa oma poimimia korvasieniä, poronfilettä ja uusia perunoita. Menetteli. 😀

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Juhannusaatto Hangasojan huomassa

Juhannusaatto 2020.

Vuotuisjuhlat, ruokajuhlat, vuotuiset ruokajuhlat ovat minulle tärkeitä monin tavoin. Minulle ruokafriikille, ruoalla juhlistajalle, ruoalla rakastajalle, perhejuhlien viettäjälle, juhlista tykkääjälle …

Tänä juhannuksena juhlaa vietämme kaksistaan …

Jotta vähintäänkin kelvollisen menun saimme aikaiseksi oli aamulla ajeltava käväisemään Ivalon hyvin varustellussa K-marketissa sekä paikallisella ”torilla” = kioski päätien sivussa. Ja kaiken haluamamme saimme: nieriä, uudet perunat, mansikat, sipulinippu, pinaattia, tilliä.

Ei ollut Ivalon raitilla ruuhkaa, ei kaupassakaan juuri ketään. Sen verran ihmiseloa, että mökille palatessa muistimme sentään kädet pestä. Siitäkö on tänä keväänä tullut joku mittari? – Mittari kansalaistottelevaisuudelle, koronan pelolle, yhteisvastuulle, opitulle käyttäytymiselle, tavalle? – Ehkä niin.

Pehtoori lähti metsään (palasi pienen korvasienisaaliin kanssa) ja minä jäin tekemään juhannussiivousta. Moneen edelliseen vuoteen verrattuna voisin luennehtia moista tämänpäiväistä puuhastaelua pintaraapaisuksi. Mutta siivottu on, mökissä tuoksuu puhdas.

Sitten jatkamaan pihapuuhia; viileässä(kin) säässä pienehkö raivailu ja touhu tekee hyvää: kropalle ja metsänreunalle tekee hyvää, siistiä tuli sekä ulkona että sisällä.

Juhannusaattoon kuuluu sauna ja vihta. Meillä on täällä jemmassa ollut jo talvella ostettu eukalyptys-vihta! Niin epäisänmaallista, epäsuomalaiskansallista, mutta kun kerran oli ostettu… Eihän se – tietenkään – koivulle tuoksunut, eikä tuntunut, mutta ihan kelpo vihtomisväline oli tuo. Pehmeä, erikoisen tuoksuinen, mutta oli se vihta. Edes sellainen. Sopi tämän juhannuksen teemaan oikein hyvin. Erilainen. Kelvollinen.

Ruoan äärellä viihdyimme, – niinkuin toki juhannuksena(kin) kuuluu, teimme suunnitelmia huomiselle kunnon patikalle, ehkä lähdemme, ehkä emme. Sehän tässä elämänvaiheessa on hyväksi: voi mennä tai olla menemättä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Lapin helteessä ihan oma triathlon :)

Triathlon on uinnin, pyöräilyn ja juoksun yhdistelmälaji. Lajiin kuuluu eripituisia matkoja: täysmatkaan kuuluu 3,8 kilometriä uintia ja 180 kilometriä pyöräilyä sekä maratonjuoksu.
– Wikipedia

Tuo on virallinen triatholonin määritelmä. 😉

Meillä tänään ihan oma kolmilaji-päivä, ihan omilla säännöillä ja suoritustavoilla, mikä tarkoitti seuraavaa: kaksi tuntia patikointia Tankavaarassa, tunti pyöräilyä Saariselän Laanilassa ja 10 sekuntia pulahdusta mökkipurossa (suoraan saunasta).

Lappia on tänään helle hellinyt. Jo aamulla purolla oli lämmin, leppeä tuuli mökkiterassilla siten, että harkitsin aamukahvia portailla… Lähdimme (Pehtoorin johdattamana) ensimmäiselle rastille kohti Tankavaaraa. Niin tuttuja polkuja, joita oli uusittukin ja joilla on paljon muistoja, monien kanssa … Tänään emme tavanneet ketään, kunhan tepastelimme aika topakasti, huipulla tauottelua, kahvia ja kuvia. Sekä ylös että alas kulkiessa totesimme talven lumikuorman ja kevään myrskyjen tehneen tuhojaan. Rinteillä kaatuneita puita, polkujen yli runkoja ja kaikenmoista roskaa ja risua pitkin matkaa… Luonto on taas näyttänyt voimansa. Mutta hyvä oli kulkijan kulkea. Kävi mielessä, että tämä maisema on meidän juhannuskallio tai siis juhannustunturi, … niin usein täällä on viimeisen vuosikymmenen aikana juuri näinä päivinä käyty…

Paluumatkalla mökille Pehtoori pysäytti – liki pyytämättä tai tiukasti mainitsematta 😉 – sillä kohtaa, jossa oli ojanpenkalla tuoreita kulleroita. Nyt on mökkipirtin ikkunalla tuoreet kukat. Kovasti niistä pidän. Mikähän siinä että keltaisten kukkien ”välttelijälle” kullerot ovat kovin läheisiä, tärkeitä.

Mökillä kevyttä kenttälounasta (ruisleipää ei voita mikään!) ja sitten vielä tunturiin: pyörät esille ja polkemaan. After hike -piipahdus Savottakahvilassa, jossa oli sekä kullankaivajia että turisteja (jee!! Lappi elpyy!). Ja sitten möksälle saunan lämmitykseen. Helteisellä pihalla ja lähimetsässä kulkiessa saunaa odotellessa…

Samalla sapuskaa… ei niin monenlaista, mutta paljon ja hyvää. Oulun Torin lihamestarilta tuotua tender-filettä, voi-sokerissa kypsytettyä sipulia, home-made aromivoita ja runsasta salaattia. Meille triathlonisteille mitä mainiointa ruokaa! Auringossa, mökkipihalla. En reklamoi. 😉

Mökkielämää Niitä näitä

Vihdoin vai viimein

Vihdoin. Vai viimein? – Onko niillä joku ero. Sitä mietittiin matkalla. Kielitoimiston sanakirjan mukaan ne ovat synonyymejä. Mutta meistä eivät ihan: ”vihdoin” on enemmän tunnetila kuin ”viimein”. Vihdoin on jonkun kauan odotetun, ajan kulumisen seurauksena saavutettu juttu. Viimein taas on enemmän joidenkin tapahtuneiden asioiden ketjussa oleva ”piste”, se on enemmän ”asia” kuin ”tunne”.

Nyt viimein! Viimein, puolen vuoden jälkeen, mökillä. Sen jälkeen kun vuonna 2006 mökistä tuli meidän oma, ei minulla ole ollut melkein puolen vuoden Hangasoja-vajetta. Tammikuun jälkeen en ole käynyt, Pehtoori piipahti helmi-maaliskuun vaihteessa, mutta minä olen ollut kotona, kotona koko ajan.

Pääsimme tien päälle vasta iltapäivän puolella, – äidin poliklinikkakäynti on siirtynyt ja siirtynyt, mutta tänään vihdoin. Ja sen jälkeen sitten: ilolla jätin kodin, ei mitään syytä olla lähtemättä mökille ja istahdin autoon, poikkeuksellisesti Pehtoorilla ensin ajohuki, jotta minä sain seurata netistä väitöstilaisuutta, sekin omalla tavallaan historiallinen.

Oulu – Kemi välillä edelleen paljon tietöitä, hidasteita, pysäytyksiä – palatessa mennäänkin taas Ranuan kautta. Koko matkan, ihan ”ylös asti” oli paljon liikennettä. Vastaatulevia rekkoja oli kymmeniä, jollei satoja: malmirekkoja, tankkiautoja, tukkikuormia, K-kaupan kuorkkureita, virolaisia pressurekkoja, erityispitkiä rekkoja. Sitten tavallisesti tavallista henkilöautoliikennettä, yksi ruotsalainien tientukko Audi (ainoa ulkomaalainen ha) ja yksi poro. Helteestä lämpötila laski välillä puoleen (25 > 12 C) ja Sodankylän tienoon sateen jälkeen taas vähän lämpimämpää… Hiljalleen erkaannuin Oulusta, kohti mökin hyvää tekevää erakoitumista ukkelin kanssa.

Ja nyt (klo 22) niin kaunis, valoisa, aurinkoinen pohjoisen ilta. Purossa on paljon vettä, koivuissa vähän, pieniä lehtiä, lumilaikkuja vain syvällä metsässä.

Myöhäinen matkanteko sai aikaan sen, että pysähdyimme Rovaniemelle syömään. Paikaksi valikoitui Roka Street Bistro (Ainonkadulla): mukava, rento, pieni ravintola, jossa bistro ja street food -ruokaa. Tämän päiväisen perusteella voimme suositella. (huomenna ehkä kuvia… kunhan saan taas yhteydet ongelmittomiksi).

Nyt on jo joulukoristeet, kynttilät ja talvikamppeet kätketty kaappeihin, ja hiljalleen mökkia tehty kesämökin tuntoiseksi. Kohti mökkiviikon iloja ja lepoja, viimeinkin!

Niitä näitä

Kesäpihalla

Hellepäivä.

Aamuvarhain liki vimmattua pyöräilyä pari tuntia. Sitten valmistelua, varustelua, pakkaamista, huoltoa suuntaan jos toiseenkin, kimpassa puutarhan ”alasajoa”, sunnuntaisafkan tekoa, päätös lopetttaa nettiuutisten lukeminen ainakin viikoksi, vakavaan harkintaan myös FB-karenssi …

Ja iltapäivällä pihaelämää, mm. tällaisissa puuhissa. Nämä jatkukoon!

Niitä näitä

Ystävät ovat hyväksi

On tälle muutaman kuukauden ajan ollut tarve ja aie, toive ja toteutumaton haave. Ollu toive nähdä, mutta vasta tänään…

Jo valmistelu tuotti iloa ihan mahdottomasti. Suunnittelu, järjestely, vähän siivoilukin, kokkailu, marinointi ja misat. Oonhan moista jo kaivannut.

Saimme ystävät pihallemme, ja Festaamme turvavälien päähän ruokapöytään, olisimmepa mieluusti halanneetkin, mutta onnistuimme vuosikymmenien ystävävyyden jälkeen saamaan ”tuntuman” ilman rutistuksia.

Kuinka hyvä onkaan saada kuuntelua, naurua, kommunikointia, vertaistukea, ymmärrystä, tuoda iloa, makua, yhteistä oloa, muistoja… Olla vain, ymmärtää sanoitta.

Kyllä minä olisin itseeni paljon tyytyväisempi, jos ottaisin taas kuvia kuten ennenkin. Olisi kuvallista kerrontaa tänne blogiinkin. Mutta jos kerron, että meillä oli aurinkoa, aikaa, juhlatunnelmaa. Hugot, focacciaa, parsarisottoa (huom. kotimaisesta parsasta), karitsan kyljyksiä grillistä, vuohenjuustosalaattia, paistettuja nauriita.. ja jälkkäriksi juustoa ja vadelmapossetia keksilajitelman kanssa……

Paljon elämää ja mietteitä elämästä 60 v. ja sen jälkeen, juttuja lapsenlapsista, elämästä ja siitä, miten se tulisi hanskata. Taas muistoja, kokemuksia. Todetuksi tuli, että ei elämää voi hallita. Ei voi. Ja taas naurua.

Olennaista on ystävyys.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Aamusta iltaan …

Uni loppui jo varhain, mikä oli tänään oikein hyvä asia, koskapa oli oltavakin ajoissa liikkeellä: kampaaja kahdeksalta. Minun, jo liki pari vuosikymmentä ollut luottokampaajani on koronan, iän ja vakavan perussairautensa vuoksi ollut tämän vuoden pois saksimisten ääreltä, joten minulla on uusi luottokampaaja, joka toki on vuosien varrella satunnaisesti hiuksiani leikannut. Hän(kin) on aamuihminen, mikä on minusta erinomaista: pääsen hiusteni kanssa ajoissa saksittavaksi.

Kampaajalta mm. vaatekaupan kautta äidin luo: kolme kuukautta Caritaksen ovet ovat olleet suljettuina, mutta tänään sitten… Ysikymppisiään odottava äiti halusi garderobiaan täydennettäväksi, ja onnistuinpas jotain asian eteen tekemään.

Iltapäivän lopulla kotiin palatessa totesimme Pehtoorin kanssa liki yhteen ääneen, että tänään on aika ensimmäiselle ravintolakäynnille pitkään aikaan. Siispä polkaisimme Nallikariin, jota on uusittu, pesty ja puleerattu. Oli ilo käydä siellä. Oli ilo syödä. Katkarapu Skagen vohvelilla. Se oli hyvää. Semminkin kun annokseen kuuluvat tomaatit olivat hyviä. Ravintolassa käyntiäkin osaa taas arvostaa ihan erilailla kuin jokunen kuukausi sitten…

Alkuillan ohjelmassa huomisen ruokavieraiden kestitsemistä valmistelessa olen kuunnellut Teamsista ”Kastikekurssi vol. kakkosta”. Hyvä kurssi. Paistinkääntäjyys etänäkin on opiksi ja iloksi. Nyt siirryn Yle Areenan ja kutimen äärelle: Antti Holma is back! Oopperan maailmaan!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Asiasta kolmanteen: kuninkaalliset ja me.

Ilta-Sanomat otsikoi tänään: ”Pitääkö kesän häistä ilmoittaa poliisille, kysyy poliisi, ja käyttää mittakeppinä prinssi Danielia” ja alaotsikko: ”Metsäsuomalaisten jälkeläisen häät voivat olla poikkeus, mutta se riippuu morsiamesta.” Kuvissa ja esimerkkinä(?) Ruotsin kuninkaalliset ja me (27.8.1983): Meidän metsäläisten häistä EI ilmoitettu poliisille. 😀

Niitä näitä

Näillä samoilla poluilla…

Koivukuja Oulujoen pappilaan on suosikkikuvauskohteitani kaikkina vuodenaikoina. Tänään oli tämän vuoden kesäkuvan aika. Totta puhuen haluaisin löytää jotain uusia, ennen kuvaamattomia kohteita. Ja niiden pitäisi olla korkeinta 20 – 30 kilometrin päässä kotoa… Sellaisia pieniä ”näkymiä”, pienoismaisemia, hetkiä. Olen niin jämähtänyt kuvaamisen kanssa! Pitäisi löytää uusi näkökulma, idea, omanlainen tulkinta arkisesta …

Iltapäivällä kodin pukemista kesään. Minähän en mitään verhoja vaihtele, ne on vuodesta ja vuodenajasta toiseen samat, mutta liinoja sentään, muutamia kesäastioita, pyyhkeitä. Kukkaruukkujen siivoilua sisällä ja ulkona. Ja taas pakkasin kassillisen vaatteita poistoon, ei edes kierrätykseen vaan poistoon – kesäkamppeissa kulahtaneita mustia pellavahousuja ja virttyneitä t-paitoja, kyllästymiseen asti pidettyjä (teltta)tunikoita. Vähän sellaista tyhjäkäyntiä on nyt ilmassa.

Niitä näitä

Kotosalla sunnuntai

Meillä asuu oravaperhe kattorakenteissa. Ainakin kolme poikasta. Ja ne on aamuvirkkuja. Vielä aamuvirkumpia kuin me. Eilen ne aloittivat rallinsa viiden jälkeen, tänään (sunnuntaiko nukuttaa niitäkin?) vasta seitsemältä. Niitä ei näy eikä kuulu kuin aamuisin. Ne mäjähtelevät räystäältä ikkunalaudoille, poikaset räpeltävät ikkunamarkiisien päällä, juoksevat välikatolla, kirkuvat tai emo ainakin pitää melkoista kimitystä komentaessaan ja varoitellessaan poikasia. Sietääkin varoitella! Minä en tiedä, kuinka monta aivan liian aikaista aamuherätystä enää kestän ilman häätötoimia. Muutenkin unet olleet viime aikoina aika heppoisia ja lyhyitä, niin nyt nämä luontokappaleet rienaavat ja supistavat yöunet entistäkin olemattomimmiksi.

(Kosmoskukkia kotipihassa.)

Varhainen aamu toisensa jälkeen luulisi saavan aikaan jotain hyödyllistä. Mutta ei se niin mene. Tänään ei edes pitkälle lenkille, vain pieni kauppareissupyöräily. Syynä vähäiseen liikkumiseen liki myrskyinen tuuli. Pahasti heilutteli polkiessa, vaikka aika suojaisia reittejä kauppaan ja takaisin kuljinkin.

Niinpä sitten päivä on kulunut enemmän kaloreita hankkiessa kuin kuluttaessa. Ja edelleen menu minun mieleni mukainen: parsarisotto on tälle kaudelle ollut vielä tekemättä, joten tänään oli sen aika. Minulle olisi riittänyt pelkästään tuo, mutta ruokapöydässä miehet olivat tyytyväisiä kun oli myös entrecotea. Pehtoori sen grillasi, ehti juuri ikkunanpesuhommistaan! Melkein kaikki ikkunat hän on tänään pessyt. Arvostan ja iloitsen, ja tarjoan sapuskan Uleåborgissa kuten monivuotisessa ”sopimuksessamme” on mainittu. 🙂

Jälkkäriksi tarjoilin kaikenmoisia jämiä pakastimesta, lisäksi vähän mansikoita ja suklaata. Apsu tuijotti tarjoomuksia: miksi tämmösiä, haluan jätskin! En siis oikein voi kehuskella kokkailuillanikaan. Mutta eihän sitä aina.

Nyt olen ihmeissäni kun ensi viikon kalenterissa on joka päivälle jotain!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Hetken elämä on tässä

Tuomiokirkon pihalla, kirkkotarhassa, pilvikirsikat kukassa! Ainolan puistossa, Kiikkusaaressa, kahvila Kiikun pihassa alppikärhöt kukassa.

Kiikun patiolla olimme systerin kanssa aamupäiväcappuccinoilla ja smoothieilla. Ja kuulumisia vaihtamassa. Enimmäkseen minun kuulumisiani – hyvä niistä on jutella. Kaikesta huolimatta kesä.

Puistokahvilan jälkeen pyörälenkki kohti Muhosta. No enhän sinne asti, en lähellekään (tällä kertaa), ehtinyt, viitsinyt. Mutta olihan hieno, leppeätuulinen sää kulkea, ajella, kuunnella, olla ajattelematta, eikä enää pöly tai siitepöly häiritse hengittämistä. Maantie vaatii kulkemaan, kevyt on keventyneenä kulkea.

Paluumatkalla kotiin Torin lihamestarin kautta: ”Mitäs tänään grillattaisiin” (= Pehtoori grillaisi)? – Ota denver-pihvit, totesi kauppias. – Denver? – Se on hyvin marmoroitunut, makea ja pehmeä, vähän kuin ulkofilepihvi. Niitäpä sitten kaksi.

Kotipihalle tullessani siellä Pehtoori jo palautunut omalta turneeltaan. Nautimme piazzalla kesädrinksut ja kaipasimme reissuun. Tein luxus-vermutista raikkaat, rosmariinilla maustetut ”huurteiset”. Kaapissa Juniorin toimittama italialainen huippu-vermutti Montanaro, jonka lantrasin tonicilla (puolet ja puolet) ja jäitä ja rosmariinia yrttipenkistä. Oli hyvää, raikasta ja kotipiazzallakin tuntui melkein kuin oltaisiin ulkomailla.

Ja sitten ruoanlaittoon. Pihveille vain suolaa ja grilliä. Oheen Insalata Caprese ja tagliatelle, pecorinoraaste ja aromivoinappi. Ja Amarone. Koska ”nyt on tämä hetki, hetken elämä on tässä”: Trastevere, Via Giuliani, ristorante Pantheon, Malcesine, Umbria, …

Siinä istuskeltiin kotipihalla, ja oli aika levollista. Tässä ja nyt.